Lost in Kajaani - Voitto kotiin!

Lähtövirittelyä. (Vaarojen valokuvaajat)

Minut on juuri irtisanottu hoitamasta paloaseman hevosen viransijaisuutta. Syykin on selvä, sillä virtsan ja ulosteen määrä on vähentynyt merkittävästi, niin ne ainakin väittivät. Tämä taas johtuu siitä, että palautuminen Lost in Kajaani - seikkailukisasta on pikku hiljaa hoidettu. Eihän siihen mennytkään kuin kolmisen viikkoa. No jos totta puhutaan, aineenvaihdunnan osalta palautuminen tapahtui alle viikossa, mutta esim. hermoston suhteen siinä meni paljon pitempään.

Artsi, Jussi ja Ulla lähtötunnelmissa.

Harde, Hotti ja Apsi kakat housussa.

Jos viime vuoden kisan jälkeen toivoimme, että maa olisi meidät niellyt, niin tämän vuoden kisa oli tiimille menestys. Team 1Life Special Bike otti sekasarjassa ylivoimaisen voiton ja kovatasoisessa miesten sarjassakin tuli 5. sija.  Mieltä lämmitti myös muiden oululaisten joukkueiden hieno menestys, sillä esim. Free adventure otti miesten sarjan voiton ja Passion adventure voitti naisten sarjan niukasti ennen Johanna Yrjänheikin joukkuetta. Oululaisten joukkueiden menestys ei ole sattumaa, sillä täällä on jo vuosia tehty hyvää työtä seikkailu-urheilun eteen. Erityisesti Mäkisen Seppo ja Grekelän Heikki ovat ansiokkaasti innostaneet seikkailemaan ja liikkumaan järjestämällä upeita kisoja.  Tulokset

Artsi ja Spessu. (Vaarojen valokuvaajat)

Ulla painaa. (Vaarojen valokuvaajat)

Artsi iskee. (Vaarojen valokuvaajat)

Prologin rasteilla oli ryysistä (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kisa käynnistyi vauhdikkaalla prologilla, jossa ensin haettiin rasteja juosten ja sitten pyöräillen. Prologin jälkeen lähdimme kärjen tuntumassa pitkälle pyöräosuudelle, jonka aikana oli mukavia tehtävärasteja. Välillä etsimme sählypalloja hiekasta, heitimme kahvakuulaa, uimme uimapatjoilla kylmässä ja luonnontilaisessa joessa, kannoimme painavia hiekkaämpäreitä ja hiihdimme tandemhiihtoa. Päivän loppuun mahtui myös yksi mukava tetsausosuus, jossa kannoimme pyöriä lepikossa. Vaikka loppua kohti vauhtimme hieman hyytyi, olimme päivän päätteeksi aivan kärjen kannoilla, sijalla 5.

Apsi ja kahvakuula (Kuva: Tuulia Miettinen)

Harden lempilaji. (Vaarojen valokuvaajat)

Tuohon suuntaan... (Vaarojen valokuvaajat)

Sujuu kuin tanssi. (Vaarojen valokuvaajat)

Toiseen päivään lähdettiin ottamaan kärkeä kiinni reippaalla pyöräosuudella. Heti osuuden aluksi päästiin suunnistamaan joen tuntumaan, jossa oli upeita pitkulaisia saaria. Tämä rasti oli ehdottomasti kisan hienointa antia. Kasteltuamme kengät ja vähän ehkä muutakin, jatkettiin matkaa. Varsin pian huomattiin, että kaikilla tiimin jäsenillä ei ollut paras päivänsä, joten otettiin hinausnaru käyttöön. Vaikka perävaunun vetäminen tavallaan hieman nopeutti meitä, ero kärkeen kasvoi edelleen. Päivän aikana oli jälleen mukavia tehtävärasteja, jotka olivat kivoja välipaloja polkemisen lomaan. Mukaan mahtui mm. melontaa, juoksua raviradalla, käyräsuunnistusta ja ammuntaa. Päivän lopussa oli myös metka jalan suoritettava suunnistustehtävä, johon kuului mm. nokkeluustestejä, simulaattorisuunnistusta, laskeutumista, esterataa ja uimista. Ennen maalia päästiin vielä vetämään kunniakierros yleisurheilukentällä ja tietty vesiesteen kera.

              

                           Free adventuren vauhdissa ravihevosetkin voisivat jäädä toiseksi. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Esteradan tuskaa (Kuva: Tuulia Miettinen)

Aah, kohta päästään uimaan... (Kuva: Tuulia Miettinen)

Apsi vauhdissa. (Vaarojen valokuvaajat)

Voittajien ilmeitä. (Kuva: Tuulia Miettinen)

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus. Se oli erittäin hyvin järjestetty ja myös osoitus Kajaanilaisen yhteistyön toimivuudesta. Tehtävärastit olivat opiskelijoiden kehittämiä. Tehtävärastit olivat myös hieno lisämauste kisaan. Ja vaikka välillä tuli sakkoja, sakot kärsittiin heti, joten kaikki olivat hyvin selvillä sijoituksista, eikä lopputulostenkaan laskeminen tuottanut ongelmia. Tämä kilpailu osoitti myös sen, että seikkailu-urheilun suosio on kovassa kasvussa - mukana oli kaiken kaikkiaan kaikkia sarjat mukaan lukien lähes 100 joukkuetta! Vaikuttaisi siltä, että kansa on yhä enemmän kiinnostunut luonnossa tehtävästä monipuolisesta liikunnasta. Ja kun saa liikkua vielä hyvässä porukassa ja jakaa fiiliksiä muiden kanssa, mikäs sen mukavampaa. Kajaanin kisa on tullut jäädäkseen...

Tunturisuunnistuksen juhlaa

Kaunispään huippu: Suomen kaunein lähtöpaikka? (T.O)

Järjestyksessään 30. Tunturisuunnistus käytiin elokuun alussa arvoisessaan paikassa - Saariselän ja Urho Kekkosen kansallispuiston valinta kisapaikaksi ei varmaankaan ollut sattumaa, sillä juuri siellä sijaitsevat suomineidon mahtavimmat kurvit ja uhkeimmat muodot. Sattumaa tai ei, tämän Suomen toiseksi suurimman kansallispuiston perustamisesta oli tullut kuluneeksi myös 30 vuotta. Kun vielä arskan järjestämän valoshow saatiin mukaan bileisiin, oli tunnelma katossa. Mukaan oli tällä kertaa lähtenyt yli 1000 jänkänpolkijaa, joka oli kaikkien aikojen ennätys. Matkassa oli niin retkeilijöitä eväineen kuin kovia kisaajiakin, ja kaikilla vaikutti olevan pilkettä silmäkulmissa. Meininki oli kerrassaan mainio.

Kaunispään rinteessä riitti populaa ja lämpöä (noin 26 astetta). (T.O)

Hetki lyö...

Ajeltiin Oulusta Saariselälle jo perjantaina, kun kisan oli tarkoitus alkaa lauantaina klo 14. Sarjaksi oli valikoitunut H21B, joka tarkoitti sitä, että juostavaa matkaa oli kotkan siivin noin 21 kilometriä per päivä nousumetrien ollessa 600-700 päivässä. Tavoitteena oli keinoja kaihtamatta päästä 10 joukkoon, eikä eroa kärkeen saanut tulla puolta tuntia enempää päivää kohti. Taktiikkana oli aloittaa rauhallisesti ja kiihdyttää loppua kohti, kävellä kaikki jyrkät ylämäet, juoda ja kastella päätä kaikissa mahdollisissa puroissa (hellesää) ja olla tekemättä turhia kiekuroita. Eka rasti otettiin varmasti pari minuuttia kärjen perässä. Ekalle pitkälle välille tehtiin toisista poikkeava reitinvalinta, ja takkiin tuli jostain syystä noin 20 minuuttia, vaikka ei juuri viivasta erottu. Sitä ihmetellään vielä haudassakin. Puolen välin jälkeen oltiin kärkeä noin puoli tuntia perässä, jonka jälkeen juostiin kärjen kanssa miltei samaa tahtia. Loppuaika 2.55 ilman ainuttakaan pummia, 29 minuuttia kärjen takana ja sijoitus 10., joten tavoitteessa pysyttiin.

Hotilla oli 1. päivän lopussa voimia flirttailla kameran kanssa. (T.O)

Janne on aina panostanut tyyliin. (T.O)

Toiseen päivään lähdettiin tuorein voimin, sillä emme olleet ottaneet itsestämme kaikkea irti ja hoidimme palautumisen huolella. Luvassa oli takaa-ajolähtö edellisen päivän tulosten perusteella. Tiedossa oli tiukka vääntö, sillä meidän perään lähti kuusi joukkuetta viiden minuutin sisään, mutta 9. sijaan oli matkaa 10 minuuttia. Lähdettiin liikkeelle taas rauhassa ja annettiin yhden parin mennä ohi, mutta ei annettu niiden karata. Ykköselle valittiin hyvä reitti ja juoksu kulki. Kakkonenkin löytyi helposti. Yritettiin karistaa kannoilta meidän perään lähtenyt pari ja niinpä kiihdytettiin hieman vauhtia. Saatiin heihin noin minuutin rako, mutta kolmosen rastinotto epäonnistui. Mentiin rinnerastin ohi yläkautta, mutta takana tulevat ottivat sen. Tajuttiin se heidän elekielestään, joten palattiin takaisin. Pummattiin noin 5 minuuttia ja yritettiin saada ero vielä kiinni. Juostiin kuin raivopäiset härät neloselle ja otettiin rastinotossa aikamoinen riski. Riski epäonnistui, kun menimme alakautta rastin ohi. Tuli taas 5 minuuttia takkiin. Maalissa luulimme olevamme 11. sijalla, mutta iloiseksi yllätykseksi saimme kuulla olleemme 10., sillä juoksuvauhtimme oli ollut sen verran reipasta, että olimme ohittaneet edellä lähteneen joukkueen. Eroa kärkeen tuli kokonaisuudessaan 59 minuuttia, joten kokonaisuutena suoritus oli varsin hyvä. Muista joukkueista mainittakoon, että Ulla oli parinsa kanssa 5. ja Johanna 11., joten 1Lifen osalta kisa oli varsin mukiinmenevä. Myös Free Adventuren 3. sija sarjassa H21A on mainitsemisen arvoinen. Muutkin oululaiset joukkueet menestyivät hienosti. Tulokset

Jos oltais tiedetty, että joku kuvaa meitä, olisimme yrittäneet olla vähemmän eksyksissä.
Kuva: Tuulia Miettinen

Suunnistus on uskomattoman hieno laji. Kun sitä saa harrastaa vielä parhaissa maisemissa ja parhaassa seurassa, se on vieläkin hienompaa. Reissu oli jälleen kerran ikimuistoinen, eikä vähiten sen takia, että juhlimme rakkaan puolisoni kanssa hääpäivämme. Maasto oli helppokulkuista ja suunnistaminen kohtalaisen helppoa, vaikka rastinotto ei aina ollut suuresta mittakaavasta (1:30000) johtuen kovin helppoa. Reitinvalintavaihtoja riitti ja välillä päästiin myös tuntsien päälle ihailemaan maisemia. Rasteja olisi voinut olla vielä enemmän ja jonkinlaiset iltabileet (esim. bändi) olisi järjestäjän toimesta voinut olla. Olisi hienoa, jos suunnistuskansa voisi kokoontua yhteen muutenkin kuin lähtöviivalla. Viikonlopun jälkeen mieli oli onnellisen haikea, mutta onneksi vuoden päästä maisemat ovat yhtä hienot. Vuoden 2014 Tunturisuunnistus kilpaillaan nimittäin elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena 2.-3.8.2014 Pallaksella. Kilpailukeskuksena toimii Lapland Hotel Pallas. Team1Life kiittää saadessa osallistua näihin upeisiin tapahtumiin hienojen ihmisten kanssa. Tehtävä suoritettu.

Inovin kengät ja boosterit toimivat jälleen hienosti.

Geopark Challenge - Seikkailun ja Muhosjoen makua

Specialized Stumpjumper

Suomen suurin, tasokkain, jännittävin, siistein ja likaisin seikkailukisa, Geopark Challenge, on taas taputeltu. On aika palata kisan tunnelmiin ja ladata tuutin täydeltä koottuja selityksiä, vaikka oman joukkueen kohdalta kisan voisi kyllä jo osin unohtaakin. 1Lifesta oli mukana tällä kertaa jopa kaksi poppoota. Sekajoukkueessa kisasivat Ulla, Arto ja Tommi sekä äijäjoukkueessa Ari-Pekka, Matti ja jalkavaivaista Harria paikannut Janne. Elämänsä ensimmäiseen kunnon seikkailukisaan osallistunut Janne kutsuttiin hätiin, kun Harde ilmoitti pari viikkoa ennen kisaa ulkoistavan itsensä reportterin hommiin. Lähtökohta kisaan ei siis ollut paras mahdollinen, mutta kärkisijoja lähdettiin siitä huolimatta metsästämään. Eräänä tavoitteena oli myös vihdoin viimein tehdä vaikutus Passion Adventuren tyttöihin.

Minkähän näistä valitsis?

Seikkailijat lähdössä matkaan.

Apsi huoltohommissa.

Kisaan valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin, jotta vältyttäisiin viime hetken paniikilta ja kisaan jäisi enemmän hevosvoimia. Äijät ja kamat olikin saatu kuntoon tai niin me luultiin. Apsin eturenkaasta löytyi nimittäin niitti, jonka joku vihollisjoukkue oli siihen ilmeisesti iskenyt. Epäilemme Gappy Adventurea, jotka eivät kaihda keinoja voittaakseen meiät (hörinää). Ei muuta kuin uusi kumi tilalle ja kisapaikalle tekemään jumarointi ja laskeutumistesti, jonka jälkeen takas möksälle suunnittelemaan reittejä ja saunomaan. Puolilta öin oltiin valmiita ja oli aika käydä uinumaan tai niin me ainakin luultiin. Unet ilmapatjoilla ei oikein maistunut, joten parin tunnin yöunilla ja polla sekasin sitten vaan tetsaamaan...

Etsintäkuulutettu Gappy Adventuren pomo.

Janne ja elämän ensimmäinen laskeutuminen.

Apsi, Hokkis ja Janne

Rasvatankkaus menossa

Reitinvalintavaihtoehtoja riitti.

Specialized Stumpjumper

Kapteenien palavareri

1Life Special Bike Mixed

1Life Special Bike

Ulla itsevarmana

Ulla ja Artsi ja viime hetken tankkaukset.

Arto ja lelut

Kisa käynnistyi vauhdikkaalla prologilla, jossa ekaksi juostiin, sitten uitiin ja juostiin uimapatjojen kanssa sekä lopuksi rullaluisteltiin. Meitin joukkueen osalta kisa starttasi varsin kelvollisesti. Otettiin eka rasti aivan kärjen tuntumassa, kun äkättiin etsiä rastia muualta. Tokalle rastille mentiin ojarumpua pitkin. Tajuttiin kiertää se osin tien kautta, jonka ansiosta ohitettiin pari joukkuetta mm. multisport.fi. Pimeässä ojarummussa mentiin perstuntumalla, kun läheskään kaikilla ei ollut lamppuja mukana. Joku nainen (uskoakseni ja toivoakseni) kysyi multa, että "voinko pitää susta kii". "No tottamaar voit". Otti sitten mua takamuksesta kii. Taisin siitä sen verran häkeltyä, että heitin heti kohta ojarummussa kunnon lipat, jonka ansiosta kartta kastui läpeensä. Jos tää kartta nyt repeää, peli on menetetty - ajattelin. Onnistuttiin kuitenkin kuivattamaan se juoksun aikana ilmavirrassa melkein kokonaan.

Uimapatjalooppi oli kisan ehdottomasti hienointa antia. Välillä juostiin patjat kainalossa ja välillä polskuteltiin kuin Baywatchin hengenpelastajat. Tehtiin pari heikohkoa reitinvalintaa, mutta paikattiin ne löytämällä museon pusikkorasti alta aikayksikön. Pusikossa otettiin mallia myös Jukolan kuuluisasta kuiskaajasta, jotta muut saisivat etsiä rastia rauhassa ja nehän sai. Luisteluloopilla mentiin vuoroin luistellen, vuoroin juosten ja välillä tahkottiin tasatyöntöä hiekkateitä. Snaijattiin, että luistinten sisäkengillä on aika kätevää juosta, niin ei tartte vaihtaa lenkkareita ja aikaa säästyy. Samalla meiltä alkoi loppua energiat ja menovesi ja homma alkoi tökkiä. Olisi ehkä kantsinut juoda enempi taukopaikalla tai ottaa täysi juomapullo mukaan. Pahin moka tehtiin Montan voimalan läheisyydessä olevalla rastilla, jossa piti rastilla olevan kartan avulla löytää joku Topeliuksen monumentti. Sekä rastin kartassa että omassa kartassa oli rastinumerona 3.6 (vahingossa tai tarkoituksella), joten pyyhällettiin taju kankaalla suoraan Muhoksen keskustaan, jossa kuviteltiin monumentin olevan. Haluttiin tajuta tämä ratamestarin erikoinen vasta kisan jälkeen, vaikka monumentista ei ollu mitään havaintoa. Ei tajuttu asiaa, vaikka oltiin ihan multisportin peesissä, joten ei meillä ihan kaikki kotona ollu (ei tosin mitään uutta). Tähän halpaan taisi meni moni muukin.

Free adventure ja 1Life yhteistyössä. Kuva Tuulia Miettinen.

Prologin jälkeen lähdettiin vääntämään fillareilla. Oulun parhaasta pyöräliikkeestä eli Special Bikesta hankitut Specialized Stumpjumperit ja Epic kulkivat hienosti ja meno maistui. Haluttiin varmistaa, että fillareista homma ei ainakaan jää kiinni, eikä jäänyt. Hieman ennen Montan vesivoimalaa nähtiin myös Passion Adventuren tytöt, joihin olemme yrittäneet tehdä vaikutusta ja monen vuoden ajan - turhaan, aivan turhaan. "Tulkaa vain peesiin, myö viedään teiät rastille saakka". Ihmeteltiin minne ne hävis, kunnes nähtiin ne seuraavalla rastilla. "Mihinkäs ne poijat hävis"? "Ööh, tota".... Montan vesivoimalalla saatiin tehdä upea laskeutuminen köysiä pitkin. Sen jälkeen tehtiin yksi lapsellinen suunnistusvirhe, jonka jälkeen yhdellä tiimikaverilla alkoi painaa, eikä vatsavaivat ainakaan helpottaneet asiaa. Varpusparvia bongattiin ja haisteltiin aika tiheään. Otettiin kaveri hinaukseen, joka hidasti vauhtia. Ahmaksessa saatiin myös odotettu tieto, että reittiä on lyhynnetty, eikä Rokualle tarvitse mennä. Sen kunniaksi otettiin myös pullakahvit Ahmaksen kahviosta. Filllariosuuden loppupuolella oli myös pari hienoa tetsausosuutta, jossa mentiin pyörät kainalossa. Jälkimmäisellä kerralla ylitettiin yksi rapakko pyörät pään päällä. Oh yeah, näissä pyörän kanssa tetsailuissa oli sitä jotain!

Ulla näyttää laskeutumisen mallia. Kuva Tuulia Miettinen.

Tommi lähdössä laskeutumaan. Kuva Tuulia Miettinen.

Vaihdetaaks osia?

Vauhtia noin 35 km/h

Kenenkäs vetovuoro se olikaan?

Fillaroinnin jälkeen päästiin tankkaamaan ja voi että - oli muuten hirvikeitto maullaan. Puolen tunnin breikin jälkeen päästiin melomaan maha pullollaan erinomaisella kanootilla mallia Mad River Canoe Reflection, jota myy muuten Bear & Water. Kanootistakaan homma ei jäänyt kiinni, sillä se oli erittäin nopea, kevyt ja kestävä. Meinasi alkaa jo vähän keittämään, kun oltiin edetty 100 metriä 10 minuutissa, mutta sitten alkoi kulkea. Puita oli pitkin ja poikin ja kosket olivat kivisiä, mutta tiimejä tuli vastaan selkä edellä. Välillä uitiin ja välillä kannettiin kanoottia kannasta pitkin. Edes rankkasade ei häirinnyt menoa, jossa oli seikkailun, rymistelyn ja Muhosjoen makua. Melontaosuuden puolivälissä tuli vastaan jotakuinkin 2. luokan koski. Edessä näkyi kanootteja poikittain, yksi niistä oli Passion Adventuren kanootti. "No niin poijat, näytetäänpäs tytöille vähän mallia miten koski pitää laskea". Otettiin vauhtia oikein olan takaa ja painettiin menemään kuin viimeistä päivää tytön kuvat silmissä. Silmänräpäyksessä huomattiin, että paatti oli täynnä vettä ja se heilui puolelta toiselle kuin muinainen viikinkilaiva. Olimme matkustajina sukellusveneessä Kari-465 matkalla höyhensaarille. Sukellusveneemme pysähtyi sattumoisin isoon kivikkoon aivan Passion Adventuren kanootin viereen. "No he-hei tytöt, o-o-oisittekste tarvinnu apua"? Tyhjennettyämme kanootin huomattiin, että kartta oli lost ja likat myös. Oltiin aika Hoo Moilasia seuraavalla rastilla, jossa piti kulkea 190 asteen suuntaan ja löytää joku hiivatin ranchi käyttäen teitä ja polkuja ja tietysti ilman sitä karttaa.

