Viivasuunnistusta kesäterässä Haukiputaalla

Tässä kartta rastien kanssa. Meidän kartoissa ei rasteja ollut.

Tämäkään kausi ei ollut poikkeus. Se päättyi perinteiseen tapaan Grekelän Heikin järjestämään käsittämättömään hässäkkään, joka tällä kertaa tarkoitti viivasuunnistusta fillarilla (tai juosten). Onneksi karttoja ei tällä kertaa tarvinnut piirtää itse, sillä se olisi tiennyt lisäksi hallitsematonta kaaosta. Kisaan valmistauduttiin erityisen huolellisesti viettämällä saunailtaa suunnistuskamujen kanssa. Kisan jälkeen oli tarkoitus pitää tiimin mediapäivä, mutta valitettavasti paikalle ei saapunut yhtään toimittajaa.

Viivasuunnistuksen idea oli hyvin simppeli tai niin mä ainakin luulin. Seuraat vain ratametsurin piirtämää viivaa ja merkitset karttaan poikkiviivalla näkemäsi "rastit", jotka tässä tapauksessa tarkoittivat punakeltaisia kreppinauhoja. Aikaa oli käytössä ruhtinaallisesti 4 tuntia noin 60 kilsan matkaan. Jokaisesta missatusta rastista tulisi 10 min sakkoa ajetun ajan päälle eli nopeudestakaan ei olisi haittaa. Edellisestä viivasuunnistuksesta viisastuneena otin mukaan 4 kynää jotka sijoitin eri taskuihin, koska osa häviäisi kuitenkin matkalla. No, ensimmäinen hävisi jo ennen lähtöä, kun lainasin yhden kamulle .

Kisa lähti käyntiin letkajenkkana kuten arvata saattoi. Jo kymmenen minuuttia lähdöstä letkasta ei ollut enää hajuakaan, kun mentiin alueelle, jossa oli kaiken maaliman koirankusetuspolkuja, joista jokainen valitsi omansa. Taisi Heikki kusettaa meitäkin.

Tunnin kisaamisen jälkeen hävitin toisen kynän ja kun parin tunnin jälkeen kolmannesta meni terä, mulla oli vaan yksi toimiva kynä, josta piti siis pitää toooodella hyvää huolta. Mitäs sitten, jos sekin häviää? Ehkäpä käytän jotain eritteitä, luonnon aineksia tai sitten teen karttaan reikiä. Kyllä mä jotain keksin. Samalla tajusin, etten ollut muistanut juoda laisinkaan. Otin puoli pullollista litkua niin, että meinasin tukehtua ja pääsin taas kartalle pienen piiloskelun jälkeen. Kylläpäs tuo aikaa muuten juoksee.

Jossakin vaihessa tsekkasin kelloa ja sen mukaan olisi muka puoli tuntia aikaa enää jäljellä. Oli tehtävä radikaali oikaisu ja mentävä lähes suorinta tietä maaliin. Maalissa ihmettelin, kun siellä ei näy ketään. No onneksi Heikki oli paikalla ja tokaisi, että olin tuntia liian aikaisin maalissa. No niinpä tietysti, elin kelloni mukaan edelleen kesäaikaa. :) 

Viivasuunnistus oli uskomattoman hauskaa. Sai ajaa taas hienoja uusia träkkejä. Loppusijoitukseni oli töppäyksestäni huolimatta 6. Naisten sarjan olisin voittanut. Ehdin keräämään vajaan kolmen tunnin aikana 18/30 rastia. Vauhtia oli hieman liikaa, sillä pari "rastia" jäi huomaamatta ja välillä eksyin väärille poluille sen takia, kun silmät meinasi pullistua päästä (haittaa muuten näköäkin, kokeilkaa vaikka). Jos ja kun "rastit" ovat noin näkymättömissä, pitäisi koittaa malttaa mielensä paremmin. Tällä kertaa ei ajatuskaan ollut mukana. Eikä silmät, jotka sokeutuvat joka vuosi vähän lisää. Jatkossa talviaikaan pitää myös siirtyä aiemmin ja kynälle pitää kehittää joku patentti (laittaa esim. jojon päähän), vaikka se viimeinen kynä jäi hävittämättä. Nyt lienee parempi siirtyä talviteloille ja ehkäpä se kellokin pitää siirtää jo talviaikaan...

Kirjoitti Hotti

14th MuddyX - Canyon rules

Canyon rules. Retki-Rogainingin fillarisarja voitettiin viime keväänä Canyoneilla. Myös tämän syksyn MuddyX voitto otettiin Canyonilla. Sattumaa tai ei, Canyonilla pääsee lujaa. Canyon taitaa olla lännen nopein. Mutta asiaan...

Siitä on jo 7 vuotta, kun eka MuddyX järkättiin. Sen jälkeen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja tämänkin kertaiseen kisaan Muhoksen Päivärinteellä osallistui noin 40 naamaa. Mukana oli tietysti myös 1Lifen vähämieliset veljekset Hotti ja Artsi. Tarkoituksena oli etsiä 4 tunnin aikana niin monta rastia kuin mahdollista joko fillarilla tai juosten. Kisaa ennen selvisi, että maastossa oli käyty nuuskimassa. Sen verran renkaanjälkiä siellä näkyi. Joku taitaa ottaa homman tosissaan. Kuka tunnustaa?

Kartat jaettiin noin tunti ennen lähtöä ja ei muuta kuin reittiä rustaamaan. Kisakeskuksen tuntumaan oli laitettu tällä kertaa harvinaisen monta rastipistettä ja fiksut hemmot lähtisivät ilman muuta hakemaan ne ensin, jotta eivät ainakaan jäisi hakematta. Näin minäkin ensin ajattelin, mutta mielessäni oli jotain muuta. Edes bonustehtävän kahluurasti ei kääntänyt päätäni, vaikka se olisi ollut hyvä jättää viimeiseksi. Päätin siis vastoin kaikkia viidakon lakeja kiertää reitin vastapäivään. Saisin ainakin tehdä oman vedon.

Heti lähtöviivalla kävi ennustus selväksi, että suurin osa jengistä lähtee kiertämään reittiä myötäpäivään. Vain muutama jannu lähti toiseen suuntaan, mutta minä olin niistä ainoa, joka halusi kastaa kamansa heti kättelyssä, sillä bonusrasti sijaitsi lammessa olevassa saaressa, joka sattui matkan varrelle. Vettä meni kenkään "vähän". Siitä sitte rastin 73 kautta rastille 63, jossa tein muiden tavoin pienen samaistusvirheen. Juuri ennen oikeaa risteystä oli vastaava tie oikealla ja sitten vasemmalle. Onneksi huomasin mokan nopeasti, eikä takkiin tullut kuin pari minuuttia ja kuittasin edellä menneen ryppään. Sitten kohti Ylikiimingintietä, jolta pieni syrjähyppy rastille 43. Takas Ylikiimingintielle ja myötätuulen avustamana kohti rastia 51. Mietin pitkään haenko rastia lainkaan, mutta rastin kohdalla oleva tie näytti sen verran hyvältä, että sinne vaan päätä pahkaa. Jatkaako rastille 41 ja 92? Ei, noudatan alkuperäistä pläniä ja palaan takaisin tielle. Noukin rastit 41 ja 32, jonka jälkeen mageeta träkkiä kohti pohjoisinta rastia 82, jossa katse kelloon. Ou shit, aikaa on kulunut jo miltei kaksi tuntia ja oon vasta puolivälissä.

Toteutunut reitti on piirretty oranssilla.

Oli alettavaa miettiä mahdollisia oikoja, sillä loppureitti tulisi olemaan hitaampi, eikä vastatuulikaan helpottaisi urakkaa. Rasti 31 jää ilman muuta väliin. Samalla vastaan tulee kolmen kärki hyvällä sykkeellä. Jaa, poijat tekee yhteistyötä, noita jannuja on vaikea päihittää. Ovatko muka ehtineet hakea kaikki rastit matkalta? Ei mitenkään. Siitä ylävitoset ja vastatuulta uhmaten rastille 91, joka sijaitsi kiven kolossa Kallioselän kämpällä. Pitkospuupätkää riitti ja vastaan tuli joku hemmo. Väistin sivuun ja heitin samalla voltin ja turvalleen. "Tarviiko sun nyt noin tosissaan ottaa"? Olishan tuo voinu edes kiittää. No ehkä kiittämättömyys palkitaan. Samalla mietin, että hakeako rasti 42. No, haetaan nyt sitten. Ei olis kantsinut, sen verran piti tetsailla. Rastille 92 mennessä alkoi olla jo väsymyksen merkkejä ilmassa. Rasti löytyi helposti ja alkuperäisen plänin mukaan piti mennä rastille 52, josta kartan ulkopuolelle ja edelleen Muhoksen tielle, mutta neiti aika raksutti. Enää tunti jäljellä. Mitä teen? Onko reitti rastille 52 nopea? Ja paskat. Ei ole munaa. Ei ole koskaan ollu. Käännyn takaisin ja täpöllä kohti rastia 72, joka oli hukassa. Rasti olikin yllättävän korkealla. Ei ihan siinä, missä rastiympyrä keskikohta oli. Kaveri onneksi jelppas, mutta muutama minuutti siinä meni.

Rasti 82 löytyi helposti, mutta aikaa on enää 20 minuuttia. Rastille 63 menevä ura näyttää heikolta. Teenkö uukkarin? Ei, se voi muuttua paremmaksi. Mitä halvattua, metsähakkuu? Polku on kadonnut, suunnalla vaan etiäpäin. Kilsan tunkkaus ei todellakaan ollut suunnitelmissa. Voi Seppo minkä teit. Aah polku, mis mä oon? Rasti 63 pitäis olla tuolla alhaalla. Kyllä mä sen ehdin vielä. Voi vattu, aikaa on enää alle 10 minsaa ja matkaa pari-kolme kilsaa. Reiskat huutaa relaa relaa, nuppi huutaa kelaa kelaa. Rasti 53 olisi melkein matkan varrella, mut ei ehdi, ei ehdi millään. Kamu huutaa, että tuu peesiin. Hetken siinä pysyn, mutta ylämäessä tulee pataan. Maalissa. Minuutin yli. Ei voi mitään. Ilman kamun vetoapua takkiin olis tullu enempi. Kiitos.

Pläni toimi lähes loppuun asti. Ilman niitä paria pummia ja lopun metsähakkuuta olisin voinut ehtiä hakea vielä pari rastia. Rasti 41 olis kantsinu jättää väliin ja ehkä myös 51. 10 minuuttia ekstraa ja olisin saalistanut pojoja huomattavasti enempi. Riskipeli ei tälläkään kertaa kannattanu. Ahneella oli kakkanen loppu. Mutta ainakin sain mennä pääosin yksin ja sekös vasta siistiä oli. Sijoitukseni oli 7. Artsi oli 8. Kärjessä oli tällä kertaa uusia naamoja, mikä kertoo siitä, että taso on kova. Jokaisessa Muddyssä on tätä nykyä ainakin 10 voittajaehdokasta. Moni suosikki floppasi tai oli muuten vaan pihalla. On makeeta, että on kunnon kilpailua. Ensi keväänä uudestaan...

Kirjoitti Hotti

Lost in Kajaani 2015 - Punainen vaara tantereella

Hevoset telineissä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Rogainingin MM-kisoista (Matti ja Johanna) oli kulunut se kolme viikkoa ja Apsin Kiuruveden multisportti -kisasta  pari viikkoa ja taas piti vääntäytyä viivalle. Ja nimenomaan vääntäytyä, sillä pahin seikkailunälkä oli tyydytetty, treenit jäänyt vähiin ja henkiset traumat vielä hoitamatta, mutta luvattu mikä luvattu. Jos kyseessä olisi ollut mikä muu kisa tahansa, olisi se saanut jäädä väliin, mutta eihän Suomen parasta seikkailukisaa voinut missata.

Päätimme lähteä kisaan tutulla reseptillä - jos haluat voittaa, hanki joukkueeseen Nainen. Naisilla on tapana peittää heikkoutemme ja korostaa vahvuuksiamme, joita just nyt ei tule yhtään mieleen. Ihanaakin ihanampi Johanna sopi völjyyn parhaiten, joten ei muuta kuin jo neljättä kertaa Kaijaaniin, jonne menimme jo kisaa edeltävänä iltana. Rohtoja naamaan, saunomista ja pari mautonta vitsiä ja kisafiilis oli taas katossa tai niin me ainakin itsellemme uskoteltiin. Saimme kisan aikana lempinimeksemme Punainen vaara. Toistaiseksi ei ole tiedossa tarkoittiko se sitä, että olimme enemmän vaaraksi muille vaiko itsellemme. Siitä kohta lisää...

Punainen vaara kisa-aamuna

Eka päivä

Kisa alkoi tuttuun tapaa prologilla, joka kaikkien yllätykseksi ei ollukaan suunnistusta, vaan 6*400m viestijuoksu yleisurheilukentällä. Siisti idis, ei prologin tarvitse aina ollakaan suunnistusta, suunnistaa saa muutenkin ihan riittävästi. Lähtö tapahtui hevoskisoista tutulla volttilähdöllä eli kaikkien aavistamatta, joka jo mukavasti sekoitti porukkaa. Apsi jäi haavi auki kuopimaan paikalleen, mutta saatiin se hevosenpotkulla liikkeelle ja kohta se laukkasi melkein kärjessä. Johanna ja Masa pelas totoa. Alun perin ideoimamme rauhallinen alotus muuttui jo kierroksen jälkeen varsin hapokkaaksi riehumiseksi. Viestijuoksu sekoitti pakkaa ja pasmoja ihan riittävästi. Päästiin kärjen tuntumassa mankeloimaan, vaikka ei todellakaan olla mitään rinttereitä.

Ruuhijärvellä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Masa ja Apsi Ruuhijärven kierroksella. Johanna meni ajat sitten. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry)

Aloitimme pyöräilyn varsin vauhdikkaasti, kun prologista jäi vauhti päälle ja pääsimme kärjen tuntumassa rastille 1, jossa oli luvassa polkujuoksu Ruuhijärven ympäri - olipa muuten hienot maisemat! Tosin aina ku niitä katteli, meni joku nurin. Ymmärsimme vaihtaa lenkkarit jalkaan emmekä menneet järjestäjän vipuun oikaista aiemmasta niemestä, joten tulimme toisena vaihtoon Gaselli-Johannan vetäessä hurmiossa letkaa. Vaihdossa aikailtiin kuitenkin sen verran, että pari jengiä pääsi edelle. Siitä sitten seuraavalle rastille, jossa saimme suunnistaa kallioille, jossa oli ohjelmassa köysilaskeutuminen. Jouduimme jonottamaan, joten ero kärkeen kasvoi hieman.

Jonottamassa laskeutumaan. (Kuva: Rajavillit)

Johanna (Kuva: Rajavillit)

Apsi (Kuva: Rajavillit)

Sitten tuhatta ja sataa Väsyneiden isien kanssa kohti rastia 3. Johanna oli Apsin hinauksessa, mutta yhdessä mutkassa hidastettiin vauhtia sen verran, että Johannasta tuli lentävän lautasen matkustaja, jonka osoitteena oli viereinen oja. Johanna makasi liikkumatta paikallaan ja hetken jo luultiin, että kisamme oli siinä. Seisottiin tumput suorina ja uskoteltiin Johannalle, että mitään sulle tapahtunu (vaikka toinen käsi puuttui, naama oli ruvella ja pää väärin päin), kun ei mitään muutakaan osattu tehdä. Ero kärkeen kasvoi edelleen, mutta onneksi seurana oli Väsyneet isät. Tuntui jotenkin turvalliselta olla heidän seurassaan. Mieleen jäi kuinka Väsyneiden isien Jussi kertoi tohkeissaan nähneensä samaisella tiellä sammakon viime syksynä. Sanottiin sille, että tota ei kyllä uskota. Lupasi näyttää kuvanki, mutta ei näyttäny. Ei muuten uskota ennenku näyttää...

Rastille 8, joka sijaitsi Losonvaaran päällä, teimme pienen pummin. Rastimääreen mukaan rastin piti olla niityn pohjoispuolelle, mutta se olikin ihan muualla. Siitä Apsi kai vähän suuttui, sillä Rastin 9 jälkeen se laittoi ison vaihteen silmään ja tykitettiin maantietä useita kilsoja sillä seurauksella, että Masan reidet meni solmuun ja aivot happamaks. Ennen Porttivaaran nousua Masa huusi armoa ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta Porttivaaran nousussa mennessämme rastille 10 Masan vintti pimeni täysin ja eksyimme väärälle polulle. Ero kärkeen kasvoi.

Canyon-juna puksuttaa. (Kuva: Rajavillit)

Rastille 12 mennessämme väsynyt tiimimme halusi väen väkisin valita raskaimman UKK-reitin, vaikka alkuperäinen reitti oli piirretty ihan muualta. Matkaoppaiksi saimme Väsyneet isät, joista ei meinattu päästä eroon millään ja jotka oli ilmeisesti värvätty Hiiltomiesten toimesta eksyttämään meiät. Reitti oli sen verran haastava tunkkauksineen, että aikaa tuhraantui reippaasti, mutta maisemat oli hienot. Rastin 12 jälkeen Apsi könysi pyörällä sillä seurauksella, että hetken jo luulimme saaneemme jengiimme uuden ulkomaalaisvahvistuksen. Kaveri oli kauttaaltaan mudassa ja puhui jotain ihmeellistä mongerrusta - varmaan niitä maahanmuuttajia. Aina tyylikäs ja nopea Canyonkin näytti vähintään omituiselta. "Hei kaveri, Afrikkaan on sen verran pitkä matka, ettei sinne kannata mennä fillarilla". Rastin 13 jälkeen tultiin Vuokatin laskettelurinne alas sillä seurauksella, että Apsi könysi taas. Tällä kertaa Apsi näytti siltä, että oli parempi pitää suut supussa. Rastilla 14 kävimme vähän suppailemassa ja uimassa, jonka jälkeen Apsikin näytti taas enempi täkäläiseltä.

Masa ja Apsi lähdössä melomaan. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat)

Illalla oli ohjelmassa vielä mielenkiintoinen melontarasti, jossa jengin piti pähkäillä mitkä rastit hakee meloen ja mitkä juosten. Se meni meiltä sen verran hyvin, että mentiin kärkivauhtia. Ennen yörastia käytiin vielä Änkkäri -puistossa etsimässä koodeja ja skuuttaamassa. Masa olisi halunnu jäädä sinne vielä leikkimään, mutta kamut raahas sen väkisin sieltä pois. Sitten fillarilla leiriin, teltta pystyyn ja nauttimaan Johannan kokkaama juhlaillallinen. Harvoin lihapullat ja pasta on maistunut niin taivaalliselta. Sen verran  kroppa kävi kierroksilla ja jutut oli hervottomia, että nukuttiin jopa 1-2 tuntia, no mutta ainakin saatiin olla pitkällään. 1. päivän jälkeen ero miesten kärkeen eli Free Adventureen oli noin 1,5 tuntia ja sekasarjan kärkeen eli Hiiltomiehiin noin puoli tuntia. Näiden lisäksi edellämme oli pari muuta äijäjoukkuetta.

1. päivän maalissa. (Kuva: Rajavillit)

Toka päivä

Päivä alkoi aamulla klo 6 noin 6 kilsan suunnistuksella Naapurivaaran ainutlaatuisessa viidakossa. Olipas kyllä erityisen epätyypillinen kainuulainen metsä! Mahtoiko johtua niiden kymmenien lehmien lannoittavasta vaikutuksesta? Kartassa oli enemmän kiellettyä aluetta kuin sallittua ja siitä oli poistettu joitakin polkuja, mutta ei ymmärretty mennä ratametsurin hämyyn. Vaaran päälle päästyämme sanottiin, että seuraava rasti onkin tuolla vaaran alla olevan lammen päässä, joten ei muuta kuin lähes pystysuoraa rinnettä alas ja takas ylös. Siitä sitten vielä yhdelle rastille ja pyörille. Osuus meni meiltä putkeen ja päästiin toisena Free Adventuren kannassa polkemaan kohti seuraavia rasteja.

1. ryhmän lähtö aamulla klo 6. (Kuva: Rajavillit)

Masa ylittää hienoa rotkoa. (Kuva: Rajavillit)

Toisella rastilla ylitettiin köysien avulla pari siistiä rotkoa (hieno quest!), jonka jälkeen otettiin kärkijengien tavoin harkittu oiko joen yli kohti rastia 3. Karttaan oli merkitty joen kohdalle ylityspaikka, joka normikartoissa tarkoittaa siltaa tai vastaavaa, mutta ei snaijattu, että seikkailukartoissa se taitaakin tarkoittaa paikkaa josta pääsee yli vaan talvella. Etsittiin porukalla siltaa aikamme, mutta sitten Johanna sanoi meille, että nyt äijät yli ja sassiin. Katottiin peukalot suussa kun Johanna kahlas joen yli pyörä pään päällä. Mikä sooooomaaaalaaanen NAINEN! Ei ehitty ees kissaa sanoa tai apua tarjota, kun se oli jo joen toisella puolella. Eihän siinä auttanut muu kuin perään lähtä, vaikka vettä oli kaulaan asti ja lämpötila 5-10 astetta. "Hei Apsi, ens vuonna pitää kyllä tarkempaan miettiä kuka niistä sadoista halukkaista naisista otetaan reissuun mukaan". Saatiin siinä 5 minuuttia eroa Hiiltomiehiin, kun päästiin vielä haijaa.fi jengin peesiin, joten hiillostus oli alkanut. Ei vaan tajuttu, että hiillostettiin lähinnä itseämme. Puoli tuntia siinä meni lämmetessä, mut kannattihan se.

Kohti seuraava questiä. (Kuva: Rajavillit)

Rastilla 6 heitettiin vesisangolla pulloja nurin, jonka jälkeen noustiin jonkun korkean kukkulan päälle. Siitä alkoi Mtb-osuus ja mittakaava muuttui aika tavalla. Masa oli toiminut veturina Apsin hinatessa Johannaa ja kun juna nousi kukkulan päälle, Masan aivot oli taas narikassa. Vedettiin yksi risteys pitkäksi ja Hiiltomiehet sai meiät kiinni. Seuraavalla rastilla Masa totes, että "thoi ei varmana oo mheiän rasthi, thässä on varmaan joku hajonta", vaikka Hiiltomiehet ja Väsyneet isät oli juuri siinä leimannu. No olihan se meidän rasti ja ei muuta kuin perään, kun ei oltais muuten kotiin osattu. Tais Mäsän päässä olla hajonta menossa. Sen jälkeen Mäsä ei ollu varma enää mistään, eikä ässävikakaan tahtonut enää korjaantua.

Uinti virkisti mukavasti. (Kuva: Rajavillit)

Saatiin jollain ihmeellisellä tavalla vedettyä jälleen noin 5 minuutin kaula Hiiltomiehiin, mutta rastille 15 tehtiin taas pummi yhden nousun jälkeen. Kartasta puuttui yksi iso tie eikä se muutenkaan tuntunut täsmäävän maastoon. Tai sitten oltiin ihan pihalla. Eikä kyllä oltu ainoita. Harhailtiin aikamme metsässä ja Hiiltomiehet pääsi ohi. Sen jälkeen ei niitä enää kiinni saatu. Lopussa käytiin vielä uimassa ja armeijan esteradalla. Kun päästiin maalialueelle, ohjelmassa oli vielä suunnistusta ja vihjeiden etsimistä koulun käytävillä sekä kohtuullisen vaativa metsäsuunnistus kartalla, josta yllättäen puuttui polkuja. Noin 17 tunnin kisaamisen jälkeen tuntui, että lyhempikin suunnistus olisi riittäny, mutta oli siellä sentään hyviä mustikoita. Kisan jälkeinen sauna ja keitto tekivät eetvarttia. Energiankulutus oli kuitenkin sen verran kova, että illalla piti käydä syömässä vielä kiinalaisessa. Parin tunnin päästä oli taas näläkä ja ei muuta kuin Heseen. Erityisesti illallinen kiinalaisessa tuttujen heppujen kanssa oli mieleenpainuva hetki.

Jälkipelit

Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen. Mukana oli uusia kovia jengejä, mutta myös viimevuotiset jengit olivat nostaneet tasoaan. Lopputuloksissa olimme toiseksi paras sekajoukkue noin 50 minuuttia Hiiltomiehille jääneenä, vaikka vedettiin kovempaa kuin viime vuonna. Puuppola rules sijoittui kolmanneksi. Kaikki sarjat mukaan lukien sijoituimme kuudenneksi. Miesten sarjan voiton pokkasi Free Adventure. Kisattiin yli 18 tuntia, kilometrejä kertyi noin 230. Voittoon meillä ei tällä kertaa ollut mahkuja, vaikka vauhtimme ajoittain kovempaa olikin. Saatiin kuitenkin hiillostettua Hiiltomiehiä emmekä päästäneet niitä helpolla, mutta samalla sahattiin itseämme jalkaan. Juoksuosuuksilla vauhtimme oli jopa miesten kärjen tasolla, mutta fillarilla annoimme liikaa siimaa. Hinaaminen toimi hyvin, mutta samalla se söi miehiä ja altisti pummeille. Vähemmällä hinaamisella, vuorovedolla ja tasaisemmalla vauhdilla tulos olisi voinut olla parempi. Kahdet kartat olisi ollut halukkaille poikaa, olisi muutkin saaneet samalla suunnistaa. Jos muutkin suunnistais, Mäsän otassa ei välttämättä lukis "overloaded". Jatkossa Masan pitää panostaa siihen, että aivot saa sokeria enempi. Ja ylipäätään syödä pitää enempi. Kaikesta huolimatta vedimme ihan hyvän kisan. Apsi repi ja raastoi tehden uskomattoman määrän töitä. Johanna tsemppasi ja loi uskoa. Mäsä yritti parhaansa, mutta parasta ennen päivä oli joko mennyt tai se on tulossa.

Tulokset

Hiiltomiehet ja 1Life palkintojenjaossa. (Kuva: Rajavillit)

Kaiken kaikkiaan kisa oli jälleen kerran erinomaisesti järjestetty. Poppaukot Liuha ja Nyström opiskelijoineen olivat taas loihtineet loistavan kisan, kiitos siitä! Teidän hyvä, iloinen ja positiivinen meininki välittyy myös itse kisaan. Opiskelijat tsemppasivat meitä rasteilla upealla tavalla, kiitos siitäkin. Nähtiin taas hienoja paikkoja, joissa ei oltu ennen käyty. Reitinvalintavaihtoehtoja riitti ja tunkkaamaankin pääsi halutessaan. Sääkin suosi. Näillä muistoilla mennään taas pitkään.  Ensi vuonna kisa uudistunee hieman ainakin aikataulujen suhteen. Se lienee tervetullut uudistus. Tekee kaikille hyvää, kun uudistuu välillä. Kiitos myös Rajavillien Markukselle (ja Johannalle), joka keskeytti oman kisansa vain saadakseen kannustaa ja ottaa valokuvia meistä. :) Ei vaiten, toivottavasti jalkasi paranee pian ja näemme taas. Ehkäpä näemme jo Lost in Kajaani Winter seikkailuskabassa ensi keväänä. Punainen vaara hiljenee, kunnes toisin todistetaan...

Kirjoitti Team 1Life

P.s. Artsi kisasi XC Adventuren jengissä, joka oli hienosti 6. Niistä pojista kuullaan vielä...

World Rogaining Championships 2015 - Paljastuksia Kiilopäältä

Kun pari vuotta sitten kuulin, että Rogainingin MM-kisat ovat tulossa Suomeen ja vieläpä kaikkien kaljupäiden isoisälle eli Kiilopäälle, olin aivan onneni tuntureilla. Sinne mukaan ilman muuta - Uulalaa! Vuosi sitten alkaneet polvivaivat kuitenkin vesittivät haaveeni, kunnes kokeilin MSM:ää. Viime keväänä kivuista ei ollut enää tietoakaan, joten ei muuta kuin soitto harvoille ja valituille suunnistustaitoisille hulluille. Eihän kotikisoja voinut missata. Johanna ja Kari suostuivat mukaan, joten ei muuta kuin ilmo sisään, rasvaamaan jalkoja ja reenaamaan mäkiä, joita Oulusta ei muuten montaa löydy. Lisäksi konsultoimme paria gurua, jotka olivat kiertäneet vastaavia kisoja aiemmin. Henkinen ja fyysinen valmistautuminen oli alkanut.

Viikko ennen kisaa mursin kylkiluuni ja nukkuminen oli sitä sun tätä. Kun vielä kisaa edeltävä yö vietettiin mökissä, jossa ei ollut verhoja, univelat vain paisui kuin pullataikina. Johanna paiskoi yövuoroja, joten unet oli jäänyt vähiin. Kari muutti kesällä naisen perässä Etelä-Suomeen, joten unet ja juoksureenit oli jäänyt vähiin. Lopputulemana oli, että kisaan osallistui kolme ZZZombieta.

Suurin työ on tehty ja on aika nauttia MM-kisojen tunnelmasta.

Taktiikka

Osallistuimme siis vaellusuunnistuksen eli Rogainingin MM-kisoihin, jotka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Kisaajien oli kerättävä 24 tunnin aikana mahdollisimman monta rastia jalan, jotka oli pisteytetty eriarvoisiksi. Eniten pisteitä kerännyt voittaisi. Ennen skabaa saimme kolme tuntia aikaa suunnitella reittimme ja sekös vasta kivvaa oli. Päädyimme reittisuunnittelussa siihen, että kiertäisimme ensin länsipuolen helpohkot rastit, jonka jälkeen suuntaisimme eteläpuolen helpohkoille rasteille. Tunturit jättäisimme viimeiseksi. Suunnitelma perustui siihen, että alussa jaksaisimme varmuudella vielä juosta ja lopun raskaimmat osiot voisi sitten kävellä. Toisaalta helteinen keli puolsi sitä seikkaa, että alun metsäosuuksilla olisi enemmän varjossa kuin avotuntuntureilla. Tiesimme osaavamme suunnistaa pimeässä maastosta riippumatta, joten sillä ei ollut vaikutusta suunnitteluumme. Hashhousea (huoltoteltta, jossa evästä yms.) emme reitille osanneet laittaa, joten tulisimme vetämään kisan ns. yhden lenkin taktiikalla vastapäivään.

Suunnittelimme reitin 3 metrin langan ja nuppineulojen avulla. Samalla oli hyvä tankata ja nostattaa fiilistä toisten kisaajien kanssa. (Kuva: Jussi Mäkelä)

Ennen suunnittelua piti arvioida kuljettava matka. Arvelimme jolkottelevamme linnuntietä 120 kilsaa, joten leikkasimme kolmen metrin langan, johon laitoimme tussilla merkkejä 1,5 tunnin välein. Langan pujottelimme eri väristen nuppineulojen avulla niin, että mahdollisimman monta "tuhannen taalan" rastia tulisi mukaan. Laitoimme karttaan ajat ylös, jotta tietäisimme olemmeko aikataulussa. Samalla teimme karttaan muutamia oikoja ja lisälenkkejä, jos näyttäisi siltä, että aikataulu ei pidä. Suunnittelun lähtökohtana oli mennä rasteille niin suoraan kuin mahdollista, sillä 1:40 000 kartalla pienetkin mutkat tuovat huomattavan paljon lisämatkaa. Jotta se olisi mahdollista, teimme karttaan vielä lisää pohjoisviivoja helpottamaan suunnistusta. Suunnistuksen ajattelimme toteuttavamme niin, että yksi suunnistaa ja toinen varmistaa. Kolmas voisi kahtella vaikka maisemia ja lepuuttaa aivoja. Välillä vaihtaisimme osia. Kaikki ylämäet meinasimme kävellä, tasangot ja alamäet jolkutella niin pitkään kuin mahdollista.

Koska menisimme koko reitin yhtenä lenkkinä, reppuihin piti laittaa evästä aika tavalla. Pääpaino oli rasvoissa ja sokereissa, joita olimme tankanneet myös etukäteen, jotta saisimme ravintoa ja nestettä varastoon. Vauhti tulisi olemaan sen verran alhainen, että lihakset syövät pääasiassa rasvoja, mutta yläkerta tarvitsee sokeria (glukoosia). Mukaan tuli siis geelejä, ruisleipää, pasteijaa, kroissanttia, viineriä, PULLAA, pähkinöitä, sipsejä ja karkkeja. Koska keli oli helteinen, myös suoloista piti huolehtia runsaan hikoilun vuoksi. Lopullinen repun paino olikin 4-5 kiloa, vaikka nestettä oli kullakin vain 1,5 litraa (Johannan reppu taisi painaa vieläkin enemmän, vaikka koitettiin siitä miehille salaa kamaa siirrellä - on se vaan kova mimmi!).

Tunturipurojen vesi oli juomakelpoista, joten miksipä kantaa mukana ylimääräistä nestettä. Otimme mukaan tyhjiä pulloja, joita voisi sitten täytellä tarpeen mukaan. Teipattiin varmuuden vuoksi nilkat venähdysten estämiseksi ja laitoimme jo etukäteen teippiä tai rakkolaastaria sellaisiin paikkoihin, joita voisi alkaa hiertää(mielen hiertämistä ei osattu huomioida). "Se joka vaseliinissa säästää, ihteään vihaa", sanotaan. Minä laiton linolaa sinne sun tänne, koska ihteäni rakastan. :) Nilkkoihin laitoimme gaiterit (nilkkasuojat), ettei roskat pääse popoihin kinttuja rikkomaan. Yritimme ennakoida mahdolliset ongelmat niin hyvin kuin mahdollista.

Jolkottelu

Kisa lähti käyntiin suunnitelmiemme mukaan ja rastit löytyivät hyvin. Alussa intoa oli tosin niin paljon, että piti oikein jarrutella. Onneksi mukana oli sykemittari, joka auttoi siinä, ettei vauhti kasvanut liian suureksi. Johannalla ja Karilla oli mukana uudehkot kengät, joten aika ajoin piti pysähdellä jalkoja säätämään. Keli on sen verran kuuma, että pysähtelimme lähes joka purolla tankkaamassa ja kastautumassa. Välillä kengät kuumeni niin paljon, että teki hyvää vilvoitella niitäkin. Tauot pyrimme pitämään varjopaikoissa. Parin tunnin jolkottelun jälkeen olimme jo puoli tuntia aikataulua edellä. Neljän tunnin kohdalla olimme jo tunnin kaavailtua edellä, joten hyvältä näytti. Suunnistus sujui kohtuullisesti ja olimme selvinneet parilla viiden minuutin pummilla. Fiilinki oli mitä parhain.

Reittikäppyrä (by Kari Kokkinen)

Noin 6 tunnin kohdalla huomasimme vauhtimme hidastuvan ja päätimme pitää breikin. Johanna tempaisi repustaan kokiksen ja joka katosi suoniin alta aikayksikön. Se teki zombeille kutaa. Elukat pitivät huolen siitä, ettei tauot päässeet venymään liian pitkiksi. Lämmin päivä ja reipas vauhti olivat tehneet sen, että energiaa oli kulunut enemmän kuin etukäteen ajateltiin. Samalla murkinat oli käymässä vähiin ja sapuskaa piti alkaa säännöstellä. 7 tunnin kohdalla teimme myös ensimmäisen oion jättämällä rastin 53 väliin. Jostain kumman syystä se nosti meidän fiilistä.

Seuraavan rastin jälkeen evästimme tuntsan rinteessä katsellen auringon laskua - se hetki kutitti kivasti mieltä ja aiheuttaa vieläkin kylmiä väreitä. Kun vielä osuimme ison suon laidassa olevalle rastille 72 kuin telkkä pönttöön, tunnelma oli katossa, mutta meikäläisen aivot hapoilla. Siinä kohtaa piti tehdä ratkaisu. Lähteäkö hakemaan kaksi suorastia vai mennäkö suoraan rastille 40? Suo näytti sen verran märältä, että ratkaisu oli helppo. Rastille 40 teimme pienen ylimääräisen ketunlenkin, jonka jälkeen laitoimme lamput päähän. Siinä vaiheessa sanoin kamuille, että mä oon ihan kuutamolla. "Älkää kuunnelko mua, jos jotain täältä perästä huutelen". Huutelinhan minä, mutta turhaan. Pimeydessä klo 24-03 suunnistimme lähes ilman virheitä, mutta vauhti oli hitaanpuoleista. Juoksuaskelia emme juuri enää ottaneet. Väsymys alkoi hiipiä kehoon. Fiilis alkoi laskea ja ärsytyskynnys oli matalalla.

Tupasvillit elävöittivät maisemaa. (Kuva: WRC)

Aamuyöllä kolmen jälkeen alkoi pimeys olla voitettu. Väsymystä emme kuitenkaan onnistuneet voittamaan ja mokia alkoi tulla. Pahimman virheen teimme rastille 66, kun lähdimme seuraamaan väärää polkua alas jokilaaksoon. Yksi suunnisti, mutta varmistajaa ei oltu tällä kertaa sovittu. Rasteille 93 ja 48 mokasimme hieman rastinotoissa. Huumori oli koetuksella. Tiesimme, että mahdollisuudet hyviin sijoituksiin olivat menneet, joten loppu meni retkeilyksi. Piti alkaa ajatella uudella tavalla. Mikäs siinä, kun maisemat, sää ja seura olivat kohdillaan. Tulimme suorinta tietä takaisin maaliin, vaikka monta rastia olisi ehtinyt vielä hakea. Oli kuitenkin hienoa päättää kisa upeisiin tunturimaisemiin, eihän sen parempaa palkintoa voi olla.

Kisan jälkeinen paljastus :)

Spekulaatiota

Loppusijoituksemme oli yleisessä sekasarjassa lopulta 15. Kokonaistuloksissa olimme 372 jengin joukossa 68. kerättyämme 2210 pojoa ja haettuamme 37/68 rastia. Ottaen huomioon, että tämä oli ensimmäinen rogaining-kisamme jalan, emme voi olla tulokseen kovin pettyneitä. Vetomme jätti sen sijaan parantamisen varaa. Etenimme reitin aikana "vain" 110 kilsaa, joka oli jonkin verran aiottua vähemmän. Puoleen väliin asti olimme vielä 130 kilsan vauhdissa, mutta loppu meni mateluksi. Toisaalta reittimme oli hyvä ja siinä oli mietitty mahdolliset oikaisut ja lisälenkit etukäteen. Meillä oli liian vähän evästä, joka aiheutti väsymystä ja sitä kautta virheitä, joita teimme noin 45 minsan verran. Geelejä taas oli mukana liikaa. Suunnistuksemme oli suoraviivaista kuten pitääkin, emme juurikaan tehneet turhia kierroksia, jos pummeja ei lasketa. Kunnossa ei ollut mitään vikaa, se loppuu aina jossain vaiheessa. :)

Osalla meistä oli liian uudet tai vääränkokoiset jalkineet, joita ei ollut sisäänajettu kunnolla. Parhaiten jalat pysyi kunnossa sillä, joka käytti vanhoja kenkiä ja voiteli jalkansa hengittävällä linolalla (vain yksi rakko varpaiden väliin). Onneksi kuitenkin teipattiin jalkoja heti kun siihen tuli aihetta. Ennakkovalmistautuminen meni osittain pieleen, sillä univelkaa kertyi liian paljon, joka näkyi väsymisenä ja kostautui suunnistuksessa. Jaksoimme kuitenkin maaliin ja meillä oli nastaa. Treenauksen osalta ottaisin ohjelmaan vieläkin enemmän mäkijuoksua ja reppujuoksua, sillä alamäet oli loppua kohti yhä pahempia. Etureidet kärsivät eniten, myös alaselkä ja pohkeet (ja akillesjänteet) olivat yllättävän tiukilla. Jalat olivat kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa ja kivut hävisi parissa päivässä, mikä kertoo myös alustan ystävällisyydestä. Asfalttimaraton olisi ollut jaloille huomattavasti pahempi. Ja nyt tiedän oikeasti mitä tarkoittaa, kun aivot menevät hapoille. Olin puoleen väliin mennessä käyttänyt kaiken aivokapasiteettini. :) Pitäisi käyttää vähemmän energiaa suunnistukseen. Pelkäänkö kenties liikaa virheitä? Vai onko veren sokeri liian alhaalla. Siinä onkin haastetta tuleville vuosille, että miten osata säästää aivoja, ettei ala ottaa liikaa aivoon.

Näissä maisemissa kelpasi jolkotella. (Kuva: WRC)

Kaiken kaikkiaan kisa oli hienosti järjestetty. Siitä vastasi Kalke Ry. Iso kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille! Kiitos Ullalle ja Markolle arvokkaista vinkeistä! Kiitos Johannalle ja Karille! Kiitos perheelle, joka on ollut tukemassa tätäkin projektia! Onnittelut voittajille ja itsensä voittajille! Kisassa oli mukana yli 800 osallistujaa, joista suurin osa ulkomaalaisia. Oli hienoa, että he näkivät tämän Suomen Eldoradon, kun arskakin vielä helli meitä. Kisan aikana päässä liikkui monenlaisia ajatuksia, eikä niitä kaikkia kannata julkaista, mutta kokemuksena kisa oli sellainen, että siitä jäi päähän hyvät tatskat. Oli suuri kunnia saada osallistua tällaiseen kisaan. Eihän sitä tiedä vaikka joskus vielä uudestaan. Mahtaisi olla eksoottista vetää tällainen kisa ihan vieraassa maassa.....

Kirjoitti Hotti

P.s. Keskisykkeeni oli muuten 132, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Polkujuoksua parhaimmillaan, NUTS Karhunkierros 22.-24.5.2015, 80K

Viimevuoden keväällä näin ensikerran ilmoituksen NUTSin järjestämästä polkujuoksukisasta Kuusamon upeissa erämaissa. Silloin en päässyt vielä viivalle, mutta seurasin kisaa gps seurannasta ja ihmettelin juoksijoiden selviytymistä vaativalta, kylmältä ja märältä reitiltä, jossa sai rämpiä pahimmillaan puoleenreiteen yltävässä lumessa. Kytemään kuitenkin jäi ajatus osallistumisesta seuraavan vuoden kisaan, mutta harmikseni unohdin koko asian ja jäin ilman osallistumisoikeutta ilmoittautumisen auetessa vuodelle 2015.

Juoksuharjoitteluani rajoitti edelliseltä seikkailukesältä sinnikkäästi seuranneet rasitusvammat. Tein kovasti töitä, tehostin kehonhuoltoa ja yritin välttää juoksua. Joulun jälkeen aloin tekemään satunnaisia juoksulenkkejä talvisilla poluilla. Toiveena oli edelleen päästä mukaan Karhunkierrokselle ja vihdoin viimein huhtikuun alussa sain tarjouksen 80km Ultramatkalle. Harkitsin asiaa jopa puolipäivää..vaikken ollut juuri juossut..järki sanoi ettei missään nimessä..mutta kun mieli teki..Edellisenä vuonna matkan juosseen ystävän kannustuksella päätin osallistua kisaan. Ainakin luvassa olisi huikeat maisemat!

Lyhyessä ajassa piti tehdä kovasti töitä. Onneksi olin läpi talven pystynyt hiihtämään, etten ollut ihan rapakunnossa. Treeni oli enimmäkseen juoksua lumisilla poluilla. Parhaimmillaan rämmin räkäposkella upottavassa lumessa ennen töihin menoa ja töiden jälkeen. Edellisen vuoden lumiset olosuhteet mielessä ajattelin näistä treeneistä olevan hyötyä. Juoksutreenien lisäksi kävin pelaamassa salibandya, pyöräilemässä ja kuntosalilla sekä tein pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa.

             

Juoksua edeltävällä viikolla en juuri urheillut, tankkasin energiaa keskiviikko-torstain ja perjantaina kevensin. Lauantai aamuna heräsin klo 4.50. Söin 2 ruisleipää ja yhden kananmunan aamiaiseksi. Olo oli kevyt ja rento. Matka Hautajärvelle starttasi klo 5.30 yhteis bussikuljetuksella. Tunnelma bussissa oli rauhaisa ja odottava.Kuuden viikon tehotreeni huipentui klo 7, kun ampaistiin matkaan Hautajärveltä, Karhunkierroksen luontokeskuksesta.

kuva: Minttu Mustonen

Juomarepussa, tilavuus 6L, oli urheilujuomaa 1,5l ja energiageelejä ja suklaapatukka, suolaa ja pakolliset varusteet. Tärkeäksi varusteeksi, hyvien kenkien lisäksi, märässä maastossa osoittautui gaiterit/säärystimet, jotka suojasivat iskuilta, roiskeilta ja kengännauhat pysyivät hyvin kiinni lipan alla. Vaatetuksena pitkähihainen paita ja polvipituiset trikoot ja kompressiosäärystimet.Vettä satoi tihkuttaen, metsän siimeksessä ei juuri tuulta huomannut.

Alkutaipale Oulangan luontokeskukseen kulki reippaasti letkassa juosten. Polku oli nopeakulkuista, ajoittain jopa kuivaa ja mukavan teknistä, väliin liukkaita pitkospuita. Sukat ja kengät kastuivat jo ensimmäisillä kilometreillä ja pysyivät märkinä lähes koko matkan. Juoksu tuntui heti alkumetreillä kulkevan kevyesti. Juttu lensi puolin ja toisin edellä juosseen mieskisailijan kanssa. Ensimmäisellä huoltopisteelle oli matkaa 27km, jonne saavuin reippaan kolmen tunnin taivaltamisen jälkeen, siellä oli odottamassa oma huoltokassi. Järjestäjä tarjosi kaikilla huoltopisteillä sipsiä, suklaata, vettä ja urheilujuomaa. Paikkasin alkutaipaleella syntyneet rakot ja vaihdoin jalkaan kuivat sukat. Reppuun piti pakata nyt enemmän energiaa kuin lähtiessä, sillä jatkossa huoltopisteillä ei olisi omaa huoltoa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä riittänyt vähempikin..

Matkan varrella sai ihastella koskien kuohuja/kuva:Aapo Laiho

Reilun 10min tauon jälkeen jatkoin matkaa suu ja kädet täynnä suklaata. Reppu tuntui painavalta ja askel raskaalta. Alkumatkan hyvä peesi karkasi lennokkaalla askeleella matkoihinsa. Matka jatkui yksin taivaltaen Oulankajoen vartta, harjun päällä hyvää ja helppoa polkua pitkin. Vaikka tämä pätkä oli helpoin reitillä oli se minulle kaikkein vaikein. N. 32km kohdalla koin notkahduksen ja vauhti hiljeni lähes kävelyksi. Geeliä ja suolaa ja itseni psyykkausta ja pian tossu alkoikin taas kulkea. Päätin, että miehän en kävele, vaan juoksen..ja muutama voimasana tuli sanottua ääneen.

Lähetyttäessä Juumaa polku muuttui vaativaksi, juurakkoiseksi, tekniseksi ja se oli minun mieleen. Pian aloin ottamaan kiinni 53km juoksijoita ja muutaman 80km juoksijan ohitin. Väliin sain seuraa ja taas olin yksin. Juuman huollossa pikainen pysähdys ja nestetankkaus, aikaa oli kulunut n.8,5h ja matkaa vajaa 60km.

Märkää ja pitkospuuta oli kiitettävästi tarjolla/Aapo Laiho

Juuman jälkeen oli pitkään tasaista, mutta märkää. Kun alettiin lähestymään Iso Kumpuvaaraa reitin profiiliin alkoi tulla nousumetrejä samaan aikaan keli muuttui tuulisemmaksi ja sateisemmaksi. Vettä satoi väillä kaatamalla, rakeita paiskoi taivaantäydeltä, mutta se ei hidastanut menoa, vaan sai minut entistä vauhdikkaampaan menoon. Liike piti lihakset lämpimänä. Myös riittävä energiansaanti viileän kelin vuoksi oli tärkeää, otin säännöllisesti geeliä ja hieman enkstraakin kun oli oikein kylmä. Huoltotaktiikkana oli, että hitaissa ylämäissä tankkasin energiaa, jotta tasaisella ja alamäkiosuuksilla sain sitten edetä energisenä.

Viimeisellä huoltopisteellä Konttaisella viivähdin vain pienen hetken, aikaa oli kulunut n.10,5h. Muutama sipsi suuhun ja vähän täydennystä juomapussiin.  Suu täynnä suklaata lähdin kipuamaan kohti Valtavaaraa ja heti ensimmäinen nousu yllätti jyrkkyydellään, huoh, meinasi pyörryttää ja melkein tukehduin suklaaseen.. Nousut kävelin ja laskut enimmäkseen juoksin. Montakohan nousua lie olikaan kohti Rukatunturia.. osuus oli vain 6km ja tuntui pitkältä. Maisemat loppukilometreillä hivelivät silmää ja saivat väsyneestä matkaajasta vielä pikkuisen enemmän iri. 

Maali häämöttää.. ehkä../ Aapo Laiho

Viimeissä nousussa seuraani liittyi 3 miehen porukka, joilla oli takanaan yhtä monta kilometriä kuin minulla. Yhdessä juostiin viimeinen alamäki maaliin. Fiilikset oli kaikilla aikalailla samanlaiset!

Kuva Aapo Laiho

     

Maaliviivan ylittäminen oli Huippua! Olo oli väsynyt, mutta iloinen, aikaa matkalla kului rapiat 11h 38min. Pitkä matka oli tehnyt tehtävänsä. Karhunkierros näytti juoksijalle parhaimmat puolensa, lunta ei näkynyt reitillä juurikaan eikä karhuja, vaikka niistä peloteltiin..:) Reitti oli elämys ja ehdottomasti juoksemisen arvoinen..tiesin jo maalissa että ensivuonna uudestaan...:) Yllätykseksi ylitin maaliviivan 2 naisena 80km sarjassa.                                   

Kiitos järjestäjille hienosta ja hyvin järjestetystä kisasta! Kanssakisailijoille kiitos tsempistä ja hyvistä jutuista, erityisesti Antille ja Teemulle! Tiimikaveri Harrille kiitos mukavasta matkaseurasta ja onnittelut 53km kisan läpijuoksusta!

                                      
http://nuts.fi/

http://nuts.fi/tapahtumat/karhunkierros/

http://www.trailrunning.fi/

Mankelointia maantiellä 2015 - Team Rynkebyn mukana Pariisiin

Team Rynkeby tukee syöpää sairastavia lapsia

Kevään treeniohjelma on näyttänyt hieman erilaiselta kuin aiempina vuosina. Normaalia hiihtokauden jälkeistä lyhyttä "välimenokautta" ei ollut ollenkaan koska aloin paahtaa spinningtreeniä maaliskuun alusta lähtien. Homma jatkui siitä luontevasti perinteiseen Espanjan maantiepyöräily-treenilomaan. Pääasiassa paahdettiin Harrin kanssa, myös vaimo veti kovan setin vaikka oli ensimmäistä kertaa maantiepyörän selässä.

Piti käydä vähän Sierra de Tramuntanan vuorilla huiputtamassa

Pääasiallinen syy ahkeraan spinnuiluun - ja oikein hyvä syy onkin - on se että minut valittiin mukaan Team Rynkeby Helsingin joukkueeseen joka kerää varoja syöpää sairastavien lasten hyväksi. Noin vuoden projekti huipentuu pyöräilyyn Helsingistä Pariisiin.

Tällä hyvällä asialla mukana on noin 1400 polkijaa 5 eri maasta. Suomessa kaikki avustukset menevät 100%:sti Sylva Ry:lle ja sitä kautta täysin syöpälasten olojen parantamiseen.










Lue lisää:
http://www.team-rynkeby.fi/

Kaikki tiimiin osallistuvat lupautuvat polkemaan 2500km ennen heinäkuun alussa tapahtuvaa Pariisin pyöräilyä. On siis selvää että Valtasen poika keskittyy alkukesän pääasiassa maantietreeneihin. Lisäksi tänä aikana olen tutustunut moniin uusiin mukaviin ihmisiin

Kokoonnumme ennen reissua useampia kertoja ennalta sovittuihin maantiepyöräilytapahtumiin eri puolilla suomea sekä teemme yhteislenkkejä. Olemme mukana erilaisissa tapahtumissa tuomassa Rynkebytä ja Sylvaa tunnetummaksi, täällä Oulussa esim. lasten Tour de Kidsillä sekä viime viikonloppuna Terwamaratonilla. Ja pitihän se puolikas minunkin taas perinteisesti kiertää vaikkei ole tullut juuri juoksutreenejä tehtyä tänä keväänä.

Terwamaralla edustamassa - ja juoksemassa

Viime viikonloppuna kävin ajamassa Giro d'Espoo kuntoajon usean kymmenen muun Rynkebyläisen kanssa. Kyseessä on 111km mittainen kuntoajo kumpuilevissa maastoissa, reitti oli todella mukava Oulun tasurimiehelle. Lenkki heitettiin rauhallista vauhtia koko porukkaa ryhmäajoon totutellen - tulipa koettua sekin että maalisuoralla syke oli vain 88!

Giron tiimiteltalla riitti kuhinaa

Kevät ja alkukesä onkin vilahtanut ohitse tosi nopeasti treenatessa ja valmistautumisessa tämän tavoitteen toteuttamiseksi...enää 5 viikkoa ja 1200km:n pyörämatka Helsingistä kohti Pariisia alkaa

Ennen Giron starttia ripsautti ravakan kuuron vettä

p.s. Haku vuodelle 2016 on päällä...ehkäpä tulevaisuudessa saamme oman tiimin tänne Ouluun.

Tällaista kalustoa toivoisi näkevän Oulussa enemmänkin tulevaisuudessa.

Retki-Rogaining 2015 - Kullankimallusta Korpilahdella

Kun viisi vuotta sitten kaivettiin itsemme ulos maanalaisesta ongelmajäteluolasta ja alettiin reenata, ei voitu edes uneksia menestyksestä saati voitoista. Pari vuotta sitten alettiin jo uneksia voitoista, mutta nyt haaveista on alkanu tulla totta. Vai onko sittenkään? Ehkä tämä onkin vain hyvää unta. Ehkä nämä onkin vain meille salaa syötettyjen lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuvia harhoja. Oli miten oli, niin kaikkien niiden takaiskujen ja rypemisten jälkeen tämä voitto maistuu niiiiin hyvältä (sallittakoon tämä meille). Eri asia on, että miten pitkään menee, että oikeasti tajuaa voittaneensa jotain. Tai ehkä on parempi, ettei tajua, sillä kokonaan toinen asia on, että miten näitä voittoja käsitellään. Tappioiden käsittelyyn olemme jo tottuneet, mutta voittojen osalta kokemuksemme on vielä aika vähäistä. Emme halua pissiksen leimaa otsaan. Jos teillä on jotain vinkkejä, laittakaa tulemaan...

Osallistuimme siis perinteiseen Retki-Rogainingiin, joka kokosi jälleen yhteen Suomen rogainingin kärkikaartin ja meidät. Kisa pidettiin tällä kertaa Jyväskylän Korpilahdella 16.-17.5.2015. Tarkoituksena oli haalia fillareilla 8 tunnin aikana niin monta pojoa kuin mahdollista hakemalla eriarvoisia rasteja mailta ja mannuilta. Aikaa reitin suunnitteluun oli 3 tuntia. Käytimme koko ajan tehokkaasti hyväksi tankkaamalla samalla hieman bensaa suoniin. Suunnittelumme lähtökohtana oli hakea isoja ja helppoja rasteja, mikä ei ollut helppoa, koska rastit (myös isot) oli siroteltu hyvin tasaisesti ympäri karttaa. Suunnittelu tuotti hieman ongelmia myös sen takia, koska AP olisi halunnut hakea melkein jokaisen rastin ja minä en. Pienten hallitusneuvotteluiden jälkeen päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin, jossa kumpikin sai jotain (AP mustan silmän ja minä murtuneen nenän). Tulimme lopulta siihen tulokseen, että otamme varman päälle ja teemme lyhyemmän perusreitin ns. isojen rastien kautta, jonka lisäksi hakisimme useita "lisärasteja" lähinnä edestakaisina pistoina, jos aikaa jää. Kartan nurkkauksiin menoa yritimme välttää, vaikka ratamestari sinne koitti houkutellakin. Laskimme reittimme pituudeksi noin 100 kilsaa ja laitoimme karttaan ylös missä kohdassa meidän pitää olla milloinkin. 

