"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


lauantai 15. helmikuuta 2014

Hiihtoniilon hiihtoletkassa oli metkaa


Tapahtuma oli ehdottomasti jutun arvoinen. Kyseessä oli siis Suomen Ladun Hiihtoniilojen järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on opastaa ja tutustuttaa hiihdon ihmeelliseen maailmaan 10 eri kaupungissa ympäri Suomen 8.2.2014 alkaen. Mukana oli kaiken kaikkiaan 15 seksikästä suksijaa. Yhden elämän pojista mukana oli Artsi, Tommi ja Hotti. Homma alkoi siten, että meidät komennettiin riviin valokuvaa varten. Samalla yksi Hiihtoniiloista kätteli kaikki, esitteli itsensä ja katsoi oikein simmuihin. Voi juukelispuukelis, tämä oli eka kerta moneen vuoteen, kun minut on kohdattu immeisenä näin hienosti. Tunsin itseni pitkästä aikaa tervetulleeksi johonkin.Tunsin kuuluvani johonkin.

Perhepotretti (Kuva: hiihtoniilot)
Lähdettiin matkaan Auran majalta tarkoituksena sivakoida 40-50 kilsaa ja tulla sitten majalle munkeille. Matkavauhti oli sen verran leppoisaa, että matkalla ehti hyvin jutustella niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Fiilinki oli rento, iloinen ja mutkaton. Letka oli sen verran pitkä, että ketään ei tarvinnu väistellä, vaan muut hoitivat sen homman. Vastaan tuli monenlaisia hiihtojormia ja hiihtoerkkejä, joista suurin osa jäi suu auki meitä tuijottamaan. Nähtiinpä myös Paksumahojen ja Gappy Adventuren heimopäälliköt. Kovasti silmäiltiin myös Passion Adventuren mimmejä, mutta turhaan. 10 kilsan jälkeen Artsille tuli joku ongelma siteeseen. Sen verran alkoi siinä edessä pyllistelemään, että jostain syystä ei tehnyt mieli pysähtyä. Tommin kanssa siinä sitten heitettiin huulta, että 1Lifessa on sellainen meininki, että kaveri jätetään heti kun mahdollista. No, sai se Artsi meiät sitten kiinni kuitenki.

Letkajenkkaa sukset jalassa. (Kuva: hiihtoniilot)

Karpaasien karpaasi (Kuva: hiihtoniilot)

Artsi keikistelee takana tuleville mimmeille. (Kuva: hiihtoniilot)
Hiihdon jälkeen olo oli kuin kolmannessa taivaassa ja se kantoi pitkälle seuraavaan viikkoon. Juuri tällaisia tapahtumia sitä välillä kaipaakin. Aina ei tee mieli mennä kieli vyön alla, vaan päänuppi kaipaa jotain muutakin. Ja harvoin on pitkä lenkki mennyt noin leppoisasti. Sitä auttoi ryhmän vetäjä, joka osasi pitää tahdin sopivan tasaisena ja kevyenä. Myös tauot olivat sopivan pituisia ja hyvissä väleissä. Vauhti oli sellainen, että siinä pysyivät kaikki mukana, jopa 1Lifen poijat. Seuraava hiihtoniilojen tempaus näyttäisi olevan 23.2 perinteisellä tyylillä. Ei muuta kuin baanalle kaikki kynnelle kykenevät...

t. Hotti