1Lifen Keväthiihtoja

Muhoksen Korkalovaarassa. (Kuva tervahiihto)

 Kevät alkaa olla jo pitkällä, pitkänmatkan hiihtotapahtumia riittää lähes joka viikonlopulle ja sää on lämmennyt jo aikalailla. Kolmena viikonloppuna on käyty Masan ja Artsin kanssa tahkoamassa paikallisia laturetkiä.

Ensin Haukipudashiihto (V) 30km, sitten Pertinhiihto (P) 31km tasuria luikkasuksilla ja viimeisimpänä Tervahiihto (P) 70km. Kaikki hiihdot on liputeltu nolla-/plussakelissä. Suksi on meikäläisellä huilannut kaikissa kohtuuhyvin ja suorituksiin voi olla kohtuu tyytyväinen - sijoituksilla ja ajoilla ei niin väliä - kuntoilija ei kärkisijoja kuitenkaan hätyyttele :)

--Tosin huomionarvoisena mainittakkoon Artsin oman sarjansa voitto Pertinhiihdossa

Seuraavassa vähän tarkemmin la 7.3. hiihdetystä Tervahiihdosta johon olin itsekin päässyt parin vuoden tauon jälkeen mukaan. Uusittu reitti Utajärveltä Sankivaaraan oli mukava, pientä maustetta toi muutamat joen ylitykset voimalaitosten siltoja pitkin, sekä parin kilsan kisalenkki Korkalavaarassa.

Muistini mukaan ensimmäistä kertaa olin liikkeellä perinteisen pitemmällä 70km matkalla, vapaalla niitä on tullut jonkin verran hiihdettyä.
Aamulla mentiin yhdessä PM Joksan ja Masan kanssa Utajärven lähtöpaikalle. Paukku tapahtui klo 9.00, pääsin liikkeelle ilman haavereita kohtuu rennosti ja mukaan hyvävauhtiseen letkaan Joksan peesiin. Kolmannella huoltopisteellä tipahdin aavistuksen letkasta ja hieman sen jälkeen Korkalavaaran kieppeillä aloin jäädä lisää kun suksi ei jäisellä paanalla oikein pitänyt.

Nousuosuudella (35-45km) oli 'huonokuntoisella' vaikeaa :)

Ei voinut mitään ja päätin hieman koittaa rentouttaa hiihtoa, matkanteko 35-45km:n nousuvoittoisella pätkällä tuntui takkuiselta. Hieman ennen Ylikiimingin tien ylitystä sain omalta huollolta lihalientä kaasariin mikä paransi menoa. Loppu parikymppinen tuntuikin jo taas paremmalta ja Kallioselän kämpältä kelikin taas parani Salomonin Zerojen alla. Vapaan taivaltajilla loppumatkan keli meni huonompaan suuntaan ja Arton kisa valitettavasti päättyi tuonne 50km kohdille.

Hiihdin toisen puolikkaan matkasta käytännössä yksin ja positiivista oli se, että viimeisen 20km aikana kukaan ei tullut enää ohi :) Maalissa olin hyvän kelin ansiosta ennakoitua aiemmin hieman alle 3.27 ja kotijoukot olivat vasta tulossa Sankivaaraa kohti kun lähdimme jo miehissä sopalle.

Joksa oli oman sarjansa toinen hyvällä ajalla ja Masa veti myös erinomaisesti 3.40 paikkeille.

Tästä on hyvä lähtä jatkamaan kesää kohti mikä omalla kohdallani tulee olemaan enemmän maantiepyörä painotteinen - siitä lähiaikoina tulossa lisää juttua.

- Kirjoittelemisiin, A-P

Pertsan hiihto

Heräsin aamulla pää kenossa. Nooh, jos Harri Kirvesniemi on kamppaillu pää kenossa maailmanmestaruuksista, niin miksei meitsi vois taistella Pertsan hiihdon kuntosarjan peräpään sijotuksista. Ei muuta ku ibusalia huiviin ja baanalle. Edessä oli siis 35 kilsaa vapaan tyylistä hiihtoa Kempeleen upeissa maastoissa alle 200 kilsan hiihtotreenillä. Ja pokaaleja lähdettiin tietty taas metsästämään, vaikka tekniikka oli aika hakusassa.

