Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Polkujuoksua parhaimmillaan, NUTS Karhunkierros 22.-24.5.2015, 80K

Viimevuoden keväällä näin ensikerran ilmoituksen NUTSin järjestämästä polkujuoksukisasta Kuusamon upeissa erämaissa. Silloin en päässyt vielä viivalle, mutta seurasin kisaa gps seurannasta ja ihmettelin juoksijoiden selviytymistä vaativalta, kylmältä ja märältä reitiltä, jossa sai rämpiä pahimmillaan puoleenreiteen yltävässä lumessa. Kytemään kuitenkin jäi ajatus osallistumisesta seuraavan vuoden kisaan, mutta harmikseni unohdin koko asian ja jäin ilman osallistumisoikeutta ilmoittautumisen auetessa vuodelle 2015.

Juoksuharjoitteluani rajoitti edelliseltä seikkailukesältä sinnikkäästi seuranneet rasitusvammat. Tein kovasti töitä, tehostin kehonhuoltoa ja yritin välttää juoksua. Joulun jälkeen aloin tekemään satunnaisia juoksulenkkejä talvisilla poluilla. Toiveena oli edelleen päästä mukaan Karhunkierrokselle ja vihdoin viimein huhtikuun alussa sain tarjouksen 80km Ultramatkalle. Harkitsin asiaa jopa puolipäivää..vaikken ollut juuri juossut..järki sanoi ettei missään nimessä..mutta kun mieli teki..Edellisenä vuonna matkan juosseen ystävän kannustuksella päätin osallistua kisaan. Ainakin luvassa olisi huikeat maisemat!

Lyhyessä ajassa piti tehdä kovasti töitä. Onneksi olin läpi talven pystynyt hiihtämään, etten ollut ihan rapakunnossa. Treeni oli enimmäkseen juoksua lumisilla poluilla. Parhaimmillaan rämmin räkäposkella upottavassa lumessa ennen töihin menoa ja töiden jälkeen. Edellisen vuoden lumiset olosuhteet mielessä ajattelin näistä treeneistä olevan hyötyä. Juoksutreenien lisäksi kävin pelaamassa salibandya, pyöräilemässä ja kuntosalilla sekä tein pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa.

             

Juoksua edeltävällä viikolla en juuri urheillut, tankkasin energiaa keskiviikko-torstain ja perjantaina kevensin. Lauantai aamuna heräsin klo 4.50. Söin 2 ruisleipää ja yhden kananmunan aamiaiseksi. Olo oli kevyt ja rento. Matka Hautajärvelle starttasi klo 5.30 yhteis bussikuljetuksella. Tunnelma bussissa oli rauhaisa ja odottava.Kuuden viikon tehotreeni huipentui klo 7, kun ampaistiin matkaan Hautajärveltä, Karhunkierroksen luontokeskuksesta.

kuva: Minttu Mustonen

Juomarepussa, tilavuus 6L, oli urheilujuomaa 1,5l ja energiageelejä ja suklaapatukka, suolaa ja pakolliset varusteet. Tärkeäksi varusteeksi, hyvien kenkien lisäksi, märässä maastossa osoittautui gaiterit/säärystimet, jotka suojasivat iskuilta, roiskeilta ja kengännauhat pysyivät hyvin kiinni lipan alla. Vaatetuksena pitkähihainen paita ja polvipituiset trikoot ja kompressiosäärystimet.Vettä satoi tihkuttaen, metsän siimeksessä ei juuri tuulta huomannut.

Alkutaipale Oulangan luontokeskukseen kulki reippaasti letkassa juosten. Polku oli nopeakulkuista, ajoittain jopa kuivaa ja mukavan teknistä, väliin liukkaita pitkospuita. Sukat ja kengät kastuivat jo ensimmäisillä kilometreillä ja pysyivät märkinä lähes koko matkan. Juoksu tuntui heti alkumetreillä kulkevan kevyesti. Juttu lensi puolin ja toisin edellä juosseen mieskisailijan kanssa. Ensimmäisellä huoltopisteelle oli matkaa 27km, jonne saavuin reippaan kolmen tunnin taivaltamisen jälkeen, siellä oli odottamassa oma huoltokassi. Järjestäjä tarjosi kaikilla huoltopisteillä sipsiä, suklaata, vettä ja urheilujuomaa. Paikkasin alkutaipaleella syntyneet rakot ja vaihdoin jalkaan kuivat sukat. Reppuun piti pakata nyt enemmän energiaa kuin lähtiessä, sillä jatkossa huoltopisteillä ei olisi omaa huoltoa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä riittänyt vähempikin..

Matkan varrella sai ihastella koskien kuohuja/kuva:Aapo Laiho

Reilun 10min tauon jälkeen jatkoin matkaa suu ja kädet täynnä suklaata. Reppu tuntui painavalta ja askel raskaalta. Alkumatkan hyvä peesi karkasi lennokkaalla askeleella matkoihinsa. Matka jatkui yksin taivaltaen Oulankajoen vartta, harjun päällä hyvää ja helppoa polkua pitkin. Vaikka tämä pätkä oli helpoin reitillä oli se minulle kaikkein vaikein. N. 32km kohdalla koin notkahduksen ja vauhti hiljeni lähes kävelyksi. Geeliä ja suolaa ja itseni psyykkausta ja pian tossu alkoikin taas kulkea. Päätin, että miehän en kävele, vaan juoksen..ja muutama voimasana tuli sanottua ääneen.

Lähetyttäessä Juumaa polku muuttui vaativaksi, juurakkoiseksi, tekniseksi ja se oli minun mieleen. Pian aloin ottamaan kiinni 53km juoksijoita ja muutaman 80km juoksijan ohitin. Väliin sain seuraa ja taas olin yksin. Juuman huollossa pikainen pysähdys ja nestetankkaus, aikaa oli kulunut n.8,5h ja matkaa vajaa 60km.

Märkää ja pitkospuuta oli kiitettävästi tarjolla/Aapo Laiho

Juuman jälkeen oli pitkään tasaista, mutta märkää. Kun alettiin lähestymään Iso Kumpuvaaraa reitin profiiliin alkoi tulla nousumetrejä samaan aikaan keli muuttui tuulisemmaksi ja sateisemmaksi. Vettä satoi väillä kaatamalla, rakeita paiskoi taivaantäydeltä, mutta se ei hidastanut menoa, vaan sai minut entistä vauhdikkaampaan menoon. Liike piti lihakset lämpimänä. Myös riittävä energiansaanti viileän kelin vuoksi oli tärkeää, otin säännöllisesti geeliä ja hieman enkstraakin kun oli oikein kylmä. Huoltotaktiikkana oli, että hitaissa ylämäissä tankkasin energiaa, jotta tasaisella ja alamäkiosuuksilla sain sitten edetä energisenä.

Viimeisellä huoltopisteellä Konttaisella viivähdin vain pienen hetken, aikaa oli kulunut n.10,5h. Muutama sipsi suuhun ja vähän täydennystä juomapussiin.  Suu täynnä suklaata lähdin kipuamaan kohti Valtavaaraa ja heti ensimmäinen nousu yllätti jyrkkyydellään, huoh, meinasi pyörryttää ja melkein tukehduin suklaaseen.. Nousut kävelin ja laskut enimmäkseen juoksin. Montakohan nousua lie olikaan kohti Rukatunturia.. osuus oli vain 6km ja tuntui pitkältä. Maisemat loppukilometreillä hivelivät silmää ja saivat väsyneestä matkaajasta vielä pikkuisen enemmän iri. 

Maali häämöttää.. ehkä../ Aapo Laiho

Viimeissä nousussa seuraani liittyi 3 miehen porukka, joilla oli takanaan yhtä monta kilometriä kuin minulla. Yhdessä juostiin viimeinen alamäki maaliin. Fiilikset oli kaikilla aikalailla samanlaiset!

Kuva Aapo Laiho

     

Maaliviivan ylittäminen oli Huippua! Olo oli väsynyt, mutta iloinen, aikaa matkalla kului rapiat 11h 38min. Pitkä matka oli tehnyt tehtävänsä. Karhunkierros näytti juoksijalle parhaimmat puolensa, lunta ei näkynyt reitillä juurikaan eikä karhuja, vaikka niistä peloteltiin..:) Reitti oli elämys ja ehdottomasti juoksemisen arvoinen..tiesin jo maalissa että ensivuonna uudestaan...:) Yllätykseksi ylitin maaliviivan 2 naisena 80km sarjassa.                                   

Kiitos järjestäjille hienosta ja hyvin järjestetystä kisasta! Kanssakisailijoille kiitos tsempistä ja hyvistä jutuista, erityisesti Antille ja Teemulle! Tiimikaveri Harrille kiitos mukavasta matkaseurasta ja onnittelut 53km kisan läpijuoksusta!

                                      
http://nuts.fi/

http://nuts.fi/tapahtumat/karhunkierros/

http://www.trailrunning.fi/