Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Lost in Kajaani Winter Edition

Kuva:LIK organisaatio

Aivan fantastinen kisa takana ja mieletön fiilis ensimmäisen talviseikkailun jälkeen. Saatiin tiimistä lopun viimein kaksi joukkuetta mukaan kun Joni hälytettiin kisaan mukaan viikon varoajalla Ullan pariksi. Usein (melkein aina) joukkueisiin tulee muutoksia, tänne lähti mukaan 1Life (Janne&Jukka) sekä 1Life Mix (Joni ja Ulla). Miten kaikki sitten lopulta menikään, siitä seuraavassa… Kaikkihan ei yleensä mene kuin Strömssöössä ja meille se ei mene ikinä. Kisaan valmistauduttiin huolella muttei sitten kuitenkaan riittävällä tarkkuudella. Tärkeiden välineiden osia unohtui kotiin, tavaroita unohtui kotiin ja viimeistään osia välineistä tippui Oulu-Kajaani välille. Kaikesta selvittiin kuitenkin tiiminä ja riittävällä periksi antamattomuudella, niillä tullaan toimeen mitä on saatavilla ja sitä se seikkailu-urheilu itsessään on jo opettanut. Pelkästään saapuminen kisapaikalle venyi miesjoukkueella iltayhdeksään ja kisasuunnitelmaa hierottiin ajomatkalla puhelimella, kiitos Jonin ja Ullan. He olivat valuneet paikalle hyvissä ajoin toisin kuin miesten joukkue ja olivat ehtineet valmistautua rauhassa. Meidän saapuessa paikalle Joni ja Ulla vetivät jo pyjamaa niskaan, ennen sitä olivat ehtineet tutkia maastoa ja tarkastelleet mahdollisuuksia jäällä liikkumiseen. Tästä pitäisi ottaa mallia myös miesjoukkueen jäsenillä, mutta jospa se homma toimisi jo seuraavassa startissa.

Kisajärjestäjä asetti hienon haasteen ja kulkutavoista käytiin kovaa spekulaatiota ennen kisaa. Tarjolla oli hiihtoa, pyöräilyä, juoksua, lumikenkäilyä sekä kaikkien näiden yhdistelmiä. Päädyimme lopulta puhtaaseen hiihto ja pyöräily jaotteluun. Samaan päätyi myös sekajoukkue ja hyvältä vaikutti tässä vaiheessa. Pientä jännitystä iski elämään kun päätettiin että Janne ottaa aamulla suunnistusvastuun. Kyseessä oli ensimmäinen hiihtosuunnistus kokeilu, eikä yhtään onnistunutta pimeän suunnistusta vielä takana ja suunnistus varmuus vaihtelee yhteislähdön hässäkästä johtuen. Haasteet on kuitenkin otettava vastaan kun sitä tarjotaan, eikö vain. Sekajoukkue lähti matkaan Ullan kokemuksella ja suunnitelma oli luotu jokaista mutkaa myöten. Molemmat joukkueet lähti matkaan hiihtämällä ja ukkotiimi ylioptimistisilla suunnitelmilla, jälleen kerran J Onneksi kriittisiin kohtiin merkittiin varoaikoja, jotta miehet heräävät muuttamaan suunnitelmia. Lopulta suunnitelmat muuttuivatkin lähes koko kisan ajan...

Kaksi erillistä suunnitelmaa, mutta lähtökohdat olivat samat tai ainakin melkein. Miesjoukkueen yöunet jäi kolmeen tuntiin sekajoukkueen kuutta tuntia vastaan. Toisaalta valvominen on jo perussettiä, joten se ei keskittymistä paljon häirinnyt. Sähäkkien aamutoimien jälkeen oli kisan aika, kello kuusi tärähti lähtölaukaus ja joukkueet säntäsivät matkaan kuin varpusparvi. Kaikki eri suuntiin ja vaikka minkälaisilla varustevirityksillä. Meidän tiimit päättivät vääntää ensin puolipäivää suksilla ja toisen puolikkaan pyörillä. Sekajoukkue oli vienyt välineiden säädön ihan omiin sfääreihin ja pukeneet sukkahousuja monojen päälle, jotta lumi ei paakkuunnu pohjaan. Tämä ei muuten toiminut! Molemmilla joukkueilla oli ensimmäisillä rastiväleillä pientä haastetta etäisyyksien hahmottamisessa ja tästä aiheutui pientä hakua. Pimeällä suunnistaminen ja kartan iso mittakaava aiheutti hetkellisesti pientä päänvaivaa. Tiimin joukkueiden reititkin kohtasivat pariin otteeseen alkumatkalla, jonka jälkeen miesjoukkue lähti hakemaan kävelypolkuja pitkin kauempana häämöttäviä rasteja ennen ensimmäistä Questiä (Q21).

Puhallusputket kovassa käytössä, Kuva: LIK organisaatio

Tandem hiihtoa, Kuva: LIK organisaatio

Ensimmäiseen Questiin (Q21) mennessä oltiin ehditty kokeilla kaikkia mahdollisia alustoja hiihtopohjasta kapeisiin kävelypolkuihin ja läpi tultiin välillä myös umpihangen puolelta. Questilla päästiin ampumaan nukutusnuolia puhallusputkella vai oltiinko vain niin väsyksissä että ne vain tuntui nukuttavan. Ohi ammunnoista sai kiertää 50 metrin kierroksen tandemsuksilla. Oli muuten melkoiset karvalankut, mutta onneksi meidän puolilatinolla Jukka-pojalla on rytmi veressä ja saatiin homma helposti pakettiin. Tästä matka jatkui hiihtäen vielä pari tuntia seuraavalle Questille (Q22). Tästä lähtiessä molemmat joukkueet tetsasivat autotietä kelkkareitin sijaan ja oli muuten mahtava keli seuraavat viitisen kilometriä. J Miesjoukkue joutui tällä välillä ensimmäisen kerran tunnustamaan että aamun pummaukset ja reitinvalinnat olivat tehneet tehtävänsä. Jouduimme oikaisemaan ja jättämään ison määrän pisteitä myöhempää hakua varten. Tärkeät rastit 6G ja 8B jäi miehiltä hakematta kun aikataulusta oltiin jo kolme varttia myöhässä. Sekajoukkueella oli taas suunnistusjärjestys hieman erilainen.

