Rokua Geopark Maraton

Tänä viikendinä tapahtui yhtä jos toista. Ulla ja Artsi olivat Joensuussa seikkailemassa Ursakissa, kun taas Apsi, Harde, Tommi ja meikä oltiin Rokuan maastomaratoonilla. Suomen parhaimpiin ultra- ja vuorijuoksijoihin lukeutuva Tommi oli meistä ainoa, joka veti kokomaratonin eli 42 km, kun me muut tallaajat tyydyimme puolikkaaseen. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja matkaan oli lähtenyt jopa 60 runnaajaa - määrä taisi yllättää järjestäjänkin. Rokuan kansallispuisto on muuten ihanteellinen paikka järjestää maastomaraton.

Harde, Apsi, Tommi ja Hokkis lähdön hetkellä. Ilmeistä näkee,
ketkä ottivat homman tosissaan.

Rokuan Geopark on ainutlaatuinen paikka maailmassa. Se on "Suomen ensimmäinen ja maailman pohjoisin kohde UNESCO:n suojeluksessa olevassa, ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa. Geopark kertoo Rokuan, Oulujärven ja Oulujokilaakson syntytarinan, jääkauden perinnön. Jääkauden tarinaan yhdistyy sulavaa jäätä ja vetäytyvää merenrantaa seuraava ihmisen historia."

No mutta asiaan. Tarkoitus oli lähteä nauttimaan upeista maisemista, juoksemisen ilosta ja hyvästä poppoosta. Ja nimenomaan NAUTTIMAAN, ilman kelloa, mittareita ja tavoitteita. Sovittiin poikain kanssa, että otetaan maltillinen aloitus, juostaan porukassa ja kiihdytellään loppua kohti, mutta yli kahden tunnin ylittäjät saa luvan hölkätä Ouluun. Homma lähtikin liikkeelle mukavasti rullaten. Meikä yritti jarrutella ja Apsi ja Janne (1Lifen varamies) roikkuivat perässä. Tommi ja paraolympilaisiin harjoitteleva Harde tulivat hieman taaempana. Muutaman kilsan jarruttelun jälkeen poijat kyllästyivät meikän takapuskurin katseluun, vaikka koitin niille parhaani mukaan keikistellä. Janne lähti kirmaamaan kuin juuri kevätlaitumille päässyt varsa perässään atleettinen Apsi. Koittivat siinä jotain mulle mumistakin, mutta vastaaminen oli jostain syystä vaikeaa. Siinä perävaloja katsellessa mietiskelin syvällisesti, että on se Apsi vaan jännä tyyppi, oikea mikämikämies. Sillä on hartiat kuin härällä, se kiipeilee kuin apina ja pomppii kuin pupujussi. Mitenhän tollanenki risteytys on mahtanu muodostua? Vähitellen poijat katosivat horisonttiin. Se siitä sopimuksesta.

Syvyyden kaivossa käytiin syvällä.

Muutama pistävän nousun jälkeen (5 kilsan kohdalla) tuli veren maku suuhun (veren maku johtuu muuten siitä, että keuhkojen pinnalla olevien hiussuonten verenpaine kasvaa niin suureksi, että niistä pääsee hieman verta keuhkoihin ja hengityksen mukana myös suuhun). Oliskos tää sitä veriappelsiinia?  Nauti poika, nauti. Puolen välin jälkeen, Pookivaaran päälle kontatessa pohkeet alkoi laulamaan heviä. Oli pakko siirtyä siirtyä kanta-astujaksi, joka taas hidasti vauhtia (kanta-astumisella voi vähentää pohkeiden käyttöä ja lisätä reisien kuormitusta). Ihaillessani tähtiä näin kuinka meteoriitti lähestyi mua. Nauti poika nauti, kohta et enää kerkiä. Porukkaa alkoi lappamaan ohi. Mihinkäs teillä yhtäkkiä noin kiire on? Tää homma on nyt taputeltu, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koita nyt nauttia senkin vätys, sitähän sinä tulit tänne hakemaan. Loppu oli suoraan kuin masokistien kesäfestareilta, mutta maalissa saatoin jo vähän nauttiakin. Aika oli 1.45 (10.), Apsilla meni 1.42 (5.), varamies Jannella 1.44 (8.) ja yksjalkasella (jalassa itikan pisto) Hardella hieman yli 2 tuntia (18.). Tommi paineli kokomaratonin aikaa 3.46 sijoittuen sarjassa sijalle 4, vaikka oli välillä käynyt reitin ulkopuolella saadessaan ilmeisesti vainun jostain saaliseläimestä. Tulokset

"No, missä ne kaveri ny on?"



"Onneks ei tarvinnu mennä toista kiekkaa."

"Olishan sitä vielä toisen kiekan menny."



"Alkaa kone pikkuhiljaa lämpiämään".

Kaikesta huolimatta fantastinen (uusi sana, jolla pyritään tekemään propagandaa) on oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Ennen lähtöä saatiin jopa kartatkin, jotta reittiä olisi helpompi seurata, joten kyseessä oli todellinen maastojuoksu. Reitti oli odotusten mukaisesti mielettömän kaunis. Sieltä löytyi hienoja dyynejä, suppia, soita, harjuja, jäkäläkankaita, jyhkeitä keloja ja kirkasvetisiä lampeja. Välillä olin näkevinäni hiekkarantoja, palmuja ja aurinkotuoleja, mutta ei niitä kukaan muu ollut nähnyt. Enimmäkseen juostiin hienoja polkuja, välillä käytiin myös kovemmalla hiekkatiellä. Korkeuserojakin löytyi sen verran, että Pohjanmaan poika oli vähän väliä thaju kankhaalla. Korkeuserot painottuivat reitin loppupuolelle, joten alussa olisi kannattanut ehkä hieman säästellä.

Kisan tunnelma oli ainutlaatuinen. Tästä tapahtumasta tullaan vielä kuulemaan ja olen varma, että tämä polkujuoksu (trail running) tulee kasvattamaan suosiotaan entisestään. Olkoon syinä  vaikka hienot maisemat, jalkaystävällinen alusta ja rento ilmapiiri. Jalat eivät tosiaan olleet läheskään yhtä kipeät kuin vastaavan asfalttijuoksun jälkeen, sillä tärähtelyjen määrä on vähäisempi. Ja jos asfalttijuoksuun vertaa, niin polkujuoksu ei suinkaan ole tylsää. Ensi vuonna voisi kyllä yhden pitemmän lenkin heittää ennen kisaa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin Nuuksiossakin juostaan tänä suvena. Seuraavaksi vuorossa Jukolan viesti. Tehtävä suoritettu.



Inov Roclite 243 maastojuoksupopot toimivat hienosti.

13.08. Kempele Z-maraton - Voiko valmistautumatta lähteä puolikkaalle?

"Juoksemaan oppii juoksemalla" olen kuullut monen sanovan.

Kesän suurimpien koitosten oltua ohi ei juuri tuntunut siltä että haluttaisi lähtöviivalle ihan heti. Rokuan rämpimisen jälkeen meni viikko toipuessa eikä paljon lenkille jaksanut tai tehnyt edes mieli. Mutta annas olla, sitä seuraavalla viikolla muutamat maantiepyörällä ja juosten tehdyt lyhyehköt lenkit tuntuivat kevyemmiltä kuin koskaan! Muutaman päivän näistä nautittuani mieleen hiipi ajatus; eli tämä tarkoittanee sitä että seuraavat 50 viikkoa ovat taas normaalia "takkuamista". No se siitä, jos sitä joskus oppisi lepäämään jopa enemmän kuin on tarvista eikä pakottaisi itseään "liian usein" lenkille. Matilla ei liene tätä ongelmaa?

Lauantaiaamuna kaikaista aiemmista kisahäsäaamuista poiketen leikkasin nurmikon ja tein muita kotihommia. Kuitenkin päätin että lähden paikanpäälle katsomaan juoksujuhlan tunnelmaa ja minkä verran porukkaa siellä on. Jos juoksuaskeleet tuntuisivat kevyiltä niin lähtisin viivalle, juoksisi oman juoksun, tekisi kovan treenin - jo siksikin että en ollut juossut pitkää lenkkiä oikein koko kesänä. Sääkin oli mukava, +17C ja poutaa.Yleensä aiemminilmoittauduin aina ennakkoon, jos sen olisin tehnyt nytkin, niin numerolappua olisi mallailtu paitaan kiinni jo aamuaikaisesta ja käyty ainakin 3 kertaa vessassa.. No, eikun rasvaa varpaisiin + muutamaan muuhun paikkaan sekä iso lasi urkkajuomaa kitusiin ja menoksi.

Zeppeliinin parkissa syke alkoi kohota, juoksijoita näkyi olevan mukavasti ja muutaman juoksuaskeleen kokeiltuani olin valmis hakemaan lappua rintaan, ehdin mukaan vielä ennen ilmoittautumisajan umpeutumista...
Mielessä pyöri että onpa mukava lähteä juoksemaan rennosti ja vetää omineen niin kuin parhaalta tuntuu, sopivaan peesiin vaikka.

Annas olla kun lähtö oli käsillä, asetuin eturivin taakse parin metrin päähän lähtövaatteesta. Vieressä hyppeli tummahipiäinen kaiffari heinäsirkkajaloillaan. Joku kuului huutelevan kaverillee, että "tuohon peesiin vaan niin hyvän ajan kellotat". Se ei varmaan tarkoittanut meikäläisen perässä juoksemista.

Lähtöpamaus. Ojan puolelta hyviin asemiin, rennosti, rennosti. Kärki katoaa pian näkyvistä ja jään peesiin missä tuntuu hyvältä juosta. Kolmeen kiometriin tullaan 12 minuutissa, hengitys alkaa tasaantua. Olikohan sittenkin liian kova aloitus?

Tullaan 6 kilometriin eikä ongelmia, vauhti on hieman tasaantunut ja ajattelen että tämä on mulle sopiva, tässä mennään. Noin minuutti tämän jälkeen yksi kaveri heittää ohi vain hieman kovempaa, kilpailuvietti iskee ja eikun kantaa kiinni..Mitähän olin just ajatellut, mikä rakkikoiran ajatuksenjuoksu voi ollakaan?!? Ei ole järjellä selitettävissä tämä.

Siitä sitten samaa tahtia 10km ja 42 minuutin kohdalle, ei tunnu pahalta mutta puolimatkan huollon juomat meinaa mennä enimmäkseen keuhkoon. Suurin osa kuitenkin rinnuksille. Kaveri jota peesaan turisee että on kokeilemassa vauhtia seuraavalle koko maratonille missä tavoite on 3 tuntia. Puhisen että ok, hyvä homma.

Sitten 12km kohdalla on jäätävätuosta vauhdista, matka tai paremminkin kova alkuvauhti alkaa painaa. Kuudentoista kohdalla tuon puolentoista alittajan selkä näkyy vielä suoran päässä, vielä 5km jupisen mielessäni... Lopussa on yleensä pystynyt kirimään, mutta ei tänään ja viimeiset 3 kilsaa - jalat iskee osin kait hapoille ja osin ramppiin - menee niin hitaasti ettei edes kelloa kehdannut vilkuilla. Pääasia on nyt päästä maaliinvaikka ryömimällä, ja minähän kun en keskeytä. Viimeinen kilsa ja ukkoa (sekä naisia) lappaa ohi joka puolelta, myös ne alkumatkan kaverit joita peesailin..ei jaksa välittää enää, ei pysty kirimään, ei millään.

Viimein maalissa. Loppuaika kuitenkin hieman parempi kuin viime vuoden vastaavassa hellejuoksussa. 1.33 ja risat saa riittää nyt minulle. Koko homma ei siis mennyt yhtään niinkuin olin suunnitellut. Maalissa piti tuntua hienolle ja paistatella päivää auringossa, totuus oli se että vapisevin sormin näkökentän sumentuessa tungin banaania ja appelsiinisiivua suuhun toisen käden kopeloidessa mehumottia pöydältä. Tämän erittäin nautinnollisen tuokion jälkeen kotimatkalle, uinti ja sauna saivat nyt jäädä tällä kertaa muille.

Niin. Olen kuullut monesti että jos haluaa kehittyä juoksussa niin pitää juosta, juosta ja juosta. Toisaalta, olen juossut tänä kesänävähemmän kuin koskaan aiempina kesinä ja vetänyt silti parhaimman ajan kuin koskaan (Toukokuussa Terwapuolikkaalla 1.29) Tähän asti pisin lenkki 17km, toiseksi pisin 11km viimesellä viikolla ennen Kempeleen koitosta.

Eräs kokeneempi monen lajin konkari mainitsi kerran että "monipuolisuus on valttia". Ja monipuolisestihan tässä on kevät ja kesä yritetty mennä. Taidan olla tämän filosofian kannalla nyt tämän juoksun jälkeen vielä enemmän.

Ai niin, kysymys kuului että voiko valmistautumatta lähteä puolikkaalle? Ehkä voi vaikkei sitä maantiejuoksua niin paljon olisi takana muiden lajien kompensoidessa. Kannattaisi vaan pitää se järki matkassa (mistähän sitä älliä muuten saisi, on tässä jo jokunen vuosi tahkottu joten ihan kokemattomuuden piikkiin tuota vauhti-intoilua en laittaisi) ja valmistautua kuitenkin kisa-aamuna vaikkapa hieman paremmalla aamupalalla. Pitäisiköhän ilmoittautua ensi kerralla ennakkoon, eikä päättää 45min ennen starttia lähteäkö vai eikö?

Kunnon vastausta kysymykseen ei taidettu saada, mulla onkin yleensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia annettavana.