Thank you Sponsors!

Team 1Life wants to thank their Sponsors. Thanks for wonderful equipments. You have rescued us so many times. Thank you Noname, Inov, Stoneham, Fila and Karhu. You make it possible us to gain something. You make it possible to success and enjoy sport. We'll want to be worth of you. We hope, we can do it...

8th MuddyX ja rakkaustarinan loppu

Se on loppu nyt. Mä haluan eron. Mä luotin suhun, mä hoidin sua, mä välitin susta. Meillä oli ylämäkiä, mutta niitä alamäkiä vasta olikin. Vaikka eihän täällä Pohjanmaalla ole edes mäkiä! Sä teet mulle tollasen tempun ja vielä monta kertaa. Miksi? En jaksa sua enää. Suhteemme on ohi. Sä petit mut. Toivottavasti löydät jonkun, joka ymmärtää sua. Voi olla, että jään sua kaipaamaan tai sitten en. Olen polkenut sua kaikki nämä vuodet saamatta siitä mitään tyydytystä. Rakkaustarinamme on nyt tässä. Hyvästi armaani, hyvästi suloinen Nishiki!

Jo klassikoksi muodostunut 8th MuddyX kisattiin tällä kertaa Oulun itä-koillispuolella, jonne kisametsuri Seppo Mäkinen oli loihtinut kaikkien aikojen radan. Reitillä riitti skutaa, hienoja ja teknisiä polkuja, mäkiä, kosteita pitkospuita, pyörän kantoa, vedessä kahlaamista jne. Oli reitinvalintaa ja suuria tunteita. Oli suuren urheilujuhlan tuntua! Erityisen kisasta teki se, että kisassa oli mukana lähes kaikki Oulun ja lähialueen kovimmat seikkailijat, ja Team 1Life, yhteensä lähes 40 kisailijaa. Tosin 1Lifesta oli mukana vain meikä ja Apsi, kun Skippari Harde keskittyi hinkkaamaan uutta munamankeliaan. Kisa-aika oli 4 tunteroista ja siinä ajassa piti hakea mahdollisimman monta rastia. Heti aluksi kävi selväksi, ettei edes Paksumahat hae kaikkia rasteja sallitun ajan puitteissa.

Tarkoituksena oli valita reitti, jonne vain kahjot lähtevät. Aluksi näytti siltä, että kahjoja on oikea lauma, mutta muutaman risteyksen jälkeen mukana oli vain yksi takiainen. Poljettin Tommin kanssa yhtämatkaa tuttua oikopolkua ekalle rastille kunnes humps. Etupyöräni juuttui syvään lammikkoon - dejavu. Tällä kertaa en jäänyt pyörään, vaan ilmalennon aikana oli aikaa miettiä miten tulisin alas. Päädyin kastelemaan toisen monon ja kintaan. No, mitäpä noilla kuivilla hanskoilla tai popoilla olisi tehnytkään noin viiden asteen lämpötilassa. Jatkettiin matkaa ja pian kävi selväksi, että meikän ketjut lyö tyhjää. Kolmen viikon takainen surkuhupaisa Kajaanin kisa oli johtanut siihen, että jouduin vaihtamaan uuden kettingin ja takapakan, mutta nyt selvisi, että myös etupakka oli caput. Olisi ehkä kannattanu testata vehkeet myös maastossa. Isoin eturatas kuitenkin toimi, joten ei muuta kuin hanaa. Näillä reiskoilla meno oli aika hapokasta, kun käytössä oli vaan muutama suurin vaihde, mutta en antanut sen hämätä. Ekaa kertaa tuli mieleen, että on se vaan kliffaa, ettei täällä pohjanmaalla ole tämän enempää näitä nyppylöitä.

Otettiin Tommin kanssa eka rasti (73) hieman eri tavalla ja ajattelin, että nyt on sauma antaa kamulle pieni oppitunti ja maksaa potut pottuina. Olin rastilla paljon ennen kaveria. Laitoin sinkulaan lisää kierroksia kunnon highwaylla ja luulin kaverin hukuttaneen itsensä suohon, kunnes tokalla rastilla (63) näin kaverin selän noin 50 metrin päässä edelläni. Faaaaaaak!!! Mi-mi-mi-täääh??? Ihmemies oli ilmeisesti uinut pyörän kanssa, eikä edes huomannu mua, kun ryömin puolikuolleena pyörä kainalossa rastille. No sen jälkeen en kaveria enää nähnytkään. Oli varmaan eri sarjassa, eihän siitä ole epäilystäkään. Näytti takaapäin hieman naiseltakin. Tai sitten se oli eri planeetalta. Nöyrin mielin jatkoin matkaa sormet kohmeessa. Bonustehtävään kului luvattoman paljon aikaa, kun ajaminen sliksirenkaisella jopolla slaideilla pitkospuilla ja teknisellä polulla kolmen promillen humalaa vastaavassa olotilassa ei oikein natsannu. Siinä vaiheessa oli helppo päätellä, että mahikset kärkikahinoihin olivat menneet.

Parin tunnin polkemisen jälkeen reiskoista ja miehestä alkoi loppua virta. Suunnistuskin alkoi tökkiä. Ai niin, pitää kai sitä muistaa ryypätäkin. Rastille 51 päätin hieman oikaista. Tetsasin sykkelin kanssa metässä kuin jalkaan ammuttu vauhkoontunut hirvi, kunnes vastaan tuli iso oja. Yritin heittää rautaromuni ojan yli, mutta se putosi suoraan mutaojaan ja vieläpä pystyyn. No tämähän tästä vielä puuttuikin. Tuli älytön kiusaus pilkkoa pyörä atomeiksi ja haudata koko pyörä siiheen piip ojaan, mutta en ajatellut päästää sitä niin helpolla. Lopussa eteen tuli vielä vaikea valinta. Hakeako vielä yksi kolmen pisteen rasti ja menettää sormet, jotka näyttivät lähinnä jäätelöpuikoilta. Koitin lämmitellä niitä haarusvälissä (armeijassa opittu niksi), mutta kun vastaan tuli sporttinen nainen, jouduin ottamaan ne sieltä pois - olisi voinut herättää hieman epäilyksiä? Eikä polkeminen sillain muutenkaa oikein luonnistunut. Sitä paitsi eräs toinen paikka meinasi paleltua siinä sivussa. Valitsin sormet ja kiisin kiireen vilkkaa maaliin noin neljä minuuttia ennen tavoiteaikaa. 

Kisa oli väsyneen miehen väsynyttä taistelua pyörää muistuttavalla kapistuksella. Lopputulosten 12/27 sija jätti jossitteluille ja selittelyille sijaa, mutta mieltä ylensi Apsin 9. sija. Voitin kuitenkin selkävammaisten kahjojen sinkulapyöräsarjan, kun siinä ei ollut muita osanottajia. Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen, ehkä tasokkain MuddyX koskaan. Kärkiporukan vauhti oli uskomatonta ja reitinvalintakin kohdallaan. Voiton korjasi jälleen kerran Paksumaha (paksumahat tosin saattoivat hieman hyötyä yhteistyöstään, mutta olis joku niistä voittanu varmaan muutenkin). Ojan Hannu tarjosi kelvollisen vastuksen. Naisten voiton korjasi jälleen Silventoisen Ulla. Team 1Life onnittelee! Ei ole sattumaa, että samat nimet ovat aina kärjessä. Ei myöskään ole sattumaa, että 1Life ei koskaan voita. Erityiskiitokset Sepille, Hannulle ja Tapanille upeasta kisasta! Tätä paremmin ei kautta voisi lopettaa. Nyt saa kisaaminen jäädä vähäksi aikaa, mutta juttua varmasti riittää talven ympäri. Sulatellaan ja muistellaan hienoa vuotta, lataillaan akkuja ja kehitellään uusia kujeita ensi kautta varten. Tehtävä suoritettu.

