"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inov. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inov. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Tunturisuunnistuksen juhlaa


Kaunispään huippu: Suomen kaunein lähtöpaikka? (T.O)
Järjestyksessään 30. Tunturisuunnistus käytiin elokuun alussa arvoisessaan paikassa - Saariselän ja Urho Kekkosen kansallispuiston valinta kisapaikaksi ei varmaankaan ollut sattumaa, sillä juuri siellä sijaitsevat suomineidon mahtavimmat kurvit ja uhkeimmat muodot. Sattumaa tai ei, tämän Suomen toiseksi suurimman kansallispuiston perustamisesta oli tullut kuluneeksi myös 30 vuotta. Kun vielä arskan järjestämän valoshow saatiin mukaan bileisiin, oli tunnelma katossa. Mukaan oli tällä kertaa lähtenyt yli 1000 jänkänpolkijaa, joka oli kaikkien aikojen ennätys. Matkassa oli niin retkeilijöitä eväineen kuin kovia kisaajiakin, ja kaikilla vaikutti olevan pilkettä silmäkulmissa. Meininki oli kerrassaan mainio.


Kaunispään rinteessä riitti populaa ja lämpöä (noin 26 astetta). (T.O)

Hetki lyö...
Ajeltiin Oulusta Saariselälle jo perjantaina, kun kisan oli tarkoitus alkaa lauantaina klo 14. Sarjaksi oli valikoitunut H21B, joka tarkoitti sitä, että juostavaa matkaa oli kotkan siivin noin 21 kilometriä per päivä nousumetrien ollessa 600-700 päivässä. Tavoitteena oli keinoja kaihtamatta päästä 10 joukkoon, eikä eroa kärkeen saanut tulla puolta tuntia enempää päivää kohti. Taktiikkana oli aloittaa rauhallisesti ja kiihdyttää loppua kohti, kävellä kaikki jyrkät ylämäet, juoda ja kastella päätä kaikissa mahdollisissa puroissa (hellesää) ja olla tekemättä turhia kiekuroita. Eka rasti otettiin varmasti pari minuuttia kärjen perässä. Ekalle pitkälle välille tehtiin toisista poikkeava reitinvalinta, ja takkiin tuli jostain syystä noin 20 minuuttia, vaikka ei juuri viivasta erottu. Sitä ihmetellään vielä haudassakin. Puolen välin jälkeen oltiin kärkeä noin puoli tuntia perässä, jonka jälkeen juostiin kärjen kanssa miltei samaa tahtia. Loppuaika 2.55 ilman ainuttakaan pummia, 29 minuuttia kärjen takana ja sijoitus 10., joten tavoitteessa pysyttiin.

Hotilla oli 1. päivän lopussa voimia flirttailla kameran kanssa. (T.O)
Janne on aina panostanut tyyliin. (T.O)

Toiseen päivään lähdettiin tuorein voimin, sillä emme olleet ottaneet itsestämme kaikkea irti ja hoidimme palautumisen huolella. Luvassa oli takaa-ajolähtö edellisen päivän tulosten perusteella. Tiedossa oli tiukka vääntö, sillä meidän perään lähti kuusi joukkuetta viiden minuutin sisään, mutta 9. sijaan oli matkaa 10 minuuttia. Lähdettiin liikkeelle taas rauhassa ja annettiin yhden parin mennä ohi, mutta ei annettu niiden karata. Ykköselle valittiin hyvä reitti ja juoksu kulki. Kakkonenkin löytyi helposti. Yritettiin karistaa kannoilta meidän perään lähtenyt pari ja niinpä kiihdytettiin hieman vauhtia. Saatiin heihin noin minuutin rako, mutta kolmosen rastinotto epäonnistui. Mentiin rinnerastin ohi yläkautta, mutta takana tulevat ottivat sen. Tajuttiin se heidän elekielestään, joten palattiin takaisin. Pummattiin noin 5 minuuttia ja yritettiin saada ero vielä kiinni. Juostiin kuin raivopäiset härät neloselle ja otettiin rastinotossa aikamoinen riski. Riski epäonnistui, kun menimme alakautta rastin ohi. Tuli taas 5 minuuttia takkiin. Maalissa luulimme olevamme 11. sijalla, mutta iloiseksi yllätykseksi saimme kuulla olleemme 10., sillä juoksuvauhtimme oli ollut sen verran reipasta, että olimme ohittaneet edellä lähteneen joukkueen. Eroa kärkeen tuli kokonaisuudessaan 59 minuuttia, joten kokonaisuutena suoritus oli varsin hyvä. Muista joukkueista mainittakoon, että Ulla oli parinsa kanssa 5. ja Johanna 11., joten 1Lifen osalta kisa oli varsin mukiinmenevä. Myös Free Adventuren 3. sija sarjassa H21A on mainitsemisen arvoinen. Muutkin oululaiset joukkueet menestyivät hienosti. Tulokset


Jos oltais tiedetty, että joku kuvaa meitä, olisimme yrittäneet olla vähemmän eksyksissä.
Kuva: Tuulia Miettinen
Suunnistus on uskomattoman hieno laji. Kun sitä saa harrastaa vielä parhaissa maisemissa ja parhaassa seurassa, se on vieläkin hienompaa. Reissu oli jälleen kerran ikimuistoinen, eikä vähiten sen takia, että juhlimme rakkaan puolisoni kanssa hääpäivämme. Maasto oli helppokulkuista ja suunnistaminen kohtalaisen helppoa, vaikka rastinotto ei aina ollut suuresta mittakaavasta (1:30000) johtuen kovin helppoa. Reitinvalintavaihtoja riitti ja välillä päästiin myös tuntsien päälle ihailemaan maisemia. Rasteja olisi voinut olla vielä enemmän ja jonkinlaiset iltabileet (esim. bändi) olisi järjestäjän toimesta voinut olla. Olisi hienoa, jos suunnistuskansa voisi kokoontua yhteen muutenkin kuin lähtöviivalla. Viikonlopun jälkeen mieli oli onnellisen haikea, mutta onneksi vuoden päästä maisemat ovat yhtä hienot. Vuoden 2014 Tunturisuunnistus kilpaillaan nimittäin elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena 2.-3.8.2014 Pallaksella. Kilpailukeskuksena toimii Lapland Hotel Pallas. Team1Life kiittää saadessa osallistua näihin upeisiin tapahtumiin hienojen ihmisten kanssa. Tehtävä suoritettu.

Inovin kengät ja boosterit toimivat jälleen hienosti.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rokua Geopark Maraton

Tänä viikendinä tapahtui yhtä jos toista. Ulla ja Artsi olivat Joensuussa seikkailemassa Ursakissa, kun taas Apsi, Harde, Tommi ja meikä oltiin Rokuan maastomaratoonilla. Suomen parhaimpiin ultra- ja vuorijuoksijoihin lukeutuva Tommi oli meistä ainoa, joka veti kokomaratonin eli 42 km, kun me muut tallaajat tyydyimme puolikkaaseen. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa ja matkaan oli lähtenyt jopa 60 runnaajaa - määrä taisi yllättää järjestäjänkin. Rokuan kansallispuisto on muuten ihanteellinen paikka järjestää maastomaraton.

Harde, Apsi, Tommi ja Hokkis lähdön hetkellä. Ilmeistä näkee,
ketkä ottivat homman tosissaan.



Rokuan Geopark on ainutlaatuinen paikka maailmassa. Se on "Suomen ensimmäinen ja maailman pohjoisin kohde UNESCO:n suojeluksessa olevassa, ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa. Geopark kertoo Rokuan, Oulujärven ja Oulujokilaakson syntytarinan, jääkauden perinnön. Jääkauden tarinaan yhdistyy sulavaa jäätä ja vetäytyvää merenrantaa seuraava ihmisen historia."

No mutta asiaan. Tarkoitus oli lähteä nauttimaan upeista maisemista, juoksemisen ilosta ja hyvästä poppoosta. Ja nimenomaan NAUTTIMAAN, ilman kelloa, mittareita ja tavoitteita. Sovittiin poikain kanssa, että otetaan maltillinen aloitus, juostaan porukassa ja kiihdytellään loppua kohti, mutta yli kahden tunnin ylittäjät saa luvan hölkätä Ouluun. Homma lähtikin liikkeelle mukavasti rullaten. Meikä yritti jarrutella ja Apsi ja Janne (1Lifen varamies) roikkuivat perässä. Tommi ja paraolympilaisiin harjoitteleva Harde tulivat hieman taaempana. Muutaman kilsan jarruttelun jälkeen poijat kyllästyivät meikän takapuskurin katseluun, vaikka koitin niille parhaani mukaan keikistellä. Janne lähti kirmaamaan kuin juuri kevätlaitumille päässyt varsa perässään atleettinen Apsi. Koittivat siinä jotain mulle mumistakin, mutta vastaaminen oli jostain syystä vaikeaa. Siinä perävaloja katsellessa mietiskelin syvällisesti, että on se Apsi vaan jännä tyyppi, oikea mikämikämies. Sillä on hartiat kuin härällä, se kiipeilee kuin apina ja pomppii kuin pupujussi. Mitenhän tollanenki risteytys on mahtanu muodostua? Vähitellen poijat katosivat horisonttiin. Se siitä sopimuksesta.

Syvyyden kaivossa käytiin syvällä.
Muutama pistävän nousun jälkeen (5 kilsan kohdalla) tuli veren maku suuhun (veren maku johtuu muuten siitä, että keuhkojen pinnalla olevien hiussuonten verenpaine kasvaa niin suureksi, että niistä pääsee hieman verta keuhkoihin ja hengityksen mukana myös suuhun). Oliskos tää sitä veriappelsiinia?  Nauti poika, nauti. Puolen välin jälkeen, Pookivaaran päälle kontatessa pohkeet alkoi laulamaan heviä. Oli pakko siirtyä siirtyä kanta-astujaksi, joka taas hidasti vauhtia (kanta-astumisella voi vähentää pohkeiden käyttöä ja lisätä reisien kuormitusta). Ihaillessani tähtiä näin kuinka meteoriitti lähestyi mua. Nauti poika nauti, kohta et enää kerkiä. Porukkaa alkoi lappamaan ohi. Mihinkäs teillä yhtäkkiä noin kiire on? Tää homma on nyt taputeltu, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koita nyt nauttia senkin vätys, sitähän sinä tulit tänne hakemaan. Loppu oli suoraan kuin masokistien kesäfestareilta, mutta maalissa saatoin jo vähän nauttiakin. Aika oli 1.45 (10.), Apsilla meni 1.42 (5.), varamies Jannella 1.44 (8.) ja yksjalkasella (jalassa itikan pisto) Hardella hieman yli 2 tuntia (18.). Tommi paineli kokomaratonin aikaa 3.46 sijoittuen sarjassa sijalle 4, vaikka oli välillä käynyt reitin ulkopuolella saadessaan ilmeisesti vainun jostain saaliseläimestä. Tulokset


"No, missä ne kaveri ny on?"

"Onneks ei tarvinnu mennä toista kiekkaa."

"Olishan sitä vielä toisen kiekan menny."

"Alkaa kone pikkuhiljaa lämpiämään".
Kaikesta huolimatta fantastinen (uusi sana, jolla pyritään tekemään propagandaa) on oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Ennen lähtöä saatiin jopa kartatkin, jotta reittiä olisi helpompi seurata, joten kyseessä oli todellinen maastojuoksu. Reitti oli odotusten mukaisesti mielettömän kaunis. Sieltä löytyi hienoja dyynejä, suppia, soita, harjuja, jäkäläkankaita, jyhkeitä keloja ja kirkasvetisiä lampeja. Välillä olin näkevinäni hiekkarantoja, palmuja ja aurinkotuoleja, mutta ei niitä kukaan muu ollut nähnyt. Enimmäkseen juostiin hienoja polkuja, välillä käytiin myös kovemmalla hiekkatiellä. Korkeuserojakin löytyi sen verran, että Pohjanmaan poika oli vähän väliä thaju kankhaalla. Korkeuserot painottuivat reitin loppupuolelle, joten alussa olisi kannattanut ehkä hieman säästellä.

Kisan tunnelma oli ainutlaatuinen. Tästä tapahtumasta tullaan vielä kuulemaan ja olen varma, että tämä polkujuoksu (trail running) tulee kasvattamaan suosiotaan entisestään. Olkoon syinä  vaikka hienot maisemat, jalkaystävällinen alusta ja rento ilmapiiri. Jalat eivät tosiaan olleet läheskään yhtä kipeät kuin vastaavan asfalttijuoksun jälkeen, sillä tärähtelyjen määrä on vähäisempi. Ja jos asfalttijuoksuun vertaa, niin polkujuoksu ei suinkaan ole tylsää. Ensi vuonna voisi kyllä yhden pitemmän lenkin heittää ennen kisaa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin Nuuksiossakin juostaan tänä suvena. Seuraavaksi vuorossa Jukolan viesti. Tehtävä suoritettu.

Inov Roclite 243 maastojuoksupopot toimivat hienosti.

torstai 27. joulukuuta 2012

Inov X-talon 212

1Lifen kommandot funtsivat kauden alussa millaisilla kengillä he saisivat ulosmitattua parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Nämä superkevyet kengät nimeltään Inov X-talon 212 eivät tuottaneet pettymystä. Ne saivat 1Lifen lentoon. Kenkä on siis erittäin kevyt, vain 212g, pohja on pitävä myös märällä kalliolla ja nauhoitus toimiva. Kengät kuivuvat erittäin nopeasti, jos ne sattuvat kastumaan. Ja vaikka ne kastuvat, niiden paino ei lisäänny merkittävästi kuten monissa muissa popoissa. Iskunvaimennusta ja tukiominaisuuksia niissä ei ole kovin paljoa, joten pitkissä seikkailukilpailuissa jalat voivat olla kovilla, mutta lyhyempiin kisoihin ne soveltuvat mainiosti. Kannan ja päkiän välillä ei ole suurta korkeuseroa ja pohja on taipuisa, joten päkiäjuoksu onnistuu helposti. Lesti on sellainen, että sopivat useimpiin kavioihin. Vuoden tetsaamisenkin jälkeen ne ovat edelleen käyttökuntoiset. Ne sopivat hyvin metsään, metsäpoluille ja pururadoille. Inov on järkivalinta.


Inov 8 X-talon 212

lauantai 8. joulukuuta 2012

Paljasjalkapopot rules!

Team 1Lifen heebot ihmettelivät vuosi sitten epäonnistuneen kauden jälkeen, että mikä on, kun ei kulje? Syytä haettiin ennen kaikkea tiimikavereista, sukulaisista, geeneistä, ruokavaliosta ja varusteista. Paikansimme syyn jalkapohjan näkymättömiin lihaksiin ja otimme testiin Inovilta useampia paljasjalkatossuja, joista Inov-8 Bare-X 180 oli yksi parhaista. Kyseessä on siis tossu, jossa ei ole iskunvaimennusta, ei välipohjaa ja painoakin vain 180g. Tossu istuu jalkaan yllättävän hyvin ja hengittää erinomaisesti päällä olevan MESH-kankaan avulla. Pohja on kohtalaisen pitävä, mutta myös taipuisa. Taipuisan ja kiertolöysän pohjan ansioista jalkapohjan lihakset ja jänteet saavat mitä parhainta jumputusta.  Niihin varastoituu myös energiaa, mikä saattaa myöhemmin näkyä vauhdin lisäyksenä.

Nämä tossut sopivat hyvin kuntoradoille ja sisäliikuntaan ja ehkä pienen totuttelun jälkeen myös asfaltille ja metsäpoluille. Ne muuttavat juoksutekniikkaa siten, että se muuttuu päkiävoittoiseksi.  Uskokaa tai älkää, mutta juuri päkiöillä nykyihmisten pitäisikin juosta. Katsokaa vaikka pieniä lapsia, jotka luonnostaan osaavat juosta päkiöillä.  Näillä tossuilla jalkapohjat ja pohkeet saavat  kyytiä ja jalkavaivat voivat jopa vähentyä.

Inov-8 Bare-X 180

Muinaisina aikoina juostiin enemmän päkiöillä, mutta joskus 1970-luvulla alettiin tehtailemaan kantavaimennettuja ja tuettuja kenkiä. Sellainen kenkä on omiaan heikentämään ja sitkistämään jalkapohjan lihaksia ja pohkeita sekä jarruttamaan vauhtia ja muuttamaan juoksutekniikkaa. Toki on hyvä muistaa, että jos juoksee paljon asfaltilla tai kärsii esim. polvinivelen ongelmista tai nilkkanivelen löysyydestä, niin sellaiselle hemmolle nämä tossut eivät ehkä aina passaa. Silloin kengältä vaaditaan paljon mm. iskunvaimennusta ja tukiominaisuuksia. Mutta onko pakko juosta asfaltilla, kun tarjolla on pehmeämpiäkin alustoja, jotka ovat myös parempia nivelille? Pitkät seikkailu-urheilukisat ja maratonit vaativat myös iskunvaimennettuja popoja, jotta jalat kestävät iskutusta paremmin.

Mutta paljasjalkatossut sopivat erinomaisesti treenaamiseen. Ja onneksi nykyään on olemassa paljon erilaisia paljasjalkatossuja. Kokeile paljasjalkatossuja, ne tuovat uutta väriä harjoitteluun ja vapaa-aikaan. Niitä on joka lähtöön, myös sellaisia, jotka sopivat metsäpoluille. Näkisittepä mun jalkapohjan ja pohkeen lihakset tänäpänä! Niitä kelpaa kyllä esitellä. Voisiko näissä tossuissa piillä 1Lifen viime kesän menestyksen salaisuus?



http://www.inov-8.com/New/Global/Index.asp?L=26