Vaihtopaikalla riitti säätöä.

Kivinen on seikkailijan koski.

Hoppu on loppu nyt.

Kanjoneeraus oli varsinainen namupala tai niin se piti olla. Siinä mentiin vähän väliä Muhosjoen yli lähinnä uimalla ja rasti oli tietty aina jonkun jyrkän nyppylän päällä tai muuten vaan "sikamaisessa" paikassa. Pätkä oli myös suunnistuksellisesti aika vaativa varsinkin loppuvaiheen osalta. Siinä vaiheessa yhdellä meiän tiimin kavereista loppui huumori, joten tallusteltiin melkein suoraan vaihtopaikalle. Todettiin myös, että mitäpä tässä höntyilemään, kun kärkisijat ovat karanneet jo kauas. Harmitti vaan, kun käyrät jäi ottamatta mukaan. Lopuksi vedettiin vielä noin 40 kilsaa pyörillä, jonka jälkeen oli vielä yksi Quest, jossa selvisi maalin sijainti. Siitä sitten Lohipatsaalle Muhoksen keskustaan, jonne Harde oli järjestänyt kaikkien yllätykseksi kuoharipullon. On se maaliinpääsy yli 200 kilsan, 28 tunnin ja 20000 kilokalorin jälkeen aina vaan yhtä kutkuttavaa, kutittavaa ja kurluttavaa.

Lopuksi virkistäydyttiin vielä suihkulähteessä. 

1Life Special Bike ja esikoiselta saatu kukka

Lopputulemana sanottakoon, että oli kiva retki, mutta kisa meni meidän osalta (jälleen kerran) poskelleen. Vaikka kisa oli erittäin kovatasoinen, 13. sija oli kaikkea muuta mitä lähdettiin hakemaan. Kisa meni pieleen myös siltä osin, että emme tälläkään kertaa ja kovasta yrityksestä huolimatta onnistuneet tekemään vaikutusta Passion Adventuren tyttöihin. Onneksi 1Life toinen porukka onnistui ja pääsi podiumille sekasarjassa. Mieltä ilahdutti myös pohjoisen joukkueiden onnistuminen laajalla rintamalla. Erityisesti Oulun porukat jyräsivät. Miesten sarjassa oululainen Free Adventure otti ehkä hieman yllättäen hopeaa ja JP-rakennustekniikka pronssia. Naisten sarjassa AC Adventure otti pronssia ja oululainen Passion Adventure sijoittui hienosti neljänneksi vain hieman kärjestä jääneenä. Huomioitakoon myös, että Gappy Adventure pääsi maaliin (hörinää). Nostettakoon vielä esille oululaisten Paksumahojen  ja Passion Adventuren hieno menestys adventure-sarjassa.

Arto, Ulla ja Tommi ja sekasarjan 3. sija

Paksumahat

On kiitospuheenvuoron aika. Ylistykset ratavelho Seppo Mäkiselle, joka oli jälleen kerran loihtinut veret seisauttavan kilpailun. Toivottavasti vielä joskus pääsemme mukaan kilpailuun, jonka Sinä olet suunnitellut. Sain myös Sepeltä viestin, että GPC järjestetään niin kauan kuin innokkaita riittää ja niitähän riittää. Seikkailu-urheilun suosio on voimakkaassa kasvussa. Kiitos myös kaikille talkoolaisille ja kanssakilpailijoille. Te teitte tästä tapahtumasta ainutlaatuisen. Kiitos Tapani Launoselle, Tuulia Miettiselle ja Harri Ruuskalle upeista valokuvista ja kisan raportoinnista. Kumarrus kannustusjoukoille ja perheille arvokkaasta tuesta! Oli mahtavaa nähdä läheiset reitin varrella kannustamassa - siitä sai tavattomasti uutta energiaa. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille. Varusteista ei menestyminen jäänyt kiinni tälläkään kertaa. Tehtävä suoritettu.

Launosen Tapani ja Ruuskan Harri.