Perjantaina 7.6. kahden hengen joukkueemme starttasi kohti Pärnävaaran maastoissa odottavaa URSAK seikkailukilpailua. Tärkeimpänä tavoitteena oli testata kahden toisilleen tuntemattoman tiimin jäsenen yhteispeliä tulevia koitoksia silmällä pitäen. Ennakko valmistautuminen oli tehty huolella. Melontaa treenattiin kahdesti, pyöränvetosysteemi koeajettiin ja kamalistat käytiin läpi. Tyynellä mielellä siis matkaan. Ei voisi tulla eteen sellaista tilannetta, josta tämä joukkue ei selviä…. Itseluottamus oli kohdillaan. Matkan aikana tutkailtiin vanhoja alueen karttoja ja spekuloitiin tulevan kisan kulkua. Päällimmäisenä toiveena oli, että järjestäjien uhkaamaan kanootin kantoa ei tule paljoa.
Saavuimme Joensuuhun perjantai-iltana hyvissä ajoin ja saimme paikalliselta B&B Ruuskan isännältä muutamia hyviä paikallisvinkkejä. Saunomisen ja ruokaisan iltapalan jälkeen painuimme pehkuihin. Tunnelma oli jo aika jännittynyt ja alkumatkan tyyni mieli oli karannut taivaan tuuliin.
Aamulla kello pärähti 6.15. Hilauduimme aamupalapöytään silmät sikkuralla. Mitäs tässä pitikään tehdä…? Pian kuitenkin täyttelimme juomapulloja ja -pusseja illan suunnitelman mukaisesti. Värkättiin piilarit unisiin silmiin ja teipit nilkkoihin. Pienellä teamworkillä saatiin Ullalle komperessiosukat jalkaan…täytyy varmaan vähentää tuota pohjetreeniä. Kohti kisapaikkaa suunnitellussa aikataulussa.
Kaarroimme Pärnävaaran hiihtokeskukseen puolituntia ennen kisamateriaalin jakoa. Ystävälliset järjestäjät osoittivat meille huoltopaikan hiihtomajan katoksen alta. Ehdimme juuri ennen materiaalin jakoa levittää kamat ja laittaa pyörät lähtökuntoon. Karttojen ja reittikirjan lisäksi saimme pieniä tarkennustietoja reittiin ja sitten vaan suunnittelemaan reitinvalintoja. Karttoja saatiin tässä vaiheessa kolme. Melonta, coastaleering ja pyöräily. Maasto vaikutti hyvinkin mäkiseltä ja mieleen muistui viime talven SM-hiihtosuunnistuksissa vinkuneet keuhkot, kun Pärnän rinteitä kipusin.
Kisamateriaaliin tutustuminen vakavalla ilmeellä.
Kisa alkoi erikoistehtävällä, jossa joukkueelle annettiin kanisteri ja koussikka (kuten karjalan murteella kauhaa nimitetään). Toisen tehtävä oli löytää hiihtokeskusalueelle asetetut vesipönikät ja hakea niistä koussikka kerrallaan vettä kanisteriin. Toisen piti pysytellä kanisterin vahtina. Havaitsimme jo enne lähtölaukausta yhden vesipöntön sijainnin ja Arto singahti luvan saatuaan veden hakuun. Saimme kanisterin kohtuudella täyteen ja ryntäsimme kohti melontaosuutta.
Vesipönikän täyttöä koussikalla.
Noin 8 km melonta suihkittiin Leinosen lammella. Saimme paatin aika ajoin oikeinkin hyvään liitoon. Harjoittelu oli tuottanut tulosta. Napsimme kaksi rastia ja karautimme takaisin rantaa laskujemme mukaan viidensinä. Ihan hyvä suoritus.
Ehkäpä seuraavalla kerralla omalla kanootilla ja melalla.
Pikainen hölkkä takaisin hiihtomajalle. Valmiiksi pumpatut uimapatjat matkaan huoltoalueelta ja iloisesti kirmaten coastaleering osuudelle. Onneksi Arto oli ottanut mukaan varapatjan, sillä minun patjani paukahti iloisesti halki, kun Arto sitä voimainsa tunnossa täytteli ennen lähtöä. Rentoa juoksu pari kilometriä ja eka uintiin, jossa selvisi, että varapatja oli liian kapea tai minä liian leveä. Pienellä taistelulla vesistön yli ja kipuaminen harjurastille. Tässä vaiheessa Arto oli jo sisäistänyt hyvin caddien roolinsa ja kantoi kiltisti myös minun patjaani. Tällä työnjaolla haettiin pari kolme rastia. Sitten tyhjennettiin pieni uimapatja, johon saattoi osua alkuasukkaan kirves ja caddien hampaat tyhjennys vaiheessa. Arton iso patja jätettiin täyteen siltä varalta, että osuuden viimeisellä rastilla olevassa erikoistehtävässä vielä patjaa tarvitaan. Rasti oli nimittäin lammen rannalla. Rastilla saimme ohjeistuksen, uimapatjasuunnistus. Lammessa oli 8 pönttöä kellumassa ja niiden pohjassa numero. Patjalla piti kiertää kaikki rastit ja ilmoittaa numeroiden summa maalissa. Jaahas, meillä oli vain yksi ehjä patja. Ei siinä mitään. Latauduimme päällekkäin samalle patjalla (onneksi oli vähän vankempaa mallia) Arto alle ja Ulla päälle. Tämä kaksikerros kuljetuksemme liikkuikin aika hyvää vauhtia ja osasimme myös laskea, joten selvisimme takaisin tien päälle nopeasti. Kummastelimme samalla erään joukkueen uimapatjailua, joka tapahtui kuivalla maalla patja kainalossa. Meidän luovuutemme ei riittänyt tuollaiseen. Coastaleeringin loppu olikin meidän osalta pelkkää juoksua. Vajaa kymppi tietä ja ison sähkölinjan alustaa. Ensimmäiset kivut jaloissa alkoivat tuntua. Kylmällä vedellä ja liian ohutpohjaisella kengällä oli varmaan osuutta asiaan. Juoksu ei enää näyttänyt nätiltä ja buranakin alkoi maistua.
Kun tulimme vaihtoon, oli kisakello tikittänyt jo neljä tuntia. Nopeasti kuivat housut pyöräilyyn sekä juoksukengät, juomat ja energiat matkaan. Tuumailimme, että pyöräosuuden välissä oleva suunnistus ei voi olla kovin pitkä, koska aikaa on kulunut jo näin paljon. Little did we know!
Huristelimme pyörillä aluksi hyvää vauhtia alamäkeen ja rastit löytyivät hienosti. Minun juttuni olivat olleet ilmeisesti huonoja tai jotain muuta kaunaa oli Artolla, sillä hän ampui takarenkaastaan kivikkoisella tiellä nyrkin kokoisen kiven ranteeseeni. Auts, siinä meni hyvä seikkailukäsi! Pienen ihmettelyn jälkeen totesin, ettei se poikki mennyt ja eikun eteenpäin vaan. Minulla vauhti rupesi hyytymään vaativissa nousuissa, mutta onneksi Artolla virtaa riitti, joten päätimme kokeilla vetoa. Hyvin onnistui ja pääsin taas rytmiin. Teimme sorakuopassa pienen kunniakierroksen ennen kuin saavuimme rastille, josta suunnistus alkoi.
Jätimme ylimääräiset kamat pyörille ja olimme pienen nestetankkauksen jälkeen valmiita suunnistukseen. Käteen lyötiin lähinnä spakettilautasta muistuttava kartta. Käyrää oli paljon ja teitä ei nimeksikään. Mikäs siinä, onhan tässä ennenkin suunnistettu. Eka rasti löytyi hienosti. Itseluottamusta puhkuen kohti kakkosta. Ensimmäinen lampi, toinen lampi ja tästä vaan harjanteen reunaa kohti rastia. Muita tulee vastaan, yksi joukkue kysyy neuvoa ja keskittyminen herpaantuu hetkeksi juuri kriittisessä paikassa. Rasti ei löydy. Tässä sen pitäisi olla. Ollaan varmaan tultu vasta liian vähän. Kartassa ei näet ollut mittakaavaa, joten matkan arviointi oli vaikeaa. Eteenpäin siis. Rastin takana oleva polku kyllä pysäyttää….ei tullut polkua… raskaan itseruoskinnan ja sadattelun jälkeen saan taas kiinni kartasta ja rasti löytyy. On juuri siellä missä pitääkin. Aikaa kului kuitenkin paljon ja mieliala romahti. Täytyi suorittaa pikainen nollaus ja kohti seuraavaa rastia, joka löytyy taas nappiin. Virhe ja hakkuujätteinen maastopohja oli vienyt vireen tiimistä. Tulimme kuitenkin juoksujalkaan takaisin pyörille, vain saadaksemme lähes samanlaisen radan sisältävän kartan uudelleen. Uusi 8 kilometriä hakkuujätettä ja mäkeä. Hienoo! Ei auta, leuka rintaan ja takaisin edellisen kierroksen jäljille. Tämä kierros meni virheittä ja pääsimme reilun tunnin suunnistuksen jälkeen taas pyörille.
