Ursak Joensuu 11-12.6
Yks kovimmista seikkailukisoista Suomessa tänä kesänä.
Tähän kisaan olisin halunnut osallistua jo edellisenä vuonna, mutta muut kesän tapahtumat estivät kisaamisen. Tänä vuonna oli sitten erilainen meininki. Tiimipalaverissa selvisi, että meitä oli useampi halukas kisaamaan. Miehiä riitti vain yhteen sekajoukkueeseen, joten jäin ilman paria kisaan. Toisaalla Suomessa Hiiltomiesten Teho Peetsulla oli samanlainen tilanne, kisaamaan teki mieli, mutta pari uupui. Olin lupautunut Hiiltomiesten varanaiseksi X-Dream osakilpailuun Pärnuun ja Ursak oli hyvä tilaisuus testata yhteistyötä. Tuumasta toimeen ja osallistumisilmoa sisään.Kisavalmistelut
Hieman arvellutti oma kunto, kun 2 viikkoa aikaisemmin oli pinkonut Nuts Karhunkierros 80K matkan. Kisaaminen uuden parin kanssa oli haaste, itseasiassa enemmän taisin jännittää Tehon tapaamista kuin itse kisaa. Ajeltiin Rovaniemeltä perjantai-iltana Joensuuhun, jossa lyhyen yön jälkeen suunnattiin klo 7 kisapaikalle Pärnävaaran urheilukeskukseen. Kisakeskuksessa tapasin Tehon ja samaan hengenvetoon saatiin kisamateriaali ja siltä seisomalta alkoi kiireinen reitin läpikäynti, karttojen suojaaminen, varusteiden kasaaminen ja huoltojen suunnittelu. Reitti suunniteltiin yhdessä ilman suurempia erimielisyyksiä, alkuhan vaikutti varsin hyvältä... Kun kaikki oli valmista, kello taisi olla 9.50 eli meille jäi noin kymmenen minuuttia aikaa palloilla lähtöalueella ennen starttia. Fiilikset olivat huipussaan. Sännättiin kisaan monen muun mukana.Kisan alku
Prologin kartta oli haastava. Minä
olin ihan ulapalla ja luovuin kartasta hetken sitä ihmeteltyäni. Teholla välähti paremmin ja rastit napsittiin vauhdikkaasti.
Rullaluistelu 35km+Quest+uimapatjailu/juoksu 18km
Tämän jälkeen ensimmäiselle osuudelle. Rullaluistelu kulki ihmeen hyvin ja rastit tipahtelivat vastaan mutkitta. 1 Quest suoritettiin juosten Joensuun keskustassa, jonka jälkeen palattiin takaisin Pärnävaaraan. Pärnävaarassa pikainen vaihto juoksuun ja uimapatjailuun. Uimapatjailua oli osuudella yllättävän vähän, pisin vesistön ylitys oli n.250m. Meillä oli yhden patjan taktiikka ja se toimi hyvin. Kannettiin uimapatjaa juosten turhan pitkän matkan. Uimapatja hidasti vauhtia. Monet joukkueet jättivät patjan jo paljon aikaisemmin odottamaan reitin varrelle. Sekasarjan Kandersteg tiimi pyyhälsi lennokkaalla askeleella ohitsemme osuuden puolivälissä.Uimapatjailun lopussa tehtiin vielä pieni kartanlukuvirhe, eksyttiin väärälle polulle ja asuinalueelle..kunnes tajuttiin virhe ja juostiin hieman suunniteltua pitempi reitti, tässä päästettiin sekasarjan Vaarojenmaraton tiimi ohi.Pyöräily 39km +Kaivosquest Outokumpu+ Pyöräily 35km
Seuraava vaihto olikin sitten pitkä ja huolellinen. Seuraava osuudessa oli luvassa pyöräilyä ja melontaa vuoronperään Quest lisukkeineen. Vaihdoimme kuivia vaatteita ja tankkasimme kunnolla evästä ennen matkan jatkumista. Vaihto venyi mutta se oli tärkeä. Pyöräily lähti kulkemaan heti tosi hyvällä sykkeellä. Tehon reitinvalinnat onnistuivat ja saatiin pian kiinni ja ohitettiin edellisessä vaihdossa edellemme päässeen Vaarojenmaraton tiimi.
Teholla oli huoltolaatikossa salainen ase eli ruisleipiä sinapilla ja kananmunalla höystettynä ja voi jestas
että maistui hyvälle tässä vaiheessa kisaa. Tästä lisäpotkua reisille ja matka jatkui pyörällä kohti melontaa.
Melonta 19km
Melontaan saavuttiin illan hämärtyessä.
Järvellä tuuli voimakkaasti ja aallokosta selviytyminen vaati
todella tehokasta melontaa. Osuus suuntautui onneksi joelle, missä
ei tuullut niin kovasti. Myötävirtaan melottiin, melonta sujui ja
juttu lensi. Vastaan tuli kisassa meitä edellä olevia joukkueita. Sekasarjan ykkösenä etenevä Kardersteg tiimi oli jo päässyt meitä tuntuvasti karkuun.
Takaisin tullessa olikin sitten vastavirta. Rastit olivat harvassa ja matka alkoi käydä tylsäksi. Illan pimetessä pimeni myös ajatukset. Hiljaisina saavuttiin takaisin järvelle missä tuuli oli yltynyt entisestään. Melonta päätepisteeltä näkyi valoa, aallokko puski meitä kovalla kädellä kaislikkoa kohti. Piti meloa niin lujaa ja nopeaa kuin jaksoi. Päästiin rantaan. Rannalla kävi kylmä viima ja tärisin päästä varpaisiin. Kädet olivat kohmeessa enkä saanut sytytettyä otsalamppua. Vaihtovaatetta oli liian vähän. Huoltolaatikkoa tuli ikävä.

