Rokua Geopark Challenge 24h Extreme 2012, kovaa menoa ja pihinää

24.07 17:00 Hapenottokyvyn 36% lasku ennen lääkkeen vaikutusta. Seison ihmeissäni lääkäritalon pihalla ja mietin mitä kaikkea juuri äsken kuulemani diagnoosi tarkoittaa. Vuoden alusta vetämäni ajoankkuri erityisesti kovissa treeneissä ja kisoissa sai siis ilmeisesti selityksensä. Se on kai siis positiivista, koska lääkärin mukaan tällainen saadaan korjattua lääkkeillä täysin. Silti, eihän se ihan juhlakakun paikka ole että sinulla on juuri todettu rasitusastma.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 10:58 ” Katsokaa pojat kameraan ensin 15 sekuntia ja sitten toisiinne tuimasti”. Kuvausryhmän kameramiehen ohjetta oli helppo just nyt ja tässä noudattaa. Lähtöön 2 minuuttia, ratamestari Seppo vieressä jo lähtölipun kanssa, 89 adrealiinia pursuavaa kanssakisaajaa tiiviissä paketissa ympärilläsi, ensimmäinen rasti lippu häämöttää saaressa arviolta 200-250 metrin päässä, molemmin puolin pitkät laiturit tupaten täynnä katsojia kannustamassa ja räpsimässä satoja kuvia juuri meistä, kuran ja kurjuuden gladiaattoreista.

Kuvat by Tapani Launonen

Vuoden treenaamisen tulokset mitataan tästä hetkestä seuraavan pitkän vuorokauden aikana. Missään muualla en juuri nyt haluaisi olla vaan näiden teamikavereiden kanssa tämän maalibanderollin alla, tietäen että Mäkisen sadistiset unelmat tämän vuoden kovimmasta 24h radasta eletään kohta todeksi meidän jaloilla, käsillä ja hartioilla. TV ryhmälle tulee vielä hyvää matskua todellisen elämän seikkailusta, kivusta, särystä ja nautinnosta.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 01:40 Unesta ei meinaa tulla mitään. Huolimatta siitä, että meidän toiminnassa alkaa olla jo jotain rutiiniksi kutsuttavia elementtejä ilta oli kokonaisuutena hässäkkä. Ajoissa kisapaikalla, köysilaskeutumis ja reskuuttamisnäytökset kajakeilla näytös tyyliin vedettynä ja tarvikelaatikko pakattuna. Mutta pyörien kuljetusmatka lähtöpaikalle olikin vaatimaton vajaan kahden sadan kilsan automatka. Siihen pakolliset rasvatankkaus lätyt ABC:llä Vaalassa ja karttojen laminointi ja vóila olimmekin puolessa yössä. Mielessä pyörii varusteet, mitä millekkin osuudelle mukaan, paljon vettä ja energiaa. Perkele, tää pitäis jo osata rutiineilla.

11:45 Pohjavirta paiskaa mielettömällä voimalla eteenpäin. Ui, ui mätisäkki, ranta katoaa. Alun uinti starttipaukusta hapotti mukavasti olkapäät, nyt näillä pitäis kiskoa muutamassa sekunnissa itsensä akanvirtaan. Hyppäsimme juuri ensimmäisen prologin Quest II:sen kalliolta supervirtaavaan kanavaan. Päävirta vie vauhdilla kohti perämerta jos myöhästyt pintaan pulpahtaessasi sekuntiakaan kauhomisessa oikeaan suuntaan. Makee rasti, Mäkiselle papukaija merkki.

Kuvat by Tapani Launonen

Ensimmäisestä uinnista noustiin rantaan kutakuinkin pääjoukossa. Ei tarvi juoda vähään aikaan kun ryystin Oulujärveä niin että laatta melkein irtos. Rullisten vaihto meni ihan perseelleen. Ihka uudet kompressiosukat ei meinaa liukua märkiin käpäliin. Luistimet jää löysälle, aikaa tuhraantuu, Paksumaha teamin jätkät kannustaa ja huutaa vieressä että ny o kiire sekunteja palaa. Lähden löysillä luistimilla jätkien perään, toisen sauvan remmi ei mee käpälään. Tana, mä näytän joltain Uuno Turhapurolta armeijassa. Jätkät painaa uusilla ykstoista senttisillä rullillaan ku kiimaset minkit.

Kuvat by Tapani Launonen

12:25 Ounasvaaran Urlun Jussi työntää meikäläistä eteenpäin, avittaa juoksua ku teamikaverit jätättää. Mikä helvetti mun palkeissa on ku happi ei kule? Henki vinkuu, nään itteni tukiryhmässä lupaamassa että ny loppuu röökin poltto. Paitti että en oo ikinä polttanu muuta ku kynttilää molemmista päistä kun reenaan pitkin vuotta näihin mutakarnevaaleihin. Prologissa on pidetty kiekkoja niin paljon päällä, että Polari itkee myötätuntoa ranteessa. Viimeksi kun siihen suuntaan vilasin, keskisyke pyöri 160 tienoilla. Coasteleering on taas parasta. Tää on äijä hommaa. Juoksu, syöksy vauhdilla veteen niin kuin konkarit neuvo ja kohta taas juostaan. Hetken päästä Jussin porukan kanssa kellutaan joessa ja annetaan virran viedä. Mennään silti nopeammin kun jengi rannassa, virta on niin kova. Mitä sitä riehumaan, vielä keretään ulosmittaamaan kintut seuraavan about 25 tunnin aikana.

Kuvat by Tapani Launonen

Seuraava Questi menee harakoille. Masalla pikku sulakekatkos pannuhuoneessa, juostaan tehtävästä ohi ja Ojan Hannu kattoo rastinvetäjänä ihmeissään, että lähtikö pojat kahville. Nolona takasin ja Masa sillalta laskeutumaan, AP:n kanssa rasti hakemaan sillan alta. Ensin käteen jää sananmukaisesti mustapekka, ei oo tämä rasti. Juoksu toiseen päähän sillan tukirakenteita pitkin ja toiselle puolelle. Ei perkl, sehän sillan toisessa päässä. Tää meni reisille. Isompaa vaihdetta juoksukoneeseen ja minä pihisen perässä ku palopilli. Seuraava laatu päätös: oikastaan ei mennä siltaa pitkin vaan uidaan lahden yli. Puolessa käy selväksi, että tää virtaa ku niagara. Itsellä niin täysi työ kiskoa ittensä rantaan, etten huomaa että AP on todellisessa hengenhädässä. Liivit liian pienet, ei kelluta ja AP:lta loppuu voimat kaikki kamat päällä. Masa nakkaa nopeasti repun rantavitikkoon ja ui vastaan pelastamaan. Tää rupeen oleen tosileikkiä. Seuraavalla kiipeily rastilla AP ei meinaa päästä puuhun kun hartiat on niin hapoilla. Piti sekin päivä nähdä, että meidän härkäapina ei johonkin heittämällä kiipeäis.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 17:29 Melonta kulkee. About kolme tuntia/25 km takana ja viimeisen kahden tunnin aikana aalloko kuin merellä. Vetonaru kaksikon ja yksikön välillä toimii, teami etenee näin lujempaa kuin erillään ja voin edes vähän välillä syödä ja juoda, matka etenee silti koko ajan. Laskeskelin, että ainakin kaksi seka- ja miesjoukkuetta kuitattu tällä välillä. Olimme kuulemman kahdeksas prologin päätteeksi. Nyt Kuoston saarella josta kerkesin vähän aikaisemmin todeta, että onpa muuten iso saari eikä näy asutusta. Jahas, lähetäänkin pikkasen suunnistamaan sillä. Tarkistetaan rastin pitäjältä, että tartteeko reput olla messissä? Ai ei, no ei kai sitä sitten pikku suunnistukseen. Näillä mennään.

20.07 19:40 Ei kollin kilkuttimet, tää saari on iso kuin just nyt otsassani kasvava patti! Makaan yhdellä komeimmista näkemistäni hiekkarannoista ja tuijotan sumenevilla silmillä taivasta. Pihinä ja rohina hapetusosastolla on jo teatraalista, juoksu sujuu kuin EU:n vakausneuvottelut. Jätkät saa venata joka vaiheessa. Juotavaa ei oo saatu yli kahteen tuntiin, matkaa on taitettu arviolta 12-15 kilometriä. Upeeta vaelluspolkua, liukasta kuttaa, suota ja ryteikköä. Questilla ohjeet aina seuraavalle rastille ja vieläkään ei mennä kajakeille. En oo tosin yksin ongelmineni: tanskalaisen sekajoukkueen tyttö kysyi itku kurkussa olisiko meillä särkylääkettä mukana. Raukka kinkkas niin toista jalkaansa, että hirvitti katsoa. Sorge, jäi vähän muutakin kuin lääkekaappi matkasta tältä pikku kipaisulta.

