Viro XTAR48H kipparin lopputunnelmat ja testamentti Rokuan taistelijoille

Jatkoa edellisestä, Viron 48h kisa tarinan kolmas ja viimeinen osa...

”Jees, tuttua hommaa, jalka ei taivu ja etureisi tulessa. Se on kausi vähäksi aikaa paketissa”. Ex huippu-urheilija ei oireestani suuria kuvauksia tarvinnut kun jo diagnoosi oli valmis. Soitan Kallelle yllättävästä tarpeesta ylimääräiseen vuorokauden majoitukseen ja juttelemme hetken mitä urheilu on välillä kovimmillaan. Olen joskus kommentoinut Oulu Triathlon seuran sivuilla, että urheilu on elämän ääripäät tiivistetyssä paketissa. Sitä se tuona päivänä todella oli.

Asetun makaamaan ihmeellisen puistohuvilaitteen päälle, vuorokauden adrealiinikylpy alkaa nopeasti laimentua ja tajunta hämärtyä. Kuulen tajunnan rajamailla kuinka AP ja Ulla pitävät vielä draivia päällä ja ratkovat järjestäjien antamaa palapeliä josta oli määrä rakentaa seuraavan osuuden kartta. Tuo palapeli ojennettiin lähtöpäivänä Kallen lapsille jotka eivät varmaan koskaan tule ymmärtämään minkälaisella punnerruksella se aikanaan ansaittiin. 

Kestin 22 tuntia jonka jälkeen jo edellä mainituista syistä jouduin siis toisen kerran ”seikkalu-urallani” heittämään hanskat tiskiin. Nyt on kulunut seitsemän viikkoa siitä hetkestä kun jäin erään virolaisen motocross radan varteen maitoautoa odottamaan kun teamini jatkoi matkaa seuraavaan yöhön. Nämä seitsemän viikkoa olen vuoronperään yrittänyt levätä ja taas varovaisesti treenaten kokeilla josko saisin joko kunnollisen pyöräily treenin kivuttomasti suoritetuksi tai Viron oireet uudelleen koetuksi. Valitettavasti jälkimmäinen on onnistunut täydellisesti, niin tunnin kevyellä maantiepyöräilyllä, Rokuan maastomaratonilla, kun Paksukumien maastopyörä maratonilla.

Luonnollisesti nämä viikot on myös miettinyt mikä meni pieleen? Liian vähäinen lihaskuntoharjoittelu, lihashuolto, väliin jäänyt joka keväinen Mallorcan peruskunto viikko tai vain yksinkertaisesti Viron harvinaisen mukulakiviteiden aiheuttama erilainen ja rankka rasitus kropalle? Todennäköisesti noiden yhdistelmä on jotakuinkin oikea vastaus. Sama se, tämän viikon alussa lääkärin diagnoosi vihelsi joka tapauksessa pelin poikki osaltani. Tiukka tulehduskipu lääkitys ja liikuntakielto ainakin kuurin ajaksi. Rokua on osaltani taputeltu ja sitä myöten vuoden treenauksen tavoite.

Yksi Elämä jatkuu ja jatkaa. Kolme vuotta sitten alulle laittamani tavoite teamista joka saisi seikkailu-urheilun kautta kokea elämää suurempia elämyksiä ja tavoitteita on enemmän kuin toteutunut ja nyt tämä touhu elää jo omaa elämäänsä. Viime vuosien ikimuistoisimmat muistot on koettu noiden kahden vähä-älyisen kaverin kanssa jotka eivät 2010 tienneet mihinkä lupautuivat mukaan kun ryhdyin teamia kasaamaan. Teamin jäsenmmäärä on kasvanut ja niin on tainnut myös kasvaa hieman se joukko joka tätä hulluutta seuraa. Myös teami itsessään on kasvanut kaikilla mittareilla ja tavoitteet sen mukaisesti. 

Tekemiseemme on uskonut myös kaukonäköiset sponsorit jotka uskovat, että urheilun menestystä ei vain mitata MITÄ, mutta myös MITEN. Tavoitteet, tulokset ja sijoitukset ovat tärkeitä urheilun sivutuotteita, mutta Team 1Lifen kantava ajatus alusta saakka on ollut myös luoda tähän extreme urheiluun sopivaa iloista ja rentoa ilmapiiriä niin teamin sisällä kuin sen ympärilläkin oleville ihmisille.

Ei tämä toivottavasti omalta osaltanikaan vielä mikään muistokirjoitus tälle elämäntapa lajille ole, mutta annetaan nyt uusien teamijäsenten ja minun (onneksi pikaisesti tähän tilanteeseen löytynyt) tuuraajani kirjoittaa uutta historiaa, seuraavaksi viikon päästä Rokualla jossa odottaa Suomen seikkailukesän huipentuma Rokua Geopark Challenge 24h Extreme.

Polku jatkuu...