"Juoksemaan oppii juoksemalla" olen kuullut monen sanovan.
Kesän suurimpien koitosten oltua ohi ei juuri tuntunut siltä että haluttaisi lähtöviivalle ihan heti. Rokuan rämpimisen jälkeen meni viikko toipuessa eikä paljon lenkille jaksanut tai tehnyt edes mieli. Mutta annas olla, sitä seuraavalla viikolla muutamat maantiepyörällä ja juosten tehdyt lyhyehköt lenkit tuntuivat kevyemmiltä kuin koskaan! Muutaman päivän näistä nautittuani mieleen hiipi ajatus; eli tämä tarkoittanee sitä että seuraavat 50 viikkoa ovat taas normaalia "takkuamista". No se siitä, jos sitä joskus oppisi lepäämään jopa enemmän kuin on tarvista eikä pakottaisi itseään "liian usein" lenkille. Matilla ei liene tätä ongelmaa?
Lauantaiaamuna kaikaista aiemmista kisahäsäaamuista poiketen leikkasin nurmikon ja tein muita kotihommia. Kuitenkin päätin että lähden paikanpäälle katsomaan juoksujuhlan tunnelmaa ja minkä verran porukkaa siellä on. Jos juoksuaskeleet tuntuisivat kevyiltä niin lähtisin viivalle, juoksisi oman juoksun, tekisi kovan treenin - jo siksikin että en ollut juossut pitkää lenkkiä oikein koko kesänä. Sääkin oli mukava, +17C ja poutaa.Yleensä aiemminilmoittauduin aina ennakkoon, jos sen olisin tehnyt nytkin, niin numerolappua olisi mallailtu paitaan kiinni jo aamuaikaisesta ja käyty ainakin 3 kertaa vessassa.. No, eikun rasvaa varpaisiin + muutamaan muuhun paikkaan sekä iso lasi urkkajuomaa kitusiin ja menoksi.
Zeppeliinin parkissa syke alkoi kohota, juoksijoita näkyi olevan mukavasti ja muutaman juoksuaskeleen kokeiltuani olin valmis hakemaan lappua rintaan, ehdin mukaan vielä ennen ilmoittautumisajan umpeutumista...
Mielessä pyöri että onpa mukava lähteä juoksemaan rennosti ja vetää omineen niin kuin parhaalta tuntuu, sopivaan peesiin vaikka.
Annas olla kun lähtö oli käsillä, asetuin eturivin taakse parin metrin päähän lähtövaatteesta. Vieressä hyppeli tummahipiäinen kaiffari heinäsirkkajaloillaan. Joku kuului huutelevan kaverillee, että "tuohon peesiin vaan niin hyvän ajan kellotat". Se ei varmaan tarkoittanut meikäläisen perässä juoksemista.
Lähtöpamaus. Ojan puolelta hyviin asemiin, rennosti, rennosti. Kärki katoaa pian näkyvistä ja jään peesiin missä tuntuu hyvältä juosta. Kolmeen kiometriin tullaan 12 minuutissa, hengitys alkaa tasaantua. Olikohan sittenkin liian kova aloitus?
Tullaan 6 kilometriin eikä ongelmia, vauhti on hieman tasaantunut ja ajattelen että tämä on mulle sopiva, tässä mennään. Noin minuutti tämän jälkeen yksi kaveri heittää ohi vain hieman kovempaa, kilpailuvietti iskee ja eikun kantaa kiinni..Mitähän olin just ajatellut, mikä rakkikoiran ajatuksenjuoksu voi ollakaan?!? Ei ole järjellä selitettävissä tämä.
Siitä sitten samaa tahtia 10km ja 42 minuutin kohdalle, ei tunnu pahalta mutta puolimatkan huollon juomat meinaa mennä enimmäkseen keuhkoon. Suurin osa kuitenkin rinnuksille. Kaveri jota peesaan turisee että on kokeilemassa vauhtia seuraavalle koko maratonille missä tavoite on 3 tuntia. Puhisen että ok, hyvä homma.
Sitten 12km kohdalla on jäätävätuosta vauhdista, matka tai paremminkin kova alkuvauhti alkaa painaa. Kuudentoista kohdalla tuon puolentoista alittajan selkä näkyy vielä suoran päässä, vielä 5km jupisen mielessäni... Lopussa on yleensä pystynyt kirimään, mutta ei tänään ja viimeiset 3 kilsaa - jalat iskee osin kait hapoille ja osin ramppiin - menee niin hitaasti ettei edes kelloa kehdannut vilkuilla. Pääasia on nyt päästä maaliinvaikka ryömimällä, ja minähän kun en keskeytä. Viimeinen kilsa ja ukkoa (sekä naisia) lappaa ohi joka puolelta, myös ne alkumatkan kaverit joita peesailin..ei jaksa välittää enää, ei pysty kirimään, ei millään.
Viimein maalissa. Loppuaika kuitenkin hieman parempi kuin viime vuoden vastaavassa hellejuoksussa. 1.33 ja risat saa riittää nyt minulle. Koko homma ei siis mennyt yhtään niinkuin olin suunnitellut. Maalissa piti tuntua hienolle ja paistatella päivää auringossa, totuus oli se että vapisevin sormin näkökentän sumentuessa tungin banaania ja appelsiinisiivua suuhun toisen käden kopeloidessa mehumottia pöydältä. Tämän erittäin nautinnollisen tuokion jälkeen kotimatkalle, uinti ja sauna saivat nyt jäädä tällä kertaa muille.
Niin. Olen kuullut monesti että jos haluaa kehittyä juoksussa niin pitää juosta, juosta ja juosta. Toisaalta, olen juossut tänä kesänävähemmän kuin koskaan aiempina kesinä ja vetänyt silti parhaimman ajan kuin koskaan (Toukokuussa Terwapuolikkaalla 1.29) Tähän asti pisin lenkki 17km, toiseksi pisin 11km viimesellä viikolla ennen Kempeleen koitosta.
Eräs kokeneempi monen lajin konkari mainitsi kerran että "monipuolisuus on valttia". Ja monipuolisestihan tässä on kevät ja kesä yritetty mennä. Taidan olla tämän filosofian kannalla nyt tämän juoksun jälkeen vielä enemmän.
Ai niin, kysymys kuului että voiko valmistautumatta lähteä puolikkaalle? Ehkä voi vaikkei sitä maantiejuoksua niin paljon olisi takana muiden lajien kompensoidessa. Kannattaisi vaan pitää se järki matkassa (mistähän sitä älliä muuten saisi, on tässä jo jokunen vuosi tahkottu joten ihan kokemattomuuden piikkiin tuota vauhti-intoilua en laittaisi) ja valmistautua kuitenkin kisa-aamuna vaikkapa hieman paremmalla aamupalalla. Pitäisiköhän ilmoittautua ensi kerralla ennakkoon, eikä päättää 45min ennen starttia lähteäkö vai eikö?
Kunnon vastausta kysymykseen ei taidettu saada, mulla onkin yleensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia annettavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti