Nainen, aloita elämäsi seikkailu

Team 1Life vahvistaa jo ennestään uskomattoman kovaa joukkuettaan. Nainen, lue oheinen kaikissa maailman tunnetuissa lehdissä julkaistu ilmoitus ja tunnista itsesi.

Vapaamuotoiset hakemukset (odotamme innolla innovaativisuuttasi): 

harri.ruuska@tieto.com

Mihin katoaa taito leikkiä?

Tein tänään sitä mitä viimeisen viikon joka päivä olen suurinpiirtein tehnyt eli makasin auringossa (siis tietenkin duunien ohella ja tämä kommentti ei tietenkään koske sitä). Viikon mittaista palautumisprossiani on erinomaisesti edistänyt vihdoinkin lämmöt tässä kesässä jossa pallukka taivaalta ehdittiin jo julistaa kadonneeksi. Kulunut viikko on ollut juuri sitä itseään, syöntiä, juontia ja unta. Toinen päivä pitkän kisan jälkeen tuntuu olevan aina se karsein. Koko yö tulee kisattua unissa, aamuyöstä herää hikoiluun, ei sen jälkeen millään unta, toiletissa parin tunnin välein, hiukopalaa samalla frekvenssillä ja seuraava päivä on kuin juhannuksen jälkeinen krapula.

Niin siitä makoilusta, lähdettiin tätä 24h jälkeistä saattohoitoa tekemään Koitelin koskille. Kerrankin meikäläinenkin osaa olla vain, makoilla aurinkoisilla kallioilla, juoda sumppia ja katsella virtaavaa koskea. Paitsi, että kohtahan tietenkin tapahtuu jotain mikä saa asiat taas yhdistämään tähän sekopäiseen lajiin. Pari nuorta kollia mallia tämä vuosituhat pulauttivat koskeen uimaan. Ihailin poikien taitoa käyttää virtaa, sen suvantoja ja akanvirtoja hyväkseen. Se yhdisti mietteet jo joskus aiemmin kisojen aikana tulleeseen ajatukseen: seikkailu-urheilu tai multisport hienolta kansainväliseltä nimeltään on eräänlaista aikuisten leikkiä, tosin pikkaisen raakaa sellaista. Siinä paljon elementtejä jota nuorena pojan kloppina tuli itsekin duunattua: kiipeilyä puissa ja kaikissa ei-sallituisa rakennelmissa, uintia niin puhtaissa kuin vähemmän puhtaissa vesissä, maaston hyväksikäyttöä leikin mielikuvitusmaailmoissa, pyörä kolistelua metsässä silloin kun vielä maastopyörä oli keksimättä ja maantiefilis sai lievästi sanoen monoa ympäristössä johon sitä ei välttämättä oltu ihan suunniteltu.

Mietin noiden jätkien luonnollista etenemistä virrassa. Mihin katoaa meidän taito tehdä noita juttuja aikuisena? Luonnollisena leikkinä? Nyt virran lukeminen pitää opetella, kaikkien muiden paitsi Apsin ptiää taas opetella kiipeily uudestaan, metsässä tetsaaminenkin omalla tavallaan tulee taas uutena tässä lajissa. Siinä missä koko päivän jopa kahdentoista tunnin leikki oli luonnollista peruskuntoa kasvattaa touhuamista, nyt itsensä pitää koordinoida siihen "pitkänä PK-harjoituksena".

Siihen pitäisi pyrkiä, luonnollisuuteen. Tämä homma pitää mennä selkäytimeen ja sitten tulee tulosta. Se kuuluisa 10 000 tuntia harjoitusta. Ja sen pitää silti olla loppuun saakka hauskaa, koska motivaatiolla tässä mennään. Olen lukenut paljon muiden teamien hienoja blogitarinoita viime viikonlopun kisasta ja kaikissa niissä paistaa loppujen lopuksi oman sijoituksen ratkaisijaksi se oma korvien väli. Mihin asennoitui, siihen pääsi.

Niin meidänkin kohdalla. Oli yllätys olla kärjen tuntumassa, jopa kolmannella sijalla kisassa. Siksipä emme sitä loppujen lopuksi jaksaneet pitää. 45 minsaa keitto vaihtopaikalla, kaksi puolen tunnin pummia rasteilla, ihan lompsimiseksi mennyt loppu trekki. Ei vain vielä ollut se voitamisen nälkä. Niin ja meikäläisellä kroppa sen saavuttamiseksi.

Mutta saimme kuitenkin nuolaista mitalisijojen tikkaria tällä keikalla. Jätkät piti selvästikin mausta, itseasiassa ne olis juosseet sen kiinni jos ei perävaunu nimeltä Ruuska olis ollut hinattavana. Täytyy myöntää, että itsellekin se vähän maistui, pikkaisen kitkerälle ja kovan työn makuiselle, mutta epäilen että sillä ryhdikäs ja antava jälkimaku. Nyt täytyy vain ryhtyä kehittämään sitä nälkää. Ja leikkimisen iloa seuraava keikalle.

Tulokset, ai että niistä löytyisi vielä vaikka mitä spekuloitavaa. Mutta, yksi niissä on ainakin varmaa ja piirtyy urheilun historiaan: viisi joukkuettä meni täyden radan, kaikki rastit ja questit suorittaen. Team 1Life oli yksi niistä.

Piättekö jäbät pystyssä, tuo kameramies taitaa ottaa meistä foton...

Rokua Geopark Challenge 24h Extreme 2012, kovaa menoa ja pihinää

24.07 17:00 Hapenottokyvyn 36% lasku ennen lääkkeen vaikutusta. Seison ihmeissäni lääkäritalon pihalla ja mietin mitä kaikkea juuri äsken kuulemani diagnoosi tarkoittaa. Vuoden alusta vetämäni ajoankkuri erityisesti kovissa treeneissä ja kisoissa sai siis ilmeisesti selityksensä. Se on kai siis positiivista, koska lääkärin mukaan tällainen saadaan korjattua lääkkeillä täysin. Silti, eihän se ihan juhlakakun paikka ole että sinulla on juuri todettu rasitusastma.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 10:58 ” Katsokaa pojat kameraan ensin 15 sekuntia ja sitten toisiinne tuimasti”. Kuvausryhmän kameramiehen ohjetta oli helppo just nyt ja tässä noudattaa. Lähtöön 2 minuuttia, ratamestari Seppo vieressä jo lähtölipun kanssa, 89 adrealiinia pursuavaa kanssakisaajaa tiiviissä paketissa ympärilläsi, ensimmäinen rasti lippu häämöttää saaressa arviolta 200-250 metrin päässä, molemmin puolin pitkät laiturit tupaten täynnä katsojia kannustamassa ja räpsimässä satoja kuvia juuri meistä, kuran ja kurjuuden gladiaattoreista.

Kuvat by Tapani Launonen

Vuoden treenaamisen tulokset mitataan tästä hetkestä seuraavan pitkän vuorokauden aikana. Missään muualla en juuri nyt haluaisi olla vaan näiden teamikavereiden kanssa tämän maalibanderollin alla, tietäen että Mäkisen sadistiset unelmat tämän vuoden kovimmasta 24h radasta eletään kohta todeksi meidän jaloilla, käsillä ja hartioilla. TV ryhmälle tulee vielä hyvää matskua todellisen elämän seikkailusta, kivusta, särystä ja nautinnosta.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 01:40 Unesta ei meinaa tulla mitään. Huolimatta siitä, että meidän toiminnassa alkaa olla jo jotain rutiiniksi kutsuttavia elementtejä ilta oli kokonaisuutena hässäkkä. Ajoissa kisapaikalla, köysilaskeutumis ja reskuuttamisnäytökset kajakeilla näytös tyyliin vedettynä ja tarvikelaatikko pakattuna. Mutta pyörien kuljetusmatka lähtöpaikalle olikin vaatimaton vajaan kahden sadan kilsan automatka. Siihen pakolliset rasvatankkaus lätyt ABC:llä Vaalassa ja karttojen laminointi ja vóila olimmekin puolessa yössä. Mielessä pyörii varusteet, mitä millekkin osuudelle mukaan, paljon vettä ja energiaa. Perkele, tää pitäis jo osata rutiineilla.

11:45 Pohjavirta paiskaa mielettömällä voimalla eteenpäin. Ui, ui mätisäkki, ranta katoaa. Alun uinti starttipaukusta hapotti mukavasti olkapäät, nyt näillä pitäis kiskoa muutamassa sekunnissa itsensä akanvirtaan. Hyppäsimme juuri ensimmäisen prologin Quest II:sen kalliolta supervirtaavaan kanavaan. Päävirta vie vauhdilla kohti perämerta jos myöhästyt pintaan pulpahtaessasi sekuntiakaan kauhomisessa oikeaan suuntaan. Makee rasti, Mäkiselle papukaija merkki.

Kuvat by Tapani Launonen

Ensimmäisestä uinnista noustiin rantaan kutakuinkin pääjoukossa. Ei tarvi juoda vähään aikaan kun ryystin Oulujärveä niin että laatta melkein irtos. Rullisten vaihto meni ihan perseelleen. Ihka uudet kompressiosukat ei meinaa liukua märkiin käpäliin. Luistimet jää löysälle, aikaa tuhraantuu, Paksumaha teamin jätkät kannustaa ja huutaa vieressä että ny o kiire sekunteja palaa. Lähden löysillä luistimilla jätkien perään, toisen sauvan remmi ei mee käpälään. Tana, mä näytän joltain Uuno Turhapurolta armeijassa. Jätkät painaa uusilla ykstoista senttisillä rullillaan ku kiimaset minkit.

Kuvat by Tapani Launonen

12:25 Ounasvaaran Urlun Jussi työntää meikäläistä eteenpäin, avittaa juoksua ku teamikaverit jätättää. Mikä helvetti mun palkeissa on ku happi ei kule? Henki vinkuu, nään itteni tukiryhmässä lupaamassa että ny loppuu röökin poltto. Paitti että en oo ikinä polttanu muuta ku kynttilää molemmista päistä kun reenaan pitkin vuotta näihin mutakarnevaaleihin. Prologissa on pidetty kiekkoja niin paljon päällä, että Polari itkee myötätuntoa ranteessa. Viimeksi kun siihen suuntaan vilasin, keskisyke pyöri 160 tienoilla. Coasteleering on taas parasta. Tää on äijä hommaa. Juoksu, syöksy vauhdilla veteen niin kuin konkarit neuvo ja kohta taas juostaan. Hetken päästä Jussin porukan kanssa kellutaan joessa ja annetaan virran viedä. Mennään silti nopeammin kun jengi rannassa, virta on niin kova. Mitä sitä riehumaan, vielä keretään ulosmittaamaan kintut seuraavan about 25 tunnin aikana.

Kuvat by Tapani Launonen

Seuraava Questi menee harakoille. Masalla pikku sulakekatkos pannuhuoneessa, juostaan tehtävästä ohi ja Ojan Hannu kattoo rastinvetäjänä ihmeissään, että lähtikö pojat kahville. Nolona takasin ja Masa sillalta laskeutumaan, AP:n kanssa rasti hakemaan sillan alta. Ensin käteen jää sananmukaisesti mustapekka, ei oo tämä rasti. Juoksu toiseen päähän sillan tukirakenteita pitkin ja toiselle puolelle. Ei perkl, sehän sillan toisessa päässä. Tää meni reisille. Isompaa vaihdetta juoksukoneeseen ja minä pihisen perässä ku palopilli. Seuraava laatu päätös: oikastaan ei mennä siltaa pitkin vaan uidaan lahden yli. Puolessa käy selväksi, että tää virtaa ku niagara. Itsellä niin täysi työ kiskoa ittensä rantaan, etten huomaa että AP on todellisessa hengenhädässä. Liivit liian pienet, ei kelluta ja AP:lta loppuu voimat kaikki kamat päällä. Masa nakkaa nopeasti repun rantavitikkoon ja ui vastaan pelastamaan. Tää rupeen oleen tosileikkiä. Seuraavalla kiipeily rastilla AP ei meinaa päästä puuhun kun hartiat on niin hapoilla. Piti sekin päivä nähdä, että meidän härkäapina ei johonkin heittämällä kiipeäis.

Kuvat by Tapani Launonen

20.07 17:29 Melonta kulkee. About kolme tuntia/25 km takana ja viimeisen kahden tunnin aikana aalloko kuin merellä. Vetonaru kaksikon ja yksikön välillä toimii, teami etenee näin lujempaa kuin erillään ja voin edes vähän välillä syödä ja juoda, matka etenee silti koko ajan. Laskeskelin, että ainakin kaksi seka- ja miesjoukkuetta kuitattu tällä välillä. Olimme kuulemman kahdeksas prologin päätteeksi. Nyt Kuoston saarella josta kerkesin vähän aikaisemmin todeta, että onpa muuten iso saari eikä näy asutusta. Jahas, lähetäänkin pikkasen suunnistamaan sillä. Tarkistetaan rastin pitäjältä, että tartteeko reput olla messissä? Ai ei, no ei kai sitä sitten pikku suunnistukseen. Näillä mennään.

20.07 19:40 Ei kollin kilkuttimet, tää saari on iso kuin just nyt otsassani kasvava patti! Makaan yhdellä komeimmista näkemistäni hiekkarannoista ja tuijotan sumenevilla silmillä taivasta. Pihinä ja rohina hapetusosastolla on jo teatraalista, juoksu sujuu kuin EU:n vakausneuvottelut. Jätkät saa venata joka vaiheessa. Juotavaa ei oo saatu yli kahteen tuntiin, matkaa on taitettu arviolta 12-15 kilometriä. Upeeta vaelluspolkua, liukasta kuttaa, suota ja ryteikköä. Questilla ohjeet aina seuraavalle rastille ja vieläkään ei mennä kajakeille. En oo tosin yksin ongelmineni: tanskalaisen sekajoukkueen tyttö kysyi itku kurkussa olisiko meillä särkylääkettä mukana. Raukka kinkkas niin toista jalkaansa, että hirvitti katsoa. Sorge, jäi vähän muutakin kuin lääkekaappi matkasta tältä pikku kipaisulta.

20.07 21:52 Ton kajakin voi sit vaihtaa vaikka Ladan kampiakseliin. Oulujärvi on upee järvi, mutta sillä ei vissiin ole vastarantaa ja tarviiko sitä kerralla meloa? Makeeta kun AP:n isä ja vaimo olivat vastassa. ”Ne on just vetäneet kolmen tunnin prologin uiden, rullaluistellen ja juosten, meloneet vajaat viiskymppiä ja ny ne lähtee pyöräileen 135 ja kolmenkympin juoksu päälle” sanoo AP:n isä jollekin leirintäalueen asukkaalle joka tullut ihmettelemään tätä hulluutta. Äijällä silmät suurena ja toteaa ”täytyy hattua nostaa”. Tolla mennään pitkälle. Mutta parasta on uutiset, olemme viidentenä ja kolmas sija 40 minuutin päässä! Ei kai me noin kovia voida olla?

Kuvat by Tapani Launonen

21.07 02:06 Pyörä painaa hartioita, mutta naurattaa. Tää on seikkailukarkkia. Auringonnousu värjää Kaaresjärven lahden, me kahlataan puolessa välissä arviolta kilometrin pituista hiekkamatalikon ylitystä ja AP katos just melkein edessä kainaloita myöten veteen. Orbea pysyy kuitenkin pinnan yläpuolella, Masa jo vastarannalla. Jo lähtiessä oltiin päätetty, että nyt ei Team 1Life säästele eikä pelkää vettä tai mutaa. Ounasvaaran Urlun jätkät tuli hetki sitten ryteikössä vastaan takaisin kääntyneenä ja lähtivät sittenkin kiertämään tämän ison lahden, me painetaan suoraan. Tää tuntuu oikealta ratkaisulta, nyt mennään isolla vaihteella. Hetki aikaisemmin oltiin koettu taas se emotional low, törkee pummi rastilla 16 ja päälle yhdeksän epäonnistunutta heittoa suopungilla, sen takia ylimääräinen lenkki ja putoaminen sijalta viisi sijalle kahdeksan.Tällaista rohkeutta tarvittiin just tähän hetkeen. Masa ottaa komeet kuvat ja yläfemmat. Tää teami toimii, hieno ratkaisu ja tärkeään paikkaan Matti.

Kuvat by Matti Hokkanen

21.07 04:05 Telaketju pyörii, nyt poljetaan kuin Amstrong. Olimme roikkuneet Team Örnin perässä vajaan tunnin ja suomeksi sanottuna antaneet poikien tehdä suunnistustyöt kun jätkille tuli pummi rastilla 23. Ojan pään rastia kollektiivisesti etsiessä Masa kuiskas huomaamattomasti, että mennään jäbät eteenpäin. Rasti löyty ja nyt painetaan sen mitä kintuista pääsee kohti Alassalmen lauttaa. Masa kilauttaa vauhdista lautturille, että mites ois jos olisit ihan hetken päästä rannassa? Vauhdilla lossiin sisään ja meikä viuhtoo lautturille, että portti kiinni ny mennään.  Tää on pelimies selvästikin, tuskin meidän pyörät nojaa lossin kaiteeseen kun ollaan jo liikkeellä. Örnit tulee mäen päälle kun ollaan rannasta sata metriä ja ilmeen voi kuvitella. Kilpaurheilu on raakaa. Totesin jätkille asian, jota en olisi osannut kuvitella sanovani tässä kisassa ” ollaan muuten kisan kolmansia”.

Kuvat by Mari Valtanen

21:07 14:35 Laskeudun Pookivaaran parikymppisestä tornista vajaan viiden kymmenen metrin vinolaskeutumisköyttä, katselen mennessä yli jälleen kerran Rokuan komeita vaaramaisemia ja mietin, että tää oli tuskasin keikka kaikista, mutta kohta ohi. 230 kilsaa, 27,5 tuntia takana. Viimeiset viisi tuntia trekkiä & juoksua on olleet yhtä helvettiä. Huomasin jo saaren suunnistuksessa, että pelkkä karkea ja harvasidoksinen kompressiosukka jalassa ei ollu elämäni onnistuneimpiä päätöksiä. Tunsin kuinka jalkapohjat oli muusina. Askeltaminen oli hankalaa ja olin jo joutunut olemaan hetken Masan hinattavana.

En tosin sanonu jätkille jaloista mitään, mitä se olis hyödyttänyt. Mutta hengityksen pihinä ja onneton vauhti ei jäänyt huomaamatta. Tällä keikalla vasta olinkin tämän teamin jarru.

Kuvat by Tapani Launonen

Metsähallituksen teami rykäisi ohi aivan viime kilometreillä ja vei meiltä neljännen sijan. Kolmanteen ei enää oltu jaksettu uskoakaan viimeisen vaihtoalueen jälkeen, tunnistamme kyllä milloin toisella porukalla on enemmän jytyä jäljellä reisissä. Mutta tämä ohitus kirpaisi, emmekä kyenneet vastaamaan siihen enää. Nyt oltiin enemmän finaalissa kuin koskaan, kroppa tyhjä, viimeiseen kolmeen tuntiin ei enää saanut mitään ruokaa alas. Masalla keitti suunnistusosaston pienet valkoiset solut jo vähän aikaisemmin, pari pummia katko selkä rankaa niin että tanner kajahti. Tää on sitä extremeä mitä tästä lajista haetaan. Viides sija on varma, eiköhän lompsita jätkät maaliin.

Kuvat by Mari Valtanen

Rokua Geopark Challenge 24h Extereme 2012 oli juuri sitä Mäkinen lupasi, fyysistä ja henkistä xtremeä. Team 1Life teki juuri sen minkä ennen kisaa päätti: mennään lujempaa, koko matka eikä säästellä. Lujaa mentiin niin, että neljäs sija hävittiin puoli tuntia, kolmas sija karkasi 1,5 tunnin päähän lopussa. Mentiin koko matka. Eikä säästelty, vaan uitiin sinilevässä, mudassa ja puolentoista kilometrin pyörän kanto kaulaa myöten vedessä. Katsottiin niitä meikäläisenkin valkoisen mössön kinttujakin vasta hotellinkäytävällä, kalja kädessä ja tietoisina siitä, että me oltiin kovia tällä kertaa. Matkalla juuri siihen suuntaan mihin tämän teamin pitikin olla matkalla. Peto on herätetty.

Loppuun haluan sanoa vielä muutaman kiitoksen sanan. Tässä kisassa viimeistään Team 1Life sai kokea olevansa osa yhtä hienointa porukkaa jonka olen elämässäni tuntenut. Seikkailu-urheilu on kova laji ja vetää mukaansa tietyn tyyppisiä, erikoisia ja speciaaleja yksilöitä. 90% ihmisistä ei ymmärrä miksi teemme tätä, 5% haluaisi kokeilla muttei saa koskaan aikaiseksi sitä, 5% kokeilee sitä ja 0.5% päätyy siihen kaikkein kovimpaan kärkeen joka oikeasti taistelee voitosta tässä lajissa.

