"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Levottomat jalat liikkuvat taas

Aikaa on kulunut jo yli kaksi viikkoa Team 1Lifen ensimmäisestä 48 tunnin kisasta ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että kroppa alkaa olla kutakuinkin palautunut, jos ei ota huomioon niitä pieniä kolotuksia, turvotuksia, aistiharhoja, tuntopuutoksia, kuumia aaltoja ja outoja ääniä. Aapeella kolotukset on vielä sen verran pahoja, ettei juokseminen oikein kannata, mutta koitapa sanoa se sille. Tästä onkin helppo vetää sellainen johtopäätös, että erityisesti tuki- ja liikuntaelimistö (luut, lihakset, jänteet, kalvot ja siteet) oli kisassa luultavasti kovan iskutuksen vuoksi erityisen kovilla, tietysti hermoston ohella. Onneksi otettiin kisaan mukaan myös sellaiset kengät, joissa oli paremmat iskarit. Teki nannaa laittaa ne jalkaan kisan loppupuolella! 

Kisan jälkeen loppuverrat jäi tietty tekemättä ja elinkautiselta tuntuva automatka teki kaikkea muuta kuin kutaa. Ensimmäinen viikko olikin aika taistelua ja lenkille lähtemisestä olisi pitänyt maksaa maltaita, joten palauttavat treenit siirtyivät tuonnemmaksi. Onneksi sentään hieronnassa jaksoi maata ja valittaa. Kokovartaloväsymys kertoi siitä, että univelkaa oli kertynyt ja energiaa meni palautumiseen. Ja energiaa tarvittiinkin, sillä noin viikon ajan oli aivan eläimellinen näläkä (olis norsukin jääny kakkoseksi). Hyvänä puolena tässä oli se, että pystyi syömään mitä vaan ja voi pojat, että sitä tuli mässäiltyä. Aineenvaihdunta pysyi koholla reilun viikon ja sen huomasi nälän ohella siitä, että virtsaa tuli kuin paloaseman hevoselta ja sillä "tavaran" määrällä olisi voinut lannoittaa kolmen hehtaarin pellon. Tunne kintuissa oli sen verran outo, että jäykkyys ja kuona-aineiden kertyminen lihaksiin olivat tehneet tehtävänsä. Jalat painoivat tonnin, mutta ei sitä kyllä peilistä huomannut. Lisäksi jalkojen puutumisoireet olivat kuin kaksi pistettä aan päälle. Silmiin pistävää oli myös erityisesti sormiin kertynyt turvotus, joka tosin hävisi vähitellen muutamassa päivässä.   

Mutta nyt Team 1Lifen levottomat jalat ovat taas vauhdissa, ööh siis, tai ainakin ne liikkuu. Kisasta viisastuneena ja jahka seuraava pitkä kisa koittaa, niin kinttuihin pitää saada paljon enemmän iskunkestävyytä erityisesti pitkien juoksutreenien muodossa. Monet kritisoi asfalttijuoksua, mutta kyllä se vaan on hyvä tapa iskuttaa jalkoja, jos ne vaan sitä kestävät. Eikä alamäkijuoksukaan pahaa tekisi. Kun jalat kestää juoksua, ne jaksaa varmaan paljon muutakin. Palautumiseen ja lihashuoltoon pitää panostaa enempi, se on yhtä saletti kuin Moskovan baletti. Seuraavat isot kisat onkin jo parin viikon päästä, kun Team 1Life hajaantuu Jukolan viestiin ja Vätternrundiin...    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti