Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Lost in Kajaani 2015 - Punainen vaara tantereella

Hevoset telineissä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Rogainingin MM-kisoista (Matti ja Johanna) oli kulunut se kolme viikkoa ja Apsin Kiuruveden multisportti -kisasta  pari viikkoa ja taas piti vääntäytyä viivalle. Ja nimenomaan vääntäytyä, sillä pahin seikkailunälkä oli tyydytetty, treenit jäänyt vähiin ja henkiset traumat vielä hoitamatta, mutta luvattu mikä luvattu. Jos kyseessä olisi ollut mikä muu kisa tahansa, olisi se saanut jäädä väliin, mutta eihän Suomen parasta seikkailukisaa voinut missata.

Päätimme lähteä kisaan tutulla reseptillä - jos haluat voittaa, hanki joukkueeseen Nainen. Naisilla on tapana peittää heikkoutemme ja korostaa vahvuuksiamme, joita just nyt ei tule yhtään mieleen. Ihanaakin ihanampi Johanna sopi völjyyn parhaiten, joten ei muuta kuin jo neljättä kertaa Kaijaaniin, jonne menimme jo kisaa edeltävänä iltana. Rohtoja naamaan, saunomista ja pari mautonta vitsiä ja kisafiilis oli taas katossa tai niin me ainakin itsellemme uskoteltiin. Saimme kisan aikana lempinimeksemme Punainen vaara. Toistaiseksi ei ole tiedossa tarkoittiko se sitä, että olimme enemmän vaaraksi muille vaiko itsellemme. Siitä kohta lisää...

Punainen vaara kisa-aamuna

Eka päivä

Kisa alkoi tuttuun tapaa prologilla, joka kaikkien yllätykseksi ei ollukaan suunnistusta, vaan 6*400m viestijuoksu yleisurheilukentällä. Siisti idis, ei prologin tarvitse aina ollakaan suunnistusta, suunnistaa saa muutenkin ihan riittävästi. Lähtö tapahtui hevoskisoista tutulla volttilähdöllä eli kaikkien aavistamatta, joka jo mukavasti sekoitti porukkaa. Apsi jäi haavi auki kuopimaan paikalleen, mutta saatiin se hevosenpotkulla liikkeelle ja kohta se laukkasi melkein kärjessä. Johanna ja Masa pelas totoa. Alun perin ideoimamme rauhallinen alotus muuttui jo kierroksen jälkeen varsin hapokkaaksi riehumiseksi. Viestijuoksu sekoitti pakkaa ja pasmoja ihan riittävästi. Päästiin kärjen tuntumassa mankeloimaan, vaikka ei todellakaan olla mitään rinttereitä.

Ruuhijärvellä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Masa ja Apsi Ruuhijärven kierroksella. Johanna meni ajat sitten. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Aloitimme pyöräilyn varsin vauhdikkaasti, kun prologista jäi vauhti päälle ja pääsimme kärjen tuntumassa rastille 1, jossa oli luvassa polkujuoksu Ruuhijärven ympäri - olipa muuten hienot maisemat! Tosin aina ku niitä katteli, meni joku nurin. Ymmärsimme vaihtaa lenkkarit jalkaan emmekä menneet järjestäjän vipuun oikaista aiemmasta niemestä, joten tulimme toisena vaihtoon Gaselli-Johannan vetäessä hurmiossa letkaa. Vaihdossa aikailtiin kuitenkin sen verran, että pari jengiä pääsi edelle. Siitä sitten seuraavalle rastille, jossa saimme suunnistaa kallioille, jossa oli ohjelmassa köysilaskeutuminen. Jouduimme jonottamaan, joten ero kärkeen kasvoi hieman.

Jonottamassa laskeutumaan. (Kuva: Rajavillit)

Johanna (Kuva: Rajavillit)

Apsi (Kuva: Rajavillit)

Sitten tuhatta ja sataa Väsyneiden isien kanssa kohti rastia 3. Johanna oli Apsin hinauksessa, mutta yhdessä mutkassa hidastettiin vauhtia sen verran, että Johannasta tuli lentävän lautasen matkustaja, jonka osoitteena oli viereinen oja. Johanna makasi liikkumatta paikallaan ja hetken jo luultiin, että kisamme oli siinä. Seisottiin tumput suorina ja uskoteltiin Johannalle, että mitään sulle tapahtunu (vaikka toinen käsi puuttui, naama oli ruvella ja pää väärin päin), kun ei mitään muutakaan osattu tehdä. Ero kärkeen kasvoi edelleen, mutta onneksi seurana oli Väsyneet isät. Tuntui jotenkin turvalliselta olla heidän seurassaan. Mieleen jäi kuinka Väsyneiden isien Jussi kertoi tohkeissaan nähneensä samaisella tiellä sammakon viime syksynä. Sanottiin sille, että tota ei kyllä uskota. Lupasi näyttää kuvanki, mutta ei näyttäny. Ei muuten uskota ennenku näyttää...

