Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Rokua MTB - Kesän parhaat pyörä fiilikset

Kisasarjan lähtö. Kuva: Rokua MTB

Kuva: Tarja Kivirinta

Rokua MTB:n 54 kilsan reitille täräytettiin meidän tiimistä kolmen karpaasin voimin. Väki vahva AP ja sitkeä sissi Artsi oli kisaa ennen luottavaisin mielin ja puhkuivat testosteroni huuruissa kuin laitumelta karanneet sonnit. Meikällä vuorostaan kisafiilis oli jo menneen kesän satoa ja kroppa oli aivan tyhjänä. Jalat olivat jälleen kerran kuin tonnin kivet ja aavistus oli että pyöräkisasta tulee keskimäärin yhtä vaikea kuin aikaisemmistakin kokeiluista. Onneksi olin pistänyt nimeni kuntosarjaan, jotta saisi rauhallisen lähdön. Mutta, mutta, miten siinä sitten taas kävikään…

Kuntosarjan lähtö oli 15 minuuttia kisamiesten jälkeen ja lössiä tuli vielä viivalle kuin sieniä sateella. Koitin katsoa rauhallisen lähtöpaikan innokkaimpien selän takaa. Täksi vuodeksi hankittu pyörä pääsee nyt ensimmäistä kertaa kunnon testiin J. Nopeasti aika kului ja lähtölaukaus pamahti ilmoille. Jokseenkin maltettiin lähteä rauhassa ja omaa paikkaa haettiin ensimmäisille poluille siirryttäessä. Oli vaan niin epävarma olo omasta suorittamisesta että ei tohtinu lähteä urku auki. Jokseenkin se olisi ollut tyypillistä meikän tyylille, mutta tänään maltti oli valttia. Viiteen kilsaan maltettiin mennä sulassa sovussa, mutta jonossa polkeminen ei sopinut omaan rytmiin sitten millään. Päätin lähteä kuromaan kiinni edellä menevää porukkaa ja siihen maltti sitten unohtuikin. Ei sillä että kisaanhan tässä oltiin lähdetty eikä pk-sykkeillä osaa pysyä. Kroppa alkoi siinä kympin nurkilla pelaamaan kuin unelma ja kisafiilis parani silmissä.

Kuva: Tarja Kivirinta

En sitten tiiä oliko päivän kunto kiinni enemmän pyörästä vai miehestä, mutta muutama napsu oli tullut suorituskykyyn lisää edellisestä kesästä. Oli mahtava päästellä menemään kun jyrkimmätkin nousut pääsi tunkkaamaan suorilla ylös muiden taluttaessa pyörää pahimmissa paikoissa. Tästä suorituksesta pisteet menee Sramin Eagle vaihteistolle, jonka 50 hampaisella ykkösrattaalla sai kivuta rinteitä hymyssä suin. Suositukset voi antaa myös grip-vaihtajalle, jonka kanssa on helppo työskennellä ja ote pysyy silti tiukasti ohjaustangossa. Vaihteet sattui jokaisessa maaston kohdassa kohdilleen ja silloin pyöräkin kulkee kuin keviästi J

Kisan parasta antia tarjosi noin kahdeksan vuotias pojan nassikka, joka tokaisi parin kymmenen kilsan kohdalla vilpittömästi kaverilleen että miten se on tuolla polkijalla meno on noin hitaan näköistä. Ei voinut kuin sanoa takaisin että eikä olekin hidasta ja siltä myös tuntui J. No, oli se tosin hidas maastonkohtakin, mutta silti… Tästä oli vielä rapsakat viisi kilsaa toisen ja viimeisen kierroksen alkuun. Nopeaa pätkää noin 32 kilsaa tunnissa. Vauhti tuntui kuin olis asfalttipätkää työntänyt menemään.

Kuva: Rokua MTB

Toisen kierroksen tiesi taas olevan kisan koetin kivi kun pitää alkaa taistelemaan väsymystä ja happoa vastaan. Toisen kiekan kympin jälkeen alkoi väsy jo kunnolla painaa ja täytyi vain laittaa kampi kiertämään. Yksin polkiessa matkan teko tuntuu entistä pidemmältä ja henkisesti helpottaisi kun saisi selkää välillä näkyviin. Onneksi noin 15 kilsan paikkeilla selkiäkin alkoi tulla taas vastaan, joka antoi tsemppiä viimeisiin rutistuksiin. En tiedä oliko porukka kisa vai kuntosarjan lähdöstä, mutta samapa se kun selkää vilahtelee. Viimeiset mäet runtattiin vielä suorilla ylös, mutta happotaso nousi jo taivaisiin. Mäen päällä sai vetää tovin aikaa henkeä ennen kuin pyörä alkoi taas kulkemaan. Alaselkäkin veteli viimeisiään, mutta sinnillä runtattiin kohti maalia. Viimenen viis kilsaa olikin sitten onneksi kevyempää maastoa ja pystyi pitämään vauhdin loppuun asti. Maalissa aika lopulta 2.28 ja kaikki voimat jätettynä maastoon. Hyvä kun päästiin pyörän selästä poies J

Tiimin kovin kammen pyörittäjä oli AP joka tuli M40 sarjan kisassa kolmanneksi ajalla 2.08. Artsi täräytti 2.24. Jannelle jäi tänään selän pesijän rooli kun jäi porukan hitaimmaksi. Artsi jatkoi viikonloppua vielä sunnuntaina Rokualla maastojuoksu kisalla ja päätti jahdata Rokuan keisari titteliä. Huhu kertoo että yhteiskisasta olisi napsahtanut hienosti 11. sija, loistavaa artsi. Rokuan MTB keräsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kiintiön täyteen 400 pyöräilijällä ja toivottavasti ensi vuonna saadaan aikaan yhtä hieno kisa J. Tulokset

Hieman on vakavan näköistä sakkia J. Kuva: Rokua MTB

Terveisin,

Janne

Mesikämmen Challenge 16.7.2016 Lehtimäki, Valkealampi

Mesikämmen challenge 2016 suunnistuskartta.

Kaksi tuntematonta ottaa haasteen vastaan 

Pari tähän seikkailuun löytyi Facebookin kautta, kun Joni Jääskeläinen etsiskeli siellä kaveria kisaan. Viime vuonna samassa kilpailussa seikkailu-urheilun aloittaneena olin innokas osallistumaan taas, mutta kaikki tuttuni olivat harmikseni estyneet. Riemun ja kauhun sekaisin tuntein jännitti lähteä matkaan paljon kovakuntoisemman kaverin kanssa. Raju-sarjaan tietysti kisaamaan, koska kaikki ilo pitää ottaa irti. 

Prologi 

Kisa käynnistyi klo 8:00 uinti- ja karttatehtävällä. Vedessä oli patjoille levitetty karttakuvia, joista ensimmäiset suunnistusrastit löytyisivät. Joni säntäsi uimaan ja rastipisteitä noutamaan. Ihan oman haasteensa tehtävään toi sadekeli, joka kasteli kartat ja tussit. Toiminta oli lähinnä sähläystä parien yrittäessä sekavassa yhteistyössä saada edes osan rasteista kartalle. Matkaan kuitenkin päästiin ja pian metsässä viiletti pareja jonoksi asti. Tossuosuuden jälkeen prologi jatkui vielä lyhyellä pyöräsuunnistuksella Valkealammen kangasmaastossa. Jännityskin hälveni hetkessä ja yhteistyö näytti sujuvan alusta asti. 

Maasto-/maantiepyöräily 

Rastivälit pitenivät ja vauhti pyörällä kasvoi. Itse olen enemmän keskittynyt juoksemiseen, joten pyöräily sinällään oli oma haasteensa. Lisäksi piti vielä yrittää pysyä Jonin mukana vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa. Rastivälit olivat melko selkeitä, joten reittivalinnat tehtiin lähes yksissä tuumin. Rastien hakeminen ja leimaaminen vaativat joka kohdassa jalkautumista tai jyrkänteelle kapuamista. Päästiinpä myös kertaalleen kantamaan pyöriä rinteen huipulle.  

Alun pyöräily osuuden maastoja, kaikki ei ollut ihan näin hyvää polkua :) Kuva: Mesikämmen challenge

Juoksu 

Kahdeksan rastin jälkeen pyörät jätettiin hetkeksi lepäämään. Matka jatkui tossuilla suunnistaen. Rastit löysimme suoraan suunnitelman mukaan. Metsän puolella maasto oli sellaista, että meno näytti monin paikoin juoksun sijaan lähinnä rämpimiseltä. Niinpä päädyimmekin hyödyntämään polku- ja tieosuuksia mahdollisimman paljon. 

Finnfoam 

Sää oli kirkastunut aamusta ja aurinko oli tullut esiin sadepilvien takaa. Viimeistään juoksuosuus oli nostanut hien pintaan. Sopivaan väliin siis vesikikkailua Finnfoam-patjan kanssa. Rasteja oli ripoteltu parille saarelle ja ainakin omasta mielestäni patjailu oli viime vuoteen verrattuna helpompi ja selkeämpi. 

Melonta 

Lähes lennosta patja vaihtui kanoottiin. Oma kokemukseni melonnasta on jäänyt parin kokeilun asteelle. Alussa tekniikka ja taktiikka olivat hukassa. Vajaan kilometrin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Siinä vaiheessa oli kiva kuulla, että matkaa oli jäljellä vielä reilu 7 km. Joni jakeli kärsivällisesti ohjeita, piti vauhdissa melonnan pikakurssin ja jopa työnsi allekirjoittanutta kanootissa. Matalikoissa kahlaaminen, kaislikossa räpiköinti ja ojien pohjiin vajoaminen tulivat melonnan ohessa tutuksi. Siltoja sekä ylitettiin että alitettiin samalla kun rasteja kahmittiin rannasta toiseen. Yllättävää, mutta homma alkoi loppua kohden sujua varsin mallikkaasti. Kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen itselle jäi paras fiilis juuri tästä osiosta! 

Melonnan "järvi", hyvin kulki kanootti :). Kuva: Mesikämmen challenge 

Guest-tehtäviä ja pyöräilyä 

Matka jatkui taas pyörällä suunnistaen. Siinä ohessa vastassa oli myös erilaisia guest-tehtäviä, kuten auton ja metsäkoneen renkailla voimailua, vesileikkejä kumiveneellä ja sup-laudalla, pistesuunnistusta ja näkötorniin kiipeilyä. Yhteistyö sujui jo luontevasti ja tehtäväjako rutiinilla. Ajantaju oli kadonnut. Vasta pistesuunnistuksen puolessa välissä tajusimme katsoa kelloa: 16:50. Aikaa oli enää hiukan reilu tunti! Näin jälkeenpäin jossiteltuna pistesuunnistus olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan välistä, sillä vähillä energioilla väsyneillä jaloilla juoksu oli tukkoista. Reitin ja suunnitelman muutos oli siinä vaiheessa kuitenkin hieman myöhäistä. Haimme pyörillä vielä viimeiseksi rastin numero 23. Sen jälkeen allekirjoittanut polki minkä kykeni. Jonin sekä loppumatkassa viimeiseltä rastilta samaa matkaa edenneen Vanajaveden ruutanat -joukkueen kannustus saivat kyllä antamaan kaikkeni. 

Loppufiilis 

Maaliin pääsy 10 h aikarajassa oli hilkulla. Kolme rastia jäi käymättä. Aina pitää jäädä parannettavaa. Selvittiin ehjänä ja hengissä. Nautittiin ja pidettiin hauskaa. Tykkään Mesikämmen Challengesta erityisesti sen monipuolisen reitin ja eri lajien vaihtelun takia. Voin etenkin suositella lähtemään seikkailuun hetken mielijohteesta jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Kymmenessä tunnissa ehtii seikkailun lomassa myös hyvin tutustua. 

Näkemys ja kirjoitus 

Riikka Aakula 

TEAM 1LIFE 

Joni

15 th Muddy-X, Oulunsalo, 14.5.2016 Muddyä sen olla pitää, taas kerran.

                                                             ”Reitistä:

Maasto on hyvin kaksijakoista: osa urista on nopeita, osa hitaita. Pyörällä pääsee melkein kaikkien rastien läheisyyteen. Rastit ovat pääosin ”puskan” puolella urbaanillakin alueella. Vettäkin voi mennä kenkään ”vähän”. Osa rasteista on vaativia, osa helppoja. Suosittelen suunnittelemaan reitin omien taitojen mukaan.”

Näillä termein lähdettiin etenemään kesän aloitus kisaan, josta on hyvä jatkaa kesän seikkailu kisoihin. Muddy-X, mikä tästä tekee niin vetävän, siinä on sitä jotain mikä on perus suunnistusta sekä maastopyöräilyä haastavampaa, niin sanotusti puoleensa vetävämpää, siinä on jotain.

Mutta itse kisaan, joka järjestettiin tänä keväänä Oulunsalon hiekkaisilla kangas reiteillä, meren läheisyydessä, mikä tekee reitistä mukavan ehkä kosteankin J

Edellisen illan hypistelyt uuteen Grand Canyon CF SL 8.9 Race-malliin, kattotelineet auton katolle, fillari kiinni, kamppeet kasaan, ettei aamulla tarvitsisi härvätä ja nukkumaan. Aamulla herätys, aamu pala, kamppeet päälle ja menoksi, eikö näin ainakin teoriassa? No näin se meni toki nytkin ;)Kisa paikalla tuntia ennen starttia, siis hyvissä ajoin, pyöräily kengät jalkaan.. mitkä? Missä ne on.. hienoinen ”paniikki”, mutta täällähän ne, joku oli laittanut kassiin.. Ihan rauhassa nyt kisaan on vielä aikaa.

Tuttujakin on mukana menossa, meidän tiimin Ulla, Janne ja Arto ja Matti ovat jo kynät ja muovit valmiina karttoja odottamassa. Ei mitään, nyt vain karttojen jakoon ja reitin suunnitteluun. Edellisen illan taktiikka palaverissa (peilin edessä), tuli sovittua että tänään vedetään oma ”puhdas” suoritus.. No karttojen jaon jälkeen erehdyn teami kaverin viereen reitin suunnitteluun, jostain syystä ”alkoi” tuleen sen verran samaa reittiä että päätin vetää oman toista kautta, jotta tähänkin lajiin saisi oman kokemuksen ilman kokeneen reitin valintaa, vain se kehittää kun pääsee itse suunnittelemaan ja toteamaan oman reitin mukavuudet J

Reitin suunnittelun ja laminoinnin jälkeen, 10min ennen starttia julkistettiin Bonus tehtävä. Kuten tiedossa oli, tämä saattaa vaikuttaa reittiin. Itse asiassa tällä kertaa sopi kuin nenä päähän omaan reitin valintaan, alkuperäinen (2min sitten tehty) olikin ihan syvältä... Startti oli 10.00 ja matkaan lähdettiin mukavasti hajaantuen, oma taktiikka oli ottaa ”raskaammaksi” arvatut rastit ensin ja loppuun kierretään sitten pikitie pätkät. Tässä vähän karttaa ja reitin valintaa mitä suunnittelin, siis ennen bonus tehtävää J

Karttaa katsoen tarkoituksena ei ollut siis kiertää kaikkia rasteja vaan loppuun ottaa ”kylän” pinnan pikitie rastit jos aikaa jää. Bonus tehtävän tullessa ilmi, suunnitelmat muuttuivat myös siinä määrin että myös ”saari” rastit haetaan tavoitellen siis kaikkia rasteja J No todellisuus tuli hyvin vastaan pikku pummien mukana, vaikkakin rastit löytyivät hyvin mutta minuutti sinne minuutti tänne reitin varrella kuluttaa loppu aikaa ikävästi.

Hypätään suoraan Bonus tehtävään, joka oli tällä kertaa Varjakan mänty, joka on Oulunsalon suurin ja vanhin puu, jolla on ikää  noin 350–400 vuotta. Puun pituus on 18 metriä ja se on 1,6 metriä paksu. Menneinä aikoina laivat käyttivät sitä maamerkkinä purjehtiessaan Ouluun.

Tehtävä oli siis löytää kyseinen Mänty ja leimata männyn lähistöllä olevan rakennuksen sisällä olevassa rastissa, tämähän löytyi ihan mukavasti, eikö niin Janne ;)

Loppua kohti aikaa näytti vielä olevan niin mukavasti että päätettiin Jannen kanssa (joka pölähti jostain puskasta ennen tätä rastia kaveriksi tälle rasti välille) lähteä tavoittelemaan vielä rastit 71 sekä 61 ja 31 pikitie rastit kylän pinnassa. Jossain vaiheessa välähti että 71 jää minulla välistä ja haen 51, 91, 61,sekä 31 jonka jälkeen nätisti maaliin. Janne ei antanut periksi vaan suuntasi 71 kautta ja niin nähtiin kokemuksen tulos että Janne tuli vastaan taas 61 kohdalla  menossa hakemaan 91. Ja kerkesi se vielä maaliinkin ajoissa, jäikö hänellä nyt minuutti tai jotain, mutta sehän riittää ja pisteitä kertyi enemmän kuin itsellä. 

Mutta ei silti, taso kisassa oli kova ja oltiin jossain 10-30 välillä, kisaajiahan oli lähemmäs 50 miesten sarjassa, tarkemmin Hokkis 8, Janne 16, Joni 19 ja Arto 27, joten hyvästä treenistä tämä kävi kesän kisoja ajatellen. Voittajille täytyy nostaa hattua, muistelen että 3h30min ja kaikki rastit-on se kone se voittaja J Ja tulihan meidänkin Teamiin menestystä, Ulla se taas nappasi naisten sarjan voiton, vaikka lähdössä meinasi että nyt annetaan myös muille mahdollisuus, Ei se kisa vietille mitään voi J

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä ja toivottavasti järjestäjät jaksavat värkätä samanlaisia tilaisuuksia tulevaisuudessakin, kyllä sieltä jotenkin paistaa kokemus millä näitä järjestetään. Itselleni tämä järjestyksessään 15th Muddy-X oli toinen muddy ja ensimmäinen ittekseni, muttei varmasti viimeinen. Ja vielä loppuun, kunnon vehkeillä on kiva kisata, Canyon maastopyörä sekä Canyon ja Noname pyöräily varusteilla homma onnistuu! Suosittelemme.

Team 1Life,

Joni

7summits Ylläksellä - Rakkautta ensi silmäyksellä

Valmiina lähtöön. Kuva: 7summits 

Se oli joskus viime vuoden lopulla, kun kuulin tästä häppeninkistä eka kerran. Jo sillon aattelin, että TOI on mun juttu - se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lappiin ja sen tuntsiin mulla oli ollut jo yli 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde. Ei siis ihme, että 7 tunturin huipun vallottaminen 12 tunnissa tuntui seksikkäältä, jopa eroottiselta. :). Nyt vain piti löytää tarpeeksi hullu kamu, jonka kanssa jakaa tämä tunne. Onneksi saman tiimin Janne suostui pariksi pienen suostuttelun jälkeen. Spekulointi kisaa varten alkoi about tammikuussa huipentuen viimeiseen viikkoon, jolloin laukattiin kaupoissa ja testattiin sopivia vermeitä. Endorfiininmetsästäjän kohdalla kisa kesti 2 kuukautta, mutta meidän kohdalla siihen meni jälkipeleineen 4 kuukautta, jollakin varmaan vieläkin enemmän. :)

