Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Ylläs 7summits ja tunturin kaipuu

Kisaa edeltävän päivän tunnelmia.

Ylläs ja 7summits herätti tiimin sekkailijoissa vaihtelevia tunteita. On se vaan niin kunnioitusta herättävä setti kun kisassa kertyy yli 3000 nousumetriä, matkaa 65 kilometriä ja matka taitetaan murtsikkasuksilla. Ja ne laskut, voi herran jestas kun pukkaa 15 vuotta vanhoilla kapuloilla valmiiksi pyöristyneillä kanteilla. Olisiko siinä jo seikkailun aineksia? Sitten vielä mentaali puoli kuinka keskittyä nousu ja lasku kerrallaan kun tietää että ylös nousee aina helposti, mutta laskut voi olla kaikkea jään, lumen ja kivikon väliltä. Tunturin kaipuu on tiimin jäsenillä silti ylitse pääsemätön ja siihen oli jälleen vastattava.

Meidän tiimistä kisassa oli mukana Janne ja Artsi, joten viime vuoden 7summitista oli kerätty jo kosolti kokemusta. Tähän nojaten varusteita pakattiin minimaalisesti, johon toki liittyy aina omat riskinsä. Lumikengät jätettiin pois, joten nousut toteutetaan pelkillä nousukarvoilla (paikoin myös laskutkin). Vaihtovaatteet minimiin ja juomarakko reppuun. Juomarakko olikin sitten lopun viimein huono idea liki kymmenen asteen pakkasessa. Varusteiden pakkauksessa oli vielä tiimille perinteistä sähellystä kun kisajännän vaikutuksesta ei järjestäjän gepsiä ja emittiä löytyny mistään.  Niitä haettiin kämpiltä tuntikaupalla ja löytyi lopulta paikasta josta oltiin jo useampaan kertaan kateltu. Hyvältä vaikuttaa, joten ootellaampa mitä kisa tuo sählääjille tullessaan.

Ylläs-Kesänki reitinvalintaa.

Kisa lähti parvaljakolla hyvin liikenteeseen ja reitiksi valittiin ylläksen nousu vasemman kautta kurun pohjaa pitkin. Oululaiset Kovat pojat seurasivat perässä, muiden lähtiessä päärinnettä kohti. Rinteeseen nousukarvat paikoilleen ja Ylläksen päällä leimaus kuudentena tiiminä. Hyvin lähti kisa rullaamaan ja pikaisesti lähdettiin laskemaan kohti Keskinenlakia. Ylläksen päällä oli niin lävitse tunkeva tuuli että sinne ei halunnu jäädä kauaksi aikaa ihmettelemään. En tiedä oliko muilla tiimeillä Keskisenlaen kunnosta parempaa tietoa kun oli haastava paikka jäätikön ja kivien peittäessä tunturin rinteet. Äijien mentävä väylä kuitenkin löytyi ja rinteestä selvittiin kuin selvittiinkin reisien ollessa umpi hapoilla. Pidetäämpä pikainen juomatauko suorituksen kunniaksi ja mitä mitä, molemmilla juomaleilin suuttimet jäässä. Hetken aikaa raavittiin päätä ja käytettiin paikallisia voimasanoja hyödyksi, ei auttanu vaan täytyi jatkaa matkaa. Tästä Pirunkurun nousu kävelemällä kohti Kesängin leimausta. Haastavaa oli Kesängin huipulla hiihtäminen jäisen pinnan ja lumi dyynien vaihdellessa. Tuntui vielä että Ylläksen sivutuuli jäi seuraamaan tiimin jäseniä ja huipulla oltiin kuin kaksi jääpatsasta hampaat kalisten. Ei auttanut kuin suunnata pikku nättiä steppausta rinnettä alas ottaen takapuoli jarrutuksella paikoin vauhdit pois. Yhtään kiveä ei sattunu kummankaan kohdalle, onneks...

Kesänki-Lainio.

Lainion huiputukseen aseteltiin nousukarvoja kun Kovat pojat pyrähti samoille huudeille. Ajateltiin että oltiin heistä paljonkin jäljessä, mutta selvisi että olivat valinneet haastavan laskureitin Kesängiltä. Tästä lähdettiin jonona puuterilumessa kahlaamaa. Oli aivan mahtava läpsytellä syvässä hangessa kun murtsikoillakin oli riittävästi kantoa. Nousun aikana alkoi janokin yltymään, mutta juotavaa ei saatu vieläkään leilista irti. Alettiin kovasti odottamaan seuraavan tunturin alla olevaa Kotamajan kotaa. Tähän tarvittiin vielä kuitenkin vielä 350 metriä nousua ja toinen mokoma alas ennen seuraava kahvilaa. Lainion päällä elämä alkoi hymyilemään auringon paistaessa ja maisemien ollessa parhaat mitä voisi toivoa. Tästä pommilla alas, ja… Eiku jätettiinkin nousukarvat suksiin kun oli muilla niin hurjan näköistä menoa. Loivin liikkein kohti mainitsemaamme kotaa ja munkkia mehun kera. Laskun jälkeen riitti vielä hupia kerrakseen kun Arto oli haudannu laskun aikana toisen sauvan somman hankeen. Ei ollu enää kuin tikku jäljellä ja tuumasi että päättipä tehdä kisan helpoksi. Onneks mukana oli sentään 150 senttinen teleskooppisauva, jolla matkan teosta tulee taatusti hauskaa J.

Lainio-Pyhätunturi.

Kodalle päästessä oltiin suoriuduttu kisasta odotuksia nopeammin ja kota olikin yllätykseksemme vielä kiinni. Onneksi Kovat pojat täräytti taas perästä paikalle ja tarjosivat kisakavereilla kokikset. Kiitoksia Juuso ja Iikka avusta! Kokiksen voimalla kodalta lähdettiin huiputtamaan Pyhätunturia ja sukellettiin puuterilumen sekaan. Ei voi riittävästi ylistää fiilistä kun pehmeässä lumessa pääsee kahlaamaan. Tätä tullaan ehdottomasti ihastelemaan myöhemmin ajan kanssa. Pyhätunturin päällä leimattiin kisakavereiden kanssa samaan aikaan ja lähdettiin laskettelemaan rinnettä alas. Puuterilumessa murtsikkasuksi ei pelannutkaan kuin ajatus ja rinnettä tultiinkin lähinnä pyllymäkeä alas. Muutaman könyämisen jälkeen kisakaveritkin hävisivät näkyvistä ja Arton kans jatkettiin omia reittejä. Löydettiinkin hyvä lapin ukon väylä kohti Aakenuksen alamaastoa ja lipsuteltiin loppuun asti nousukarvoilla. Raskasta oli mutta Aakenuksen nousussa karvoja kuitenkin tarvitaan. Keli kerkesi myös sen verran lämpenemään että juoma alkoi vihdoin virtaamaan ja ”letkua” imettiinkin hetken aikaa posket lommolla! Kärki tuli myös ennen Aakenusta vastaan ja tässä vaiheessa pystyi arvioimaan millä sijoilla oltiin menossa.

Aakenukselle tehtiin matkaa melkein tunnin verran ja ennen huippua ehdittiin tekemään katastrofaalinen virhe kun otettiin karvat pois liian aikaisin. Nousua oli vielä kaksi kilometriä jäljellä kun Janne muisti että loppu olisi lähes tasaista läpsyttelyä. Lieneekö viime vuotinen sumu vaikuttanut muistijälkeen vai oliko äijä itse silloin niin sumussa, ettei tiennyt mentiinkö ylös vai alaspäin. Nyt parivaljakolla teki tiukkaa selvitä rastipisteelle asti. Arto muisteli aiemmin ilmoille päässeitä voimasanoja, mutta ei niistä taaskaan ollut apua J. Loppunousun aikana iski päälle vielä niin paha hyde että mietittiin miten tästä nostetaan nokka maaliin asti. Alastulo tähän päälle ja laskun aikana happoreidet löysikin itsensä moneen otteeseen asennoista joihin aikuisen miehen ei pitäisi taipuakaan. Aakenus laskettiin alas kuitenkin ilman Aslakin apua ja loput kilometrit Kotamajalle hiihdettiin viimeisillä voimilla. Arto oli aivan hydessä kun lyhyt ja niin rakas apusauva jäi isolle äijälle hieman lyhyeksi. Vetonaruakaan ei ollu käytettävissä, joten kaveri piti hiihdättää taukopaikalle henkisellä vedolla.

Aakenukselle nousu ja kisan tilanne.

Kukas-Kuer reitinvalintaa.

