1Lifen Keväthiihtoja

Muhoksen Korkalovaarassa. (Kuva tervahiihto)

 Kevät alkaa olla jo pitkällä, pitkänmatkan hiihtotapahtumia riittää lähes joka viikonlopulle ja sää on lämmennyt jo aikalailla. Kolmena viikonloppuna on käyty Masan ja Artsin kanssa tahkoamassa paikallisia laturetkiä.

Ensin Haukipudashiihto (V) 30km, sitten Pertinhiihto (P) 31km tasuria luikkasuksilla ja viimeisimpänä Tervahiihto (P) 70km. Kaikki hiihdot on liputeltu nolla-/plussakelissä. Suksi on meikäläisellä huilannut kaikissa kohtuuhyvin ja suorituksiin voi olla kohtuu tyytyväinen - sijoituksilla ja ajoilla ei niin väliä - kuntoilija ei kärkisijoja kuitenkaan hätyyttele :)

--Tosin huomionarvoisena mainittakkoon Artsin oman sarjansa voitto Pertinhiihdossa

Seuraavassa vähän tarkemmin la 7.3. hiihdetystä Tervahiihdosta johon olin itsekin päässyt parin vuoden tauon jälkeen mukaan. Uusittu reitti Utajärveltä Sankivaaraan oli mukava, pientä maustetta toi muutamat joen ylitykset voimalaitosten siltoja pitkin, sekä parin kilsan kisalenkki Korkalavaarassa.

Muistini mukaan ensimmäistä kertaa olin liikkeellä perinteisen pitemmällä 70km matkalla, vapaalla niitä on tullut jonkin verran hiihdettyä.
Aamulla mentiin yhdessä PM Joksan ja Masan kanssa Utajärven lähtöpaikalle. Paukku tapahtui klo 9.00, pääsin liikkeelle ilman haavereita kohtuu rennosti ja mukaan hyvävauhtiseen letkaan Joksan peesiin. Kolmannella huoltopisteellä tipahdin aavistuksen letkasta ja hieman sen jälkeen Korkalavaaran kieppeillä aloin jäädä lisää kun suksi ei jäisellä paanalla oikein pitänyt.

Nousuosuudella (35-45km) oli 'huonokuntoisella' vaikeaa :)

Ei voinut mitään ja päätin hieman koittaa rentouttaa hiihtoa, matkanteko 35-45km:n nousuvoittoisella pätkällä tuntui takkuiselta. Hieman ennen Ylikiimingin tien ylitystä sain omalta huollolta lihalientä kaasariin mikä paransi menoa. Loppu parikymppinen tuntuikin jo taas paremmalta ja Kallioselän kämpältä kelikin taas parani Salomonin Zerojen alla. Vapaan taivaltajilla loppumatkan keli meni huonompaan suuntaan ja Arton kisa valitettavasti päättyi tuonne 50km kohdille.

Hiihdin toisen puolikkaan matkasta käytännössä yksin ja positiivista oli se, että viimeisen 20km aikana kukaan ei tullut enää ohi :) Maalissa olin hyvän kelin ansiosta ennakoitua aiemmin hieman alle 3.27 ja kotijoukot olivat vasta tulossa Sankivaaraa kohti kun lähdimme jo miehissä sopalle.

Joksa oli oman sarjansa toinen hyvällä ajalla ja Masa veti myös erinomaisesti 3.40 paikkeille.

Tästä on hyvä lähtä jatkamaan kesää kohti mikä omalla kohdallani tulee olemaan enemmän maantiepyörä painotteinen - siitä lähiaikoina tulossa lisää juttua.

- Kirjoittelemisiin, A-P

Tervahiihtoa, Vuokattihiihtoa ja Lapponiaa

Viime syksynä juttelin Törmäsen Markon kanssa talviajan harjoittelusta ja hän suositteli Markon prässiksi nimettyä kuntopiiriä.  Samalla tuli liityttyä OTC:hen, josta löytyi muita samanhenkisiä  urheiluun hurahtaneita. Talven aikana uinti, spinning, hiihto ja tietenkin raastava prässi verryttelyhölkän kanssa (Jos ehdin pukeutua mukaan) tuli tutuksi.
Viime vuonna hiihdin ensimmäisen pidemmän hiihtomatkan Vuokattihiihdossa  ja se koukutti rasittavuudellaan tähän talveen. Olin kuullut kaveriltani Lapponia-hiihdosta, jossa viiden päivän aikana  hiihdetään kolme pitkää hiihtoa. Siinäpä motivaatiota treenaamiseen.

Talven ensimmäinen pidempi massahiihto oli Tervahiihto 70 km vapaalla tyylillä. Lähtöä siirrettiin tunnilla, jotta pakkanen saatiin siedettäviin lukemiin. Vitikeliä oli tiedossa, mutta suksi tuntui luistavan hyvin. Ensimmäinen kierros meni kärkiletkassa roikkuen suhteellisen kevyesti. Ei näyttänyt olevan kärjessä menohaluja. Toiselle kierrokselle lähdettäessä kärki nykäisi ja minulla pipo nousi pystyyn. Se tiesi sitä, että saan vetää toisen kierroksen yksin, takana ei ollut porukkaa näkyvillä.  Neljän geelin taktiikka piti 60 kilometriin asti. Siitä alkoi hiipivä pystykuolema, joka toteutui n. 5 km ennen maalia. Jalat jäykkänä ja sormet jäässä maaliviiva tuntui kaukaiselta haaveelta. Oloa ei helpottanut ollenkaan, kun pari letkaa meni heittämällä ohi. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun käpy on jäässä ja hampaat ei pysty. Tulee se maali joskus, kun aikansa lappaa, niin nytkin. Sijaluku 17 ja sormenpäät tunnottomina kaksi viikkoa. Jes.

Tervahiihdossa 2013

Vuohattihiihto oli pari viikkoa Tervahiihdon jälkeen. Tervahiihdosta viisastuneena seisoin lähtöalueella kuin joulukuusi, vyö täynnä geelejä. Nyt ei lopu energiat kesken. 60 km:n matka oli yhtenä lenkkinä ja reitillä oli riittävästi nousuja ja laskuja. Tavoilleni uskollisena lähdin matkaan sen minkä rahkeet antaa myöten. Välillä teki pahaa, mutta laskujen jälkeen helpotti. Hiihto maittoi paljon paremmin, kun ei ollut  tappavaa tasamaata. Geeliä ja juomaa puolen tunnin välein ja juottopaikoilla muki urheilujuomaa lisäksi. Vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia avautui pitkä suora, jossa näkyi muutamia hiipuvia matkalaisia edessäpäin. Siinäpä oli tavoitetta saada pari päänahkaa. Eihän se sitten mennytkään niinkuin piti, ei tullut päänahkoja. Itsestä tuli päänahka. Kahdeksan kilometriä  maaliin ja suksi alkoi  tarttumaan ladun pintaan. Takaa huusi kaveri, että sinulla on suksi poikki. Ei voi olla totta, miten se on mahdollista. Käyrä nousee...nousee... päässä. No, niin suksi jalasta ja pienellä vääntelyllä se edes vähän suoraksi ja menoksi. Yksipuoleista luistelua hajonnut suksi perinteisen ladulla homma jatkuu, äiti ei hae ladulta. Takaa tulee porukkaa heittämällä ohi ja huikkaa, onko mies simahtanut. Kyllä syö miestä. Tähänhän on jo tottunut. Tuli se maali jälleen, sijaluku 74 ja sinni kasvoi, kele. Muutaman tunnin jälkeen jo helpotti, mutta liukas suksipari oli rikki.

Lapponia hiihtoviikko alkoi pääsiäisen jälkeen. Olin saanut tällin kylkeeni ja lääkärin ohjeiden mukaan reissuun oli lähdettävä kivun sallimissa rajoissa. Pääsin mukaan porukkaan, jotka olivat kokeneita Lapponia-hiihtäjiä. Alkusäheltäminen jäi siten vähemmälle.
Ensimmäinen hiihto oli Keimiön Kiekerö 65 km. Lähdin matkaan tunnustellen, miten kylki kestää. Siinähän se tuli mukana. Matkalla sain tehdä tuttavuutta Juha Miedon treenausmaastoihin. Nousimme Jerismajalta Sammaltunturin kupeelle. Nousua riitti ja reisiä ahdisti, mutta ahdisti se muillakin. Onneksi oli prässissä tehty penkille nousuja. Reitille mahtui myös pitkiä huikosia järven jäällä hiihtoa, joka varsinkin vastatuuleen oli myrkkyä. Maaliin sijaluvulla 117. Varsin hyvävoimaisena maaliin, mukava kokemus.

Välipäivän hiihtelyä upeissa maisemissa

Välipäivinä pystyi nautiskelemaan upeista maisemista hiihtelemällä ja hölkkäämällä. Oloksella ja Pallaksella hiihtoreittejä on jokaiseen makuun. Reppu selkään ja lenkki latukahvilan kautta palauttaa reisiä mukavasti.

Toinen matka oli Himmelriikin hiihto 50 km. Matkaan lähdettiin Vuontisjärven jäältä todella rivakasti kapenevaan ränniin kohti tunturia. Yhtämittaista nousua riittikin noin 7 km ja reisissä kuumotti. Reittti kulki Pallaksen ja Toras-Siepin kautta Olokselle. Mukava reitti, jossa tultiin välillä reippaasti alamäkeä, onneksi ladut eivät olleet jäisiä. Maalissa sijaluvulla 84. Tiukka sprintti, joka toimi hyvänä aukaisuna viimeistä matkaa varten.

