"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Fin5 suunnistusviikolla oli Hubaa

Palataanpas vielä Fin 5 rastiviikon tunnelmiin, joka järjestettiin tällä kertaa siis 6.-12.7. Kuusamon Rukalla ja sen lähituntumassa. Mutta mikä ihmeen Fin5? Kurkataanpas ensin heidän nettisivuilleen: "Fin5-suunnistusviikko on yksi Suomen suosituimmista suunnistustapahtumista. Se on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Vuosittain tämä suunnistajien suvijuhla kerää tuhansia kilpailijoita ja kuntoilijoita nauttimaan harrastuksestaan. Fin5-suunnistusviikolla kilpaillaan viidessä osakilpailussa. Tarjolla on kilpasarjoja 10-vuotiaista aina 80-vuotiaisiin asti. Kilpasarjojen lisäksi valittavana on useita vaihtoehtoja kuntosuunnistajille. Suunnistustaipaleensa alussa oleville lapsille tarjolla on Rastiralli, joka on ei-kilpailullinen toimintamuoto. Ohjelmaa riittää siis koko perheelle! Muksula tarjoaa tekemistä perheen pienimmille sille aikaa, kun vanhemmat ovat metsässä rasteja etsimässä."


Kuva: Kuusamon Erä-Veikot
Kisoja oli siis kaiken kaikkia 5, joista itse osallistuin kolmeen plus yhteen välipäivän kuntosuunnistukseen. Pääosin kisat järjestettiin Rukan lähituntumassa, mutta kaksi viimeistä oli aivan Rukan sydämessä. Erikoisuutena oli sprintti Rukakylässä! Seuraan kuulumattomana sarjakseni valikoitui kuntosarja, joka oli vaikeustasoltaan kilpasarjojen tasoa. Ensimmäinen kisa meni maastoon totutellessa, toinen kisa jo maastoon väsytessä. Toisen kisan korkeuserot ja helteinen sää tekivät mulle tepposet niin, että ensin venähti nilkka ja sitten loppui energiat. Kunpa olisin ymmärtänyt olla seuraamatta sitä naista ja ottaa mukaan edes yhden geelin, kun metsän juomapaikallakin tarjottiin vain vettä. Kolmas kisa sujui suunnistuksellisesti parhaiten ja  upea suppamaasto teki vaikutuksen. Kisaa varjosti toisenkin nilkan venähtäminen, joka mahtoi johtua riittämättömästä palautumisesta. Välipäivän kuntosuunnitus menikin sitten jo köpöttelyksi, kun nilkat pyöri miten sattuu.

Summa summarum. Kokemus oli unohtumaton koko perheelle. Lapsille oli runsaasti ohjelmaa (rastiralli, kotieläinpiha, kelkkarata, luontoretki jne.) ja vanhukset saivat suunnistaa sydämensä kyllyydestä. Kyseessä oli siis todellakin LOMA koko perheelle! Suurin syy tähän oli varmasti Rukan runsaat aktiviteetit. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja maastot upeat ja suunnistuksellisesti haastavat. Taas opittiin uutta tästä hienosta lajista. Viikon kokonaiskuormitus oli valtava (erityisesti nilkoille). Fiilinki kisapaikoilla oli mahtava. Välipäivien aikana oli mahdollista palautua ja tehdä kaikkea kivaa, joista alueen yrittäjät varmasti kiittelevät vielä pitkään. Palautuminen on vielä kesken ja koipia särkee, mutta katse on suunnattu jo ensi vuoteen, jolloin on oltava paremmassa juoksukunnossa. Ensi vuonna Fin5 suunnistusviikko kisataan muuten Haminassa ja vuonna 2016 Tampereella. Ei kannata unohtaa myöskään jokavuotista Kainuun rastiviikkoa, joka samoillaan ensi vuonna Suomussalmella. Tuhannet kiitokset järjestäjille, kisaajille ja niille sadoille talkoolaisille, jotka mahdollistitte tämänkin upean tapahtuman! Uskoisin, että kaikki 6300 suunnistajaa muistelevat tätäkin tapahtumaa vielä pitkään...

Kirjoitti Hotti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti