08-Syöteajo 13-14.08.2011 400km maantiepyöräily

Satunnainen seikkailija jatkoi PK-treenejä legendaarisen oululaisen get-together lenkkiporukan järjestämällä kaksi päiväisellä ja 400 kilometrisellä maantiepyörä kuntoajolla. Harjoituksen päätavoite oli peruskunnon kasvattaminen ja seuraavilla osa-alueilla voidaan katsoa kehitystä tapahtuneenkin:

-          1. Rautaperse indeksi sai pyrähdyksenomaisen piikin, 15 tuntia 100 grammaisen hiilikuitulaminaatin päällä kivetti ahterin kestämään vaikka koko juhannuksen lipputangon nokassa

-         2. Multisport kyvykkyydet hioituvat niin, että miestä ei voi enään syyttää kykeneväksi vain suorittamaan (ja ajattelemaan) yhtä asiaa kerrallaan – nyt jalat pyörii vaikka suu käy koko ajan. Ominaisuus jota arvostetaan myös nykytyöelämässä

-       3.  Telaketju ei ole enään vain työkone sanavarastossa vaan kyky halkoa ilmaa vielä senkin jälkeen kun kintut on siirtyneet autuaammille pyöräily tantereille

-         Jälkimmäisen opetti ja respectin elämää nähneitä konkareita kohtaan kasvatti uuteen mittoihin 71 vuotias rautamies joka painaa mutkasta tietä näkymättömiin siinä missä neljäkymmentä vuotta itseään nuoremmat märkäkorvat (kts. Forum lehti 14.08.2011)

Ensimmäinen päivä oli suoranaista nautiskelu rullailua, jotain hyötyä näyttää olleen viimeaikojen pitkähköistä hikoiluista. Joukossa tuli turistua ja tutustua moniin endorfiininarkkareihin joilla annokset ovat vain kovenemaan päin ja paranemisennuste äärimmäisen heikko. 


Yksi joukon vetäjistä, Hannu kertoi avoimesti tilanteestaan jossain 400 kilsaa sukkana tuntui lähinnä lumelääkkeeltä, 500 kilsaa Norjan vuoristojen halki sai jotain värinöitä aikaiseksi, mutta vasta 600 kilsaa prevettinä alkoi antaa säväreitä kun tiesi että seuraavat neljä vuotta sai painaa noita ja sen jälkeen pääsee piikittämään ihan 1200 kilsan ja neljän päivän non-stop highlanderit. Käykääpä ens viikonloppuna fillarilla Oulusta Jyväskylässä kahveella ja takaisin. Saa pysähtyä pissalle.

Toinen tuttavuus oli Pekka jossa oli todistettavasti yksi kohta kropassa jota ei oltu venäytetty, reväytetty, katkottu tai murrettu. Tosin, itseasiassa Pekka ei itseasiassa muistanut enään mikä kohta se oli. Ensimmäinen tapaamani kaveri jolla kulkee takataskussa todistuslappu kropan metalleista lentokenttien turvatarkastusta varten. Elämän ironiaa, että mies myy vakuutuksia. Samalla kuitenkin yksi niistä tyypeistä jotka pistää miettimään, että ikä on asenne kysymys. Mies painaa maastopoluilla pyörällä ja nastareilla, sukeltaa merten pohjia ja opettaa tyttärille tuntureilla kuinka päästä tyylikkäimmin alas afterskiihin. Jutut kuin stand-up koomikolla ja paras ironian kohde löytyy aamuisin peilistä.

