Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Rokua MTB - Kesän parhaat pyörä fiilikset

Kisasarjan lähtö. Kuva: Rokua MTB

Kuva: Tarja Kivirinta

Rokua MTB:n 54 kilsan reitille täräytettiin meidän tiimistä kolmen karpaasin voimin. Väki vahva AP ja sitkeä sissi Artsi oli kisaa ennen luottavaisin mielin ja puhkuivat testosteroni huuruissa kuin laitumelta karanneet sonnit. Meikällä vuorostaan kisafiilis oli jo menneen kesän satoa ja kroppa oli aivan tyhjänä. Jalat olivat jälleen kerran kuin tonnin kivet ja aavistus oli että pyöräkisasta tulee keskimäärin yhtä vaikea kuin aikaisemmistakin kokeiluista. Onneksi olin pistänyt nimeni kuntosarjaan, jotta saisi rauhallisen lähdön. Mutta, mutta, miten siinä sitten taas kävikään…

Kuntosarjan lähtö oli 15 minuuttia kisamiesten jälkeen ja lössiä tuli vielä viivalle kuin sieniä sateella. Koitin katsoa rauhallisen lähtöpaikan innokkaimpien selän takaa. Täksi vuodeksi hankittu pyörä pääsee nyt ensimmäistä kertaa kunnon testiin J. Nopeasti aika kului ja lähtölaukaus pamahti ilmoille. Jokseenkin maltettiin lähteä rauhassa ja omaa paikkaa haettiin ensimmäisille poluille siirryttäessä. Oli vaan niin epävarma olo omasta suorittamisesta että ei tohtinu lähteä urku auki. Jokseenkin se olisi ollut tyypillistä meikän tyylille, mutta tänään maltti oli valttia. Viiteen kilsaan maltettiin mennä sulassa sovussa, mutta jonossa polkeminen ei sopinut omaan rytmiin sitten millään. Päätin lähteä kuromaan kiinni edellä menevää porukkaa ja siihen maltti sitten unohtuikin. Ei sillä että kisaanhan tässä oltiin lähdetty eikä pk-sykkeillä osaa pysyä. Kroppa alkoi siinä kympin nurkilla pelaamaan kuin unelma ja kisafiilis parani silmissä.

Kuva: Tarja Kivirinta

En sitten tiiä oliko päivän kunto kiinni enemmän pyörästä vai miehestä, mutta muutama napsu oli tullut suorituskykyyn lisää edellisestä kesästä. Oli mahtava päästellä menemään kun jyrkimmätkin nousut pääsi tunkkaamaan suorilla ylös muiden taluttaessa pyörää pahimmissa paikoissa. Tästä suorituksesta pisteet menee Sramin Eagle vaihteistolle, jonka 50 hampaisella ykkösrattaalla sai kivuta rinteitä hymyssä suin. Suositukset voi antaa myös grip-vaihtajalle, jonka kanssa on helppo työskennellä ja ote pysyy silti tiukasti ohjaustangossa. Vaihteet sattui jokaisessa maaston kohdassa kohdilleen ja silloin pyöräkin kulkee kuin keviästi J

Kisan parasta antia tarjosi noin kahdeksan vuotias pojan nassikka, joka tokaisi parin kymmenen kilsan kohdalla vilpittömästi kaverilleen että miten se on tuolla polkijalla meno on noin hitaan näköistä. Ei voinut kuin sanoa takaisin että eikä olekin hidasta ja siltä myös tuntui J. No, oli se tosin hidas maastonkohtakin, mutta silti… Tästä oli vielä rapsakat viisi kilsaa toisen ja viimeisen kierroksen alkuun. Nopeaa pätkää noin 32 kilsaa tunnissa. Vauhti tuntui kuin olis asfalttipätkää työntänyt menemään.

Kuva: Rokua MTB

Toisen kierroksen tiesi taas olevan kisan koetin kivi kun pitää alkaa taistelemaan väsymystä ja happoa vastaan. Toisen kiekan kympin jälkeen alkoi väsy jo kunnolla painaa ja täytyi vain laittaa kampi kiertämään. Yksin polkiessa matkan teko tuntuu entistä pidemmältä ja henkisesti helpottaisi kun saisi selkää välillä näkyviin. Onneksi noin 15 kilsan paikkeilla selkiäkin alkoi tulla taas vastaan, joka antoi tsemppiä viimeisiin rutistuksiin. En tiedä oliko porukka kisa vai kuntosarjan lähdöstä, mutta samapa se kun selkää vilahtelee. Viimeiset mäet runtattiin vielä suorilla ylös, mutta happotaso nousi jo taivaisiin. Mäen päällä sai vetää tovin aikaa henkeä ennen kuin pyörä alkoi taas kulkemaan. Alaselkäkin veteli viimeisiään, mutta sinnillä runtattiin kohti maalia. Viimenen viis kilsaa olikin sitten onneksi kevyempää maastoa ja pystyi pitämään vauhdin loppuun asti. Maalissa aika lopulta 2.28 ja kaikki voimat jätettynä maastoon. Hyvä kun päästiin pyörän selästä poies J

Tiimin kovin kammen pyörittäjä oli AP joka tuli M40 sarjan kisassa kolmanneksi ajalla 2.08. Artsi täräytti 2.24. Jannelle jäi tänään selän pesijän rooli kun jäi porukan hitaimmaksi. Artsi jatkoi viikonloppua vielä sunnuntaina Rokualla maastojuoksu kisalla ja päätti jahdata Rokuan keisari titteliä. Huhu kertoo että yhteiskisasta olisi napsahtanut hienosti 11. sija, loistavaa artsi. Rokuan MTB keräsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kiintiön täyteen 400 pyöräilijällä ja toivottavasti ensi vuonna saadaan aikaan yhtä hieno kisa J. Tulokset

Hieman on vakavan näköistä sakkia J. Kuva: Rokua MTB

Terveisin,

Janne

14th MuddyX - Canyon rules

Canyon rules. Retki-Rogainingin fillarisarja voitettiin viime keväänä Canyoneilla. Myös tämän syksyn MuddyX voitto otettiin Canyonilla. Sattumaa tai ei, Canyonilla pääsee lujaa. Canyon taitaa olla lännen nopein. Mutta asiaan...

Siitä on jo 7 vuotta, kun eka MuddyX järkättiin. Sen jälkeen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja tämänkin kertaiseen kisaan Muhoksen Päivärinteellä osallistui noin 40 naamaa. Mukana oli tietysti myös 1Lifen vähämieliset veljekset Hotti ja Artsi. Tarkoituksena oli etsiä 4 tunnin aikana niin monta rastia kuin mahdollista joko fillarilla tai juosten. Kisaa ennen selvisi, että maastossa oli käyty nuuskimassa. Sen verran renkaanjälkiä siellä näkyi. Joku taitaa ottaa homman tosissaan. Kuka tunnustaa?

Kartat jaettiin noin tunti ennen lähtöä ja ei muuta kuin reittiä rustaamaan. Kisakeskuksen tuntumaan oli laitettu tällä kertaa harvinaisen monta rastipistettä ja fiksut hemmot lähtisivät ilman muuta hakemaan ne ensin, jotta eivät ainakaan jäisi hakematta. Näin minäkin ensin ajattelin, mutta mielessäni oli jotain muuta. Edes bonustehtävän kahluurasti ei kääntänyt päätäni, vaikka se olisi ollut hyvä jättää viimeiseksi. Päätin siis vastoin kaikkia viidakon lakeja kiertää reitin vastapäivään. Saisin ainakin tehdä oman vedon.

Heti lähtöviivalla kävi ennustus selväksi, että suurin osa jengistä lähtee kiertämään reittiä myötäpäivään. Vain muutama jannu lähti toiseen suuntaan, mutta minä olin niistä ainoa, joka halusi kastaa kamansa heti kättelyssä, sillä bonusrasti sijaitsi lammessa olevassa saaressa, joka sattui matkan varrelle. Vettä meni kenkään "vähän". Siitä sitte rastin 73 kautta rastille 63, jossa tein muiden tavoin pienen samaistusvirheen. Juuri ennen oikeaa risteystä oli vastaava tie oikealla ja sitten vasemmalle. Onneksi huomasin mokan nopeasti, eikä takkiin tullut kuin pari minuuttia ja kuittasin edellä menneen ryppään. Sitten kohti Ylikiimingintietä, jolta pieni syrjähyppy rastille 43. Takas Ylikiimingintielle ja myötätuulen avustamana kohti rastia 51. Mietin pitkään haenko rastia lainkaan, mutta rastin kohdalla oleva tie näytti sen verran hyvältä, että sinne vaan päätä pahkaa. Jatkaako rastille 41 ja 92? Ei, noudatan alkuperäistä pläniä ja palaan takaisin tielle. Noukin rastit 41 ja 32, jonka jälkeen mageeta träkkiä kohti pohjoisinta rastia 82, jossa katse kelloon. Ou shit, aikaa on kulunut jo miltei kaksi tuntia ja oon vasta puolivälissä.

Toteutunut reitti on piirretty oranssilla.

Oli alettavaa miettiä mahdollisia oikoja, sillä loppureitti tulisi olemaan hitaampi, eikä vastatuulikaan helpottaisi urakkaa. Rasti 31 jää ilman muuta väliin. Samalla vastaan tulee kolmen kärki hyvällä sykkeellä. Jaa, poijat tekee yhteistyötä, noita jannuja on vaikea päihittää. Ovatko muka ehtineet hakea kaikki rastit matkalta? Ei mitenkään. Siitä ylävitoset ja vastatuulta uhmaten rastille 91, joka sijaitsi kiven kolossa Kallioselän kämpällä. Pitkospuupätkää riitti ja vastaan tuli joku hemmo. Väistin sivuun ja heitin samalla voltin ja turvalleen. "Tarviiko sun nyt noin tosissaan ottaa"? Olishan tuo voinu edes kiittää. No ehkä kiittämättömyys palkitaan. Samalla mietin, että hakeako rasti 42. No, haetaan nyt sitten. Ei olis kantsinut, sen verran piti tetsailla. Rastille 92 mennessä alkoi olla jo väsymyksen merkkejä ilmassa. Rasti löytyi helposti ja alkuperäisen plänin mukaan piti mennä rastille 52, josta kartan ulkopuolelle ja edelleen Muhoksen tielle, mutta neiti aika raksutti. Enää tunti jäljellä. Mitä teen? Onko reitti rastille 52 nopea? Ja paskat. Ei ole munaa. Ei ole koskaan ollu. Käännyn takaisin ja täpöllä kohti rastia 72, joka oli hukassa. Rasti olikin yllättävän korkealla. Ei ihan siinä, missä rastiympyrä keskikohta oli. Kaveri onneksi jelppas, mutta muutama minuutti siinä meni.