Kotamajalla vedettiin kaksin käsin munkkia ja kokista naamaan jolloin pari valjakko heräsi koomasta uskomattomasti henkiin. Hinattiin ittemme näillä voimilla Kukaksen huipulle Kovien poikien hiillostaessa edelleen muutaman minuutin perässä. Kisasta taisi tulla Oulun paikalliskamppailu ja samat oli kisakaverit viime vuonnakin. Joko Kovilla pojilla on tänä vuonna parempi loppukiri tai sitte niistetään ne vielä kertaalleen. Seuraavaksi puoteltiin aura asennossa alas Kukakselta, jota ei normi päivänä tekis ikinä. Tänään se oli kuitenkin ainoa mahdollisuus selvitä hengissä alas. Laskun jälkeen suorinta reittiä Äkäslompolon kautta kohti viimeistä huiputusta ja niin ihanaa Kuertunturia. Kuerille päätettiin kiivetä ”juoksemalla” jalan painaessa jotain tonnin ja kahden väliltä. Nousu oli jumalattoman raskas, mutta jalkasin nouseminen oli lopulta hyvä ratkaisu. Arto oli ehtinyt jo hyvän aikaa aiemmin tyhjentää omat juomansa ja ei auttanut kun turvautua Jannen juomiin. Siinä ne isot miehet seisoskeli hetken lähekkäin ja kisakumppaneille tarjottiin roppakaupalla hauskaa. Mitä sitä ei loistavan kisakaverin puolesta olisi valmis tekemään J. Kuerin päällä todettiin kisakumppaneiden oleva noin viiden minuutin takaa-ajo asemissa. Kramppailevilla jaloilla ei auttanut kuin hölkytellä tiukkaa tahtia alas. Lopun loivalla osuudella Artolla palasi veri hetkeksi vinttikomeroon ja ehdotti että lasketaan loppupolku suksilla alas. Aivan loistava idea kun minulla ei vastaavaa olisi tullut mieleenkään. Nyt vedettiin tiukka lasku ja säästettiin lopun viimein tärkeitä minuutteja.

Loppukiri maaliin.

Viimeiseen nousuun toteutettiin samaa strategiaa kuin viime vuonna ja oikaistiin pyörätien kautta. Hiihtämällä ei oltais viimeisestä jyrkänteestä selvitty, joten ei muuta kuin lompsimaan monot jalassa viimeiset kilometrit. Arto olisi pukannut nousun suksilla, mutta Janne halusi säästellä suksia, joissa ei kyllä mitään säästeltävää olisi ollutkaan. Haastavaa kun loppu pätkän aikana ei tiennyt kuinka tiukkaa kisaa oikeasti käytiin Kovien poikien kanssa. Onneksi viimeisen nousun aikana nähtiin takana hiihtäviä hahmoja, johon päätettiin reagoida nopeasti ja pukata maaliin suksilla. Hahmot eivät olleet Kovien poikien parivaljakko vaan heillä oli oma kiri viritetty hiihtoladun kautta. Lopun pyristelyn avustuksella oltiin lopulta kuudensia noin minuutin erolla Kovien poikien joukkueeseen. On se Juuso ja Iikka vain kovia äijiä kun pukkasivat vielä jyrkimmän reitin kautta aivan hirveetä vauhtia. Hatun noston arvoinen suoritus!

  

Meidän tiimillä kisa meni niin hyvin kuin tällä hetkellä pystytään suoriutumaan. Suoriuduttiin 65 kilometristä ja 3000 nousumetristä 8,5 tuntiin, joka ylitti kaikki odotukset. 7summits tarjosi tänäkin vuonna juuri sen mitä täältä tultiin kauhun sekaisin tuntein hakemaan. Kisassa riitti uusia haasteita ja tämän kevään kelit tarjosivat aivan uuden elämyksen viime vuoteen verrattuna. Uskallan sanoa että tästä kisasta ei tule kahta samanlaista vastaan vaan luonto muokkaa kisasta vuosittain omanlaisensa. Kärki joukkueille täytyy antaa vielä respektit kovasta suorituksesta on ne aivan uskomattomia kavereita. Kuutta tuntia hätyytellessä laskut on pudotettu melkein pommilla alas J Kiitoksia vielä kisaorganisaatiolle hienosta elämyksestä! PS. Kuvia tulee myöhemmin jos ehdittiin järjestäjän kameran tielle J.

.

Nousu grafiikkaa, siitähän voi laskea selvästi seitsemän tunturia.

Terkuin,

Team Jartsa & Artsa J
Täydellisen seikkailun metsästäjät

Mesikämmen Challenge 16.7.2016 Lehtimäki, Valkealampi

Mesikämmen challenge 2016 suunnistuskartta.

Kaksi tuntematonta ottaa haasteen vastaan 

Pari tähän seikkailuun löytyi Facebookin kautta, kun Joni Jääskeläinen etsiskeli siellä kaveria kisaan. Viime vuonna samassa kilpailussa seikkailu-urheilun aloittaneena olin innokas osallistumaan taas, mutta kaikki tuttuni olivat harmikseni estyneet. Riemun ja kauhun sekaisin tuntein jännitti lähteä matkaan paljon kovakuntoisemman kaverin kanssa. Raju-sarjaan tietysti kisaamaan, koska kaikki ilo pitää ottaa irti. 

Prologi 

Kisa käynnistyi klo 8:00 uinti- ja karttatehtävällä. Vedessä oli patjoille levitetty karttakuvia, joista ensimmäiset suunnistusrastit löytyisivät. Joni säntäsi uimaan ja rastipisteitä noutamaan. Ihan oman haasteensa tehtävään toi sadekeli, joka kasteli kartat ja tussit. Toiminta oli lähinnä sähläystä parien yrittäessä sekavassa yhteistyössä saada edes osan rasteista kartalle. Matkaan kuitenkin päästiin ja pian metsässä viiletti pareja jonoksi asti. Tossuosuuden jälkeen prologi jatkui vielä lyhyellä pyöräsuunnistuksella Valkealammen kangasmaastossa. Jännityskin hälveni hetkessä ja yhteistyö näytti sujuvan alusta asti. 

Maasto-/maantiepyöräily 

Rastivälit pitenivät ja vauhti pyörällä kasvoi. Itse olen enemmän keskittynyt juoksemiseen, joten pyöräily sinällään oli oma haasteensa. Lisäksi piti vielä yrittää pysyä Jonin mukana vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa. Rastivälit olivat melko selkeitä, joten reittivalinnat tehtiin lähes yksissä tuumin. Rastien hakeminen ja leimaaminen vaativat joka kohdassa jalkautumista tai jyrkänteelle kapuamista. Päästiinpä myös kertaalleen kantamaan pyöriä rinteen huipulle.  

Alun pyöräily osuuden maastoja, kaikki ei ollut ihan näin hyvää polkua :) Kuva: Mesikämmen challenge

Juoksu 

Kahdeksan rastin jälkeen pyörät jätettiin hetkeksi lepäämään. Matka jatkui tossuilla suunnistaen. Rastit löysimme suoraan suunnitelman mukaan. Metsän puolella maasto oli sellaista, että meno näytti monin paikoin juoksun sijaan lähinnä rämpimiseltä. Niinpä päädyimmekin hyödyntämään polku- ja tieosuuksia mahdollisimman paljon. 

Finnfoam 

Sää oli kirkastunut aamusta ja aurinko oli tullut esiin sadepilvien takaa. Viimeistään juoksuosuus oli nostanut hien pintaan. Sopivaan väliin siis vesikikkailua Finnfoam-patjan kanssa. Rasteja oli ripoteltu parille saarelle ja ainakin omasta mielestäni patjailu oli viime vuoteen verrattuna helpompi ja selkeämpi. 

Melonta 

Lähes lennosta patja vaihtui kanoottiin. Oma kokemukseni melonnasta on jäänyt parin kokeilun asteelle. Alussa tekniikka ja taktiikka olivat hukassa. Vajaan kilometrin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Siinä vaiheessa oli kiva kuulla, että matkaa oli jäljellä vielä reilu 7 km. Joni jakeli kärsivällisesti ohjeita, piti vauhdissa melonnan pikakurssin ja jopa työnsi allekirjoittanutta kanootissa. Matalikoissa kahlaaminen, kaislikossa räpiköinti ja ojien pohjiin vajoaminen tulivat melonnan ohessa tutuksi. Siltoja sekä ylitettiin että alitettiin samalla kun rasteja kahmittiin rannasta toiseen. Yllättävää, mutta homma alkoi loppua kohden sujua varsin mallikkaasti. Kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen itselle jäi paras fiilis juuri tästä osiosta! 

Melonnan "järvi", hyvin kulki kanootti :). Kuva: Mesikämmen challenge 

Guest-tehtäviä ja pyöräilyä 

Matka jatkui taas pyörällä suunnistaen. Siinä ohessa vastassa oli myös erilaisia guest-tehtäviä, kuten auton ja metsäkoneen renkailla voimailua, vesileikkejä kumiveneellä ja sup-laudalla, pistesuunnistusta ja näkötorniin kiipeilyä. Yhteistyö sujui jo luontevasti ja tehtäväjako rutiinilla. Ajantaju oli kadonnut. Vasta pistesuunnistuksen puolessa välissä tajusimme katsoa kelloa: 16:50. Aikaa oli enää hiukan reilu tunti! Näin jälkeenpäin jossiteltuna pistesuunnistus olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan välistä, sillä vähillä energioilla väsyneillä jaloilla juoksu oli tukkoista. Reitin ja suunnitelman muutos oli siinä vaiheessa kuitenkin hieman myöhäistä. Haimme pyörillä vielä viimeiseksi rastin numero 23. Sen jälkeen allekirjoittanut polki minkä kykeni. Jonin sekä loppumatkassa viimeiseltä rastilta samaa matkaa edenneen Vanajaveden ruutanat -joukkueen kannustus saivat kyllä antamaan kaikkeni. 

Loppufiilis 

Maaliin pääsy 10 h aikarajassa oli hilkulla. Kolme rastia jäi käymättä. Aina pitää jäädä parannettavaa. Selvittiin ehjänä ja hengissä. Nautittiin ja pidettiin hauskaa. Tykkään Mesikämmen Challengesta erityisesti sen monipuolisen reitin ja eri lajien vaihtelun takia. Voin etenkin suositella lähtemään seikkailuun hetken mielijohteesta jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Kymmenessä tunnissa ehtii seikkailun lomassa myös hyvin tutustua. 

Näkemys ja kirjoitus 

Riikka Aakula 

TEAM 1LIFE 

Joni

15 th Muddy-X, Oulunsalo, 14.5.2016 Muddyä sen olla pitää, taas kerran.

                                                             ”Reitistä:

Maasto on hyvin kaksijakoista: osa urista on nopeita, osa hitaita. Pyörällä pääsee melkein kaikkien rastien läheisyyteen. Rastit ovat pääosin ”puskan” puolella urbaanillakin alueella. Vettäkin voi mennä kenkään ”vähän”. Osa rasteista on vaativia, osa helppoja. Suosittelen suunnittelemaan reitin omien taitojen mukaan.”

Näillä termein lähdettiin etenemään kesän aloitus kisaan, josta on hyvä jatkaa kesän seikkailu kisoihin. Muddy-X, mikä tästä tekee niin vetävän, siinä on sitä jotain mikä on perus suunnistusta sekä maastopyöräilyä haastavampaa, niin sanotusti puoleensa vetävämpää, siinä on jotain.

Mutta itse kisaan, joka järjestettiin tänä keväänä Oulunsalon hiekkaisilla kangas reiteillä, meren läheisyydessä, mikä tekee reitistä mukavan ehkä kosteankin J

Edellisen illan hypistelyt uuteen Grand Canyon CF SL 8.9 Race-malliin, kattotelineet auton katolle, fillari kiinni, kamppeet kasaan, ettei aamulla tarvitsisi härvätä ja nukkumaan. Aamulla herätys, aamu pala, kamppeet päälle ja menoksi, eikö näin ainakin teoriassa? No näin se meni toki nytkin ;)Kisa paikalla tuntia ennen starttia, siis hyvissä ajoin, pyöräily kengät jalkaan.. mitkä? Missä ne on.. hienoinen ”paniikki”, mutta täällähän ne, joku oli laittanut kassiin.. Ihan rauhassa nyt kisaan on vielä aikaa.