20.07 21:52 Ton kajakin voi sit vaihtaa vaikka Ladan kampiakseliin. Oulujärvi on upee järvi, mutta sillä ei vissiin ole vastarantaa ja tarviiko sitä kerralla meloa? Makeeta kun AP:n isä ja vaimo olivat vastassa. ”Ne on just vetäneet kolmen tunnin prologin uiden, rullaluistellen ja juosten, meloneet vajaat viiskymppiä ja ny ne lähtee pyöräileen 135 ja kolmenkympin juoksu päälle” sanoo AP:n isä jollekin leirintäalueen asukkaalle joka tullut ihmettelemään tätä hulluutta. Äijällä silmät suurena ja toteaa ”täytyy hattua nostaa”. Tolla mennään pitkälle. Mutta parasta on uutiset, olemme viidentenä ja kolmas sija 40 minuutin päässä! Ei kai me noin kovia voida olla?

Kuvat by Tapani Launonen

21.07 02:06 Pyörä painaa hartioita, mutta naurattaa. Tää on seikkailukarkkia. Auringonnousu värjää Kaaresjärven lahden, me kahlataan puolessa välissä arviolta kilometrin pituista hiekkamatalikon ylitystä ja AP katos just melkein edessä kainaloita myöten veteen. Orbea pysyy kuitenkin pinnan yläpuolella, Masa jo vastarannalla. Jo lähtiessä oltiin päätetty, että nyt ei Team 1Life säästele eikä pelkää vettä tai mutaa. Ounasvaaran Urlun jätkät tuli hetki sitten ryteikössä vastaan takaisin kääntyneenä ja lähtivät sittenkin kiertämään tämän ison lahden, me painetaan suoraan. Tää tuntuu oikealta ratkaisulta, nyt mennään isolla vaihteella. Hetki aikaisemmin oltiin koettu taas se emotional low, törkee pummi rastilla 16 ja päälle yhdeksän epäonnistunutta heittoa suopungilla, sen takia ylimääräinen lenkki ja putoaminen sijalta viisi sijalle kahdeksan.Tällaista rohkeutta tarvittiin just tähän hetkeen. Masa ottaa komeet kuvat ja yläfemmat. Tää teami toimii, hieno ratkaisu ja tärkeään paikkaan Matti.

Kuvat by Matti Hokkanen

21.07 04:05 Telaketju pyörii, nyt poljetaan kuin Amstrong. Olimme roikkuneet Team Örnin perässä vajaan tunnin ja suomeksi sanottuna antaneet poikien tehdä suunnistustyöt kun jätkille tuli pummi rastilla 23. Ojan pään rastia kollektiivisesti etsiessä Masa kuiskas huomaamattomasti, että mennään jäbät eteenpäin. Rasti löyty ja nyt painetaan sen mitä kintuista pääsee kohti Alassalmen lauttaa. Masa kilauttaa vauhdista lautturille, että mites ois jos olisit ihan hetken päästä rannassa? Vauhdilla lossiin sisään ja meikä viuhtoo lautturille, että portti kiinni ny mennään.  Tää on pelimies selvästikin, tuskin meidän pyörät nojaa lossin kaiteeseen kun ollaan jo liikkeellä. Örnit tulee mäen päälle kun ollaan rannasta sata metriä ja ilmeen voi kuvitella. Kilpaurheilu on raakaa. Totesin jätkille asian, jota en olisi osannut kuvitella sanovani tässä kisassa ” ollaan muuten kisan kolmansia”.

Kuvat by Mari Valtanen

21:07 14:35 Laskeudun Pookivaaran parikymppisestä tornista vajaan viiden kymmenen metrin vinolaskeutumisköyttä, katselen mennessä yli jälleen kerran Rokuan komeita vaaramaisemia ja mietin, että tää oli tuskasin keikka kaikista, mutta kohta ohi. 230 kilsaa, 27,5 tuntia takana. Viimeiset viisi tuntia trekkiä & juoksua on olleet yhtä helvettiä. Huomasin jo saaren suunnistuksessa, että pelkkä karkea ja harvasidoksinen kompressiosukka jalassa ei ollu elämäni onnistuneimpiä päätöksiä. Tunsin kuinka jalkapohjat oli muusina. Askeltaminen oli hankalaa ja olin jo joutunut olemaan hetken Masan hinattavana.

En tosin sanonu jätkille jaloista mitään, mitä se olis hyödyttänyt. Mutta hengityksen pihinä ja onneton vauhti ei jäänyt huomaamatta. Tällä keikalla vasta olinkin tämän teamin jarru.

Kuvat by Tapani Launonen

Metsähallituksen teami rykäisi ohi aivan viime kilometreillä ja vei meiltä neljännen sijan. Kolmanteen ei enää oltu jaksettu uskoakaan viimeisen vaihtoalueen jälkeen, tunnistamme kyllä milloin toisella porukalla on enemmän jytyä jäljellä reisissä. Mutta tämä ohitus kirpaisi, emmekä kyenneet vastaamaan siihen enää. Nyt oltiin enemmän finaalissa kuin koskaan, kroppa tyhjä, viimeiseen kolmeen tuntiin ei enää saanut mitään ruokaa alas. Masalla keitti suunnistusosaston pienet valkoiset solut jo vähän aikaisemmin, pari pummia katko selkä rankaa niin että tanner kajahti. Tää on sitä extremeä mitä tästä lajista haetaan. Viides sija on varma, eiköhän lompsita jätkät maaliin.

Kuvat by Mari Valtanen

Rokua Geopark Challenge 24h Extereme 2012 oli juuri sitä Mäkinen lupasi, fyysistä ja henkistä xtremeä. Team 1Life teki juuri sen minkä ennen kisaa päätti: mennään lujempaa, koko matka eikä säästellä. Lujaa mentiin niin, että neljäs sija hävittiin puoli tuntia, kolmas sija karkasi 1,5 tunnin päähän lopussa. Mentiin koko matka. Eikä säästelty, vaan uitiin sinilevässä, mudassa ja puolentoista kilometrin pyörän kanto kaulaa myöten vedessä. Katsottiin niitä meikäläisenkin valkoisen mössön kinttujakin vasta hotellinkäytävällä, kalja kädessä ja tietoisina siitä, että me oltiin kovia tällä kertaa. Matkalla juuri siihen suuntaan mihin tämän teamin pitikin olla matkalla. Peto on herätetty.

Loppuun haluan sanoa vielä muutaman kiitoksen sanan. Tässä kisassa viimeistään Team 1Life sai kokea olevansa osa yhtä hienointa porukkaa jonka olen elämässäni tuntenut. Seikkailu-urheilu on kova laji ja vetää mukaansa tietyn tyyppisiä, erikoisia ja speciaaleja yksilöitä. 90% ihmisistä ei ymmärrä miksi teemme tätä, 5% haluaisi kokeilla muttei saa koskaan aikaiseksi sitä, 5% kokeilee sitä ja 0.5% päätyy siihen kaikkein kovimpaan kärkeen joka oikeasti taistelee voitosta tässä lajissa.

Kisan aikana meitä vei eteenpäin mm. Team Paksumahojen jätkien kannustus jotka tietää mistä puhuvat, kisan virallinen valokuvaaja Tapani Launonen jonka kanssa oli makeita vinoiluja (tuu hakeen Tapsa oikea kamera) ja keskusteluja kisan aikana ja sen jälkeen, AP:n isä, vaimo ja pojat joiden ilmeistä näki että se mitä me tässä hullussa lajissa teemme saa arvostusta heiltä. Ounasvaaran Urlun porukka jonka kanssa aina kisataan tosissaan, mutta joidenka kanssa paiskataa kättä kisan jälkeen ja ruvetaan odottamaan uutta seikkailua.


Jotenkin kruunaavaa oli kun AP:n pojat kantoivat meidän taukolodjun maalista hotellihuoneeseen, kun faija oli vähän heikossa hapessa. Siinä ei vain fatsi saanut kunnioitusta, siinä seuraava sukupolvi saa arvoja elämään joilla suunnistetaan oikealle polulle.

Team 1Life alkaa kilpailemaan tästä eteenpäin. Rokua hiljenee ja ratamestari Mäkinen suunnittelee jo seuraavaa tarinaa jonka tiedän jo nyt etten tule sitä eläissäni unohtamaan.