Rasti 82 löytyi helposti, mutta aikaa on enää 20 minuuttia. Rastille 63 menevä ura näyttää heikolta. Teenkö uukkarin? Ei, se voi muuttua paremmaksi. Mitä halvattua, metsähakkuu? Polku on kadonnut, suunnalla vaan etiäpäin. Kilsan tunkkaus ei todellakaan ollut suunnitelmissa. Voi Seppo minkä teit. Aah polku, mis mä oon? Rasti 63 pitäis olla tuolla alhaalla. Kyllä mä sen ehdin vielä. Voi vattu, aikaa on enää alle 10 minsaa ja matkaa pari-kolme kilsaa. Reiskat huutaa relaa relaa, nuppi huutaa kelaa kelaa. Rasti 53 olisi melkein matkan varrella, mut ei ehdi, ei ehdi millään. Kamu huutaa, että tuu peesiin. Hetken siinä pysyn, mutta ylämäessä tulee pataan. Maalissa. Minuutin yli. Ei voi mitään. Ilman kamun vetoapua takkiin olis tullu enempi. Kiitos.

Pläni toimi lähes loppuun asti. Ilman niitä paria pummia ja lopun metsähakkuuta olisin voinut ehtiä hakea vielä pari rastia. Rasti 41 olis kantsinu jättää väliin ja ehkä myös 51. 10 minuuttia ekstraa ja olisin saalistanut pojoja huomattavasti enempi. Riskipeli ei tälläkään kertaa kannattanu. Ahneella oli kakkanen loppu. Mutta ainakin sain mennä pääosin yksin ja sekös vasta siistiä oli. Sijoitukseni oli 7. Artsi oli 8. Kärjessä oli tällä kertaa uusia naamoja, mikä kertoo siitä, että taso on kova. Jokaisessa Muddyssä on tätä nykyä ainakin 10 voittajaehdokasta. Moni suosikki floppasi tai oli muuten vaan pihalla. On makeeta, että on kunnon kilpailua. Ensi keväänä uudestaan...

Kirjoitti Hotti

Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Retki-Rogaining 2015 - Kullankimallusta Korpilahdella

Kun viisi vuotta sitten kaivettiin itsemme ulos maanalaisesta ongelmajäteluolasta ja alettiin reenata, ei voitu edes uneksia menestyksestä saati voitoista. Pari vuotta sitten alettiin jo uneksia voitoista, mutta nyt haaveista on alkanu tulla totta. Vai onko sittenkään? Ehkä tämä onkin vain hyvää unta. Ehkä nämä onkin vain meille salaa syötettyjen lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuvia harhoja. Oli miten oli, niin kaikkien niiden takaiskujen ja rypemisten jälkeen tämä voitto maistuu niiiiin hyvältä (sallittakoon tämä meille). Eri asia on, että miten pitkään menee, että oikeasti tajuaa voittaneensa jotain. Tai ehkä on parempi, ettei tajua, sillä kokonaan toinen asia on, että miten näitä voittoja käsitellään. Tappioiden käsittelyyn olemme jo tottuneet, mutta voittojen osalta kokemuksemme on vielä aika vähäistä. Emme halua pissiksen leimaa otsaan. Jos teillä on jotain vinkkejä, laittakaa tulemaan...

Osallistuimme siis perinteiseen Retki-Rogainingiin, joka kokosi jälleen yhteen Suomen rogainingin kärkikaartin ja meidät. Kisa pidettiin tällä kertaa Jyväskylän Korpilahdella 16.-17.5.2015. Tarkoituksena oli haalia fillareilla 8 tunnin aikana niin monta pojoa kuin mahdollista hakemalla eriarvoisia rasteja mailta ja mannuilta. Aikaa reitin suunnitteluun oli 3 tuntia. Käytimme koko ajan tehokkaasti hyväksi tankkaamalla samalla hieman bensaa suoniin. Suunnittelumme lähtökohtana oli hakea isoja ja helppoja rasteja, mikä ei ollut helppoa, koska rastit (myös isot) oli siroteltu hyvin tasaisesti ympäri karttaa. Suunnittelu tuotti hieman ongelmia myös sen takia, koska AP olisi halunnut hakea melkein jokaisen rastin ja minä en. Pienten hallitusneuvotteluiden jälkeen päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin, jossa kumpikin sai jotain (AP mustan silmän ja minä murtuneen nenän). Tulimme lopulta siihen tulokseen, että otamme varman päälle ja teemme lyhyemmän perusreitin ns. isojen rastien kautta, jonka lisäksi hakisimme useita "lisärasteja" lähinnä edestakaisina pistoina, jos aikaa jää. Kartan nurkkauksiin menoa yritimme välttää, vaikka ratamestari sinne koitti houkutellakin. Laskimme reittimme pituudeksi noin 100 kilsaa ja laitoimme karttaan ylös missä kohdassa meidän pitää olla milloinkin. 

