"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vätternrundan 2012

Koska tunnen pieniä tikarinomaisia pistoja selässäni niin alkuun täytyy todeta että viikko Extarin jälkeen kävin ”sitkeänä sissinä” todistamassa tervamaratonin puolikkaalla että ei ne kintut viikossa palaudu – mutta kun oli ilmoittauduttu niin eikun lappua rintaan vaan. Juoksun jälkeen tuli ainoastaan todettua että yhdellä toimivalla jalalla on hemmetin paljon hankalampi juosta kuin kahdella ja aikaa venähti vartti pidempään kuin viime vuonna, joten siitä kisasta ei sen enempää
Viikko ennen juhannusta oli jälleen vuorossa meikän (A-P) ja Peesi-Hartsan eli TailManin kohdalla jo pienoiseksi traditioksi muodostunut Vätternin ympäriajo. Kyseessä on siis 300km maantiepyöräilyn kuntoajo, maailman vanhimpia ja suosituimpia laatuaan. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin 1966 reilun 300 osallistujan voimin, tänä vuonna ilmoittautuneita oli jo lähes 24000. Viron tuskien jälkeen paljon puhetta herättäneet jalatkin olivat alkaneet taas keventyä…
Luvassa oli tuttua kauraa: lento torstaina Tukholmaan, vuokra-auto alle ja kohti Motalan pikkukaupunkia missä odotti erittäin vieraanvaraisen eläkeläispariskunnan asunto, jossa olimme jo parina aiempana kesänä asustaneet Vätternin viikonlopun. Tuohon vieraanvaraisuuteen kuului sekin, että Viron jälkimainigeissa Hartsan menettämän varpaankynnen vihoitteluille saatiin loppu kun antibiootit hoituivat läheisestä sairaalasta isäntämme avustuksella. Lähikaupasta runsaasti pekonia ja hieman muuta aamupalavärkkiä ja sitten pyörä kasaan.

Hartsa odottaa jo malttamattomana lähtöä karsinan edessä.
 Seuraavaksi kaupungille hakemaan numerolappuja, tunkemaan pitsaa kitusiin sekä seuraamaan VätternGP kisaa. Jätkillä oli vauhtia hurjanlaisesti mukulakivikaduilla.. Köllähdimme aikoinaan nukkumaan, piti vetää kunnon yöunet sillä lähtö tapahtuisi lauantaiaamuna klo 5.26









Perjantaiaamuna siis nukuttiin pitkään ja muuten päivän täytti normivalmistautuminen; kevyen pyörityksen lämmittelylenkki n 30km, keskustan pastapuffetti täytti kuvun sekä kämpillä alakerran karvakäsi kebabpitsat toimivat iltapalana. Ilma oli kuin morsio, mutta kuin yllättäen lauantaiaamulle oli luvassa vesisadetta, niin kuin aiempinakin vuosina – miten tämä voikin mennä näin?


Illalla osallistuimme porukkamme lyhyeen joukkuepalaveriin sillä aiemmasta poiketen olimme ilmoittautuneet yhteispohjoismaiseen yli 40 hengen sakkiin jonka tavoiteaika oli alle 9 tuntia. Pekingin vuosien treenikaveri Tukholmasta oli toiminut tehokkaasti homman koordinoijana. Ryhmä jaettaisiin kahtia, kummassakin oli oma kapteeni ja tarkoitus oli lähteä rauhallisesti liikkeelle ja pitää vauhti tasaisena. Tarkoitus oli tehdä kaksi 5min stoppia, 140km sekä 230km kohdalla.
Lähtöaamuna tiuku herätti kello 3.00 ja nakit oli niin silmillä kuin voi olla. Ei siinä kuitenkaan muu auttanut kuin päsäyttää pekonit sekä kananmunat pannulle tirisemään ja vetämään kamoja päälle. Ja Hottis, kyllä ne ahteritkin rasvattiin oikein kunnolla. Lähtöpaikalle mentäessä asfaltti oli jo märkä ja kun päästiin ryhmän mukana karsinasta liikkeelle niin taivaalta alkoi pian puottaa vettä lisää.    
 Alkumatka oli härdelliä ja kaikkea muuta kuin rauhallinen. Monentasoista pyöräilijää oli solkenaan tienpäällä ja osa sekoittui väkistenkin joukkoomme ja enemmänkin sen perään. Suunniteltu telaketju ei oikein lähtenyt toimimaan. 40km kohdalla Hartsan takatuubi kiitti kosteasta kelistä ja räjähti, painetta taisi lisäksi olla hieman liikaa. Aikansa kylmissään huoltoautoa odotellessa hän oli päässyt samaan keräilybussiin muutamien todella kovassa rytäkässä olleiden kammenkiertäjien kanssa, joilla oli tavoite vetää kiekka alle 7 tuntiin. Osa oli loukkaantunut todella pahasti ja viiden tyypin pyörä oli napsahtanut kahtia. Maantiepyöräily on vaarallista hommaa, varsinkin kun on märkää ja nopeudet alamäissä kovia. Olisikohan jopa vaarallisempaa kuin seikkailu-urheilu?
Noin 70km kohdalla kaverit alkoivat puhua että pitää pysähtyä tyhjennystauolle, minulla ei yllättäen tuntunut olevan hätä, mutta en pistänyt vastaan. Ensimmäinen 100km Jönköpingiin oli välillä kovaakin vastatuulta ja olimme hieman tavoiteajasta jäljessä, mutta järven eteläkärjessä porukan tunteita nostatti sateen loppuminen.
Toiselle sataselle pohjoista kohti lähdettäessä hienoinen myötätuuli siivitti keskivauhtiamme ylöspäin, telaketjumme toimi pitkiä matkoja loistavasti. Työtä kärjessä tarvitsi tehdä vain n. 20 sekuntia kerrallaan per jamppa. Suunnitellut stopit menivät aikalailla nappiin aikataulun puitteissa ja loppumatka häämötti. Viimeisen 50km matkalla sää muuttui jopa aurinkoiseksi ja porukan kärjessä painoivat kovat jätkät, minä säästelin ja tankkailin hieman.
Viimeisten kymppien (280-290km) pätkällä reitillä on kapeampi pyörätie, jonka tanskalaiset painoivat tukka putkella vastatuuleen. Sen mitä ehdin mittarista vilkuilla, vauhtia oli 40-45km/h koko ajan ja meikäläisellä oli työn ja tuskan takana pysyä perässä. Siinä kuitenkin pysyin ja tulin ensimmäisessä porukkamme alle 10 hengen ryhmässä maaliviivalle ajassa 8.47, taukoihin käytimme lopulta 12 minuuttia joten nettoaika kirjautui 8.35 hujakoille keskarin ollessa 34.5km/h.

Juhannuksen alla kävimme vielä kokemassa OTC:n 120km yöpyöräilyn 100 muun oululaispyöräilijän kanssa. Ja kylläpä Hartsalla riitti virtaa pienessä kirissä ennen Muhoksen taukopaikkaa! Olisikohan johtunut Vätternin pienoisesta pettymyksestä?
Nyt tuntuu siltä, että tämä lienee viimeinen Vätternimme muutamaan vuoteen, sillä 4 kertaa perättäisinä vuosina siellä käyneenä homma alkaa jo tuntua ”liian tutulta”. Uusia tapahtumia ja erilaisia kokemuksia kohti!    
"Tekopolvi" A-P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti