Kärkkäinen Challenge - intohimoa ja takaa-ajoa

Historian ensimmäinen Kärkkäinen Challenge remuttiin helatorstaina Suomen Iissä Rayban olosuhteissa. Ohjelmassa oli juoksua 20 km, rullistelua 50 km, uimapatjailua 1-2 km, maastopyöräilyä noin 80 km ja muutama questi. Aikaa tähän kuluisi arviolta noin 12 h. Mukaan oli lähtenyt noin 30 joukkuetta, joista suuri osa oli ihan uusia näissä ympyröissä ja sekös mieltä lämmitti. Meidän tiimistä matkaan lähti 2 sekajoukkuetta, joista Ulla, Artsi ja Apsi muodostivat ekan sekä Johanna, Jussi ja Hotti tokan. Tarkoituksena oli samalla testata uusia kokoonpanoja Geopark Challengea varten, vaikka Ullalla ja Artsilla oli ollut lievää kuumeilua. Asetelma oli herkullinen - kuinka kävisi 1Life tiimien välisen taiston ja kuinka monta äijäjoukkuetta pystyisimmekään kepittämään?

Gappy Adventuren poikaset olisi voineet pärjätä, jos olisivat kuunnelleet meiän ohjeita.

Lähtötunnelmia ja henkistä sodankäyntiä. (Kuva: Matti Rahko)

Prologin lähtö, jossa Heikki antaa ohjeet mistä löytyy prologin kartta.

Kisa lähti liikkeelle vauhdikkaalla prologilla, jossa taitettiin noin 3 kilsan matka suunnistaen. Heti alkuun tehtiin parin minuutin pummi, kun haistettiin pullantuoksu läheiseltä maatilalta, mutta sen jälkeen kaikki meni puikkoihin ja tultiin vaihtoon noin 4 minuuttia kärjestä ja minuutti 1Life 1:stä.

Vielä tässä vaiheessa oltiin kärkijoukkueen kannassa. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Jussi ja Johanna vaihtamassa luistimia. (Kuva Kari Saastamoinen)

Prologin jälkeen vaihdettiin lenkkarit rullaluistimiin ja painettiin kaasua. Kärkkäisen "kyläkaupalla" oli eka quest, jossa piti laskea parkkiruutuja. Jäi muutama ruutu laskematta, niinpä saatiin vartin aikasakko. 1Life 1 selvisi sakoitta ja siirtyi kisa kärkeen! Lähdettiin vimmattuun takaa-ajoon. Mentiin kohti Virpiniemeä tuhatta ja sataa ja vain yksi joukkue ohitti meiät - paksumahat tulivat rinnalle ja läväyttivät miljoonan dollarin hymynsä sillä seurauksella, että Jussilta tuli löysät housuun, Johanna laski allensa ja meitsiltä tuli molemmat. Paksumahat katosivat vaatteet kuivina ja upeine uurteineen horisonttiin. Kamppailu luihuja paksumahoja vastaan oli ratkennut.

Apsi, Ulla ja Artsi kärjen vauhdissa. (Kuva Kari Saastamoinen)

Virpiniemen köysitehtävään päästiin hyvissä asemissa, mutta jouduttiin jonottamaan noin 10 minuuttia, jonka seurauksena ero kärkeen kasvoi noin 20 minuuttiin ja 1Life 1:eenkin eroa tuli noin 15 minuuttia. Aluksi jonottaminen hieman kismitti, mutta sitten näimme jotakin tavattoman ihqua - PASSION ADVENTURE! Hetkessä tuntui siltä, että olisimme voineet jonottaa paljon pitempäänkin  ja unohdimme olevamme mukana kilpailussa (Johanna saattoi olla eri mieltä). Olimme jo vuosikausia yrittäneet tehdä vaikutusta näihin intohimoisiin seikkailijoihin, mutta nyt saimme siihen uuden tsäänssin, emmekä aikoneet sitä hukata. Homma alkoi hyvin, sillä tein köysitehtävässä uuden reittiennätyksen, mutta kukaan ei sitä huomannut. Köysitehtävä huipentui siihen, kun sain oma-aloitteisesti kädet täristen auttaa erästä intohimoista tyttöä laittamaan valjaat päällensä (ja niitä samoja valjaita olin juuri itse käyttänyt!!!). En tosin ole varma menikö ne oikein päin. Lähtiessäni pois tapasin toisen intohimoisen tytön, ja kerättyäni kaiken rohkeuteni uskaltauduin kysymään "mi-mi-mi-miten shulla me-menee"?  Piti aivan heristellä korviani, kun hän pyysi apuani sauvan korjauksessa. Yritin teeskennellä matalaäänistä asiantuntijaa, vaikka mulla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Tämän kaiken jälkeen olin niin sekaisin onnesta, etten meinannut osata enää takaisin pyörätielle. Saatiin siitä kuitenkin sellainen draivi päälle, että luisteltiin vastatuultakin uhmaten Illinsaaren hiihtomajalle yhdessä hujauksessa.

Ulla ja Apsi valmistautumassa joen ylitykseen. (Kuva Kari Saastamoinen)

Kuvat: Kari Saastamoinen

Luistelun jälkeen tankattiin ja otettiin uimapatjat kainaloon. Siinä vaiheessa ero kärkeen oli noin 30 minuuttia ja 1Life 1:een noin 20 minuuttia. Uitiin patjojen kanssa Iijokea ristiin ja rastiin rasteja etsien ja välillä hölkyteltiin pitkin maita ja mantuja. Tylsähkön luisteluosuuden jälkeen se teki nupille ja muskeleille mannaa. Patjailu oli ehdottomasti kisan parasta antia. Patjailun jälkeen päästiin vielä suunnistamaan asfalttiviidakkoon, mikä teki jaloille hallaa. Jossain vaiheessa vastaan tulivat Paksumahat, mutta tällä kertaa suljettiin simmut, ettei nähtäisi taas sitä niiden dollarihymyä. Sitä paitsi mulla ei ollut enää yksiäkään varahousuja. Patjailun ja juoksun jälkeen päästiin vielä kokeilemaan frisbeen heittoa ja puujaloilla kävelyä, vaikka olihan meillä puujalat jo omasta takaa.

Välillä oli frisbeen tarkkuusheittoa.

Tässä Skippari Harden tyylinäytettä. (Kuva Kari Saastamoinen)

Apsi halusi laittaa muut punnertamaan.

Mtb-osuudelle lähdettiin noin 40 minsaa kärjestä ja 14 minsaa 1Life 1:stä. Vaikka eroa 1Life 1:seen oli vielä reippaasti, luotimme siihen, että saamme heidät kiinni, kun vaan jatkamme hiillostamista ja tasaista tykitystä. Otettiin Johanna vielä hinaukseen, jotta saamme enemmän kapasiteettia käyttöön. Pienen reitinvalintavirheen johdosta ero kasvoi vielä 17 minuuttiin, mutta sekään ei meitä huolettanut, sillä meillä oli varaa kiristää vauhtia ja toisen joukkueen meno vaikutti hieman hyytyvän.  Tylsien osuuksien vastapainoksi päästiin krossaamaan upeita baanoja.

Jussi, Hotti ja Johanna tulossa suunnistus questille. (Kuva Kari Saastamoinen)

Mtb osuuden puolivälissä päästiin suunnistamaan oulurasteille. Järjestäjä oli mukavasti osannut yhdistää kuntorastit ja seikkailukisan. Mennen tullen päästiin tetsaamaan vielä suolle (vai olikohan se järvi?). Suon jälkeen Johannalla alkoi reisi kramppaamaan. Otettiin hieman geeliä. Koska mukaan ei tullut suolaa, ehdotin Johannalle, että voisi nuolla käsiään (suola kertyy iholle, kun ihminen hikoaa). Vähitellen me muutkin aloimme nuolemaan itseämme (mahtoi kuntosuunnistajilla olla ihmettelemistä). Joka tapauksessa Johannalla alkoi kulkea niin, että mulla ja Jussilla teki tiukkaa pysyä perässä. Suunnistuksen lopussa saatiin näköyhteys 1Life 1:een. Kirmattiin ja loikittiin kuin villivarsat, jotta saisimme kollegat huolestumaan lisää.

1Life 2 lähdössä hölkyttelemään. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Suunnistuksen jälkeen tankattiin huolella. Tehtiin jälleen nopea vaihto ja lähdettiin taas takaa-ajoon. Siinä vaiheessa eroa kärkeen oli noin tunti ja 1Life 1:een enää 6 minuuttia. Ennen seuraavaa rastia olimme puolittaneet eron ja vastaan tuli huolestuneita ilmeitä. Lähestyessämme seuraavaa rastia emme enää tavanneet 1Life 1:stä. Oletimme heidän jättäneen rastin väliin, koska sinne ei ollut muita reittejä. Heille oli ilmeisesti tullut kiire kaljakauppaan. Siinä vaiheessa arvelimme, että 1Life joukkueiden kilpailu oli ohi, mutta koska emme olleet varmoja asiasta, jatkoimme painamista. Kisan loppua kohti vauhtimme vain parani ja loppu tuli lentämällä. Maalissa saimme kuulla voittaneemme "sekasarjan" ja olleemme kokonaissijoituksissa 5. noin 1,5 tuntia voittajajoukkue Free Adventurea perässä. Ja mikäs sen parempaa kuin kuulla asia suoraan Passion Adventuren tyttöjen suusta. Voisi sanoa, että se kruunasi hienon kilpailumme. Naisten sarjan voitto meni muuten AC Adventurelle, mutta Passion Adventure otti sijat 2 ja 3. Onnittelut heille ja kaikille muillekin tiimeille! Koska sekasarjassa ei jaettu palkintoja, jaoimme ne itse. Sekasarjan toinen joukkue eli 1Life1 saa palkinnoksi matkan Limingan Essolle (ei ole olemassa) ja voittajajoukkue eli 1Life 2 palkitaan omakustanteisella matkalla Timbuktuun.

Kisa oli hieno ja se meni meiltä putkeen. Erityisesti vaihdot onnistuivat ja niissä olimme yksi kisan nopeimmista joukkueista. Myös tasainen vauhti miellytti. Reitti oli sellainen, että myös uudet joukkueet pystyivät sen läpäisemään. Sää suosi ja formaatti toimi. Iloiset ihmiset loivat ainutlaatuisen spiritin. Heikin mukaan ensi vuonna kisataan taas. Lajit ovat todennäköisesti samat, mutta formaatti eri. Jatkossa kisataan luultavasti rogaining periaatteella, jolloin kultakin osuudelta saa hakea niin monta rastia kuin haluaa. Esimerkiksi Virossa sellaiset kisat ovat hyvinkin suosittuja. Ne myös palvelevat niin kuntojalleja kuin kisaveikkoja. Jäädään odottamaan, että millaisia kepposia Heikki ja kumppanit keksivät ensi vuodelle. Kiitokset kaikille kisaajille ja järjestäjille! Teitte siitä hienon elämyksen.

Poweradventureteamin nälkäiset soturit, miesten sarjan 2. sija. (Kuva: Kari Saastamoinen)

Voittajien on helppo hymyillä.