Ehkä huikein tarina oli kuitenkin jo aiemmin mainittu Jaakko. Ensimmäisen päivän lopussa vajaan kahden sadan kilsan tasaisen tahkoamisen jälkeen (keskari kai 31km/h tai jotain) alkoi virallinen vapaa osuus. Viimeiset kymmenet kilsat sai ajaa ”omaan tahtiin” eli kaikki mitä kabinetista löytyi. Tosin olin koko matkan psyykannut itseäni, että täällä ollaan PK reenillä ja sehän tarkoittaa pitkää ja kevyt sykkeistä suoritusta. Eli kun ensimmäiset ampaisi kohti Syötteen loppunousuja perään niinkuin kyseessä olis palkankorotuskierroksen viimeiset näytöt. Kestävyys on saattanut kehittyä, mutta sehän ei tunnetus ole yhtäkuin vauhtikestävyys.

Pari kymppiä eri porukoissa roikkuen hieman kärkeä jäljessä (Tampereen porukka laukkas sellaista vauhtia, että siinä junassa olis tullut äitiä ikävä) ja paukut alkoi loppua. Silloin edestä tuli vastaan Jaakko joka rupes jakamaan ohjeita miten tehdään telaketju. Hetki mentiin kahdestaan näin, 50 metrin välein keulaa vaihtaen ja yllättäin vauhti pysyi yllä. Vastaan alkoi tulla tuttuja selkiä ja kavereille huikattiin, että ei muutakuin tähän junaan matkaan. 


Vuorovedolla ja hapoilla aina Syötteen vimmosta nousua kohti jossa voi sanoa, että hetken muisti taas miltä maitohappo maistuu suussa. Ja tämä 71 vuotias teräsmies samaan tahtiin aina nousun päälle saakka. Jaakko huikkas lopuksi, että sori kun ei ihan viimeiseen saakka saanut kiriä. Tollaseen ei voi kun todeta, että jos minulla on 20% tuosta tehosta tuon ikäisenä jäljellä saa taputtaa selkään niin että sattuu. Pari isopuheisinta tampereen kaveria tuli vielä näytösluontoisesti rinnettä alas vastaan, ikäänkuin alleviivatakseen kuka näissä kuntoajoissa on kingi. Tosin se kaikkein kovin kingi oli loppujen lopuksi pieni ja hento kaveri joka oli ostanut elämänsä ensimmäisen maantiepyörän kuusi viikkoa aikaisemmin. Lahjattomat reenaa...

Illalla iski joku pika pakin sekoitus ruljanssi jossa öljyt ja muut jarrunesteet sai pikavaihdon vaikka luulin ajavani long-lifella, mutta tämä ei kauaa kestänyt ja korkeintaan sai aikaan sen, että yöllä heräsin hotellihuoneen upeaan täyden kuun maisemaan joka avautui koko Syöte laakson yli ja nälkään johon pakko vetää pari energia patukkaa että sai nukuttua. 


Seuraavan aamun lähdössä oli havaittavissa, että kropan roskapojat ei olleet tyhjentäneet kaikkia edellisen päivän kuonalasteja ja jalat olivat arviolta 20 kiloa painavemmat. Alku mentiin taas vapaata haipakkaa, mutta tänään ei ollut yhtä kovia haluja podium paikkaan vaikka taidettiin jopa aika lähellä kärjen vauhtia loppujen lopuksi mennä.


Ihmettelin, että tänään kyllä pyörä menee kuin jarrun päällä maaten ja jossain vaiheessa Mauri (tuttu vuoden takaisesta Mallorcan treenileiristä) huikkas, että on kai siinä pienempikin limppu edessä. Etuvaihtaja oli lopettanut jostain syystä yhteistyön ja väänsin edessä isoimmalla rattaalla. No ei se mitään, on mies kehittynyt kun jalat pyörii kuitennii...

Päivä oli upea niin keleiltään (+23C) kuin tunnelmiltaan, lukuunottamatta kuusamontien puuduttavaa jonossa polkeminen. Siinähän se taas 200 kilsaa hujahti toisenakin päivänä ja päästiin kesäruuhkaan Oulun nallikariin takaisin illan tunteina. Hieno tapa vetää pitkä treeni ja tutustua kaltaisiinsa tukiryhmässä jossa itse pääsairaus kyllä vain pahenee...