Kisan aikana meitä vei eteenpäin mm. Team Paksumahojen jätkien kannustus jotka tietää mistä puhuvat, kisan virallinen valokuvaaja Tapani Launonen jonka kanssa oli makeita vinoiluja (tuu hakeen Tapsa oikea kamera) ja keskusteluja kisan aikana ja sen jälkeen, AP:n isä, vaimo ja pojat joiden ilmeistä näki että se mitä me tässä hullussa lajissa teemme saa arvostusta heiltä. Ounasvaaran Urlun porukka jonka kanssa aina kisataan tosissaan, mutta joidenka kanssa paiskataa kättä kisan jälkeen ja ruvetaan odottamaan uutta seikkailua.


Jotenkin kruunaavaa oli kun AP:n pojat kantoivat meidän taukolodjun maalista hotellihuoneeseen, kun faija oli vähän heikossa hapessa. Siinä ei vain fatsi saanut kunnioitusta, siinä seuraava sukupolvi saa arvoja elämään joilla suunnistetaan oikealle polulle.

Team 1Life alkaa kilpailemaan tästä eteenpäin. Rokua hiljenee ja ratamestari Mäkinen suunnittelee jo seuraavaa tarinaa jonka tiedän jo nyt etten tule sitä eläissäni unohtamaan.

1Life siirtyi kisa-aikakauteen Rokua Geopark Challenge II:ssa

Team 1Life koki syntymisen ihmeen Geopark Challengissa: Rokuan supista ja Oulujärven loputtomalta selältä ponnisti aivan jotain uutta ja ennennäkemätöntä tässä joukkueessa, kisakone. Ajoittain Manamasalon hiekkamatalikoilla pyörä pään päällä kahlaten ja upeimman koskaan nähdyn single trailin paikkeilla joukkue kisasi pitkään jopa kolmannesta sijasta.

Kisamestarin kvartetti ynnäilee vielä laskukoneiden ja sääntökirjojen kanssa lopullisia tuloksia kisassa (palapeliin kuuluu mm sakot, GPS  trackereiden reittitietojen tarkistus ja ennustaja eukon konsultointi), mutta miltei varmaan on että 1Life otti sijan viisi (5) kahdenkymmenenviiden lähteneen joukkueen joukossa. Mutta odotetaan siis lopullisia tuloksia ja vedetään ihan hiukkasen unta kuulaan ja sen jälkeen lupaan elämää suuremman tarinan kisasta joka vei tämän joukkueen lähimmäksi koskaan äärirajoja ja tarjosi sellaisen kattauksen, että se saa aikuisen miehen kyyneliin.

Sitä ennen muutama kuvallinen mind teaseri siitä mitä tuleman pitää...

Kisaseuranta realiaikaisesti GPS.netissä

Rokuan kisaa voi seurata realiaikaisesti netissä GPS seurannassa täältä: GPS seuranta.net

Kisa alkaa perjantaina ja päättyy 1Lifen teamin osalta ennen lumien tuloa. Ehkä.

1Life julkaisee Rokua Geopark Challengissa uuden logon

Kauden parhaimman muta ja tuska festivaalin kunniaksi Team 1Life julkistaa uuden logonsa. Onpahan helpompi tunnistaa teamin jämät siellä suolla sitten...

Lämpö nousee...

Tämä on taas se ilta ennen kauden päätavoitetta

Tämä on taas se ilta ennen kauden päätavoitetta. Sitä käy tuumailemaan… sitten vähän kelailee vuoden harjoituksia… sitten käy vähän puntarilla (tosin tämä on tullut elämään aivan  uutena aluevaltauksena vasta menneen talven aikana) ja yhtäkkiä rupeekin pelottamaan! Ei se kuus sataa tuntia, ja seitsemän ja puolisataa harjoitusta viime Rokua 24h:sta riittääkkään taas mihinkään.

Liian vähän pitkiä harjoituksia, enemmän olis pitäny rykiä keuhkoja pihalle ja hankkiä sydänkohtauksia mäessä ja helteessä. Vätterrunt meni täysin munilleen ja vain AP sai meistä kahdesta sen suunnitellun kovan ja pitkän maantie treenin. Ketuttaa kun Viron kisassa tulehtunut jalka antoi hyvän tekosyyn jättää väliin kehutun Jatuli IV:n ja naatiskeltiin vain 120 kilsan juhannusyö maantielenkki jonka aikana AP:n kanssa ihmeteltiin, että milloinkahan on painettu näin rauhallisesti lenkillä viimeks? 2008?

