Pimeetä Rogaa Canyonilla Rollaten

Yö Rogan lähtö. Kuva: Oulu Rogaa ja Rollaa.

Oulun seudulle on saatu uutta tarjontaa rogainingin merkeissä kun Oulu Rogaa ja Rollaa on tarjonnut parin kesän verran mahdollisuuden kiertää omaan tahtiin haluamaansa reittiä. Nyt Roga tapahtumien takana häärivillä kahdella iso H:lla eli Harrilla ja Hotilla oli kovat piipussa kun järjestettiin Oulun ensimmäinen Yö rogaining.

Kuva: Sampo Rahko

Tavoilleni uskollisena ilmoittauduin mukaan vasta viime hetkillä ja vielä perjantai-iltapäivänä varmisteltiin Jannen kanssa että ollaanhan me lähdössä viivalle. Paikanpäälle oltiin joka tapauksessa menossa kun tiimin voimin esiteltiin hankkimiamme Canyonin maastopetoja.

Päätettiin ajaa treenimielessä rennosti pari, kolme tai max 4 tuntia, kisan kokonaiskeston ollessa 8 tuntia. Reitin piirtämiseen ei siis kauheasti tuhlailtu aikaa kun sen piti jo lähtökohtaisesti olla pikkurinkula kahdella A3:n kartalla. Päätettiin että ainakin Lintulammen 7Q rastilla käydään syömässä makoisat Matin käristämät makkarat.

Startti kajahti klo 22.00 Nallisportin pihasta, lähdimme kiertämään rinkulaamme pohjoisen kautta. Reittimme kulki pääasiassa urbaanilla alueella ja näinollen ei sukatkaan kastuneet. Liikenneraivoakin saatiin kokea kun eräs motoristi näki vaivaa hiljentää vauhtia meidän kohdalla ja vaati kovaan ääneen meitä sammuttamaan valojamme. Ilmeisesti otti koville kun pyöräilijöillä oli kirkkaammat tuikut kuin hänen mopossaan J

Kuva: Teemu Takkula

Maaliin saavuttiin ajeleskeltuamme PK sykkeillä 3t45min hädin tuskin paita märkänä, sen verran keveästi pyörä kulki (eli mentiin riittävän rauhallisesti) ja kyllä oli vaatetuskin juuri kohdallaan keliin nähden. 65 kilsaa silti tahkottiin ja 184 kisapojoa plakkarissa. Maalissa poristiin järjestäjän kanssa että siihen mennessä oltiin paineltu mukavasti kärjen tuntumassa.

Tapahtuman järjestelyjä täytyy jälleen kerran kehua, kartat olivat laadukkaat joihin saatiin myös suojamuovit  järjestäjien puolesta, hiukopalaa oli ruhtinaallisen monipuolisesti tarjolla saunan kera kun alkuyöstä saavuttiin maaliin kisakeskukselle.

Tulokset

Päätyökalu eli fillari ei pettänyt tälläkään kertaa, joka ainoalla lenkillä tai kisatapahtumassa Grand Canyon CF 9.9 ja Exceed CF SL 7.9 toimivat vuorenvarmasti ja kapistukset nousee kantoon tarvittaessa höyhenen kevyesti.

Canyonin pyörät herättivät testipaikalla mukavasti kiinnostusta ja paikalla oli noin 30 testaajaa. Laajemmalla tarjonnalla testaukseen olisi ollut tunkua maantiekiitäjistä syklocrosseihin. Kova kysyntä oli myös täpäreille, mutta harmillisesti tiimiläiset on kaikki satsanneet jäykkäperäsiin. Tiedä sitte onko tämä budjetti vai maku kysymys J

Canyon testauksessa piti kiirettä. Kuva: Matti Hokkanen.

Suuret kiitokset tapahtuman järjestäjille Matille ja Harrille sekä Canyonille että Partioaitalle hienoista tavarapalkinnoista, jotka arvottiin kaikkien kisailijoiden kesken. Tapahtumasta jäi erittäin positiivinen pöhinä ja uskon vahvasti että ensi vuonna osallistujamäärä tulee kasvamaan rajusti.

Kisasta tuotetaan vielä videokooste, joten käykää päivittämässä sivustoa lähiaikoina J

Terkuin,

A-P ja Janne

Team 1Life seikkaili Kainuun metsissä 3 sijalle

Märkää, kylmää, kivikkoista ja pehmeää, Lost In Kajaani 2017 ei pettänyt tänäkään vuonna..☺

Ekstreme lost sarjan reitti kulki tänä vuonna Kuhmosta Kajaaniin. Lähdimme kisamaan Jukan ja Jannen kanssa ekaa kertaa tällä kokoonpanolla sekasarjaan.

Perjantaiaamuna herättiin Kajaanin keskustassa Sokos Hotelli Valjuksessa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä iltana oli tehty kaikki kisavalmistelut viimesen päälle huolella. Janne ja Jukka oli suunnitellut reitin, kisareput oli valmiina ja pyörät ja huoltokassit viety kisakeskukseen kuljetusta varten. Saimme nauttia hotellin hyvästä aamiaisesta rauhassa. Vatsat täynnä siirryttiin kisakanslian läheisyyteen Kajaanin ammattikorkeakoululle, jossa meitä odotti linja-autokyyti Kuhmoon kisan lähtöön.

Linja-auto kyytissä ehdittiin käydä läpi kisan karttoja ja reittikirjaa. Perillä Kuhmossa oltiin hyvissä ajoin ja kisan alkuun oli aikaa parisen tuntia. Aika kului hitaasti, jännitys kasvoi hervottomaksi.

Keli oli pilvinen, lämpöä jotain 13 astetta. Hieman ennen klo 13 kaikki Extreme -ja Almost Lost sarjalaiset seisoivat rivissä urheilukentän reunalla, levotonta liikehdintää sekä huutoja ja tsemppauksia oli ilmassa. Kisa starttasi Prologilla jossa joukkueen jäsenet saivat hajaantua hakemaan numeroituja rasteja vapaassa järjestyksessä. Rasteilla oli vihjeitä mihin prologi päättyy. Jukka lähti hakemaan kahta rastia kun me Jannen kanssa haettiin loppuja. Yritettiin nokkelina veijareina ratkaista prologin tehtävää Jannen kanssa jo ennen viimeisiä vihjeitä ja tehtiin muutama ylimääräinen mutka kartalla olevien harhauttavien kirjainten vuoksi. Se oli varmaan järjestäjän tarkoituskin..☺

Vihjeiden perusteella selvisi että seuraava rasti löytyisi Harakkasaaresta joka oli rannasta n. 50m päässä. Rannalle oli jo ehtinyt useita tiimejä ennen meitä ja Jukka säntäsi kahlaamaan saareen kaikkine varusteineen muiden mukana. Jukka ei turhia kainostellut vaan päästeli vesistöön kenkiä riisumatta. Vettä olikin sitten mukavasti vyötäröön saakka. Vihje löytyi kaukaisimmasta saaren kärjestä ja Jukka tuli tosi kovaa kyytiä takaisin saarelta. Seuraavalla rastilla saatiinkin sitten siirtyä melontaan mistä varsinainen kisa vasta alkoi.

Melontaosuus

Melonnan ohjeet oli hakea rasteja maalta ja saarista, joten selvää oli että emitin tuli kulkea sekä jalan ja kanootilla vuorotellen reittiä pitkin. Kiirehdittiin kanootin kyytiin ja lähdettiin melomaan, mutta kanootti ei tahtonut kulkea eteenpäin. Meidät ohittanut joukkue vinkkasi että kanootti kulki pyrstö edellä, siinä sitten alkoi naurattamaan ihan tosissaan, että ei hitto vie tätä hommaa… ☺ eiku toisinpäin ja jatkettiin menoa. Minä jäin alkumatkasta rannalle ja juoksin emitin kanssa hakemaan 2, 7 ja 5 rastin josta jatkoin matkaa niemen yli antamaan emitin kanoottiin. Sitten juoksin odottamaan takaisin 7 rastille. Siinä sainkin odottaa noin 40minsaa. Onneksi repussa oli pakollisia varusteita iso nippu, jotka siinä odotellessa puin kaikki päälle. Muuten ei ois tarennu siinä viileässä tuulessa odottaa. Loppumatkan juoksin vielä 1 rastin kautta kun kanoottikunta matkasi maaliin. Juoksua tuli n.9-10km, melontaa n.15km. Melonnan aikana havaittiin että osa joukkueista kulki pyörillä vastoin reittikirjan alkuperäistä ohjetta. No ei silti auttanut kuin keskittyä omaan tekemiseen.

Pojat odottivat minua melonnan maalissa. Seuraavaksi matka jatkuisi pyörillä. Meidän edellä oli ainakin 1 sekajoukkue, jonka näin lähtevän reitille minun saapuessa juoksemasta, muista sekajoukkueista ei ollut näköhavaintoa. Jukka ja Janne pukivat ekstra vaatetta päälle, sillä melonta oli ollut jäätävän kylmää puuhaa viileän kelin vuoksi. 

Miehet lähti pyörällä tykittämään lujaa heti alkuun. Minulla reidet ei oikeen tykännyt kovasta vauhdista heti juoksun jälkeen, joten mun piti huudella miehiä hieman himmailemaan. Hetken aikaa hiljennettiin vauhtia kunnes alkoi taas kulkemaan. Napsittiin alun pyörärasteja hyvällä sykkeellä. Jossakin vaiheessa meidät ohitti Hiiltomiehet sekajoukkue, meillä oli hieman poikkeavat reitinvalinnat ja saavuttiin 7 rastin läheisyyteen n. 5minsaa Hiiltomiesten perässä. Samoilla huudeilla yks kisailija tuli vastaan sandaalit jalassa ja omien varpaiden palelu unohtui hetkeksi. Nimenomaan hetkeksi ☺

Rastilla 7 oli reitin eka Cut-off klo 20, joka tarkoitti sitä, että klo 20 jälkeen rastille saapuvat joukkueet joutuivat jättämään väliin kaksi seuraavaa rastia. Me tehtiin n. 10 minuutin pummi etsiessä rastia, mutta alitettiin cut-off vielä sopivasti. Onnekkaasti, sillä emme olleet laittaneet tuota aikarajaa ylös ja reittikirja oli minulla repussa!! Järjestäjä oli laittanut yllättävästi näinkin alkuvaiheessa cut-off ajan, koska seuraavat 2 rastiväliä olivat vaativat ja vaaralliset liukkaiden pitkospuiden vuoksi, etenkin pimeässä. Meidän perässä tullut Puuppolarules sekajoukkue jäi tähän cutofiin, josta olimme tietoisia vasta maalissa.

Cut-Off 7 ja rastivälit 7-9

Rastiväli 7-8-9 oli käytännössä lyhyitä, erittäin liukkaita pitkospuupätkiä ja vaativaa juurakkoista ja märkää polkua vuorotellen. 8 rasti löytyi pimeässä ihan nappiin josta jatkettiin matkaa kohti 9 rastia. Väli oli pitkospuineen ja kivikkoisine polkuineen fyysinen ja vaativa. Juoksin enimmäkseen miesten perässä joko pyörää taluttaen tai nostellen ja vain lyhyitä pätkiä pyöräillen. Oli loistavaa kuunnella vuoroin kiljahduksia ja syviä huokauksia. Nämä päättyivät lopulta kahteen loiskahdukseen minun ja Jukan testatessa kosteikkojen syvyyttä. Kiitin uuden Canyonin hankintaa, kuin ois ferrarilla ajanut..☺ Canyon maasturini toimi hyvin pehmeässä ja juurakkkoisessa maastossa..☺

Hiidenportin reitti, rastivälit 10-11

Tässä vaiheessa olimme edelleen hyvissä asemissa kisassa n. 15 minuuttia kärkeä perässä. Kisan ratkaiseva käänne meidän tiimin osalta tapahtui sitten seuraavalla välillä. Rastilta 10 rastille 11 oli käytännössä 2 vaihtoehtoa. N. 5,5km reitti Hiidenportilta UKK-polkua pitkin tai n.20km lenkki maanteitä pitkin. Me mentiin tietenkin läpi tuota UKK-reittiä, joka osoittautui ajokelvottomaksi. Meillä meni aikaa tuohon lyhyeen väliin n. 35-40 minsaa kauemmin kuin tiimeillä jotka kiersivät maanteitä pitkin. 

Tuossa pätkällä joutui kantamaan pyörää, liukastelemaan juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla pyöräilykengillä, nousta pyörän kanssa korkealle ja kulkea liukasta jyrkänteenreunaa pyörän kanssa taiteillen. Janne kaatui pari kertaa todella pahasti kivikossa ja loukkasi nilkan ja polven. Siinä tunkatessa tuli mieleen että tästähän voisi tehdä uuden trendilajin Trailrun with Bike… ☺ Olo oli pätkän jälkeen kuin uitetulla koiralla tai tässä tilanteessa enemmän kissalla ☺ Mulla loppui juomat ja eväät ja energiat ja voimat, joka kyllä harmillisesti näkyi koko loppukisan suorittamisessa.

Tämän jälkeen poimittiin vielä pari rastia ennen pakollista 30minuutin yötaukoa. Matkaa oli siihen mennessä kertynyt n. 138km ja aikaa oli kulunut reipas 12h. Tauolle tultaessa koko joukkue oli enemmän tai vähemmän naama valkoisena ja väsyneenä. Hiidenportti oli vienyt meistä puhtia aikalailla. Mehän otetaan kaikki tarjolla olevat haasteet, mutta olisiko tälle kertaa kannattanut ☺ Aikaa oli vähän, mutta varusteiden huolto ei vaan kylmissään ja väsyneenä ja vähissä energioissa onnistunut niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Huollossa oli keittoruoka jonka söimme liian hitaasti ja hartaasti. Taisin melkein nukahtaa pöytään..☺ ja pääsimme jatkamaan kisaa n. 45 minuutin tauon jälkeen. Tauko oli kuitenkin hyvä, sillä saimme tankattua energiaa ja vaihdettua lämpimät vaatteet ja matka jatkuikin sitten ihan kohtuullista vauhtia eteenpäin. Fiilikset olivat kuitenkin alavireiset, koska tiesimme jääneemme niin paljon jälkeen kärkikahinoista. Päätimme kuitenkin jatkaa matkan tekoa määrätietoisesti maalia kohti.

Vuokatti Trekking

Pimeässä Jukan ja Jannen suunnistus sujui hyvin yhtä n. 10minuutin harhailua lukuunottamatta. Yön pimeys ja lämpimät vaatteet alkoivat nukuttamaan, silmäluomet olivat raskaat ja vireys kaukana. Oli pakko vähentää vaatetta, koska pieni kylmä piti paremmin hereillä. Reitti kulki kohti Vuokattia jossa rastilla 26 oli vaativa rogaining suunnistus jalan Vuokattivaara Challenge Trekking. Reitille lähtiessä ei ollut enää pimeää. Rastit löytyivät hyvin ja jalkakin nousi ihan kiitettävästi reitillä joka kulki ylös alas Vuokatin vaaroja. Hiidenportin kompuroinnit verottivat kuitenkin Jannen juoksu vauhtia ja matka taittui lopulta enemmän känkkäämällä kun polvi ei suostunut ottamaan tärähdyksiä vastaan. Onneksi oltiin etukäteen arvioitu matka alakanttiin sillä pätkälle tuli pituutta 27 km ja vei 5,5 tuntia. 

Trekin jälkeen matka jatkui pyörällä. Yllättäen päästiin taas kiikkumaan muutaman kerran Vuokatti vaaraa ylös ennenkuin matka jatkui kohti Kajaania... ☺ Ja taas reisiä hapotti... Pojat napsi kofeiinipillereitä jotta pysyisivät hereillä... missattiin yllätyksemme kisan toiseksi viimeinen quest n. 10 minuutilla, kun ei oltu enää terävimmillään..

No ehkäpä kofeiini hieman helpotti menoa..rastit löytyi hyvin. Matka eteni kuitenkin. Lähestyvä Kajaanin keskusta antoi toivoa maaliin pääsystä ja ajatukset harhaili useampaan otteeseen maalissa oottavaan olueen..☺

Maalin lähettyvillä oli rasti 40 josta saatiin vielä viimeinen suunnistuskartta ennen maalia. Lyhyt jalkasuunnistus, jossa jakaanuttiin suorittamaan kahta tehtävää. Tässä vaiheessa polveen sattui ihan hitosti, mutta yritin juosta . Myös Jannella oli polven ja akilliksen kanssa ongelmia. Jukka kävi kiipeilemässä ja minä ja Janne käytiin pelaamaassa interaktiivista peliä. 

Lopuksi vielä pieni kunniakierros lähimaastoon missä saimme vuorotellen mennä uimapatjalla lyhyen lammen toiselle puolelle. Jannella oli tässä vaiheessa polvi ja akilles niin kipeä, että juoksu ei enää kerta kaikkiaan onnistunut. Käveltiin reippaasti maaliin ajassa 27h 32min. Tulimme sijalle 3, hävisimme kärjelle reilusti yli 2h. Matkaa taitettiin n.260km. Ekstreme lostissa oli mukana 35 joukkuetta, joista koko radan selvitti vain 7 joukkuetta. Se kertoo paljon tämän vuoden kisan kovuudesta.

Olipahan reissu, älyttömän fyysinen ja kylmä keli toi kisaan ihan oman mausteensa. Parannettavaa jäi vielä paljon tämän vuoden kisassa. Vaihdot olivat ihan liian hitaita. Energiaa ja juomaa oli eka etapille liian vähän. Yötauon jälkeen olisi riittänyt vähemmänkin vaatetta, mutta oli niin hiton kylmä!! Pyöräily oli minulle työlästä, olin ulkoiluttanut Canyonia ihan liian vähän ennen kisaa. Harmillista että reitinvalinnan jälkeen jäätiin niin kauas kärjestä. Mutta se on kisan luonne. Tästä itteämme ruoskimalla tulemme ensi vuonna takaisin Kainuuseen entistä tiukemmalla setillä ☺

Parasta kisassa oli hyvät varusteet. Etenkin Canyon maasturia saatiin kiittää kisassa monta kertaa keveyden ja hyvän ajettavuuden vuoksi! Nonamen sekä Haglöfsin varusteet toimivat loistavasti haastavissa keleissä. Kisa oli hyvin järjestetty ja maasto ja reitti haastava ja mielenkiintoinen. Kilpailun tulokset!

Ensi vuonna kisataan Hossassa. Sinne lähden, jos vaan olen paremmassa kunnossa.. Näin kovaan kisaan pitää valmistautua paremmin. Tämän vuoden kisa toi ensimmäisen mausteen ensi vuoden kovuudesta joka taitaa ylittää kaikki odotukset. Ainakin olosuhteet ovat otolliset loistavalle reitille läpi haastavien maastojen. 

Oli ilo kisata jälleen Lostissa ja jokainen nautti hikipisaroista täysin rinnoin. Kiitos kisajärjestäjille jälleen hienosta kisasta! Kiitos yhteistyökumppaneille! Kiitos myös Janne ja Jukka, hyvin veditte mua mukana! ☺

Terveisin,

Johanna

Rokua MTB - Kesän parhaat pyörä fiilikset

Kisasarjan lähtö. Kuva: Rokua MTB

Kuva: Tarja Kivirinta

Rokua MTB:n 54 kilsan reitille täräytettiin meidän tiimistä kolmen karpaasin voimin. Väki vahva AP ja sitkeä sissi Artsi oli kisaa ennen luottavaisin mielin ja puhkuivat testosteroni huuruissa kuin laitumelta karanneet sonnit. Meikällä vuorostaan kisafiilis oli jo menneen kesän satoa ja kroppa oli aivan tyhjänä. Jalat olivat jälleen kerran kuin tonnin kivet ja aavistus oli että pyöräkisasta tulee keskimäärin yhtä vaikea kuin aikaisemmistakin kokeiluista. Onneksi olin pistänyt nimeni kuntosarjaan, jotta saisi rauhallisen lähdön. Mutta, mutta, miten siinä sitten taas kävikään…

Kuntosarjan lähtö oli 15 minuuttia kisamiesten jälkeen ja lössiä tuli vielä viivalle kuin sieniä sateella. Koitin katsoa rauhallisen lähtöpaikan innokkaimpien selän takaa. Täksi vuodeksi hankittu pyörä pääsee nyt ensimmäistä kertaa kunnon testiin J. Nopeasti aika kului ja lähtölaukaus pamahti ilmoille. Jokseenkin maltettiin lähteä rauhassa ja omaa paikkaa haettiin ensimmäisille poluille siirryttäessä. Oli vaan niin epävarma olo omasta suorittamisesta että ei tohtinu lähteä urku auki. Jokseenkin se olisi ollut tyypillistä meikän tyylille, mutta tänään maltti oli valttia. Viiteen kilsaan maltettiin mennä sulassa sovussa, mutta jonossa polkeminen ei sopinut omaan rytmiin sitten millään. Päätin lähteä kuromaan kiinni edellä menevää porukkaa ja siihen maltti sitten unohtuikin. Ei sillä että kisaanhan tässä oltiin lähdetty eikä pk-sykkeillä osaa pysyä. Kroppa alkoi siinä kympin nurkilla pelaamaan kuin unelma ja kisafiilis parani silmissä.

Kuva: Tarja Kivirinta

En sitten tiiä oliko päivän kunto kiinni enemmän pyörästä vai miehestä, mutta muutama napsu oli tullut suorituskykyyn lisää edellisestä kesästä. Oli mahtava päästellä menemään kun jyrkimmätkin nousut pääsi tunkkaamaan suorilla ylös muiden taluttaessa pyörää pahimmissa paikoissa. Tästä suorituksesta pisteet menee Sramin Eagle vaihteistolle, jonka 50 hampaisella ykkösrattaalla sai kivuta rinteitä hymyssä suin. Suositukset voi antaa myös grip-vaihtajalle, jonka kanssa on helppo työskennellä ja ote pysyy silti tiukasti ohjaustangossa. Vaihteet sattui jokaisessa maaston kohdassa kohdilleen ja silloin pyöräkin kulkee kuin keviästi J

Kisan parasta antia tarjosi noin kahdeksan vuotias pojan nassikka, joka tokaisi parin kymmenen kilsan kohdalla vilpittömästi kaverilleen että miten se on tuolla polkijalla meno on noin hitaan näköistä. Ei voinut kuin sanoa takaisin että eikä olekin hidasta ja siltä myös tuntui J. No, oli se tosin hidas maastonkohtakin, mutta silti… Tästä oli vielä rapsakat viisi kilsaa toisen ja viimeisen kierroksen alkuun. Nopeaa pätkää noin 32 kilsaa tunnissa. Vauhti tuntui kuin olis asfalttipätkää työntänyt menemään.

Kuva: Rokua MTB

Toisen kierroksen tiesi taas olevan kisan koetin kivi kun pitää alkaa taistelemaan väsymystä ja happoa vastaan. Toisen kiekan kympin jälkeen alkoi väsy jo kunnolla painaa ja täytyi vain laittaa kampi kiertämään. Yksin polkiessa matkan teko tuntuu entistä pidemmältä ja henkisesti helpottaisi kun saisi selkää välillä näkyviin. Onneksi noin 15 kilsan paikkeilla selkiäkin alkoi tulla taas vastaan, joka antoi tsemppiä viimeisiin rutistuksiin. En tiedä oliko porukka kisa vai kuntosarjan lähdöstä, mutta samapa se kun selkää vilahtelee. Viimeiset mäet runtattiin vielä suorilla ylös, mutta happotaso nousi jo taivaisiin. Mäen päällä sai vetää tovin aikaa henkeä ennen kuin pyörä alkoi taas kulkemaan. Alaselkäkin veteli viimeisiään, mutta sinnillä runtattiin kohti maalia. Viimenen viis kilsaa olikin sitten onneksi kevyempää maastoa ja pystyi pitämään vauhdin loppuun asti. Maalissa aika lopulta 2.28 ja kaikki voimat jätettynä maastoon. Hyvä kun päästiin pyörän selästä poies J

Tiimin kovin kammen pyörittäjä oli AP joka tuli M40 sarjan kisassa kolmanneksi ajalla 2.08. Artsi täräytti 2.24. Jannelle jäi tänään selän pesijän rooli kun jäi porukan hitaimmaksi. Artsi jatkoi viikonloppua vielä sunnuntaina Rokualla maastojuoksu kisalla ja päätti jahdata Rokuan keisari titteliä. Huhu kertoo että yhteiskisasta olisi napsahtanut hienosti 11. sija, loistavaa artsi. Rokuan MTB keräsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kiintiön täyteen 400 pyöräilijällä ja toivottavasti ensi vuonna saadaan aikaan yhtä hieno kisa J. Tulokset

Hieman on vakavan näköistä sakkia J. Kuva: Rokua MTB

Terveisin,

Janne

Tunturipurojen kutsu

Ensimmäisenä päivänä eksyttiin Kaunispäälle.

Tämän vuoden Tunturisuunnistus käytiin elokuun alussa ja jälleen kerran arvoisessaan paikassa – Kiilopään hienoissa tunturimaisemissa. Keli lupaili kisaviikolle koleaa syyssäätä, mutta päätimme laittaa juhlat pystyyn kelissä kuin kelissä. Mukaan oli tällä kertaa lähtenyt jälleen noin 1000 jänkhänpolkijaa. Matkassa oli niin retkeilijöitä eväineen kuin kovia kisaajiakin, ja kaikilla vaikutti olevan pilkettä silmäkulmissa.

Kisan aikana oli aikaa ikuistaa myös maisemia :)

Ajeltiin Oulusta Saariselälle jo perjantaina, kun kisan oli tarkoitus alkaa lauantaina klo 14. Johannan kanssa ilmoittauduttiin Sekasarjaan HDA. Tiedossa oli juostavaa matkaa suoriltaan kuljettuna noin 21 kilometriä per päivä nousumetrien ollessa 700-800 päivässä. Taktiikkana oli aloittaa kisa rauhallisesti ja kiihdyttää loppua kohti, kävellä jyrkimmät ylämäet, mutta suorinta reittiä mennään. Kisan eka rasti otettiin varman päälle aivan kärjen tuntumassa neljäntenä. Seuraavalla pätkällä Janne innostui vetämään hieman liian innokkaasti kun reidet oli pitkästä aikaa höyhenen kevyet. Johanna samoin tein hieman toppuutteli, jotta lähdön spurtin kuorma ehtisi hieman tasaantua. Harmillisesti kroppa ei päässyt täysin palautumaan vaan viiden kilsan jälkeen Johannan pohkeet kramppailivat varoittelematta ja tunturin kipuaminen alkoi tehdä vähitellen tuskaa. Johanna sitkeys tiedetään, joten matkaa jatkettiin ja suolaa vedettiin naamaan vähän väliä. Onneksi reitin valinnat toimi kuin unelma ja alamäkeen päästeltiin kuin viimeistä päivää.

Puolen välin jälkeen tunturin ylle nousi lisää tummia pilviä kun Janne päätti ottaa alamäessä muutaman pidemmän venytysliikkeen ja viikolla jumittanut selkä kramppasi. Loppumatkasta kramppi heijasteli kylkeen ja jokainen askel iski viheliäitä kipinöitä kyljen puolelle. Ei auttanut valitella kun Jossu oli sinnitellyt jo puoli päivää mukana. Vaihtia jouduttiin rauhoittamaan loppumatkan ajalta. Loputkin rastit löytyivat vielä sujuvasti ja ”viimeiseltä” rastilta Jossu sai jonkin ihmeen virtapiikin ja lähti pienen pedon lailla rullaamaan viimeisen kilsan alamäkeen kohti maalia. Toinen joukkue hiosti niskaan ja Jossu lähti vetämään kuin viimeistä päivää. Vedettiin melkein maalileimalle asti kun sain vihdoin hönkäistyä että viimeinen rasti maalin kulmalta on vielä leimaamatta. Pienen mutkan kautta oikealle viimeiselle rastille ja maaliin. Menetettiin niukasti yksi sija, mutta näitähän sattuu ;)

Ensimmäisen päivän sijoitus oli ikähyvityksien jälkeen 9. ja paljon jäi vielä hampaankoloon seuraavalle päivälle. Reitti oli todella fyysinen 23 kilometrin matkan ja 800 nousumetrin ansiosta. Tästä lähdettiin nopeasti tankkaamaan seuraavaa päivää varten. Illalla pidettiin vielä linimentti pirskeet, jotta päästään vielä seuraavana päivänä liikenteeseen. Molemmat oli aivan romuna vastustusten jälkeen, mutta ei auta kuin mennä uutta päivää kohti.

Ennen kisaa hiottiin vielä sotanorsun alamäki askellus kuntoon :)

Toiseen päivään lähdettiin odottavissa tunnelmissa, takaa-ajossa ei ollut muuta kuin voitettavaa ja jouduttiin ensimmäisenä joukkueena niukasti yhteislähtöön. Tiedossa oli tiukka vääntö, sillä viisi joukkuetta oli kymmenen minuutin sisällä. Lähtölaukauksen jälkeen otettiin hetken aikaa henkeä ja tehtiin oma reitin valinta ykkösrastille. Pieni kierto ennen leimausta, mutta oltiin juuri ennen isoa lössiä rastilla. Toinen rasti veikin sitten jo puoleen väliin rataa jonne lähdettiin painelemaan pitkää huikosta tunturien ylitse. Rakkaa löytyi tänäkin päivänä kylliksi, mutta rennosti päästeltiin sekä ylä- että alamäkeen. Toiselle rastille päästeltiin sen verran hyvää vauhtia että otettiin jo muutama joukkue kiinni. Kolmannelle rastille päästiin rullaamaan pitkää alamäkeä, johon Jossu tuumasi että nyt juostaan täysillä. Jolkuteltiin kuin vuorikauriit, no oikeastaan paikalla oli yksi kauris ja meikä vaikutti enemmän peesissä tömistelevältä norsulta. Sama se sille kun vauhti tuotti tulosta ja otettiin edellä menevä joukkue kiinni samalla kun takana tulevat joukkueet jäivät kymmenellä minuutilla samalla pätkällä. Näillä sijoituksilla tultiin maaliin ja kisan jälkeen oltiin vielä yllättävän hyvissä voimissa. Kuudes sija oli mitä pystyi ensimmäisen päivän tulosten jälkeen odottaa ja oltiin todella tyytyväisiä päätöspäivän kisaan sekä kisajärjestelyihin. Ensi vuonna startataan jälleen ja katsotaan millaisia haasteita on silloin tarjolla. Team 1Life kiittää ja kumartaa. J Tulokset

Terveisin,

Janne

Kärkkäinen Challenge 2017 4.6.2017 "Vettä kengässä sonneja karkuun" Team 1Life tyylikkäästi sekasarjan voittoon!!

1life tiimin Jukka ja Janne olivat lähdössä kisaamaan kesän kuumimpaan tai oikestaan olosuhteet huomioiden kylmimpään seikkailukisaan Kärkkäinen Challenge 2017 joka tänä vuonna järjestettiin 4.6 sunnuntaina Yli-Iissä Kierikkikeskuksessa joka on arkeologinen esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus. Janne sairastui pahimmoilleen muutamaa päivää ennen kisaa.

Lauantaina päivällä sain viestin missä huhuiltiin Jukalle paria kisaan. Mulla sattui olemaan sunnuntaina vapaapäivä, mutta edellisen viikonlopun NUTS Karhunkierros 84km tuntui vielä jaloissa. Olihan siinä sitten vielä lapset ja koiratkin, joille pitäisi järjestää puuhaa päiväksi..Kun kerta muita halukkaita ei ilmaantunut niin lupasin Jukalle, että käyn testaamassa jalkoja pyörän päällä ja ilmoitan sitten lähdenkö kisaamaan. Reipas tunti maastossa pyörällä menikin ihan kivasti ja päätin ottaa haasteen vastaan..Roskaruokaa mäkkäriltä ja vauhdilla varusteiden keräämistä ja auton pakkausta. Klo 22 jälkeen olin tyytyväinen..kaikki oli varmasti mukana..

Sunnuntaina klo 4.20 herätys ja aamupalan jälkeen auton rattiin kohti kisakeskusta. Perillä mukavasti seitsemän jälkeen ja ehtihän siinä hyvinkin sitten laittaa varusteet kuntoon ennen kisainfoa ja starttia. Pientä hässäkkää sain aikaiseksi kun huomasin että eihän mulla ookkaan pelastusliivejä mukana. Aikani kun huutelin puuttuvaa pakollista varustetta niin löytyihän onneksi liivit naisjoukkueelta..Kiitos heille..:)

Kilpailu starttasi klo 8 prologilla missä sännättiin Kivikautiseen kylään. 1 tehtävä oli tehdä liuskekivestä kaulakoru kiveä apuna käyttäen. Helpolta kuulostaa..reikä keskelle kiveä ja siitä sitten naru läpi ja avot koru olisi valmis..Meillä ainakin käytti näin :), mutta monelle tiimille tehtävä vei runsaasti aikaa..Seuraavaksi piti väsätä nuotio jolla piti saada sen yläpuolella oleva naru katkeamaan. Meillä jatkui hyvä tekeminen ja saatiin nopeasti roihut pystyyn..ja niin lähdettiin ensimmäisinä kohti varsinaista kisareittiä..Miesten kilpasarjalaisilla oli prologissa toinenkin osuus, joten heillä menisi vielä tovin ennenkuin pääsisivät perään..

I osuus oli pyöräilyä n.50km. Pakolliset varusteet olivat pyörä, kypärä, pelastusliivit ja uimapatja. Jo ensimmäisellä rastilla peräämme pyöräili toinen sekajoukkue Sonniadventure. Ei auttanut kuin lisätä vauhtia etteivät saaneet meitä kiinni...2 rasti oli viety mukavasti suon keskelle lintutorniin. Vaihtoehtona oli ajaa rastille pitkospuita pitkin tai tieltä käsin jalan. Jätettiin pyörät tienvarteen ja tetsattiin suonläpi rastille. Suo oli vetinen ja hiton kylmä. Jossakin vaiheessa ei enää tuntenut omia varpaita..JEE..kylmyydestä huolimatta reitinvalinta oli mainio sillä pitkospuut rastille eivät olleet priimaa. Sonniadventure polki samaa tahtia ja eroa ei saatu aikaiseksi..

Siitä sitten kohti ensimmäistä questia eli tehtävärastia...Uimapatjalla oli tarkoitus ylittää hieman isompi selkä, mutta järjestäjä oli siirtänyt iloksemme questia pienemmälle lammelle kohtuu viileiden vesien vuoksi, +3astetta!! Matka ei ollut kuin muutama sata metriä edestakaisin, joka me riipastiin yhdellä patjalla. Kastuihan siinä vyötäröstä alaspäin, mutta onneksi keskivartalo pysyi kuivana.  Sonniadventurella oli kahden pienemmän patjan taktiikka..en tiedä oliko hitaampi, mutta tässä he antoivat meille kovastikkin etumatkaa..Matka jatkui kohti seuraavaa rastia. Märissä vaatteissa tuli kylmä ja reidet alkoivat jumittamaan. Liikkeessa oli kuitenkin pakko pysyä, että kroppa pysyi jotenkin lämpimänä.

Seuraavalle rastille oli helppoa hiekkatiepätkää ja matka taittui nopeasti. Saavuimme ampuradalle, jossa pääsimme suorittamaan seuraavan questin. Ensin oli tietovisaa suolajeista, kun ei kumpikaan meistä ollut suospesialisteja niin kävimme lunttaamassa tiedot pikkumatkan päästä. Toisena tehtävänä oli ammunta. Tehtävä oli ampua yksi ilmapallo puhki n. 50m matkan päästä ja aikaa oli 30 sekuntia.Onneksi Jukka oli joskus pitänyt pyssyä kädessä niin heti ekalla tuli osuma. Kolmas tehtävä oli täyttää  helpohko sudoku. Se sujui kyllä..mutta siinä paikallaan ollessa alkoi taas vimmatusti paleltamaan kun ei ollut vielä vaatteet ehtinyt kuivua..Rastilta lähtiessä paikalle olivat jo saapuneet Sonniadveture, joten kiirettä piti..matkaan nopeasti pyörän selkään ja menoksi..siinä vastaan sitten pyöräili miesten kärki Freeadventure ja toinenkin sekajoukkue..

Seuraavat rastit olivatkin sitten paluumatkalla..kertalleen vielä käytiin samaisella lintutornilla ja suunnattiin kohti pyöräosuuden viimeistä rastia 7 voimalaitoksen patosillalle. Siellä oli luvassa päivän 3 tehtävärasti.  Saavuimme ensimmäisinä paikalle joten pääsimme sujuvasti pukemaan valjaita ja laskeutumaan voimalaitoksen sivustaa alas. Tehtävän jälkeen pyörillä kisakeskukseen jossa laji vaihtui nopeasti rullaluisteluun.

Luisteluosuus oli lyhyt ja helppo, pakolliset varusteet pelastusliivi, rullaluistimet ja kypärä..Vaikeinta oli ymmärtää jo aikaisemmin kisainfossa annettuja ohjeita ja tuhlasimme quest 4 ohjeiden hakemiseen rastilla 9 n. 5minuuttia (reittikirjassa sanottiin että 4 questin ohjeet on rastilla 9 mutta infossa sanottiin että tehtävän ohjeet ovat rastilla 10) ennenkuin muistimme että niinhän meille aamulla kerrottiin, että ohjeet ovat rastilla 10!!! Taidettiin saada samaan lankaan myös eräs miesjoukkue..;)


Tässä vaiheessa Sonniadventure oli jäänyt meistä hieman lisää..Rullaluistimet vaihtuivat pyörään. Seuraava osuus oli pyöräilyä ja matkaa n.60km. Pakolliset varusteet olivat pyörä, kypärä. Tämä osuus jää kyllä mieleen. Reitti oli suurimmalta osin hyvin ajettavaa hiekkatietä, mutta osaksi hyvinkin pehmeää ja hyvinkin märkää alustaa.. Oikea ratamestarin erikoisuus koettiin rastivälillä 12-13..Rastiväli oli niin muikea, etti kuivin jaloin voinut selvitä valitsipa reitin mistä vain..ja taisipa jonkunlaisen risukkotetsauksen tehdä jokainen joukkue..Onneksi olin hankkinut uuden CANYON hiilikuiturunkoisen maastopyörän, sitä kantaessa ja vesikko/heinikko/mutaliejussa pukkiessa kiitti kyllä pyörän keveyttä!! JOKU(Heikki) oli kuulemma joskus kesällä pyöräillyt näitä reittejä kera paarmojen ja halunnut ehdottomasti tuoda muitakin kokemaan elämyksiä..heheh..:)..Tällä kertaa lisukkeena oli vain hiton märkä alusta, kiitos myöhäisen kevään,  jota ei oikein voinut pyöräillä..;)

No, mutta Jukka teki uskomattoman hyvää työtä kartan kanssa ja reitinvalinnatkin osuivat nappiin. Rastilla 13 ohitsemme kiisi miesten kärki Freeadventure.Koska miesten kärki ohitti meidät vasta tässä kohtaa, tiesimme olevamme ihan hyvissä asemissa kisassa. Paluumatka helppoa tiepätkää kohti osuuden viimeistä rastia 14 tuttua voimalaitoksen patosiltaa, missä saimme kokea vielä toisenkin huiman köysilaskeutumis tehtävän.

4 osuus oli suunnistusta juosten. Juoksimme n. 5km matkan Kierikkikeskuksen lähimaastoissa rasteja hakien. Siitä sitten nopeasti viimeiselle osuudelle, jossa suppailtiin pikkulammen saaria ympäri ja haettiin vielä juosten kilpailun 2 viimeistä rastia. Viimeiset rastit juostiin ihan fiiliksissä. Kisa oli sujunut kaikin puolin onnistuneesti. Matkaa taitettiin pyöräillen 110km, juosten n.10km ja rullaluistellen 8km.Virheitä ei oikeastaan tehty yhtään ja tankkaukset tehtiin liikkeessä, joten tekemisen meininkiä oli alusta loppuun. Huolto onnistui ja energiataso pysyi hyvänä. Kisa oli fyysinen ja olosuhteet viileät. Lähes koko reitti mentiin märillä kengillä. Ensimmäinen kesäkisa missä pidin trikoiden alla kalsareita koko matkan ajan. Varusteet toimivat hienosti. Etenkin huippukiitos Canyon maasturilleni!! Loppuaika oli 9 tuntia 49 minuuttia, hieman alle reitin ihanneajan 10 tuntia.

Minulla ei ollut paras päivä, etenkin pyöräilyssä olisin voinut mennä lujempaa jos olisin ollut täysin toipunut viikontakaisesta ultrasta. Mutta selkeä voitto sekasarjasssa kuitenkin, lähes puolituntia seuraavaan joukkueeseen!!  Kannatti lähteä näin lyhyelläkin varoitusajalla!!

Kiitos järjestäjille hyvin järjestetystä kisasta!

Kiitos yhteistyökumppameille

https://www.canyon.com/fi/

 http://www.nonamesport.com/fi/

 http://www.haglofs.com/fi/en


Ohessa linkki kisajärjestäjien sivuille

http://karkkainen-challenge.fi/

 Ja linnki tulospalveluun, gps-seurantaan

 http://www.tulospalvelu.fi/gps/2017iiCkilpa

 

 

 

 

Kevättä rinnassa..kesälaitumeelle kirmaten kuin lehmät konsanaan..

Koska tiimikaverit asustelee Oulun huudeilla ja minä Rovaniemellä ei ihan jokapäivä pääse yhdessä treenaamaan. Kuukausi aikaisemmin lyötiin  lukkoon päivämäärä jolloin pidettäisiin tiimitreenit. Kaikki ei päässyt paikalle Ullalla, Matilla ja A-Pllä oli muita menoja ja vielä edeltävänä päivänä Arto sai nyrjäytettyä nilkan lenkillä ja jäi sen vuoksi pois.

Mie hyppäsin auton rattiin aamulla ja kaasuttelin Ouluun Paakakadulle, Kiipeilykeskuksen pihapiiriin. Joni, Jukka ja Janne olivat saaneet juuri aamukahvit naamariin kun minä vetelin jo toista aamiaista poskeen..samalla pidimme pienen tuunaus-tuumaustauon ennen varsinaista treeniä. Tunnelma oli kuin konsanaan seikkailukisoissa kun varusteita piti säätää tai säheltää..😀 

Sitten saimme viriteltyä huippu menopelit Canyon maasturit iskuun ja hyökättiin etsimään Meri-Tolppilan Oulu Rogaa ja Rollaa radan lähtöleimaa.  Aikaa radan suorittamiseen oli 2h
ja rogaining periaatteella rasteja sai kerätä vapaavalintaisessa järjestyksessä. Leimaaminen tapahtui älypuhelin avulla tähän tarkoitukseen tehtyä sovellusta käyttäen. Piiskasin miehet hommiin ja hienostihan ne vuorovedoin haki rasteja. Minä fiilistelin uudella yhteistyökumppanillani Canyon Exceed CF SL Pro Race maasturilla joka rullasi kuin unelma..






Tottahan me jäätiin välillä ottamaan valokuviakim ku oltiin niin kommeina ja edustavia kerrassaan..jaja..ja kelikin oli aika hieno..

Piti mun komentaa poikia että saatiin vielä reitin loppuun semmoinen hiki pintaan että sai paian vaihtaa..Kaikin puolin hyvä Rogaining rata, kivoja polkuja,metsää ja ja asfalttia sopivasti vaidellen, kiitokset Ratamestareille. Rata on auki ja ohjeet löytyy sivulta http://oulurogaa.blogspot.fi

Juu sitten lyhyt huolto ja siirtyminen Hiiroiselle oulurasteille. Päätettiin hieman haastaa toisiamme ja kisailtiin toisia vastaan. Maastossa oli vielä paikoin lunta mutta Rovaniemen olosuhteisiin verraten suorastaan huippua kun ei tarvinnut kahlata ollenkaan. Kengät kastuivat kuten lajiin kuuluukin ja lenkin jälkeen oli taas paita märkänä mikä sekin kuuluu asiaan😁

Yhteen ääneen tuumittiin rastihakujen jälkeen että olipa vaan kiva päivä kerrassaan. Keli suosi ja varusteet pelasi mainiosti. Kiitos toimivien Canyon maastopyörien https://www.canyon.com/fi  ja Nonamen http://www.nonamesport.com/fi/  sekä Haglöfs http://www.haglofs.com/fi/ vaatteiden intensiiviseen urheiluun sopivan vaatetuksen.

Toukokuun lopussa pääsen juoksemaan tai kahlaamaan lumessa NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan http://nutskarhunkierros.fi..Kesäkuun alussa tiimin jäseniä starttaa Kärkkäinen 2017 challengessa http://karkkainen-challenge.fi Kierikissä..toivottavasti lumet sulaa siihen mennessä😀

Johanna

Toscanan auringon alla -rogaining EM kilpailut 22.-23.4. San Gimignano, Italia

Kesän juoksukausi sai osaltani lentävän lähdön Italian keväisen auringon alla. Onnellinen sattuma ja nopea päätöksenteko johtivat siihen, että huhtikuisena lauantai aamuna valmistauduin 24 tunnin rogaining kisaan Helena Polášková-Menardin kanssa pienessä, jäätävän kylmässä leirintäalueen mökissä keskellä Italian viinimaita. Olin tavannut Helenan ensimmäisen kerran torstai-iltana Firenzen lentokentällä. Tilanne oli hyvin jännittävä molemmille. Mielessä pyörivät kysymykset, kuinkahan ajatuksemme sopivat yhteen entä vauhtimme ja miten kommunikaatio suomalaisen ja tsekkiläis-ranskalaisen naisen välillä sujuu. 

Helenan oli tarkoitus alunperin lähteä kisaan ystävänsä Hanan kanssa, mutta murtunut nilkka pilasi tämän suunnitelman. Helena etsi itselleen uutta paria ja oli kysellyt myös oululaisilta suunnistustuttavilta lähtisikö heistä joku tai tietäisivätkö he ketään, joka olisi innokas lähtemään. Viippolan Ilpo sitten Lapin Lumirasteilla kysäisi minulta lähtisikö ja empimättä vastasin, että no mikä ettei! Aikaa kisan alkuun oli silloin reilu kolme viikkoa ja juossut olin viimeeksi viime syksynä. Optimistisesti ajattelin, että ehtiihän tässä vielä juoksennella. En vaan muistanut, että olin sopinut olevanin tästä ajasta reilun viikon hiihtämässä Saariselällä. Niinhän siinä kävi, että ennen kisaa ehdin juosta yhden puolentoista tunnin lenkin, mutta sen sijaan hiihdin edeltävällä viikolla 24 tuntia.  

Helena oli hoitanut kaikki matkajärjestelyt. Minun piti vain hoitaa itseni Firenzeen. Hätäpäissäni varasin halvimmat lennot sillä seurauksella, Münchenissä koneen vaihtoaikaa oli vain 40 minuuttia. Onneksi huomasin tuon jo kotona ja pakkasin kaikki kisassa tarvittavat vermeet käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkatavarat eivät ehdi mukaan. Eivätkä ne ehtineet. Odottelin laukkua koko perjantai aamupäivän ja sillä aikaa Helena ja Hana tutustuivat Firenzen nähtävyyksiin. Kun kamat oli kasassa kävimme syömässä ja sitten suuntasimme täyteen ahdetulla Fiat Pandalla kohti Toscanan kukkuloita.

Kiisimme Pandalla pitkin moottoritietä ja pomppuisia kyläteitä. Noin tunnin ajon jälkeen tulimme kisapaikkakunnalle San Gimignanon ja kävimme marketissa viime hetken ruokaostoksilla. Sitten reippaasti rekisteröitymään kisakeskuksessa ja majoittumaan. Vielä kerran ruokailu, kamat aamuksi valmiiksi ja untenmaille. Yllätykseksemme mökissä ei ollut lämmitys päällä ja aamuyöntunteina lämpötila kämpässä laski kymmenen asteen tuntumaan.Kylmä se on Italian kesäkin. Enpä silloin  arvannut, että seuraavana yönä olisi vielä kylmempää...

Aamulla olimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää jonottamassa karttoja. Kartat saatiin sujuvasti sillä jakopisteitä oli useita. Tämä olikin sitten sille aamua ainoa sujuvasti sujunut järjestely. 

Karttajonossa aamutuimaan

Reitin suunnitteluun oli poikkeuksellisen vähän aikaa, sillä lähtöpaikka ja kisakeskus olivat eripaikoissa. Lähtöön oli järjestetty bussikuljetus ja bussi jonossa oli oltava jo hieman ennen yhtätoista. Perinteiseen tyyliin tökimme kartan täyteen neuloja ja langalla mittailimme vaihtoehtoisia reittejä. Päätimme käydä kartan metsäiset alueet päiväsaikaan ja yöllä sitten viiniviljelmien ja oliivilehtojen sekä peltojen täplittämälle alueelle. Johtavana ajatuksena oli myös välttää turhaa ylös alas kiikkumista, sillä mäet olivat järjestään noin 100 metrin nyppylöitä. Kartta oli mittakaavaltaan 1:25 000 ja käyräväli 10 metriä. Kokoa kartalla oli myös huikeat 100 x 80 cm. 

Heikoimmille kartan kantaminenkin oli jo ponnistus.

Pienellä kiireellä kipitimme bussijonoon ja siihen kiire sitten siltä erää loppuikin. Ennen bussiin nousua kaikilta tarkastettiin pakolliset varusteen ja tarkastuspisteitä oli vain muutama, joten armoton ruuhka oli valmis. Jonossa seisoessamme vain totesimme, ettei lähtö tällä menolla tule tapahtumaan kello 12. Täyteen ahdetussa linjautossa oli kuitenkin mukava tunnelma kun siirryimme muutaman kilometrin matkan kaupungin portille, josta kävelymatkaa esilähtöön oli vielä noin kilometrin verran. Hyödynsimme tämän ajan viimehetken tankkaukseeen. Sipsejä ja banaania poskeen sekä jääteetä kyytipojaksi. Kuten arvata saattaa tulihan siinä itselle ja muille esilähdössä vessahätä. Eikun vessajonoon. Vessoja oli vain yksi ja pitkän jonotuksen jälkeen jouduimme toteamaan, että vessa olikin vain reikä lattiassa....

Viimehetken tankkaukset

SportIdent -korttien purku- ja aktivointihässäkän jälkeen pääsimme viimein lähtöviivalle, jossa järjestäjät vielä keksivät tiedottaa, että kartan eteläosassa tietyllä alueella ammutaan kello 18-20, jolloin sinne ei kannata mennä. Heh heh! Onneksemme emme olleet aikoneet mennäkään. Viimein kello 12.10 lähtölaukaus kajahti ja kirmasimme matkaan. Kaupungin muurin sisältä pääsi ulos vain kahta reittiä, joten porukka jakaantui heti alussa kahteen pääsuuntaan. Toppatakeissaan värjöttelevät turistit hurrasivat kun jolkottelimme ohi kaupungin lukuisten kidutusmuseoiden kohti kylän tuntumassa olevia ensimmäisiä rasteja.

Löytyihän se rasti karhunvatukoissa rämpimisen jälkeen

Lähdimme yhteisestä sopimuksesta liikeelle rauhallisesti. Ylämäet ja jyrkät alamäen kävellen. Totuus maaston mäkisyydestä paljastui heti parin ensimmäisen rastin aikana. Naamat punaisina kiipesimme rinteitä ylös alas.Onneksi rastit sentään löytyivät helposti. Huomasimme heti, että maastossa oli paljon enemmän tranktorilla ajatettuja teitä ja uria kuin mitä karttaan oli merkitty. Toisaalta pieniä polkuja oli vaikea löytää metsästä, joka oli paikkapaikoin läpipääsemätöntä viidakkoa. Karhunvatukka puskat, joista meitä oli varotettu etukäteen, olivat läpipääsemättömiä. Piti kuitenkin ihan varmuuden vuoksi kokeilla muutamaa, sillä seurauksella että käsivarret ja sääret olivat kuin kissatappelun jäljiltä. Rämpiessämme ylös erästä karhunvatukkaista jokinotkoa paikalle pölähtivät Lupus Extremen pojat, joiden kanssa selvitimme tiemme mäen päällä olleelle rastille.

Metsäisellä alueella oli yllätys hakkuuaukoja, jotka eivät näkyneet kartassa, mutta helpottivat matkantekoa. Maastossa oli myös suuri määrä yksityisiä metsiä, jotka oli aidattu pari metriä korkealla verkkoaidalla. Jäimme ihmettelemään mitähän aitojen sisäpuolella oikein oli...Maasto tarjosi myös kauniita tammimetsiä, jotka olivat kulkukelposuudeltaan hyviä ja siellä olivat viihtyneet myös villisiat. Tonkimis- ja rypypaikkoja näkyi paljon. Etenimme halki metsien hyvillä fiiliksillä ja rastit lötyivät hyvin. Eräässä rinteessä oli poluviidakko, jonka läpi piti päästä ja löytää polkujenristeysrasti. Alueella oli myös varoitus irrallaan olevista koirista. Laskimme taktisesti italialaisen miesparin edellemme koiransyötiksi. Pojat veivätkin meidät turvallisesti ja tarkasti rastille. Kiittimme ja jatkoimme matkaa. Seuraavan rastin jälkeen samat herrat tulivat meitä vastaan olivat hukassa. Vastavuoroisesti opastimme heidät rastille ja saimme kiitokseksi kauniit hymyt.

Olimme suunnitelleet reitimme niin, että vesipisteitä on varmasti riittävän usein. Saavuimme ensimmäiselle vesipisteelle hieman takaviistosta ja olimme juuri juomapussien täyttöhommissa kun Lupuksen pojat ilmestyivät jälleen. Janoiset sankarit siinä paljastivat, että heiltä oli jäänyt merkkaamatta juomarastit karttaan ja kyselivät voisimmeko auttaa asiassa. Toki annoimme poikien kopioda rastit meidän kartasta sillä aikaa kun siinä huolisimme. Molemmat joukkueet jatkoivat hymyssäsuin matkaa. 

Juotavaa riitti !

Pikkuhiljaa varpaat ja päkiät alkoivat ilmoitella olemassa olostaan. Jyrkät alamäet ja tiellä juoksun iskutus alkoivat tehdä tehtäväänsä täysin juoksuun tottumattomille jalkaterille. Asenteella vain eteenpäin ja keskittyminen suunnistukseen. Tavoiteena oli ehtiä ottaa vaikeahko rinnerasti vielä ennen pimeää. Löytyihän se. Auringon laskeutuessa myös lämpötila alkoi laskea. Pysähdyimme laittamaan lamput päähän ja pitkähihaiset paidat päälle. Olimme tyytyväisiä, sillä olimme ehtineet suunnitelmamme mukaisesti viljellyille alueille ennen pimeää. Jatkoimme innolla eteenpäin. Vähitellen alkoi valjeta, että peltoalueilla yöaikaan liikkumisessa oli myös huonot puolensa. Lämpötila laski laskemistaan ja pelloille laskeutui kostea ja kylmä kaste. Kengät ja sääret polven korkeuteen saakka kastuivat pellolla hetkessä läpimäriksi. Viileyden nautinnon kruunasi avoimilla alueilla puhalteleva tuulonen. Myös jalkaterät alkoivat tuntua kastuttuaan entistä aremmilta. Burana astui kuvaan mukaan. Iloinen puheensorina alkoi hiljentyä. Hiihtelimme menemään pitkin peltoja, rastit sentään löytyivät hyvin. Meno oli hieman apaattista. Lähdimme etenemään kartalta katsottuna helppoa väliä. Peltoa alas ojalle, karhunvatukoiden läpi ja ojan yli, peltoa suoraan ylös metsän laitaan ja tasossa rastille. Alku sujui hyvin ja lähdimme kapuamaan noin 60 metristä rinnettä kohti metsän laitaa. Kylmä oli ja mäen kiipeäminenkään ei tuntunut enään niin helpolta kuin aiemmin. Tulimme metsän laitaan ja sitten ykskaks kumpikaan ei tiennyt missä ollaan. Olemmilla mustahetki yhtäaika!. Siinä pyörimme ja istuimme ja palasimme omia jälkiä takaisin pellolle. Ei mitään hajua vieläkään. Viimein tajusimme katsoa kompassia ja paikansimme itsemme. Jälleen kerran maastossa oli useampi ylimääräinen tie karttaan verrattuna. Tunnelma oli maassa.

Tunnelma alkoi taas kohota kun saavuimme pieneen kylään, josta etsimme juomarastia. Olimme kartan mukaisessa paikassa eikä vettä näy missään. Onneksi sivukadulta oli juuri tuossa auto, ja ystävällinen herrasmies avasi ikkunan. Hän oli muuten ainoa ihminen hereillä koko kylässä. Yritimme englanniksi kysyä onkohan tässä jossain vesipiste. Ei mies ymmärtynyt. Viimein änkkäsin, että Aqua? Aah, Fontana! vastasi herra ja johdatti meidät noin kymmenen metrin päässä olevalle vesipisteelle. Hekottelimme tätä Aqua -Fontana -juttua seuraavat puolituntia... Kipusimme taas yhtä lukuisista rinteistä kun päkiäni alla oleva rakko puhkesi. Että osasikin tehdä kipeää. Taisi jokunen voimasanakin irrota. Alamäen laskeutuminen oli yhtä tuskaa. Otin kengän pois ja yritin laittaa Compeedin jalkaa, mutta eihän se kylmää ja märkään jalkapohjaan tarttunut. Vetäsin kuitenkin urkkateipin jalkaterän ympäri ja eteenpäin. Vauhti hidastui ja vedimme päälle core-takit ja housut. Silti oli todella kylmä.

Aamuyön kylmyydessä

Aamun sarastaessa jouduimme toteamaan, että jalkapohjani on niin huonossa kunnossa, että on pakko käydä kisakeskuksessa paikkaus- ja kengänvaihtohommissa. Tästä visiitistä tuli meille noin kolmen kilsan lisämatka ja aikaa pysähdyksineen tuhrautui noin tunti. Kisakeskuksessa Helena veteli keittoa nassuun ja minä huolsin jalat. Compeedi jalkapohjaan ja irtoamassa olevat varpaankynnet teipillä kiinni. Vaihdoin Salomonit ja La Spotivoihin, heitin buranaa naamariin ja matka jatkui. Meillä oli hieman alle neljä tuntia aikaa vielä jäljellä ja kasassa 2000 pistettä. Päätimme edetä rasti kerrallaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kokoajan arvioiden paljonko aikaa vielä on ja mikä on jalkojen kunto. Iloksemme saimme vielä kerättyä 280 pistettä viinitarhojen kulmilta ja ehdimme  ajoissa maaliin.

Aamupäivän maisemaa

Kokonaisuutena kilpailu sujui yllättävän hyvin. Yhteistyö Helenan kanssa toimi loistavasti. Taitavana suunnistajana Helena oli oivallinen kisakumppani. Vauhtimme sopivat hyvin yhteen ja myös luonteemme. Lähdimme matkaan ilman suuria odotuksia, mutta ylläkseksemme ylsimme omassa sarjassamme EM -pronssille ja olimme  kaikista kisaan osallistuneista naisjoukkueista viidensiä. 

Kannatti tarttua hetkeen!

Ulla
www.rogaining.it osoitteestä löytyvät kisakartta ja tulokset.

Ylläs 7summits ja tunturin kaipuu

Kisaa edeltävän päivän tunnelmia.

Ylläs ja 7summits herätti tiimin sekkailijoissa vaihtelevia tunteita. On se vaan niin kunnioitusta herättävä setti kun kisassa kertyy yli 3000 nousumetriä, matkaa 65 kilometriä ja matka taitetaan murtsikkasuksilla. Ja ne laskut, voi herran jestas kun pukkaa 15 vuotta vanhoilla kapuloilla valmiiksi pyöristyneillä kanteilla. Olisiko siinä jo seikkailun aineksia? Sitten vielä mentaali puoli kuinka keskittyä nousu ja lasku kerrallaan kun tietää että ylös nousee aina helposti, mutta laskut voi olla kaikkea jään, lumen ja kivikon väliltä. Tunturin kaipuu on tiimin jäsenillä silti ylitse pääsemätön ja siihen oli jälleen vastattava.

Meidän tiimistä kisassa oli mukana Janne ja Artsi, joten viime vuoden 7summitista oli kerätty jo kosolti kokemusta. Tähän nojaten varusteita pakattiin minimaalisesti, johon toki liittyy aina omat riskinsä. Lumikengät jätettiin pois, joten nousut toteutetaan pelkillä nousukarvoilla (paikoin myös laskutkin). Vaihtovaatteet minimiin ja juomarakko reppuun. Juomarakko olikin sitten lopun viimein huono idea liki kymmenen asteen pakkasessa. Varusteiden pakkauksessa oli vielä tiimille perinteistä sähellystä kun kisajännän vaikutuksesta ei järjestäjän gepsiä ja emittiä löytyny mistään.  Niitä haettiin kämpiltä tuntikaupalla ja löytyi lopulta paikasta josta oltiin jo useampaan kertaan kateltu. Hyvältä vaikuttaa, joten ootellaampa mitä kisa tuo sählääjille tullessaan.

Ylläs-Kesänki reitinvalintaa.

Kisa lähti parvaljakolla hyvin liikenteeseen ja reitiksi valittiin ylläksen nousu vasemman kautta kurun pohjaa pitkin. Oululaiset Kovat pojat seurasivat perässä, muiden lähtiessä päärinnettä kohti. Rinteeseen nousukarvat paikoilleen ja Ylläksen päällä leimaus kuudentena tiiminä. Hyvin lähti kisa rullaamaan ja pikaisesti lähdettiin laskemaan kohti Keskinenlakia. Ylläksen päällä oli niin lävitse tunkeva tuuli että sinne ei halunnu jäädä kauaksi aikaa ihmettelemään. En tiedä oliko muilla tiimeillä Keskisenlaen kunnosta parempaa tietoa kun oli haastava paikka jäätikön ja kivien peittäessä tunturin rinteet. Äijien mentävä väylä kuitenkin löytyi ja rinteestä selvittiin kuin selvittiinkin reisien ollessa umpi hapoilla. Pidetäämpä pikainen juomatauko suorituksen kunniaksi ja mitä mitä, molemmilla juomaleilin suuttimet jäässä. Hetken aikaa raavittiin päätä ja käytettiin paikallisia voimasanoja hyödyksi, ei auttanu vaan täytyi jatkaa matkaa. Tästä Pirunkurun nousu kävelemällä kohti Kesängin leimausta. Haastavaa oli Kesängin huipulla hiihtäminen jäisen pinnan ja lumi dyynien vaihdellessa. Tuntui vielä että Ylläksen sivutuuli jäi seuraamaan tiimin jäseniä ja huipulla oltiin kuin kaksi jääpatsasta hampaat kalisten. Ei auttanut kuin suunnata pikku nättiä steppausta rinnettä alas ottaen takapuoli jarrutuksella paikoin vauhdit pois. Yhtään kiveä ei sattunu kummankaan kohdalle, onneks...

Kesänki-Lainio.

Lainion huiputukseen aseteltiin nousukarvoja kun Kovat pojat pyrähti samoille huudeille. Ajateltiin että oltiin heistä paljonkin jäljessä, mutta selvisi että olivat valinneet haastavan laskureitin Kesängiltä. Tästä lähdettiin jonona puuterilumessa kahlaamaa. Oli aivan mahtava läpsytellä syvässä hangessa kun murtsikoillakin oli riittävästi kantoa. Nousun aikana alkoi janokin yltymään, mutta juotavaa ei saatu vieläkään leilista irti. Alettiin kovasti odottamaan seuraavan tunturin alla olevaa Kotamajan kotaa. Tähän tarvittiin vielä kuitenkin vielä 350 metriä nousua ja toinen mokoma alas ennen seuraava kahvilaa. Lainion päällä elämä alkoi hymyilemään auringon paistaessa ja maisemien ollessa parhaat mitä voisi toivoa. Tästä pommilla alas, ja… Eiku jätettiinkin nousukarvat suksiin kun oli muilla niin hurjan näköistä menoa. Loivin liikkein kohti mainitsemaamme kotaa ja munkkia mehun kera. Laskun jälkeen riitti vielä hupia kerrakseen kun Arto oli haudannu laskun aikana toisen sauvan somman hankeen. Ei ollu enää kuin tikku jäljellä ja tuumasi että päättipä tehdä kisan helpoksi. Onneks mukana oli sentään 150 senttinen teleskooppisauva, jolla matkan teosta tulee taatusti hauskaa J.

Lainio-Pyhätunturi.

Kodalle päästessä oltiin suoriuduttu kisasta odotuksia nopeammin ja kota olikin yllätykseksemme vielä kiinni. Onneksi Kovat pojat täräytti taas perästä paikalle ja tarjosivat kisakavereilla kokikset. Kiitoksia Juuso ja Iikka avusta! Kokiksen voimalla kodalta lähdettiin huiputtamaan Pyhätunturia ja sukellettiin puuterilumen sekaan. Ei voi riittävästi ylistää fiilistä kun pehmeässä lumessa pääsee kahlaamaan. Tätä tullaan ehdottomasti ihastelemaan myöhemmin ajan kanssa. Pyhätunturin päällä leimattiin kisakavereiden kanssa samaan aikaan ja lähdettiin laskettelemaan rinnettä alas. Puuterilumessa murtsikkasuksi ei pelannutkaan kuin ajatus ja rinnettä tultiinkin lähinnä pyllymäkeä alas. Muutaman könyämisen jälkeen kisakaveritkin hävisivät näkyvistä ja Arton kans jatkettiin omia reittejä. Löydettiinkin hyvä lapin ukon väylä kohti Aakenuksen alamaastoa ja lipsuteltiin loppuun asti nousukarvoilla. Raskasta oli mutta Aakenuksen nousussa karvoja kuitenkin tarvitaan. Keli kerkesi myös sen verran lämpenemään että juoma alkoi vihdoin virtaamaan ja ”letkua” imettiinkin hetken aikaa posket lommolla! Kärki tuli myös ennen Aakenusta vastaan ja tässä vaiheessa pystyi arvioimaan millä sijoilla oltiin menossa.

Aakenukselle tehtiin matkaa melkein tunnin verran ja ennen huippua ehdittiin tekemään katastrofaalinen virhe kun otettiin karvat pois liian aikaisin. Nousua oli vielä kaksi kilometriä jäljellä kun Janne muisti että loppu olisi lähes tasaista läpsyttelyä. Lieneekö viime vuotinen sumu vaikuttanut muistijälkeen vai oliko äijä itse silloin niin sumussa, ettei tiennyt mentiinkö ylös vai alaspäin. Nyt parivaljakolla teki tiukkaa selvitä rastipisteelle asti. Arto muisteli aiemmin ilmoille päässeitä voimasanoja, mutta ei niistä taaskaan ollut apua J. Loppunousun aikana iski päälle vielä niin paha hyde että mietittiin miten tästä nostetaan nokka maaliin asti. Alastulo tähän päälle ja laskun aikana happoreidet löysikin itsensä moneen otteeseen asennoista joihin aikuisen miehen ei pitäisi taipuakaan. Aakenus laskettiin alas kuitenkin ilman Aslakin apua ja loput kilometrit Kotamajalle hiihdettiin viimeisillä voimilla. Arto oli aivan hydessä kun lyhyt ja niin rakas apusauva jäi isolle äijälle hieman lyhyeksi. Vetonaruakaan ei ollu käytettävissä, joten kaveri piti hiihdättää taukopaikalle henkisellä vedolla.

Aakenukselle nousu ja kisan tilanne.

Kukas-Kuer reitinvalintaa.

Kotamajalla vedettiin kaksin käsin munkkia ja kokista naamaan jolloin pari valjakko heräsi koomasta uskomattomasti henkiin. Hinattiin ittemme näillä voimilla Kukaksen huipulle Kovien poikien hiillostaessa edelleen muutaman minuutin perässä. Kisasta taisi tulla Oulun paikalliskamppailu ja samat oli kisakaverit viime vuonnakin. Joko Kovilla pojilla on tänä vuonna parempi loppukiri tai sitte niistetään ne vielä kertaalleen. Seuraavaksi puoteltiin aura asennossa alas Kukakselta, jota ei normi päivänä tekis ikinä. Tänään se oli kuitenkin ainoa mahdollisuus selvitä hengissä alas. Laskun jälkeen suorinta reittiä Äkäslompolon kautta kohti viimeistä huiputusta ja niin ihanaa Kuertunturia. Kuerille päätettiin kiivetä ”juoksemalla” jalan painaessa jotain tonnin ja kahden väliltä. Nousu oli jumalattoman raskas, mutta jalkasin nouseminen oli lopulta hyvä ratkaisu. Arto oli ehtinyt jo hyvän aikaa aiemmin tyhjentää omat juomansa ja ei auttanut kun turvautua Jannen juomiin. Siinä ne isot miehet seisoskeli hetken lähekkäin ja kisakumppaneille tarjottiin roppakaupalla hauskaa. Mitä sitä ei loistavan kisakaverin puolesta olisi valmis tekemään J. Kuerin päällä todettiin kisakumppaneiden oleva noin viiden minuutin takaa-ajo asemissa. Kramppailevilla jaloilla ei auttanut kuin hölkytellä tiukkaa tahtia alas. Lopun loivalla osuudella Artolla palasi veri hetkeksi vinttikomeroon ja ehdotti että lasketaan loppupolku suksilla alas. Aivan loistava idea kun minulla ei vastaavaa olisi tullut mieleenkään. Nyt vedettiin tiukka lasku ja säästettiin lopun viimein tärkeitä minuutteja.

Loppukiri maaliin.

Viimeiseen nousuun toteutettiin samaa strategiaa kuin viime vuonna ja oikaistiin pyörätien kautta. Hiihtämällä ei oltais viimeisestä jyrkänteestä selvitty, joten ei muuta kuin lompsimaan monot jalassa viimeiset kilometrit. Arto olisi pukannut nousun suksilla, mutta Janne halusi säästellä suksia, joissa ei kyllä mitään säästeltävää olisi ollutkaan. Haastavaa kun loppu pätkän aikana ei tiennyt kuinka tiukkaa kisaa oikeasti käytiin Kovien poikien kanssa. Onneksi viimeisen nousun aikana nähtiin takana hiihtäviä hahmoja, johon päätettiin reagoida nopeasti ja pukata maaliin suksilla. Hahmot eivät olleet Kovien poikien parivaljakko vaan heillä oli oma kiri viritetty hiihtoladun kautta. Lopun pyristelyn avustuksella oltiin lopulta kuudensia noin minuutin erolla Kovien poikien joukkueeseen. On se Juuso ja Iikka vain kovia äijiä kun pukkasivat vielä jyrkimmän reitin kautta aivan hirveetä vauhtia. Hatun noston arvoinen suoritus!

  

Meidän tiimillä kisa meni niin hyvin kuin tällä hetkellä pystytään suoriutumaan. Suoriuduttiin 65 kilometristä ja 3000 nousumetristä 8,5 tuntiin, joka ylitti kaikki odotukset. 7summits tarjosi tänäkin vuonna juuri sen mitä täältä tultiin kauhun sekaisin tuntein hakemaan. Kisassa riitti uusia haasteita ja tämän kevään kelit tarjosivat aivan uuden elämyksen viime vuoteen verrattuna. Uskallan sanoa että tästä kisasta ei tule kahta samanlaista vastaan vaan luonto muokkaa kisasta vuosittain omanlaisensa. Kärki joukkueille täytyy antaa vielä respektit kovasta suorituksesta on ne aivan uskomattomia kavereita. Kuutta tuntia hätyytellessä laskut on pudotettu melkein pommilla alas J Kiitoksia vielä kisaorganisaatiolle hienosta elämyksestä! PS. Kuvia tulee myöhemmin jos ehdittiin järjestäjän kameran tielle J.

.

Nousu grafiikkaa, siitähän voi laskea selvästi seitsemän tunturia.

Terkuin,

Team Jartsa & Artsa J
Täydellisen seikkailun metsästäjät