Apsi-apinalle maistui banaani.

Päädyimme kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että halusimme hakea kisakeskuksen lähellä olevat isohkot rastit ensin (niitä ei ollut varaa missata). Yksi lähirasteista oli lisäksi korkean mäen päällä, joten ajattelimme ettemme ehkä jaksaisi hakea sitä enää kisan lopussa. Aloitimme rauhallisesti (oltiin hapoilla jo ekan nousun jälkeen). Vain yksi pari oli valinnut kanssamme suht samanlaisen reitin, mutta annoimme heidän mennä menojaan muutaman huulenheiton ja nokituksen jälkeen. Katsottiin, että heidän meno oli sen näköistä, että antaa niiden väsyttää ihtensä. Kun saatiin koneet käyntiin, lisättiin kierroksia. Vauhtimme oli sen verran hyvää (keskisyke yli 150), että ehdimme hakea useita "lisärasteja". Osa rasteista oli kaukana poluista ja teistä, joten välillä pääsimme tetsaamaan joko pyörien kanssa tai ilman ja sekös se vasta siistiä oli. Välillä pääsimme ihailemaan komeita maisemia, sillä osa rasteista oli "yllättäen" kukkuloiden päällä. Yhden kukkulan jälkeen katsoin taakseni katsoakseni missä AP luuraa ja huomasin hevosen kokoisen verikoiran jahtaavan mua. Jaa, se on pistänyt Apsin poskeen ja kohta on mun fuki. Onneksi Apsi tuli kohta mutkan takaa ja rakki hieman säikähti palaten takaisin. "Mitä nää nyt tommosta pientä villakoiraa säikyt?"

Reittisuunnitelma piti lähes loppuun asti.

Rastilla 55, reitin puolivälissä, oltiin pari minuuttia aikataulua jäljessä. Nou hätä, jätetään se p-jauhaminen vähemmälle. Rastilla 72 piti päättää mennäkö käymään ylhäällä rastilla 99. Päätimme hakea isot pongot pois. Rastille 94 mennessämme oli ukkojen usko koetuksella. Kartassa näkyi pieni polku, mutta se oli pahoin metsittynyt. Hetken jo epäilimme olevamme jossakin 7 suon takana, mutta "polun" kulman löydyttyä suunta oli selvä. Tetsattiin sykkelien kanssa reilu kilsa, jotta päästiin rastille. Pätkän vuorosanat eivät ole julkasukelposia ja viidakkoveitsestä olisi voinut olla apua. Rastin 62 jälkeen oli enää tunti aikaa jäljellä. Ehdittäiskö vielä hakea 85 ja 74? Kyllä me ehditään, kun laitetaan vähän hanaa (mihin se AP katos?). Eläteltiin vielä toiveita 95 rastista, mutta se oli haihattelua. Ehdittiin maaliin ajassa 7h 57 minuuttia, jossa porukka tuli onnittelemaan meitä voitosta. "Hyvä vitsi, ootte mahtanu erehtyä jengistä." Kisan aikana ei muuten tiennyt lainkaan mikä on tilanne kisassa, koska kaikilla oli niin erilainen reitti, mutta se onkin yksi rogainingin hienous ja meidän pelastus (ei kestetä ylimääräsiä paineita).

Olimme voitosta aidosti järkyttyneitä.

Uskokaa tai älkää, me todella voitettiin kisa ennen Free Adventurea (Ouluun kaksoisvoitto!), vaikka ihmeteltiin kisan aikana, että mikä on kun ei kulje. Siltä se voi tosiaan tuntuakin, jos keskisyke on yli 150. Pystyimme tekemään tasaisen mutta nousujohteisen suorituksen ja pitämään itsemme ahtaalla lähes 8 tunnin ajan. Saimme molemmista räkänokista lähes kaikki mehut irti. Meillä oli hyvä flow, vaikka Apsi välillä vähän kiroskin. Pyörämittari näytti meidän polkeneen 93 kilsaa (keskari vain 18), jonka lisäksi tetsasimme kankailla 10-15 kilsaa joko pyörän kanssa tahi ilman. Isoja mokia emme tehneet, mutta rastinottojen kanssa tuhlasimme noin 15 minsaa (piti ottaa valokuvia). Jos rastia ei heti löytynyt, kaivoimme sen esiin väkisin (kiitos Apsin rastivainun). Kun mittakaava on 1:40 000, rasti voi välillä olla hukassa, kun kartasta puuttuu juttuja. Rastien leimaus tapahtui kännyköillä ja siihen meni ainakin viivakoodisovelluksella suhteettoman pitkään (noin puoli minuuttia/rasti). Uusi tekniikka ja tulospalvelu tökki sen verran, että palkintojenjaossakaan ei ollut täysin varmaa ketkä olivat pallistit. Tällä kokemuksella liputtaisin enemmän emit tai sportident leimauksen puolesta, vaikka oli tuon jälkimmäisenkin kanssa ollut kai jotain häikkää. Uusien tekniikoiden kanssa menee aina aikansa, joten ehkä kannattaa vielä venailla.

Seuraavana päivänä olimme edelleen järkyttyneitä, mutta uskalsimme jo nostaa sormen pystyyn.

Jälkispekulaatioissa totesimme, että vetomme oli varsin hyvä. Reitti ei ollut pisin, mutta fiksuhko (ainakin omasta mielestä). Jotain tekisimme kuitenkin toisin. Yläosan rastit 99 ja 50 olisi voinut jäädä väliin. Sen sijaan rastit 71, 68 ja 95 olisi kannattanu noukkia. Näin ollen meillä olisi ollut 8 pongoa enemmän ja yhteispistemäärä olisi ollut 195 sijaan 203. Etukäteen on kuitenkin vaikea arvioida minkä verran missäkin menee aikaa, joten tää on tätä. Syömistä ja juomista olisi voinut harrastaa enempi. Varsinkin Apsi oli kisan jälkeen niin kuiva, ettei siitä olis irronnu enää pisaraakaan (onneksi ei jouduttu doping-testiin). Kuiva se on tosin muutenki. :) Jos kuluttaa kisan aikana 8000 kilokaloria, jotain pitää mussuttaakin. Nooh, jotain on hyvä jättää ensi kertaankin.

Canyon CF SLX 9.9 Oneby on nyt todistetusti nopea, kevyt ja ketterä.

Ratamestarille iso kiitos ja kumarrus mestarillisesta radasta ja upeista rastipisteistä. Pääsimme näkemään taas hienoja paikkoja varsin mäkisessä maalaismaisemassa, joissa ei muuten tulisi ikinä käytyä. Oli huikeaa tykittää yli 50 km/h hiekkaisissa alamäissä. Nykäskylän maaseutu on todella kaunista ja koukuttavaa. Ratamestari Lahtonen oli tehnyt ison maastotyön kaiken muun työn lisäksi. Iso Kiitos myös Jopa ry:lle, kaikille muille järjestelijöille ja kisaajille. Rantasauna ja monipuolinen ateria "navetassa" maistuivat raskaan kisan jälkeen. Ne kokosivat porukan myös mukavasti yhteen. Fiilis oli mitä parhain. Kumarrus Seppo Mäkiselle. Ilman Sepen järkkäämiä MutaX kisoja tuskin olisimme tässä. Oulussa on Suomen parhaat fillariroggaajat! Kiitokset myös Canyonille. Uuden karheat Grand Canyonit (CF SLX 9.9 Oneby) toimivat mainiosti ja fiilis pysyi korkealla. Kiitos perheelle. Kiitos AP. Meillä oli taas todella nastaa. Mainittakoon vielä, että Ulla voitti parinsa kanssa kultaa 24 tunnin kinttusarjassa. Ensi vuonna uudelleen...

Tulokset





Keskisuomalainen maalaismaisema on uskomattoman kaunista.

Kirjoitti Hotti