15 th Muddy-X, Oulunsalo, 14.5.2016 Muddyä sen olla pitää, taas kerran.

                                                             ”Reitistä:

Maasto on hyvin kaksijakoista: osa urista on nopeita, osa hitaita. Pyörällä pääsee melkein kaikkien rastien läheisyyteen. Rastit ovat pääosin ”puskan” puolella urbaanillakin alueella. Vettäkin voi mennä kenkään ”vähän”. Osa rasteista on vaativia, osa helppoja. Suosittelen suunnittelemaan reitin omien taitojen mukaan.”

Näillä termein lähdettiin etenemään kesän aloitus kisaan, josta on hyvä jatkaa kesän seikkailu kisoihin. Muddy-X, mikä tästä tekee niin vetävän, siinä on sitä jotain mikä on perus suunnistusta sekä maastopyöräilyä haastavampaa, niin sanotusti puoleensa vetävämpää, siinä on jotain.

Mutta itse kisaan, joka järjestettiin tänä keväänä Oulunsalon hiekkaisilla kangas reiteillä, meren läheisyydessä, mikä tekee reitistä mukavan ehkä kosteankin J

Edellisen illan hypistelyt uuteen Grand Canyon CF SL 8.9 Race-malliin, kattotelineet auton katolle, fillari kiinni, kamppeet kasaan, ettei aamulla tarvitsisi härvätä ja nukkumaan. Aamulla herätys, aamu pala, kamppeet päälle ja menoksi, eikö näin ainakin teoriassa? No näin se meni toki nytkin ;)Kisa paikalla tuntia ennen starttia, siis hyvissä ajoin, pyöräily kengät jalkaan.. mitkä? Missä ne on.. hienoinen ”paniikki”, mutta täällähän ne, joku oli laittanut kassiin.. Ihan rauhassa nyt kisaan on vielä aikaa.

Tuttujakin on mukana menossa, meidän tiimin Ulla, Janne ja Arto ja Matti ovat jo kynät ja muovit valmiina karttoja odottamassa. Ei mitään, nyt vain karttojen jakoon ja reitin suunnitteluun. Edellisen illan taktiikka palaverissa (peilin edessä), tuli sovittua että tänään vedetään oma ”puhdas” suoritus.. No karttojen jaon jälkeen erehdyn teami kaverin viereen reitin suunnitteluun, jostain syystä ”alkoi” tuleen sen verran samaa reittiä että päätin vetää oman toista kautta, jotta tähänkin lajiin saisi oman kokemuksen ilman kokeneen reitin valintaa, vain se kehittää kun pääsee itse suunnittelemaan ja toteamaan oman reitin mukavuudet J

Reitin suunnittelun ja laminoinnin jälkeen, 10min ennen starttia julkistettiin Bonus tehtävä. Kuten tiedossa oli, tämä saattaa vaikuttaa reittiin. Itse asiassa tällä kertaa sopi kuin nenä päähän omaan reitin valintaan, alkuperäinen (2min sitten tehty) olikin ihan syvältä... Startti oli 10.00 ja matkaan lähdettiin mukavasti hajaantuen, oma taktiikka oli ottaa ”raskaammaksi” arvatut rastit ensin ja loppuun kierretään sitten pikitie pätkät. Tässä vähän karttaa ja reitin valintaa mitä suunnittelin, siis ennen bonus tehtävää J

Karttaa katsoen tarkoituksena ei ollut siis kiertää kaikkia rasteja vaan loppuun ottaa ”kylän” pinnan pikitie rastit jos aikaa jää. Bonus tehtävän tullessa ilmi, suunnitelmat muuttuivat myös siinä määrin että myös ”saari” rastit haetaan tavoitellen siis kaikkia rasteja J No todellisuus tuli hyvin vastaan pikku pummien mukana, vaikkakin rastit löytyivät hyvin mutta minuutti sinne minuutti tänne reitin varrella kuluttaa loppu aikaa ikävästi.

Hypätään suoraan Bonus tehtävään, joka oli tällä kertaa Varjakan mänty, joka on Oulunsalon suurin ja vanhin puu, jolla on ikää  noin 350–400 vuotta. Puun pituus on 18 metriä ja se on 1,6 metriä paksu. Menneinä aikoina laivat käyttivät sitä maamerkkinä purjehtiessaan Ouluun.

Tehtävä oli siis löytää kyseinen Mänty ja leimata männyn lähistöllä olevan rakennuksen sisällä olevassa rastissa, tämähän löytyi ihan mukavasti, eikö niin Janne ;)

Loppua kohti aikaa näytti vielä olevan niin mukavasti että päätettiin Jannen kanssa (joka pölähti jostain puskasta ennen tätä rastia kaveriksi tälle rasti välille) lähteä tavoittelemaan vielä rastit 71 sekä 61 ja 31 pikitie rastit kylän pinnassa. Jossain vaiheessa välähti että 71 jää minulla välistä ja haen 51, 91, 61,sekä 31 jonka jälkeen nätisti maaliin. Janne ei antanut periksi vaan suuntasi 71 kautta ja niin nähtiin kokemuksen tulos että Janne tuli vastaan taas 61 kohdalla  menossa hakemaan 91. Ja kerkesi se vielä maaliinkin ajoissa, jäikö hänellä nyt minuutti tai jotain, mutta sehän riittää ja pisteitä kertyi enemmän kuin itsellä. 

