Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Kärkkäinen Challenge - intohimoa ja takaa-ajoa

Historian ensimmäinen Kärkkäinen Challenge remuttiin helatorstaina Suomen Iissä Rayban olosuhteissa. Ohjelmassa oli juoksua 20 km, rullistelua 50 km, uimapatjailua 1-2 km, maastopyöräilyä noin 80 km ja muutama questi. Aikaa tähän kuluisi arviolta noin 12 h. Mukaan oli lähtenyt noin 30 joukkuetta, joista suuri osa oli ihan uusia näissä ympyröissä ja sekös mieltä lämmitti. Meidän tiimistä matkaan lähti 2 sekajoukkuetta, joista Ulla, Artsi ja Apsi muodostivat ekan sekä Johanna, Jussi ja Hotti tokan. Tarkoituksena oli samalla testata uusia kokoonpanoja Geopark Challengea varten, vaikka Ullalla ja Artsilla oli ollut lievää kuumeilua. Asetelma oli herkullinen - kuinka kävisi 1Life tiimien välisen taiston ja kuinka monta äijäjoukkuetta pystyisimmekään kepittämään?

Gappy Adventuren poikaset olisi voineet pärjätä, jos olisivat kuunnelleet meiän ohjeita.

Lähtötunnelmia ja henkistä sodankäyntiä. (Kuva: Matti Rahko)

Prologin lähtö, jossa Heikki antaa ohjeet mistä löytyy prologin kartta.

Kisa lähti liikkeelle vauhdikkaalla prologilla, jossa taitettiin noin 3 kilsan matka suunnistaen. Heti alkuun tehtiin parin minuutin pummi, kun haistettiin pullantuoksu läheiseltä maatilalta, mutta sen jälkeen kaikki meni puikkoihin ja tultiin vaihtoon noin 4 minuuttia kärjestä ja minuutti 1Life 1:stä.

Vielä tässä vaiheessa oltiin kärkijoukkueen kannassa. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Jussi ja Johanna vaihtamassa luistimia. (Kuva Kari Saastamoinen)

Prologin jälkeen vaihdettiin lenkkarit rullaluistimiin ja painettiin kaasua. Kärkkäisen "kyläkaupalla" oli eka quest, jossa piti laskea parkkiruutuja. Jäi muutama ruutu laskematta, niinpä saatiin vartin aikasakko. 1Life 1 selvisi sakoitta ja siirtyi kisa kärkeen! Lähdettiin vimmattuun takaa-ajoon. Mentiin kohti Virpiniemeä tuhatta ja sataa ja vain yksi joukkue ohitti meiät - paksumahat tulivat rinnalle ja läväyttivät miljoonan dollarin hymynsä sillä seurauksella, että Jussilta tuli löysät housuun, Johanna laski allensa ja meitsiltä tuli molemmat. Paksumahat katosivat vaatteet kuivina ja upeine uurteineen horisonttiin. Kamppailu luihuja paksumahoja vastaan oli ratkennut.

Apsi, Ulla ja Artsi kärjen vauhdissa. (Kuva Kari Saastamoinen)

Virpiniemen köysitehtävään päästiin hyvissä asemissa, mutta jouduttiin jonottamaan noin 10 minuuttia, jonka seurauksena ero kärkeen kasvoi noin 20 minuuttiin ja 1Life 1:eenkin eroa tuli noin 15 minuuttia. Aluksi jonottaminen hieman kismitti, mutta sitten näimme jotakin tavattoman ihqua - PASSION ADVENTURE! Hetkessä tuntui siltä, että olisimme voineet jonottaa paljon pitempäänkin  ja unohdimme olevamme mukana kilpailussa (Johanna saattoi olla eri mieltä). Olimme jo vuosikausia yrittäneet tehdä vaikutusta näihin intohimoisiin seikkailijoihin, mutta nyt saimme siihen uuden tsäänssin, emmekä aikoneet sitä hukata. Homma alkoi hyvin, sillä tein köysitehtävässä uuden reittiennätyksen, mutta kukaan ei sitä huomannut. Köysitehtävä huipentui siihen, kun sain oma-aloitteisesti kädet täristen auttaa erästä intohimoista tyttöä laittamaan valjaat päällensä (ja niitä samoja valjaita olin juuri itse käyttänyt!!!). En tosin ole varma menikö ne oikein päin. Lähtiessäni pois tapasin toisen intohimoisen tytön, ja kerättyäni kaiken rohkeuteni uskaltauduin kysymään "mi-mi-mi-miten shulla me-menee"?  Piti aivan heristellä korviani, kun hän pyysi apuani sauvan korjauksessa. Yritin teeskennellä matalaäänistä asiantuntijaa, vaikka mulla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Tämän kaiken jälkeen olin niin sekaisin onnesta, etten meinannut osata enää takaisin pyörätielle. Saatiin siitä kuitenkin sellainen draivi päälle, että luisteltiin vastatuultakin uhmaten Illinsaaren hiihtomajalle yhdessä hujauksessa.

Ulla ja Apsi valmistautumassa joen ylitykseen. (Kuva Kari Saastamoinen)

Kuvat: Kari Saastamoinen

Luistelun jälkeen tankattiin ja otettiin uimapatjat kainaloon. Siinä vaiheessa ero kärkeen oli noin 30 minuuttia ja 1Life 1:een noin 20 minuuttia. Uitiin patjojen kanssa Iijokea ristiin ja rastiin rasteja etsien ja välillä hölkyteltiin pitkin maita ja mantuja. Tylsähkön luisteluosuuden jälkeen se teki nupille ja muskeleille mannaa. Patjailu oli ehdottomasti kisan parasta antia. Patjailun jälkeen päästiin vielä suunnistamaan asfalttiviidakkoon, mikä teki jaloille hallaa. Jossain vaiheessa vastaan tulivat Paksumahat, mutta tällä kertaa suljettiin simmut, ettei nähtäisi taas sitä niiden dollarihymyä. Sitä paitsi mulla ei ollut enää yksiäkään varahousuja. Patjailun ja juoksun jälkeen päästiin vielä kokeilemaan frisbeen heittoa ja puujaloilla kävelyä, vaikka olihan meillä puujalat jo omasta takaa.

Välillä oli frisbeen tarkkuusheittoa.

Tässä Skippari Harden tyylinäytettä. (Kuva Kari Saastamoinen)

Apsi halusi laittaa muut punnertamaan.

Mtb-osuudelle lähdettiin noin 40 minsaa kärjestä ja 14 minsaa 1Life 1:stä. Vaikka eroa 1Life 1:seen oli vielä reippaasti, luotimme siihen, että saamme heidät kiinni, kun vaan jatkamme hiillostamista ja tasaista tykitystä. Otettiin Johanna vielä hinaukseen, jotta saamme enemmän kapasiteettia käyttöön. Pienen reitinvalintavirheen johdosta ero kasvoi vielä 17 minuuttiin, mutta sekään ei meitä huolettanut, sillä meillä oli varaa kiristää vauhtia ja toisen joukkueen meno vaikutti hieman hyytyvän.  Tylsien osuuksien vastapainoksi päästiin krossaamaan upeita baanoja.

Jussi, Hotti ja Johanna tulossa suunnistus questille. (Kuva Kari Saastamoinen)

Mtb osuuden puolivälissä päästiin suunnistamaan oulurasteille. Järjestäjä oli mukavasti osannut yhdistää kuntorastit ja seikkailukisan. Mennen tullen päästiin tetsaamaan vielä suolle (vai olikohan se järvi?). Suon jälkeen Johannalla alkoi reisi kramppaamaan. Otettiin hieman geeliä. Koska mukaan ei tullut suolaa, ehdotin Johannalle, että voisi nuolla käsiään (suola kertyy iholle, kun ihminen hikoaa). Vähitellen me muutkin aloimme nuolemaan itseämme (mahtoi kuntosuunnistajilla olla ihmettelemistä). Joka tapauksessa Johannalla alkoi kulkea niin, että mulla ja Jussilla teki tiukkaa pysyä perässä. Suunnistuksen lopussa saatiin näköyhteys 1Life 1:een. Kirmattiin ja loikittiin kuin villivarsat, jotta saisimme kollegat huolestumaan lisää.

1Life 2 lähdössä hölkyttelemään. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Suunnistuksen jälkeen tankattiin huolella. Tehtiin jälleen nopea vaihto ja lähdettiin taas takaa-ajoon. Siinä vaiheessa eroa kärkeen oli noin tunti ja 1Life 1:een enää 6 minuuttia. Ennen seuraavaa rastia olimme puolittaneet eron ja vastaan tuli huolestuneita ilmeitä. Lähestyessämme seuraavaa rastia emme enää tavanneet 1Life 1:stä. Oletimme heidän jättäneen rastin väliin, koska sinne ei ollut muita reittejä. Heille oli ilmeisesti tullut kiire kaljakauppaan. Siinä vaiheessa arvelimme, että 1Life joukkueiden kilpailu oli ohi, mutta koska emme olleet varmoja asiasta, jatkoimme painamista. Kisan loppua kohti vauhtimme vain parani ja loppu tuli lentämällä. Maalissa saimme kuulla voittaneemme "sekasarjan" ja olleemme kokonaissijoituksissa 5. noin 1,5 tuntia voittajajoukkue Free Adventurea perässä. Ja mikäs sen parempaa kuin kuulla asia suoraan Passion Adventuren tyttöjen suusta. Voisi sanoa, että se kruunasi hienon kilpailumme. Naisten sarjan voitto meni muuten AC Adventurelle, mutta Passion Adventure otti sijat 2 ja 3. Onnittelut heille ja kaikille muillekin tiimeille! Koska sekasarjassa ei jaettu palkintoja, jaoimme ne itse. Sekasarjan toinen joukkue eli 1Life1 saa palkinnoksi matkan Limingan Essolle (ei ole olemassa) ja voittajajoukkue eli 1Life 2 palkitaan omakustanteisella matkalla Timbuktuun.

Kisa oli hieno ja se meni meiltä putkeen. Erityisesti vaihdot onnistuivat ja niissä olimme yksi kisan nopeimmista joukkueista. Myös tasainen vauhti miellytti. Reitti oli sellainen, että myös uudet joukkueet pystyivät sen läpäisemään. Sää suosi ja formaatti toimi. Iloiset ihmiset loivat ainutlaatuisen spiritin. Heikin mukaan ensi vuonna kisataan taas. Lajit ovat todennäköisesti samat, mutta formaatti eri. Jatkossa kisataan luultavasti rogaining periaatteella, jolloin kultakin osuudelta saa hakea niin monta rastia kuin haluaa. Esimerkiksi Virossa sellaiset kisat ovat hyvinkin suosittuja. Ne myös palvelevat niin kuntojalleja kuin kisaveikkoja. Jäädään odottamaan, että millaisia kepposia Heikki ja kumppanit keksivät ensi vuodelle. Kiitokset kaikille kisaajille ja järjestäjille! Teitte siitä hienon elämyksen.

Poweradventureteamin nälkäiset soturit, miesten sarjan 2. sija. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Voittajien on helppo hymyillä.