Rastille 8, joka sijaitsi Losonvaaran päällä, teimme pienen pummin. Rastimääreen mukaan rastin piti olla niityn pohjoispuolelle, mutta se olikin ihan muualla. Siitä Apsi kai vähän suuttui, sillä Rastin 9 jälkeen se laittoi ison vaihteen silmään ja tykitettiin maantietä useita kilsoja sillä seurauksella, että Masan reidet meni solmuun ja aivot happamaks. Ennen Porttivaaran nousua Masa huusi armoa ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta Porttivaaran nousussa mennessämme rastille 10 Masan vintti pimeni täysin ja eksyimme väärälle polulle. Ero kärkeen kasvoi.

Canyon-juna puksuttaa. (Kuva: Rajavillit)

Rastille 12 mennessämme väsynyt tiimimme halusi väen väkisin valita raskaimman UKK-reitin, vaikka alkuperäinen reitti oli piirretty ihan muualta. Matkaoppaiksi saimme Väsyneet isät, joista ei meinattu päästä eroon millään ja jotka oli ilmeisesti värvätty Hiiltomiesten toimesta eksyttämään meiät. Reitti oli sen verran haastava tunkkauksineen, että aikaa tuhraantui reippaasti, mutta maisemat oli hienot. Rastin 12 jälkeen Apsi könysi pyörällä sillä seurauksella, että hetken jo luulimme saaneemme jengiimme uuden ulkomaalaisvahvistuksen. Kaveri oli kauttaaltaan mudassa ja puhui jotain ihmeellistä mongerrusta - varmaan niitä maahanmuuttajia. Aina tyylikäs ja nopea Canyonkin näytti vähintään omituiselta. "Hei kaveri, Afrikkaan on sen verran pitkä matka, ettei sinne kannata mennä fillarilla". Rastin 13 jälkeen tultiin Vuokatin laskettelurinne alas sillä seurauksella, että Apsi könysi taas. Tällä kertaa Apsi näytti siltä, että oli parempi pitää suut supussa. Rastilla 14 kävimme vähän suppailemassa ja uimassa, jonka jälkeen Apsikin näytti taas enempi täkäläiseltä.

Masa ja Apsi lähdössä melomaan. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Illalla oli ohjelmassa vielä mielenkiintoinen melontarasti, jossa jengin piti pähkäillä mitkä rastit hakee meloen ja mitkä juosten. Se meni meiltä sen verran hyvin, että mentiin kärkivauhtia. Ennen yörastia käytiin vielä Änkkäri -puistossa etsimässä koodeja ja skuuttaamassa. Masa olisi halunnu jäädä sinne vielä leikkimään, mutta kamut raahas sen väkisin sieltä pois. Sitten fillarilla leiriin, teltta pystyyn ja nauttimaan Johannan kokkaama juhlaillallinen. Harvoin lihapullat ja pasta on maistunut niin taivaalliselta. Sen verran  kroppa kävi kierroksilla ja jutut oli hervottomia, että nukuttiin jopa 1-2 tuntia, no mutta ainakin saatiin olla pitkällään. 1. päivän jälkeen ero miesten kärkeen eli Free Adventureen oli noin 1,5 tuntia ja sekasarjan kärkeen eli Hiiltomiehiin noin puoli tuntia. Näiden lisäksi edellämme oli pari muuta äijäjoukkuetta.

1. päivän maalissa. (Kuva: Rajavillit)

Toka päivä

Päivä alkoi aamulla klo 6 noin 6 kilsan suunnistuksella Naapurivaaran ainutlaatuisessa viidakossa. Olipas kyllä erityisen epätyypillinen kainuulainen metsä! Mahtoiko johtua niiden kymmenien lehmien lannoittavasta vaikutuksesta? Kartassa oli enemmän kiellettyä aluetta kuin sallittua ja siitä oli poistettu joitakin polkuja, mutta ei ymmärretty mennä ratametsurin hämyyn. Vaaran päälle päästyämme sanottiin, että seuraava rasti onkin tuolla vaaran alla olevan lammen päässä, joten ei muuta kuin lähes pystysuoraa rinnettä alas ja takas ylös. Siitä sitten vielä yhdelle rastille ja pyörille. Osuus meni meiltä putkeen ja päästiin toisena Free Adventuren kannassa polkemaan kohti seuraavia rasteja.

1. ryhmän lähtö aamulla klo 6. (Kuva: Rajavillit)

Masa ylittää hienoa rotkoa. (Kuva: Rajavillit)

Toisella rastilla ylitettiin köysien avulla pari siistiä rotkoa (hieno quest!), jonka jälkeen otettiin kärkijengien tavoin harkittu oiko joen yli kohti rastia 3. Karttaan oli merkitty joen kohdalle ylityspaikka, joka normikartoissa tarkoittaa siltaa tai vastaavaa, mutta ei snaijattu, että seikkailukartoissa se taitaakin tarkoittaa paikkaa josta pääsee yli vaan talvella. Etsittiin porukalla siltaa aikamme, mutta sitten Johanna sanoi meille, että nyt äijät yli ja sassiin. Katottiin peukalot suussa kun Johanna kahlas joen yli pyörä pään päällä. Mikä sooooomaaaalaaanen NAINEN! Ei ehitty ees kissaa sanoa tai apua tarjota, kun se oli jo joen toisella puolella. Eihän siinä auttanut muu kuin perään lähtä, vaikka vettä oli kaulaan asti ja lämpötila 5-10 astetta. "Hei Apsi, ens vuonna pitää kyllä tarkempaan miettiä kuka niistä sadoista halukkaista naisista otetaan reissuun mukaan". Saatiin siinä 5 minuuttia eroa Hiiltomiehiin, kun päästiin vielä haijaa.fi jengin peesiin, joten hiillostus oli alkanut. Ei vaan tajuttu, että hiillostettiin lähinnä itseämme. Puoli tuntia siinä meni lämmetessä, mut kannattihan se.

Kohti seuraava questiä. (Kuva: Rajavillit)

Rastilla 6 heitettiin vesisangolla pulloja nurin, jonka jälkeen noustiin jonkun korkean kukkulan päälle. Siitä alkoi Mtb-osuus ja mittakaava muuttui aika tavalla. Masa oli toiminut veturina Apsin hinatessa Johannaa ja kun juna nousi kukkulan päälle, Masan aivot oli taas narikassa. Vedettiin yksi risteys pitkäksi ja Hiiltomiehet sai meiät kiinni. Seuraavalla rastilla Masa totes, että "thoi ei varmana oo mheiän rasthi, thässä on varmaan joku hajonta", vaikka Hiiltomiehet ja Väsyneet isät oli juuri siinä leimannu. No olihan se meidän rasti ja ei muuta kuin perään, kun ei oltais muuten kotiin osattu. Tais Mäsän päässä olla hajonta menossa. Sen jälkeen Mäsä ei ollu varma enää mistään, eikä ässävikakaan tahtonut enää korjaantua.

Uinti virkisti mukavasti. (Kuva: Rajavillit)

Saatiin jollain ihmeellisellä tavalla vedettyä jälleen noin 5 minuutin kaula Hiiltomiehiin, mutta rastille 15 tehtiin taas pummi yhden nousun jälkeen. Kartasta puuttui yksi iso tie eikä se muutenkaan tuntunut täsmäävän maastoon. Tai sitten oltiin ihan pihalla. Eikä kyllä oltu ainoita. Harhailtiin aikamme metsässä ja Hiiltomiehet pääsi ohi. Sen jälkeen ei niitä enää kiinni saatu. Lopussa käytiin vielä uimassa ja armeijan esteradalla. Kun päästiin maalialueelle, ohjelmassa oli vielä suunnistusta ja vihjeiden etsimistä koulun käytävillä sekä kohtuullisen vaativa metsäsuunnistus kartalla, josta yllättäen puuttui polkuja. Noin 17 tunnin kisaamisen jälkeen tuntui, että lyhempikin suunnistus olisi riittäny, mutta oli siellä sentään hyviä mustikoita. Kisan jälkeinen sauna ja keitto tekivät eetvarttia. Energiankulutus oli kuitenkin sen verran kova, että illalla piti käydä syömässä vielä kiinalaisessa. Parin tunnin päästä oli taas näläkä ja ei muuta kuin Heseen. Erityisesti illallinen kiinalaisessa tuttujen heppujen kanssa oli mieleenpainuva hetki.

Jälkipelit

Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen. Mukana oli uusia kovia jengejä, mutta myös viimevuotiset jengit olivat nostaneet tasoaan. Lopputuloksissa olimme toiseksi paras sekajoukkue noin 50 minuuttia Hiiltomiehille jääneenä, vaikka vedettiin kovempaa kuin viime vuonna. Puuppola rules sijoittui kolmanneksi. Kaikki sarjat mukaan lukien sijoituimme kuudenneksi. Miesten sarjan voiton pokkasi Free Adventure. Kisattiin yli 18 tuntia, kilometrejä kertyi noin 230. Voittoon meillä ei tällä kertaa ollut mahkuja, vaikka vauhtimme ajoittain kovempaa olikin. Saatiin kuitenkin hiillostettua Hiiltomiehiä emmekä päästäneet niitä helpolla, mutta samalla sahattiin itseämme jalkaan. Juoksuosuuksilla vauhtimme oli jopa miesten kärjen tasolla, mutta fillarilla annoimme liikaa siimaa. Hinaaminen toimi hyvin, mutta samalla se söi miehiä ja altisti pummeille. Vähemmällä hinaamisella, vuorovedolla ja tasaisemmalla vauhdilla tulos olisi voinut olla parempi. Kahdet kartat olisi ollut halukkaille poikaa, olisi muutkin saaneet samalla suunnistaa. Jos muutkin suunnistais, Mäsän otassa ei välttämättä lukis "overloaded". Jatkossa Masan pitää panostaa siihen, että aivot saa sokeria enempi. Ja ylipäätään syödä pitää enempi. Kaikesta huolimatta vedimme ihan hyvän kisan. Apsi repi ja raastoi tehden uskomattoman määrän töitä. Johanna tsemppasi ja loi uskoa. Mäsä yritti parhaansa, mutta parasta ennen päivä oli joko mennyt tai se on tulossa.

Tulokset

Hiiltomiehet ja 1Life palkintojenjaossa. (Kuva: Rajavillit)

Kaiken kaikkiaan kisa oli jälleen kerran erinomaisesti järjestetty. Poppaukot Liuha ja Nyström opiskelijoineen olivat taas loihtineet loistavan kisan, kiitos siitä! Teidän hyvä, iloinen ja positiivinen meininki välittyy myös itse kisaan. Opiskelijat tsemppasivat meitä rasteilla upealla tavalla, kiitos siitäkin. Nähtiin taas hienoja paikkoja, joissa ei oltu ennen käyty. Reitinvalintavaihtoehtoja riitti ja tunkkaamaankin pääsi halutessaan. Sääkin suosi. Näillä muistoilla mennään taas pitkään.  Ensi vuonna kisa uudistunee hieman ainakin aikataulujen suhteen. Se lienee tervetullut uudistus. Tekee kaikille hyvää, kun uudistuu välillä. Kiitos myös Rajavillien Markukselle (ja Johannalle), joka keskeytti oman kisansa vain saadakseen kannustaa ja ottaa valokuvia meistä. :) Ei vaiten, toivottavasti jalkasi paranee pian ja näemme taas. Ehkäpä näemme jo Lost in Kajaani Winter seikkailuskabassa ensi keväänä. Punainen vaara hiljenee, kunnes toisin todistetaan...

Kirjoitti Team 1Life

P.s. Artsi kisasi XC Adventuren jengissä, joka oli hienosti 6. Niistä pojista kuullaan vielä...

Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Lost in Kajaani 2014 - Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia?

Apsi ja Kati samalla aaltopituudella. (Kuva: Kainuun Sanomat)

Se oli siis vuonna 2010, kun Apsi, Harde ja minä (Hotti) osallistuimme ensimmäiseen surkuhupaisaan seikkailukisaamme Pallaksella. Silloin kisajärjestäjänä toimi muun muassa AC Adventuren Kati Vehmas, jota pidimme seikkailu-urheilun jumalattarena. Kuten arvata saattaa, kisa oli katastrofi, eikä senkään jälkeen kaikki ole ollut helmeä. Emme kuitenkaan ole ymmärtäneet luovuttaa. Voitteko kuvitella, nyt neljä vuotta myöhemmin tämä samainen jumalatar istuu meidän kanssa samassa kanootissa ja opettaa miten melaa pidetään kädessä. Tällä kertaa emme kerta kaikkiaan voineet epäonnistua.

Vielä pari viikkoa ennen Lost in Kajaani -seikkailuskabaa olimme vailla kolmatta jäsentä. Alettiin olla jo epätoivoisia ja laitettiin naamakirjaan ilmotusta. Kati otti onneksi yhteyttä ja tehtiin diili (maksettiin Katille omaisuuksia). Jo siinä vaiheessa kävi selväksi, että voittamaan lähdetään, mutta ajateltiin, että se on varmaan vaan Katin huumoria. Yritettiin toki kysyä, että ootko nyt ihan varma mihin pääsi panet, oot kai lukenut meiän blogia. No päästiin sit Kajaaniin, jossa meitä terotettiin siitä, että me lähdetään sit voittamaan myös kaikki miesjoukkueet vaikka veren maku suussa. Mutmutmut, me ei olla koskaan voitettu mitään ja tykätään enemmän pullan mausta, osataan kyllä hävitä. Ja mulla on toi ylävartalovammakin ja sulla toi alavartalovamma. Eikä mitään muttia ja selityksiä, me lähdetään voittamaan tää kisa ja sillä siisti. Ja virheitä ei sit tehdä. Samalla mieleen juolahti toissa vuoden Kajaanin kisa, jossa ei muita tehtykään. Eikä sitten höntyillä. Se-se-hän on vesiselvä (mutta minä kohta en), se ei kuulu meidän tapoihin. Viimeistään siinä vaiheessa Apsi nielaisi äänekkäästi viis kertaa ja mä aioin juosta vessaan. 

Kohta se alkaa... (Kuva: Lost in Kajaani)

Seistiin siinä sitten lähtöviivalla naamat valkosena, otsasuonet pullistuneena ja puput pöksyissä. Lisäjännitystä toi se, että joku pyöräexpertti oli todennut juuri ennen kisaa, että meitsin fillarin keskiön laakerit on ihan sökönä. Se voi kuulemma hyvällä tuurilla kestää koko kisan. Gaad dammit.

Ohjelmassa oli prologi, johon kuului juoksua ja fillarointia. Kartan saatuamme menin shokkiin. Asiaa ei yhtään auttanut, että kaikki kompassitkin vaikutti näyttävän kohti härän pyllyä. Vihdoin snaijattiin, että kyseessä oli peilikuvasuunnistus. Kartta oli siis muuten ok, mutta se oli ikään kuin peilikuva oikeasta kartasta. Pienen elvytyksen ja hajusuolan imppailun jälkeen lähdettiin hiljakseen kohti joen rantaa, jossa näytti olevan helppoja rasteja. Passion Adventuren tytöt tuntuivat olevan parhaiten jyvällä, joten ei muuta kuin peesiin. Ja mukavahan siinä peesissä oli olla. Olivat varmaan harrastaneet peiliin katsomista enemmän kuin minä (ei mikään ihme). Rastit löytyivät jonkin sortin yhteistyöllä. Juoksuprologin jälkeen alkoi pyöräprologi. Saatiin kartta, josta puuttui paloja. Koitettiin paikallistaa rastit isommasta kartasta, mutta vaikealta tuntui. Itseluottamus oli vaihtunut muiden luottamukseen. Ei muuta kuin liikkeelle. Rastit löytyivät osin tuurilla, osin taidolla. Vähitellen shokki alkoi helpottaa ja itseluottamus taas löytyä, kun päästiin tekemään normisuunnistusta. 

Apsi hakee prologin rastin. (Kuva: Lost in Kajaani)

Vimpelinvaarasta alkoi pyöräsuunnistus, jossa hyvillä reitinvalinnoilla ja reippaalla vauhdilla saatiin kärkeä kiinni. Pyöräsuunnistuksen jälkeen matka jatkui sykkeleillä kohti reittikartan rasteja. Rastilla 6 (mustikkaquest) joku kertoi meidän olevan koko kisan toisena. Mitähän tuo höpöttää? Ensin ajateltiin, että meitä jukutettiin, mutta vähitellen saatettiin jopa uskoa se, sillä renkaan jälkiä ei kohta enää näkynyt missään. Samalla ohitettiin heittämällä toinen sekasarjan joukkue (Puuppola rules) ja siirryttiin koko kisan kärkeen. Saatiin siitä lisää buustia ja alettiin luukuttaa ihan kunnolla. Etkö Apsi pääse kovempaa? Muuten kyllä, mut toi vastatuuli tossa vähän puhaltelee. Kati heilutti ruoskaa ja vauhti vain kiihtyi. Tunne oli mahtava.

Mustikkaquest. Kisaajien keräämistä mustikoista leivottiin järjestäjän toimesta mustikkapiiras, joka suli suuhun pitkän päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati tuumailee (Kuva: Lost in Kajaani)

Haettiin rasti vastarannalta kahlaamalla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

Johanna kilpaili Lost Case joukkueessa, joka sijoittui naisten sarjan kolmanneksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

                           

Rastille 11 mennessä olimme kasvattaneet noin 10 minuutin eron seuraavaan. Ohjelmassa oli kahden hengen melonta- ja yhden hengen juoksuosuus niin, että puolessa välissä vaihdettiin osia. Melonnan aikana oli myös kanoottipujottelua. Rastit löytyivät muitta mutkitta ja kasvatettiin ero kärkeen noin 15 minuuttiin. Oltiin siis vartti edellä kaikkia urosjoukkueitakin, mikä tuntui varsin eriskummalliselta ja ehkä liiankin hyvältä. Melonnan jälkeen lähdettiin taas fillaroimaan asfalttia pitkin kohti rastia 12. Kartan mukaan 2 kilsan jälkeen piti kääntyä vasemmalle, mutta meiltä risteys jäi bongaamatta ja vedettiin vaan pari kilsaa pitkäksi, kun suunnistajan aivot oli laitettu hetkeksi narikkaan. Virhe johtui yksinkertaisesti siitä, että olimme etukäteen katsoneet risteyksen olevan isompi kuin se olikaan. No eipä siinä mitään, meillä oli tällä kertaa varaa antaa hieman tasoitusta. Löydettyämme rastin jättiläisen luolasta (rastien etsiminen luolista oli siistiä) jatkoimme matkaa Paljakankallioille, josta oli huikaisevat näkymät Oulujärvelle. Ekan päivän maaliin saavuttiin noin vartti ennen muita, jonka jälkeen oli vielä lyhyt (noin 4 kilsaa) yösuunnistus upeassa Ärjänsaaressa. Oli todella upea kokemus hölkkäillä hiekkarannalla, kun kuutamo loisti taivaanrannassa. Olivatpa eräät nähneet myös revontulia.

Yösuunnistuksen jälkitunnelmissa (Kuva: Lost in Kajaani)

Seuraavana aamuna oli herätys klo 4 nukuttuamme jopa 2-3 tuntia. Heitettiin järjestäjän tarjoama maukas aamupala huiviin ja purettiin teltat. Kartat olimme ehtineet piirtää pian yösuunnistuksen jälkeen. Klo 6 ampaistiin liikkeelle. Fillaroinnissa mentiin kärjen vauhtia, mutta juoksuosuuksilla meillä oli hieman vaikeampaa Katin alavartalovamman vuoksi. Pysyttiin kuitekin kärjen tuntumassa hyvien ja riskittömien reitinvalintojen sekä virheettömän suunnistuksen ansiosta. Rastilla 2 oleva suosuunnistus oli mukava välipala, samoin rastilla 3 oleva eukonkantoquest. Meidän eukko oli juuri passeli siihen hommaan, sillä monet muut joutuivat tyytymään ukkoihin. Rastilla 7 yksi pääsi mikroautoilemaan ja kaksi pääsi tekemään laskutehtävää. Rastin 8 sotilassuunnistus oli viety upeaan ja haastavaan maastoon, jossa riitti nyppylöitä ja kallioita. Maastoon oli viety 10 rastia, joista viidellä oli jokin armeijaan liittyvän varusteen kuva. Käytiin 7 rastilla ja saatiin kuvat kasaan. 

Apsi ahmi rastien haussa ylimääräisiä kilometrejä.  (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati hurjastelee (Kuva: Lost in Kajaani)

Lopussa oli varaa jo hieman löysäillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Sivilisaatioon (jos armeijan aluetta sellaiseksi voidaan kutsua) pääsy kahden päivän tetsauksen jälkeen tuntui auvoiselta. Rastilla 16 yksi tiimin jäsen pääsi laskeutumaan katolta alas ja kahden piti etsiä pimeähköstä rakennuksesta armeijan 0,000000001 lumenin lampulla kahta lappua, joista piti muodostaa lause. Ensimmäinen löytyi helposti, toinen yhteistyöllä Rajavillien kanssa. Rastilla 19 yksi pääsi suppaamaan, yksi vesihiihtämään ja yksi uimahyppäämään. Vesihiihdossa otettiin oma-aloitteisesti pieni humoristinen kisa Rajavillien kanssa ja se päättyi valitettavasti vastustajan voittoon. Olisiko tässä ollut koko kisan voiton ratkaisu? :) Rastilla 20 pelattiin frisbeegolfia, joka tiedettiin meidän vahvuudeksi. Saatiin hieman kaulaa Rajavilleihin, mutta rastin 22 juoksusuunnistuksessa nämä juoksuvoimaiset kaverit tulivat heittämällä ohi. Hieman jäi kismittämään, ettei tosissaan lähdetty kavereita haastamaan, sillä eroa maalissa oli vain 15 minuuttia Rajavillien hyväksi. Olisi ollut hienoa nöyryyttää myös Rajavillejä, mutta jätetään se seuraavaan kertaan. Voitettiin kuitenkin sekasarja yli 200 kilsan ja reilun 17 tunnin jälkeen reilun tunnin marginaalilla. Onnittelut Rajavilleille, muillekin pallisteille ja kaikille maaliin päässeille! Tulokset

Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia? Voi, mutta joskus siihen voi mennä kohtuuttoman pitkä aika ja reitillä voi olla ylimääräisiä suppia ja soita. Toisin sanoen turpaan pitää ensin ottaa ja kunnolla. Totuuden nimissä on sanottava, että voittamaan tottunut Kati opetti meidät voittamaan. Hän istutti meidän jengiin oikean asenteen, ruoski tarvittaessa lisää vauhtia ja rauhoitteli jäbiä aina tilanteen mukaan. Roolitus toimi muutenkin hyvin. Apsi toimi veturina ja haki rasteja. Minä yritin saada tolkkua kartoista. Teimme hyvän suorituksen, meillä oli hauskaa ja joukkueessa oli hyvä fiilis.

Olimme nyt kolmatta kertaa mukana tässä seikkailussa ja kisa oli ainakin allekirjoittaneen mielestä paras tähänastisista. Kisa oli monipuolinen ja hyvin rytmitetty, vaikka toinen päivä venyikin hieman pitkäksi. Reitillä oli hienoja maisemia ja haastavia mtb polkuja. Ärjänsaaren yösuunnistus oli uskomaton kokemus. Questit olivat makeita. Kylpylä ja keitto kisan jälkeen olivat kuin piste iin päälle. On mielestäni hyvä, että on erilaisia seikkailukisoja, myös sellaisia, joissa on paljon questejä. Erilaisuus on rikkaus. Tattista vaan kaikille järjestäjille ja kanssakisaajille! Kumarrus Jukka Liuhalle ja Aleksi Nytströmille. Kun vielä sääkin suosi, ei voisi olla parempaa tapaa lopettaa kautta. Lost in Kajaani on noussut osallistujamäärältään maan suurimmaksi seikkailukisaksi eikä ihme. Muutenkin Kainuussa on hyvä pöhinä päällä, sillä he todella liikuttavat valtavasti ihmisiä upeilla tapahtumillaan. Tarina jatkuu jälleen ensi vuonna, saattaapi välissä olla myös jokunen talviseikkailu. Niitä odotellessa. Tehtävä suoritettu.