Hiihdon loppuosuus ennen tehtävärastia Q22.

Q22:lla lähestyttäessä piti poimia pari rastia Vimpelinvaaralla. Viimeinen rasti osoittautui haastavaksi kun alue oli miinoitettu muilla rasteilla ja kaikkia polkuja ei löytynytkään kartalta. Mitä epävarmat jannut tekevätkään? Leimaavat tietenkin neljä viimeistä rastia ihan varmuuden vuoksi. J Tästä questille ja suorittamaan tehtävärastia, jossa tarkoitus oli hiihtosuunnistaa karttaan ja maastoon merkittyä reittiä myöten ja merkitä karttaa neulalla jokaisen reitillä olevan hisu-rastin paikka 20m säteellä. Suorituksen aikana tuli mieleen että olisiko tästä pitänyt jälleen kerran ottaa suoraan penaltyt ja jättää tehtävä suorittamatta. No, niin totisesti olisi pitänyt tehdä kun sekajoukkue otti yhden ja miesjoukkue kaksi sakkokiekkaa neljästä. Sakkokierroksella paukuteltiin tiukka syöksylasku alas ja sama ylös, joka oli hapokkailla reisillä sekä noin 7 kilon repun kanssa haastava pysyä pystyssä.

Tästä suunnaattiin vaihtopaikalle välppään kamat pyöräilyä varten. Sekajoukkue tuli vaihtoon hieman miesjoukkueen jälkeen ja heillä vaihto sujui jopa esimerkillisen hyvin ilman turhia välppäämisiä. J Mites vaihto menikään miehillä, no jatkettiin siitä mihin aamulla jäätiin. Jukan polkimesta tippui lukituksesta kriittinen osa välille Oulu-Kajaani ja vaihtopoljinta koitettiin vaihtaa ennen pyöräilyyn lähtöä, samalla Janne juoksi edes takasin kun ensin unohti täytellä juomareppua ja sitten vielä muita tavaroita piti hakea milloin mihinkin tarkoitukseen. Rikkinäistä poljintakaan ei saatu lopulta irroitettua kun kierre oli juminut kampeen kiinni. Jukka oli varmaan insinöörimäiseen tapaan käyttänyt kiinnittäessä astetta isompaa vipuvartta. J Säädimme lopulta turhaan varttitunnin ylimääräistä. Tästä molemmat tiimin joukkueet suuntasivat lopulta kohti Q23 ja lumilinnaa joen rannassa. Tehtävänä hakea sanoja ”karttaan” merkityistä paikoista, sanoista saatiin koottuna Ukkohallasta alkaa lost in kajaani. Näillä sanoilla seuraavan kesän seikkailukisasta odotettavissa mahtava viritys.

 

Q22:n tehtävärasti, Kuva: LIK Organisaatio.

Tästä joukkueet painelivat eri reitin valinnoilla miesten hakiessa isot rastit joen rannasta ja sekajoukkueen hakiessa pienet pohjoisen rastit. Molemmat koittivat sovittaa saapumisen viimeiselle Questille (Q24) parhaimpaan aikaan. Viimeisin quest osoittautuikin väsyneille miehille haastavaksi kun louhoksella Quest-rastin teema oli kiivetä ylös mäen päälle lukemaan A4 verran tekstiä ja koettaa painaa yksityiskohdat mieleen ilman muistiinpanovälineitä yms. apuvälineitä. Alhaalla odotti vuorollaan kolme kysymystä ja väärästä vastauksesta pitää kiivetä takaisin mäki ylös tarkastamaan mikä on oikea vastaus jotta pääsee jatkamaan seuraavaan kysymykseen. Miehillä homma ja aivot eivät toimineet, joten ylös saatiin kivuta kaksi ylimääräistä kertaa ja yksi kysymyksistä ei meinannut taipua edes toisella yrittämällä kun muisti toimii kuin kanan lento. Sekajoukkue oli hieman nohevampi ja jumppasivat vain yhden sakkonousun tarkistamaan vuosilukua.

Kriittinen rastin haku.

Questin jälkeen sekajoukkue suuntasi rastia 4G ja 20B, ottaen vielä muutaman lisärastin matkalla. Miesjoukkue kuuli Questiltä lähtiessä että ero kärkeen 20 pistettä ja oli pakko lähteä hakemaan riskillä 30 pisteen rastia kartan kauimmaisesta kolkasta. Riskinä oli yrittää järven yli varorajaa pitkin tai sitten oli kurvailtava 30 pisteen kanssa maaliin. Järven ylistys kuitenkin onnistui mainiosti ja kävimme loppukirin turvin haalimassa yhteensä 51 pistettä.

Maaliin päästiin viimeisillä voimilla, no Janne pääsi, kun Jukalla pyörä olisi kulkenut vielä hieman kovempaan. Kahlattiin näytöstyyliin viimeiseltä rastilta pyörien kanssa risukon läpi, uhmaten järjestäjän varoitusta jättää pyörä kisapaikalle ennen viimeisen rastin hakua. Mutta mehän ei turhia nössöillä, väsyneenäkään. Sekajoukkue oli ehtinyt jo tovin odotella maalissa ennen Jannen ja Jukan saapumista. Maalissa nopea tilanneanalyysi ja järjestäjä oli päivittänyt tuloksia niin rivakasti että osasi sanoa joukkueen sijoittuneen neljänneksi ja erojen olevan tiukkoja. Raastavaa kisata 10 tuntia, erojen ollessa sijoilla 1-4 seitsemän pistettä! Tässä on kuitenkin myös Rogainingin hienous kun yksikään joukkue ei suorita kisaa samalla taktiikalla, mutta ollaan silti lopputuloksissa lähellä toisia. Kokemus erottaa jyvät akanoista ja toivottavasti tästä saatiin kisavarmuutta tuleviin koitoksiin. Sekajoukkue suoritti kisan loistavalla varmuudella voittaen oman sarjansa. Kisana talviseikkailu oli aivan mahtava elämys ja järjestäjä sai taiottua kisasta todella mielenkiintoisen setin. Tämän tyylisi uusia kokemuksia tavoitellaan jatkuvasti ja suosittelemme ehdottomasti jokaista lajin harrastajaa talvikisaa kokeilemaan. Ensi kesänä Ukkohallasta 1Lifen tiimi starttaa taas ainakin kahden joukkueen voimin.

Terkuin,

1Lifen tiimi

Lost in Kajaani 2015 - Punainen vaara tantereella

Hevoset telineissä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Rogainingin MM-kisoista (Matti ja Johanna) oli kulunut se kolme viikkoa ja Apsin Kiuruveden multisportti -kisasta  pari viikkoa ja taas piti vääntäytyä viivalle. Ja nimenomaan vääntäytyä, sillä pahin seikkailunälkä oli tyydytetty, treenit jäänyt vähiin ja henkiset traumat vielä hoitamatta, mutta luvattu mikä luvattu. Jos kyseessä olisi ollut mikä muu kisa tahansa, olisi se saanut jäädä väliin, mutta eihän Suomen parasta seikkailukisaa voinut missata.

Päätimme lähteä kisaan tutulla reseptillä - jos haluat voittaa, hanki joukkueeseen Nainen. Naisilla on tapana peittää heikkoutemme ja korostaa vahvuuksiamme, joita just nyt ei tule yhtään mieleen. Ihanaakin ihanampi Johanna sopi völjyyn parhaiten, joten ei muuta kuin jo neljättä kertaa Kaijaaniin, jonne menimme jo kisaa edeltävänä iltana. Rohtoja naamaan, saunomista ja pari mautonta vitsiä ja kisafiilis oli taas katossa tai niin me ainakin itsellemme uskoteltiin. Saimme kisan aikana lempinimeksemme Punainen vaara. Toistaiseksi ei ole tiedossa tarkoittiko se sitä, että olimme enemmän vaaraksi muille vaiko itsellemme. Siitä kohta lisää...

Punainen vaara kisa-aamuna

Eka päivä

Kisa alkoi tuttuun tapaa prologilla, joka kaikkien yllätykseksi ei ollukaan suunnistusta, vaan 6*400m viestijuoksu yleisurheilukentällä. Siisti idis, ei prologin tarvitse aina ollakaan suunnistusta, suunnistaa saa muutenkin ihan riittävästi. Lähtö tapahtui hevoskisoista tutulla volttilähdöllä eli kaikkien aavistamatta, joka jo mukavasti sekoitti porukkaa. Apsi jäi haavi auki kuopimaan paikalleen, mutta saatiin se hevosenpotkulla liikkeelle ja kohta se laukkasi melkein kärjessä. Johanna ja Masa pelas totoa. Alun perin ideoimamme rauhallinen alotus muuttui jo kierroksen jälkeen varsin hapokkaaksi riehumiseksi. Viestijuoksu sekoitti pakkaa ja pasmoja ihan riittävästi. Päästiin kärjen tuntumassa mankeloimaan, vaikka ei todellakaan olla mitään rinttereitä.

Ruuhijärvellä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Masa ja Apsi Ruuhijärven kierroksella. Johanna meni ajat sitten. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Aloitimme pyöräilyn varsin vauhdikkaasti, kun prologista jäi vauhti päälle ja pääsimme kärjen tuntumassa rastille 1, jossa oli luvassa polkujuoksu Ruuhijärven ympäri - olipa muuten hienot maisemat! Tosin aina ku niitä katteli, meni joku nurin. Ymmärsimme vaihtaa lenkkarit jalkaan emmekä menneet järjestäjän vipuun oikaista aiemmasta niemestä, joten tulimme toisena vaihtoon Gaselli-Johannan vetäessä hurmiossa letkaa. Vaihdossa aikailtiin kuitenkin sen verran, että pari jengiä pääsi edelle. Siitä sitten seuraavalle rastille, jossa saimme suunnistaa kallioille, jossa oli ohjelmassa köysilaskeutuminen. Jouduimme jonottamaan, joten ero kärkeen kasvoi hieman.

Jonottamassa laskeutumaan. (Kuva: Rajavillit)

Johanna (Kuva: Rajavillit)

Apsi (Kuva: Rajavillit)

Sitten tuhatta ja sataa Väsyneiden isien kanssa kohti rastia 3. Johanna oli Apsin hinauksessa, mutta yhdessä mutkassa hidastettiin vauhtia sen verran, että Johannasta tuli lentävän lautasen matkustaja, jonka osoitteena oli viereinen oja. Johanna makasi liikkumatta paikallaan ja hetken jo luultiin, että kisamme oli siinä. Seisottiin tumput suorina ja uskoteltiin Johannalle, että mitään sulle tapahtunu (vaikka toinen käsi puuttui, naama oli ruvella ja pää väärin päin), kun ei mitään muutakaan osattu tehdä. Ero kärkeen kasvoi edelleen, mutta onneksi seurana oli Väsyneet isät. Tuntui jotenkin turvalliselta olla heidän seurassaan. Mieleen jäi kuinka Väsyneiden isien Jussi kertoi tohkeissaan nähneensä samaisella tiellä sammakon viime syksynä. Sanottiin sille, että tota ei kyllä uskota. Lupasi näyttää kuvanki, mutta ei näyttäny. Ei muuten uskota ennenku näyttää...

Rastille 8, joka sijaitsi Losonvaaran päällä, teimme pienen pummin. Rastimääreen mukaan rastin piti olla niityn pohjoispuolelle, mutta se olikin ihan muualla. Siitä Apsi kai vähän suuttui, sillä Rastin 9 jälkeen se laittoi ison vaihteen silmään ja tykitettiin maantietä useita kilsoja sillä seurauksella, että Masan reidet meni solmuun ja aivot happamaks. Ennen Porttivaaran nousua Masa huusi armoa ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta Porttivaaran nousussa mennessämme rastille 10 Masan vintti pimeni täysin ja eksyimme väärälle polulle. Ero kärkeen kasvoi.

Canyon-juna puksuttaa. (Kuva: Rajavillit)

Rastille 12 mennessämme väsynyt tiimimme halusi väen väkisin valita raskaimman UKK-reitin, vaikka alkuperäinen reitti oli piirretty ihan muualta. Matkaoppaiksi saimme Väsyneet isät, joista ei meinattu päästä eroon millään ja jotka oli ilmeisesti värvätty Hiiltomiesten toimesta eksyttämään meiät. Reitti oli sen verran haastava tunkkauksineen, että aikaa tuhraantui reippaasti, mutta maisemat oli hienot. Rastin 12 jälkeen Apsi könysi pyörällä sillä seurauksella, että hetken jo luulimme saaneemme jengiimme uuden ulkomaalaisvahvistuksen. Kaveri oli kauttaaltaan mudassa ja puhui jotain ihmeellistä mongerrusta - varmaan niitä maahanmuuttajia. Aina tyylikäs ja nopea Canyonkin näytti vähintään omituiselta. "Hei kaveri, Afrikkaan on sen verran pitkä matka, ettei sinne kannata mennä fillarilla". Rastin 13 jälkeen tultiin Vuokatin laskettelurinne alas sillä seurauksella, että Apsi könysi taas. Tällä kertaa Apsi näytti siltä, että oli parempi pitää suut supussa. Rastilla 14 kävimme vähän suppailemassa ja uimassa, jonka jälkeen Apsikin näytti taas enempi täkäläiseltä.

Masa ja Apsi lähdössä melomaan. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Illalla oli ohjelmassa vielä mielenkiintoinen melontarasti, jossa jengin piti pähkäillä mitkä rastit hakee meloen ja mitkä juosten. Se meni meiltä sen verran hyvin, että mentiin kärkivauhtia. Ennen yörastia käytiin vielä Änkkäri -puistossa etsimässä koodeja ja skuuttaamassa. Masa olisi halunnu jäädä sinne vielä leikkimään, mutta kamut raahas sen väkisin sieltä pois. Sitten fillarilla leiriin, teltta pystyyn ja nauttimaan Johannan kokkaama juhlaillallinen. Harvoin lihapullat ja pasta on maistunut niin taivaalliselta. Sen verran  kroppa kävi kierroksilla ja jutut oli hervottomia, että nukuttiin jopa 1-2 tuntia, no mutta ainakin saatiin olla pitkällään. 1. päivän jälkeen ero miesten kärkeen eli Free Adventureen oli noin 1,5 tuntia ja sekasarjan kärkeen eli Hiiltomiehiin noin puoli tuntia. Näiden lisäksi edellämme oli pari muuta äijäjoukkuetta.

1. päivän maalissa. (Kuva: Rajavillit)

Toka päivä

Päivä alkoi aamulla klo 6 noin 6 kilsan suunnistuksella Naapurivaaran ainutlaatuisessa viidakossa. Olipas kyllä erityisen epätyypillinen kainuulainen metsä! Mahtoiko johtua niiden kymmenien lehmien lannoittavasta vaikutuksesta? Kartassa oli enemmän kiellettyä aluetta kuin sallittua ja siitä oli poistettu joitakin polkuja, mutta ei ymmärretty mennä ratametsurin hämyyn. Vaaran päälle päästyämme sanottiin, että seuraava rasti onkin tuolla vaaran alla olevan lammen päässä, joten ei muuta kuin lähes pystysuoraa rinnettä alas ja takas ylös. Siitä sitten vielä yhdelle rastille ja pyörille. Osuus meni meiltä putkeen ja päästiin toisena Free Adventuren kannassa polkemaan kohti seuraavia rasteja.

1. ryhmän lähtö aamulla klo 6. (Kuva: Rajavillit)

Masa ylittää hienoa rotkoa. (Kuva: Rajavillit)

Toisella rastilla ylitettiin köysien avulla pari siistiä rotkoa (hieno quest!), jonka jälkeen otettiin kärkijengien tavoin harkittu oiko joen yli kohti rastia 3. Karttaan oli merkitty joen kohdalle ylityspaikka, joka normikartoissa tarkoittaa siltaa tai vastaavaa, mutta ei snaijattu, että seikkailukartoissa se taitaakin tarkoittaa paikkaa josta pääsee yli vaan talvella. Etsittiin porukalla siltaa aikamme, mutta sitten Johanna sanoi meille, että nyt äijät yli ja sassiin. Katottiin peukalot suussa kun Johanna kahlas joen yli pyörä pään päällä. Mikä sooooomaaaalaaanen NAINEN! Ei ehitty ees kissaa sanoa tai apua tarjota, kun se oli jo joen toisella puolella. Eihän siinä auttanut muu kuin perään lähtä, vaikka vettä oli kaulaan asti ja lämpötila 5-10 astetta. "Hei Apsi, ens vuonna pitää kyllä tarkempaan miettiä kuka niistä sadoista halukkaista naisista otetaan reissuun mukaan". Saatiin siinä 5 minuuttia eroa Hiiltomiehiin, kun päästiin vielä haijaa.fi jengin peesiin, joten hiillostus oli alkanut. Ei vaan tajuttu, että hiillostettiin lähinnä itseämme. Puoli tuntia siinä meni lämmetessä, mut kannattihan se.

Kohti seuraava questiä. (Kuva: Rajavillit)

Rastilla 6 heitettiin vesisangolla pulloja nurin, jonka jälkeen noustiin jonkun korkean kukkulan päälle. Siitä alkoi Mtb-osuus ja mittakaava muuttui aika tavalla. Masa oli toiminut veturina Apsin hinatessa Johannaa ja kun juna nousi kukkulan päälle, Masan aivot oli taas narikassa. Vedettiin yksi risteys pitkäksi ja Hiiltomiehet sai meiät kiinni. Seuraavalla rastilla Masa totes, että "thoi ei varmana oo mheiän rasthi, thässä on varmaan joku hajonta", vaikka Hiiltomiehet ja Väsyneet isät oli juuri siinä leimannu. No olihan se meidän rasti ja ei muuta kuin perään, kun ei oltais muuten kotiin osattu. Tais Mäsän päässä olla hajonta menossa. Sen jälkeen Mäsä ei ollu varma enää mistään, eikä ässävikakaan tahtonut enää korjaantua.

