Vihjesuunnistusta Haukiputaalla

Kuvittele aurinkoinen ja tyyni ilima, huurteiset puut, jäätyneet lampareet ja kauden viimeinen suunnistus. Tällä kertaa Grekelän Heikki oli järjestänyt vihjesuunnistuksen Haukiputtaalla. Kukaan ei siis tiennyt reittiä etukäteen, vaan seuraava rasti selvisi vasta edellisen rastin karttakuvasta. Valittavana oli 35 ja 45 kilsan pyöräradat ja 21 kilsan juoksurata linnuntietä pitkin. Päädyin 21 kilsan juoksuun, joka sitten venähtikin 30 kilsan ja yli 3 tunnin juoksuksi. Juomat loppui noin 20 kilsan kohdalla, jonka jälkeen meno alkoi maistua puulta. Onneksi mulla oli hyvää seuraa ja arska heijasteli. Sijoitukset eivät tällä kertaa kiinnostaneet, eikä niistä sen enempää. Mutta niissä maisemissa kelpasi siis jolkotella...

Lost in Kajaani 2014 - Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia?

Apsi ja Kati samalla aaltopituudella. (Kuva: Kainuun Sanomat)

Se oli siis vuonna 2010, kun Apsi, Harde ja minä (Hotti) osallistuimme ensimmäiseen surkuhupaisaan seikkailukisaamme Pallaksella. Silloin kisajärjestäjänä toimi muun muassa AC Adventuren Kati Vehmas, jota pidimme seikkailu-urheilun jumalattarena. Kuten arvata saattaa, kisa oli katastrofi, eikä senkään jälkeen kaikki ole ollut helmeä. Emme kuitenkaan ole ymmärtäneet luovuttaa. Voitteko kuvitella, nyt neljä vuotta myöhemmin tämä samainen jumalatar istuu meidän kanssa samassa kanootissa ja opettaa miten melaa pidetään kädessä. Tällä kertaa emme kerta kaikkiaan voineet epäonnistua.

Vielä pari viikkoa ennen Lost in Kajaani -seikkailuskabaa olimme vailla kolmatta jäsentä. Alettiin olla jo epätoivoisia ja laitettiin naamakirjaan ilmotusta. Kati otti onneksi yhteyttä ja tehtiin diili (maksettiin Katille omaisuuksia). Jo siinä vaiheessa kävi selväksi, että voittamaan lähdetään, mutta ajateltiin, että se on varmaan vaan Katin huumoria. Yritettiin toki kysyä, että ootko nyt ihan varma mihin pääsi panet, oot kai lukenut meiän blogia. No päästiin sit Kajaaniin, jossa meitä terotettiin siitä, että me lähdetään sit voittamaan myös kaikki miesjoukkueet vaikka veren maku suussa. Mutmutmut, me ei olla koskaan voitettu mitään ja tykätään enemmän pullan mausta, osataan kyllä hävitä. Ja mulla on toi ylävartalovammakin ja sulla toi alavartalovamma. Eikä mitään muttia ja selityksiä, me lähdetään voittamaan tää kisa ja sillä siisti. Ja virheitä ei sit tehdä. Samalla mieleen juolahti toissa vuoden Kajaanin kisa, jossa ei muita tehtykään. Eikä sitten höntyillä. Se-se-hän on vesiselvä (mutta minä kohta en), se ei kuulu meidän tapoihin. Viimeistään siinä vaiheessa Apsi nielaisi äänekkäästi viis kertaa ja mä aioin juosta vessaan. 

Kohta se alkaa... (Kuva: Lost in Kajaani)

Seistiin siinä sitten lähtöviivalla naamat valkosena, otsasuonet pullistuneena ja puput pöksyissä. Lisäjännitystä toi se, että joku pyöräexpertti oli todennut juuri ennen kisaa, että meitsin fillarin keskiön laakerit on ihan sökönä. Se voi kuulemma hyvällä tuurilla kestää koko kisan. Gaad dammit.

Ohjelmassa oli prologi, johon kuului juoksua ja fillarointia. Kartan saatuamme menin shokkiin. Asiaa ei yhtään auttanut, että kaikki kompassitkin vaikutti näyttävän kohti härän pyllyä. Vihdoin snaijattiin, että kyseessä oli peilikuvasuunnistus. Kartta oli siis muuten ok, mutta se oli ikään kuin peilikuva oikeasta kartasta. Pienen elvytyksen ja hajusuolan imppailun jälkeen lähdettiin hiljakseen kohti joen rantaa, jossa näytti olevan helppoja rasteja. Passion Adventuren tytöt tuntuivat olevan parhaiten jyvällä, joten ei muuta kuin peesiin. Ja mukavahan siinä peesissä oli olla. Olivat varmaan harrastaneet peiliin katsomista enemmän kuin minä (ei mikään ihme). Rastit löytyivät jonkin sortin yhteistyöllä. Juoksuprologin jälkeen alkoi pyöräprologi. Saatiin kartta, josta puuttui paloja. Koitettiin paikallistaa rastit isommasta kartasta, mutta vaikealta tuntui. Itseluottamus oli vaihtunut muiden luottamukseen. Ei muuta kuin liikkeelle. Rastit löytyivät osin tuurilla, osin taidolla. Vähitellen shokki alkoi helpottaa ja itseluottamus taas löytyä, kun päästiin tekemään normisuunnistusta. 

Apsi hakee prologin rastin. (Kuva: Lost in Kajaani)

Vimpelinvaarasta alkoi pyöräsuunnistus, jossa hyvillä reitinvalinnoilla ja reippaalla vauhdilla saatiin kärkeä kiinni. Pyöräsuunnistuksen jälkeen matka jatkui sykkeleillä kohti reittikartan rasteja. Rastilla 6 (mustikkaquest) joku kertoi meidän olevan koko kisan toisena. Mitähän tuo höpöttää? Ensin ajateltiin, että meitä jukutettiin, mutta vähitellen saatettiin jopa uskoa se, sillä renkaan jälkiä ei kohta enää näkynyt missään. Samalla ohitettiin heittämällä toinen sekasarjan joukkue (Puuppola rules) ja siirryttiin koko kisan kärkeen. Saatiin siitä lisää buustia ja alettiin luukuttaa ihan kunnolla. Etkö Apsi pääse kovempaa? Muuten kyllä, mut toi vastatuuli tossa vähän puhaltelee. Kati heilutti ruoskaa ja vauhti vain kiihtyi. Tunne oli mahtava.

Mustikkaquest. Kisaajien keräämistä mustikoista leivottiin järjestäjän toimesta mustikkapiiras, joka suli suuhun pitkän päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati tuumailee (Kuva: Lost in Kajaani)

Haettiin rasti vastarannalta kahlaamalla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

Johanna kilpaili Lost Case joukkueessa, joka sijoittui naisten sarjan kolmanneksi. (Kuva: Lost in Kajaani)

                           

Rastille 11 mennessä olimme kasvattaneet noin 10 minuutin eron seuraavaan. Ohjelmassa oli kahden hengen melonta- ja yhden hengen juoksuosuus niin, että puolessa välissä vaihdettiin osia. Melonnan aikana oli myös kanoottipujottelua. Rastit löytyivät muitta mutkitta ja kasvatettiin ero kärkeen noin 15 minuuttiin. Oltiin siis vartti edellä kaikkia urosjoukkueitakin, mikä tuntui varsin eriskummalliselta ja ehkä liiankin hyvältä. Melonnan jälkeen lähdettiin taas fillaroimaan asfalttia pitkin kohti rastia 12. Kartan mukaan 2 kilsan jälkeen piti kääntyä vasemmalle, mutta meiltä risteys jäi bongaamatta ja vedettiin vaan pari kilsaa pitkäksi, kun suunnistajan aivot oli laitettu hetkeksi narikkaan. Virhe johtui yksinkertaisesti siitä, että olimme etukäteen katsoneet risteyksen olevan isompi kuin se olikaan. No eipä siinä mitään, meillä oli tällä kertaa varaa antaa hieman tasoitusta. Löydettyämme rastin jättiläisen luolasta (rastien etsiminen luolista oli siistiä) jatkoimme matkaa Paljakankallioille, josta oli huikaisevat näkymät Oulujärvelle. Ekan päivän maaliin saavuttiin noin vartti ennen muita, jonka jälkeen oli vielä lyhyt (noin 4 kilsaa) yösuunnistus upeassa Ärjänsaaressa. Oli todella upea kokemus hölkkäillä hiekkarannalla, kun kuutamo loisti taivaanrannassa. Olivatpa eräät nähneet myös revontulia.

Yösuunnistuksen jälkitunnelmissa (Kuva: Lost in Kajaani)

Seuraavana aamuna oli herätys klo 4 nukuttuamme jopa 2-3 tuntia. Heitettiin järjestäjän tarjoama maukas aamupala huiviin ja purettiin teltat. Kartat olimme ehtineet piirtää pian yösuunnistuksen jälkeen. Klo 6 ampaistiin liikkeelle. Fillaroinnissa mentiin kärjen vauhtia, mutta juoksuosuuksilla meillä oli hieman vaikeampaa Katin alavartalovamman vuoksi. Pysyttiin kuitekin kärjen tuntumassa hyvien ja riskittömien reitinvalintojen sekä virheettömän suunnistuksen ansiosta. Rastilla 2 oleva suosuunnistus oli mukava välipala, samoin rastilla 3 oleva eukonkantoquest. Meidän eukko oli juuri passeli siihen hommaan, sillä monet muut joutuivat tyytymään ukkoihin. Rastilla 7 yksi pääsi mikroautoilemaan ja kaksi pääsi tekemään laskutehtävää. Rastin 8 sotilassuunnistus oli viety upeaan ja haastavaan maastoon, jossa riitti nyppylöitä ja kallioita. Maastoon oli viety 10 rastia, joista viidellä oli jokin armeijaan liittyvän varusteen kuva. Käytiin 7 rastilla ja saatiin kuvat kasaan. 

Apsi ahmi rastien haussa ylimääräisiä kilometrejä.  (Kuva: Lost in Kajaani)

Kati hurjastelee (Kuva: Lost in Kajaani)

Lopussa oli varaa jo hieman löysäillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Sivilisaatioon (jos armeijan aluetta sellaiseksi voidaan kutsua) pääsy kahden päivän tetsauksen jälkeen tuntui auvoiselta. Rastilla 16 yksi tiimin jäsen pääsi laskeutumaan katolta alas ja kahden piti etsiä pimeähköstä rakennuksesta armeijan 0,000000001 lumenin lampulla kahta lappua, joista piti muodostaa lause. Ensimmäinen löytyi helposti, toinen yhteistyöllä Rajavillien kanssa. Rastilla 19 yksi pääsi suppaamaan, yksi vesihiihtämään ja yksi uimahyppäämään. Vesihiihdossa otettiin oma-aloitteisesti pieni humoristinen kisa Rajavillien kanssa ja se päättyi valitettavasti vastustajan voittoon. Olisiko tässä ollut koko kisan voiton ratkaisu? :) Rastilla 20 pelattiin frisbeegolfia, joka tiedettiin meidän vahvuudeksi. Saatiin hieman kaulaa Rajavilleihin, mutta rastin 22 juoksusuunnistuksessa nämä juoksuvoimaiset kaverit tulivat heittämällä ohi. Hieman jäi kismittämään, ettei tosissaan lähdetty kavereita haastamaan, sillä eroa maalissa oli vain 15 minuuttia Rajavillien hyväksi. Olisi ollut hienoa nöyryyttää myös Rajavillejä, mutta jätetään se seuraavaan kertaan. Voitettiin kuitenkin sekasarja yli 200 kilsan ja reilun 17 tunnin jälkeen reilun tunnin marginaalilla. Onnittelut Rajavilleille, muillekin pallisteille ja kaikille maaliin päässeille! Tulokset

Voiko ikuisista luusereista tulla voittajia? Voi, mutta joskus siihen voi mennä kohtuuttoman pitkä aika ja reitillä voi olla ylimääräisiä suppia ja soita. Toisin sanoen turpaan pitää ensin ottaa ja kunnolla. Totuuden nimissä on sanottava, että voittamaan tottunut Kati opetti meidät voittamaan. Hän istutti meidän jengiin oikean asenteen, ruoski tarvittaessa lisää vauhtia ja rauhoitteli jäbiä aina tilanteen mukaan. Roolitus toimi muutenkin hyvin. Apsi toimi veturina ja haki rasteja. Minä yritin saada tolkkua kartoista. Teimme hyvän suorituksen, meillä oli hauskaa ja joukkueessa oli hyvä fiilis.

Olimme nyt kolmatta kertaa mukana tässä seikkailussa ja kisa oli ainakin allekirjoittaneen mielestä paras tähänastisista. Kisa oli monipuolinen ja hyvin rytmitetty, vaikka toinen päivä venyikin hieman pitkäksi. Reitillä oli hienoja maisemia ja haastavia mtb polkuja. Ärjänsaaren yösuunnistus oli uskomaton kokemus. Questit olivat makeita. Kylpylä ja keitto kisan jälkeen olivat kuin piste iin päälle. On mielestäni hyvä, että on erilaisia seikkailukisoja, myös sellaisia, joissa on paljon questejä. Erilaisuus on rikkaus. Tattista vaan kaikille järjestäjille ja kanssakisaajille! Kumarrus Jukka Liuhalle ja Aleksi Nytströmille. Kun vielä sääkin suosi, ei voisi olla parempaa tapaa lopettaa kautta. Lost in Kajaani on noussut osallistujamäärältään maan suurimmaksi seikkailukisaksi eikä ihme. Muutenkin Kainuussa on hyvä pöhinä päällä, sillä he todella liikuttavat valtavasti ihmisiä upeilla tapahtumillaan. Tarina jatkuu jälleen ensi vuonna, saattaapi välissä olla myös jokunen talviseikkailu. Niitä odotellessa. Tehtävä suoritettu.

Artsi ja Kokkisen Kari kilpailivat Ullan kanssa Extremely lostin sekasarjassa. Ulla joutui jättämään leikin kesken sairastuttuaan flunssaan 1. päivän jälkeen. (Kuva: Lost in Kajaani)

Team 1Life loppusuoralla (Kuva: Lost in Kajaani)

Voittajien on helppo hymyillä. (Kuva: Lost in Kajaani)

Aiheeseen liittyviä linkkejä:  
http://www.kainuunsanomat.fi/.../lost-in-kajaani-kunto.../
http://areena.yle.fi/tv/2383895
http://yle.fi/.../vasyneet_isat_kadoksissa.../7466069
https://www.youtube.com/watch?v=zw5WvkXovLA

Kirjoitti Hotti

Me päästiin lehteen!

Team 1Life-joukkueen Kati Vehmas ja Ari-Pekka Valtanen melontaosuudella Vuoresjoella perjantaina. Valtanen kehui kisan menneen siihen asti hyvin. Suuremmilta sähläyksiltä oli kuulemma vältytty. Joukkue oli kärjessä ennen yösuunnistusta.

 http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/lost-in-kajaani-kunto-ja-kantti-testissa/
 

Lost in Kajaani: Kunto ja kantti testissä

★ Tutustu ilmaiseksi

Kainuu Julkaistu 12.9.2014 klo 22:58, päivitetty 13.9.2014 klo 05:02 | 0

Seikkailukisa jatkuu tänään lauantaina.Perjantaina kisailijat juoksivat, pyöräilivät ja meloivat, mutta poimivat myös mustikoita ja laskivat lampaita.

Marjukka Väisänen

Oululainen Matti Hokkanen ottaa hörpyt juomaletkustaan ja joensuulainen Simo Turunen vaihtaa päälleen kuivan paidan.

Miehet ovat käyneet coasteeraamassa ja odottelevat nyt joukkueidensa kahta muuta jäsentä melomasta Vuoresjoelta.

Kello lähestyy viittä perjantaina iltapäivällä, ja Lost in Kajaani Adventure -seikkailukisan kuninkuusluokan Extremely Lost -sarjan ensimmäinen kilpailupäivä on hyvässä vauhdissa. Sade on vaihtunut auringonpaisteeksi.

Rasteja on takana jo kymmenen, edessä vielä puolenkymmentä. Ja yösuunnistus päälle.

Extremely lost -sarjassa kolmihenkisten joukkueiden rata on parisataa kilometriä.

Kärkijoukkueilla kaksipäiväinen uurastus kestää noin 16 tuntia telttayöpymisineen.

Matti Hokkanen on jo konkari Kajaanin seikkailutapahtumassa. Hän on ollut mukana kolmena vuonna.

– Yhtä hienoo tämä on kuin ennenkin. Ja kun johdetaan kilpailua, tuntuu vieläkin paremmalta, kehaisee Hokkanen. Mies, joka harrastaa suunnistusta ja jolla on myös triathlon-tausta, kiertää seikkailukilpailuja ahkeraan.

Hokkasen joukkue on Team 1Life. Siihen kuuluvat myös Kati Vehmas ja Ari-Pekka Valtanen, jotka melontaosuudelta saavuttuaan vakuuttavat kisan menneen toistaiseksi hyvin.

– Mukavia rasteja, eikä suurempia sähläyksiä, Valtanen luonnehtii.

Osat vaihtuvat.

Vehmas lähtee nyt coasteeraamaan. Valtanen ja Hokkanen lähtevät melomaan.

Coasteering on seikkailukilpailujen erikoislaji, jolla ei ole vakiintunutta suomenkielistä nimeä.

Vesistösuunnistuksesta puhutaan, sillä siinä etsitään rasteja vesistöjen tuntumasta.

– Siellä kävin ojassa rypemässä, jouduin uimaankin. Kartta piti suussa kuljettaa, ettei kastu, selittää Simo Turunen.

Hän on seikkailukisassa ensikertalainen.

– Mukavaahan tämä on, vähän vaihtelua tavalliseen suunnistusharrastukseen. Pyöräily ei ole mikään vahva lajini, mutta menihän tuo.

Turusen joukkue Rajavillit I on tässä vaiheessa Extremely Lost -sarjan miesjoukkueiden kärkikolmikossa.

– Vaikka ensimmäinen, varmaan ei viimeinen kerta tällaisessa kisassa, Turunen myöntää.

Passion Adventure -naisjoukkueeseen kuuluvalla Niina Jaakolla on takanaan viiden tunnin uurastus, ja nyt pieni hengähdys- ja tankkaustauko odotellessa joukkuekavereita.

– Itsensä voittaminen, kestävyyskunnon testaus ja henkisen kantin mittaus, luettelee Jaako asioita, jotka seikkailukisassa kiehtovat.

Kempeleläinen Jaako harrastaa suunnistusta ja osallistuu useampiin seikkailukisoihin vuosittain. Joukkueen kokoonpano vaihtelee, sillä suurin osa kilpasiskoista on perheellisiä.

– Tällä samalla Kajaanin-joukkueella ollaan kuitenkin seikkailtu tänä vuonna myös Rokualla ja Iissä. Toinen kisa voitettiin ja toisessa kisassa oltiin hopealla, Jaako kertoo.

Kajaanissa hän kisaa nyt toista kertaa.

– Täällä ei ole liikaa tehtävärasteja, vaan tämä on kunnon seikkailusuunnistusta, Jaako kiittelee.

Kisapäivään kuului monenlaisia tehtäviä juosten, pyöräillen ja meloen liikkumisen lisäksi.

Kisa ei ole pelkkää kurttuotsaista suorittamista: perjantain tehtävälistalla oli myös muun muassa mustikanpoimintaa, lampaiden laskentaa ja eukon kantoa.

Ennen yösuunnistuksen alkua Extremely Lost -sarjan kärjessä oli, kuinka ollakaan, Team 1Life. Seikkailu jatkuu aamukuudelta porrastetuin lähdöin.

Maaliin Kaukametsään ensimmäisiä seikkailijoita odotellaan lauantaina iltapäivällä yhden jälkeen.

Seikkailukisan suosituimman Lost-sarjan kärkijoukkueena majoituspaikkaan saapui perjantai-iltana joukkue Pikkaisen Pyylevät, jossa urakoivat Jussi Komulainen ja Sami Löfman.

Poppia maaseutuseikkailu Kiuruvedellä 30.8.

Uusia kisoja pulpahtelee aika ajoin kisakalenteriin, yksi tällainen on Kiuruveden "Poppia maaseutuseikkailu" Tarjolla oli 5h (2hlö) sekä 10h (3hlö) sarjat. Kyseessä oli pienimuotoinen kisa, pidempi sarja teutaroitiin vain 6 joukkueen voimin läpi, mutta siltikin tänne oli päätetty lähteä Ullan ja Arton kanssa mielenkiinnolla katsomaan "uusia kujeita" millaista kattausta kisa tarjoaa. Eikä Kiuruvedellä ollut meillä juuri tullut käytyä.

Varoitus niille jotka yleensä pitkästyvät turhan pitkistä blogiteksteistä: Lupasin laittaa muutaman lauseen peräkkäin ja koostaa lyhyen sekä värikkään tarinan kisastamme. Sitä kun ei ole syntynyt Juha Vuoriseksi, niin en tainnut aivan onnistua tässä. Koittakaa kestää, tiputtakaa kahvit ensin ihan rauhassa.

Pyörävarasto

Perjantai iltana majoitus kylän käsittääkseni ainoaan hotelliin ja ruokailemaan. Nopeaan selvisi, että hotellia edemmäs ei kannata karvakäsi känkkyä lähtä hakemaan. Ja hotellilla lätyn valmistuksesta huolehti karvaton suomalaiskäsi. Äpöstyksen ohessa ratamestari kävi juttusilla, neuvoja herui niukasti.
Ehkä yllättävin paljastus jäi pysymättömästi mieleen; "kisassa tullaan kastumaan" - Jostain ihmeen syystä viime vuosien kokemuksen perusteella en ollut yhtään osannut odottaa että niin tulisi käymään.








Kisakamat oli jo aika pitkälle valmisteltu kotona joten kovinkaan ei tarvinut hermoilla tai säätää. Sauna Artsin kanssa, pari olutta ja unta kupoliin oli pitkälti illan teema. Paikallisen nuorison Lada ralli valvotti hieman aamuyöstä.

Ei värillä väliä - tärkeä kapistus valmistautuessa kisaan

Aamulla olikin sitten kiireempää: Ruokailusalissa aamupalan ohessa materiaalin jako alkoi klo 7.00 ja lähtöpaikalla piti olla suorittamassa eka tehtävää 8.45. Jostain kumman syystä tuli hoppu, muutamia rastivälejä pähkittiin liian kauan. Kartat saatiin pääosin kahtena kappaleena, viimeset reitit kopioin melko nopeaa, taisipa jotain jäädä piirtämäti.

Lappua kiinni reppuun, tiimikavereita näyttää jo jännittävän

Eka tehtävä, maatalouspitäjässä kun oltiin; nännikumen heitto pääläriin. Homma oli yllättävän vaikea mutta sain upotettua yhden. Jokaisesta joukkue sai 20s etumatkaa prologin lähtöön. Pääsimme 40 sekuntia kärjen jälkeen liikkeelle.

Lähtöpaikalla ei ollut porukkaa ruuhkaksi asti

Prologissa haettiin 12 rastia vapaassa järjestyksessä jotka oli jaettu kahdelle kartalle. Homma taaplattiin 27 minuutissa ja vaihdon jälkeen paineltiin pyöräosuudelle. Heti CP1 - CP2 väli oli kohtuu pitkä, pyörä tuntui kulkevan hyvin ja jätimme pari joukkuetta taaksemme.

CP2 löytyi nätisti laavulta kallion päältä, sen jälkeen lähdimmekin ihan "omille reiteille". Oltiin päätetty oikoa eikä kiertää tietä pitkin. Tällä kertaa riskinotto ei kannattanut, vaikka oikokohdassa pellon laidasta ei ollut kuin 300m meno ojan yli ja puskan läpi tielle.

Mutta; ojan jälkeen ryteiköstä löytyi BajaMaja. Ihmeteltiin miten se tänne on päätynyt? No luultavasti sitä tietä pitkin mikä näkyi kartassakin. Tosin sitä tietä ei meinannu löytyä millään ja poukkoiltiin ku mielisairaat hirvet vääriin suuntiin paskamokista. "Tie" löytyi lopulta, ura oli hädin tuskin ajettavaa umpeenkasvanutta pajukkoa. Tässä vaiheessa nämä äsken ohittamamme joukkueet kiersivät nätisti järven pohjoispuolelta ja kuittasivat saman tien ohi.

