"Mennään ny kokeileen", Hokkasen puhelu potkaiseen päivän käyntiin kun vielä raavin unihiekkoja silmämunista. Sama kai se, jospa tämä betoniin valettu kroppa sais ainakin pientä liikkuvuus harjoittelua vaihtoehtojuoksusta. Viikolla juostu 3/4 mara harkkarina jumi vieläkin reiskoja ja eilen viimeistelin hartiat samaan malliin Rokuan kisan jälkeen ensimmäisellä melonnalla. Harjoittelu on siis jo taas Rokuan jälkeen polkaistu käyntiin, mutta kyllä tää vielä on sellaista koneiston kuuntelua, nottako mikä siellä rutisee ja kitisee...
Saksan maalta tulee nykyään muutakin kuin eurobondeja ja mersuja, nimittäin uusi tapa pistää käpälää toisen eteen. Kun on marat kurjisteltu ja kympit vaahto suussa revitty, kaipaa nykyihminen elämystä tähänkin hommaan. Ei riitä pelkkä tatamin tallaaminen enään. No, totuuden nimessä tällaset kekkerit on kyllä hyvällä asialla, hommassa kun on varsinkin hupisarjassa just sellaista hauskanpidon meininkiä joka alentaa normi tossun kuluttajan kynnystä osallistua elämän ensimmäiseen juoksutapahtumaan ja tuota hauskuuttakin pitäisi meidän "tosiharrastajien" muistaa pitää yllä.
Latvaosaston lahosta kärsiviä kroonikko tapauksia näkee seikkailukisoissa alvariinsa, mutta kyllä ny YhdenElämän jäbät saivat silmät pyöreinä katsella lähtijäporukkaa ennenkuin oma osallistuminen jälki-ilmona saatiin jotenkuten hoidettua varsin sekavan prosessin jälkeen. Reitille oli lähdössä jos jonkinlaista ampiaista, hoitsua ja baywatchia ja osa asusteista näytti aavistuksen alittavan Lontoon olympialaisten viralliset ohjeet kangaan määrästä. Ei se mitään, näin on helppo katsastaa kanssa kilpailijat kuinka kireellä on kankku tänä vuonna. Olis pitäny ottaa ne peililasit, ei sais tuijottaa...
Alkuun ennen lähtöä taattua kädet yhteen lyö-ja muuta silleen-kivaa taukojumppaa ja sitten radalle. Hokkanen puhisee tällä kertaa, toissapäivän suunnistus jossa piti ei vain voittaa - vaan murska voittaa Rokuan kanssakilpailijoita painaa ilmeisesti käpälissä. Ensimmäinen este, helvetillinen rengaskasa laittaa hetkeksi liikaa liikkuvia osia peliin. Tää pitää vetää iisisti, muuten nilkat pyörähtää ympäri ja sitten ei saa lenkkareita irti maalissa kun varpaat osoittaa taaksepäin.
Seuraavaksi goljatin portaat jossa paras ajolinja on selkeesti reunassa jossa saa kaiteesta kädelläkin apua. Sitä liikkuvuus harjoitusta tulee, niin paljon että eräs pallohameinen emäntä melkein peruuttaa päälle niin että päädyn hameen alle. Sorge, ihan oikeesti tuo oli melkein vahinko. Hetken päästä muutaman metrin viemäriputken pätkät joka pitää ryömiä läpi. Näistä putkista on muodostuva myöhemmin kisan unohtumattomin osuus.
Matka jatkuu, kolme kilsan kohdalla tulee miltei pränikkä Nissan Sunny, vuosimallia Gorbatsov. Yli vain ja vaikka ei vissiin ihan vasta vahattu meinaan heittää komiat lipat konepelliltä. Hokkanen murjoo syvällisiä ajatuksia, mun mersu olis kuulemma sopinut tälle radalle paljon paremmin. Se on farkku, et sää olis saanu kinttua nousemaan ilman pekkaniskaa sen päälle...
Lisää autonromuja ja porukkaa napsitaan tasaiseen tahtiin. 92 Polon takakontti on aika korkee, vaatii selkeimmin eniten selän nitkautusta. Vinkkari meinaa jäädä kenkään kiinni, sorge ei taidan sopia meseen. Takaisin tullessa taas Goljatit ja sitten takaisin Nallikariin aallonmurtajan irtonaisessa kivikossa jonka jälkeen naruhässäkkä jonka salat opitaan vasta kolmannella kiekalla. Tästä mereen kahlomaan ja sitten samaisesta hässäkkä telineestä alta ryömien. Meni hiekkaa kenkään. Loppu pätkä meren rantaa juosten & kahlaten ja yksi rakennusteline jossa sai virkistää itseänsä ihan konsolia myöten.
Toinen kiekka ja porukkaa lappaa vastaan ensimmäisellä kiekalla. Hokkasen kone saavuttaa käyntilämpötilat ja huohotus siirtyy allekirjoittaneellle vaikka mielestäni en tälläkään kertaa sitä tilannut. Ei pihinää kuitenkaan, lääkitys on siis kohillaan. Vastaantulijat tarjoavat silmänruokaa, mikä täällä on hölkätessä. Toisella kiekalla Hokkanen meinaa pussata Nissania, mun pitikin sanoa siitä liukkaasta konepellistä...
Kolmas kiekka ja ny rupee tossu jo hiukkasen painamaan. Edellä mainituilla tuubeilla kohtaa kuitenkin näky vie ajatukset solutason kaasunvaihdon ongelmista. Baywatch tyttäret pyllistää porukalla putkiin tarjoten elämän murjomalle seikkailijalle sellaisen näyn, että hetkeen ei tiedä mihin tötteröön sukeltais. Lisää rantavahteja tulee vastaan Poolon kohdalla jossa saamme sydäntä lämmittävät kannustukset. Mistähän sais ton upean syvällisen psykologisen kulttisarjan koko tuotannon, meistä tuli just sen sarjan faneja.
Taas kerran maali tulee eteen ja Hokkanen tietenkin näytösluontoisesti vetää lopussa sadan metrin kaulan. Viimeistelen loppuaika eroa vielä juoksemalla maalissa väärästä portista, meinas lähteä neljäs kierros liikkeelle. Aika rapiat puoltoista tuntia viidelletoista kilsalle, kolmellekymmennelle esteen ylitykselle ja voi vain todeta, että tää oli taas yhden lajin elämys. Xtreme on näissä seikkailukinkereissä marinoitunut vähän eritason käsitteeksi, mutta olihan tää tällainen alternative harjoitus. Tärkeintä oli kai kuitenkin se, että tänäänkin noustiin sängyn pohjalta ja urheiltiin mukavuusalueen ulkopuolella. Kokeilkaa, kyllä te huonompaankin voitte lauantai iltapäivänne käyttää.
Ääriurheilua... joo, siinä putkessa käytiin tosi rajoilla.