Lähtölaukaus pamahti ja koitin löytää sopivatahtisen letkajenkan. No sellanen 10 hengen epämääräinen jengi löytyikin yllättävän kivuttomasti. Nyt vaan sitten peesaillaan ja naatiskellaan - aattelin. Viiden kilsan hiihdon jälkeen yks typykkä alkoi hyytyä ja letka meni kahtia. Koitettiin siinä sitten vuorovedolla saaha veturi kiinni, mutta turhaan. Omalla vetovuorolla olin ihan nakit ja muussi, mutta koitin olla kiinnittämättä siihen huomiota. Vähän väliä joku koitti saada karkulaiset kiinni ja matkanteko oli aikamoista nykimistä. Ja aina silloin meitsi oli yhtä ahtaalla ku toukka omenassa. Yhden mäen päällä näin pari hienoo tähtikuviookin ja noutaja kolkutteli jo oveen. Köysi alkoi kiristyä kaulassa. Tiesin kuitenkin olevani hyvä roikkuja, ja eihän musta muuhun ollutkaan. 

Koko loppumatkan odottelin jonkin sortin alamäkiä, että olisin päässy huilimaan, mut eihän niitä koskaan tullu tai sit en niitä vaan huomannu. Otin tavoitteeksi selviytyä aina seuraavalle ryyppypaikalle ja se tuntui toimivan muuten paitsi, että sain ottaa sen jälkeen aina letkan kiinni jäätyäni asumaan juomapaikalle. On henkisesti lamauttavaa ajatella jäljellä olevaa kokonaismatkaa, kun olet kieli vyön alla - carpe diem. Puolen välin jälkeen menin samaa tahtia kahden koukkupolven kanssa. Jos mä noilta otan pataan, on sama laittaa sukset naulaan ja naula arkkuun - mietiskelin. Loppua kohti pappamopoista alkoi loppua bensa ja pääsin ne kuittaamaan. Mitäs eivät juoneet riittävästi juomapaikoilla. Tuntuihan se vähän epäreilulta, kun olivat vetäneet melki koko matkan, mut ei niille voinu hävitäkään. 

Ehkä ekaa kertaa elämässäni mulla oli vehkeet kunnossa. Suksi huilasi paremmin kuin ikinä. Kahta tuntia lähdettiin tavoittelemaan, mutta loppuaika oli 1.49, kahdeksan minuuttia sarjan voittajaa perässä. Siitä iso kiitos myös Keltamäen Simolle, joka oli taikonut kapuloihin hyvät mömmöt. Jep, olen ulkoistanut voitelun. Tekniikasta ei ollut tietoakaan ja hiihto tuntui sähellykseltä, mutta ei voi valittaa. Meni sen verran hyvin, että pitää jatkossakin miettiä pää kenossa hiihtämistä. Oli ilo hiihdellä Kempeleen maastoissa. Varsinkin erämaiset suotaipaleet olivat mieltä kutittavia. Sauna hiihdon päälle maistui taivaalliselta. Ja päästiinhän sitä palkinnoillekin, kun onnetar arpoi Marttiinin kuksan ja voi-voiveitsen. Parhaalta tuntui kuitenkin kokea esikoisen ensimmäisen hiihtokisan fiilikset. Ja palkinnotkin miellyttivät lapsia. Baanat olivat paikka paikoin aika heikossa hapessa, joten siitä satikutia järjestäjille. Muutoin järjestelyt vaikuttivat toimivilta. Kisassa oli myös kiva tunnelma ja aitoa liikunnan riemua. Ensi vuonna uudelleen... Tuloksia

t. Hokkis