Uinti virkisti mukavasti. (Kuva: Rajavillit)

Saatiin jollain ihmeellisellä tavalla vedettyä jälleen noin 5 minuutin kaula Hiiltomiehiin, mutta rastille 15 tehtiin taas pummi yhden nousun jälkeen. Kartasta puuttui yksi iso tie eikä se muutenkaan tuntunut täsmäävän maastoon. Tai sitten oltiin ihan pihalla. Eikä kyllä oltu ainoita. Harhailtiin aikamme metsässä ja Hiiltomiehet pääsi ohi. Sen jälkeen ei niitä enää kiinni saatu. Lopussa käytiin vielä uimassa ja armeijan esteradalla. Kun päästiin maalialueelle, ohjelmassa oli vielä suunnistusta ja vihjeiden etsimistä koulun käytävillä sekä kohtuullisen vaativa metsäsuunnistus kartalla, josta yllättäen puuttui polkuja. Noin 17 tunnin kisaamisen jälkeen tuntui, että lyhempikin suunnistus olisi riittäny, mutta oli siellä sentään hyviä mustikoita. Kisan jälkeinen sauna ja keitto tekivät eetvarttia. Energiankulutus oli kuitenkin sen verran kova, että illalla piti käydä syömässä vielä kiinalaisessa. Parin tunnin päästä oli taas näläkä ja ei muuta kuin Heseen. Erityisesti illallinen kiinalaisessa tuttujen heppujen kanssa oli mieleenpainuva hetki.

Jälkipelit

Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen. Mukana oli uusia kovia jengejä, mutta myös viimevuotiset jengit olivat nostaneet tasoaan. Lopputuloksissa olimme toiseksi paras sekajoukkue noin 50 minuuttia Hiiltomiehille jääneenä, vaikka vedettiin kovempaa kuin viime vuonna. Puuppola rules sijoittui kolmanneksi. Kaikki sarjat mukaan lukien sijoituimme kuudenneksi. Miesten sarjan voiton pokkasi Free Adventure. Kisattiin yli 18 tuntia, kilometrejä kertyi noin 230. Voittoon meillä ei tällä kertaa ollut mahkuja, vaikka vauhtimme ajoittain kovempaa olikin. Saatiin kuitenkin hiillostettua Hiiltomiehiä emmekä päästäneet niitä helpolla, mutta samalla sahattiin itseämme jalkaan. Juoksuosuuksilla vauhtimme oli jopa miesten kärjen tasolla, mutta fillarilla annoimme liikaa siimaa. Hinaaminen toimi hyvin, mutta samalla se söi miehiä ja altisti pummeille. Vähemmällä hinaamisella, vuorovedolla ja tasaisemmalla vauhdilla tulos olisi voinut olla parempi. Kahdet kartat olisi ollut halukkaille poikaa, olisi muutkin saaneet samalla suunnistaa. Jos muutkin suunnistais, Mäsän otassa ei välttämättä lukis "overloaded". Jatkossa Masan pitää panostaa siihen, että aivot saa sokeria enempi. Ja ylipäätään syödä pitää enempi. Kaikesta huolimatta vedimme ihan hyvän kisan. Apsi repi ja raastoi tehden uskomattoman määrän töitä. Johanna tsemppasi ja loi uskoa. Mäsä yritti parhaansa, mutta parasta ennen päivä oli joko mennyt tai se on tulossa.

Tulokset

Hiiltomiehet ja 1Life palkintojenjaossa. (Kuva: Rajavillit)

Kaiken kaikkiaan kisa oli jälleen kerran erinomaisesti järjestetty. Poppaukot Liuha ja Nyström opiskelijoineen olivat taas loihtineet loistavan kisan, kiitos siitä! Teidän hyvä, iloinen ja positiivinen meininki välittyy myös itse kisaan. Opiskelijat tsemppasivat meitä rasteilla upealla tavalla, kiitos siitäkin. Nähtiin taas hienoja paikkoja, joissa ei oltu ennen käyty. Reitinvalintavaihtoehtoja riitti ja tunkkaamaankin pääsi halutessaan. Sääkin suosi. Näillä muistoilla mennään taas pitkään.  Ensi vuonna kisa uudistunee hieman ainakin aikataulujen suhteen. Se lienee tervetullut uudistus. Tekee kaikille hyvää, kun uudistuu välillä. Kiitos myös Rajavillien Markukselle (ja Johannalle), joka keskeytti oman kisansa vain saadakseen kannustaa ja ottaa valokuvia meistä. :) Ei vaiten, toivottavasti jalkasi paranee pian ja näemme taas. Ehkäpä näemme jo Lost in Kajaani Winter seikkailuskabassa ensi keväänä. Punainen vaara hiljenee, kunnes toisin todistetaan...

Kirjoitti Team 1Life

P.s. Artsi kisasi XC Adventuren jengissä, joka oli hienosti 6. Niistä pojista kuullaan vielä...

Lost in Kajaani 2014 - Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia?

Apsi ja Kati samalla aaltopituudella. (Kuva: Kainuun Sanomat)

Se oli siis vuonna 2010, kun Apsi, Harde ja minä (Hotti) osallistuimme ensimmäiseen surkuhupaisaan seikkailukisaamme Pallaksella. Silloin kisajärjestäjänä toimi muun muassa AC Adventuren Kati Vehmas, jota pidimme seikkailu-urheilun jumalattarena. Kuten arvata saattaa, kisa oli katastrofi, eikä senkään jälkeen kaikki ole ollut helmeä. Emme kuitenkaan ole ymmärtäneet luovuttaa. Voitteko kuvitella, nyt neljä vuotta myöhemmin tämä samainen jumalatar istuu meidän kanssa samassa kanootissa ja opettaa miten melaa pidetään kädessä. Tällä kertaa emme kerta kaikkiaan voineet epäonnistua.

Vielä pari viikkoa ennen Lost in Kajaani -seikkailuskabaa olimme vailla kolmatta jäsentä. Alettiin olla jo epätoivoisia ja laitettiin naamakirjaan ilmotusta. Kati otti onneksi yhteyttä ja tehtiin diili (maksettiin Katille omaisuuksia). Jo siinä vaiheessa kävi selväksi, että voittamaan lähdetään, mutta ajateltiin, että se on varmaan vaan Katin huumoria. Yritettiin toki kysyä, että ootko nyt ihan varma mihin pääsi panet, oot kai lukenut meiän blogia. No päästiin sit Kajaaniin, jossa meitä terotettiin siitä, että me lähdetään sit voittamaan myös kaikki miesjoukkueet vaikka veren maku suussa. Mutmutmut, me ei olla koskaan voitettu mitään ja tykätään enemmän pullan mausta, osataan kyllä hävitä. Ja mulla on toi ylävartalovammakin ja sulla toi alavartalovamma. Eikä mitään muttia ja selityksiä, me lähdetään voittamaan tää kisa ja sillä siisti. Ja virheitä ei sit tehdä. Samalla mieleen juolahti toissa vuoden Kajaanin kisa, jossa ei muita tehtykään. Eikä sitten höntyillä. Se-se-hän on vesiselvä (mutta minä kohta en), se ei kuulu meidän tapoihin. Viimeistään siinä vaiheessa Apsi nielaisi äänekkäästi viis kertaa ja mä aioin juosta vessaan. 

Kohta se alkaa... (Kuva: Lost in Kajaani)

Seistiin siinä sitten lähtöviivalla naamat valkosena, otsasuonet pullistuneena ja puput pöksyissä. Lisäjännitystä toi se, että joku pyöräexpertti oli todennut juuri ennen kisaa, että meitsin fillarin keskiön laakerit on ihan sökönä. Se voi kuulemma hyvällä tuurilla kestää koko kisan. Gaad dammit.

Ohjelmassa oli prologi, johon kuului juoksua ja fillarointia. Kartan saatuamme menin shokkiin. Asiaa ei yhtään auttanut, että kaikki kompassitkin vaikutti näyttävän kohti härän pyllyä. Vihdoin snaijattiin, että kyseessä oli peilikuvasuunnistus. Kartta oli siis muuten ok, mutta se oli ikään kuin peilikuva oikeasta kartasta. Pienen elvytyksen ja hajusuolan imppailun jälkeen lähdettiin hiljakseen kohti joen rantaa, jossa näytti olevan helppoja rasteja. Passion Adventuren tytöt tuntuivat olevan parhaiten jyvällä, joten ei muuta kuin peesiin. Ja mukavahan siinä peesissä oli olla. Olivat varmaan harrastaneet peiliin katsomista enemmän kuin minä (ei mikään ihme). Rastit löytyivät jonkin sortin yhteistyöllä. Juoksuprologin jälkeen alkoi pyöräprologi. Saatiin kartta, josta puuttui paloja. Koitettiin paikallistaa rastit isommasta kartasta, mutta vaikealta tuntui. Itseluottamus oli vaihtunut muiden luottamukseen. Ei muuta kuin liikkeelle. Rastit löytyivät osin tuurilla, osin taidolla. Vähitellen shokki alkoi helpottaa ja itseluottamus taas löytyä, kun päästiin tekemään normisuunnistusta. 

Apsi hakee prologin rastin. (Kuva: Lost in Kajaani)

Vimpelinvaarasta alkoi pyöräsuunnistus, jossa hyvillä reitinvalinnoilla ja reippaalla vauhdilla saatiin kärkeä kiinni. Pyöräsuunnistuksen jälkeen matka jatkui sykkeleillä kohti reittikartan rasteja. Rastilla 6 (mustikkaquest) joku kertoi meidän olevan koko kisan toisena. Mitähän tuo höpöttää? Ensin ajateltiin, että meitä jukutettiin, mutta vähitellen saatettiin jopa uskoa se, sillä renkaan jälkiä ei kohta enää näkynyt missään. Samalla ohitettiin heittämällä toinen sekasarjan joukkue (Puuppola rules) ja siirryttiin koko kisan kärkeen. Saatiin siitä lisää buustia ja alettiin luukuttaa ihan kunnolla. Etkö Apsi pääse kovempaa? Muuten kyllä, mut toi vastatuuli tossa vähän puhaltelee. Kati heilutti ruoskaa ja vauhti vain kiihtyi. Tunne oli mahtava.

Mustikkaquest. Kisaajien keräämistä mustikoista leivottiin järjestäjän toimesta mustikkapiiras, joka suli suuhun pitkän päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati tuumailee (Kuva: Lost in Kajaani)

Haettiin rasti vastarannalta kahlaamalla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

Johanna kilpaili Lost Case joukkueessa, joka sijoittui naisten sarjan kolmanneksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

                           

Rastille 11 mennessä olimme kasvattaneet noin 10 minuutin eron seuraavaan. Ohjelmassa oli kahden hengen melonta- ja yhden hengen juoksuosuus niin, että puolessa välissä vaihdettiin osia. Melonnan aikana oli myös kanoottipujottelua. Rastit löytyivät muitta mutkitta ja kasvatettiin ero kärkeen noin 15 minuuttiin. Oltiin siis vartti edellä kaikkia urosjoukkueitakin, mikä tuntui varsin eriskummalliselta ja ehkä liiankin hyvältä. Melonnan jälkeen lähdettiin taas fillaroimaan asfalttia pitkin kohti rastia 12. Kartan mukaan 2 kilsan jälkeen piti kääntyä vasemmalle, mutta meiltä risteys jäi bongaamatta ja vedettiin vaan pari kilsaa pitkäksi, kun suunnistajan aivot oli laitettu hetkeksi narikkaan. Virhe johtui yksinkertaisesti siitä, että olimme etukäteen katsoneet risteyksen olevan isompi kuin se olikaan. No eipä siinä mitään, meillä oli tällä kertaa varaa antaa hieman tasoitusta. Löydettyämme rastin jättiläisen luolasta (rastien etsiminen luolista oli siistiä) jatkoimme matkaa Paljakankallioille, josta oli huikaisevat näkymät Oulujärvelle. Ekan päivän maaliin saavuttiin noin vartti ennen muita, jonka jälkeen oli vielä lyhyt (noin 4 kilsaa) yösuunnistus upeassa Ärjänsaaressa. Oli todella upea kokemus hölkkäillä hiekkarannalla, kun kuutamo loisti taivaanrannassa. Olivatpa eräät nähneet myös revontulia.

Yösuunnistuksen jälkitunnelmissa (Kuva: Lost in Kajaani)

Seuraavana aamuna oli herätys klo 4 nukuttuamme jopa 2-3 tuntia. Heitettiin järjestäjän tarjoama maukas aamupala huiviin ja purettiin teltat. Kartat olimme ehtineet piirtää pian yösuunnistuksen jälkeen. Klo 6 ampaistiin liikkeelle. Fillaroinnissa mentiin kärjen vauhtia, mutta juoksuosuuksilla meillä oli hieman vaikeampaa Katin alavartalovamman vuoksi. Pysyttiin kuitekin kärjen tuntumassa hyvien ja riskittömien reitinvalintojen sekä virheettömän suunnistuksen ansiosta. Rastilla 2 oleva suosuunnistus oli mukava välipala, samoin rastilla 3 oleva eukonkantoquest. Meidän eukko oli juuri passeli siihen hommaan, sillä monet muut joutuivat tyytymään ukkoihin. Rastilla 7 yksi pääsi mikroautoilemaan ja kaksi pääsi tekemään laskutehtävää. Rastin 8 sotilassuunnistus oli viety upeaan ja haastavaan maastoon, jossa riitti nyppylöitä ja kallioita. Maastoon oli viety 10 rastia, joista viidellä oli jokin armeijaan liittyvän varusteen kuva. Käytiin 7 rastilla ja saatiin kuvat kasaan. 

Apsi ahmi rastien haussa ylimääräisiä kilometrejä.  (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati hurjastelee (Kuva: Lost in Kajaani)

Lopussa oli varaa jo hieman löysäillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Sivilisaatioon (jos armeijan aluetta sellaiseksi voidaan kutsua) pääsy kahden päivän tetsauksen jälkeen tuntui auvoiselta. Rastilla 16 yksi tiimin jäsen pääsi laskeutumaan katolta alas ja kahden piti etsiä pimeähköstä rakennuksesta armeijan 0,000000001 lumenin lampulla kahta lappua, joista piti muodostaa lause. Ensimmäinen löytyi helposti, toinen yhteistyöllä Rajavillien kanssa. Rastilla 19 yksi pääsi suppaamaan, yksi vesihiihtämään ja yksi uimahyppäämään. Vesihiihdossa otettiin oma-aloitteisesti pieni humoristinen kisa Rajavillien kanssa ja se päättyi valitettavasti vastustajan voittoon. Olisiko tässä ollut koko kisan voiton ratkaisu? :) Rastilla 20 pelattiin frisbeegolfia, joka tiedettiin meidän vahvuudeksi. Saatiin hieman kaulaa Rajavilleihin, mutta rastin 22 juoksusuunnistuksessa nämä juoksuvoimaiset kaverit tulivat heittämällä ohi. Hieman jäi kismittämään, ettei tosissaan lähdetty kavereita haastamaan, sillä eroa maalissa oli vain 15 minuuttia Rajavillien hyväksi. Olisi ollut hienoa nöyryyttää myös Rajavillejä, mutta jätetään se seuraavaan kertaan. Voitettiin kuitenkin sekasarja yli 200 kilsan ja reilun 17 tunnin jälkeen reilun tunnin marginaalilla. Onnittelut Rajavilleille, muillekin pallisteille ja kaikille maaliin päässeille! Tulokset

Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia? Voi, mutta joskus siihen voi mennä kohtuuttoman pitkä aika ja reitillä voi olla ylimääräisiä suppia ja soita. Toisin sanoen turpaan pitää ensin ottaa ja kunnolla. Totuuden nimissä on sanottava, että voittamaan tottunut Kati opetti meidät voittamaan. Hän istutti meidän jengiin oikean asenteen, ruoski tarvittaessa lisää vauhtia ja rauhoitteli jäbiä aina tilanteen mukaan. Roolitus toimi muutenkin hyvin. Apsi toimi veturina ja haki rasteja. Minä yritin saada tolkkua kartoista. Teimme hyvän suorituksen, meillä oli hauskaa ja joukkueessa oli hyvä fiilis.

Olimme nyt kolmatta kertaa mukana tässä seikkailussa ja kisa oli ainakin allekirjoittaneen mielestä paras tähänastisista. Kisa oli monipuolinen ja hyvin rytmitetty, vaikka toinen päivä venyikin hieman pitkäksi. Reitillä oli hienoja maisemia ja haastavia mtb polkuja. Ärjänsaaren yösuunnistus oli uskomaton kokemus. Questit olivat makeita. Kylpylä ja keitto kisan jälkeen olivat kuin piste iin päälle. On mielestäni hyvä, että on erilaisia seikkailukisoja, myös sellaisia, joissa on paljon questejä. Erilaisuus on rikkaus. Tattista vaan kaikille järjestäjille ja kanssakisaajille! Kumarrus Jukka Liuhalle ja Aleksi Nytströmille. Kun vielä sääkin suosi, ei voisi olla parempaa tapaa lopettaa kautta. Lost in Kajaani on noussut osallistujamäärältään maan suurimmaksi seikkailukisaksi eikä ihme. Muutenkin Kainuussa on hyvä pöhinä päällä, sillä he todella liikuttavat valtavasti ihmisiä upeilla tapahtumillaan. Tarina jatkuu jälleen ensi vuonna, saattaapi välissä olla myös jokunen talviseikkailu. Niitä odotellessa. Tehtävä suoritettu.