Apsi-apinalle maistui banaani.

Päädyimme kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että halusimme hakea kisakeskuksen lähellä olevat isohkot rastit ensin (niitä ei ollut varaa missata). Yksi lähirasteista oli lisäksi korkean mäen päällä, joten ajattelimme ettemme ehkä jaksaisi hakea sitä enää kisan lopussa. Aloitimme rauhallisesti (oltiin hapoilla jo ekan nousun jälkeen). Vain yksi pari oli valinnut kanssamme suht samanlaisen reitin, mutta annoimme heidän mennä menojaan muutaman huulenheiton ja nokituksen jälkeen. Katsottiin, että heidän meno oli sen näköistä, että antaa niiden väsyttää ihtensä. Kun saatiin koneet käyntiin, lisättiin kierroksia. Vauhtimme oli sen verran hyvää (keskisyke yli 150), että ehdimme hakea useita "lisärasteja". Osa rasteista oli kaukana poluista ja teistä, joten välillä pääsimme tetsaamaan joko pyörien kanssa tai ilman ja sekös se vasta siistiä oli. Välillä pääsimme ihailemaan komeita maisemia, sillä osa rasteista oli "yllättäen" kukkuloiden päällä. Yhden kukkulan jälkeen katsoin taakseni katsoakseni missä AP luuraa ja huomasin hevosen kokoisen verikoiran jahtaavan mua. Jaa, se on pistänyt Apsin poskeen ja kohta on mun fuki. Onneksi Apsi tuli kohta mutkan takaa ja rakki hieman säikähti palaten takaisin. "Mitä nää nyt tommosta pientä villakoiraa säikyt?"

Reittisuunnitelma piti lähes loppuun asti.

Rastilla 55, reitin puolivälissä, oltiin pari minuuttia aikataulua jäljessä. Nou hätä, jätetään se p-jauhaminen vähemmälle. Rastilla 72 piti päättää mennäkö käymään ylhäällä rastilla 99. Päätimme hakea isot pongot pois. Rastille 94 mennessämme oli ukkojen usko koetuksella. Kartassa näkyi pieni polku, mutta se oli pahoin metsittynyt. Hetken jo epäilimme olevamme jossakin 7 suon takana, mutta "polun" kulman löydyttyä suunta oli selvä. Tetsattiin sykkelien kanssa reilu kilsa, jotta päästiin rastille. Pätkän vuorosanat eivät ole julkasukelposia ja viidakkoveitsestä olisi voinut olla apua. Rastin 62 jälkeen oli enää tunti aikaa jäljellä. Ehdittäiskö vielä hakea 85 ja 74? Kyllä me ehditään, kun laitetaan vähän hanaa (mihin se AP katos?). Eläteltiin vielä toiveita 95 rastista, mutta se oli haihattelua. Ehdittiin maaliin ajassa 7h 57 minuuttia, jossa porukka tuli onnittelemaan meitä voitosta. "Hyvä vitsi, ootte mahtanu erehtyä jengistä." Kisan aikana ei muuten tiennyt lainkaan mikä on tilanne kisassa, koska kaikilla oli niin erilainen reitti, mutta se onkin yksi rogainingin hienous ja meidän pelastus (ei kestetä ylimääräsiä paineita).

Olimme voitosta aidosti järkyttyneitä.

Uskokaa tai älkää, me todella voitettiin kisa ennen Free Adventurea (Ouluun kaksoisvoitto!), vaikka ihmeteltiin kisan aikana, että mikä on kun ei kulje. Siltä se voi tosiaan tuntuakin, jos keskisyke on yli 150. Pystyimme tekemään tasaisen mutta nousujohteisen suorituksen ja pitämään itsemme ahtaalla lähes 8 tunnin ajan. Saimme molemmista räkänokista lähes kaikki mehut irti. Meillä oli hyvä flow, vaikka Apsi välillä vähän kiroskin. Pyörämittari näytti meidän polkeneen 93 kilsaa (keskari vain 18), jonka lisäksi tetsasimme kankailla 10-15 kilsaa joko pyörän kanssa tahi ilman. Isoja mokia emme tehneet, mutta rastinottojen kanssa tuhlasimme noin 15 minsaa (piti ottaa valokuvia). Jos rastia ei heti löytynyt, kaivoimme sen esiin väkisin (kiitos Apsin rastivainun). Kun mittakaava on 1:40 000, rasti voi välillä olla hukassa, kun kartasta puuttuu juttuja. Rastien leimaus tapahtui kännyköillä ja siihen meni ainakin viivakoodisovelluksella suhteettoman pitkään (noin puoli minuuttia/rasti). Uusi tekniikka ja tulospalvelu tökki sen verran, että palkintojenjaossakaan ei ollut täysin varmaa ketkä olivat pallistit. Tällä kokemuksella liputtaisin enemmän emit tai sportident leimauksen puolesta, vaikka oli tuon jälkimmäisenkin kanssa ollut kai jotain häikkää. Uusien tekniikoiden kanssa menee aina aikansa, joten ehkä kannattaa vielä venailla.