Vielä kisaa edeltävänä iltana arvottiin, että otetaanko lumikenkiä mukaan, kun keli vaikutti niin plösöltä. Päätettiin ottaa varmuuden vuoksi ja alle laitettiin normaalit pakkaskelin luistelusukset, kun varastosta ei juurikaan muita löytyny. Nousukarvoiksi valikoitui pitkät, joita vähän tuunattiin. Tarkoituksena oli kiertää reitti ns. vastapäivään, jotta ehtisimme valloittaa mahdollisimman monta baanatonta tuntsaa ennen kuin hanki pettäisi kunnolla. Kukaksen ja Kuerin ehtisi vallottaa myöhemminkin, kun niille molemmille meni kunnon baana. Lisäksi Ylläs kannatti ottaa ekana, koska valmiita rinteitä ei saanut nousta rinteiden aukioloaikana. Näin taisi ajatella moni muukin.

Se on menox. Kuva: 7summits

Kisa-aamuna herättiin klo 4.30 simmut ristissä. Onko ihan pakko nousta? Ylös päästyämme pidettiin semmosta mekkalaa, että kohta koko mökki oli pystyssä. Heitettiin aamupala huiviin ja ampastiin luontokeskus Kellokkaaseen, josta siis tapahtuisi lähtö klo 6 lyhyen kisainfon jälkeen. Lähtöviivalla bongattiin, että meillä oli aikaste isot reput, jos vertasi muihin sukkahousumiehiin. Ollaanko me retkelle menos? Se näkyki heti ekassa nousussa, kun kiivettiin Ylläksen päälle loivinta mahdollista rinnettä. Luistelu tuntui takkuiselta eikä suksikaan tuntunut luistavan, niinpä viritettiin nousukarvat pohjiin säästääksemme ihteä ja reisiä. Ylläksen yllä oli sumua, mutta mitä ylemmäksi kiivettiin, sitä kirkkaammaksi keli muuttui. Oli hienoa kiivetä sumuverhon läpi Ylläksen huipulle katselemaan maisemia. Alas tullessa mamoiltiin ja valittiin jälleen loiva rinne ja päästiin alas suhteellisen nopeasti, mutta takkiin tuli aika monta minuuttia.

Kesängille päätettiin mennä Kellostapulin itäpuolta ja sitten Pirunkurua pitkin ylös. Se tuntuikin aluksi ihan hyvältä idealta, mutta heitettyäni 90 kilon ruhollani kunnon lipat erään möykkyisen mäen juurelle, mieli muuttui. Päin peetä meni tämäkin homma. Kieriskelin maassa pari minuuttia kivusta ulvoen ja totesin häntäluun saaneen osumaa. Hetken jo ajattelin, että kisa oli siinä, mutta kerättyäni luut, hiuslisäkkeen, hampaat ja proteesit, kampesin itseni ylös ja jatkoimme matkaa. Samalla totesin, että myös vasen peukalo oli venähtänyt, joten musta tuli ihan lammas, joka hiihteli häntä koipien välissä. Päästyämme vihdoin Pirunkurulle otettiin sukset jalasta ja käveltiin se ylös. Oli muuten suorastaan pirullinen nousu. Ylhäällä seurasimme korkeuskäyrää ja Kesängin huiputus onnasi suhteellisen helposti noin 2 tuntia lähdön jälkeen. Otettiin vähän evästä ja saatiin seuraksi Kovat pojat. Kovat pojat läksivät Lainiolle länsipuolta hiihtämällä, me suorinta reittiä lumikenkäilemällä, kun ne kengätkin oli kerran mukana rahdattu.

Lainion huiputus reilun 3 tunnin kohdalla oli yksi kisan tähtihetkistä. Ei ollu helppoo löytää huippua, kun näkyvyys oli noin 30 metriä. Ei siinä mitään, ihan sumussahan me oltiin oltu ennenki ja olihan näkyvyys sentään parempi kuin Haltilla aikoinaan. Luotettiin siihen, että suunnassa pysymällä ja ylöspäin kapuamalla huippu kyllä tulee vastaan ja niin se tulikin, vaikka aika monta kertaa luultiin jo huipulla olevamme - meitä siis huiputettiin. Lainion huipulla päätettiin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnata rinne alas juoksemalla lumikengin itäpuolelta, josta oli lyhin reitti hiihtoladulle. Sitten sukset jalkaan ja kohti Aakenusta, jonka juurella totesimme, että on paree laittaa skinit alle. Samalla karttaa vilkuillessa kummasteltiin Aakenuksen huippujen nimiä. Pallilaki ja Moloslaki ovat arvatenkin saaneet nimensä Aake-pojan miehekkäästä muodosta. :)

Ohessa voittajien reitinvalinta. Meidän reitti oli hyvin samankaltainen paitsi että käytiin Aakenuksella ennen Pyhätunturia. Kuvasta näkyy myös se Aakenuksen muoto. :) Kuva: 7summits

Kovat pojat saapuivat myös Aakenuksen juurelle, joten laitettiin hanaa, mutta missattiin vauhdin huumassa yksi risteys ja vedettiin väärää uraa pitkin ihan kuutamolle paikkaan, jossa kukkui äimän käki. Jotain puoli tuntia siinä hukattiin. Paikallistettiin itsemme jostain 7 suon takaa ja vedettiin omaa uraa usvaiselle huipulle yhdessä Kovien Poikien kanssa. Mukavia poikia ovat, mutku ei niistä takiaisista taho oikeen eroon päästä, ei vaikka eksyy. :)  Lasku Aakenukselta alas noin 5 tunnin kohdalla oli kaikkine pomppuinen ja kurveineen yksi kisan kohokohdista. Välillä vauhti kiihtyi sen verran hurjaksi, ettei auttanu muu kuin ajaa umpeen. Laskin pylly pitkällä, sillä enää ei ollu varaa kaatua pepulle, sen verran häntää kolotti. Puolivälissä laskua oli toinen Ylikiimingin Nuijamiesten kivikovista ukoista kenossa, kun oli kuulema reisi rampannu hangen pettäessä. Ihmekös tuo, kun olivat vetäneet koko reissun ilman nousukarvoja - Respect! Heitettiin kamuille vähän suolaa ja kohta ne jo tuli meiän ohi.

Käytiin kattomassa Varesparkumassa miltä siellä näytti - kannatti käydä. :). Kuva: 7summits

Pyhätunturille kiivettiin itäpuolelta lumikengillä, kun hanki ei tahtonut suksea enää kantaa. Pienillä lumikengilläkin olimme välillä munia myöten hangessa. Tarpominen oli hidasta ja aikaa kului. Huiputuksen jälkeen reilun kuuden tunnin kohdalla vaihdettiin sukset jalkaan ja laskettiin ihan höyrypäinä alas kaatuneitten puitten päällystämää rinnettä, johon en menis uuestaan ees telakoneella. Mentiin vuoronperään mukkelismakkelis päätyen mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja vain ihmeen kaupalla selvittiin siitä ilman loukkaantumisia ja välinerikkoja. Laskun jälkeen päätettiin pitää Kotamajalla pieni tuumaustauko - kylläpä oli muuten munkit maullaan. Kovat pojat tuli "yllättäen" perässä ja olihan heitä ehtiny tulla jo ikävä. Tuntui jo, ettei ees osata mennä ilman niitä. Niiltä oli sauva hajonnu laskussa, joten päätettiin antaa niille meitin varasauva, ettei vaan erottas. Pojat olivat nimensä verosia, sillä ottivat meiltä vastalahjaksi lumikengät kantoon. Siinäpä vasta gentlemanneja, joita ei kasva ihan joka oksalla - Respect!

Kotamajalta lähettiin rauhakseen kohti Kukasta ja oltiin varmoja, että nyt päästään vihdoin eroon Kovista pojista, vaikka mukavia poikia olivatki. Lähettiin epähuomiossa kuitenki väärään suuntaan, koska katottin kai vahingossa kesäreitin kylttiä. Taisi kohtalo puuttua peliin. Palattiin takas ja kiivettiin Kukakselle hieman Kovien poikien perässä. Kukas huiputettiin reilun 7 tunnin kohdalla ja todettiin, että suksen luisto on yhä kehnompi. Alamäkeenki sai lykkiä ihan kunnolla. Äkäslompoloa lähestyttäessä tehtiin parempi reitinvalinta ja saatiin noin 5 minsan ero Koviin poikiin Kuertunturin lakeen mennessä, jonne kiivettiin skineillä, koska hanki petti isot miehet. 

Kuertunturin laella, reilun 9 tunnin kohdalla, oli yksi reissun kohokohdista, kun pääsin omien litkujen loputtua lutkuttamaan Jannen kainalosta juomaa ihan antaumuksella - siinä tuli ihan lapsuus mieleen paitsi että maku ja tuoksu ei ollu sama. Janne taisi nauttia siitä vähintään yhtä paljon. Sen jälkeen ihailtiin upeita maisemia yhdessä Jannen kanssa. :) Kuertunturilta tultiin alas sellasta kyytiä, että taisi siinä väsyneillä jaloilla pari mutkaakin suoristua - oli muutes hengenlähtö lähellä, mutta ainaki oltais lähetty onnellisina. Äkäslompololle laskeuduttuamme todettiin, että eihän tästä vesihiihosta tuu yhtään mitään. Kun kaiken lisäksi hiihtoreitti teki aikamoisen ketunlenkin, mentiin loppu juoksujalkaa auringon antaessa meille lisäenergiaa. Maalissa ero Koviin poikiin oli 10 minsaa kokonaisajan ollessa hieman päälle 10 tuntia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Järjestäjän tarjoama kylmä olut lisäsi sopivasti endorfiinihumalaa ja keittokin upposi ku häkä. Loppusijoitus oli 7 tuntsan huiputuksen jälkeen 5. Kolmen joukkoon pääsy olis vaatinu lisää rokkenrollia.

Loppuun otettiin parin kilsan juoksu monot jalassa. Kuva: 7summits

Hyvä kisa, parempi mieli. Kuva: 7summits

Ennen palkintojen jakoa saatiin kuulla parin kokeneen tunturijyrän suulla, että jo viime vuosisadalla oli tehty tätä samaa, siis valloitettu viittä tai useampaa huippua saman päivän aikana. Toki vehkeet oli sillon olleet vähän erilaisia. Siinä oli sitä historian siipien havinaa. Oli tosi kiinnostavaa tarinaa.

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus ja mahtava piristysruiske koko keväälle, vaikka alun loukkaantuminen hieman häiritsi sen naatittavuutta. Haaverin jälkeen meiän kisa meni enemmän tai  vähemmän retkeilyks ja hyvä niinki. Kisa tarjosi hyvät puitteet niin kilpailunhaluisille sukkahousumiehille kuin rentomielisille randotyypeille. Sää oli aika pilvinen ja lauha, mutta kisan loppupuolella nähtiin jo vähän maisemiakin. Sumu oli mukava lisämauste. Ensi vuonna pitää lähtä mukaan ehdottomasti uudelleen. Sitä varten pitää saaha lisää munaa alamäkien laskemiseen, sillä nyt me oltiin niissä ihan laamoja, vaikka loppua kohti sekin hieman parantui. Myös suksien luistoon voisi panostaa, mutta ihan parhaita suksia tuonne ei kannattane ottaa. Keli vaikuttaa varustukseen, mutta jatkossa lumikengät saa jättää kotiin. Ensi vuonna vuokrataan vieläkin isompi mökki, jotta saahaan vieläkin paremmat jälkipelit. :) Team 1Life kiittää kisaorganisaatiota ja muita kanssakisaajia. Erityiskiitos Teemulle, Jarkolle, Markukselle ja Tommille. Ja tietysti Koville pojille. :) Tehtävä suoritettu.

Janne säätää leimauskortin kanssa. Kuva: 7summits

Terveisin,

Hokkis