No, käytiin hakeen CP3 järven rannasta jalkautuen. Heti tämän jälkeen oli vuorossa seuraava tetsaus oikominen. Siitä menivät myös kärkijoukkueet, rastien 3-4 välillä tien käyttö olisi tiennyt todella pitkää kiertoa. Tässä 1Life vain meni hieman vikakohdasta, into piukeana painettiin ryteikköön, "tämä pyörän kans rämpiminen on hienoa todellista seikkailua", ajattelin ja suunnan tarkistus unohtui meillä siinä intoillessa itsevarmuuden puuskassa...jotenkin kummassa ylitettiin väärä oja sekä noustiin väärälle mäelle missä oli suoritettu harvennushakkuuta. Jumalauta, kaks valopäätä kartan ja kompassin kans :)

Ei näin..

Into alkoi hirvikärpästen seassa karista kun lähdimme korjaamaan virhettä lähtemällä 90 astetta oikealle. Lähdimme seuraamaan oikeaa ojaa kohti tietä harvennushakatun riukuryteikön läpi.
Pyörä olalle, sääret ja ja päänuppi olivat kovilla. Kuten varmasti tiedätte, että joskus tuntuu kuin matka ei lopu ikinä - juuri tuossa hetkessä alkoi olla se tilanne.  Jatkettiin v-käyrän noustessa sitkeästi suunnassa ja lopulta saavuimme tielle. Tämä "oikaisu" vei meiltä aikaa lähes 40min tieltä tielle.

Vertailuna kärkijoukkueet tekivät tuon vähän eri kohdasta noin 13 minuutissa.

...vaan näin.

CP4 ja melonnan vaihtopaikka. Oltiin vissiin äskeisestä tetsauspätkästä sekaisin: Tankattiin ja hypättiin kanoottiin. Hetki ihmeteltiin rannassa että onko tämä kiulu oikeinpäin? No, se kai oli ja ei muutakuin ruisleipä kitusissa läpsyttelemään kohti CP5:sta.
Että on seikkailu-urheilijan järki joskus kadoksissa, hoksasin parinsadan metrin jälkeen kysyä että "muistettiinhan me leimata?" Artsi tuumas, että eipä taidettu - ei kun kippo ympäri ja rantaa kohti - samalla tajusin, että eihän meillä kahdella kämmärillä ole edes pelareita päällä. Kävin juoksemassa leiman ja pari liiviä. Matka sai viimein alkaa mutta kartanluvussa sekoiltiin yllättävän paljon.

CP6:lta käytiin paukuttamassa reilun tunnin mittainen suunnistus kohtuu haastavassa maastossa jonka Ulla veti mallikkaasti rastilta rastille. Tämän jälkeen alle kilometrin kanto niemen halki ja kohti CP16:sta. Loppu melonta oli normi hommaa, siirreltiin vettä melalla reilu tunti.

Tiimin hieno froteepyyhkeellä päällystetty melontapenkki

Melonnan jälkeen pätkyteltiin pyörällä kisan loppupätkä muutamien questirastien sävyttämänä. Päästiin mm. uimapatjailemaan finnfoamin palasilla sekä kivittämään maitopurkkeja ritsalla etäisyysarvioinnin ja pienen jalkasuunnistuksen jälkeen. Ulla hoiti lypsyrastin hienosti.

Kisa sisälsi yhteensä 30 rastia ja vaikka cut offeista ei ohjeissa oltu mainittu, meidän käskettiin jättää 3 viimeistä hakematta. Oltiin tuossa vaiheessa sekasarjan voittanutta Örniä noin 40min perässä. Meidän sijoitus siis kahden joukkueen sarjassa loistavasti toinen.

Kiitoksia järjestäjille, oli mukava kisa ja taas kertyi hienoja kokemuksia. Team 1Lifen kohdalla tämä taisi olla enemmän Oppia maaseutuseikkailu, sen verran tuli tauoilla vietettyä aikaa sekä muuta yllämainittua hörhöilyä.

--Tästä on mukava jatkaa kohti seuraavaa koitosta, Cee Uu at "Lost in Kajaani"

Retki-Rogaining Hailuodossa

Hailuoto on saari Perämeressä Oulun edustalla. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena saari alkoi syntyä vajaat 2000 vuotta sitten ja kasvaa edelleen noin yhden senttimetrin vuodessa. Hailuoto on tunnettu luonnnostaan. Harjut, hiekkarannat, maisemat ja linnut tekevät siitä ainutlaatuisen. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä Retki-Rogainingiin saarelle, joka sopii kyseiseen tarkoitukseen erinomaisesti.

Alun perin oli tarkoitus lähteä liikkeelle jalkapatikalla, mutta itsesuojeluvaiston rippeet puuttuivat peliin ja sarjaksi valikoitui 7 tunnin mtb, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Muita vaihtoehtoja olisi ollut 24 tunnin tai 8 tunnin jalkapatikka. Meidän oli siis 7 tunnin aikana haettava mahdollisimman monta rastia ja niitähän riitti. Jo alun perin oli selvää, ettei kukaan ehdi hakea jokaista noin 70 rastia.

Ranteisiin laitetiin sinetöidyt puikot, joilla leimattiin rasteilla.

Kisan aikataulu meni siten, että klo 9 saatiin kartat ja lähtö tapahtuisi klo 12.30. Meillä oli siis 3 tuntia aikaa suunnitella reitti, tankata ja viimeistellä sykkelit. Reittiä suunnitellessa otettiin huomioon mistä rasteilta sai isoimmat pisteet ja minne pääsisi pyörällä suhteellisen helposti. Paikallistuntemuksesta oli haittaa ja hyötyä. Päädyttiin ensin napsimaan saaren eteläosan isot ja nopeat rastit, jonka jälkeen olisi vuorossa saaren pohjoispuolen hiekkaiset ja hitaammat rastit. Taktiikkana oli polkea kovaa mokia vältellen, mikä ei suinkaan ole helppoa, kun kartan mittakaava on retkikartan tasoa eli 1:40 000. Normi suunnistuskartan mittakaavahan on 1:10 000. Jonkun sääennusteen mukaan vettä ei pitänyt kisan aikana sadella, joten jätettiin kartat päällystämättä (älä tee näin).

Nuppineulalanka-systeemi sopii hyvin juoksurogainingiin, mutta ei ehkä niin hyvin pyöräilyyn. Eri väriset nuppineulat kertovat eri pisteistä ja langalla mitataan matkaa.

Ulla osallistui parinsa kanssa 24h jalkasarjaan.

Kisa lähti käyntiin kuten ennakoitiin, sillä kaikki 12 pyöräpariskuntaa lähtivät samaan suuntaan eli kaikilla oli aikomuksena kiertää saari myötäpäivään. Ensimmäiselle rastille mentäessä perässämme oli onneksi kuitenkin enää kaksi paria. Otettiin eka rasti (33) varmasti, mutta heti rastilla 80 (-2min)  mentiin ratamestarin källiin. Kartan mukaan rasti näytti olevan pohjoissuuntaan menevän ojan päässä, mutta ähäkutti. Äkättiin kuitenkin oikea ojan pää varsin nopeasti Valtsun rastivainun ansiosta. Samalla ohitettiin Paksumahat, jotka olivat etsineet ekaa rastiaan ajan kanssa (sen jälkeen ei niitä juuri sitten nähtykään, kun kai suuttuivat ja menivät menojaan). Eksotiikkaa saatiin rastilla 44, kun haettiin rasti kahlaamalla keskeltä merta. Seuraavat rastit otettiin varmasti, kunnes rastilla 78 (-4 min) oltiin eri mieltä rastille menevän ojan sijainnista. Alueelle oli ilmestynyt myös hakkuuaukko, jota ei näkynyt kartassa. Päädyttiin väärään vaihtoehtoon ja kierrettiin pieni ketunlenkki. Samalla vauhtimme alkoi hieman hyytyä, eikä matkaakaan ollut jäljellä kuin 4-5 tuntia.

Hotti ja Valtsu kakat housussa.

Passion Adventure!

Seuraavat rastit otettiin varmasti, kunnes rastille 56 (-10min) oltiin eri mieltä reitinvalinnasta. Rastia lähestyttäessä oltiin vielä eri mieltä oikeasta urasta ja päädyttiin väärään vaihtoehtoon. Sen jälkeen päätimme olla tekemättä virheitä ja loppu menikin suunnistuksellisesti kuin Guergioulla. Jouduttiin tosin lyhentämään hieman alkuperäistä reittisuunnitelmaa. Kisan puolivälissä alkanut sade sotki jarruja ja ketjuja sen verran, että loppumatkan kuuntelimme rahinamusiikkia, joka ei ollut mistään kotoisin. Sade pääsi myös karttoihimme (karttatelineen muovi ei tietenkään riittänyt), jotka menivät niin palasiksi, että hyvä kun osasimme maaliin. Poljettuamme 6h 45min ja 78km (20km vähemmän kuin kärki) päädyimme sijalle 5. Yhden rastin olisimme ehtineet vielä hakea, joka olisi nostanut sijoitustamme yhdellä. Oululaiset joukkueet menestyivät muutenkin hyvin, sillä Paksumahat voittivat ja Free Adventure oli toinen. Myös Passion Adventuren naiset tekivät vaikutuksen jättämällä taakseen monta miesjoukkuetta. Tulokset

Paksumahat

Kisa oli hieno kokemus sekä urheilullisesti että luonnollisesti. Urheilullisesti odotimme parempaa, mutta aina ei voi voittaa (ei edes koskaan). Maltillisemmalla alkuvauhdilla olisimme voineet päästä parempaan tulokseen. Luonnollisesti maakotkan näkeminen säväytti ja hirvikin aiheutti lievää tärinää. Suunnistaminen oli haastavaa, kun kartasta puuttui mittakaavan takia vaikka ja mitä. Rastit oli sijoiteltu siten, että ne sopivat sekä pyöräilijöille että juoksijoille (kaikkia ei tarvinnut onneksi hakea). Kumarrus kanssakisaajille ja järjestäjille (esim. Seppo Mäkinen, Hannu Oja ja Vavan veljekset), jotka olivat tehneet loistavaa työtä. Seuraava todellinen Rogaining taitaakin olla Saariselällä elokuussa vuonna 2015. Jos siellä meinaa olla mukana, pitänee lenkkipolulla viihtyä pikkasen enempi, joten katsotaan....

Seppo Mäkinen

Fin5 suunnistusviikolla oli Hubaa

Palataanpas vielä Fin 5 rastiviikon tunnelmiin, joka järjestettiin tällä kertaa siis 6.-12.7. Kuusamon Rukalla ja sen lähituntumassa. Mutta mikä ihmeen Fin5? Kurkataanpas ensin heidän nettisivuilleen: "Fin5-suunnistusviikko on yksi Suomen suosituimmista suunnistustapahtumista. Se on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Vuosittain tämä suunnistajien suvijuhla kerää tuhansia kilpailijoita ja kuntoilijoita nauttimaan harrastuksestaan. Fin5-suunnistusviikolla kilpaillaan viidessä osakilpailussa. Tarjolla on kilpasarjoja 10-vuotiaista aina 80-vuotiaisiin asti. Kilpasarjojen lisäksi valittavana on useita vaihtoehtoja kuntosuunnistajille. Suunnistustaipaleensa alussa oleville lapsille tarjolla on Rastiralli, joka on ei-kilpailullinen toimintamuoto. Ohjelmaa riittää siis koko perheelle! Muksula tarjoaa tekemistä perheen pienimmille sille aikaa, kun vanhemmat ovat metsässä rasteja etsimässä."

Kuva: Kuusamon Erä-Veikot

Kisoja oli siis kaiken kaikkia 5, joista itse osallistuin kolmeen plus yhteen välipäivän kuntosuunnistukseen. Pääosin kisat järjestettiin Rukan lähituntumassa, mutta kaksi viimeistä oli aivan Rukan sydämessä. Erikoisuutena oli sprintti Rukakylässä! Seuraan kuulumattomana sarjakseni valikoitui kuntosarja, joka oli vaikeustasoltaan kilpasarjojen tasoa. Ensimmäinen kisa meni maastoon totutellessa, toinen kisa jo maastoon väsytessä. Toisen kisan korkeuserot ja helteinen sää tekivät mulle tepposet niin, että ensin venähti nilkka ja sitten loppui energiat. Kunpa olisin ymmärtänyt olla seuraamatta sitä naista ja ottaa mukaan edes yhden geelin, kun metsän juomapaikallakin tarjottiin vain vettä. Kolmas kisa sujui suunnistuksellisesti parhaiten ja  upea suppamaasto teki vaikutuksen. Kisaa varjosti toisenkin nilkan venähtäminen, joka mahtoi johtua riittämättömästä palautumisesta. Välipäivän kuntosuunnitus menikin sitten jo köpöttelyksi, kun nilkat pyöri miten sattuu.

Summa summarum. Kokemus oli unohtumaton koko perheelle. Lapsille oli runsaasti ohjelmaa (rastiralli, kotieläinpiha, kelkkarata, luontoretki jne.) ja vanhukset saivat suunnistaa sydämensä kyllyydestä. Kyseessä oli siis todellakin LOMA koko perheelle! Suurin syy tähän oli varmasti Rukan runsaat aktiviteetit. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja maastot upeat ja suunnistuksellisesti haastavat. Taas opittiin uutta tästä hienosta lajista. Viikon kokonaiskuormitus oli valtava (erityisesti nilkoille). Fiilinki kisapaikoilla oli mahtava. Välipäivien aikana oli mahdollista palautua ja tehdä kaikkea kivaa, joista alueen yrittäjät varmasti kiittelevät vielä pitkään. Palautuminen on vielä kesken ja koipia särkee, mutta katse on suunnattu jo ensi vuoteen, jolloin on oltava paremmassa juoksukunnossa. Ensi vuonna Fin5 suunnistusviikko kisataan muuten Haminassa ja vuonna 2016 Tampereella. Ei kannata unohtaa myöskään jokavuotista Kainuun rastiviikkoa, joka samoillaan ensi vuonna Suomussalmella. Tuhannet kiitokset järjestäjille, kisaajille ja niille sadoille talkoolaisille, jotka mahdollistitte tämänkin upean tapahtuman! Uskoisin, että kaikki 6300 suunnistajaa muistelevat tätäkin tapahtumaa vielä pitkään...

Kirjoitti Hotti

Meistä on tullut julkkiksia! :)

Jussi, Tommi, Johanna ja "tappamisen meininki". (Kuva: Lapin kansa)

http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194911467700/artikkeli/seikkailu+luonto+ja+kova+urheilu+koukuttavat.html