Retki-Rogaining 2015 - Kullankimallusta Korpilahdella

Kun viisi vuotta sitten kaivettiin itsemme ulos maanalaisesta ongelmajäteluolasta ja alettiin reenata, ei voitu edes uneksia menestyksestä saati voitoista. Pari vuotta sitten alettiin jo uneksia voitoista, mutta nyt haaveista on alkanu tulla totta. Vai onko sittenkään? Ehkä tämä onkin vain hyvää unta. Ehkä nämä onkin vain meille salaa syötettyjen lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuvia harhoja. Oli miten oli, niin kaikkien niiden takaiskujen ja rypemisten jälkeen tämä voitto maistuu niiiiin hyvältä (sallittakoon tämä meille). Eri asia on, että miten pitkään menee, että oikeasti tajuaa voittaneensa jotain. Tai ehkä on parempi, ettei tajua, sillä kokonaan toinen asia on, että miten näitä voittoja käsitellään. Tappioiden käsittelyyn olemme jo tottuneet, mutta voittojen osalta kokemuksemme on vielä aika vähäistä. Emme halua pissiksen leimaa otsaan. Jos teillä on jotain vinkkejä, laittakaa tulemaan...

Osallistuimme siis perinteiseen Retki-Rogainingiin, joka kokosi jälleen yhteen Suomen rogainingin kärkikaartin ja meidät. Kisa pidettiin tällä kertaa Jyväskylän Korpilahdella 16.-17.5.2015. Tarkoituksena oli haalia fillareilla 8 tunnin aikana niin monta pojoa kuin mahdollista hakemalla eriarvoisia rasteja mailta ja mannuilta. Aikaa reitin suunnitteluun oli 3 tuntia. Käytimme koko ajan tehokkaasti hyväksi tankkaamalla samalla hieman bensaa suoniin. Suunnittelumme lähtökohtana oli hakea isoja ja helppoja rasteja, mikä ei ollut helppoa, koska rastit (myös isot) oli siroteltu hyvin tasaisesti ympäri karttaa. Suunnittelu tuotti hieman ongelmia myös sen takia, koska AP olisi halunnut hakea melkein jokaisen rastin ja minä en. Pienten hallitusneuvotteluiden jälkeen päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin, jossa kumpikin sai jotain (AP mustan silmän ja minä murtuneen nenän). Tulimme lopulta siihen tulokseen, että otamme varman päälle ja teemme lyhyemmän perusreitin ns. isojen rastien kautta, jonka lisäksi hakisimme useita "lisärasteja" lähinnä edestakaisina pistoina, jos aikaa jää. Kartan nurkkauksiin menoa yritimme välttää, vaikka ratamestari sinne koitti houkutellakin. Laskimme reittimme pituudeksi noin 100 kilsaa ja laitoimme karttaan ylös missä kohdassa meidän pitää olla milloinkin. 

Apsi-apinalle maistui banaani.

Päädyimme kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että halusimme hakea kisakeskuksen lähellä olevat isohkot rastit ensin (niitä ei ollut varaa missata). Yksi lähirasteista oli lisäksi korkean mäen päällä, joten ajattelimme ettemme ehkä jaksaisi hakea sitä enää kisan lopussa. Aloitimme rauhallisesti (oltiin hapoilla jo ekan nousun jälkeen). Vain yksi pari oli valinnut kanssamme suht samanlaisen reitin, mutta annoimme heidän mennä menojaan muutaman huulenheiton ja nokituksen jälkeen. Katsottiin, että heidän meno oli sen näköistä, että antaa niiden väsyttää ihtensä. Kun saatiin koneet käyntiin, lisättiin kierroksia. Vauhtimme oli sen verran hyvää (keskisyke yli 150), että ehdimme hakea useita "lisärasteja". Osa rasteista oli kaukana poluista ja teistä, joten välillä pääsimme tetsaamaan joko pyörien kanssa tai ilman ja sekös se vasta siistiä oli. Välillä pääsimme ihailemaan komeita maisemia, sillä osa rasteista oli "yllättäen" kukkuloiden päällä. Yhden kukkulan jälkeen katsoin taakseni katsoakseni missä AP luuraa ja huomasin hevosen kokoisen verikoiran jahtaavan mua. Jaa, se on pistänyt Apsin poskeen ja kohta on mun fuki. Onneksi Apsi tuli kohta mutkan takaa ja rakki hieman säikähti palaten takaisin. "Mitä nää nyt tommosta pientä villakoiraa säikyt?"

Reittisuunnitelma piti lähes loppuun asti.

Rastilla 55, reitin puolivälissä, oltiin pari minuuttia aikataulua jäljessä. Nou hätä, jätetään se p-jauhaminen vähemmälle. Rastilla 72 piti päättää mennäkö käymään ylhäällä rastilla 99. Päätimme hakea isot pongot pois. Rastille 94 mennessämme oli ukkojen usko koetuksella. Kartassa näkyi pieni polku, mutta se oli pahoin metsittynyt. Hetken jo epäilimme olevamme jossakin 7 suon takana, mutta "polun" kulman löydyttyä suunta oli selvä. Tetsattiin sykkelien kanssa reilu kilsa, jotta päästiin rastille. Pätkän vuorosanat eivät ole julkasukelposia ja viidakkoveitsestä olisi voinut olla apua. Rastin 62 jälkeen oli enää tunti aikaa jäljellä. Ehdittäiskö vielä hakea 85 ja 74? Kyllä me ehditään, kun laitetaan vähän hanaa (mihin se AP katos?). Eläteltiin vielä toiveita 95 rastista, mutta se oli haihattelua. Ehdittiin maaliin ajassa 7h 57 minuuttia, jossa porukka tuli onnittelemaan meitä voitosta. "Hyvä vitsi, ootte mahtanu erehtyä jengistä." Kisan aikana ei muuten tiennyt lainkaan mikä on tilanne kisassa, koska kaikilla oli niin erilainen reitti, mutta se onkin yksi rogainingin hienous ja meidän pelastus (ei kestetä ylimääräsiä paineita).

Olimme voitosta aidosti järkyttyneitä.

Uskokaa tai älkää, me todella voitettiin kisa ennen Free Adventurea (Ouluun kaksoisvoitto!), vaikka ihmeteltiin kisan aikana, että mikä on kun ei kulje. Siltä se voi tosiaan tuntuakin, jos keskisyke on yli 150. Pystyimme tekemään tasaisen mutta nousujohteisen suorituksen ja pitämään itsemme ahtaalla lähes 8 tunnin ajan. Saimme molemmista räkänokista lähes kaikki mehut irti. Meillä oli hyvä flow, vaikka Apsi välillä vähän kiroskin. Pyörämittari näytti meidän polkeneen 93 kilsaa (keskari vain 18), jonka lisäksi tetsasimme kankailla 10-15 kilsaa joko pyörän kanssa tahi ilman. Isoja mokia emme tehneet, mutta rastinottojen kanssa tuhlasimme noin 15 minsaa (piti ottaa valokuvia). Jos rastia ei heti löytynyt, kaivoimme sen esiin väkisin (kiitos Apsin rastivainun). Kun mittakaava on 1:40 000, rasti voi välillä olla hukassa, kun kartasta puuttuu juttuja. Rastien leimaus tapahtui kännyköillä ja siihen meni ainakin viivakoodisovelluksella suhteettoman pitkään (noin puoli minuuttia/rasti). Uusi tekniikka ja tulospalvelu tökki sen verran, että palkintojenjaossakaan ei ollut täysin varmaa ketkä olivat pallistit. Tällä kokemuksella liputtaisin enemmän emit tai sportident leimauksen puolesta, vaikka oli tuon jälkimmäisenkin kanssa ollut kai jotain häikkää. Uusien tekniikoiden kanssa menee aina aikansa, joten ehkä kannattaa vielä venailla.

Seuraavana päivänä olimme edelleen järkyttyneitä, mutta uskalsimme jo nostaa sormen pystyyn.

Jälkispekulaatioissa totesimme, että vetomme oli varsin hyvä. Reitti ei ollut pisin, mutta fiksuhko (ainakin omasta mielestä). Jotain tekisimme kuitenkin toisin. Yläosan rastit 99 ja 50 olisi voinut jäädä väliin. Sen sijaan rastit 71, 68 ja 95 olisi kannattanu noukkia. Näin ollen meillä olisi ollut 8 pongoa enemmän ja yhteispistemäärä olisi ollut 195 sijaan 203. Etukäteen on kuitenkin vaikea arvioida minkä verran missäkin menee aikaa, joten tää on tätä. Syömistä ja juomista olisi voinut harrastaa enempi. Varsinkin Apsi oli kisan jälkeen niin kuiva, ettei siitä olis irronnu enää pisaraakaan (onneksi ei jouduttu doping-testiin). Kuiva se on tosin muutenki. :) Jos kuluttaa kisan aikana 8000 kilokaloria, jotain pitää mussuttaakin. Nooh, jotain on hyvä jättää ensi kertaankin.

