Retkiluistelua puuterilumella

Tämän kevään tavaramerkki on ollut retkiluistelu luonnonjäällä. Tällä kertaa saimme toteuttaa sen vieläpä puuterilla. Ja kelit olivat siihen mitä parhaat. Sai tehdä ihan omia jälkiä ja välillä sukeltaa lumidyyneihin. Aina ei tiennyt mitä alla oli, mutta sehän sopii seikkailijalle. Saatiin välillä nimittäin sellaisia kiksejä, että vieläkin on takalisto hellänä.

Pyykösjärvellä kelpasi päästellä, kunhan ei mennyt järven keskelle.

Pakollinen varjokuva.

Pyykösjärven valloituksen jälkeen oli pakko toteuttaa yksi fantasioista ja käydä korkkaamassa perämeren pohjukka. Ja voi sitä avaruutta ja ihanuutta. Railot, kuopat, jään rosoisuus ja lumi toivat hommaan mukavasti eksotiikkaa. Railojen yli oli kiva hyppiä, mutta Jussin takapuskuri muistaa tämänkin reissun aika pitkään... Mahtoiko johtua hokkareista? En muista toista kevättä, että olisi ollut retkiluistelulle näin otolliset olosuhteet. Vieläköhän sitä pääsis...

Lähtö Oritkarista.

Mä kutsun kuulen...

Naskalit kaulassa.

Mee sää ensin...

t. Hotti

Klisee toimii

Täysikuu ja vuoden lyhin päivä

Mene mukavuusympyräsi ulkopuolelle ja löydät uutta itsellesi ja elämällesi. Konsultin bullshit bingon varmin tärppi, mutta taitaa se vain loppu pelissä toimia. Tällä kertaa niitä kuuluisia "uusia ärsykkeitä" haettiin Hokkasen kera Oulun Pyykösjärven jäältä, kolmekymmentä senttiä teroitettua terästä jalkojen alla.

Kaikki sai alkunsa joskus lokakuussa sen keväällä mainostetun Tosi Urheilijan, Marko Törmäsen vitt... pottuilusta joka maanantaisessa triathlon seuran kuntopiirissä. Olen tänä syksynä aika tunnollisesti kärsinyt nuo maanantait niin fyysisen kuin psyykkisen rasituksen osalta ja eräänlaiseksi tavaramerkiksi Markolle on muodostunut noissa sessioissa "tsempata" 1Lifea tasaisella ja äärimmäisen täsmäkohdistetulla naljailulla. Jostain Markolle on muodostunut vääristynyt käsitys siitä, että meidän teamissä piruilu yhdistettynä fyysiseen kärsimykseen olisi se ydin juttu. Tai no onhan se. Tällä kertaa osaksemme naljailussa heitettiin haaste osallistua Oulun Tarmon SM&kunto retkiluistelu tapahtumaan ja hakata Marko meidän teamin osalta viestinä 100 kilometrin matkalla. Herra on muuten sitten SM mestari tässä(kin) lajissa.

Lähtöviivalla todella kuivakoita lähtijöitä kun osa kuihtunut puolikkaaksi....

Viimeksi hokkarit meikäläisella on olleet jalassa 20 vuotta sitten, lukuunottamatta lyhyttä prologi osuutta Mäkisen Muddy-X:ssä muistaakseni 2010 jossa mentiin hetki retkiluistimilla (ns. eka kerta allekirjoittaneelle). Viimeiseen saakka suhtauduin haasteeseen ja koko tapahtumaan puolivaloilla, mutta niin vain Hottis sai taas houkuteltua tapahtuman lähtöviivalle 30 kilometrin kuntosarjan matkalle.Sen verran jostain maanraosta järkeä kaivettiin esille, että Markoa tai ketään muutakaan sammakkoreistä ei lähdetty haastamaan. Vuokraluikkarit alle (Matti oli ostanut omat edellisenä päivänä), lappu reiteen ja eikun baanalle.

Eka kiekka (kierrokset 5 kilsaa pitkiä) oli kuin pikkujouluista hoippumista himppeliin. Peesasin (yllätys?) Masaa, mutta pian eka kiekan vastatuuli pätkän jälkeen totesin että jään odotteleen tarjoilukärryjä tällä lennolla.Sääret huuteli hoosiannaa ja tuntui kuin olisin saanut pika penikoinnit kinttuihin. Oli pakko pysähtyä hetkeksi hieromaan kinttuja maalialueella ja hetken mietin kotiinpaluu lipun lunastamista. Mielikuva siitä naaman aukomisen määrästä mitä seuraavassa Markon prässissä saisin osakseni niin vetäjältä kuin teamikaverilta sai kuitenkin jatkamaan. Puolikiekkaa himmailin kahden vanhemman herrasmiehen perässä ja katselin kun Masa huiteli kierroksen toisessa päässä.

Tämä on tullut koettua niin monesti ennenkin urheilussa: ensin tuntuu että mikään ei toimi eikä kulje ja yhtäkkiä kohta löydätkin ihan uuden vaihteen päälle. Himmailu tuotti tulosta ja kolmannelle kiekalle tulikin ihan uutta virtaa. Kierrosajat tippui kerta kerralta ja muutama selkäkin tuli vastaan. Lirputtimet jalassa alkoi tuntua jo miltei ruumiinjatkeelta ja homma tuntui saavan jotain rytmitajuakin mukaan. Asiaan tietenkin kuului, että niin Mäkisen Seppo kuin Törmänenkin ohittivat ainakin kolme kertaa mutta Sepen kannustus toiseksi viimeiselle kiekalle "nousee, nousee" toi entistä enemmän tsemppiä. Tulkitsin tuon nimittäin, että Sepekin huomasi parantuneen vauhdin ja tietää, että meikäläisen kone lämpenee vasta kun osalla kylmenee.


Viimeisellä kiekalla hymyilytti, olin löytänyt taas uuden aluevaltauksen ja se armas mukavuusympyrän ulkoreuna tuntui just nyt taas niin tautisen hyvältä. Kuin kruunuksi maaliin tuloon vuoden lyhimmän päivän kruunasi auringon esiintulo ja maalissa olisin voinut halata kaikkia. Hieno laji ja kova treenimuoto. Ja voi sitä tunnetta kun pääsi taas lapun kanssa jotakin tekemään ja vielä teami kaverin kanssa.

Hottis oli yhtälailla pelkkää valkoista hammasriviä ja viisi minuuttia aikaisemmin maalissa. Muutenkin kaikki seitsemän kolmellekympille lähtenyttä oli loppujen lopuksi kymmenen minuutin sisällä lukuunottamatta ihan kärkeä joka veti ihan omat ajat. Kun lähtiessä vielä perään huudettiin ja paiskattiin mitali räpylään oli taas sellainen fiilis että tänään kannatti herätä ajoissa ja pukata itsensä kohti suurta tuntematonta. Suosittelen sekä lajia, että uuden kokemista kaikille omaan elämään.

Mitalikahvit talon puolesta, tontti lahjoituksia odotellessa.

KALEVAN JUTTU SU 22.12.2013!! http://www.kaleva.fi/urheilu/jarviluistelun-sm-kisat-kaytiin-pyykosjarvella-katso-kuvat/651690/

10th Muddy-X, Korkalovaara, Muhos

Illan ensimmäinen muuttuva tekijä ja ennakkosuunnitelmista poikkeava reitinvalinta tuli eteen kaupungista ulos ajaessa, kun valtatie 22 oli Raksilassa poikki. Uukkari, Raksilan läpi (moni muukin yritti), Rautasillalle ja pohjois-puolen tietä kohti Muhosta. Tämä aiheutti poikkeaman suunnitellusta aikataulusta. Kisapaikalla karttaan piti piirtää rastit ja numerot. No, eihän ne kaikki hopussa ihan oikein kartalle siirtyneet. Reitin piirtämisen jouduin jättämään kesken, kun oli startin aika.

Kartalle pääsyn ja ajorytmin löytämiseksi aloitin keräilyn muutamalla helpohkon oloisella rastilla lähellä starttia. Pienestä sekoilusta huolimatta homma lähti ihan hyvin käyntiin (21, 18, 19, 22) ja muutaman rastin jälkeen sain tavoitteeni mukaisesti ajaa yksin omaa tahtia ja keskittyä omaan suunnistamiseen.