Rokuan mäkiin olis pitänyt pyörtyä ainakin tusinan kertaa, suohon upota silmämunia myöten, meloa napajäätiköille asti ja tässä blogissakin pitäis olla 12000 sanaa enemmän.

Ja silti.

Tämä joukkue on löytynyt viimeisen vuoden ajalta yli kolmenasatana päivänä hiestä märkänä laduilta, poluilta, vedestä, metsästä, nousuista, laskuista, renkailla, monoilla, kengillä, suksilla, rullilla, painoilla, kajakeista, ahkion edessä…

Tämä joukkue on jo taas ylittänyt uuden riman: 48h ja yli neljä sataa kilometriä non-stop. Ulkomailla, tyystin erilaisella kisakonseptilla, kartoilla, kielellä ja maastolla.

Tämä joukkue on astunut uuteen aikakauteen media näkyvyydessä. Ja eniten se palvelee meitä itseämme. Niinä satalukuisina hetkinä kun taas käynnistää sykemittarin. Kun suunnittelee seuraavan kauden kisakalenteria. Kaikella on hieman enemmän merkitystä, asteen enemmän järjestelmällisyyttä, piirun verran kovempia tavoitteita.

Kaksi vuotta sitten en olisi jaksanut tunturia ylös ilman puolen tusinaa yrjöä. Viime viikolla paukutin niitä viisi ja piru vie nautin siitä! Alan ymmärtää saakeli maastojuoksua ja ultrajuoksijoita! Kaksi vuotta sitten olisin nostanut tuopin terassilla niiden bulimia hankisääskien säälittävälle muistolle. Hinkkaan kaatopaikan 22 prosentin mäkeä vajaa puolensataa kertaa ylös alas rottia väistellen sateessa ja hirnun mielipuolista naurua päälle. Väsyneenä mutta onnellisena. 

I felt like running, kun tossu on kevyt pääsee isoille mäille näkemään kauas

Samaan aikaan AP ja Hottis kelaavat Haukiputaan metsiä kolmen tunnin rogainingissä kisasykkeillä ja ihmettelevät kun ei tunnu missään. Kiskovat Oulun rasteilla sijoitukset viikosta toiseen nousten ja heittävät yläviitosta päälle. Melovat ulkosaaret nopeammin kuin puolet Oulun veneistä.

Sillä tämä kaikki on edelleen ennen kaikkea hauskaa. Tämä on matka. Tämä on seikkailu.

Olemme edelleen tavallisia duunareita jotka harjoittelevat kun työ sallii. Olemme isiä, aviomiehiä, rakastettujakin kai. Olemme onnekkaita joilla on kotijoukot jotka sallivat meidän olla taas pois, kestävät likaisia vaatteitamme, loputtomia hankintojamme, muuttuvia suunnitelmia.

Ehkä he ymmärsivät sen jo ennen meitä, tästä on tullut osa meitä. Osa elämää. Ne kovimmat rasitukset, vaikeimmat väsymyksen tilat, tuskaisimmat kivut ja säryt muokkaavat ehkä eniten niitä terävämpiä särmiä meissä. Kaksi viikkoa sitten ulkomeri yliyön melontaharjoituksessamme AP pysähtyi vain tuijottamaan kuvan kaunista auringonlaskua autiotuvan ovelta. Yllätti meidät perhana, sillä on pehmeäkin kohta…

Lainaan nyt seikkailujuoksija Juha Hietasta suoraan hänen blogistaan, neuvoja juuri ennen sitä isoa tapahtumaa ja sitä edeltävää kalvavaa hermostumista (www.seikkailujuoksija.fi):

1.     Don´t worry. Et olisi kuitenkaan voittanut

2.     Kuntoilutasolla viimeistelykausi ei ratkaise.

3.     Aseta realistinen tavoite niin nukut paremmin

4.     Lopeta viimeistään nyt rehkiminen

Me olemme sen työn tehneet mihin pystyimme. Me olemme pitkällä, loogisella ja nousujohteisella polulla jonka matkalla ja päässä odottaa huikeat elämykset. Me olemme ylittäneet itsemme ja tulemme tekemään sen taas. Juuri tämä on meidän tapa tehdä ainoasta elämästä kaltaisemme seikkailu.

1Life.

Viiden päivän päästä taas lähtöviivalla. Maltan tuskin odottaa, hiiteen pelot. We are stupid enough to take the challenge.