Canyon CF SLX 9.9 Oneby on nyt todistetusti nopea, kevyt ja ketterä.

Ratamestarille iso kiitos ja kumarrus mestarillisesta radasta ja upeista rastipisteistä. Pääsimme näkemään taas hienoja paikkoja varsin mäkisessä maalaismaisemassa, joissa ei muuten tulisi ikinä käytyä. Oli huikeaa tykittää yli 50 km/h hiekkaisissa alamäissä. Nykäskylän maaseutu on todella kaunista ja koukuttavaa. Ratamestari Lahtonen oli tehnyt ison maastotyön kaiken muun työn lisäksi. Iso Kiitos myös Jopa ry:lle, kaikille muille järjestelijöille ja kisaajille. Rantasauna ja monipuolinen ateria "navetassa" maistuivat raskaan kisan jälkeen. Ne kokosivat porukan myös mukavasti yhteen. Fiilis oli mitä parhain. Kumarrus Seppo Mäkiselle. Ilman Sepen järkkäämiä MutaX kisoja tuskin olisimme tässä. Oulussa on Suomen parhaat fillariroggaajat! Kiitokset myös Canyonille. Uuden karheat Grand Canyonit (CF SLX 9.9 Oneby) toimivat mainiosti ja fiilis pysyi korkealla. Kiitos perheelle. Kiitos AP. Meillä oli taas todella nastaa. Mainittakoon vielä, että Ulla voitti parinsa kanssa kultaa 24 tunnin kinttusarjassa. Ensi vuonna uudelleen...

Tulokset





Keskisuomalainen maalaismaisema on uskomattoman kaunista.

Kirjoitti Hotti

13th MuddyX - Kurat housuissa

Koitelin koski (polartravel.net)

Jokainen ihminen on biisin arvoinen. Jokainen MuddyX on stoorin arvoinen. On taas aika julistaa kootut selitykset, miksi en voittanut taaskaan. Ehkä siten voin myös välttää nuppinikkarilla käynnin. Tällä kertaa kisattiin Kiimingissä, noin 20 kilsaa Oulusta koilliseen. Tarkoituksena oli kerätä 4 tunnissa niin monta rastia kuin mahdollista. Oman haasteensa teki sää, joka piti huolen, ettei kukaan pysynyt kuivana. Vaikka sää olisi ollut hyvä, niin ei hätää - ratametsuri Mäkinen kyllä huolehtii siitä, että vettä menee kenkään - "vähän". Tällä kertaa sitä meni kyllä vähän joka paikkaan - ja Palajon! Paikalle oli raahautunut yli 50 uskalikkoa, joista suurin osa kiersi radan maastopyöräillen. Niin myös Ulla, Arto ja minä.

Alkuperäinen reittisuunitelma muuttui matkan aikana aika tavalla.

Kartat saatiin noin 45 minsaa ennen lähtöä. Siinä ajassa ne piti myös päällystää. Heti kättelyssä kävi selväksi, että tällä kertaa kukaan ei ehdi hakemaan kaikkia rasteja. Päädyin kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että pari rastia ja polun pätkää oli helpompi löytää niin päin. Vartti ennen lähtöä saatiin bonustehtävä, jonka perusteella sai 10 pojoa, kun kävi uimassa luonnonkauniissa Koitelin koskessa. Mietin viimeiseen hetkeen asti Koiteliin menoa, mutta jostain syystä päätin jättää yhteensä 25 pistettä väliin (sitä kadun vieläkin). Laskin, että saan enemmän pongoja keskittymällä pohjois- ja länsipuolen rasteihin, mutta olin väärässä - jälleen kerran. Pohjois- ja länsipuolen maastot olivatkin erittäin hitaita ja osa rasteista jäi hakematta. Rastin 43 ja 92 välissä oleva ylimääräinen "järvi" ja joen ylitys pyörä pään päällä ei ainakaan nopeuttanut menoa. Vettä oli lähes kaulaan saakka ja ilman uutta ja kevyttä Canyonia olisin siellä vieläkin. Muutenkin Canyon toimi erinomaisesti. Jopa niin hyvin, etten huomannut lainkaan, että jossain vaiheessa kisaa satulan nokka oli laskeutunut alas ja tanko mennyt vinoon. Ilmankos mankeli heitti mua vasemmalle koko ajan ja asento tuntui siltä kuin olisi ollu ruottalaisessa kummitusjunassa.

