Rokua Geopark Maraton

Tänä viikendinä tapahtui yhtä jos toista. Ulla ja Artsi olivat Joensuussa seikkailemassa Ursakissa, kun taas Apsi, Harde, Tommi ja meikä oltiin Rokuan maastomaratoonilla. Suomen parhaimpiin ultra- ja vuorijuoksijoihin lukeutuva Tommi oli meistä ainoa, joka veti kokomaratonin eli 42 km, kun me muut tallaajat tyydyimme puolikkaaseen. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja matkaan oli lähtenyt jopa 60 runnaajaa - määrä taisi yllättää järjestäjänkin. Rokuan kansallispuisto on muuten ihanteellinen paikka järjestää maastomaraton.

Harde, Apsi, Tommi ja Hokkis lähdön hetkellä. Ilmeistä näkee,
ketkä ottivat homman tosissaan.

Rokuan Geopark on ainutlaatuinen paikka maailmassa. Se on "Suomen ensimmäinen ja maailman pohjoisin kohde UNESCO:n suojeluksessa olevassa, ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa. Geopark kertoo Rokuan, Oulujärven ja Oulujokilaakson syntytarinan, jääkauden perinnön. Jääkauden tarinaan yhdistyy sulavaa jäätä ja vetäytyvää merenrantaa seuraava ihmisen historia."

No mutta asiaan. Tarkoitus oli lähteä nauttimaan upeista maisemista, juoksemisen ilosta ja hyvästä poppoosta. Ja nimenomaan NAUTTIMAAN, ilman kelloa, mittareita ja tavoitteita. Sovittiin poikain kanssa, että otetaan maltillinen aloitus, juostaan porukassa ja kiihdytellään loppua kohti, mutta yli kahden tunnin ylittäjät saa luvan hölkätä Ouluun. Homma lähtikin liikkeelle mukavasti rullaten. Meikä yritti jarrutella ja Apsi ja Janne (1Lifen varamies) roikkuivat perässä. Tommi ja paraolympilaisiin harjoitteleva Harde tulivat hieman taaempana. Muutaman kilsan jarruttelun jälkeen poijat kyllästyivät meikän takapuskurin katseluun, vaikka koitin niille parhaani mukaan keikistellä. Janne lähti kirmaamaan kuin juuri kevätlaitumille päässyt varsa perässään atleettinen Apsi. Koittivat siinä jotain mulle mumistakin, mutta vastaaminen oli jostain syystä vaikeaa. Siinä perävaloja katsellessa mietiskelin syvällisesti, että on se Apsi vaan jännä tyyppi, oikea mikämikämies. Sillä on hartiat kuin härällä, se kiipeilee kuin apina ja pomppii kuin pupujussi. Mitenhän tollanenki risteytys on mahtanu muodostua? Vähitellen poijat katosivat horisonttiin. Se siitä sopimuksesta.

Syvyyden kaivossa käytiin syvällä.

Muutama pistävän nousun jälkeen (5 kilsan kohdalla) tuli veren maku suuhun (veren maku johtuu muuten siitä, että keuhkojen pinnalla olevien hiussuonten verenpaine kasvaa niin suureksi, että niistä pääsee hieman verta keuhkoihin ja hengityksen mukana myös suuhun). Oliskos tää sitä veriappelsiinia?  Nauti poika, nauti. Puolen välin jälkeen, Pookivaaran päälle kontatessa pohkeet alkoi laulamaan heviä. Oli pakko siirtyä siirtyä kanta-astujaksi, joka taas hidasti vauhtia (kanta-astumisella voi vähentää pohkeiden käyttöä ja lisätä reisien kuormitusta). Ihaillessani tähtiä näin kuinka meteoriitti lähestyi mua. Nauti poika nauti, kohta et enää kerkiä. Porukkaa alkoi lappamaan ohi. Mihinkäs teillä yhtäkkiä noin kiire on? Tää homma on nyt taputeltu, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koita nyt nauttia senkin vätys, sitähän sinä tulit tänne hakemaan. Loppu oli suoraan kuin masokistien kesäfestareilta, mutta maalissa saatoin jo vähän nauttiakin. Aika oli 1.45 (10.), Apsilla meni 1.42 (5.), varamies Jannella 1.44 (8.) ja yksjalkasella (jalassa itikan pisto) Hardella hieman yli 2 tuntia (18.). Tommi paineli kokomaratonin aikaa 3.46 sijoittuen sarjassa sijalle 4, vaikka oli välillä käynyt reitin ulkopuolella saadessaan ilmeisesti vainun jostain saaliseläimestä. Tulokset

"No, missä ne kaveri ny on?"



"Onneks ei tarvinnu mennä toista kiekkaa."

"Olishan sitä vielä toisen kiekan menny."



"Alkaa kone pikkuhiljaa lämpiämään".

Kaikesta huolimatta fantastinen (uusi sana, jolla pyritään tekemään propagandaa) on oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Ennen lähtöä saatiin jopa kartatkin, jotta reittiä olisi helpompi seurata, joten kyseessä oli todellinen maastojuoksu. Reitti oli odotusten mukaisesti mielettömän kaunis. Sieltä löytyi hienoja dyynejä, suppia, soita, harjuja, jäkäläkankaita, jyhkeitä keloja ja kirkasvetisiä lampeja. Välillä olin näkevinäni hiekkarantoja, palmuja ja aurinkotuoleja, mutta ei niitä kukaan muu ollut nähnyt. Enimmäkseen juostiin hienoja polkuja, välillä käytiin myös kovemmalla hiekkatiellä. Korkeuserojakin löytyi sen verran, että Pohjanmaan poika oli vähän väliä thaju kankhaalla. Korkeuserot painottuivat reitin loppupuolelle, joten alussa olisi kannattanut ehkä hieman säästellä.

Kisan tunnelma oli ainutlaatuinen. Tästä tapahtumasta tullaan vielä kuulemaan ja olen varma, että tämä polkujuoksu (trail running) tulee kasvattamaan suosiotaan entisestään. Olkoon syinä  vaikka hienot maisemat, jalkaystävällinen alusta ja rento ilmapiiri. Jalat eivät tosiaan olleet läheskään yhtä kipeät kuin vastaavan asfalttijuoksun jälkeen, sillä tärähtelyjen määrä on vähäisempi. Ja jos asfalttijuoksuun vertaa, niin polkujuoksu ei suinkaan ole tylsää. Ensi vuonna voisi kyllä yhden pitemmän lenkin heittää ennen kisaa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin Nuuksiossakin juostaan tänä suvena. Seuraavaksi vuorossa Jukolan viesti. Tehtävä suoritettu.



Inov Roclite 243 maastojuoksupopot toimivat hienosti.