Artsi ja Kokkisen Kari kilpailivat Ullan kanssa Extremely lostin sekasarjassa. Ulla joutui jättämään leikin kesken sairastuttuaan flunssaan 1. päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Team 1Life loppusuoralla (Kuva: Lost in Kajaani)

Voittajien on helppo hymyillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Aiheeseen liittyviä linkkejä:  
http://www.kainuunsanomat.fi/.../lost-in-kajaani-kunto.../
http://areena.yle.fi/tv/2383895
http://yle.fi/.../vasyneet_isat_kadoksissa.../7466069
https://www.youtube.com/watch?v=zw5WvkXovLA

Kirjoitti Hotti

Lost in Kajaani - Voitto kotiin!

Lähtövirittelyä. (Vaarojen valokuvaajat)

Minut on juuri irtisanottu hoitamasta paloaseman hevosen viransijaisuutta. Syykin on selvä, sillä virtsan ja ulosteen määrä on vähentynyt merkittävästi, niin ne ainakin väittivät. Tämä taas johtuu siitä, että palautuminen Lost in Kajaani - seikkailukisasta on pikku hiljaa hoidettu. Eihän siihen mennytkään kuin kolmisen viikkoa. No jos totta puhutaan, aineenvaihdunnan osalta palautuminen tapahtui alle viikossa, mutta esim. hermoston suhteen siinä meni paljon pitempään.

Artsi, Jussi ja Ulla lähtötunnelmissa.

Harde, Hotti ja Apsi kakat housussa.

Jos viime vuoden kisan jälkeen toivoimme, että maa olisi meidät niellyt, niin tämän vuoden kisa oli tiimille menestys. Team 1Life Special Bike otti sekasarjassa ylivoimaisen voiton ja kovatasoisessa miesten sarjassakin tuli 5. sija.  Mieltä lämmitti myös muiden oululaisten joukkueiden hieno menestys, sillä esim. Free adventure otti miesten sarjan voiton ja Passion adventure voitti naisten sarjan niukasti ennen Johanna Yrjänheikin joukkuetta. Oululaisten joukkueiden menestys ei ole sattumaa, sillä täällä on jo vuosia tehty hyvää työtä seikkailu-urheilun eteen. Erityisesti Mäkisen Seppo ja Grekelän Heikki ovat ansiokkaasti innostaneet seikkailemaan ja liikkumaan järjestämällä upeita kisoja.  Tulokset

Artsi ja Spessu. (Vaarojen valokuvaajat)

Ulla painaa. (Vaarojen valokuvaajat)

Artsi iskee. (Vaarojen valokuvaajat)

Prologin rasteilla oli ryysistä (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kisa käynnistyi vauhdikkaalla prologilla, jossa ensin haettiin rasteja juosten ja sitten pyöräillen. Prologin jälkeen lähdimme kärjen tuntumassa pitkälle pyöräosuudelle, jonka aikana oli mukavia tehtävärasteja. Välillä etsimme sählypalloja hiekasta, heitimme kahvakuulaa, uimme uimapatjoilla kylmässä ja luonnontilaisessa joessa, kannoimme painavia hiekkaämpäreitä ja hiihdimme tandemhiihtoa. Päivän loppuun mahtui myös yksi mukava tetsausosuus, jossa kannoimme pyöriä lepikossa. Vaikka loppua kohti vauhtimme hieman hyytyi, olimme päivän päätteeksi aivan kärjen kannoilla, sijalla 5.

Apsi ja kahvakuula (Kuva: Tuulia Miettinen)

Harden lempilaji. (Vaarojen valokuvaajat)

Tuohon suuntaan... (Vaarojen valokuvaajat)

Sujuu kuin tanssi. (Vaarojen valokuvaajat)

Toiseen päivään lähdettiin ottamaan kärkeä kiinni reippaalla pyöräosuudella. Heti osuuden aluksi päästiin suunnistamaan joen tuntumaan, jossa oli upeita pitkulaisia saaria. Tämä rasti oli ehdottomasti kisan hienointa antia. Kasteltuamme kengät ja vähän ehkä muutakin, jatkettiin matkaa. Varsin pian huomattiin, että kaikilla tiimin jäsenillä ei ollut paras päivänsä, joten otettiin hinausnaru käyttöön. Vaikka perävaunun vetäminen tavallaan hieman nopeutti meitä, ero kärkeen kasvoi edelleen. Päivän aikana oli jälleen mukavia tehtävärasteja, jotka olivat kivoja välipaloja polkemisen lomaan. Mukaan mahtui mm. melontaa, juoksua raviradalla, käyräsuunnistusta ja ammuntaa. Päivän lopussa oli myös metka jalan suoritettava suunnistustehtävä, johon kuului mm. nokkeluustestejä, simulaattorisuunnistusta, laskeutumista, esterataa ja uimista. Ennen maalia päästiin vielä vetämään kunniakierros yleisurheilukentällä ja tietty vesiesteen kera.

              

                           Free adventuren vauhdissa ravihevosetkin voisivat jäädä toiseksi. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Esteradan tuskaa (Kuva: Tuulia Miettinen)

Aah, kohta päästään uimaan... (Kuva: Tuulia Miettinen)

Apsi vauhdissa. (Vaarojen valokuvaajat)

Voittajien ilmeitä. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus. Se oli erittäin hyvin järjestetty ja myös osoitus Kajaanilaisen yhteistyön toimivuudesta. Tehtävärastit olivat opiskelijoiden kehittämiä. Tehtävärastit olivat myös hieno lisämauste kisaan. Ja vaikka välillä tuli sakkoja, sakot kärsittiin heti, joten kaikki olivat hyvin selvillä sijoituksista, eikä lopputulostenkaan laskeminen tuottanut ongelmia. Tämä kilpailu osoitti myös sen, että seikkailu-urheilun suosio on kovassa kasvussa - mukana oli kaiken kaikkiaan kaikkia sarjat mukaan lukien lähes 100 joukkuetta! Vaikuttaisi siltä, että kansa on yhä enemmän kiinnostunut luonnossa tehtävästä monipuolisesta liikunnasta. Ja kun saa liikkua vielä hyvässä porukassa ja jakaa fiiliksiä muiden kanssa, mikäs sen mukavampaa. Kajaanin kisa on tullut jäädäkseen...