Canyon saattoi pelastaa henkeni.

Aikaa käytin 3h ja 47 minuuttia ja siinä ajassa ehdin kerätä 87 pistettä ja ajaa reitistä johtuen vain 53 kilsaa (parhaat ajoi 70 kilsaa). 5 rastia jäi hakematta. Loppusijoitus oli 9. noin 40 karpaasin joukossa, mikä oli pienoinen pettymys. Pientä lohtua toi, että olin 10 joukossa ainoa, jolle ei kelvannut bonukset (jäi etukortti kotiin). Jos saisin ajaa kisan uudelleen, ajaisin sen edelleen vastapäivään, mutta hakisin myös bonusrastin ja 91 rastin. Sen jälkeen jättäisin väliin sen piip 43 rastin ja piip piip piip 92 rastin. Joisin myös enemmän. Ja hankkisin rillit tai piilarit. Ja jättäisin sen voltin heittämättä. Ja laskisin rengaspaineet. Ja hankkisin munanlämmittimen, märkäpuvun ja snorkkelin. Ja ottaisin mukaan pari pullaa. Ja voittaisin tietty koko skaban 102 pisteellä ja tuulettaisin villisti! :) Onneksi Ulla voitti sentään naisten sarjan. Ja onneksi tiimissämme on myös ihania naisia, sillä ollaan huomattu, että ilman heitä niitä voittoja on aika vaikea saaha.

MuddyX on ottanut paikkansa suomalaisessa urheilumaailmassa. Sen osoitti myös valtaisa ja tasokas osanottajajoukko. Sellaista adrenaliiniruisketta ei saa hevillä, eikä varsinkaan sillä hinnalla. Tällä kertaa reitin suunnittelu oli erityisen haastava ja maasto vaihteleva. Lisäksi taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ratamestarin kierous ja nerous pääsivät hyvin esille. Kiitokset järkkäreille ja muille kisaajille ja onnittelut voittajille! Kisa oli todella nautittava. Maltan tuskin odottaa seuraavaa Muddyä syksyllä. Seuraava koitos on Retki-Rogaining Jyväskylän Korpilahdella Apsin kanssa. Niiden kukkuloiden jälkeen ei varmaankaan pääse sanomaan, että tana ko ei o niitä mäkiä. Sen verran jäi hampaankoloon, että Nykäskylässä isketään ja laitetaan kaikki peliin... :) Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi.

Kirjoitti Hotti

Retki-Rogaining Hailuodossa

Hailuoto on saari Perämeressä Oulun edustalla. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena saari alkoi syntyä vajaat 2000 vuotta sitten ja kasvaa edelleen noin yhden senttimetrin vuodessa. Hailuoto on tunnettu luonnnostaan. Harjut, hiekkarannat, maisemat ja linnut tekevät siitä ainutlaatuisen. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä Retki-Rogainingiin saarelle, joka sopii kyseiseen tarkoitukseen erinomaisesti.

Alun perin oli tarkoitus lähteä liikkeelle jalkapatikalla, mutta itsesuojeluvaiston rippeet puuttuivat peliin ja sarjaksi valikoitui 7 tunnin mtb, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Muita vaihtoehtoja olisi ollut 24 tunnin tai 8 tunnin jalkapatikka. Meidän oli siis 7 tunnin aikana haettava mahdollisimman monta rastia ja niitähän riitti. Jo alun perin oli selvää, ettei kukaan ehdi hakea jokaista noin 70 rastia.

Ranteisiin laitetiin sinetöidyt puikot, joilla leimattiin rasteilla.

Kisan aikataulu meni siten, että klo 9 saatiin kartat ja lähtö tapahtuisi klo 12.30. Meillä oli siis 3 tuntia aikaa suunnitella reitti, tankata ja viimeistellä sykkelit. Reittiä suunnitellessa otettiin huomioon mistä rasteilta sai isoimmat pisteet ja minne pääsisi pyörällä suhteellisen helposti. Paikallistuntemuksesta oli haittaa ja hyötyä. Päädyttiin ensin napsimaan saaren eteläosan isot ja nopeat rastit, jonka jälkeen olisi vuorossa saaren pohjoispuolen hiekkaiset ja hitaammat rastit. Taktiikkana oli polkea kovaa mokia vältellen, mikä ei suinkaan ole helppoa, kun kartan mittakaava on retkikartan tasoa eli 1:40 000. Normi suunnistuskartan mittakaavahan on 1:10 000. Jonkun sääennusteen mukaan vettä ei pitänyt kisan aikana sadella, joten jätettiin kartat päällystämättä (älä tee näin).