Kevät se tulee Lappiinkin

Päätösmatkana oli Karra Huikonen hiihto 80 km. Kuljetus lähtöpaikalle Hettaan oli järjestetty aamulla kello 6.30, joten aamutoimet piti tehdä rivakasti. Lähtö tapahtui Ounasjärven jäältä ja alun tasaisemman osuuden jälkeen alkoi taas kiipeäminen tunturiin. Tunturijonoa pitkin hiihto kulki kohti Pallasta. Vauhti oli sen verran verkkaista, että kerkesi ihailla upeita maisemia. Tänne on päästävä joskus vain hiihtelemään ja patikoimaan, pysäyttäviä maisemia. Pallakselta matka jatkui tuttua reittiä kohti Olosta ja maalia. Johtuikohan ensimmäisen matkan rennommasta menosta, tämä matka verrattuna muihin tuntui maittavan parhaiten. Sijaluku tällä matkalla 70. Kokonaistuloksissa  olin 72.

Reissuun lähtiessäni tavoitteenani oli päästä kaikki matkat kunnialla läpi, sijoituksesta niin välittämättä. Tottakai sitä tuloslistaakin on pitänyt tuijottaa. Loppuajassa muutama minuutti vaikuttaa monta sijaa, siinäpä aihetta jälkipeliin maalialueella ja myöhemminkin.

Taas on yksi tavoite saavutettu ja muistijälki tallennettuna mieleen. Suosittelen.

Jälkipeli maalialueella on alkanut

Tervaista Hiihtoa...ja Jääpalloa 9.-11.3.2012

Lauantaina 10.3. koitti jälleen vuotuinen Tervahiihto, tapahtumapaikkana toimi totutusti Hiukkavaaran kassu. Haba oli vielä toipumassa flunssasta ja Masa (hiihto)lomaili muuten vaan. Sää oli aivan loistava, aamulla pakkasta-1 ja aurinko paistoi ja ennustus lupaili iltapäivälle +2 astetta.

Tervis ei ollut loppujen lopuksi se tärkein urheilutapahtuma A-P:lle tuona viikonloppuna, joten humpan juonen skriivaan hiihdon osalta lyhyesti ja sitten hieman muuta..

Sää oli siis loistava ja alkumatkassa suksi luisti hienosti. Suunnitelma oli lähteä rennosti Isoaho Jussin kanssa matkaan, retkisatjan kärjen vauhtiin. 20km asti Valtapekan suksi toimi, jonka jälkeen Kiekonmajan suoralla sanoi sopimuksensa irti. 6 kaveria Jussi mukaanluettuna likuivat kevyen tuntoisesti karkuun ja eroa oli hetkessä toistasataa metriä. Luisto-ongelmia näytti olevan muillakin ja löysäsin vauhtia niin että äijästä ei loppuisi mehu jo puolimatkassa kuten edellisvuonna.

Loput 45km lähestulkoon yksikseni hiihdeltyäni pääsin maaliin ajassa 3.32, sijalla 11. Muutama kaveri ohitti vielä toisella kierroksella mutta peesiin ei ollut minulla asiaa. Pari motillista mehua ja lihakeitot huiviin ja kotia kohti. Ai niin, seikkailukisoissa hyväksi koettu resepti toimi myös tässä lyhyemmässä taivalluksessa hyvin, kun isä oli sitä tarjoilemassa Sankivaaran kieppeillä. Suola ei nyt päässyt loppumaan mikä on yleensä meikäläisen kropassa pidemmillä laturetkillä tuttu ilmiö.

Niin, se tärkein tapahtuma oli Jääpallon P15 SM turnaus joka järjestettiin Oulussa. Hieno tapahtuma siitäkin huolimatta että istuin Pakkalan tekojään kuuluttamo-saunassa toimitsijana noin vuorokauden perjantain ja sunnuntain välisenä aikana (perjantaina valmistautuminen lauantain hiihtoon sujui siis siellä istuskellessa:)

Ja mikä olikaan hienompi päätös viikonlopulle kuin että OLS ja oma poika otti SM kultaa! Joukkue oli tähdännyt jo pari vuotta tähän saavutukseen. Omat saavutukseni eivät tuon rinnalla tunnu kovinkaan isoilta - tai olenkohan edes saavuttanut jotain joskus..?

Urheilusuorituksen jälkeen on aina tosi hieno ja euforinen olo - Mutta sitä tunnetta ei voita kyllä mikään, kun näet oman jälkikasvun voittavan jotain hienoa, kuuluvan joukkueeseen jonka yhteishenki on ehkä jopa parempi kuin 1Lifen sekä tuulettavan tekemäänsä maalia kauden tärkeimmässä pelissä ja nostavan mestaruuspokaalia kultamitali kaulassa...

Onnea OLS P15 ja Niklas!

Loppuun vielä haluan mainita vielä toisen "tekosyyn" miksi tekstin julkaisu hieman viivästyi..(aloin kirjoitella tätä siis 10.3. mutta teksti on julkaistu 18.3.)

Kolmas jälkeläisemme päätti tulla maailmaan torstaina 15.3. aamuyöllä - jälleen kokemus niistä elämän suurista tunteista. Melkoinen superviikko Valtasen perheessä siis, joka ei hevin unohdu.