Seuraavana päivänä olimme edelleen järkyttyneitä, mutta uskalsimme jo nostaa sormen pystyyn.

Jälkispekulaatioissa totesimme, että vetomme oli varsin hyvä. Reitti ei ollut pisin, mutta fiksuhko (ainakin omasta mielestä). Jotain tekisimme kuitenkin toisin. Yläosan rastit 99 ja 50 olisi voinut jäädä väliin. Sen sijaan rastit 71, 68 ja 95 olisi kannattanu noukkia. Näin ollen meillä olisi ollut 8 pongoa enemmän ja yhteispistemäärä olisi ollut 195 sijaan 203. Etukäteen on kuitenkin vaikea arvioida minkä verran missäkin menee aikaa, joten tää on tätä. Syömistä ja juomista olisi voinut harrastaa enempi. Varsinkin Apsi oli kisan jälkeen niin kuiva, ettei siitä olis irronnu enää pisaraakaan (onneksi ei jouduttu doping-testiin). Kuiva se on tosin muutenki. :) Jos kuluttaa kisan aikana 8000 kilokaloria, jotain pitää mussuttaakin. Nooh, jotain on hyvä jättää ensi kertaankin.

Canyon CF SLX 9.9 Oneby on nyt todistetusti nopea, kevyt ja ketterä.

Ratamestarille iso kiitos ja kumarrus mestarillisesta radasta ja upeista rastipisteistä. Pääsimme näkemään taas hienoja paikkoja varsin mäkisessä maalaismaisemassa, joissa ei muuten tulisi ikinä käytyä. Oli huikeaa tykittää yli 50 km/h hiekkaisissa alamäissä. Nykäskylän maaseutu on todella kaunista ja koukuttavaa. Ratamestari Lahtonen oli tehnyt ison maastotyön kaiken muun työn lisäksi. Iso Kiitos myös Jopa ry:lle, kaikille muille järjestelijöille ja kisaajille. Rantasauna ja monipuolinen ateria "navetassa" maistuivat raskaan kisan jälkeen. Ne kokosivat porukan myös mukavasti yhteen. Fiilis oli mitä parhain. Kumarrus Seppo Mäkiselle. Ilman Sepen järkkäämiä MutaX kisoja tuskin olisimme tässä. Oulussa on Suomen parhaat fillariroggaajat! Kiitokset myös Canyonille. Uuden karheat Grand Canyonit (CF SLX 9.9 Oneby) toimivat mainiosti ja fiilis pysyi korkealla. Kiitos perheelle. Kiitos AP. Meillä oli taas todella nastaa. Mainittakoon vielä, että Ulla voitti parinsa kanssa kultaa 24 tunnin kinttusarjassa. Ensi vuonna uudelleen...

Tulokset





Keskisuomalainen maalaismaisema on uskomattoman kaunista.

Kirjoitti Hotti

13th MuddyX - Kurat housuissa

Koitelin koski (polartravel.net)

Jokainen ihminen on biisin arvoinen. Jokainen MuddyX on stoorin arvoinen. On taas aika julistaa kootut selitykset, miksi en voittanut taaskaan. Ehkä siten voin myös välttää nuppinikkarilla käynnin. Tällä kertaa kisattiin Kiimingissä, noin 20 kilsaa Oulusta koilliseen. Tarkoituksena oli kerätä 4 tunnissa niin monta rastia kuin mahdollista. Oman haasteensa teki sää, joka piti huolen, ettei kukaan pysynyt kuivana. Vaikka sää olisi ollut hyvä, niin ei hätää - ratametsuri Mäkinen kyllä huolehtii siitä, että vettä menee kenkään - "vähän". Tällä kertaa sitä meni kyllä vähän joka paikkaan - ja Palajon! Paikalle oli raahautunut yli 50 uskalikkoa, joista suurin osa kiersi radan maastopyöräillen. Niin myös Ulla, Arto ja minä.

Alkuperäinen reittisuunitelma muuttui matkan aikana aika tavalla.