Artsi ja Kokkisen Kari kilpailivat Ullan kanssa Extremely lostin sekasarjassa. Ulla joutui jättämään leikin kesken sairastuttuaan flunssaan 1. päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Team 1Life loppusuoralla (Kuva: Lost in Kajaani)

Voittajien on helppo hymyillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Aiheeseen liittyviä linkkejä:  
http://www.kainuunsanomat.fi/.../lost-in-kajaani-kunto.../
http://areena.yle.fi/tv/2383895
http://yle.fi/.../vasyneet_isat_kadoksissa.../7466069
https://www.youtube.com/watch?v=zw5WvkXovLA

Kirjoitti Hotti

Poppia maaseutuseikkailu Kiuruvedellä 30.8.

Uusia kisoja pulpahtelee aika ajoin kisakalenteriin, yksi tällainen on Kiuruveden "Poppia maaseutuseikkailu" Tarjolla oli 5h (2hlö) sekä 10h (3hlö) sarjat. Kyseessä oli pienimuotoinen kisa, pidempi sarja teutaroitiin vain 6 joukkueen voimin läpi, mutta siltikin tänne oli päätetty lähteä Ullan ja Arton kanssa mielenkiinnolla katsomaan "uusia kujeita" millaista kattausta kisa tarjoaa. Eikä Kiuruvedellä ollut meillä juuri tullut käytyä.

Varoitus niille jotka yleensä pitkästyvät turhan pitkistä blogiteksteistä: Lupasin laittaa muutaman lauseen peräkkäin ja koostaa lyhyen sekä värikkään tarinan kisastamme. Sitä kun ei ole syntynyt Juha Vuoriseksi, niin en tainnut aivan onnistua tässä. Koittakaa kestää, tiputtakaa kahvit ensin ihan rauhassa.

Pyörävarasto

Perjantai iltana majoitus kylän käsittääkseni ainoaan hotelliin ja ruokailemaan. Nopeaan selvisi, että hotellia edemmäs ei kannata karvakäsi känkkyä lähtä hakemaan. Ja hotellilla lätyn valmistuksesta huolehti karvaton suomalaiskäsi. Äpöstyksen ohessa ratamestari kävi juttusilla, neuvoja herui niukasti.
Ehkä yllättävin paljastus jäi pysymättömästi mieleen; "kisassa tullaan kastumaan" - Jostain ihmeen syystä viime vuosien kokemuksen perusteella en ollut yhtään osannut odottaa että niin tulisi käymään.








Kisakamat oli jo aika pitkälle valmisteltu kotona joten kovinkaan ei tarvinut hermoilla tai säätää. Sauna Artsin kanssa, pari olutta ja unta kupoliin oli pitkälti illan teema. Paikallisen nuorison Lada ralli valvotti hieman aamuyöstä.

Ei värillä väliä - tärkeä kapistus valmistautuessa kisaan

Aamulla olikin sitten kiireempää: Ruokailusalissa aamupalan ohessa materiaalin jako alkoi klo 7.00 ja lähtöpaikalla piti olla suorittamassa eka tehtävää 8.45. Jostain kumman syystä tuli hoppu, muutamia rastivälejä pähkittiin liian kauan. Kartat saatiin pääosin kahtena kappaleena, viimeset reitit kopioin melko nopeaa, taisipa jotain jäädä piirtämäti.

Lappua kiinni reppuun, tiimikavereita näyttää jo jännittävän

Eka tehtävä, maatalouspitäjässä kun oltiin; nännikumen heitto pääläriin. Homma oli yllättävän vaikea mutta sain upotettua yhden. Jokaisesta joukkue sai 20s etumatkaa prologin lähtöön. Pääsimme 40 sekuntia kärjen jälkeen liikkeelle.

Lähtöpaikalla ei ollut porukkaa ruuhkaksi asti

Prologissa haettiin 12 rastia vapaassa järjestyksessä jotka oli jaettu kahdelle kartalle. Homma taaplattiin 27 minuutissa ja vaihdon jälkeen paineltiin pyöräosuudelle. Heti CP1 - CP2 väli oli kohtuu pitkä, pyörä tuntui kulkevan hyvin ja jätimme pari joukkuetta taaksemme.

CP2 löytyi nätisti laavulta kallion päältä, sen jälkeen lähdimmekin ihan "omille reiteille". Oltiin päätetty oikoa eikä kiertää tietä pitkin. Tällä kertaa riskinotto ei kannattanut, vaikka oikokohdassa pellon laidasta ei ollut kuin 300m meno ojan yli ja puskan läpi tielle.

Mutta; ojan jälkeen ryteiköstä löytyi BajaMaja. Ihmeteltiin miten se tänne on päätynyt? No luultavasti sitä tietä pitkin mikä näkyi kartassakin. Tosin sitä tietä ei meinannu löytyä millään ja poukkoiltiin ku mielisairaat hirvet vääriin suuntiin paskamokista. "Tie" löytyi lopulta, ura oli hädin tuskin ajettavaa umpeenkasvanutta pajukkoa. Tässä vaiheessa nämä äsken ohittamamme joukkueet kiersivät nätisti järven pohjoispuolelta ja kuittasivat saman tien ohi.

No, käytiin hakeen CP3 järven rannasta jalkautuen. Heti tämän jälkeen oli vuorossa seuraava tetsaus oikominen. Siitä menivät myös kärkijoukkueet, rastien 3-4 välillä tien käyttö olisi tiennyt todella pitkää kiertoa. Tässä 1Life vain meni hieman vikakohdasta, into piukeana painettiin ryteikköön, "tämä pyörän kans rämpiminen on hienoa todellista seikkailua", ajattelin ja suunnan tarkistus unohtui meillä siinä intoillessa itsevarmuuden puuskassa...jotenkin kummassa ylitettiin väärä oja sekä noustiin väärälle mäelle missä oli suoritettu harvennushakkuuta. Jumalauta, kaks valopäätä kartan ja kompassin kans :)

Ei näin..

Into alkoi hirvikärpästen seassa karista kun lähdimme korjaamaan virhettä lähtemällä 90 astetta oikealle. Lähdimme seuraamaan oikeaa ojaa kohti tietä harvennushakatun riukuryteikön läpi.
Pyörä olalle, sääret ja ja päänuppi olivat kovilla. Kuten varmasti tiedätte, että joskus tuntuu kuin matka ei lopu ikinä - juuri tuossa hetkessä alkoi olla se tilanne.  Jatkettiin v-käyrän noustessa sitkeästi suunnassa ja lopulta saavuimme tielle. Tämä "oikaisu" vei meiltä aikaa lähes 40min tieltä tielle.

Vertailuna kärkijoukkueet tekivät tuon vähän eri kohdasta noin 13 minuutissa.

...vaan näin.

CP4 ja melonnan vaihtopaikka. Oltiin vissiin äskeisestä tetsauspätkästä sekaisin: Tankattiin ja hypättiin kanoottiin. Hetki ihmeteltiin rannassa että onko tämä kiulu oikeinpäin? No, se kai oli ja ei muutakuin ruisleipä kitusissa läpsyttelemään kohti CP5:sta.
Että on seikkailu-urheilijan järki joskus kadoksissa, hoksasin parinsadan metrin jälkeen kysyä että "muistettiinhan me leimata?" Artsi tuumas, että eipä taidettu - ei kun kippo ympäri ja rantaa kohti - samalla tajusin, että eihän meillä kahdella kämmärillä ole edes pelareita päällä. Kävin juoksemassa leiman ja pari liiviä. Matka sai viimein alkaa mutta kartanluvussa sekoiltiin yllättävän paljon.

CP6:lta käytiin paukuttamassa reilun tunnin mittainen suunnistus kohtuu haastavassa maastossa jonka Ulla veti mallikkaasti rastilta rastille. Tämän jälkeen alle kilometrin kanto niemen halki ja kohti CP16:sta. Loppu melonta oli normi hommaa, siirreltiin vettä melalla reilu tunti.

Tiimin hieno froteepyyhkeellä päällystetty melontapenkki

Melonnan jälkeen pätkyteltiin pyörällä kisan loppupätkä muutamien questirastien sävyttämänä. Päästiin mm. uimapatjailemaan finnfoamin palasilla sekä kivittämään maitopurkkeja ritsalla etäisyysarvioinnin ja pienen jalkasuunnistuksen jälkeen. Ulla hoiti lypsyrastin hienosti.

Kisa sisälsi yhteensä 30 rastia ja vaikka cut offeista ei ohjeissa oltu mainittu, meidän käskettiin jättää 3 viimeistä hakematta. Oltiin tuossa vaiheessa sekasarjan voittanutta Örniä noin 40min perässä. Meidän sijoitus siis kahden joukkueen sarjassa loistavasti toinen.

Kiitoksia järjestäjille, oli mukava kisa ja taas kertyi hienoja kokemuksia. Team 1Lifen kohdalla tämä taisi olla enemmän Oppia maaseutuseikkailu, sen verran tuli tauoilla vietettyä aikaa sekä muuta yllämainittua hörhöilyä.

--Tästä on mukava jatkaa kohti seuraavaa koitosta, Cee Uu at "Lost in Kajaani"