Mutta ei silti, taso kisassa oli kova ja oltiin jossain 10-30 välillä, kisaajiahan oli lähemmäs 50 miesten sarjassa, tarkemmin Hokkis 8, Janne 16, Joni 19 ja Arto 27, joten hyvästä treenistä tämä kävi kesän kisoja ajatellen. Voittajille täytyy nostaa hattua, muistelen että 3h30min ja kaikki rastit-on se kone se voittaja J Ja tulihan meidänkin Teamiin menestystä, Ulla se taas nappasi naisten sarjan voiton, vaikka lähdössä meinasi että nyt annetaan myös muille mahdollisuus, Ei se kisa vietille mitään voi J

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä ja toivottavasti järjestäjät jaksavat värkätä samanlaisia tilaisuuksia tulevaisuudessakin, kyllä sieltä jotenkin paistaa kokemus millä näitä järjestetään. Itselleni tämä järjestyksessään 15th Muddy-X oli toinen muddy ja ensimmäinen ittekseni, muttei varmasti viimeinen. Ja vielä loppuun, kunnon vehkeillä on kiva kisata, Canyon maastopyörä sekä Canyon ja Noname pyöräily varusteilla homma onnistuu! Suosittelemme.

Team 1Life,

Joni

14th MuddyX - Canyon rules

Canyon rules. Retki-Rogainingin fillarisarja voitettiin viime keväänä Canyoneilla. Myös tämän syksyn MuddyX voitto otettiin Canyonilla. Sattumaa tai ei, Canyonilla pääsee lujaa. Canyon taitaa olla lännen nopein. Mutta asiaan...

Siitä on jo 7 vuotta, kun eka MuddyX järkättiin. Sen jälkeen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja tämänkin kertaiseen kisaan Muhoksen Päivärinteellä osallistui noin 40 naamaa. Mukana oli tietysti myös 1Lifen vähämieliset veljekset Hotti ja Artsi. Tarkoituksena oli etsiä 4 tunnin aikana niin monta rastia kuin mahdollista joko fillarilla tai juosten. Kisaa ennen selvisi, että maastossa oli käyty nuuskimassa. Sen verran renkaanjälkiä siellä näkyi. Joku taitaa ottaa homman tosissaan. Kuka tunnustaa?

Kartat jaettiin noin tunti ennen lähtöä ja ei muuta kuin reittiä rustaamaan. Kisakeskuksen tuntumaan oli laitettu tällä kertaa harvinaisen monta rastipistettä ja fiksut hemmot lähtisivät ilman muuta hakemaan ne ensin, jotta eivät ainakaan jäisi hakematta. Näin minäkin ensin ajattelin, mutta mielessäni oli jotain muuta. Edes bonustehtävän kahluurasti ei kääntänyt päätäni, vaikka se olisi ollut hyvä jättää viimeiseksi. Päätin siis vastoin kaikkia viidakon lakeja kiertää reitin vastapäivään. Saisin ainakin tehdä oman vedon.

Heti lähtöviivalla kävi ennustus selväksi, että suurin osa jengistä lähtee kiertämään reittiä myötäpäivään. Vain muutama jannu lähti toiseen suuntaan, mutta minä olin niistä ainoa, joka halusi kastaa kamansa heti kättelyssä, sillä bonusrasti sijaitsi lammessa olevassa saaressa, joka sattui matkan varrelle. Vettä meni kenkään "vähän". Siitä sitte rastin 73 kautta rastille 63, jossa tein muiden tavoin pienen samaistusvirheen. Juuri ennen oikeaa risteystä oli vastaava tie oikealla ja sitten vasemmalle. Onneksi huomasin mokan nopeasti, eikä takkiin tullut kuin pari minuuttia ja kuittasin edellä menneen ryppään. Sitten kohti Ylikiimingintietä, jolta pieni syrjähyppy rastille 43. Takas Ylikiimingintielle ja myötätuulen avustamana kohti rastia 51. Mietin pitkään haenko rastia lainkaan, mutta rastin kohdalla oleva tie näytti sen verran hyvältä, että sinne vaan päätä pahkaa. Jatkaako rastille 41 ja 92? Ei, noudatan alkuperäistä pläniä ja palaan takaisin tielle. Noukin rastit 41 ja 32, jonka jälkeen mageeta träkkiä kohti pohjoisinta rastia 82, jossa katse kelloon. Ou shit, aikaa on kulunut jo miltei kaksi tuntia ja oon vasta puolivälissä.

Toteutunut reitti on piirretty oranssilla.

Oli alettavaa miettiä mahdollisia oikoja, sillä loppureitti tulisi olemaan hitaampi, eikä vastatuulikaan helpottaisi urakkaa. Rasti 31 jää ilman muuta väliin. Samalla vastaan tulee kolmen kärki hyvällä sykkeellä. Jaa, poijat tekee yhteistyötä, noita jannuja on vaikea päihittää. Ovatko muka ehtineet hakea kaikki rastit matkalta? Ei mitenkään. Siitä ylävitoset ja vastatuulta uhmaten rastille 91, joka sijaitsi kiven kolossa Kallioselän kämpällä. Pitkospuupätkää riitti ja vastaan tuli joku hemmo. Väistin sivuun ja heitin samalla voltin ja turvalleen. "Tarviiko sun nyt noin tosissaan ottaa"? Olishan tuo voinu edes kiittää. No ehkä kiittämättömyys palkitaan. Samalla mietin, että hakeako rasti 42. No, haetaan nyt sitten. Ei olis kantsinut, sen verran piti tetsailla. Rastille 92 mennessä alkoi olla jo väsymyksen merkkejä ilmassa. Rasti löytyi helposti ja alkuperäisen plänin mukaan piti mennä rastille 52, josta kartan ulkopuolelle ja edelleen Muhoksen tielle, mutta neiti aika raksutti. Enää tunti jäljellä. Mitä teen? Onko reitti rastille 52 nopea? Ja paskat. Ei ole munaa. Ei ole koskaan ollu. Käännyn takaisin ja täpöllä kohti rastia 72, joka oli hukassa. Rasti olikin yllättävän korkealla. Ei ihan siinä, missä rastiympyrä keskikohta oli. Kaveri onneksi jelppas, mutta muutama minuutti siinä meni.

Rasti 82 löytyi helposti, mutta aikaa on enää 20 minuuttia. Rastille 63 menevä ura näyttää heikolta. Teenkö uukkarin? Ei, se voi muuttua paremmaksi. Mitä halvattua, metsähakkuu? Polku on kadonnut, suunnalla vaan etiäpäin. Kilsan tunkkaus ei todellakaan ollut suunnitelmissa. Voi Seppo minkä teit. Aah polku, mis mä oon? Rasti 63 pitäis olla tuolla alhaalla. Kyllä mä sen ehdin vielä. Voi vattu, aikaa on enää alle 10 minsaa ja matkaa pari-kolme kilsaa. Reiskat huutaa relaa relaa, nuppi huutaa kelaa kelaa. Rasti 53 olisi melkein matkan varrella, mut ei ehdi, ei ehdi millään. Kamu huutaa, että tuu peesiin. Hetken siinä pysyn, mutta ylämäessä tulee pataan. Maalissa. Minuutin yli. Ei voi mitään. Ilman kamun vetoapua takkiin olis tullu enempi. Kiitos.

Pläni toimi lähes loppuun asti. Ilman niitä paria pummia ja lopun metsähakkuuta olisin voinut ehtiä hakea vielä pari rastia. Rasti 41 olis kantsinu jättää väliin ja ehkä myös 51. 10 minuuttia ekstraa ja olisin saalistanut pojoja huomattavasti enempi. Riskipeli ei tälläkään kertaa kannattanu. Ahneella oli kakkanen loppu. Mutta ainakin sain mennä pääosin yksin ja sekös vasta siistiä oli. Sijoitukseni oli 7. Artsi oli 8. Kärjessä oli tällä kertaa uusia naamoja, mikä kertoo siitä, että taso on kova. Jokaisessa Muddyssä on tätä nykyä ainakin 10 voittajaehdokasta. Moni suosikki floppasi tai oli muuten vaan pihalla. On makeeta, että on kunnon kilpailua. Ensi keväänä uudestaan...

Kirjoitti Hotti

13th MuddyX - Kurat housuissa

Koitelin koski (polartravel.net)

Jokainen ihminen on biisin arvoinen. Jokainen MuddyX on stoorin arvoinen. On taas aika julistaa kootut selitykset, miksi en voittanut taaskaan. Ehkä siten voin myös välttää nuppinikkarilla käynnin. Tällä kertaa kisattiin Kiimingissä, noin 20 kilsaa Oulusta koilliseen. Tarkoituksena oli kerätä 4 tunnissa niin monta rastia kuin mahdollista. Oman haasteensa teki sää, joka piti huolen, ettei kukaan pysynyt kuivana. Vaikka sää olisi ollut hyvä, niin ei hätää - ratametsuri Mäkinen kyllä huolehtii siitä, että vettä menee kenkään - "vähän". Tällä kertaa sitä meni kyllä vähän joka paikkaan - ja Palajon! Paikalle oli raahautunut yli 50 uskalikkoa, joista suurin osa kiersi radan maastopyöräillen. Niin myös Ulla, Arto ja minä.

Alkuperäinen reittisuunitelma muuttui matkan aikana aika tavalla.

Kartat saatiin noin 45 minsaa ennen lähtöä. Siinä ajassa ne piti myös päällystää. Heti kättelyssä kävi selväksi, että tällä kertaa kukaan ei ehdi hakemaan kaikkia rasteja. Päädyin kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että pari rastia ja polun pätkää oli helpompi löytää niin päin. Vartti ennen lähtöä saatiin bonustehtävä, jonka perusteella sai 10 pojoa, kun kävi uimassa luonnonkauniissa Koitelin koskessa. Mietin viimeiseen hetkeen asti Koiteliin menoa, mutta jostain syystä päätin jättää yhteensä 25 pistettä väliin (sitä kadun vieläkin). Laskin, että saan enemmän pongoja keskittymällä pohjois- ja länsipuolen rasteihin, mutta olin väärässä - jälleen kerran. Pohjois- ja länsipuolen maastot olivatkin erittäin hitaita ja osa rasteista jäi hakematta. Rastin 43 ja 92 välissä oleva ylimääräinen "järvi" ja joen ylitys pyörä pään päällä ei ainakaan nopeuttanut menoa. Vettä oli lähes kaulaan saakka ja ilman uutta ja kevyttä Canyonia olisin siellä vieläkin. Muutenkin Canyon toimi erinomaisesti. Jopa niin hyvin, etten huomannut lainkaan, että jossain vaiheessa kisaa satulan nokka oli laskeutunut alas ja tanko mennyt vinoon. Ilmankos mankeli heitti mua vasemmalle koko ajan ja asento tuntui siltä kuin olisi ollu ruottalaisessa kummitusjunassa.

Canyon saattoi pelastaa henkeni.

Aikaa käytin 3h ja 47 minuuttia ja siinä ajassa ehdin kerätä 87 pistettä ja ajaa reitistä johtuen vain 53 kilsaa (parhaat ajoi 70 kilsaa). 5 rastia jäi hakematta. Loppusijoitus oli 9. noin 40 karpaasin joukossa, mikä oli pienoinen pettymys. Pientä lohtua toi, että olin 10 joukossa ainoa, jolle ei kelvannut bonukset (jäi etukortti kotiin). Jos saisin ajaa kisan uudelleen, ajaisin sen edelleen vastapäivään, mutta hakisin myös bonusrastin ja 91 rastin. Sen jälkeen jättäisin väliin sen piip 43 rastin ja piip piip piip 92 rastin. Joisin myös enemmän. Ja hankkisin rillit tai piilarit. Ja jättäisin sen voltin heittämättä. Ja laskisin rengaspaineet. Ja hankkisin munanlämmittimen, märkäpuvun ja snorkkelin. Ja ottaisin mukaan pari pullaa. Ja voittaisin tietty koko skaban 102 pisteellä ja tuulettaisin villisti! :) Onneksi Ulla voitti sentään naisten sarjan. Ja onneksi tiimissämme on myös ihania naisia, sillä ollaan huomattu, että ilman heitä niitä voittoja on aika vaikea saaha.

MuddyX on ottanut paikkansa suomalaisessa urheilumaailmassa. Sen osoitti myös valtaisa ja tasokas osanottajajoukko. Sellaista adrenaliiniruisketta ei saa hevillä, eikä varsinkaan sillä hinnalla. Tällä kertaa reitin suunnittelu oli erityisen haastava ja maasto vaihteleva. Lisäksi taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ratamestarin kierous ja nerous pääsivät hyvin esille. Kiitokset järkkäreille ja muille kisaajille ja onnittelut voittajille! Kisa oli todella nautittava. Maltan tuskin odottaa seuraavaa Muddyä syksyllä. Seuraava koitos on Retki-Rogaining Jyväskylän Korpilahdella Apsin kanssa. Niiden kukkuloiden jälkeen ei varmaankaan pääse sanomaan, että tana ko ei o niitä mäkiä. Sen verran jäi hampaankoloon, että Nykäskylässä isketään ja laitetaan kaikki peliin... :) Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi.

Kirjoitti Hotti

10th Muddy-X, Korkalovaara, Muhos

Illan ensimmäinen muuttuva tekijä ja ennakkosuunnitelmista poikkeava reitinvalinta tuli eteen kaupungista ulos ajaessa, kun valtatie 22 oli Raksilassa poikki. Uukkari, Raksilan läpi (moni muukin yritti), Rautasillalle ja pohjois-puolen tietä kohti Muhosta. Tämä aiheutti poikkeaman suunnitellusta aikataulusta. Kisapaikalla karttaan piti piirtää rastit ja numerot. No, eihän ne kaikki hopussa ihan oikein kartalle siirtyneet. Reitin piirtämisen jouduin jättämään kesken, kun oli startin aika.

Kartalle pääsyn ja ajorytmin löytämiseksi aloitin keräilyn muutamalla helpohkon oloisella rastilla lähellä starttia. Pienestä sekoilusta huolimatta homma lähti ihan hyvin käyntiin (21, 18, 19, 22) ja muutaman rastin jälkeen sain tavoitteeni mukaisesti ajaa yksin omaa tahtia ja keskittyä omaan suunnistamiseen.

Ensimmäinen isompien pisteiden rasti (61) oli Repokankaalla voimalinjan tolpassa. Tästä alkoi mukava, kostea, pimeä taival. Vetta kenkään ja rapaa silmään. Meno oli mutaista ja tahmeaa. Tielläkään nopeus ei juuri kasvanut. Rastin 81 laavu sattui lampun keilaan vähän tuurillakin. Rasti Oulujoen rannasta (71), takaisin ylös ja tielle ja mutka suolla (51). Pällin ja Pyhäkosken välissä oli mukavia polku pätkiä. Nuo polut pitää joskus ajaa eestaas ja uudestaan valoisalla ja kuivalla kelillä.

Kirkkopolkua länteen ajaessa huomasin ensimmäisen kiireen aiheuttaman mokan. Rastilta puuttui numero. Rastia lähestyessä jouduin monta kertaa pysähtymään ja paikantamaan itseäni kartalta. Kisaa oli takana vajaa pari tuntia, joten väsyminen ei vielä sopinut aikatauluun. Rastimääritteistä päättelyn ja vastaantulevalta kisaajalta varmistamisen jälkeen leimasin sen kohtaan 61. Tässä oli ensimmäinen (ja ainoa suunniteltu) pitempi jalkautuminen. Näillä main uumoilin vielä ehtiväni kerätä kaikki rastit. Kuinka väärässä olinkaan.