http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&id=20121014

Banana on the road

Team 1Life siirtyy taas uudelle alueelle jossa ”man has been before”. Aloitamme juttu sarjan välineistä ja laitteista joita käytämme kisoissa tai saamme muuten vain kokeiltavaksemme. Testit ovat erittäin ammattitaitoisesti toteutettu (työskentelemme yhteistyössä mm Nasan, Nysän ja WWF:n kanssa), täysin puolueellisia ja kuvastavat vain sitä miten keskimääräistä heikompi urheilija ja elämän taidoiltaan vajavainen selviytyy kyseisillä välineillä. Jos käytät näitä pohjana omille ostopäätöksille omapahan on konkurssisi. Saatat tosin tehdä sen hymyillen…

Happy ending

Mikä herättää enemmän mielenkiintoa kuin parinsadan tuhannen taalan urheiluauto? Vanha pappa mopolla, lapsi katras pyörillä ja juppi bemarissa tuijottavat kuin aaveen nähneenä. Ja jokaisella tuntuu tänään olevan hymy päivä. Kinneri tuntuu olevan hyvä valinta siihen?

Niin, tässä menneenä viikonloppuna teamin urheilulliset suoritukset ikään kuin eriytyivät. Olen varma, että parivaljakko Hokkanen & Valtanen sulostuttavat blogiamme pian tyhjentävällä tarinalla Seppo Mäkisen organisoimasta erinomaisesta Muddy X VI:stä, mutta joukkeen kippari päätti noudattaa samana päivänä vanhaa hyvää treenaamiseen sääntöä ”hämmennä treenaamistasi uusilla ärsykkeillä jos haluat kehittyä”. Vilkaiskaa näitä kuvia ohessa ja sanokaa minulle jos tuollainen banaani tiellä hämennä niin itseä kuin muita tiellä liikkujia niin mikä sitten?

Tää on niin burning platform...

Polkupyörä on kehittynyt konseptina itse asiassa säälittävän vähän sitten kun tuijuimmat reseptit karsitiin pois. Niin kuin esim ne pakettiauton korkuiset kiekot ja umpipuu rattaat. Kaksi samankokoista kiekkoa, välissä polkimet ja voima vetävään renkaaseen ketjulla. Kaikkea on säädetty ja osa tekniikasta on siirtynyt sähköön ja hydrauliikkaan, mutta perus kokoonpano on sama.

Paitsi, että joku honasi että voishan sitä polkea jalat edelläkin. Silleenhän sitä lähdetään näistä karkeloista lopulta kuitenkin. Syntyi nojapyörä. Sen etuina on tuettu, rento ajoasento, parempi ilmanvastus ja erottuminen kaikista säälittävistä sukkahousu hifistelijöistä. Kun tuohon päälle laitetaan kuori ollaankin välineessä jonka yhren elämän kippari sai nautiskeltavakseen siis menneenä sunnuntaina.

Pieter fixaa voimansiirtoa hujoppi asetuksiin

Houston, we are ready to launch

Suomalaistunut Pieter duunaa näitä pikkaisen eri kaavalla ihmisvoimin liikkuvia himmeleitä suomeen konseptilla jossa kiinnostuneet voivat liisata hyvin kohtuullisin kustannuksin vuodeksi välineen itselleen. Tämä siinä tilanteessa jos kyseiseltä alueelta löytyy kiinnostunut yritys joka on valmis maksamaan kinnerin tarjoamaan laajan pinta-alan käyttämisestä heidän mainoksiinsa. Päivän ja sadan kilsan kokeilun perusteella, voin sanoa että ainoa joka todennäköisesti kiinnittäisi vielä enemmän huomiota liikenteessä olisi joulupukki bikineissä ja kameli alla.