Pyöräily 25km
Kylmästä huolimatta päästiin liikkeelle. Pyöräily lämmitti ja pian veri alkoi kiertämään kohmettuneissa käsissä ja varpaissa. Aamuhämärässä pyöräiltiin
rastien kautta Soramonttu questille missä oli tarjolla juoksusuunnistusta. Teho tarjosi minulle karttaa,
mutta en siinä tilanteessa halunnut ottaa suunnistus vastuuta. Olin
väsynyt ja tiesin, että vain hetken päässä perässä oli 2 kovaa
tiimiä ja en halunnut hidastaa meidän vauhtia. Rauhalllista vauhtia kierrettiin rastit ja päästiin jatkamaan matkaa rastien kautta kohti Pärnavaaran huoltoa. Tiesimme seuraavassa huollossa olevan cut off aikarajan ja mielessä
oli vain sen alittaminen. Mulla oli tekemistä pysyä Tehon perässä,
energiat ja nesteet loppuivat kesken molemmilta..mutta vaikeuksista huolimatta ehdittiin ajoissa.
Suppa Quest-vaijeriliuku + 15km juoksusuunnistus
Ehdittiin huoltoon hyvissä
ajoin ja suunnattiin Suppa Questille missä päästin liukukumaan
vaijerilla lammen yli. Yritin hienona naisena selvitä kastumatta mutta painovoima teki tehtävänsä ja läiskäytin persuksia myöten komeasti lampeen. Sitten ehkä kisan raskaammalle
juoksuosuudelle Pärnävaaran suppa-harju maastoon, kuulemma vanha
Jukolamaasto. En tiedä montako harjua kiikuttiin ylös alas mutta
todellakin sain reidet hapoille ja ajatuksetkin taisi hapottaa kun pummattiin paria rastia ihan mallikkaasti. Onneksemme selvisimme metsästä pois.
Huollossa kuulimme, että viimeinen melonta oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Tieismme tässä vaiheessa että edessä oli jäljellä vain n.60km pyöräilyä minkä päässä häämötti maali. Kuulimme, että moni joukkue oli keskeyttänyt kisan. Olimme hyvissä asemissa kilpailussa ja se antoi voimia vielä loppurutistukseen.

Pyöräily 41km+17km
Viimeinen pyöräilyssä olin jo aika
mehuton. Varsinkin osuuden alussa en meinannut pysyä Tehon perässä.
Tässä vaiheessa olisin varmasti hyötynyt vetoavusta. Avanti Adventuren 1 tiimi tuli jossakin välissä peräämme ja yrittivät polkaista karkuun mutta tekivät suunnistusvirheitä ja tulivat aina uudelleen meidän ohi. Kertalleen tetsattiin pyörien kanssa risukossa missä ei nähnyt hetkeen eteen eikä taakse. Avanti ei kuitenkaan ihmetykseksemme seurannut meitä sinne.:).Kilpailua oli jäljellä n.20km, iski hirvee kilpailuvietti ja sanoin Teholle, tai oikeastaan komensin..:) että voitaisiin karistaa Avanti kannoilta. Tilaisuuden tullen teimme
katoamistempun ja onnistuimmekin jättämään tiimin taaksemme.
Viimeinen kilometrit maaliin piti sitten pyöräillä niin lujaa kuin jaksoin ja onnistuimme saapumaan maaliin 5 joukkueena. Ihan mahtava fiilis oli saapua maaliin huiman loppukirin jälkeen. Tulimme sekasarjan 2 ja koko kisan 5 sijalle. Raskaassa kisassa selvitti koko reitin läpi vain 6/21joukkeesta. Keskeyttäneitä tiimejä oli monta.
Kisa oli fyysinen. Sää oli tuulinen ja etenkin yöllä lämpötila laski muutamaan asteeseen. Piti sietää kylmää ja märkää, nälkää ja janoa. Teho onnistui suunnistuksessa, pidimme koko kisan läpi hyvää omaa vauhtia. Pääsimme tavoitteeseen käydä koko reitti läpi. Aikaa kului 27,5h, matkaa kertyi n.255km. Kiitos järjestäjille, muille kanssakisaajille ja Teholle huipusta kisaseurasta..

Tässä vielä linkki Tehon kirjoittamaan kisaraporttiin jossa hieman erilainen näkökulma reitistä ja reitinvalinnoista
Johanna