Aika tarkkaan kahden tunnin kohdalla karttaan piirtämäni reitti loppui ja juurikin samalla hetkellä lampusta loppui akku. Ison akun piti kestää koko kisa. En ollutkaan ladannut sitä viimeisen lenkin jälkeen. Nämä kaksi muuttujaa mursivat rautaisen keskittymiseni ja alkoi päätön sekoilu. Seuraavaa rastia kohti mennessäni totesin (virheellisesti) olevani väärällä polulla ja palasin takaisin. Tämän rastin numeron olin kirjoittanut karttaan väärin ja numeroa vastaavaa määritettä ei löytynyt millään. Puhalsin pelin poikki ja päätin hakea toisen rastin (27) ja palata hukassa olevan pariin sen jälkeen. No löytyihän sekin (28). Vieressä olin juuri käynyt kääntymässä.

Vara-akun kesto kisan loppuun asti epäilytti ja yritin ajaa vähemmällä valolla aina kun pystyin. Tein piston rastille 26 ja suunnistin kohti jo kartalla hankalalta vaikuttavaa rastia 31. Rasti oli polun ja ojan risteyksessä ja yritin ajaa rastille polkua pitkin. Polun päätä ei ikinä löytynyt. Kaahailin ympäriinsä ja ylös ja alas suunnasta juuri välittämättä. Kirosin ja häpesin GPS-seurantaa. Taas peli poikki ja uusi lähestyminen. Päätin ottaa rastin jalan ojaa pitkin. Ulla oli tekemässä samaa ratkaisua ja ajeltiinkin tovi porukalla.

Autiotalolle (25) ja sieltä gof-kentälle. Yritin karistaa Ullan ja Markon kannoiltani ja suunnistaa itsekseni, mutta tiputin kartan, jouduin palaaman takaisin ja taas oltiin porukalla leimamassa (32). Lopussa yritin välillä ajaa reippaammin ja suunnistaa itse. Rastivälit olivat niin lyhkäisiä (16, 15, 14, 11, 12), että minun pysähtyessä lukemaan karttaa, Ulla ja Marko taitavampina ajoivat minut kiinni.

Korkalovaarasta löytyi yllättävän komeita mäkiä. Pitävät kuulemma latuja hyvässä kunnossa. Pitää käydä testaamassa ensi talvena. Viimeiselle rastille (13) teimme porukalla hyvän reitinvalinnan ja oikaisimme pyörät olalla mäen yli ja suon poikki lähes suoraan rastille.

Pyörä ja kuski olivat maalissa todella likaisia. Mutta onnellisia. Ainakin kuski. Kaksi rastia jäi loppupuoliskon sekoilun takia käymättä, mutta olipa opettavainen keikka. Huolelliset valmistelut ja tarkempaa kartan seuraamista ensi kerralla.

Kiitos Jussille hyvästä ja kovasta duunista!

Sekoilua voi seurata: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20131101mx10/

8th MuddyX ja rakkaustarinan loppu

Se on loppu nyt. Mä haluan eron. Mä luotin suhun, mä hoidin sua, mä välitin susta. Meillä oli ylämäkiä, mutta niitä alamäkiä vasta olikin. Vaikka eihän täällä Pohjanmaalla ole edes mäkiä! Sä teet mulle tollasen tempun ja vielä monta kertaa. Miksi? En jaksa sua enää. Suhteemme on ohi. Sä petit mut. Toivottavasti löydät jonkun, joka ymmärtää sua. Voi olla, että jään sua kaipaamaan tai sitten en. Olen polkenut sua kaikki nämä vuodet saamatta siitä mitään tyydytystä. Rakkaustarinamme on nyt tässä. Hyvästi armaani, hyvästi suloinen Nishiki!

Jo klassikoksi muodostunut 8th MuddyX kisattiin tällä kertaa Oulun itä-koillispuolella, jonne kisametsuri Seppo Mäkinen oli loihtinut kaikkien aikojen radan. Reitillä riitti skutaa, hienoja ja teknisiä polkuja, mäkiä, kosteita pitkospuita, pyörän kantoa, vedessä kahlaamista jne. Oli reitinvalintaa ja suuria tunteita. Oli suuren urheilujuhlan tuntua! Erityisen kisasta teki se, että kisassa oli mukana lähes kaikki Oulun ja lähialueen kovimmat seikkailijat, ja Team 1Life, yhteensä lähes 40 kisailijaa. Tosin 1Lifesta oli mukana vain meikä ja Apsi, kun Skippari Harde keskittyi hinkkaamaan uutta munamankeliaan. Kisa-aika oli 4 tunteroista ja siinä ajassa piti hakea mahdollisimman monta rastia. Heti aluksi kävi selväksi, ettei edes Paksumahat hae kaikkia rasteja sallitun ajan puitteissa.

Tarkoituksena oli valita reitti, jonne vain kahjot lähtevät. Aluksi näytti siltä, että kahjoja on oikea lauma, mutta muutaman risteyksen jälkeen mukana oli vain yksi takiainen. Poljettin Tommin kanssa yhtämatkaa tuttua oikopolkua ekalle rastille kunnes humps. Etupyöräni juuttui syvään lammikkoon - dejavu. Tällä kertaa en jäänyt pyörään, vaan ilmalennon aikana oli aikaa miettiä miten tulisin alas. Päädyin kastelemaan toisen monon ja kintaan. No, mitäpä noilla kuivilla hanskoilla tai popoilla olisi tehnytkään noin viiden asteen lämpötilassa. Jatkettiin matkaa ja pian kävi selväksi, että meikän ketjut lyö tyhjää. Kolmen viikon takainen surkuhupaisa Kajaanin kisa oli johtanut siihen, että jouduin vaihtamaan uuden kettingin ja takapakan, mutta nyt selvisi, että myös etupakka oli caput. Olisi ehkä kannattanu testata vehkeet myös maastossa. Isoin eturatas kuitenkin toimi, joten ei muuta kuin hanaa. Näillä reiskoilla meno oli aika hapokasta, kun käytössä oli vaan muutama suurin vaihde, mutta en antanut sen hämätä. Ekaa kertaa tuli mieleen, että on se vaan kliffaa, ettei täällä pohjanmaalla ole tämän enempää näitä nyppylöitä.

Otettiin Tommin kanssa eka rasti (73) hieman eri tavalla ja ajattelin, että nyt on sauma antaa kamulle pieni oppitunti ja maksaa potut pottuina. Olin rastilla paljon ennen kaveria. Laitoin sinkulaan lisää kierroksia kunnon highwaylla ja luulin kaverin hukuttaneen itsensä suohon, kunnes tokalla rastilla (63) näin kaverin selän noin 50 metrin päässä edelläni. Faaaaaaak!!! Mi-mi-mi-täääh??? Ihmemies oli ilmeisesti uinut pyörän kanssa, eikä edes huomannu mua, kun ryömin puolikuolleena pyörä kainalossa rastille. No sen jälkeen en kaveria enää nähnytkään. Oli varmaan eri sarjassa, eihän siitä ole epäilystäkään. Näytti takaapäin hieman naiseltakin. Tai sitten se oli eri planeetalta. Nöyrin mielin jatkoin matkaa sormet kohmeessa. Bonustehtävään kului luvattoman paljon aikaa, kun ajaminen sliksirenkaisella jopolla slaideilla pitkospuilla ja teknisellä polulla kolmen promillen humalaa vastaavassa olotilassa ei oikein natsannu. Siinä vaiheessa oli helppo päätellä, että mahikset kärkikahinoihin olivat menneet.

Parin tunnin polkemisen jälkeen reiskoista ja miehestä alkoi loppua virta. Suunnistuskin alkoi tökkiä. Ai niin, pitää kai sitä muistaa ryypätäkin. Rastille 51 päätin hieman oikaista. Tetsasin sykkelin kanssa metässä kuin jalkaan ammuttu vauhkoontunut hirvi, kunnes vastaan tuli iso oja. Yritin heittää rautaromuni ojan yli, mutta se putosi suoraan mutaojaan ja vieläpä pystyyn. No tämähän tästä vielä puuttuikin. Tuli älytön kiusaus pilkkoa pyörä atomeiksi ja haudata koko pyörä siiheen piip ojaan, mutta en ajatellut päästää sitä niin helpolla. Lopussa eteen tuli vielä vaikea valinta. Hakeako vielä yksi kolmen pisteen rasti ja menettää sormet, jotka näyttivät lähinnä jäätelöpuikoilta. Koitin lämmitellä niitä haarusvälissä (armeijassa opittu niksi), mutta kun vastaan tuli sporttinen nainen, jouduin ottamaan ne sieltä pois - olisi voinut herättää hieman epäilyksiä? Eikä polkeminen sillain muutenkaa oikein luonnistunut. Sitä paitsi eräs toinen paikka meinasi paleltua siinä sivussa. Valitsin sormet ja kiisin kiireen vilkkaa maaliin noin neljä minuuttia ennen tavoiteaikaa. 

Kisa oli väsyneen miehen väsynyttä taistelua pyörää muistuttavalla kapistuksella. Lopputulosten 12/27 sija jätti jossitteluille ja selittelyille sijaa, mutta mieltä ylensi Apsin 9. sija. Voitin kuitenkin selkävammaisten kahjojen sinkulapyöräsarjan, kun siinä ei ollut muita osanottajia. Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen, ehkä tasokkain MuddyX koskaan. Kärkiporukan vauhti oli uskomatonta ja reitinvalintakin kohdallaan. Voiton korjasi jälleen kerran Paksumaha (paksumahat tosin saattoivat hieman hyötyä yhteistyöstään, mutta olis joku niistä voittanu varmaan muutenkin). Ojan Hannu tarjosi kelvollisen vastuksen. Naisten voiton korjasi jälleen Silventoisen Ulla. Team 1Life onnittelee! Ei ole sattumaa, että samat nimet ovat aina kärjessä. Ei myöskään ole sattumaa, että 1Life ei koskaan voita. Erityiskiitokset Sepille, Hannulle ja Tapanille upeasta kisasta! Tätä paremmin ei kautta voisi lopettaa. Nyt saa kisaaminen jäädä vähäksi aikaa, mutta juttua varmasti riittää talven ympäri. Sulatellaan ja muistellaan hienoa vuotta, lataillaan akkuja ja kehitellään uusia kujeita ensi kautta varten. Tehtävä suoritettu.

http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&id=20121014

7. Muddy-X pyörärogaining

Meissä kaikissa asuu pieni seikkailija. Ja mitä kosteammat, mutaisemmat ja koleammat olosuhteet, sitä enemmän nämä pienet seikkailijat näyttävät innostuvan. Näin voisi päätellä ainakin osallistujamäärän perusteella, joka lähenteli jopa 40:tä! Osaltaan tämä kertoo varmasti myös seikkailu-urheilun ja pyörärogainingin nousevasta suosiosta ainakin täällä Oulun alueella (kenties muuallakin). Tällä kertaa paikalle oli ilmaantunut lähes koko Oulun kerma ja Team1life, josta mukana olivat Jussi, Harde, AP ja meikäreikä.
 
Kyseessä oli siis jälleen pyörärogainingkisa, jossa piti rasteja etsimällä kerätä mahdollisimman paljon pojoja neljässä tunnissa. Olin jo etukäteen päättänyt, että teen sellaisen reitinvalinnan, että saan suunnistaa ihan yksin, tuli äitiä ikävä tai ei. No näinhän siinä kävikin. Piti vaan vetää ensimmäinen tunti vastatuuleen, kengät märkänä, jalat kohmeessa ja pyörä skutassa näkemättä ristin sielua ja poimittua vaan pari rastia, mutta kaikesta tästä huolimatta nautin siitä suunnattomasti ja suunnallisesti. Ekat pari tuntia menikin jopa yllättävän hyvin, ellei lasketa niitä muutamaa kuperkeikkaa pyörän kanssa. Parin tunnin kohdalla tunsin kuinka pyöräkengän klossit alkoivat löystyä. Kaivettuani skutat pois kengistä löysin jostain taskusta avaimen ja sain kuin sainkin pysymään klossit jalassa. Kolmen tunnin kohdalla haaveet kärkijoukkoon pääsystä kokivat tyrmäyksen, kun Niskahien vasen kampi irtos (remonttiarvio reilusti yli 100 euroa ja suosituksena pyörän vaihto), eikä mukana tietenkään ollut just sitä piip työkalua. Voi juukelispuukelis, mähän kiristin sen piip just viime kesänä! Ööh tota, nythän on tosiaan jo kevät. No, en tajunnu keskeyttää, vaan koitin siinä jonkin aikaa sitkutella yhellä polkimella, jonka jälkeen laitoin juoksuks, kun koko keskiö meinas lähtee käveleen. Sainpa ainakin varpaisiin taas eloa. Ehdin hakeen vielä pari rastia, jonka jälkeen oli lompsittava häntä koipien välissä piip maaliin.

Loppusijoitus 11. ei tyydyttäny muita kuin vastustajia, kun niin monta rastia jäi haaverin takia hakematta. Jussi oli lähes virheettömällä suorituksella ja optimaalisella reitinvalinnalla hienosti 2. ja parivaljakko Harde/AP selättivät alkuvaikeudet ja majailevat tulosluettelossa puolen välin tietämissä, joten eihän tämä pahalta näytä kesää ajatellen. Kiitokset ratamaisteri ja seikkailijaguru Mäkiselle hienosta radasta, jossa riitti jännitystä, veikeyttä ja sitä jo niin tutuksi tullutta kosteutta. Nyt isukkikin jaksaa hoitaa lapsosia taas pitkän aikaa. Kumarrus myös muille kisailijoille rehdistä ja jännittävästä kisasta. Ensi viikolla tätä samaa lienee luvassa Virossa. Ja mukaan otan rekallisen työkaluja, varaosia ja ruuveja, joita saatan muistaa vähän kiristääki...

6st Muddy-X 23.9.2011

Muiden Muddy-X kisojen tapaan tämäkin kisa käytiin Oulun lähiympäristössä maastopyörä rogaine periaatteella, jossa neljän tunnin aikana oli löydettävä mahdollisimman monta rastia. Team 1life oli tietysti jälleen mukana ja tällä kertaa koko arsenaalillaan tavoitteenaan mikäs muukaan kuin voitto. Ja varmistaaksemme kolmoisvoiton päätimme vielä jakaantua eri klooneihin. Seuraava tarina kertoo ennen kaikkea Hotin kisasta ja lukeminen on mitenkäs muutenkaan kuin omalla vastuulla.


Ennen kisan starttia kuulostelin pelonsekaisin tuntein kisan järjestäjän ohjeita, kunnes tunsin housuni kastuvan aivan märäksi. Hetken ehdin jo luulla, että olin laskenut alleni, mutta "helpotuksekseni" huomasinkin, että selässäni roikkuva juomapussi oli alkanut vuotamaan. Ei muuta kuin pussukka pois selästä ja paikkaukset käyntiin. Sain kuin sainkin vuodon tukittua, jonka jälkeen Seppo antoi luvan lähteä. Tässä kohtaa vielä ajattelin, että ei sillä Sepillä kuitenkaan ollut mitään tärkeää mielen päällä. Yritin näyttää edelleen itsevarmalta ja siltä kuin tietäisin mistä on kyse, jotta minulla olisi henkinen yliote vastustajiin nähden. No ei muuta kuin matkaan. Päätin tällä kertaa lähteä kiertämään reittiä myötäpäivään, kun viime kisassa vastapäivään kiertäminen osoittautui varsin huonoksi ideaksi.


Kisan alku lähti käyntiin "hienosti", kun ensimmäinen rasti jäi löytymättä. Uskottelin itselleni, että rasti oli varmaan laitettu väärään paikkaan tai sitten joku oli sen pöllinyt. Onneksi rasti oli vain parin pojon arvoinen. Parin onnistumisen kokemuksen jälkeen itseluottamukseni oli taas huipussaan ja päädyin johonkin siirtolapuutarhaan, johon oli merkitty joku bonusrasti. Vedettyäni tarhan pariin kertaan ympäri ja nähtyäni paikallisten asukkien paheksuvat ilmeet tajusin katsoa tehtäväpaperia, jossa oli pari hassua valokuvaa, toinen rakennuksesta, toinen postilaatikosta. Vedin tarhaa taas ristiin rastiin ja koitin löytää sieltä kyseisiä tönöjä. Kynnettyäni tarhaan uusia uria meinasin jo alkaa istuttamaan niihin pottua ja alkaa maajussiksi, mutta sitten onnistuin löytämään hirmuisella munkilla toisen näistä rakennelmista. Tämän jälkeen joku tiesi kertoa, että se postilaatikko voisi löytyä Äimäraution siirtolapuutarhasta. No niinpä tietysti. Tämän Sepi mahtoi kertoa ennen kisan starttia, jos vaan joku olisi sen kuullut.


Jatkoin hullun raivolla eteenpäin. Päätin poiketa hieman reittisuunnitelmasta ja oikaista yhdelle polulle, jotta saisin säästettyä aikaa. Tuli vastaan pari ojaa, jotka onnistuin kiertämään kenkiäni kastelematta. Tuli vastaan pari suurempaa ojaa, joissa meni "vähän" vettä kenkään. Tuli vastaan hiton monta samanlaista ojaa, joista pääsin yli uimalla pyörä selässä. Yritin pitää mieleni positiivisena ja ajattelin, että pääsipähän ainakin kisan alun urkkajuomat pois pöksyistä. Pääsin tielle ja uskottelin itselleni, että kaikki yllärit on nyt takana. Päädyin polulle, joka oli täynnä vettä ja mutaa. Samalla muistin taas kerran miksi kisan nimi oli Muddy-X. Yritin kiertää mudat ja liejut, jotta rakas puolisoni voisi pestä pyykkini jatkossakin. Sitten vastaan tuli oja, jonka tiesin olevan haastava. Arvelin, että ottamalla kunnon vauhdin tuokin oja olisi selvää pässin lihaa. Laitoin isompaa pykälään ja annoin hanaa. Silmänräpäyksessä huomasin olevani edelleen pyörän selässä, mutta etupyörä jumittuneena syvään mutaojaan. Samalla muistin, että tällaista temppua yritin harjoitella myös nuorena, mutta vasta nyt sen opin. Kampesin itseni rannalle ja yritin kiskoa pyörääni pois. Hetken mietin ja traktorin tilaamista, mutta sain kuin sainkin kiskottua pyörää muistuttavan kapineen sieltä pois. Kullanhohtoisen niskahikin päälle oli tullut komea suklaakuorrutus, mutta onneksi takapakka oli sentään säilyttänyt hohteensa.


Matka jatkui ja alkoi hämärämiesten puuhat. Laitoin otsalampun päälle, mutta äkkiä huomasin, ettei siinä riittänyt potkua. Hoksasin ihan itse, ettei pyörän lampusta olisi kauheasti apua kartan luvussa. Toisaalta tässä vaiheessa kartta alkoi muistuttamaan muksuille tarkoitettua antiikin ajan palapeliä, joten oliskohan otsalampustakaan ollut apua kuiteskaan. Niinpä jouduin turvautumaan kilpakumpaniin, jolla oli kunnon valonheitin ja ehjä kartta. Teimme aikamme yhteistyötä, kunnes kaveri päätti lähteä omille teille. Shit happens! Halusi ilmeisesti voittaa mut. Esihistoriallinen metsästäjän vietti valtasi minut ja lähdin hillittömään takaa-ajoon. Revin fikkarin irti pyörästä ja yritin pitää sitä akkuineen päivineen kädessä samalla, kun ajoin fillaria ja luin karttaa. Ensin olin vain millien päässä siitä, että olisin törmännyt mäntyyn. Toisaalta olihan tämä kisa mennyt päin mäntyä jo aikaisemminkin, joten olisihan tuo pitänyt arvata, että se mänty tulee vastaan jossain vaiheessa. Tunsin jo osittaista empatiaa tankojuoppoja kohtaan, mutta sitten homma alkoi skulaamaan ainakin omasta mielestä. Hain vielä pari rastia, mutta sitten alkoi loppua huumori, vaikka aikaa olisi ollut vielä jäljellä melki puoli tuntia. Mutta olipahan taas seikkailu lapsiperheen isälle. Ja sen verran auvoista kisassa oli, että isukkia vain hymyilytti, vaikka joutui hyssyttelemään vauvelia läpi seuraavan yön. Minulla oli voittajan olo, vaikka lopputulemana oli kuudes sija. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja ehkä myös niitä voittoja. Kiitokset hienosta kilpailusta ennen kaikkea Sepille, mutta myös muille seikkailijoille! Hotti hiljenee...