Ensimmäinen isompien pisteiden rasti (61) oli Repokankaalla voimalinjan tolpassa. Tästä alkoi mukava, kostea, pimeä taival. Vetta kenkään ja rapaa silmään. Meno oli mutaista ja tahmeaa. Tielläkään nopeus ei juuri kasvanut. Rastin 81 laavu sattui lampun keilaan vähän tuurillakin. Rasti Oulujoen rannasta (71), takaisin ylös ja tielle ja mutka suolla (51). Pällin ja Pyhäkosken välissä oli mukavia polku pätkiä. Nuo polut pitää joskus ajaa eestaas ja uudestaan valoisalla ja kuivalla kelillä.

Kirkkopolkua länteen ajaessa huomasin ensimmäisen kiireen aiheuttaman mokan. Rastilta puuttui numero. Rastia lähestyessä jouduin monta kertaa pysähtymään ja paikantamaan itseäni kartalta. Kisaa oli takana vajaa pari tuntia, joten väsyminen ei vielä sopinut aikatauluun. Rastimääritteistä päättelyn ja vastaantulevalta kisaajalta varmistamisen jälkeen leimasin sen kohtaan 61. Tässä oli ensimmäinen (ja ainoa suunniteltu) pitempi jalkautuminen. Näillä main uumoilin vielä ehtiväni kerätä kaikki rastit. Kuinka väärässä olinkaan.

Aika tarkkaan kahden tunnin kohdalla karttaan piirtämäni reitti loppui ja juurikin samalla hetkellä lampusta loppui akku. Ison akun piti kestää koko kisa. En ollutkaan ladannut sitä viimeisen lenkin jälkeen. Nämä kaksi muuttujaa mursivat rautaisen keskittymiseni ja alkoi päätön sekoilu. Seuraavaa rastia kohti mennessäni totesin (virheellisesti) olevani väärällä polulla ja palasin takaisin. Tämän rastin numeron olin kirjoittanut karttaan väärin ja numeroa vastaavaa määritettä ei löytynyt millään. Puhalsin pelin poikki ja päätin hakea toisen rastin (27) ja palata hukassa olevan pariin sen jälkeen. No löytyihän sekin (28). Vieressä olin juuri käynyt kääntymässä.

Vara-akun kesto kisan loppuun asti epäilytti ja yritin ajaa vähemmällä valolla aina kun pystyin. Tein piston rastille 26 ja suunnistin kohti jo kartalla hankalalta vaikuttavaa rastia 31. Rasti oli polun ja ojan risteyksessä ja yritin ajaa rastille polkua pitkin. Polun päätä ei ikinä löytynyt. Kaahailin ympäriinsä ja ylös ja alas suunnasta juuri välittämättä. Kirosin ja häpesin GPS-seurantaa. Taas peli poikki ja uusi lähestyminen. Päätin ottaa rastin jalan ojaa pitkin. Ulla oli tekemässä samaa ratkaisua ja ajeltiinkin tovi porukalla.

Autiotalolle (25) ja sieltä gof-kentälle. Yritin karistaa Ullan ja Markon kannoiltani ja suunnistaa itsekseni, mutta tiputin kartan, jouduin palaaman takaisin ja taas oltiin porukalla leimamassa (32). Lopussa yritin välillä ajaa reippaammin ja suunnistaa itse. Rastivälit olivat niin lyhkäisiä (16, 15, 14, 11, 12), että minun pysähtyessä lukemaan karttaa, Ulla ja Marko taitavampina ajoivat minut kiinni.

Korkalovaarasta löytyi yllättävän komeita mäkiä. Pitävät kuulemma latuja hyvässä kunnossa. Pitää käydä testaamassa ensi talvena. Viimeiselle rastille (13) teimme porukalla hyvän reitinvalinnan ja oikaisimme pyörät olalla mäen yli ja suon poikki lähes suoraan rastille.

Pyörä ja kuski olivat maalissa todella likaisia. Mutta onnellisia. Ainakin kuski. Kaksi rastia jäi loppupuoliskon sekoilun takia käymättä, mutta olipa opettavainen keikka. Huolelliset valmistelut ja tarkempaa kartan seuraamista ensi kerralla.

Kiitos Jussille hyvästä ja kovasta duunista!

Sekoilua voi seurata: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20131101mx10/