Kartat saatiin noin 45 minsaa ennen lähtöä. Siinä ajassa ne piti myös päällystää. Heti kättelyssä kävi selväksi, että tällä kertaa kukaan ei ehdi hakemaan kaikkia rasteja. Päädyin kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että pari rastia ja polun pätkää oli helpompi löytää niin päin. Vartti ennen lähtöä saatiin bonustehtävä, jonka perusteella sai 10 pojoa, kun kävi uimassa luonnonkauniissa Koitelin koskessa. Mietin viimeiseen hetkeen asti Koiteliin menoa, mutta jostain syystä päätin jättää yhteensä 25 pistettä väliin (sitä kadun vieläkin). Laskin, että saan enemmän pongoja keskittymällä pohjois- ja länsipuolen rasteihin, mutta olin väärässä - jälleen kerran. Pohjois- ja länsipuolen maastot olivatkin erittäin hitaita ja osa rasteista jäi hakematta. Rastin 43 ja 92 välissä oleva ylimääräinen "järvi" ja joen ylitys pyörä pään päällä ei ainakaan nopeuttanut menoa. Vettä oli lähes kaulaan saakka ja ilman uutta ja kevyttä Canyonia olisin siellä vieläkin. Muutenkin Canyon toimi erinomaisesti. Jopa niin hyvin, etten huomannut lainkaan, että jossain vaiheessa kisaa satulan nokka oli laskeutunut alas ja tanko mennyt vinoon. Ilmankos mankeli heitti mua vasemmalle koko ajan ja asento tuntui siltä kuin olisi ollu ruottalaisessa kummitusjunassa.

Canyon saattoi pelastaa henkeni.

Aikaa käytin 3h ja 47 minuuttia ja siinä ajassa ehdin kerätä 87 pistettä ja ajaa reitistä johtuen vain 53 kilsaa (parhaat ajoi 70 kilsaa). 5 rastia jäi hakematta. Loppusijoitus oli 9. noin 40 karpaasin joukossa, mikä oli pienoinen pettymys. Pientä lohtua toi, että olin 10 joukossa ainoa, jolle ei kelvannut bonukset (jäi etukortti kotiin). Jos saisin ajaa kisan uudelleen, ajaisin sen edelleen vastapäivään, mutta hakisin myös bonusrastin ja 91 rastin. Sen jälkeen jättäisin väliin sen piip 43 rastin ja piip piip piip 92 rastin. Joisin myös enemmän. Ja hankkisin rillit tai piilarit. Ja jättäisin sen voltin heittämättä. Ja laskisin rengaspaineet. Ja hankkisin munanlämmittimen, märkäpuvun ja snorkkelin. Ja ottaisin mukaan pari pullaa. Ja voittaisin tietty koko skaban 102 pisteellä ja tuulettaisin villisti! :) Onneksi Ulla voitti sentään naisten sarjan. Ja onneksi tiimissämme on myös ihania naisia, sillä ollaan huomattu, että ilman heitä niitä voittoja on aika vaikea saaha.

MuddyX on ottanut paikkansa suomalaisessa urheilumaailmassa. Sen osoitti myös valtaisa ja tasokas osanottajajoukko. Sellaista adrenaliiniruisketta ei saa hevillä, eikä varsinkaan sillä hinnalla. Tällä kertaa reitin suunnittelu oli erityisen haastava ja maasto vaihteleva. Lisäksi taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ratamestarin kierous ja nerous pääsivät hyvin esille. Kiitokset järkkäreille ja muille kisaajille ja onnittelut voittajille! Kisa oli todella nautittava. Maltan tuskin odottaa seuraavaa Muddyä syksyllä. Seuraava koitos on Retki-Rogaining Jyväskylän Korpilahdella Apsin kanssa. Niiden kukkuloiden jälkeen ei varmaankaan pääse sanomaan, että tana ko ei o niitä mäkiä. Sen verran jäi hampaankoloon, että Nykäskylässä isketään ja laitetaan kaikki peliin... :) Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi.

Kirjoitti Hotti

Canyon valloittaa maailmaa - Nyt se valloitti meidät!

Grand Canyon 9.9 SLX Oneby on meidän valinta. (Kuva: canyon.com)

 Haluamme menestyä ja nauttia liikunnan riemusta. Siksi tilasimme tiimiin useamman Canyon maastopyörän. Myös alla olevat tekijät painoivat vaakakupissamme... https://www.canyon.com/fi/

 

1. PARHAAT PYÖRÄT PARHAASEEN HINTAAN 
CANYON-pyörät myydään kuluttajille suoramyyntinä, ilman hintaa nostavia välikäsiä. Kuinka tämä toimii käytännössä,  

on selitetty täällä »

2. SUORAMYYNTI - SUORA YHTEYS VALMISTAJAAN
Me suunnittelemme ja valmistamme pyöräsi. Siksi tunnemme sen jokaisen yksityiskohdan ja pystymme auttamaan sinua kaikissa tilanteissa.
Ota yhteyttä »

3. RUNKOTAKUU 6 VUOTTA,
PALAUTUSOIKEUS 30 PÄIVÄÄ

Luotamme tuotteisiimme 100%:sti! Lisäksi tarkistamme 
kaikki rungot ja etuhaarukat CT-skannerillamme ».

4. CANYON ON TEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÄ
Pyörissämme on yli 200 CANYON-innovaatiota. Monet keksinnöistämme ovat vakiintuneet yleisiksi standardeiksi. Lisätietoa VCLS-teknologiastamme ja muista innovaatioista löydät täältä »

5. ASIAKASPALVELUA SUOMEKSI
Teknistä tukea, huolto- ja käyttöohjeita, neuvoja oikean runkokoon valintaan ym. palveluosiostamme »

6. TURVALLINEN KOTIINKULJETUS CANYON BIKEGUARDISSA

Olemme kehittäneet pyörien toimitukseen erikoislaatikon. 

BIKEGUARD-laatikossa 
pyöräsi saapuu perille virheettömänä. Lisätietoa toimituksista »

7. CANYON ON PYÖRÄVERTAILUJEN NUMERO 1

Kestomenestyjä lukijatutkimuksissa ja suunnittelukilpailuissa.
Jokainen pyöräilijä innostaa 

meitä kehittymään jatkuvasti. »

8. CANYON ON AMMATTILAISTEN PYÖRÄMERKKI
Maailman johtavat ammattilaisjoukkueet ja yksilöurheilijat voittavat suurimmissa ja arvostetuimmissa kilpailuissa CANYON-pyörillä. Olemme ylpeitä sitoutumisestamme


Pyöriä on mahdollista myös testailla. Ota yhteyttä meihin, kun ehdit...

Paksukumipolokasussa oli oikeaa meininkiä

Lauantaina 25.5 oli Oulussa vipinää varsinkin liikunnan rintamalla. Oulun terwahölkkä imaisi puoleensa suurimman osan hevosvoimista, mutta onneksi osa (30-40) oli löytänyt polkunsa myös jo perinteeksi muodostuneeseen Paksukumipolokasuun Virpiniemeen. Sieltä löysivät itsensä myös 1Lifen kukkopojat eli Viron seikkailukisasta loppuvuoden toipuva Hartsa, elämänsä lenssusta toipuva Hotti ja hengessä mukana toipuva Artsi.

Onpahan muuten komea pyörä - Specialized Stumpjumper!

Artsilla oli kympin suoritus. Kuvan pyörä: Specialized Stumpjumper Carbon 

Paksukumipolokasu on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voi ottaa osaa ihan kaikki maastopyörän omistavat. Ajoaika on 6 tuntia, jonka aikana noin 8 kilsan mittaista kierrosta voi kiertää niin monta kertaa ja juuri niin lujaa kuin halajaa. Rata oli todella nautinnollinen ja monipuolinen - oli hulppeita alamäkiä, jyrkkiä ylämäkiä, metsäautoteita, pururataa, kivikkoa, jyrkkiä mutkia, upeita polkuja ja sitä ihanaa hiekkaa. Osalllistujina oli ihan tavallisia kuntojalleja, mutta myös kivenkovia kilpailijoita.

Köpi paineli kärjessä.

Polokasu starttasi niin, että polokastiin ensin yksi kierros järjestäjän peesissä kahdessa eri vauhtisessa ryhmässä, jotta kaikki oppivat tuntemaan radan ja sen metkut. Me mentiin mukaan siihen nopeampaan ryhmään ja huomattiinkin aika pian, että haipakkata oli. Jo noin puolen kilsan polkemiseen jälkeen ylileveä ohjaustankoni tarttui johonkin ja päädyin matkustajaksi out of control - merkkiseen ilmalaivaan. Syleiltyäni hetkisen murkkukekoa ja kerättyäni luuni snaijasin, että ohjaustangossani roikkui pala järjestäjän merkkinauhaa - ei hassumpi ajatus, kerätä merkkinauhat pois jo ekalla kiekalla, niin eipä tarvii järjestäjän vaivautua.

Tällaista pyörää ei ole joka pojalla.

Parin kierroksen jälkeen juteltiin henkihieverissä Harden kanssa, että onko tää nyt sitä sovittua PK (pirun kova) vai VK (veemäisen kova) vauhtia. Kun ei päästy tästäkään asiasta yhteisymmärrykseen sovittiin, että se oli EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa) vauhtia ja jatkettiin polokemista parin järjestäjän paistaman vitamiinipuikon jälkeen. Muutaman kierroksen jälkeen näin Harden könyävän yhteen hiekkakuoppaan kuin hidastetussa filmissä konsanaan. Kerättyään tekarinsa, hiuslisäkkeensä ja silikoninsa kysyin Hardelta, että "mitä mahdoit löytää"? Supliikkimieheltä ei vastausta tarvinnut pitkään odotella - "löysin neitsyyden".

Lopputulemana ajettiin Harden kanssa hieman alle kolmen tunnin aikana 6 kierrosta eli noin 50 km, joka tuntui ihan itseriittoiselta. Artsille ei mikään tunnu riittävän, niinpä hän paineli 11 kierrosta reilusti alle kuudessa tunnissa. Puheli kisan jälkeen vielä jostain marsujen aivastuksista, tsih, tsih - mitä lie mahtoi tarkoittaa, mahtoiko olla vaan väsyneen miehen höpöttelyä? Voittaja ajeli muuten jopa 14 kierrosta! Kisan jälkeen väsynein paikka oli yllättäen kädet - eipä toisaalta ihme tuollaisen rynkytyksen ja vähäisten maastolenkkien vuoksi. Specialized Stumpjumper toimi kuin unelma!

