Hola Hola! (Part III)

Vapun alla pakkasin pyöräkamat ja suunnistin puolikkaan perheen kera "kohteeseen" Mallorcan aurinkorannalle. Sää ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, koleaa ja sateistakin keliä pääasiassa.



Tramuntanan vuoristo tarjoaa monta n. 500m huippua.



Reissu oli minulle tänne maantiepyöräilyn pienoiseen mekkaan jo neljäs, ensimmäinen oli lähinnä perheloma vaikka pyöräillen silloinkin tutustuin saaren lounaisosaan. Nyt kolmena peräkkäisenä keväänä pääasia on ollut treenaamisessa. Tällä kertaa plakkariin kertyi määrää ja laatua 10 päivään reilut 35 tuntia, hieman juoksua ja kuntopiiriä hotellin salilla pyöräilyn lisäksi. Noin 800km pyöräilyä lienee kelpo määrä ottaen huomioon että sateen vuoksi yksi ajopäivä jäi välistä ja pari viimeistä päivää meni vatsataudin kourissa.

Lenkit heitin pääasiassa Hartikan Pekan kanssa joka majaili samassa hotellissa ja muutamilla kerroilla oli muitakin suomalaisia mukana. Ohjelmaan kuuluin tietysti myös Mallorca Classic kuntoajo jo neljäntenä päivänä.



Pikku Sollerin nousu takana - pienen "kisan" jälkeen



Classicin aamuna sää näytti mukavalta, tein normaalit valmistautumiset pekoniaamiaisineen ja eikun lähtöpaikalle haistelemaan tunnelmaa.



Hetki ennen Classicin starttia



Ensimmäiset 40km ajetaan kokoontumisajoa Palmasta Incaan, myös saaren pohjoisosista kokoontuu porukkaa ja varsinainen lähtö 98km "kisapätkälle" tapahtuu sieltä. Heti alkumatkasta lähdettiin reippaasti liikkeelle ja päätin roikkua Pekan perässä vaikka väkisin. Taktiikka onnistuikin, vaikka välillä 7% serpentiininousuissa meninkin laikka punaisena. Kun päästiin Puig Majorin kohtaan ja siitä 17km kovaan laskuun kohti Solleria, tiesin että pahimmat nousut olivat jo takana. Laskussa ei millään pärjää kahjoimmille menijöille, innostuin kuitenkin laskettelemaan aika reippaasti vastaan tulevasta vilkkaasta liikenteestä huolimatta. Menoa kuitenkin hillitsi tehokkaasti kun näimme juuri onnettomuuden tapahtuneen, yksi pyöräilijä makasi liikkumattomana tiellä ensihoitajien hääriessä ympärillä.



Classicin reitti on hyvin merkitty



Pikku Sollerin nousun jälkeen pääsimme kohtuulliseen kovaan porukkaan ja kävin välillä vetovastuussakin kokeilemassa. Loppumatkan tasamaapätkällä otin pienen ja tiukan risteyksen jälkeen kyynärpääkontaktia kanssakilpailijaan ja herpaannuin sen verran että tipahdin letkasta 8km ennen maalia juuri vastatuulen alkaessa. Loppuaika 3.21 ja risat, 2 min Pekasta ja porukasta jäljessä. Eroa kärkeen kertyi sen puolisen tuntia. Tulokseen voi olla tyytyväinen, 30km/h keskari tuollaisilla nousuilla (Puig Majorilla käydään 900m merenpinnasta) höystettynä riittää mulle. 

Loppureissun öljynvaihtopäivien ja kotiinpaluun jälkeen olikin sitten aika kääntää maastopyörämoodi päälle.. Siitä hetken päästä hieman lisää.

Paksukumipolokasussa oli oikeaa meininkiä

Lauantaina 25.5 oli Oulussa vipinää varsinkin liikunnan rintamalla. Oulun terwahölkkä imaisi puoleensa suurimman osan hevosvoimista, mutta onneksi osa (30-40) oli löytänyt polkunsa myös jo perinteeksi muodostuneeseen Paksukumipolokasuun Virpiniemeen. Sieltä löysivät itsensä myös 1Lifen kukkopojat eli Viron seikkailukisasta loppuvuoden toipuva Hartsa, elämänsä lenssusta toipuva Hotti ja hengessä mukana toipuva Artsi.

Onpahan muuten komea pyörä - Specialized Stumpjumper!

Artsilla oli kympin suoritus. Kuvan pyörä: Specialized Stumpjumper Carbon 

Paksukumipolokasu on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voi ottaa osaa ihan kaikki maastopyörän omistavat. Ajoaika on 6 tuntia, jonka aikana noin 8 kilsan mittaista kierrosta voi kiertää niin monta kertaa ja juuri niin lujaa kuin halajaa. Rata oli todella nautinnollinen ja monipuolinen - oli hulppeita alamäkiä, jyrkkiä ylämäkiä, metsäautoteita, pururataa, kivikkoa, jyrkkiä mutkia, upeita polkuja ja sitä ihanaa hiekkaa. Osalllistujina oli ihan tavallisia kuntojalleja, mutta myös kivenkovia kilpailijoita.

Köpi paineli kärjessä.

Polokasu starttasi niin, että polokastiin ensin yksi kierros järjestäjän peesissä kahdessa eri vauhtisessa ryhmässä, jotta kaikki oppivat tuntemaan radan ja sen metkut. Me mentiin mukaan siihen nopeampaan ryhmään ja huomattiinkin aika pian, että haipakkata oli. Jo noin puolen kilsan polkemiseen jälkeen ylileveä ohjaustankoni tarttui johonkin ja päädyin matkustajaksi out of control - merkkiseen ilmalaivaan. Syleiltyäni hetkisen murkkukekoa ja kerättyäni luuni snaijasin, että ohjaustangossani roikkui pala järjestäjän merkkinauhaa - ei hassumpi ajatus, kerätä merkkinauhat pois jo ekalla kiekalla, niin eipä tarvii järjestäjän vaivautua.

Tällaista pyörää ei ole joka pojalla.

Parin kierroksen jälkeen juteltiin henkihieverissä Harden kanssa, että onko tää nyt sitä sovittua PK (pirun kova) vai VK (veemäisen kova) vauhtia. Kun ei päästy tästäkään asiasta yhteisymmärrykseen sovittiin, että se oli EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa) vauhtia ja jatkettiin polokemista parin järjestäjän paistaman vitamiinipuikon jälkeen. Muutaman kierroksen jälkeen näin Harden könyävän yhteen hiekkakuoppaan kuin hidastetussa filmissä konsanaan. Kerättyään tekarinsa, hiuslisäkkeensä ja silikoninsa kysyin Hardelta, että "mitä mahdoit löytää"? Supliikkimieheltä ei vastausta tarvinnut pitkään odotella - "löysin neitsyyden".

Lopputulemana ajettiin Harden kanssa hieman alle kolmen tunnin aikana 6 kierrosta eli noin 50 km, joka tuntui ihan itseriittoiselta. Artsille ei mikään tunnu riittävän, niinpä hän paineli 11 kierrosta reilusti alle kuudessa tunnissa. Puheli kisan jälkeen vielä jostain marsujen aivastuksista, tsih, tsih - mitä lie mahtoi tarkoittaa, mahtoiko olla vaan väsyneen miehen höpöttelyä? Voittaja ajeli muuten jopa 14 kierrosta! Kisan jälkeen väsynein paikka oli yllättäen kädet - eipä toisaalta ihme tuollaisen rynkytyksen ja vähäisten maastolenkkien vuoksi. Specialized Stumpjumper toimi kuin unelma!

Tapahtuman rennon letkeä tunnelma teki syvän vaikutuksen jopa 1Lifen traumaattisiin ja tunteettomiin poikiin - olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, jossa kaikki kannustivat toisiaan ja rupattelivat keskenään. Tällaista yhteisöllisyyden tunnetta ja siitä syntyvää nostetta voi kokea nykyään vain harvoissa kisoissa. Kun vielä Mrs. Weather and Mr. Nature näyttivät parhaat puolensa, fiilis oli täydellinen. Kiitos Paksukumitiimille hienosta kisasta, eväshuollosta ja ennenkaikkea älymukavasta (tulipa hieno sana) ilmapiiristä. Ensi vuonna uudestaan...

Olisko tässä 1Lifen seuraava menopeli - Specialized s-works?

Jostain syystä kuvaajan huomio kiinnittyi juuri kyseisen merkin pyöriin.

Xtar 48h will start soon

Tonigh is a start for Xtar 48h in Estonia. At 19.00 Ulla, Ari-Pekka and Harri from Team 1Life start their long race and go to dark forest. If everything goes just fine, they shoud be finishers at 19.00 on saturday. Let's keep thumbs up. You can follow their trip from our facebook.



It seems that it's not possible to manage without sweating

Estonian XT-Adventure Race (EXTAR) is 48 hours race full of adventure, going beyond the limits, enjoying the company of your friends and beautiful Estonian nature. IV EXTAR is held in May 16-18 2013 in Ida-Virumaa, where three-member teams can test their own and their competitors’ limits in trekking, roller-skating (-skiing), canoeing and biking.

 

Serious faces in last year race

Specialized ei ole sattumaa

Ei ole sattumaa, että Specializedilla napattiin maastopyöräilyn olympiavoitto viime vuonna. Ei ole sattumaa, että Special Bikella kauppa käy kuumana kuin keskiaikaisilla oravannahkamarkkinoilla - pyörät viedään käsistä, eikä kaikkia malleja edes riitä kaikille. Ei ole myöskään sattumaa, että Team 1Life on juuri hankkinut viisi tuliterää kiituria Special Bikesta - köyhällä ja rapistuneella ei ole varaa ostaa halpaa ja huonoa.

Olen tammikuun alusta lähtien ajanut noin 600 km maastopyörällä, jonka nimi on Specialized Stumpjumper Comp. Vaikka pyörä on tehty alumiinista, se painaa vain noin 11 kg. Keveytensä, laakerien ja renkaiden ansiosta pyörä rullaa uskomattoman hyvin myös asfaltilla. Srammin vaihteet tekevät vaihtamisesta helppoa, eikä vaihtamisessa ole juuri viivettä. Myös ylämäessä vaihtaminen onnistuu kohtuullisen hyvin. Eturattaita on vain kaksi, mikä helpottaa vaihtamista. Eturattaat ovat myös aika pienet, joten jyrkässä alamäessä välitykset voi loppua kesken, mutta ainakaan täällä Pohjanmaalla siitä ei ole pelkoa. Painopiste pyörässä on aika edessä, jonka ansiosta pyörä ei lähde keulimaan isossakaan ylämäessä. Toisaalta hienosti suunniteltu geometria takaa, että jyrkässäkin  alamäessä perä pysyy riittävän hyvin maassa.

Ajoasennon löytäminen on helppoa ja tarvittaessa siihen saa apua Special Biken omasta "klinikasta". Pyörän ohjaus ja suunnassa pysyminen on ensiluokkaista. Jos etupyörä lähtee luistamaan esim. lumessa tai hiekassa, tasapaino on helppo korjata - pyörä tottelee kuskia kiitettävästi. Tämän totesin mm. ajellessani Oulujokea Madekoskelle reilu kuukausi sitten. Leveä ohjaustanko vaatii totuttelua ainakin alussa, mutta sen kaventaminen tarvittaessa ei ole vaikeaa. Jarrut pelaavat hyvin, eikä niiden pieni kitinäkään haittaa ajonautintoa. Etuhaarukan jousto toimii ja sitä on kohtalaisen helppo säätää. Tarvittaessa tankoon saa myös "kaukosäätimen", mikä helpottaa säätämistä, jos reitillä on paljon vaihtelua hiekan, polkujen ja alfaltin kesken. Kaiken kaikkiaan pyörä on erittäin hyvin suunniteltu, mikä takaa hyvän ajonautinnon.

En malta olla kehumatta myöskään Rimen kenkiä. Joustava Vibram pohja, jalan kaaret huomioiva rakenne ja Boa kiristyssysteemi tekevät kengästä hyvin istuvan ja miellyttävän - jalka pysyy hyvin suunnassa ja paikallaan, mikä tuo varmasti myös lisäapua voimantuottoon. Pohjan rakenne mahdollistaa myös sen, että kenkien avulla voi jopa kävellä tai juosta lyhyitä matkoja, mikä sopii erityisesti seikkailu-urheiluun hyvin. Pienenä miinuksena on korkea hinta, mutta toisaalta jalkojen kanssa ei kannata pelleillä.

Boostereista apua penikkatautiin

Aiemmin tuli kehuttua, että kompressisäärystimet eli tässä tapauksessa Boosterit edesauttavat laskimoverenkiertoa. Kun vähähappinen veri palaa nopeammin jaloista sydämeen, sydän voi pumpata verta nopeammin myös eteenpäin viedäkseen lihaksille happea ja ravinteita. Tämän pitäisi vaikuttaa suorituskykyä lisäävästi. Boosterit näyttäisivät myös vähentävät pohjekipuja kuten penikkatautia.

Penikkatauti eli lihasaitiosyndrooma on yleinen kevään merkki, ainakin urheilijoilla. Vaiva aiheutuu siis siitä, että pohkeen lihakset kasvavat nopeammin kuin niitä ympäröivä kalvo, jolloin pohkeeseen tulee ylimääräistä painetta. Asian voisi ilmaista niinkin, että makkaran ympärillä oleva kuori kiristyy ja makkara joutuu pulaan. Tämä aiheuttaa kipuilua sääriluun sisäosaan, yleensä sen alakolmanneksen alueelle. Samantyyppinen vaiva voi esiintyä myös säären etuosassa. Syynä kyseisiin vaivoihin ovat esimerkiksi juoksemisen tai harjoitusmäärien nopea lisääminen, askellusvirheet esim. ylipronaatio, huonot jalkineet, kalteva alusta ja heikko lihashuolto.

Juoksun aikana käy usein niin, että mm. pohkeiden verenvirtaus kiihtyy eli ne menevät ns. pumppiin. Näin tapahtuu erityisesti sillon, jos juoksee paljon päkiöillä. Tämä johtaa siihen, että kun pohkeet täyttyvät verellä, lihasten ympärillä oleva kalvo venyttyy entisestään, joka pahentaa kipua. Boosterit ovat osoittautuneet hyväksi lääkkeeksi tähän vaivaan ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Ne ilmeisesti vaikuttavat verenkiertoon niin, ettei pohkeisiin pääse kasaantumaan niin paljon verta. Ja tämä näyttäisi myös mahdollistavan normaalin treenaamisen ilman kipuja. Suosittelen.

Team 1Life gets wings to SOMEland, follow us on Twitter!

Team 1Lifen SOME strategia etenee kuin Siperian juna, hitaasti ja kolisten läpi roudan ja jään. Sopiva aika julkaista seuraava aikakausi virtuaali urheilullemme puolitoista viikkoa ennen Viron Xtar48h kisaa. Niin joukkueen itsensä kisassa likoon ja rapaan laittavat jäsenet kuin sitä rannalle seuraamaan jääneetkin pyrkivät siihen kaikkein reaaliaikaisempaan kommunikaation tämän uuden kanavan myötä.

Ainakin tästä on se etu, että pitkien suoritusten tunteet ja lätinät puristuvat nyt pakosta 145 sanaan...

Stay tuned and tune for our channel!! https://twitter.com/Team1Life