Im singing in the rain...

Laite herättää ensimmäisellä kerralla pelonsekaisen tunteen, että tuohonko pitäisi ahtautua? Kaikki on perinteiseen tottuneelle fillaroijalle uutta: ohjaus tapahtuu kahdesta sivuilla olevasta kahvasta kuin hävittäjäkoneessa (toista työnnetään eteenpäin ja toista vastakkaiseen suuntaan) ja noihin kahvoihin on integroitu sekä jarrut (myös seisontajarrut!) ja grip vaihtajan pyöritettävä namiska. Polkimet on jossain syvällä kaukana edessä ja ainakin meikäläisen 188 sentin ruodolle makaava penkki piti asettaa niin alas, että jalat osoittivat käytännössä hieman ylöspäin. Sisällä istutaan kuin formula autossa, tunnelma on todella tiivis ja näkymä ohjaamosta uljaan näköinen kun keltainen suippo keula katoaa jonnekin kaukaisuuteen edessä. Koppa päälle ja laite on kuin raketti maantiellä. Design hakee vertoja jollekin 1930 luvun kilpa-autoille. Jos tämä ei sykäytä niin olet kuollut.

Lähdin lenkille koleana, mutta kauniina syksyisenä päivänä. Matkalla näin yhden mummon tiputtava veskansa kun tämä kääntyi katsomaan ”notta mikä sieltä tuloo”, pentujen muodostavan parikymmen metrisen jonon laitteen perään muutamaksi kilsaksi ja mihin tahansa pysähtyi jengi tahtoi saada kuvan tästä ihmelaitteesta. Kaikkia vastaantulijoita hymyilyttää ja niin tekee itselläsikin. Meno on tasaisella mahtavaa ja mitä alamäessä hiuksia nostattavaa. Tämä menee lujaa ja vauhti tuntuu myös siltä miltei asvaltin tasolla lasketellessasi. Ilmanvastus on niin pieni, että kerrankin tuulesta ei tarvi välittää tuon taivaallista. Välillä ripsi sadetta, mutta ei haittaa kun iso banaani kuori suojaa. Samoin kylmyys ei tunnu missään. Tällä pitäis lähteä kokeilemaan 24h ennätys, voit nimittäin laittaa voileipäkakun ja termarin viereesi ja tirpoa noita naamariin sen kummemmin pysähtymättä. Jalat kyllä varsinkin aluksi puutuu ennen kuin ergonomiaan tottuu ja neljännen tunnin kohdalla häntäluukin, mutta muuten ajoasento on ihan eri rento kuin maantie kilpapyörällä yms. Tällä ei malttais pysähtyä.

188cm ja 82 kilo läskiä on paljon tavaraa pienessä tilassa tällaisessa tuubissa

Ja tuonne James Bondin iltapuku ja salkku

Hävittäjän ohjaamo, ohjaus kahvat näkyvät alhaalla sivuilla

Ajoin 3:40h ja siinä ajassa 102 kilsaa. Tiedän, että tavallisen ja nojapyörän nopeuseroista on taitettu peistä niin kauan kun niitä on ollut, mutta ainakin tuon perusteella voin todeta että kyllä tässä tasaisella Oulun pannukakku maisemassa painaa lujempaa kuin yksin maantiepyörällä ilman porukan peesiapua (minunhan se pitäis tietää kun jätkät on nimenneet ”tail man:ksi”). Mäet on yhtä tuskaa, mutta sen voi kääntää myös toistepäin: missään ei saa näin makeeta takareisi & pohje & pakaralihas treeniä kuin tällä laitteella jo pienessäkin mäessä.

Jarrut on tehokkaat, mutta sinun täytyy huomioida että ne vaikuttavat erikseen kumpaakin eturenkaaseen erikseen. Tuota voi kyllä myös hyödyntää tiukoissa käännöksissä kun jarrutat vain sisärenkaan puoleisella jarrulla. Ajoreittiä pitää suunnitella hieman enemmän, sillä pakittaminen on hankalaa (onnistuu kyllä lattiassa olevan reiän kautta jaloilla maasta työntämällä) ja kääntösäde on suhteellisen iso. Tietyissä tilanteissa laite tuntuu myös vähän kiikkerältä ja edellisenä iltana joku vuokraaja olikin lipannut laitteen kovassa vauhdissa ja sateessa. Ilmeisesti tiemerkinnöistä eturenkaat olivat lähteneet luistamaan jarruttaessa sivuittain ja uudestaan pitoa saadessaan mankeli oli kelannut melkein ympäri. Tämä teki meikäläisen ajamisesta seuraavana päivänä siinä mielessä mielenkiintoista, että myös sivupeili oli tuossa rytäkässä rapsahtanut pois ja kuten kuvista voi päätellä näkyvyys taakse on kutakuinkin nolla tuolla set-up:lla.

Sisällä on jonkin verran meteliä ja ulkomaailman havainnointi välillä vaikeaa, mutta toisaalta jotenkin tällä tiirailee maisemia mielikseen ja kokee tutut seudut ihan uudella tavalla. Maantiellä autojen ohiajon tuulen virrasta ei tarvi välittää tuon taivaallista ja itse asiassa 90% himmaa vauhtia ihan vaan nähdäkseen mikä piru täällä matelee tienreunassa…

Kippari kävi niin kuumana, että syyläri suli

Kyllä se on vaan ihmiset niin, että välillä kannattaa rikkoa opittu kaava, mennä ulos omalta mukavuusalueelta ja rikastuttaa elämää taas yhdellä uudella kokemuksella. Tämä oli lähtö tilanne yhden elämän pojille seikkailu-urheilun aloittamisessa ja tällainen laite jos mikä tarjoaa juuri sellaista kattausta jota ei joka päivä näe ja koe. Hymyilyttää vieläkin, naapurit katsoo säälien meikäläistä että mitähän seuraavaksi ja jos mahdollisuus tulee niin lähden tuolla tuubilla heti uudestaan baanalle.

Niin ja ne reidet ja pakarat kiittää tänään. Järkytys meni perille, taas kehitytään.

1Life 2012, elämän makuista urheilua

Mis kärsimys, siel mielen voitto

Mis tunteiden sateenkaari, sen auvoisempi aarre sen pääs

Kuta ankarampi polku, sitä lähempänä ystävä jakamassa sen

On joukko tää vailla pelkoa, tuskaa sitäkin kunnioittavampi

Jokainen askel vieraaseen turpeeseen, melan kuopaisu tuntemattomaan veteen, polkaisu kivulla ansaittavaan mäkeen

Jokainen kilometri elämää, odotettua tuskaa hartioilla, kaivattua happoa suussa

On lähempänä alkua miksi lähdimme, on lähempänä loppua mihin haluamme

Ei ole selitystä miksi näin kuljemme, ei odotettavaa loppua tarinalle

On vain hetket nämä, jotka mielen rajojen kristalloimana rakentavat yhtä elämää

Joukko hetken samaan suuntaan kulkiessaan, löytää syyn elää täyttä elämää

-       1Lifen vuodelle 2012 -

Where the torment, there the triumph of mind

Where the rainbow of emotions, the more charmed treasure at its end

The scorching trail, the closer is friend sharing it

Fearless is this tribe, all the respectful it is for the suffer

Every step on alien soil, paddle of the unknown water, stamp on slope to be earned with pain

Every mile of life, expected anguish on the shoulders, missed taste of acid in your mouth

Is closer of where we started, is closer for  the end we search for

Only moments of these, builds one life with crystallized of borders of our mind

Tribe momentarily travelling on the same course, finds a reason why live life to its full

-       - For year 2012 with Team 1Life -