Tuttujakin on mukana menossa, meidän tiimin Ulla, Janne ja Arto ja Matti ovat jo kynät ja muovit valmiina karttoja odottamassa. Ei mitään, nyt vain karttojen jakoon ja reitin suunnitteluun. Edellisen illan taktiikka palaverissa (peilin edessä), tuli sovittua että tänään vedetään oma ”puhdas” suoritus.. No karttojen jaon jälkeen erehdyn teami kaverin viereen reitin suunnitteluun, jostain syystä ”alkoi” tuleen sen verran samaa reittiä että päätin vetää oman toista kautta, jotta tähänkin lajiin saisi oman kokemuksen ilman kokeneen reitin valintaa, vain se kehittää kun pääsee itse suunnittelemaan ja toteamaan oman reitin mukavuudet J

Reitin suunnittelun ja laminoinnin jälkeen, 10min ennen starttia julkistettiin Bonus tehtävä. Kuten tiedossa oli, tämä saattaa vaikuttaa reittiin. Itse asiassa tällä kertaa sopi kuin nenä päähän omaan reitin valintaan, alkuperäinen (2min sitten tehty) olikin ihan syvältä... Startti oli 10.00 ja matkaan lähdettiin mukavasti hajaantuen, oma taktiikka oli ottaa ”raskaammaksi” arvatut rastit ensin ja loppuun kierretään sitten pikitie pätkät. Tässä vähän karttaa ja reitin valintaa mitä suunnittelin, siis ennen bonus tehtävää J

Karttaa katsoen tarkoituksena ei ollut siis kiertää kaikkia rasteja vaan loppuun ottaa ”kylän” pinnan pikitie rastit jos aikaa jää. Bonus tehtävän tullessa ilmi, suunnitelmat muuttuivat myös siinä määrin että myös ”saari” rastit haetaan tavoitellen siis kaikkia rasteja J No todellisuus tuli hyvin vastaan pikku pummien mukana, vaikkakin rastit löytyivät hyvin mutta minuutti sinne minuutti tänne reitin varrella kuluttaa loppu aikaa ikävästi.

Hypätään suoraan Bonus tehtävään, joka oli tällä kertaa Varjakan mänty, joka on Oulunsalon suurin ja vanhin puu, jolla on ikää  noin 350–400 vuotta. Puun pituus on 18 metriä ja se on 1,6 metriä paksu. Menneinä aikoina laivat käyttivät sitä maamerkkinä purjehtiessaan Ouluun.

Tehtävä oli siis löytää kyseinen Mänty ja leimata männyn lähistöllä olevan rakennuksen sisällä olevassa rastissa, tämähän löytyi ihan mukavasti, eikö niin Janne ;)

Loppua kohti aikaa näytti vielä olevan niin mukavasti että päätettiin Jannen kanssa (joka pölähti jostain puskasta ennen tätä rastia kaveriksi tälle rasti välille) lähteä tavoittelemaan vielä rastit 71 sekä 61 ja 31 pikitie rastit kylän pinnassa. Jossain vaiheessa välähti että 71 jää minulla välistä ja haen 51, 91, 61,sekä 31 jonka jälkeen nätisti maaliin. Janne ei antanut periksi vaan suuntasi 71 kautta ja niin nähtiin kokemuksen tulos että Janne tuli vastaan taas 61 kohdalla  menossa hakemaan 91. Ja kerkesi se vielä maaliinkin ajoissa, jäikö hänellä nyt minuutti tai jotain, mutta sehän riittää ja pisteitä kertyi enemmän kuin itsellä. 

Mutta ei silti, taso kisassa oli kova ja oltiin jossain 10-30 välillä, kisaajiahan oli lähemmäs 50 miesten sarjassa, tarkemmin Hokkis 8, Janne 16, Joni 19 ja Arto 27, joten hyvästä treenistä tämä kävi kesän kisoja ajatellen. Voittajille täytyy nostaa hattua, muistelen että 3h30min ja kaikki rastit-on se kone se voittaja J Ja tulihan meidänkin Teamiin menestystä, Ulla se taas nappasi naisten sarjan voiton, vaikka lähdössä meinasi että nyt annetaan myös muille mahdollisuus, Ei se kisa vietille mitään voi J

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä ja toivottavasti järjestäjät jaksavat värkätä samanlaisia tilaisuuksia tulevaisuudessakin, kyllä sieltä jotenkin paistaa kokemus millä näitä järjestetään. Itselleni tämä järjestyksessään 15th Muddy-X oli toinen muddy ja ensimmäinen ittekseni, muttei varmasti viimeinen. Ja vielä loppuun, kunnon vehkeillä on kiva kisata, Canyon maastopyörä sekä Canyon ja Noname pyöräily varusteilla homma onnistuu! Suosittelemme.

Team 1Life,

Joni