6st Muddy-X 23.9.2011

Muiden Muddy-X kisojen tapaan tämäkin kisa käytiin Oulun lähiympäristössä maastopyörä rogaine periaatteella, jossa neljän tunnin aikana oli löydettävä mahdollisimman monta rastia. Team 1life oli tietysti jälleen mukana ja tällä kertaa koko arsenaalillaan tavoitteenaan mikäs muukaan kuin voitto. Ja varmistaaksemme kolmoisvoiton päätimme vielä jakaantua eri klooneihin. Seuraava tarina kertoo ennen kaikkea Hotin kisasta ja lukeminen on mitenkäs muutenkaan kuin omalla vastuulla.


Ennen kisan starttia kuulostelin pelonsekaisin tuntein kisan järjestäjän ohjeita, kunnes tunsin housuni kastuvan aivan märäksi. Hetken ehdin jo luulla, että olin laskenut alleni, mutta "helpotuksekseni" huomasinkin, että selässäni roikkuva juomapussi oli alkanut vuotamaan. Ei muuta kuin pussukka pois selästä ja paikkaukset käyntiin. Sain kuin sainkin vuodon tukittua, jonka jälkeen Seppo antoi luvan lähteä. Tässä kohtaa vielä ajattelin, että ei sillä Sepillä kuitenkaan ollut mitään tärkeää mielen päällä. Yritin näyttää edelleen itsevarmalta ja siltä kuin tietäisin mistä on kyse, jotta minulla olisi henkinen yliote vastustajiin nähden. No ei muuta kuin matkaan. Päätin tällä kertaa lähteä kiertämään reittiä myötäpäivään, kun viime kisassa vastapäivään kiertäminen osoittautui varsin huonoksi ideaksi.


Kisan alku lähti käyntiin "hienosti", kun ensimmäinen rasti jäi löytymättä. Uskottelin itselleni, että rasti oli varmaan laitettu väärään paikkaan tai sitten joku oli sen pöllinyt. Onneksi rasti oli vain parin pojon arvoinen. Parin onnistumisen kokemuksen jälkeen itseluottamukseni oli taas huipussaan ja päädyin johonkin siirtolapuutarhaan, johon oli merkitty joku bonusrasti. Vedettyäni tarhan pariin kertaan ympäri ja nähtyäni paikallisten asukkien paheksuvat ilmeet tajusin katsoa tehtäväpaperia, jossa oli pari hassua valokuvaa, toinen rakennuksesta, toinen postilaatikosta. Vedin tarhaa taas ristiin rastiin ja koitin löytää sieltä kyseisiä tönöjä. Kynnettyäni tarhaan uusia uria meinasin jo alkaa istuttamaan niihin pottua ja alkaa maajussiksi, mutta sitten onnistuin löytämään hirmuisella munkilla toisen näistä rakennelmista. Tämän jälkeen joku tiesi kertoa, että se postilaatikko voisi löytyä Äimäraution siirtolapuutarhasta. No niinpä tietysti. Tämän Sepi mahtoi kertoa ennen kisan starttia, jos vaan joku olisi sen kuullut.


Jatkoin hullun raivolla eteenpäin. Päätin poiketa hieman reittisuunnitelmasta ja oikaista yhdelle polulle, jotta saisin säästettyä aikaa. Tuli vastaan pari ojaa, jotka onnistuin kiertämään kenkiäni kastelematta. Tuli vastaan pari suurempaa ojaa, joissa meni "vähän" vettä kenkään. Tuli vastaan hiton monta samanlaista ojaa, joista pääsin yli uimalla pyörä selässä. Yritin pitää mieleni positiivisena ja ajattelin, että pääsipähän ainakin kisan alun urkkajuomat pois pöksyistä. Pääsin tielle ja uskottelin itselleni, että kaikki yllärit on nyt takana. Päädyin polulle, joka oli täynnä vettä ja mutaa. Samalla muistin taas kerran miksi kisan nimi oli Muddy-X. Yritin kiertää mudat ja liejut, jotta rakas puolisoni voisi pestä pyykkini jatkossakin. Sitten vastaan tuli oja, jonka tiesin olevan haastava. Arvelin, että ottamalla kunnon vauhdin tuokin oja olisi selvää pässin lihaa. Laitoin isompaa pykälään ja annoin hanaa. Silmänräpäyksessä huomasin olevani edelleen pyörän selässä, mutta etupyörä jumittuneena syvään mutaojaan. Samalla muistin, että tällaista temppua yritin harjoitella myös nuorena, mutta vasta nyt sen opin. Kampesin itseni rannalle ja yritin kiskoa pyörääni pois. Hetken mietin ja traktorin tilaamista, mutta sain kuin sainkin kiskottua pyörää muistuttavan kapineen sieltä pois. Kullanhohtoisen niskahikin päälle oli tullut komea suklaakuorrutus, mutta onneksi takapakka oli sentään säilyttänyt hohteensa.


Matka jatkui ja alkoi hämärämiesten puuhat. Laitoin otsalampun päälle, mutta äkkiä huomasin, ettei siinä riittänyt potkua. Hoksasin ihan itse, ettei pyörän lampusta olisi kauheasti apua kartan luvussa. Toisaalta tässä vaiheessa kartta alkoi muistuttamaan muksuille tarkoitettua antiikin ajan palapeliä, joten oliskohan otsalampustakaan ollut apua kuiteskaan. Niinpä jouduin turvautumaan kilpakumpaniin, jolla oli kunnon valonheitin ja ehjä kartta. Teimme aikamme yhteistyötä, kunnes kaveri päätti lähteä omille teille. Shit happens! Halusi ilmeisesti voittaa mut. Esihistoriallinen metsästäjän vietti valtasi minut ja lähdin hillittömään takaa-ajoon. Revin fikkarin irti pyörästä ja yritin pitää sitä akkuineen päivineen kädessä samalla, kun ajoin fillaria ja luin karttaa. Ensin olin vain millien päässä siitä, että olisin törmännyt mäntyyn. Toisaalta olihan tämä kisa mennyt päin mäntyä jo aikaisemminkin, joten olisihan tuo pitänyt arvata, että se mänty tulee vastaan jossain vaiheessa. Tunsin jo osittaista empatiaa tankojuoppoja kohtaan, mutta sitten homma alkoi skulaamaan ainakin omasta mielestä. Hain vielä pari rastia, mutta sitten alkoi loppua huumori, vaikka aikaa olisi ollut vielä jäljellä melki puoli tuntia. Mutta olipahan taas seikkailu lapsiperheen isälle. Ja sen verran auvoista kisassa oli, että isukkia vain hymyilytti, vaikka joutui hyssyttelemään vauvelia läpi seuraavan yön. Minulla oli voittajan olo, vaikka lopputulemana oli kuudes sija. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja ehkä myös niitä voittoja. Kiitokset hienosta kilpailusta ennen kaikkea Sepille, mutta myös muille seikkailijoille! Hotti hiljenee...

1Lifen ensimmäinen oma treeni kisaharjoitus

17.09.2011 Team 1life sai vihdoin ensimmäisen yhteisen kisaharjoituksen kasaan. Alla lyhyt videoraportti siitä (huom klikkaa kuva ja valitse YouTubesta 720p HD resoluution):

Swamp Rock by team 1Life

Ensimmäinen Rokuan jälkeinen yhteisharjoitus saatiin kasaan ja samalla virallinen teami vuosikokous pidettyä. Pilpasuon hetteisiin kaiverrettiin teamin ylimitoitetut tavoitteet ja strategiat. Mahottomasti reenataan tulevan vuoden aikana (paitsi Matti) ja ensi vuonna mennään valonnopeutta. Todettiin, että lisää pitää saada vettä kenkään ja veren makua suuhun jotenka tätä herkkua katetaan lisää piakkoin. Ensimmäinen pitkä harjoituskisa kahden viikon päästä A´la H.Ruuska, AP ja Masa malttavat odottaa...

Käyn ahon laitaan...

Teami tulee keskittymään erityisesti tarkasti kontrolloituun ruokavalioon tulevan harjoittelukauden aikana (mihinkään uunilenkkiin ei kosketa)

Seuraavaksi siirrymme valokuvamallin saralle jahka nämä seikkailuareenat on tahkottu läpi

Jatulitour IV 27.08.2011

Race at YouTube

(valitse resoluutio 1080p HD YouTubessa)

Jälleen kerran törmättiin tuttuun Oulun trikooporukkaan Haukiputaan Jatulin uimahallilla. Team 1Life sai tällä kertaa kasaan kaksi jäsentä, kumpikin mallia jolla kartanluku taito melkein yhteensä kolmannen jäsenen tasolla. Kisa lähti taas tuttuun tapaan käyntiin eli kierrokset tappiin ja kohti ensimmäistä bonus rastia jolla saisi vasta lopun kisan kartat ja pikastrategiaa luomaan. Lähtö tapahtui pituusjärjestyksen mukaan ja yhdistelmä Tuomo & Jussi kärkeen ja me AP:n kanssa heti perään (tässä yhteydessä kerrankin AP ikäänkuin peesasi). Koska bojoja oli tarjolla saapumisjärjestyksen mukaan ensimmäiselle kymmennelle tiesihän sen, että taas mennään vaahto suussa. 


Vauhti oli maantie kympin tempon luokkaa, vain väline alla oli hieman tunkkasempi tavoitteen suhteen. Paksumahojen tykinkuula Kaitsu kuittas kantaan yhden valosekunnin kartanluku virheen jälkeen ja bonukselle mentiin telaketju menetelmällä.

Bonusrastilla kartta kastui jostain syystä vuolaana valuvasta hiestä ja strategia suunnittelu tuntui ottavan ikuisuuden. Kärki Tuomo & Jussi ja Kaitsu kaikkosivat lyhyen tuumaustaon jälkeen ja ottivat kaulaa rapiat viis minuuttia. Ensimmäisellä rastilla törmättiin muutaman minuutin perässä Kaitsua ja todettiin, että suurinpiirtein samalla taktiikalla mennään. Tässä yhteydessä suoritin ykkösvoltin konttorin kautta ja pyörä kaivaitu mutaan kutakuinkin ohjaustankoa myöten. Jalat kävivät kuulemma noin puiden puolivälin korkeudella.

Homma skulasi kuitenkin tällä kertaa yli odotusten ja suunnistaminen vauhdissa elämän eka kertaa tuntui suorastaan sujuvan. Strategia toimi ja pyörä liikkui. Sykkeet koko ajan 160 tuntumilla, mutta silti nyt tuntui kroppa ottavan tuskaa vastaan suorastaan nautiskellen. Kerrankin tuntui siltä, että nyt ollaan kisassa messissä eikä vain läpimenoa rukoilemassa. Pari kaveria puhalteli umpeen kasvaneen metsätien varrella ja nämä kuitattiin toteamalla, että nyt on Jatulissa seikkailun makua. Kun oksat läpsi naamalle, pyörää kannettiin ojien yli ja niljakkaat kivet nakkeli pyörää kuin aamuyöstä baarista kotiin tullessa todettiin että nyt on Heksa keittänyt hyvät sopat Jatuliin, alkaa olla miltei Rokua flaworia tässä lauantai päivän ratossa. On asenne miehillä muuttunut vuodessa, vielä viime vuonna olis itketty kun nää uudet kengät on ravassa...

Useampaan otteeseen Kaitsu rullaili vastaan ja huuteli, että hyvää menoa jäbät tehän otatte pojat kohta kiinni. Parempaa kirittäjää ei olis tarvittu,  kierrosluku mittari savuten juuri tuota lähettiin tavoittelemaan.


2 tuntia ja 20 minuuttia homma toimi kuin elokuvissa kunnes rupes rastilla nro 163 tökkimmään. Tötsä piti olla jossain kangasmetsän keskellä, mutta sen verran vielä kartanluku taito hiipuili täydessä vauhdissa tällä parivaljakolla, että ei tajuttu tsekata kärpäsen kakan kokoista merkintää josta olis selvinnyt että rasti oli kukkulan päällä, muutaman sadan metrin päässä tien päästä. Jo lähtiessä oli todettu, että ammattilaiset on liikkeellä eikä kumpikaan ottanut sitten kompassia matkaan. Mitä sitä suunnistuskisassa sellasilla härpäkkeillä. Niinpä rastia etsitiin sen arvoon nähden ylimitoitetuilla ponnisteluilla ja aikaa tuhraantui. Jotta skandaali ei olis ollut jo riittävän paha, varvikon läpi runtatessa yhtäkkiä kipparin pyörän takaosasta kuului pahaenteinen rusaus. Totesin tilanteen, takavaihtaja täydellisen pirstoutumisen, arvokkaasti ja hillitysti eli nakkasin Trekin kuulantyönnön esikarsintarajan ylittävällä heitolla. Sinne meni hyvä kisafiilis ja jo siihen mennessä kasatut vajaat neljäkymmentä pinnaa.

No, yhdellä emitillä oltiin liikkeellä jotenka AP:han saattoi vielä pelastaa teamin tuloksen. Kannustin hakemaan isopisteiset rastit kartan toisesta laidasta ja niin AP lähti urhokkaana sotilaana valloittamaan koko Iin kunnan aluerajat. Soitto Heksalle ja sain kuulla, että kirittäjä-Kaitsunkin meno oli hyytynyt läheisellä rastilla teamikaverin pusuun takavaihtajaan kiitoksena peesiavusta. Työntelin Trekin jämät paikalle ja samalla vasta eka kerran vilaisin kelloa. Pikkuisen hiipi ajatus siitä, että noinkohan AP kuitenkaan ehtii kaikki ne rastit hakemaan kun aikaa oli jäljellä pikkaista vaille tunti ja maalialueelle matkaa varovaisestikin arvioiden parikymmentä kilsaa.

Niinhän siinä kävi, että maalialueella ehti jo pikkainen vilu hiipiä toisen 1Life edustajan hipiään AP:ta odotellessa, sillä eihän meikäläisellä tietenkään ollut avaimia yhteiseen kuljetusvälineeseen. Minuutit ja kymmenet sellaiset vyöryivät ja neljän tunnin aikaraja oli jo kaukana takana. Vajaat neljäkymmentä minsaa myöhässä AP vihdoin saapui maaliin ja oli aika selvää, että suurin osa tuskalla vallatuista pisteistä valui Haukiputaan soihin. AP oli kuin olikin hakenut isot rastit, mutta kotiin tulo oli ollut juuri niin tuskainen rimpuilu kun jo aikaisemiin aloin pelkäämään.

Hyvää opetusta kuitenkin: osa jutusta jo toimii, karttaa osataan lukea vauhdissa, pyörä liikkuu tarvittaessa kärjen vauhtia ja rutiinit ovat alkaneet muodostua. Täysin peestä on edelleenkin taktiikkataju ja tilannearviointi, niihin käydään korkeakoulukurssit vielä tulevissa harjoituskisoissa. Tästä on hyvä jatkaa ja edessä on vielä iso jytky....

HTRu