Ensimmäinen Ultrani, Vaarojen maraton 86km- "Valmistautumatta vaaroille"

Viime vuonna lokakuussa juoksin Kolilla Vaarojen maratonin 43km matkan jo toistamiseen ja silloin jäi kytemään ajatus, että seuraavana vuonna juoksen Ultran 86km. Treenaamisen piti alkaa heti lumien sulattua, mutta juoksulenkit olivat ja pysyivät lyhyinä hyvistä suunnitelmista huolimatta. Maastossa juoksin n. 20km viikossa kahdessa erässä, enimmäkseen kartta kädessä. Pitkät lenkit tein maastopyörällä. Kesäkuussa piti sitten päättää kummalle matkalle osallistun 86km vai 43km? Siinä vaiheessa oli selvää, että juoksukilometrejä oli kertynyt ihan liian vähän, siitä huolimatta laitoin ilmon 86km matkalle.

Loppukesä meni seikkailukisoja kolutessa, Geopark Challenge, Aavasaksan Jotos ja Lost in Kajaani ja elokuussa 2 päivää Tunturisuunnistuksessa Saariselällä. Kisoja oli niin sopivasti muutaman viikon välein, etten ehtinyt juurikaan harjoittelemaan tulevaa Ultraa varten. Kisapäivä koitti ihan liian nopeasti, vähäisien juoksumäärien vuoksi asetin itselleni tavoitteeksi selviytyä maaliin. Hieman ennen lähtöä mietin niitä kaikkia tekosyitä miksi en ollut harjoitellut enemmän..

Ensimmäiset 10km oli alkulämmittelyä, etenin rauhallisesti, alamäet rullasin vauhdikkaasti. 10km kohdalla huomasin kengännauhojen olevan liian löysällä, jalat liikkuivat kengässä tehden rakkoa jalkaan. Olin pitkään juossut jonon keulassa, enkä malttanut siirtyä syrjään nauhoja kiristämään. Vasta Kiviniemen tilalla juomapisteellä kiristin nauhat ja niinhän siinä sitten kävi, että rakot päkiöissä ja pikkuvarpaassa vaivasivat kisan puoliväliin asti. Ensimmäisen kierroksen Ryläyksen jälkeisissä alamäissä alkoi etureidet kramppaamaan. Olin juostessa napannut suuhuni liian vähän energiaa, yritin ladata PowerBarin geeliä poskeen, merisuolaa ja juomaa päälle. Näillä mentiin matkan puoliväliin.

Puolimatkan huoltopisteessä vaatteita vaihtaessa ja rakkoja paikkoessa fiilikset olivat hyvät, mutta jalat kapinoivat vastaan. Hotelli vieressä ja lämmin sauna houkuttivat ihan vietävästi. Viereen istahti teemikaveri Ulla, jonka kanssa pohdittiin kisan jatkamista. Viereen istahti muitakin ultraajia, jotka pikaisesti tankkasivat ja jatkoivat matkaa. Söin järjestäjän tarjoamaa keittoa ja otin särkylääkettä jälkiruuaksi. Sain muilta kisaajilta kannustusta, sanoivat, että kyllä minut noudetaan väliltä pois, jos en jaksa maaliin. No miehän sitten päätin jatkaa.

45 minuuttia taukopaikalla oli kuitenkin jäätävää jaloille.Kierroksen alussa jalat tuntuivat raskailta ja kömpelöiltä, olin varmaan huvittava näky "juostessani" mäkeä alaspäin. Rentous oli kaukana. Mutta sinnikkäästi juoksin eteenpäin ja jalat sitten lämpesivätkin ja toisen kierroksen ensimmäiset 10km kulkivat rauhallisesti juosten. Jalassa olivat nyt Inov roclite-maastojuoksukengät, jotka sopivat hyvin epätasaiselle alustalle. Siitä eteenpäin jatkoin matkaa vaihtelevasti kävellen ja juosten. Muutama selkä tuli vastaan. Pysähdyin juttelemaan hetkeksi ja jatkoin matkaa.

Ennen Ryläystä puhuttelin yhden uupuneen nuoren juoksijamiehen mukaani polun varrelta. Pimeässä, pienessä tihkusateessa matka eteni otsalampun valossa reippaasti askeltaen, yritin välillä juosta, mutta en vaan pystynyt. Energiat olivat vähissä, kuvotti ja oksetti, olin ottanut matkan aikana ihan liian vähän purtavaa. Taskut olivat täynnä BowerBarin geelejä ja patukoita, mutta ne eivät vaan maistuneet. Onneksi juomapussissa oli urheilujuomaa, sen ja merisuolan avulla selvisin maaliin. Kiitoksia myös Joensuun suunnalle Sanna-Marialle joka jaksoi tsempata mua viimeiset 15km.

Viimeinen 2km nousu maaliin jää mieleen pitkäksi aikaa. Aikaa kului matkalla lähes 14 tuntia ja voi sitä onnen tunnetta, kun aloin lähestymään maalia. Ne viimeiset nousut eivät tuntuneet enään jaloissa, fiilikset olivat niin huikeat. Selvisin matkasta, kaikista vaikeuksista huolimatta. Maalissa henki salpautui ja olin liikuttunut, ystävät olivat vastassa onnittelemassa. Kerran elämässä tällaista kokee.

Tankkaaminen ennen  kisaa onnistui hyvin, mutta itse kisan aikana söin kulutukseen nähden ihan liian vähän energiaa. Vähäisten juoksukilometrien vuoksi olin fyysisesti kovilla suorituksen aikana. Toipuminen jatkuu edelleen. Kiitos järjestäjille hienosti järjestetystä kisasta. Ensvuonna ehdottamasti uudestaan, mutta nyt lupaan ihan oikeasti harjoitella.

Teksti: Johanna

Kolin Vaarojen Maraton 86km

Kuulin etäisesti auton töötin ja huomasin muiden juoksijoiden lähtevän liikkeelle. Itse seisoskelin tässä vaiheessa selin lähtöviivaan etsien tuttuja lähtöporukasta. Ympäri ja matkaan. Heti ensi metreillä kävi selväksi päivän juoni. NUTS-veli Eppu antoi kyynärpäätä kylkeen ja änkesi oikealta ohi. ”Meillä on 86km aikaa selvittää tämä” –totesin ja juoksin perään. Koko 86km tuo välien selvittely kestikin. Eikä selvinnyt. Maaliin tulimme sopuisasti käsi kädessä.

Eppu malttoi mielensä ja luotti minun tunnetusti järkevään alkuvauhtiin. Kerroin vasta 20km kohdalla olevani liikkeellä ”tulos tai ulos”-taktiikalla. Taktiikan valinnasta saimmekin maksaa päivän kuluessa, mutta niin olin suunnitellutkin.

Tämä oli minulle viides kerta peräkkäin Kolin tuplamatkalla. Ei pitänyt edes lähteä. Ilmoittautuminen oli ollut auki 4,5h, kun paine sosiaalisessa mediassa pakotti laittamaan ilmon sisään. Jotain piristystä keikkaan piti keksiä. Kesä oli erittäin rikkonainen jomotusten, kolotusten, saunarempan ja motivaatiopulan vuoksi. Kunto ei ollut ainakaan parempi kuin viime vuonna. Ajattelin siis lähteä riskillä parantamaan viimevuotista ennätysaikaani. 

Varustusta ei juuri voinut keventää, miehessäkin pari kiloa ylimääräistä, joten päätin keventää mukana kannettavan nesteen määrää. Jätin juomapussin repusta pois ja luotin yhden pullon riittävän. Riittihän se, kun kummallakin kierroksellä täydensin Ryläyksen jälkeisissä purossa. ”Lähteen vesi ei juomakelpoista” julisti kyltti, mutta hyvältä maistui ja sisällä pysyi. Veteen lisäsin elektrolyyttitabletteja ja energiat nautin Powerbarin geelien muodossa. Suolatabuja popsin muutamia juomapisteillä.

Startissa lämpötila oli +4 ja tuuli kovaa. Päätin pitkän pohdiskelun jälkeen laittaa takin päälle alkumatkaksi. Haglöfsin Shield Comp Hood painaa vajaa 100g, joten suuri taakka se ei olisi. Lähinnä otin takin mukaan mahdollisen katkeamisen varalta. Olisi huomattavasti mukavampi odottaa autokyytiä itsesäälin lisäksi takkiin kääriytyneenä. Takki meni reppuun reilun puolen tunnin hölkän jälkeen. Sortsit, t-paita, kisahanskat, luottolippis ja irtohihat riittivät mainosti. Irtohihat. Nuo rakkaan puolisoni eniten pilkkaamat urheiluvarusteeni. Luulisi naisen tajuavan niiden ylivertaisuuden. Lyhythihainen vai pitkä hihainen? Ratkaisu: lyhythihainen ja irtohihat.

Oli todella hienoa jakaa raskas päivä kokonaan hyvän kaverin kanssa. Tuuriahan se on, että päivän kunto on noin tarkkaan sama. Vuorovedoin tahkosimme, valitimme ja kirosimme harrastusvalintaamme. Juttua riitti koko matkalle, mutta taso oli huono. Ei kelvannut seura muille. Joko ottivat spurtin ja katosivat horisonttiin tai jättäytyivät suosiolla taakse. Kilvanjuoksuun en kyennyt, vaan keskityin hoitamaan itseni maaliin.

Toisella kierroksella Ryläyksen osuus oli todella raskas. Matka ei tuntunut etenevän yhtään. Pari tuntia ennen maalia aloin laskeskella mahdollisuuksia uusiin ennätyksiin. Jotenkin maalin läheisyys antoi lisää virtaa ja loppumatka sujui kohtuu joutuisasti ja ennätys parani 12min aikaan 10h37min. 

Tämän vuoden kisan taso oli todella kova. Reittiennätyksiä rikottiin joka matkalla ja oma sijoitus tippui ajan parannuksesta huolimatta kymmenen pykälää ollen nyt 20. Hetken maaliin tulon jälkeen kykenin olemaan oikein tyytyväinen, vaikka matkalla hyvältä juuri hetkeäkään tuntunut.

Kolin kisa oli taas totuttuun tapaan todella hyvin järjestetty. Parasta kisassa on kisailijoiden välinen hyvä tunnelma ja kannustaminen. Ehkä taas joskus, mutta ei ensi vuonna. Ei varmasti..

Kiinnostaako polku-ultrailu ja muu järkevä puuhastelu hyvässä seurassa? Tsekkaa www.nuts.fi

Lost in Kajaani - Voitto kotiin!

Lähtövirittelyä. (Vaarojen valokuvaajat)

Minut on juuri irtisanottu hoitamasta paloaseman hevosen viransijaisuutta. Syykin on selvä, sillä virtsan ja ulosteen määrä on vähentynyt merkittävästi, niin ne ainakin väittivät. Tämä taas johtuu siitä, että palautuminen Lost in Kajaani - seikkailukisasta on pikku hiljaa hoidettu. Eihän siihen mennytkään kuin kolmisen viikkoa. No jos totta puhutaan, aineenvaihdunnan osalta palautuminen tapahtui alle viikossa, mutta esim. hermoston suhteen siinä meni paljon pitempään.

Artsi, Jussi ja Ulla lähtötunnelmissa.

Harde, Hotti ja Apsi kakat housussa.

Jos viime vuoden kisan jälkeen toivoimme, että maa olisi meidät niellyt, niin tämän vuoden kisa oli tiimille menestys. Team 1Life Special Bike otti sekasarjassa ylivoimaisen voiton ja kovatasoisessa miesten sarjassakin tuli 5. sija.  Mieltä lämmitti myös muiden oululaisten joukkueiden hieno menestys, sillä esim. Free adventure otti miesten sarjan voiton ja Passion adventure voitti naisten sarjan niukasti ennen Johanna Yrjänheikin joukkuetta. Oululaisten joukkueiden menestys ei ole sattumaa, sillä täällä on jo vuosia tehty hyvää työtä seikkailu-urheilun eteen. Erityisesti Mäkisen Seppo ja Grekelän Heikki ovat ansiokkaasti innostaneet seikkailemaan ja liikkumaan järjestämällä upeita kisoja.  Tulokset

Artsi ja Spessu. (Vaarojen valokuvaajat)

Ulla painaa. (Vaarojen valokuvaajat)

Artsi iskee. (Vaarojen valokuvaajat)

Prologin rasteilla oli ryysistä (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kisa käynnistyi vauhdikkaalla prologilla, jossa ensin haettiin rasteja juosten ja sitten pyöräillen. Prologin jälkeen lähdimme kärjen tuntumassa pitkälle pyöräosuudelle, jonka aikana oli mukavia tehtävärasteja. Välillä etsimme sählypalloja hiekasta, heitimme kahvakuulaa, uimme uimapatjoilla kylmässä ja luonnontilaisessa joessa, kannoimme painavia hiekkaämpäreitä ja hiihdimme tandemhiihtoa. Päivän loppuun mahtui myös yksi mukava tetsausosuus, jossa kannoimme pyöriä lepikossa. Vaikka loppua kohti vauhtimme hieman hyytyi, olimme päivän päätteeksi aivan kärjen kannoilla, sijalla 5.

Apsi ja kahvakuula (Kuva: Tuulia Miettinen)

Harden lempilaji. (Vaarojen valokuvaajat)

Tuohon suuntaan... (Vaarojen valokuvaajat)

Sujuu kuin tanssi. (Vaarojen valokuvaajat)

Toiseen päivään lähdettiin ottamaan kärkeä kiinni reippaalla pyöräosuudella. Heti osuuden aluksi päästiin suunnistamaan joen tuntumaan, jossa oli upeita pitkulaisia saaria. Tämä rasti oli ehdottomasti kisan hienointa antia. Kasteltuamme kengät ja vähän ehkä muutakin, jatkettiin matkaa. Varsin pian huomattiin, että kaikilla tiimin jäsenillä ei ollut paras päivänsä, joten otettiin hinausnaru käyttöön. Vaikka perävaunun vetäminen tavallaan hieman nopeutti meitä, ero kärkeen kasvoi edelleen. Päivän aikana oli jälleen mukavia tehtävärasteja, jotka olivat kivoja välipaloja polkemisen lomaan. Mukaan mahtui mm. melontaa, juoksua raviradalla, käyräsuunnistusta ja ammuntaa. Päivän lopussa oli myös metka jalan suoritettava suunnistustehtävä, johon kuului mm. nokkeluustestejä, simulaattorisuunnistusta, laskeutumista, esterataa ja uimista. Ennen maalia päästiin vielä vetämään kunniakierros yleisurheilukentällä ja tietty vesiesteen kera.

              

                           Free adventuren vauhdissa ravihevosetkin voisivat jäädä toiseksi. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Esteradan tuskaa (Kuva: Tuulia Miettinen)

Aah, kohta päästään uimaan... (Kuva: Tuulia Miettinen)

Apsi vauhdissa. (Vaarojen valokuvaajat)

Voittajien ilmeitä. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus. Se oli erittäin hyvin järjestetty ja myös osoitus Kajaanilaisen yhteistyön toimivuudesta. Tehtävärastit olivat opiskelijoiden kehittämiä. Tehtävärastit olivat myös hieno lisämauste kisaan. Ja vaikka välillä tuli sakkoja, sakot kärsittiin heti, joten kaikki olivat hyvin selvillä sijoituksista, eikä lopputulostenkaan laskeminen tuottanut ongelmia. Tämä kilpailu osoitti myös sen, että seikkailu-urheilun suosio on kovassa kasvussa - mukana oli kaiken kaikkiaan kaikkia sarjat mukaan lukien lähes 100 joukkuetta! Vaikuttaisi siltä, että kansa on yhä enemmän kiinnostunut luonnossa tehtävästä monipuolisesta liikunnasta. Ja kun saa liikkua vielä hyvässä porukassa ja jakaa fiiliksiä muiden kanssa, mikäs sen mukavampaa. Kajaanin kisa on tullut jäädäkseen...