Suunnistusosuuden alkumetreillä.
Haimme pyörillä jäljellä olevat kolme rastia oikein mukavalla vauhdilla Polvijärven ja Lykynlammen maastoista. Lentokentän ympäristön hyvillä teillä kokeilimme taas vetoa. Kiinnitys ja irrotus toimi hyvin jo vauhdissakin. Hyvä me!
Vaihdossa taas. Ratamestarin ihanneaika 8 tuntia on umpeutunut jo puolituntia sitten ja meillä on vielä rullaluistelu/ammunta ja viimeinen erikoistehtävä suorittamatta. Tulee hieman pidempi päivä kuin mitä arveltiin. Rullaluisteluosuus oli Pärnävaaran viiden kilometrin rullahiihtorata, jonka varrelta tuli löytää kaksi rastia. Järjestäjät varoittelivat, että pahoja laskuja on tiedossa ja mielessäni vilahti SM-hisuissa kokemani huikeat laskut. Jännitystä elämään! Ensimmäisen laskun päällä iskemme jarrut pohjaa, tuonneko? Samalle hetkellä meidät ohittaa hurjapäinen ampumahiihtäjä rullasuksilla ja tokaisee: ”Antakaa mennä vaan!”. Hän lykkää muutamaan työnnön ja kyykkää muna-asentoon. Katsomme Arton kanssa toisiamme ja molempien naamalla kuvastuu kauhu. Kokoamme rohkeutemme ja laskemme X-asennossa mäkeen. Pystyssä selvittiin, niin kuin muistakin laskuista. Löysimme rastit ja laskimme, nyt jo rohkeasti, hiihtostadionin monttuun, jossa odotti ammuntatehtävä. Kummankin piti ampua ekoaseelle viisi taulua, jokaisesta hudista seurasi sakkokierros stadionin ympäri. Naiset ensin, totesi Arto kohteliaasti ja tartuin pistooliin. Kädet tärisivät aika rajusti hiihdon jäljiltä, mutta sain sentään kaksi taulua alas! Arto joutui odottelemaan sen aikaa kun kiersin sakot. Taitavana ampuja Artsi selvisi vain yhdellä sakolla. Olimme päivän toiseksi paras tiimi ammunnassa. Jee, löytyihän se meidänkin vahvuus. Pikainen kapuaminen montusta vaihtoon ja ohjeet viimeiseen erikoistehtävään. Muistisuunnistus, jossa piti hake rasti Pärnävaaran päältä (kuinkas muutenkaan) ja toinen rasti Jyrinjärven rannasta. Maksimaalinen korkeusero mitä lähitienoolta saattoi löytää. Nöyrästi vain lenkkarit jalkaan ja juoksuksi. Rastit löytyivät helposti ja onnellisina kiipesimme portaita myöten stadioninmontusta maaliin ajassa 9.59.59. Tavoite alle 10 tunnin ajasta toteutui!
Paita ja ase samaa sävyä.
Vakaalla kädellä ammuntaa ja taustalla rullaluistelua.
Vielä muistisuunnistus jäljellä.
Kamojen kasauksen ja ruokailun jälkeen toteamme, että kello lähestyy puoli yhdeksän uutisia ja vireystila on lähellä olematonta. Suunniteltu paluu Ouluun samana iltana on pakko unohtaa ja turvaudumme Ruuskan B&B:n palveluihin uudelleen. Hyvin nukutun yön jälkeen suuntaamme sunnuntaiaamuna virkeinä kohti Oulua monta kokemusta rikkaampina.
Kaiken kaikkiaan untuvikon ja konkarin kisa sujui hyvin. Vielä tarvitaan pientä säätöä vaihtopaikkatoimintaan ja muihin seikkailurutiineihin. Kuitenkin tämä kisan kokemusten siivittämänä on hyvä lähteä kohti GeoPark Challangen haasteita Muhoksen takametsiin. Kiitokset järjestäjille erittäin mielenkiintoisesta ja haastavasta kilpailusta, Artolle hyvästä teamworkistä sekä B&B Ruuskalle erinomaisesta ja joustavasta palvelusta!
Konkari
P.S. Kisan saldo kilometreinä:
melonta 8 km
coastering 23 km
uimapatjasuunnistus 2 km
fillarointi 38 km
suunnistukset 8 km *2 = 16 km
rullahiihto 6 km
erikostehtävä 3km
Yhteensä 96 km
josta juoksua 42 km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti