"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Tunturipurojen kutsu

Ensimmäisenä päivänä eksyttiin Kaunispäälle.

Tämän vuoden Tunturisuunnistus käytiin elokuun alussa ja jälleen kerran arvoisessaan paikassa – Kiilopään hienoissa tunturimaisemissa. Keli lupaili kisaviikolle koleaa syyssäätä, mutta päätimme laittaa juhlat pystyyn kelissä kuin kelissä. Mukaan oli tällä kertaa lähtenyt jälleen noin 1000 jänkhänpolkijaa. Matkassa oli niin retkeilijöitä eväineen kuin kovia kisaajiakin, ja kaikilla vaikutti olevan pilkettä silmäkulmissa.

Kisan aikana oli aikaa ikuistaa myös maisemia :)

Ajeltiin Oulusta Saariselälle jo perjantaina, kun kisan oli tarkoitus alkaa lauantaina klo 14. Johannan kanssa ilmoittauduttiin Sekasarjaan HDA. Tiedossa oli juostavaa matkaa suoriltaan kuljettuna noin 21 kilometriä per päivä nousumetrien ollessa 700-800 päivässä. Taktiikkana oli aloittaa kisa rauhallisesti ja kiihdyttää loppua kohti, kävellä jyrkimmät ylämäet, mutta suorinta reittiä mennään. Kisan eka rasti otettiin varman päälle aivan kärjen tuntumassa neljäntenä. Seuraavalla pätkällä Janne innostui vetämään hieman liian innokkaasti kun reidet oli pitkästä aikaa höyhenen kevyet. Johanna samoin tein hieman toppuutteli, jotta lähdön spurtin kuorma ehtisi hieman tasaantua. Harmillisesti kroppa ei päässyt täysin palautumaan vaan viiden kilsan jälkeen Johannan pohkeet kramppailivat varoittelematta ja tunturin kipuaminen alkoi tehdä vähitellen tuskaa. Johanna sitkeys tiedetään, joten matkaa jatkettiin ja suolaa vedettiin naamaan vähän väliä. Onneksi reitin valinnat toimi kuin unelma ja alamäkeen päästeltiin kuin viimeistä päivää.

Puolen välin jälkeen tunturin ylle nousi lisää tummia pilviä kun Janne päätti ottaa alamäessä muutaman pidemmän venytysliikkeen ja viikolla jumittanut selkä kramppasi. Loppumatkasta kramppi heijasteli kylkeen ja jokainen askel iski viheliäitä kipinöitä kyljen puolelle. Ei auttanut valitella kun Jossu oli sinnitellyt jo puoli päivää mukana. Vaihtia jouduttiin rauhoittamaan loppumatkan ajalta. Loputkin rastit löytyivat vielä sujuvasti ja ”viimeiseltä” rastilta Jossu sai jonkin ihmeen virtapiikin ja lähti pienen pedon lailla rullaamaan viimeisen kilsan alamäkeen kohti maalia. Toinen joukkue hiosti niskaan ja Jossu lähti vetämään kuin viimeistä päivää. Vedettiin melkein maalileimalle asti kun sain vihdoin hönkäistyä että viimeinen rasti maalin kulmalta on vielä leimaamatta. Pienen mutkan kautta oikealle viimeiselle rastille ja maaliin. Menetettiin niukasti yksi sija, mutta näitähän sattuu ;)

Ensimmäisen päivän sijoitus oli ikähyvityksien jälkeen 9. ja paljon jäi vielä hampaankoloon seuraavalle päivälle. Reitti oli todella fyysinen 23 kilometrin matkan ja 800 nousumetrin ansiosta. Tästä lähdettiin nopeasti tankkaamaan seuraavaa päivää varten. Illalla pidettiin vielä linimentti pirskeet, jotta päästään vielä seuraavana päivänä liikenteeseen. Molemmat oli aivan romuna vastustusten jälkeen, mutta ei auta kuin mennä uutta päivää kohti.


Ennen kisaa hiottiin vielä sotanorsun alamäki askellus kuntoon :)
Toiseen päivään lähdettiin odottavissa tunnelmissa, takaa-ajossa ei ollut muuta kuin voitettavaa ja jouduttiin ensimmäisenä joukkueena niukasti yhteislähtöön. Tiedossa oli tiukka vääntö, sillä viisi joukkuetta oli kymmenen minuutin sisällä. Lähtölaukauksen jälkeen otettiin hetken aikaa henkeä ja tehtiin oma reitin valinta ykkösrastille. Pieni kierto ennen leimausta, mutta oltiin juuri ennen isoa lössiä rastilla. Toinen rasti veikin sitten jo puoleen väliin rataa jonne lähdettiin painelemaan pitkää huikosta tunturien ylitse. Rakkaa löytyi tänäkin päivänä kylliksi, mutta rennosti päästeltiin sekä ylä- että alamäkeen. Toiselle rastille päästeltiin sen verran hyvää vauhtia että otettiin jo muutama joukkue kiinni. Kolmannelle rastille päästiin rullaamaan pitkää alamäkeä, johon Jossu tuumasi että nyt juostaan täysillä. Jolkuteltiin kuin vuorikauriit, no oikeastaan paikalla oli yksi kauris ja meikä vaikutti enemmän peesissä tömistelevältä norsulta. Sama se sille kun vauhti tuotti tulosta ja otettiin edellä menevä joukkue kiinni samalla kun takana tulevat joukkueet jäivät kymmenellä minuutilla samalla pätkällä. Näillä sijoituksilla tultiin maaliin ja kisan jälkeen oltiin vielä yllättävän hyvissä voimissa. Kuudes sija oli mitä pystyi ensimmäisen päivän tulosten jälkeen odottaa ja oltiin todella tyytyväisiä päätöspäivän kisaan sekä kisajärjestelyihin. Ensi vuonna startataan jälleen ja katsotaan millaisia haasteita on silloin tarjolla. Team 1Life kiittää ja kumartaa. J Tulokset

Terveisin,
Janne

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kärkkäinen Challenge 2017 4.6.2017 "Vettä kengässä sonneja karkuun" Team 1Life tyylikkäästi sekasarjan voittoon!!

1life tiimin Jukka ja Janne olivat lähdössä kisaamaan kesän kuumimpaan tai oikestaan olosuhteet huomioiden kylmimpään seikkailukisaan Kärkkäinen Challenge 2017 joka tänä vuonna järjestettiin 4.6 sunnuntaina Yli-Iissä Kierikkikeskuksessa joka on arkeologinen esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus. Janne sairastui pahimmoilleen muutamaa päivää ennen kisaa.

Lauantaina päivällä sain viestin missä huhuiltiin Jukalle paria kisaan. Mulla sattui olemaan sunnuntaina vapaapäivä, mutta edellisen viikonlopun NUTS Karhunkierros 84km tuntui vielä jaloissa. Olihan siinä sitten vielä lapset ja koiratkin, joille pitäisi järjestää puuhaa päiväksi..Kun kerta muita halukkaita ei ilmaantunut niin lupasin Jukalle, että käyn testaamassa jalkoja pyörän päällä ja ilmoitan sitten lähdenkö kisaamaan. Reipas tunti maastossa pyörällä menikin ihan kivasti ja päätin ottaa haasteen vastaan..Roskaruokaa mäkkäriltä ja vauhdilla varusteiden keräämistä ja auton pakkausta. Klo 22 jälkeen olin tyytyväinen..kaikki oli varmasti mukana..


Sunnuntaina klo 4.20 herätys ja aamupalan jälkeen auton rattiin kohti kisakeskusta. Perillä mukavasti seitsemän jälkeen ja ehtihän siinä hyvinkin sitten laittaa varusteet kuntoon ennen kisainfoa ja starttia. Pientä hässäkkää sain aikaiseksi kun huomasin että eihän mulla ookkaan pelastusliivejä mukana. Aikani kun huutelin puuttuvaa pakollista varustetta niin löytyihän onneksi liivit naisjoukkueelta..Kiitos heille..:)




Kilpailu starttasi klo 8 prologilla missä sännättiin Kivikautiseen kylään. 1 tehtävä oli tehdä liuskekivestä kaulakoru kiveä apuna käyttäen. Helpolta kuulostaa..reikä keskelle kiveä ja siitä sitten naru läpi ja avot koru olisi valmis..Meillä ainakin käytti näin :), mutta monelle tiimille tehtävä vei runsaasti aikaa..Seuraavaksi piti väsätä nuotio jolla piti saada sen yläpuolella oleva naru katkeamaan. Meillä jatkui hyvä tekeminen ja saatiin nopeasti roihut pystyyn..ja niin lähdettiin ensimmäisinä kohti varsinaista kisareittiä..Miesten kilpasarjalaisilla oli prologissa toinenkin osuus, joten heillä menisi vielä tovin ennenkuin pääsisivät perään..



I osuus oli pyöräilyä n.50km. Pakolliset varusteet olivat pyörä, kypärä, pelastusliivit ja uimapatja. Jo ensimmäisellä rastilla peräämme pyöräili toinen sekajoukkue Sonniadventure. Ei auttanut kuin lisätä vauhtia etteivät saaneet meitä kiinni...2 rasti oli viety mukavasti suon keskelle lintutorniin. Vaihtoehtona oli ajaa rastille pitkospuita pitkin tai tieltä käsin jalan. Jätettiin pyörät tienvarteen ja tetsattiin suonläpi rastille. Suo oli vetinen ja hiton kylmä. Jossakin vaiheessa ei enää tuntenut omia varpaita..JEE..kylmyydestä huolimatta reitinvalinta oli mainio sillä pitkospuut rastille eivät olleet priimaa. Sonniadventure polki samaa tahtia ja eroa ei saatu aikaiseksi..

Siitä sitten kohti ensimmäistä questia eli tehtävärastia...Uimapatjalla oli tarkoitus ylittää hieman isompi selkä, mutta järjestäjä oli siirtänyt iloksemme questia pienemmälle lammelle kohtuu viileiden vesien vuoksi, +3astetta!! Matka ei ollut kuin muutama sata metriä edestakaisin, joka me riipastiin yhdellä patjalla. Kastuihan siinä vyötäröstä alaspäin, mutta onneksi keskivartalo pysyi kuivana.  Sonniadventurella oli kahden pienemmän patjan taktiikka..en tiedä oliko hitaampi, mutta tässä he antoivat meille kovastikkin etumatkaa..Matka jatkui kohti seuraavaa rastia. Märissä vaatteissa tuli kylmä ja reidet alkoivat jumittamaan. Liikkeessa oli kuitenkin pakko pysyä, että kroppa pysyi jotenkin lämpimänä.




Seuraavalle rastille oli helppoa hiekkatiepätkää ja matka taittui nopeasti. Saavuimme ampuradalle, jossa pääsimme suorittamaan seuraavan questin. Ensin oli tietovisaa suolajeista, kun ei kumpikaan meistä ollut suospesialisteja niin kävimme lunttaamassa tiedot pikkumatkan päästä. Toisena tehtävänä oli ammunta. Tehtävä oli ampua yksi ilmapallo puhki n. 50m matkan päästä ja aikaa oli 30 sekuntia.Onneksi Jukka oli joskus pitänyt pyssyä kädessä niin heti ekalla tuli osuma. Kolmas tehtävä oli täyttää  helpohko sudoku. Se sujui kyllä..mutta siinä paikallaan ollessa alkoi taas vimmatusti paleltamaan kun ei ollut vielä vaatteet ehtinyt kuivua..Rastilta lähtiessä paikalle olivat jo saapuneet Sonniadveture, joten kiirettä piti..matkaan nopeasti pyörän selkään ja menoksi..siinä vastaan sitten pyöräili miesten kärki Freeadventure ja toinenkin sekajoukkue..




Seuraavat rastit olivatkin sitten paluumatkalla..kertalleen vielä käytiin samaisella lintutornilla ja suunnattiin kohti pyöräosuuden viimeistä rastia 7 voimalaitoksen patosillalle. Siellä oli luvassa päivän 3 tehtävärasti.  Saavuimme ensimmäisinä paikalle joten pääsimme sujuvasti pukemaan valjaita ja laskeutumaan voimalaitoksen sivustaa alas. Tehtävän jälkeen pyörillä kisakeskukseen jossa laji vaihtui nopeasti rullaluisteluun.




Luisteluosuus oli lyhyt ja helppo, pakolliset varusteet pelastusliivi, rullaluistimet ja kypärä..Vaikeinta oli ymmärtää jo aikaisemmin kisainfossa annettuja ohjeita ja tuhlasimme quest 4 ohjeiden hakemiseen rastilla 9 n. 5minuuttia (reittikirjassa sanottiin että 4 questin ohjeet on rastilla 9 mutta infossa sanottiin että tehtävän ohjeet ovat rastilla 10) ennenkuin muistimme että niinhän meille aamulla kerrottiin, että ohjeet ovat rastilla 10!!! Taidettiin saada samaan lankaan myös eräs miesjoukkue..;)


Tässä vaiheessa Sonniadventure oli jäänyt meistä hieman lisää..Rullaluistimet vaihtuivat pyörään. Seuraava osuus oli pyöräilyä ja matkaa n.60km. Pakolliset varusteet olivat pyörä, kypärä. Tämä osuus jää kyllä mieleen. Reitti oli suurimmalta osin hyvin ajettavaa hiekkatietä, mutta osaksi hyvinkin pehmeää ja hyvinkin märkää alustaa.. Oikea ratamestarin erikoisuus koettiin rastivälillä 12-13..Rastiväli oli niin muikea, etti kuivin jaloin voinut selvitä valitsipa reitin mistä vain..ja taisipa jonkunlaisen risukkotetsauksen tehdä jokainen joukkue..Onneksi olin hankkinut uuden CANYON hiilikuiturunkoisen maastopyörän, sitä kantaessa ja vesikko/heinikko/mutaliejussa pukkiessa kiitti kyllä pyörän keveyttä!! JOKU(Heikki) oli kuulemma joskus kesällä pyöräillyt näitä reittejä kera paarmojen ja halunnut ehdottomasti tuoda muitakin kokemaan elämyksiä..heheh..:)..Tällä kertaa lisukkeena oli vain hiton märkä alusta, kiitos myöhäisen kevään,  jota ei oikein voinut pyöräillä..;)



No, mutta Jukka teki uskomattoman hyvää työtä kartan kanssa ja reitinvalinnatkin osuivat nappiin. Rastilla 13 ohitsemme kiisi miesten kärki Freeadventure.Koska miesten kärki ohitti meidät vasta tässä kohtaa, tiesimme olevamme ihan hyvissä asemissa kisassa. Paluumatka helppoa tiepätkää kohti osuuden viimeistä rastia 14 tuttua voimalaitoksen patosiltaa, missä saimme kokea vielä toisenkin huiman köysilaskeutumis tehtävän.





4 osuus oli suunnistusta juosten. Juoksimme n. 5km matkan Kierikkikeskuksen lähimaastoissa rasteja hakien. Siitä sitten nopeasti viimeiselle osuudelle, jossa suppailtiin pikkulammen saaria ympäri ja haettiin vielä juosten kilpailun 2 viimeistä rastia. Viimeiset rastit juostiin ihan fiiliksissä. Kisa oli sujunut kaikin puolin onnistuneesti. Matkaa taitettiin pyöräillen 110km, juosten n.10km ja rullaluistellen 8km.Virheitä ei oikeastaan tehty yhtään ja tankkaukset tehtiin liikkeessä, joten tekemisen meininkiä oli alusta loppuun. Huolto onnistui ja energiataso pysyi hyvänä. Kisa oli fyysinen ja olosuhteet viileät. Lähes koko reitti mentiin märillä kengillä. Ensimmäinen kesäkisa missä pidin trikoiden alla kalsareita koko matkan ajan. Varusteet toimivat hienosti. Etenkin huippukiitos Canyon maasturilleni!! Loppuaika oli 9 tuntia 49 minuuttia, hieman alle reitin ihanneajan 10 tuntia.

Minulla ei ollut paras päivä, etenkin pyöräilyssä olisin voinut mennä lujempaa jos olisin ollut täysin toipunut viikontakaisesta ultrasta. Mutta selkeä voitto sekasarjasssa kuitenkin, lähes puolituntia seuraavaan joukkueeseen!!  Kannatti lähteä näin lyhyelläkin varoitusajalla!!






Kiitos järjestäjille hyvin järjestetystä kisasta!

Kiitos yhteistyökumppameille

https://www.canyon.com/fi/

 http://www.nonamesport.com/fi/

 http://www.haglofs.com/fi/en


Ohessa linkki kisajärjestäjien sivuille

http://karkkainen-challenge.fi/

 Ja linnki tulospalveluun, gps-seurantaan

 http://www.tulospalvelu.fi/gps/2017iiCkilpa























sunnuntai 14. toukokuuta 2017

 

 

 

 

Kevättä rinnassa..kesälaitumeelle kirmaten kuin lehmät konsanaan..

Koska tiimikaverit asustelee Oulun huudeilla ja minä Rovaniemellä ei ihan jokapäivä pääse yhdessä treenaamaan. Kuukausi aikaisemmin lyötiin  lukkoon päivämäärä jolloin pidettäisiin tiimitreenit. Kaikki ei päässyt paikalle Ullalla, Matilla ja A-Pllä oli muita menoja ja vielä edeltävänä päivänä Arto sai nyrjäytettyä nilkan lenkillä ja jäi sen vuoksi pois.

Mie hyppäsin auton rattiin aamulla ja kaasuttelin Ouluun Paakakadulle, Kiipeilykeskuksen pihapiiriin. Joni, Jukka ja Janne olivat saaneet juuri aamukahvit naamariin kun minä vetelin jo toista aamiaista poskeen..samalla pidimme pienen tuunaus-tuumaustauon ennen varsinaista treeniä. Tunnelma oli kuin konsanaan seikkailukisoissa kun varusteita piti säätää tai säheltää..😀 











Sitten saimme viriteltyä huippu menopelit Canyon maasturit iskuun ja hyökättiin etsimään Meri-Tolppilan Oulu Rogaa ja Rollaa radan lähtöleimaa.  Aikaa radan suorittamiseen oli 2h
ja rogaining periaatteella rasteja sai kerätä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Leimaaminen tapahtui älypuhelin avulla tähän tarkoitukseen tehtyä sovellusta käyttäen. Piiskasin miehet hommiin ja hienostihan ne vuorovedoin haki rasteja. Minä fiilistelin uudella yhteistyökumppanillani Canyon Exceed CF SL Pro Race maasturilla joka rullasi kuin unelma..






Tottahan me jäätiin välillä ottamaan valokuviakim ku oltiin niin kommeina ja edustavia kerrassaan..jaja..ja kelikin oli aika hieno..










Piti mun komentaa poikia että saatiin vielä reitin loppuun semmoinen hiki pintaan että sai paian vaihtaa..Kaikin puolin hyvä Rogaining rata, kivoja polkuja,metsää ja ja asfalttia sopivasti vaidellen, kiitokset Ratamestareille. Rata on auki ja ohjeet löytyy sivulta http://oulurogaa.blogspot.fi



Juu sitten lyhyt huolto ja siirtyminen Hiiroiselle oulurasteille. Päätettiin hieman haastaa toisiamme ja kisailtiin toisia vastaan. Maastossa oli vielä paikoin lunta mutta Rovaniemen olosuhteisiin verraten suorastaan huippua kun ei tarvinnut kahlata ollenkaan. Kengät kastuivat kuten lajiin kuuluukin ja lenkin jälkeen oli taas paita märkänä mikä sekin kuuluu asiaan😁




Yhteen ääneen tuumittiin rastihakujen jälkeen että olipa vaan kiva päivä kerrassaan. Keli suosi ja varusteet pelasi mainiosti. Kiitos toimivien Canyon maastopyörien https://www.canyon.com/fi  ja Nonamen http://www.nonamesport.com/fi/  sekä Haglöfs http://www.haglofs.com/fi/ vaatteiden intensiiviseen urheiluun sopivan vaatetuksen.



Toukokuun lopussa pääsen juoksemaan tai kahlaamaan lumessa NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan http://nutskarhunkierros.fi..Kesäkuun alussa tiimin jäseniä starttaa Kärkkäinen 2017 challengessa http://karkkainen-challenge.fi Kierikissä..toivottavasti lumet sulaa siihen mennessä😀

Johanna







tiistai 2. toukokuuta 2017

Toscanan auringon alla -rogaining EM kilpailut 22.-23.4. San Gimignano, Italia

Kesän juoksukausi sai osaltani lentävän lähdön Italian keväisen auringon alla. Onnellinen sattuma ja nopea päätöksenteko johtivat siihen, että huhtikuisena lauantai aamuna valmistauduin 24 tunnin rogaining kisaan Helena Polášková-Menardin kanssa pienessä, jäätävän kylmässä leirintäalueen mökissä keskellä Italian viinimaita. Olin tavannut Helenan ensimmäisen kerran torstai-iltana Firenzen lentokentällä. Tilanne oli hyvin jännittävä molemmille. Mielessä pyörivät kysymykset, kuinkahan ajatuksemme sopivat yhteen entä vauhtimme ja miten kommunikaatio suomalaisen ja tsekkiläis-ranskalaisen naisen välillä sujuu. 

Helenan oli tarkoitus alunperin lähteä kisaan ystävänsä Hanan kanssa, mutta murtunut nilkka pilasi tämän suunnitelman. Helena etsi itselleen uutta paria ja oli kysellyt myös oululaisilta suunnistustuttavilta lähtisikö heistä joku tai tietäisivätkö he ketään, joka olisi innokas lähtemään. Viippolan Ilpo sitten Lapin Lumirasteilla kysäisi minulta lähtisikö ja empimättä vastasin, että no mikä ettei! Aikaa kisan alkuun oli silloin reilu kolme viikkoa ja juossut olin viimeeksi viime syksynä. Optimistisesti ajattelin, että ehtiihän tässä vielä juoksennella. En vaan muistanut, että olin sopinut olevanin tästä ajasta reilun viikon hiihtämässä Saariselällä. Niinhän siinä kävi, että ennen kisaa ehdin juosta yhden puolentoista tunnin lenkin, mutta sen sijaan hiihdin edeltävällä viikolla 24 tuntia.  

Helena oli hoitanut kaikki matkajärjestelyt. Minun piti vain hoitaa itseni Firenzeen. Hätäpäissäni varasin halvimmat lennot sillä seurauksella, Münchenissä koneen vaihtoaikaa oli vain 40 minuuttia. Onneksi huomasin tuon jo kotona ja pakkasin kaikki kisassa tarvittavat vermeet käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkatavarat eivät ehdi mukaan. Eivätkä ne ehtineet. Odottelin laukkua koko perjantai aamupäivän ja sillä aikaa Helena ja Hana tutustuivat Firenzen nähtävyyksiin. Kun kamat oli kasassa kävimme syömässä ja sitten suuntasimme täyteen ahdetulla Fiat Pandalla kohti Toscanan kukkuloita.

Kiisimme Pandalla pitkin moottoritietä ja pomppuisia kyläteitä. Noin tunnin ajon jälkeen tulimme kisapaikkakunnalle San Gimignanon ja kävimme marketissa viime hetken ruokaostoksilla. Sitten reippaasti rekisteröitymään kisakeskuksessa ja majoittumaan. Vielä kerran ruokailu, kamat aamuksi valmiiksi ja untenmaille. Yllätykseksemme mökissä ei ollut lämmitys päällä ja aamuyöntunteina lämpötila kämpässä laski kymmenen asteen tuntumaan.Kylmä se on Italian kesäkin. Enpä silloin  arvannut, että seuraavana yönä olisi vielä kylmempää...

Aamulla olimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää jonottamassa karttoja. Kartat saatiin sujuvasti sillä jakopisteitä oli useita. Tämä olikin sitten sille aamua ainoa sujuvasti sujunut järjestely. 
Karttajonossa aamutuimaan

Reitin suunnitteluun oli poikkeuksellisen vähän aikaa, sillä lähtöpaikka ja kisakeskus olivat eripaikoissa. Lähtöön oli järjestetty bussikuljetus ja bussi jonossa oli oltava jo hieman ennen yhtätoista. Perinteiseen tyyliin tökimme kartan täyteen neuloja ja langalla mittailimme vaihtoehtoisia reittejä. Päätimme käydä kartan metsäiset alueet päiväsaikaan ja yöllä sitten viiniviljelmien ja oliivilehtojen sekä peltojen täplittämälle alueelle. Johtavana ajatuksena oli myös välttää turhaa ylös alas kiikkumista, sillä mäet olivat järjestään noin 100 metrin nyppylöitä. Kartta oli mittakaavaltaan 1:25 000 ja käyräväli 10 metriä. Kokoa kartalla oli myös huikeat 100 x 80 cm. 


Heikoimmille kartan kantaminenkin oli jo ponnistus.


Pienellä kiireellä kipitimme bussijonoon ja siihen kiire sitten siltä erää loppuikin. Ennen bussiin nousua kaikilta tarkastettiin pakolliset varusteen ja tarkastuspisteitä oli vain muutama, joten armoton ruuhka oli valmis. Jonossa seisoessamme vain totesimme, ettei lähtö tällä menolla tule tapahtumaan kello 12. Täyteen ahdetussa linjautossa oli kuitenkin mukava tunnelma kun siirryimme muutaman kilometrin matkan kaupungin portille, josta kävelymatkaa esilähtöön oli vielä noin kilometrin verran. Hyödynsimme tämän ajan viimehetken tankkaukseeen. Sipsejä ja banaania poskeen sekä jääteetä kyytipojaksi. Kuten arvata saattaa tulihan siinä itselle ja muille esilähdössä vessahätä. Eikun vessajonoon. Vessoja oli vain yksi ja pitkän jonotuksen jälkeen jouduimme toteamaan, että vessa olikin vain reikä lattiassa....


Viimehetken tankkaukset

SportIdent -korttien purku- ja aktivointihässäkän jälkeen pääsimme viimein lähtöviivalle, jossa järjestäjät vielä keksivät tiedottaa, että kartan eteläosassa tietyllä alueella ammutaan kello 18-20, jolloin sinne ei kannata mennä. Heh heh! Onneksemme emme olleet aikoneet mennäkään. Viimein kello 12.10 lähtölaukaus kajahti ja kirmasimme matkaan. Kaupungin muurin sisältä pääsi ulos vain kahta reittiä, joten porukka jakaantui heti alussa kahteen pääsuuntaan. Toppatakeissaan värjöttelevät turistit hurrasivat kun jolkottelimme ohi kaupungin lukuisten kidutusmuseoiden kohti kylän tuntumassa olevia ensimmäisiä rasteja.

Löytyihän se rasti karhunvatukoissa rämpimisen jälkeen
Lähdimme yhteisestä sopimuksesta liikeelle rauhallisesti. Ylämäet ja jyrkät alamäen kävellen. Totuus maaston mäkisyydestä paljastui heti parin ensimmäisen rastin aikana. Naamat punaisina kiipesimme rinteitä ylös alas.Onneksi rastit sentään löytyivät helposti. Huomasimme heti, että maastossa oli paljon enemmän tranktorilla ajatettuja teitä ja uria kuin mitä karttaan oli merkitty. Toisaalta pieniä polkuja oli vaikea löytää metsästä, joka oli paikkapaikoin läpipääsemätöntä viidakkoa. Karhunvatukka puskat, joista meitä oli varotettu etukäteen, olivat läpipääsemättömiä. Piti kuitenkin ihan varmuuden vuoksi kokeilla muutamaa, sillä seurauksella että käsivarret ja sääret olivat kuin kissatappelun jäljiltä. Rämpiessämme ylös erästä karhunvatukkaista jokinotkoa paikalle pölähtivät Lupus Extremen pojat, joiden kanssa selvitimme tiemme mäen päällä olleelle rastille.






Metsäisellä alueella oli yllätys hakkuuaukoja, jotka eivät näkyneet kartassa, mutta helpottivat matkantekoa. Maastossa oli myös suuri määrä yksityisiä metsiä, jotka oli aidattu pari metriä korkealla verkkoaidalla. Jäimme ihmettelemään mitähän aitojen sisäpuolella oikein oli...Maasto tarjosi myös kauniita tammimetsiä, jotka olivat kulkukelposuudeltaan hyviä ja siellä olivat viihtyneet myös villisiat. Tonkimis- ja rypypaikkoja näkyi paljon. Etenimme halki metsien hyvillä fiiliksillä ja rastit lötyivät hyvin. Eräässä rinteessä oli poluviidakko, jonka läpi piti päästä ja löytää polkujenristeysrasti. Alueella oli myös varoitus irrallaan olevista koirista. Laskimme taktisesti italialaisen miesparin edellemme koiransyötiksi. Pojat veivätkin meidät turvallisesti ja tarkasti rastille. Kiittimme ja jatkoimme matkaa. Seuraavan rastin jälkeen samat herrat tulivat meitä vastaan olivat hukassa. Vastavuoroisesti opastimme heidät rastille ja saimme kiitokseksi kauniit hymyt.

Olimme suunnitelleet reitimme niin, että vesipisteitä on varmasti riittävän usein. Saavuimme ensimmäiselle vesipisteelle hieman takaviistosta ja olimme juuri juomapussien täyttöhommissa kun Lupuksen pojat ilmestyivät jälleen. Janoiset sankarit siinä paljastivat, että heiltä oli jäänyt merkkaamatta juomarastit karttaan ja kyselivät voisimmeko auttaa asiassa. Toki annoimme poikien kopioda rastit meidän kartasta sillä aikaa kun siinä huolisimme. Molemmat joukkueet jatkoivat hymyssäsuin matkaa. 
Juotavaa riitti !
Pikkuhiljaa varpaat ja päkiät alkoivat ilmoitella olemassa olostaan. Jyrkät alamäet ja tiellä juoksun iskutus alkoivat tehdä tehtäväänsä täysin juoksuun tottumattomille jalkaterille. Asenteella vain eteenpäin ja keskittyminen suunnistukseen. Tavoiteena oli ehtiä ottaa vaikeahko rinnerasti vielä ennen pimeää. Löytyihän se. Auringon laskeutuessa myös lämpötila alkoi laskea. Pysähdyimme laittamaan lamput päähän ja pitkähihaiset paidat päälle. Olimme tyytyväisiä, sillä olimme ehtineet suunnitelmamme mukaisesti viljellyille alueille ennen pimeää. Jatkoimme innolla eteenpäin. Vähitellen alkoi valjeta, että peltoalueilla yöaikaan liikkumisessa oli myös huonot puolensa. Lämpötila laski laskemistaan ja pelloille laskeutui kostea ja kylmä kaste. Kengät ja sääret polven korkeuteen saakka kastuivat pellolla hetkessä läpimäriksi. Viileyden nautinnon kruunasi avoimilla alueilla puhalteleva tuulonen. Myös jalkaterät alkoivat tuntua kastuttuaan entistä aremmilta. Burana astui kuvaan mukaan. Iloinen puheensorina alkoi hiljentyä. Hiihtelimme menemään pitkin peltoja, rastit sentään löytyivät hyvin. Meno oli hieman apaattista. Lähdimme etenemään kartalta katsottuna helppoa väliä. Peltoa alas ojalle, karhunvatukoiden läpi ja ojan yli, peltoa suoraan ylös metsän laitaan ja tasossa rastille. Alku sujui hyvin ja lähdimme kapuamaan noin 60 metristä rinnettä kohti metsän laitaa. Kylmä oli ja mäen kiipeäminenkään ei tuntunut enään niin helpolta kuin aiemmin. Tulimme metsän laitaan ja sitten ykskaks kumpikaan ei tiennyt missä ollaan. Olemmilla mustahetki yhtäaika!. Siinä pyörimme ja istuimme ja palasimme omia jälkiä takaisin pellolle. Ei mitään hajua vieläkään. Viimein tajusimme katsoa kompassia ja paikansimme itsemme. Jälleen kerran maastossa oli useampi ylimääräinen tie karttaan verrattuna. Tunnelma oli maassa.

Tunnelma alkoi taas kohota kun saavuimme pieneen kylään, josta etsimme juomarastia. Olimme kartan mukaisessa paikassa eikä vettä näy missään. Onneksi sivukadulta oli juuri tuossa auto, ja ystävällinen herrasmies avasi ikkunan. Hän oli muuten ainoa ihminen hereillä koko kylässä. Yritimme englanniksi kysyä onkohan tässä jossain vesipiste. Ei mies ymmärtynyt. Viimein änkkäsin, että Aqua? Aah, Fontana! vastasi herra ja johdatti meidät noin kymmenen metrin päässä olevalle vesipisteelle. Hekottelimme tätä Aqua -Fontana -juttua seuraavat puolituntia... Kipusimme taas yhtä lukuisista rinteistä kun päkiäni alla oleva rakko puhkesi. Että osasikin tehdä kipeää. Taisi jokunen voimasanakin irrota. Alamäen laskeutuminen oli yhtä tuskaa. Otin kengän pois ja yritin laittaa Compeedin jalkaa, mutta eihän se kylmää ja märkään jalkapohjaan tarttunut. Vetäsin kuitenkin urkkateipin jalkaterän ympäri ja eteenpäin. Vauhti hidastui ja vedimme päälle core-takit ja housut. Silti oli todella kylmä.
Aamuyön kylmyydessä

Aamun sarastaessa jouduimme toteamaan, että jalkapohjani on niin huonossa kunnossa, että on pakko käydä kisakeskuksessa paikkaus- ja kengänvaihtohommissa. Tästä visiitistä tuli meille noin kolmen kilsan lisämatka ja aikaa pysähdyksineen tuhrautui noin tunti. Kisakeskuksessa Helena veteli keittoa nassuun ja minä huolsin jalat. Compeedi jalkapohjaan ja irtoamassa olevat varpaankynnet teipillä kiinni. Vaihdoin Salomonit ja La Spotivoihin, heitin buranaa naamariin ja matka jatkui. Meillä oli hieman alle neljä tuntia aikaa vielä jäljellä ja kasassa 2000 pistettä. Päätimme edetä rasti kerrallaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kokoajan arvioiden paljonko aikaa vielä on ja mikä on jalkojen kunto. Iloksemme saimme vielä kerättyä 280 pistettä viinitarhojen kulmilta ja ehdimme  ajoissa maaliin.
Aamupäivän maisemaa
Kokonaisuutena kilpailu sujui yllättävän hyvin. Yhteistyö Helenan kanssa toimi loistavasti. Taitavana suunnistajana Helena oli oivallinen kisakumppani. Vauhtimme sopivat hyvin yhteen ja myös luonteemme. Lähdimme matkaan ilman suuria odotuksia, mutta ylläkseksemme ylsimme omassa sarjassamme EM -pronssille ja olimme  kaikista kisaan osallistuneista naisjoukkueista viidensiä. 

Kannatti tarttua hetkeen!


Ulla
www.rogaining.it osoitteestä löytyvät kisakartta ja tulokset.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ylläs 7summits ja tunturin kaipuu

Kisaa edeltävän päivän tunnelmia.
Ylläs ja 7summits herätti tiimin sekkailijoissa vaihtelevia tunteita. On se vaan niin kunnioitusta herättävä setti kun kisassa kertyy yli 3000 nousumetriä, matkaa 65 kilometriä ja matka taitetaan murtsikkasuksilla. Ja ne laskut, voi herran jestas kun pukkaa 15 vuotta vanhoilla kapuloilla valmiiksi pyöristyneillä kanteilla. Olisiko siinä jo seikkailun aineksia? Sitten vielä mentaali puoli kuinka keskittyä nousu ja lasku kerrallaan kun tietää että ylös nousee aina helposti, mutta laskut voi olla kaikkea jään, lumen ja kivikon väliltä. Tunturin kaipuu on tiimin jäsenillä silti ylitse pääsemätön ja siihen oli jälleen vastattava.

Meidän tiimistä kisassa oli mukana Janne ja Artsi, joten viime vuoden 7summitista oli kerätty jo kosolti kokemusta. Tähän nojaten varusteita pakattiin minimaalisesti, johon toki liittyy aina omat riskinsä. Lumikengät jätettiin pois, joten nousut toteutetaan pelkillä nousukarvoilla (paikoin myös laskutkin). Vaihtovaatteet minimiin ja juomarakko reppuun. Juomarakko olikin sitten lopun viimein huono idea liki kymmenen asteen pakkasessa. Varusteiden pakkauksessa oli vielä tiimille perinteistä sähellystä kun kisajännän vaikutuksesta ei järjestäjän gepsiä ja emittiä löytyny mistään.  Niitä haettiin kämpiltä tuntikaupalla ja löytyi lopulta paikasta josta oltiin jo useampaan kertaan kateltu. Hyvältä vaikuttaa, joten ootellaampa mitä kisa tuo sählääjille tullessaan.

Ylläs-Kesänki reitinvalintaa.
Kisa lähti parvaljakolla hyvin liikenteeseen ja reitiksi valittiin ylläksen nousu vasemman kautta kurun pohjaa pitkin. Oululaiset Kovat pojat seurasivat perässä, muiden lähtiessä päärinnettä kohti. Rinteeseen nousukarvat paikoilleen ja Ylläksen päällä leimaus kuudentena tiiminä. Hyvin lähti kisa rullaamaan ja pikaisesti lähdettiin laskemaan kohti Keskinenlakia. Ylläksen päällä oli niin lävitse tunkeva tuuli että sinne ei halunnu jäädä kauaksi aikaa ihmettelemään. En tiedä oliko muilla tiimeillä Keskisenlaen kunnosta parempaa tietoa kun oli haastava paikka jäätikön ja kivien peittäessä tunturin rinteet. Äijien mentävä väylä kuitenkin löytyi ja rinteestä selvittiin kuin selvittiinkin reisien ollessa umpi hapoilla. Pidetäämpä pikainen juomatauko suorituksen kunniaksi ja mitä mitä, molemmilla juomaleilin suuttimet jäässä. Hetken aikaa raavittiin päätä ja käytettiin paikallisia voimasanoja hyödyksi, ei auttanu vaan täytyi jatkaa matkaa. Tästä Pirunkurun nousu kävelemällä kohti Kesängin leimausta. Haastavaa oli Kesängin huipulla hiihtäminen jäisen pinnan ja lumi dyynien vaihdellessa. Tuntui vielä että Ylläksen sivutuuli jäi seuraamaan tiimin jäseniä ja huipulla oltiin kuin kaksi jääpatsasta hampaat kalisten. Ei auttanut kuin suunnata pikku nättiä steppausta rinnettä alas ottaen takapuoli jarrutuksella paikoin vauhdit pois. Yhtään kiveä ei sattunu kummankaan kohdalle, onneks...

Kesänki-Lainio.
Lainion huiputukseen aseteltiin nousukarvoja kun Kovat pojat pyrähti samoille huudeille. Ajateltiin että oltiin heistä paljonkin jäljessä, mutta selvisi että olivat valinneet haastavan laskureitin Kesängiltä. Tästä lähdettiin jonona puuterilumessa kahlaamaa. Oli aivan mahtava läpsytellä syvässä hangessa kun murtsikoillakin oli riittävästi kantoa. Nousun aikana alkoi janokin yltymään, mutta juotavaa ei saatu vieläkään leilista irti. Alettiin kovasti odottamaan seuraavan tunturin alla olevaa Kotamajan kotaa. Tähän tarvittiin vielä kuitenkin vielä 350 metriä nousua ja toinen mokoma alas ennen seuraava kahvilaa. Lainion päällä elämä alkoi hymyilemään auringon paistaessa ja maisemien ollessa parhaat mitä voisi toivoa. Tästä pommilla alas, ja… Eiku jätettiinkin nousukarvat suksiin kun oli muilla niin hurjan näköistä menoa. Loivin liikkein kohti mainitsemaamme kotaa ja munkkia mehun kera. Laskun jälkeen riitti vielä hupia kerrakseen kun Arto oli haudannu laskun aikana toisen sauvan somman hankeen. Ei ollu enää kuin tikku jäljellä ja tuumasi että päättipä tehdä kisan helpoksi. Onneks mukana oli sentään 150 senttinen teleskooppisauva, jolla matkan teosta tulee taatusti hauskaa J.


Lainio-Pyhätunturi.
Kodalle päästessä oltiin suoriuduttu kisasta odotuksia nopeammin ja kota olikin yllätykseksemme vielä kiinni. Onneksi Kovat pojat täräytti taas perästä paikalle ja tarjosivat kisakavereilla kokikset. Kiitoksia Juuso ja Iikka avusta! Kokiksen voimalla kodalta lähdettiin huiputtamaan Pyhätunturia ja sukellettiin puuterilumen sekaan. Ei voi riittävästi ylistää fiilistä kun pehmeässä lumessa pääsee kahlaamaan. Tätä tullaan ehdottomasti ihastelemaan myöhemmin ajan kanssa. Pyhätunturin päällä leimattiin kisakavereiden kanssa samaan aikaan ja lähdettiin laskettelemaan rinnettä alas. Puuterilumessa murtsikkasuksi ei pelannutkaan kuin ajatus ja rinnettä tultiinkin lähinnä pyllymäkeä alas. Muutaman könyämisen jälkeen kisakaveritkin hävisivät näkyvistä ja Arton kans jatkettiin omia reittejä. Löydettiinkin hyvä lapin ukon väylä kohti Aakenuksen alamaastoa ja lipsuteltiin loppuun asti nousukarvoilla. Raskasta oli mutta Aakenuksen nousussa karvoja kuitenkin tarvitaan. Keli kerkesi myös sen verran lämpenemään että juoma alkoi vihdoin virtaamaan ja ”letkua” imettiinkin hetken aikaa posket lommolla! Kärki tuli myös ennen Aakenusta vastaan ja tässä vaiheessa pystyi arvioimaan millä sijoilla oltiin menossa.

Aakenukselle tehtiin matkaa melkein tunnin verran ja ennen huippua ehdittiin tekemään katastrofaalinen virhe kun otettiin karvat pois liian aikaisin. Nousua oli vielä kaksi kilometriä jäljellä kun Janne muisti että loppu olisi lähes tasaista läpsyttelyä. Lieneekö viime vuotinen sumu vaikuttanut muistijälkeen vai oliko äijä itse silloin niin sumussa, ettei tiennyt mentiinkö ylös vai alaspäin. Nyt parivaljakolla teki tiukkaa selvitä rastipisteelle asti. Arto muisteli aiemmin ilmoille päässeitä voimasanoja, mutta ei niistä taaskaan ollut apua J. Loppunousun aikana iski päälle vielä niin paha hyde että mietittiin miten tästä nostetaan nokka maaliin asti. Alastulo tähän päälle ja laskun aikana happoreidet löysikin itsensä moneen otteeseen asennoista joihin aikuisen miehen ei pitäisi taipuakaan. Aakenus laskettiin alas kuitenkin ilman Aslakin apua ja loput kilometrit Kotamajalle hiihdettiin viimeisillä voimilla. Arto oli aivan hydessä kun lyhyt ja niin rakas apusauva jäi isolle äijälle hieman lyhyeksi. Vetonaruakaan ei ollu käytettävissä, joten kaveri piti hiihdättää taukopaikalle henkisellä vedolla.

Aakenukselle nousu ja kisan tilanne.

Kukas-Kuer reitinvalintaa.
Kotamajalla vedettiin kaksin käsin munkkia ja kokista naamaan jolloin pari valjakko heräsi koomasta uskomattomasti henkiin. Hinattiin ittemme näillä voimilla Kukaksen huipulle Kovien poikien hiillostaessa edelleen muutaman minuutin perässä. Kisasta taisi tulla Oulun paikalliskamppailu ja samat oli kisakaverit viime vuonnakin. Joko Kovilla pojilla on tänä vuonna parempi loppukiri tai sitte niistetään ne vielä kertaalleen. Seuraavaksi puoteltiin aura asennossa alas Kukakselta, jota ei normi päivänä tekis ikinä. Tänään se oli kuitenkin ainoa mahdollisuus selvitä hengissä alas. Laskun jälkeen suorinta reittiä Äkäslompolon kautta kohti viimeistä huiputusta ja niin ihanaa Kuertunturia. Kuerille päätettiin kiivetä ”juoksemalla” jalan painaessa jotain tonnin ja kahden väliltä. Nousu oli jumalattoman raskas, mutta jalkasin nouseminen oli lopulta hyvä ratkaisu. Arto oli ehtinyt jo hyvän aikaa aiemmin tyhjentää omat juomansa ja ei auttanut kun turvautua Jannen juomiin. Siinä ne isot miehet seisoskeli hetken lähekkäin ja kisakumppaneille tarjottiin roppakaupalla hauskaa. Mitä sitä ei loistavan kisakaverin puolesta olisi valmis tekemään J. Kuerin päällä todettiin kisakumppaneiden oleva noin viiden minuutin takaa-ajo asemissa. Kramppailevilla jaloilla ei auttanut kuin hölkytellä tiukkaa tahtia alas. Lopun loivalla osuudella Artolla palasi veri hetkeksi vinttikomeroon ja ehdotti että lasketaan loppupolku suksilla alas. Aivan loistava idea kun minulla ei vastaavaa olisi tullut mieleenkään. Nyt vedettiin tiukka lasku ja säästettiin lopun viimein tärkeitä minuutteja.

Loppukiri maaliin.
Viimeiseen nousuun toteutettiin samaa strategiaa kuin viime vuonna ja oikaistiin pyörätien kautta. Hiihtämällä ei oltais viimeisestä jyrkänteestä selvitty, joten ei muuta kuin lompsimaan monot jalassa viimeiset kilometrit. Arto olisi pukannut nousun suksilla, mutta Janne halusi säästellä suksia, joissa ei kyllä mitään säästeltävää olisi ollutkaan. Haastavaa kun loppu pätkän aikana ei tiennyt kuinka tiukkaa kisaa oikeasti käytiin Kovien poikien kanssa. Onneksi viimeisen nousun aikana nähtiin takana hiihtäviä hahmoja, johon päätettiin reagoida nopeasti ja pukata maaliin suksilla. Hahmot eivät olleet Kovien poikien parivaljakko vaan heillä oli oma kiri viritetty hiihtoladun kautta. Lopun pyristelyn avustuksella oltiin lopulta kuudensia noin minuutin erolla Kovien poikien joukkueeseen. On se Juuso ja Iikka vain kovia äijiä kun pukkasivat vielä jyrkimmän reitin kautta aivan hirveetä vauhtia. Hatun noston arvoinen suoritus!
  
Meidän tiimillä kisa meni niin hyvin kuin tällä hetkellä pystytään suoriutumaan. Suoriuduttiin 65 kilometristä ja 3000 nousumetristä 8,5 tuntiin, joka ylitti kaikki odotukset. 7summits tarjosi tänäkin vuonna juuri sen mitä täältä tultiin kauhun sekaisin tuntein hakemaan. Kisassa riitti uusia haasteita ja tämän kevään kelit tarjosivat aivan uuden elämyksen viime vuoteen verrattuna. Uskallan sanoa että tästä kisasta ei tule kahta samanlaista vastaan vaan luonto muokkaa kisasta vuosittain omanlaisensa. Kärki joukkueille täytyy antaa vielä respektit kovasta suorituksesta on ne aivan uskomattomia kavereita. Kuutta tuntia hätyytellessä laskut on pudotettu melkein pommilla alas J Kiitoksia vielä kisaorganisaatiolle hienosta elämyksestä! PS. Kuvia tulee myöhemmin jos ehdittiin järjestäjän kameran tielle J.

.
Nousu grafiikkaa, siitähän voi laskea selvästi seitsemän tunturia.
Terkuin,
Team Jartsa & Artsa J
Täydellisen seikkailun metsästäjät

maanantai 1. elokuuta 2016

Xdream Pärnu Viro 30-31.07 2016


 
Kun Hiiltomiesten Teho Peetsu pyysi kesän kynnyksellä virka-apua tiimiltämme Xdream osakilpailuun Pärnuun Viroon en empinyt hetkeäkään. Ehdottomasti mukaan, jos vain saisin töistä vapaata. Työnantaja näytti ilokseni vihreää valoa ja pääsin mukaan uuteen seikkailuun. Xdream kisassa on 4 osakilpailua ympäri Viroa, ja Pärnu oli tämän vuoden 3 kisa. Hiiltomiehien kisakalenteriin kuului kaikki nämä osakilpailut.

Lähdin Rovaniemeltä torstaina junalla kohti Helsinkiä. Ensimmäistä kertaa matkustin kisaan junalla. Pyörä kulki kätevästi pyöräpaikalla ja tavaraa oli tälläkertaa mukana kohtuullisesti joten selvisin vaihdoista ym. kohtuullisen hienosti. Lauantai aamuna hyppäsin Henrin kyytiin Olympiaterminaalissa. En ollut tutustunut Henriin ennen kisaa. Myös Henri oli kutsuttu varamieheksi Hiiltomiehiä tuuraamaan. Autolautalla Tallinnaan ja sieltä autoillen parissa tunnissa Pärnuun.

Olimme kisakeskuksen tuntumassa hyvissä ajoin iltapäivällä. Teho olikin kisapaikan tuntumassa meitä vastassa. Kisa starttasi vasta klo 22 joten varusteiden laittoon jäi hyvin aikaa. Kisassa oli tarkoitus edetä samoilla varusteilla koko kisan läpi fast and light tyylillä, joka kevensi suuresti repun painoa. Maastopyörässä oli tavalliset polkimet lukkopolkimien sijaan, eli yksillä kengillä kisa läpi. Tuntui oudolta lähteä kisaan näin vähin varustuksin. Edellisen vuoden karttoja läpikäymällä yritettiin päästä jyvälle kisan luonteeseen.




Erikoituutena Xdream kisoissa, että karttoja jaettaisiin vain 1(kaksipuolinen) ja jokaiselle jäsenelle oma, mikä mielestäni oli todella hyvä juttu. Kartassa oli reittiohjeet ja rastimääritteet sekä useita erilaisia karttapaloja. Selväksi tuli, että kisan karttaa ja tehtäviä tulisi lukea tarkkaan virheiden välttämiseksi.Kävimme syömässä tukevasti ravintolassa ja kerkesimme ennen kisaa vielä nukkua muutaman tunnin.



Kisan lähtö oli Pärnun kuuluisalla, kauniilla hiekkarannalla. Huikee fiilis oli saapua paikalle, kun kisaajia oli kolmisensataa. Kisaajia oli A-B ja C sarjassa. A-sarjassa oli 48 joukkuetta, joista sekajoukkueita jopa 18. Suomessa samanpituisissa kisoissa ei päästä näin runsaaseen osaanoottoon. Lähdössä meitä odotti hiekassa pieni Prologi-kartta jonka sai aukaista 1min ennen lähtöä. Ensimmäinen rasti oli meressä olevilla lautoilla. Lähtölaukaus ja 300 kisaajaa ryntäsi aallokkoon kohti lauttoja. Lautat olivat sen verran syvällä että jalat eivät enää yltänyt pohjaan. Hurja taistelu käytiin leimasimilla joihin pyrki kymmeniä ihmisiä yhtäaikaa. Leimaaminen ei meinannut onnistua millään ja jäimme tässä muutaman minuutin kärjestä.



Toisella prologirastilla joka oli kuivalla maalla oli sitten varsinaiset kisakartat. Karttojen luona Henry huomasi otsalampun kärsineen vedessä ja se ei toiminut. Varalamppu kaivettiin esille repusta ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Heti aluksi hajaannuimme tiiminä hakemaan 3 rastia jokainen. Tämän jälkeen juostiin parin rastin kautta melontaan. Melonta lähti meillä heti hyvin käyntiin. Illan pimetessä rastit löytyivät hyvin. Ensimmäinen virhe tapahtui sitten siihen hyvään alkuun, huomasimme että yksi pakollinen rasti oli jäänyt leimaamatta 3 rastin jälkeen. Olimme siinä vaiheessa käyneet jo 6 rastia ja jouduimme käymään hakemassa kaikki 3 viimeisintä väärässä järjestyksessä leimattua rastia uudelleen. Tästä tuli n.15-17 minuuttia takkiin.


Melonta
 

Melonnan jälkeen maastopyöräilyä cp 22-29. Yö oli jo täysin pimeä. Reitti oli nopea, hyvää alustaa asfalttia ja hiekkapohjaa. 2 rastia oli suolla mihin emme sentään pyöräilleet vaan otimme rastit jalan, muutama urhoollinen tiimi veti suorastit pyörää kantamalla. Pimeällä suolla harhaili useita tiimejä laajalla alueella. Ensimmäinen suo rasti cp 25 mentiin harmillisesti ihan vierestä hieman liian pitkälle. Siinä menetettiin n.10 minuuttia.  Toiselle suorastille cp 26 kierrettiin tien kautta. Loput pyörärastit napsittiin nopeasti ja saavuimme seuraavalle juoksuosuudelle. Juoksuosuus oli rogainin periaatteella. Kartta oli satelliittikuva, jossa oli 9 rastia, joista 6 rastia piti hakea vapaavalintaisesti. Metsä oli "hieman" kasvanut kuvan ottamisen jälkeen sillä aukot kuvassa olivat kyllä täydessä kasvustossa. Muutamalle rastille vedettiin kyynärpäätaktiikalla rämeikköä/tihikkoa vastaan. Kaikki juostavat välit juostiin vauhdikkaasti. Tässä vaiheessa kisaa ei vielä jalka painanut. Seuraavat cp:t 38-45 pyöräillen.

Juoksusuunnistus/rogaining/hae 6 rastia 9stä


Saavuimme seuraavalle juoksuosuudelle. Tehtävänä oli viivasuunnistus, jossa kartalle on piirretty viiva, jota seuraamalla löytää rastit cp 46-49. Etenimme maltillisesti ja rastit löytyivät, kunnes sitten saavuimme viimeiselle rastille ja huomasimme yhden rastin jääneen välistä. Jouduimme palaamaan reitillä takaisin päin kunnes löysimme puuttuvan rastin. Tässä tuli takkiin n.25minsaa. Vaihtoehtona oli ollut ottaa 45minsan sakko, joten palaaminen rastille kannatti, mutta harmitti kovasti.
Viivasuunnistuskartta/viivalla 4 rastia

Päivän valoistuessa päästiin pyöräilemään erikoispätkälle. "Rattaralli" ssa ei ollut karttaa vaan piti edetä matkaa ja risteysvihjeitä apuna käyttäen kohti rasteja. Onneksi Teho oli jo aikaisemmin suunnistanut tällaisilla ohjeilla, joten rastit löytyivät hyvin. Huh, jos olisi itse pitänyt suunnistaa.


Rattaralli


Rattarallista vaihdettiin rullaluisteluun. Rullaluistelussa oli erillinen ohjeistus, jota piti lukea useaan kertaan. Onneksi Henryllä vielä ajatus kulki joten suoritimme tehtävän oikein.Rullaluistelu itsessään oli nopea ja helppo. Maali oli jo lähellä, muuta ennen sitä piti vielä juosta. Osuus suuntasi vanhaan vankilaan jossa oli vihjesuunnistusta. Jokainen jäsen haki 3 rastia vankila-alueelta. Tässä vaiheessa oli minulta jo niin mehut pois etten meinannut selvitä ensimmäisestäkään vihjeestä. Minunkin rastit löytyivät  ja sännättiin viimeiselle 1,8km juoksulle kohti maalia. Jalka painoi, nestehukka vaivasi. Nesteet loppuivat himpun verran liian aikaisin. Henry ja Teho juoksivat kevyen näköisesti edessä ja minä yritin kaikkeni pysyä perässä. Viimeisenä tehtävänä ennen maalia oli hyppy ostoskeskuksen 2 kerroksesta ilmapatjalle ja siitä sitten juostiin maaliin. Kello pysähtyi aikaan 8.29. Kisan sekasarjan voittaja veti meitä tunnin paremmin. Maalissa olin väsynyt, reitti ja vauhti olivat tehneet tehtävänsä. Matkaa kertyi kokonaisuudessaan n.90km.

Kisa oli hyvin järjestetty. Lajit vaihtuivat tiheään mikä miellytti minua. Varusteita ei vaihdettu mikä mielestäni toimi hyvin. Vaihdot olivat nopeita. Juomarastilta olisi pitänyt ottaa täydennystä pyörän juomapulloon. Minulta loppuivat juomat kesken liian aikaisin. Söin kisan aikana yhden suklaapatukan sekä 2 lakupätkää, muutoin menin pelkällä urheilujuomalla, jota kului n. 2,5L. Yö oli lämmin ja hiki valui pitkin selkää lähes koko ajan. Nonamen kisavaatteet toimivat hyvin. Pyöräily kulki minulla kohtuu hyvin, mutta tyytyväinen en ole, sillä nopeampaa olisi pitänyt päästä. Juoksu oli ensimmäistä kertaa Karhunkierroksen jälkeen helppoa. Melonnassa meillä oli hyvä vauhti. Kartan ohjeita piti lukea huolella, siinä emme onnistuneet nappiin, ensikerralla paremmin. Juu, ehdottomasti Viroon kisaamaan uudestaan. Oli huippu reissu. Suosittelen lämpimästi muillekkin!


  http://www.xdream.ee

Oik. Henri Arjanne/Johanna Yrjänheikki/Teho Peetsu

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mesikämmen Challenge 16.7.2016 Lehtimäki, Valkealampi


Image
Mesikämmen challenge 2016 suunnistuskartta.

Kaksi tuntematonta ottaa haasteen vastaan 

Pari tähän seikkailuun löytyi Facebookin kautta, kun Joni Jääskeläinen etsiskeli siellä kaveria kisaan. Viime vuonna samassa kilpailussa seikkailu-urheilun aloittaneena olin innokas osallistumaan taas, mutta kaikki tuttuni olivat harmikseni estyneet. Riemun ja kauhun sekaisin tuntein jännitti lähteä matkaan paljon kovakuntoisemman kaverin kanssa. Raju-sarjaan tietysti kisaamaan, koska kaikki ilo pitää ottaa irti. 

Prologi 
Kisa käynnistyi klo 8:00 uinti- ja karttatehtävällä. Vedessä oli patjoille levitetty karttakuvia, joista ensimmäiset suunnistusrastit löytyisivät. Joni säntäsi uimaan ja rastipisteitä noutamaan. Ihan oman haasteensa tehtävään toi sadekeli, joka kasteli kartat ja tussit. Toiminta oli lähinnä sähläystä parien yrittäessä sekavassa yhteistyössä saada edes osan rasteista kartalle. Matkaan kuitenkin päästiin ja pian metsässä viiletti pareja jonoksi asti. Tossuosuuden jälkeen prologi jatkui vielä lyhyellä pyöräsuunnistuksella Valkealammen kangasmaastossa. Jännityskin hälveni hetkessä ja yhteistyö näytti sujuvan alusta asti. 

Maasto-/maantiepyöräily 
Rastivälit pitenivät ja vauhti pyörällä kasvoi. Itse olen enemmän keskittynyt juoksemiseen, joten pyöräily sinällään oli oma haasteensa. Lisäksi piti vielä yrittää pysyä Jonin mukana vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa. Rastivälit olivat melko selkeitä, joten reittivalinnat tehtiin lähes yksissä tuumin. Rastien hakeminen ja leimaaminen vaativat joka kohdassa jalkautumista tai jyrkänteelle kapuamista. Päästiinpä myös kertaalleen kantamaan pyöriä rinteen huipulle.  
Alun pyöräily osuuden maastoja, kaikki ei ollut ihan näin hyvää polkua :) Kuva: Mesikämmen challenge

Juoksu 
Kahdeksan rastin jälkeen pyörät jätettiin hetkeksi lepäämään. Matka jatkui tossuilla suunnistaen. Rastit löysimme suoraan suunnitelman mukaan. Metsän puolella maasto oli sellaista, että meno näytti monin paikoin juoksun sijaan lähinnä rämpimiseltä. Niinpä päädyimmekin hyödyntämään polku- ja tieosuuksia mahdollisimman paljon. 

Finnfoam 
Sää oli kirkastunut aamusta ja aurinko oli tullut esiin sadepilvien takaa. Viimeistään juoksuosuus oli nostanut hien pintaan. Sopivaan väliin siis vesikikkailua Finnfoam-patjan kanssa. Rasteja oli ripoteltu parille saarelle ja ainakin omasta mielestäni patjailu oli viime vuoteen verrattuna helpompi ja selkeämpi. 

Melonta 
Lähes lennosta patja vaihtui kanoottiin. Oma kokemukseni melonnasta on jäänyt parin kokeilun asteelle. Alussa tekniikka ja taktiikka olivat hukassa. Vajaan kilometrin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Siinä vaiheessa oli kiva kuulla, että matkaa oli jäljellä vielä reilu 7 km. Joni jakeli kärsivällisesti ohjeita, piti vauhdissa melonnan pikakurssin ja jopa työnsi allekirjoittanutta kanootissa. Matalikoissa kahlaaminen, kaislikossa räpiköinti ja ojien pohjiin vajoaminen tulivat melonnan ohessa tutuksi. Siltoja sekä ylitettiin että alitettiin samalla kun rasteja kahmittiin rannasta toiseen. Yllättävää, mutta homma alkoi loppua kohden sujua varsin mallikkaasti. Kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen itselle jäi paras fiilis juuri tästä osiosta! 


Melonnan "järvi", hyvin kulki kanootti :). Kuva: Mesikämmen challenge 

Guest-tehtäviä ja pyöräilyä 
Matka jatkui taas pyörällä suunnistaen. Siinä ohessa vastassa oli myös erilaisia guest-tehtäviä, kuten auton ja metsäkoneen renkailla voimailua, vesileikkejä kumiveneellä ja sup-laudalla, pistesuunnistusta ja näkötorniin kiipeilyä. Yhteistyö sujui jo luontevasti ja tehtäväjako rutiinilla. Ajantaju oli kadonnut. Vasta pistesuunnistuksen puolessa välissä tajusimme katsoa kelloa: 16:50. Aikaa oli enää hiukan reilu tunti! Näin jälkeenpäin jossiteltuna pistesuunnistus olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan välistä, sillä vähillä energioilla väsyneillä jaloilla juoksu oli tukkoista. Reitin ja suunnitelman muutos oli siinä vaiheessa kuitenkin hieman myöhäistä. Haimme pyörillä vielä viimeiseksi rastin numero 23. Sen jälkeen allekirjoittanut polki minkä kykeni. Jonin sekä loppumatkassa viimeiseltä rastilta samaa matkaa edenneen Vanajaveden ruutanat -joukkueen kannustus saivat kyllä antamaan kaikkeni. 

Loppufiilis 
Maaliin pääsy 10 h aikarajassa oli hilkulla. Kolme rastia jäi käymättäAina pitää jäädä parannettavaa. Selvittiin ehjänä ja hengissä. Nautittiin ja pidettiin hauskaa. Tykkään Mesikämmen Challengesta erityisesti sen monipuolisen reitin ja eri lajien vaihtelun takia. Voin etenkin suositella lähtemään seikkailuun hetken mielijohteesta jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Kymmenessä tunnissa ehtii seikkailun lomassa myös hyvin tutustua. 

Näkemys ja kirjoitus 
Riikka Aakula 


TEAM 1LIFE 
Joni