Kivun ja selittelyn sallimissa rajoissa (osa I)

Olen läskimaha-puskaneiti-turboselittäjä-wannabeurheilija. Bloggaava lifestyle multi-muka-sportti. Nöösö joka ei kestä edes 24 tuntia pikku hikoilua. Viimeksi kun tuli näin paljon pataan tultiin kolme vuotta sitten AC24:stä, tällä kertaa Viron XTAR48:sta. Tunnelma jälkilöylyissä kuitenkin joiltakin osin eri, mutta kyllä tässä vanhoja tuttuja mausteitakin on löylyveden seassa. Siitä seuraavassa.

Tavarajuna Viroon 14.05

Näin ne vuodet vain vierii ja yhtäkkiä oli taas vuosi kulunut siitä kun ensimmäinen onnistunut 48 tunnin suoritus oli teamilla kasassa Viron tuliaisina. Yhden elämän kuvioissa tapahtui paljon muutoksia kuluneen talven aikana ja sen myötä aivan uusi kööri lastautui taas Tallinnan lauttaan, Ulla & AP & Nöösi. Auton väri ja merkki sentään pysyivät samana.

Jälleen kerran Viron kisa otettiin kauden ohjelmaan sellaisena alku sesongin valmistavana harjoituksena ja samalla vielä vähän niin kuin sisäänajo turneena Ullalle tähän maineikkaaseen teamiin. Maineen laadusta tai määrästä ei tässä yhteydessä kommentoida. Viime vuodesta oppineen kisa-alueelle mentiin osissa paloitellen matka Oulu-Jyväskylä ja Jyväskylä-Ontika. Myös majoitukseen panostettiin ja kisamestari Heigo vinkkasi meille loistopuitteet seikkailijoiden akkujen lataamiseen ja kamojen bunkraamiseen ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderin pariskunnan vasta osittain hiljattain valmistuneeseen kartano majoitukseen. Tästä matkan osiosta olikin muodostuva eräs yhren elämän mittasuhteet täyttävistä elämyksistä.

Niin siis vähän toista päivää kisapaikalle matkattiin ja täytyy sanoa, että suomen alku kevään sää korreloi tällä kertaa hyvin joukkueen sisällä poikivan tunnelman kanssa. Uuden kokoonpanon kanssa ei ainakaan matka käy tylsäksi ja muutamia ehkä pidemmällekin elämään jääviä lausuntoja saatiin verbaali voimistelussa muotoiltua. Muunmuuassa autoa purettaessa kohteessa AP motkotti ettei saa kamoja takapenkin takaa kun hujoppi vetää etupenkin takakonttiin kiinni johon allekirjoittaneen oli pakko todeta, että mitä tuollainen pygmi mitään isojen poikien leluista mitään tietää. AP:n vastaus ”notta tollasella kykloopilla ole mitään suun soittamista asiasta” mietityttää minua vieläkin, että minkä korrelaation se noista kahdesta sanasta löysi? No, tää ei varmaan ihan aukea ulkopuolisille tähän kirjoitettuna, mutta väsyneenä vuorokauden ajamisen jälkeen tuollaiset jutut vain hitsasivat porukkaa kasaan kuin hitsauspilli.

Kalle P otti rennon iloisesti vastaan meidät majoituksessa ja palvelu oli sanalla sanoen kohdillaan. Potkittiin palkinto Audien renkaita ja pakollinen ryhmis kuva isännän suurimman ylpeyden, CCCR:n suurimman lahjan ihmiskunnalle Ladan edustalla. Isännällä on touhugeenit edelleen tallella kun majoitusrakennuksen remppaa väännettiin aina puoleen yöhön saakka. Silti hyvät unet saatiin alle ja aamulla herättiin ihan oikeaan aamupalaan ja maalaistalon tunnelmaan.

Lähtöpäivä 16.05

Aurinko möllötti täysin kirkkaalta taivaalta ja lämpötila hilautui koko ajan ylöspäin. Isäntä lupasi meidän levitellä kisa kamat terassille ja siitäkös yksi kartanon tilus saatiin taas täyteen seikkailu-urheilu aiheista tilpehööriä. Jostain nurkasta tulee varmaan vastaan vielä vuosienkin päästä yksi geeli pakkaus. Huvittavaa sinänsä, nimittäin jatkotarinan osalta, ensimmäistä kertaa valmistauduttiin niin hyvin kisaan että jopa hinaus välineitä pyörien välillä tuunattiin ja testattiin. Tämän uuden, suorastaan harkitsevan ja ennakoivan elementin toi kyllä Ulla tähän poppooseen.

Kuten lukija voi tästä kaikesta päätellä tähän lähtöä edeltävään hetkeen mennessä kaikki oli enemmän kuin pulkassa onnistuneen kisan osalta. Tähän hommaan on jo sillä tavoin päässyt sisälle, että jopa nuo kisan alun hässäkät tuo mukavat vibat ja mieli oikeasti halajaa kärsimysten mutaiselle areenalle. Maailmankaikkeuden perimmäinen tarkoitus on kuitenkin opettaa ihmiselle kuinka pieni oletkaan ja siksi erään ihmispoloisen kroppa oli kohta hajoaman noin 24 tuntia myöhemmin…

Lähtö 16.05 klo 19:00

Poppi raikaa ämyreistä ja toistasataa päistä ääriurheilijaa ryntää prologin karttoja hakemaan yllättävän ison yleisön äimistellessä touhua. Ensimmäinen kartta näyttää taas ratamestarin kieron luonteen ja läpyskässä on vain kisakeskus, rastiympyrät ja pohjoisviivat. Muuten pelkkää tyhjää. Just. Tuttu taktiikka 1Lifessa, seurataan muita! Ja aivan, näinhän sitä saa porukan hajoamaan jatko-osuuksille kun leimauksiin jonotetaan kuin Kim Jonin haudalle. Käpälät rullaa kuitenkin ja pyöräily osuudelle ihan ok asemista. Tässä onkin tärkeätä, ettei missaa yhtään minuuttia kun on enää 47 tuntia ja 35 minuuttia kisaa jäljellä.

II osuus klo 19:35

Ja sitten tubeless taas laulamaan. Tänä vuonna kisaformaatti oli karttojen osalta hieman erinlainen ja koko kahden päivän kisa käytiin käytännössä yhdellä kartalla. Johon rastit piti tuttuun tyyliin itse piirtää kisakeskuksen mallikartoista, mutta tällä kertaa koko vuorokaudelle kerralla joka oli suunnistajalle aika haasteellinen urakka. Vinkki vitonen, tällaiseen kisaan kannattaa varautua kahdella eri värisellä tussilla. Voi nimittäin merkata sen toisen päivän rastit eri värillä ja ei sitten näkökentässä vilise koko euroopan ja vuoden vertaiset rastiviikkojen merkinnät. Jalat pyörii, ilma  lämmin kuin karhun hönkäys ja into piukeana kun vihdoin taas mennään eikä meinata.

Klo. 24:00

Nyt on tunkattu vauhdilla. Neljä tuntia ja 104 kilometriä filitsolla. Yhdessä palotornissa kiipeilty ja yhtä lukuun ottamatta kaikki rastit haettu. Tiesimme menevämme kärjen vauhtia. Vain yksi pieni pummi, muutoin loisto suorittamista. Kipusin torniin hiukka muiden jäljessä ja siitähän saa tietenkin vittuilut niin teami kavereilta kuin TV kuvausryhmältä. On tää palkitseva laji, yhteisöllistä kuin halon hakkuu. En viitsinyt avautua, että pientä ongelmaa sarana osastolla käpälässä. Jokin juilii etureidessä, mäessä ei pysty vääntämään. Tana, tää on mun vahva laji mitä jää jäljelle jos tämäkin brakaa? Kaljuuntuminen? Ensimmäinen naula arkkuun tömähtää pohjaan saakka.

Osuuden loppuun reippaasti ennen sulkeutumisaikaa (sama kisaformaatti siis kuin viime vuonna, osuuksien sisällä mahdollisimman paljon rasteja, ylimenevästä ajasta sakotetaan). Ehditään ottaa hyvät levot ja syönnit plus miettimään strategia ennen seuraavan pitkän trekki osuuden alkua. Eli pidetään ruotsalainen palaveri jossa löydetään kaikki vaihtoehdot eikä tehdä yhtään päätöstä. Tästä toinen naula arkkuun. Kisan myöhemmin voittava joukkue kehuu meidän vauhtia. Pitäiskö hälyytyskellot soida kun entinen maailmancupin hiihtäjä kehuu normitallaajan nopeutta?

Klo 01:00

Mihin ne menee? Haetaanko kauemmat rastit? No seurataan vähän matkaa. Hyvä strategia, kannattaa juosta perään Vaarojen ultramaratonin voittajan, maailman cup hiihtäjän ja ties minkä über suorittajan perässä. Vauhtia pitää siihen malliin, että Ulla ja AP suorittaa vaatteiden vähennyksen vauhdista kun ei voi pysähtyä, muuten katoaa perävalot (kaikilla siis oikeasti kypärässä taaksepäin näyttävät varoitusvalot). Mietin itsekseni, että pysähtyen tuohon operaatioon olis menny 42 sekuntia, nyt juosten kymmenen minuuttia.

Jalkaa brakaa, ei niin paljon kuin polkiessa mutta jokin hinnaa silti. Rupee ottaa pannuun. Tetsataan toista vuorokautta tänne, pantataan talo jotta saadaan katettua kaikki kamat ja muut kulut ja muutaman tunnin jälkeen leviää kroppa. Just siihen tilanteeseen teami kaverit tuumailee takana, että kun saatas tuo kippari pysymään valojen perässä. Eräs mietitty strategia taolla oli (josta ei siis tehty päätöstä kuitenkaan) että säästellään minun kinttua jonka ongelmat oli pakko tunnustaa. AP erehtyy sanomaan tuon ääneen ja jokin naksahtaa. Selevä, minähän pysyn.

Sen jälkeen metsä on täynnä Ruuska nimistä hirveä. Pusken läpi ojien, kuoppien ja kai näin jälkikäteen tuumien pikkaisen tiheän metsän kuin idän pikajuna. Nyt ei jää perävalot. Nyt rupee jäämään perävaloja, taaksemme nimittäin. Nyt rupee kuuluumaan toisenlaista keskustelua takaa, ei pysy perässä, en oo koskaan menny kisassa näin lujaa. Jaaha, ei kelpaa tänään sitten mikään.

Klo 03:00

Ne kaksi alun perin suunniteltua rasti on nyt haettua alle kahden tunnin puolimaratoni ajassa, mutta pikkanen ongelma ettei enää tiedetä missä ollaan. Nyt olis hyvä pysyä edelleen niiden perävalojen perässä jotta päästään taas tästä ryteiköstä kartalle. Kirsikaksi kakkuun Ulla parkaisee takana, nilkka muljahtaa. Tää on sellainen emäntä, että tässä tilanteessa luovuttaa vaan vähän kamoja allekirjoittaneelle kannettavaksi ja sanoo notta ny ei pysähdytä jotta menee tunto jalasta. Ja kun kerran kipparilla on höyryjä, pysyy nyt vain niiden valojen perässä. Ja ravaaminen hirvellä jatkuu. Teami tulee jossain perässä, koittaa nähdä meikäläisen perävalon. Tätä kun jatkaa neljättä tuntia ja pikkasen kipeellä jalalla niin arvatkaas mitä tapahtuu? Rupee himmeneen omat ajovalot.