Nuppineulalanka-systeemi sopii hyvin juoksurogainingiin, mutta ei ehkä niin hyvin pyöräilyyn. Eri väriset nuppineulat kertovat eri pisteistä ja langalla mitataan matkaa.

Ulla osallistui parinsa kanssa 24h jalkasarjaan.

Kisa lähti käyntiin kuten ennakoitiin, sillä kaikki 12 pyöräpariskuntaa lähtivät samaan suuntaan eli kaikilla oli aikomuksena kiertää saari myötäpäivään. Ensimmäiselle rastille mentäessä perässämme oli onneksi kuitenkin enää kaksi paria. Otettiin eka rasti (33) varmasti, mutta heti rastilla 80 (-2min)  mentiin ratamestarin källiin. Kartan mukaan rasti näytti olevan pohjoissuuntaan menevän ojan päässä, mutta ähäkutti. Äkättiin kuitenkin oikea ojan pää varsin nopeasti Valtsun rastivainun ansiosta. Samalla ohitettiin Paksumahat, jotka olivat etsineet ekaa rastiaan ajan kanssa (sen jälkeen ei niitä juuri sitten nähtykään, kun kai suuttuivat ja menivät menojaan). Eksotiikkaa saatiin rastilla 44, kun haettiin rasti kahlaamalla keskeltä merta. Seuraavat rastit otettiin varmasti, kunnes rastilla 78 (-4 min) oltiin eri mieltä rastille menevän ojan sijainnista. Alueelle oli ilmestynyt myös hakkuuaukko, jota ei näkynyt kartassa. Päädyttiin väärään vaihtoehtoon ja kierrettiin pieni ketunlenkki. Samalla vauhtimme alkoi hieman hyytyä, eikä matkaakaan ollut jäljellä kuin 4-5 tuntia.

Hotti ja Valtsu kakat housussa.

Passion Adventure!

Seuraavat rastit otettiin varmasti, kunnes rastille 56 (-10min) oltiin eri mieltä reitinvalinnasta. Rastia lähestyttäessä oltiin vielä eri mieltä oikeasta urasta ja päädyttiin väärään vaihtoehtoon. Sen jälkeen päätimme olla tekemättä virheitä ja loppu menikin suunnistuksellisesti kuin Guergioulla. Jouduttiin tosin lyhentämään hieman alkuperäistä reittisuunnitelmaa. Kisan puolivälissä alkanut sade sotki jarruja ja ketjuja sen verran, että loppumatkan kuuntelimme rahinamusiikkia, joka ei ollut mistään kotoisin. Sade pääsi myös karttoihimme (karttatelineen muovi ei tietenkään riittänyt), jotka menivät niin palasiksi, että hyvä kun osasimme maaliin. Poljettuamme 6h 45min ja 78km (20km vähemmän kuin kärki) päädyimme sijalle 5. Yhden rastin olisimme ehtineet vielä hakea, joka olisi nostanut sijoitustamme yhdellä. Oululaiset joukkueet menestyivät muutenkin hyvin, sillä Paksumahat voittivat ja Free Adventure oli toinen. Myös Passion Adventuren naiset tekivät vaikutuksen jättämällä taakseen monta miesjoukkuetta. Tulokset

Paksumahat

Kisa oli hieno kokemus sekä urheilullisesti että luonnollisesti. Urheilullisesti odotimme parempaa, mutta aina ei voi voittaa (ei edes koskaan). Maltillisemmalla alkuvauhdilla olisimme voineet päästä parempaan tulokseen. Luonnollisesti maakotkan näkeminen säväytti ja hirvikin aiheutti lievää tärinää. Suunnistaminen oli haastavaa, kun kartasta puuttui mittakaavan takia vaikka ja mitä. Rastit oli sijoiteltu siten, että ne sopivat sekä pyöräilijöille että juoksijoille (kaikkia ei tarvinnut onneksi hakea). Kumarrus kanssakisaajille ja järjestäjille (esim. Seppo Mäkinen, Hannu Oja ja Vavan veljekset), jotka olivat tehneet loistavaa työtä. Seuraava todellinen Rogaining taitaakin olla Saariselällä elokuussa vuonna 2015. Jos siellä meinaa olla mukana, pitänee lenkkipolulla viihtyä pikkasen enempi, joten katsotaan....

Seppo Mäkinen