Jatulitour IV 27.08.2011

Race at YouTube

(valitse resoluutio 1080p HD YouTubessa)

Jälleen kerran törmättiin tuttuun Oulun trikooporukkaan Haukiputaan Jatulin uimahallilla. Team 1Life sai tällä kertaa kasaan kaksi jäsentä, kumpikin mallia jolla kartanluku taito melkein yhteensä kolmannen jäsenen tasolla. Kisa lähti taas tuttuun tapaan käyntiin eli kierrokset tappiin ja kohti ensimmäistä bonus rastia jolla saisi vasta lopun kisan kartat ja pikastrategiaa luomaan. Lähtö tapahtui pituusjärjestyksen mukaan ja yhdistelmä Tuomo & Jussi kärkeen ja me AP:n kanssa heti perään (tässä yhteydessä kerrankin AP ikäänkuin peesasi). Koska bojoja oli tarjolla saapumisjärjestyksen mukaan ensimmäiselle kymmennelle tiesihän sen, että taas mennään vaahto suussa. 


Vauhti oli maantie kympin tempon luokkaa, vain väline alla oli hieman tunkkasempi tavoitteen suhteen. Paksumahojen tykinkuula Kaitsu kuittas kantaan yhden valosekunnin kartanluku virheen jälkeen ja bonukselle mentiin telaketju menetelmällä.

Bonusrastilla kartta kastui jostain syystä vuolaana valuvasta hiestä ja strategia suunnittelu tuntui ottavan ikuisuuden. Kärki Tuomo & Jussi ja Kaitsu kaikkosivat lyhyen tuumaustaon jälkeen ja ottivat kaulaa rapiat viis minuuttia. Ensimmäisellä rastilla törmättiin muutaman minuutin perässä Kaitsua ja todettiin, että suurinpiirtein samalla taktiikalla mennään. Tässä yhteydessä suoritin ykkösvoltin konttorin kautta ja pyörä kaivaitu mutaan kutakuinkin ohjaustankoa myöten. Jalat kävivät kuulemma noin puiden puolivälin korkeudella.

Homma skulasi kuitenkin tällä kertaa yli odotusten ja suunnistaminen vauhdissa elämän eka kertaa tuntui suorastaan sujuvan. Strategia toimi ja pyörä liikkui. Sykkeet koko ajan 160 tuntumilla, mutta silti nyt tuntui kroppa ottavan tuskaa vastaan suorastaan nautiskellen. Kerrankin tuntui siltä, että nyt ollaan kisassa messissä eikä vain läpimenoa rukoilemassa. Pari kaveria puhalteli umpeen kasvaneen metsätien varrella ja nämä kuitattiin toteamalla, että nyt on Jatulissa seikkailun makua. Kun oksat läpsi naamalle, pyörää kannettiin ojien yli ja niljakkaat kivet nakkeli pyörää kuin aamuyöstä baarista kotiin tullessa todettiin että nyt on Heksa keittänyt hyvät sopat Jatuliin, alkaa olla miltei Rokua flaworia tässä lauantai päivän ratossa. On asenne miehillä muuttunut vuodessa, vielä viime vuonna olis itketty kun nää uudet kengät on ravassa...

Useampaan otteeseen Kaitsu rullaili vastaan ja huuteli, että hyvää menoa jäbät tehän otatte pojat kohta kiinni. Parempaa kirittäjää ei olis tarvittu,  kierrosluku mittari savuten juuri tuota lähettiin tavoittelemaan.


2 tuntia ja 20 minuuttia homma toimi kuin elokuvissa kunnes rupes rastilla nro 163 tökkimmään. Tötsä piti olla jossain kangasmetsän keskellä, mutta sen verran vielä kartanluku taito hiipuili täydessä vauhdissa tällä parivaljakolla, että ei tajuttu tsekata kärpäsen kakan kokoista merkintää josta olis selvinnyt että rasti oli kukkulan päällä, muutaman sadan metrin päässä tien päästä. Jo lähtiessä oli todettu, että ammattilaiset on liikkeellä eikä kumpikaan ottanut sitten kompassia matkaan. Mitä sitä suunnistuskisassa sellasilla härpäkkeillä. Niinpä rastia etsitiin sen arvoon nähden ylimitoitetuilla ponnisteluilla ja aikaa tuhraantui. Jotta skandaali ei olis ollut jo riittävän paha, varvikon läpi runtatessa yhtäkkiä kipparin pyörän takaosasta kuului pahaenteinen rusaus. Totesin tilanteen, takavaihtaja täydellisen pirstoutumisen, arvokkaasti ja hillitysti eli nakkasin Trekin kuulantyönnön esikarsintarajan ylittävällä heitolla. Sinne meni hyvä kisafiilis ja jo siihen mennessä kasatut vajaat neljäkymmentä pinnaa.

No, yhdellä emitillä oltiin liikkeellä jotenka AP:han saattoi vielä pelastaa teamin tuloksen. Kannustin hakemaan isopisteiset rastit kartan toisesta laidasta ja niin AP lähti urhokkaana sotilaana valloittamaan koko Iin kunnan aluerajat. Soitto Heksalle ja sain kuulla, että kirittäjä-Kaitsunkin meno oli hyytynyt läheisellä rastilla teamikaverin pusuun takavaihtajaan kiitoksena peesiavusta. Työntelin Trekin jämät paikalle ja samalla vasta eka kerran vilaisin kelloa. Pikkuisen hiipi ajatus siitä, että noinkohan AP kuitenkaan ehtii kaikki ne rastit hakemaan kun aikaa oli jäljellä pikkaista vaille tunti ja maalialueelle matkaa varovaisestikin arvioiden parikymmentä kilsaa.

Niinhän siinä kävi, että maalialueella ehti jo pikkainen vilu hiipiä toisen 1Life edustajan hipiään AP:ta odotellessa, sillä eihän meikäläisellä tietenkään ollut avaimia yhteiseen kuljetusvälineeseen. Minuutit ja kymmenet sellaiset vyöryivät ja neljän tunnin aikaraja oli jo kaukana takana. Vajaat neljäkymmentä minsaa myöhässä AP vihdoin saapui maaliin ja oli aika selvää, että suurin osa tuskalla vallatuista pisteistä valui Haukiputaan soihin. AP oli kuin olikin hakenut isot rastit, mutta kotiin tulo oli ollut juuri niin tuskainen rimpuilu kun jo aikaisemiin aloin pelkäämään.

Hyvää opetusta kuitenkin: osa jutusta jo toimii, karttaa osataan lukea vauhdissa, pyörä liikkuu tarvittaessa kärjen vauhtia ja rutiinit ovat alkaneet muodostua. Täysin peestä on edelleenkin taktiikkataju ja tilannearviointi, niihin käydään korkeakoulukurssit vielä tulevissa harjoituskisoissa. Tästä on hyvä jatkaa ja edessä on vielä iso jytky....

HTRu