Tapahtuman rennon letkeä tunnelma teki syvän vaikutuksen jopa 1Lifen traumaattisiin ja tunteettomiin poikiin - olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, jossa kaikki kannustivat toisiaan ja rupattelivat keskenään. Tällaista yhteisöllisyyden tunnetta ja siitä syntyvää nostetta voi kokea nykyään vain harvoissa kisoissa. Kun vielä Mrs. Weather and Mr. Nature näyttivät parhaat puolensa, fiilis oli täydellinen. Kiitos Paksukumitiimille hienosta kisasta, eväshuollosta ja ennenkaikkea älymukavasta (tulipa hieno sana) ilmapiiristä. Ensi vuonna uudestaan...

Olisko tässä 1Lifen seuraava menopeli - Specialized s-works?

Jostain syystä kuvaajan huomio kiinnittyi juuri kyseisen merkin pyöriin.

Specialized ei ole sattumaa

Ei ole sattumaa, että Specializedilla napattiin maastopyöräilyn olympiavoitto viime vuonna. Ei ole sattumaa, että Special Bikella kauppa käy kuumana kuin keskiaikaisilla oravannahkamarkkinoilla - pyörät viedään käsistä, eikä kaikkia malleja edes riitä kaikille. Ei ole myöskään sattumaa, että Team 1Life on juuri hankkinut viisi tuliterää kiituria Special Bikesta - köyhällä ja rapistuneella ei ole varaa ostaa halpaa ja huonoa.

Olen tammikuun alusta lähtien ajanut noin 600 km maastopyörällä, jonka nimi on Specialized Stumpjumper Comp. Vaikka pyörä on tehty alumiinista, se painaa vain noin 11 kg. Keveytensä, laakerien ja renkaiden ansiosta pyörä rullaa uskomattoman hyvin myös asfaltilla. Srammin vaihteet tekevät vaihtamisesta helppoa, eikä vaihtamisessa ole juuri viivettä. Myös ylämäessä vaihtaminen onnistuu kohtuullisen hyvin. Eturattaita on vain kaksi, mikä helpottaa vaihtamista. Eturattaat ovat myös aika pienet, joten jyrkässä alamäessä välitykset voi loppua kesken, mutta ainakaan täällä Pohjanmaalla siitä ei ole pelkoa. Painopiste pyörässä on aika edessä, jonka ansiosta pyörä ei lähde keulimaan isossakaan ylämäessä. Toisaalta hienosti suunniteltu geometria takaa, että jyrkässäkin  alamäessä perä pysyy riittävän hyvin maassa.

Ajoasennon löytäminen on helppoa ja tarvittaessa siihen saa apua Special Biken omasta "klinikasta". Pyörän ohjaus ja suunnassa pysyminen on ensiluokkaista. Jos etupyörä lähtee luistamaan esim. lumessa tai hiekassa, tasapaino on helppo korjata - pyörä tottelee kuskia kiitettävästi. Tämän totesin mm. ajellessani Oulujokea Madekoskelle reilu kuukausi sitten. Leveä ohjaustanko vaatii totuttelua ainakin alussa, mutta sen kaventaminen tarvittaessa ei ole vaikeaa. Jarrut pelaavat hyvin, eikä niiden pieni kitinäkään haittaa ajonautintoa. Etuhaarukan jousto toimii ja sitä on kohtalaisen helppo säätää. Tarvittaessa tankoon saa myös "kaukosäätimen", mikä helpottaa säätämistä, jos reitillä on paljon vaihtelua hiekan, polkujen ja alfaltin kesken. Kaiken kaikkiaan pyörä on erittäin hyvin suunniteltu, mikä takaa hyvän ajonautinnon.

En malta olla kehumatta myöskään Rimen kenkiä. Joustava Vibram pohja, jalan kaaret huomioiva rakenne ja Boa kiristyssysteemi tekevät kengästä hyvin istuvan ja miellyttävän - jalka pysyy hyvin suunnassa ja paikallaan, mikä tuo varmasti myös lisäapua voimantuottoon. Pohjan rakenne mahdollistaa myös sen, että kenkien avulla voi jopa kävellä tai juosta lyhyitä matkoja, mikä sopii erityisesti seikkailu-urheiluun hyvin. Pienenä miinuksena on korkea hinta, mutta toisaalta jalkojen kanssa ei kannata pelleillä.

We are Specialized

Team 1Lifen kalusto alkaa  kunnossa. Hankimme juuri kolme tuliterää kiituria, Specialized Stumpjumper Comp 29", mistäs muualtakaan kuin Special Bikesta. Takavaihtaja on Sram X9, etuvaihtaja Sram X7, samoin kuin tangon vaihdevivut. Jarrut ovat hydrauliset levyjarrut mallia Magura Custom MTS. Etuhaarukasta löytyy RockShox Reba RL 29. Renkaat ovat S-works Fast Trak. Käyttökokemuksia tulee lisää myöhemmin, mutta näin alustavasti sanottuna sillä on ilo ajella...

 Lisää yksityiskohtia osoitteessa: http://www.specialbike.fi/tuotteet.html?id=93/317

AP ja uusi elämänkumppani?