7summits Ylläksellä - Rakkautta ensi silmäyksellä

Valmiina lähtöön. Kuva: 7summits 

Se oli joskus viime vuoden lopulla, kun kuulin tästä häppeninkistä eka kerran. Jo sillon aattelin, että TOI on mun juttu - se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lappiin ja sen tuntsiin mulla oli ollut jo yli 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde. Ei siis ihme, että 7 tunturin huipun vallottaminen 12 tunnissa tuntui seksikkäältä, jopa eroottiselta. :). Nyt vain piti löytää tarpeeksi hullu kamu, jonka kanssa jakaa tämä tunne. Onneksi saman tiimin Janne suostui pariksi pienen suostuttelun jälkeen. Spekulointi kisaa varten alkoi about tammikuussa huipentuen viimeiseen viikkoon, jolloin laukattiin kaupoissa ja testattiin sopivia vermeitä. Endorfiininmetsästäjän kohdalla kisa kesti 2 kuukautta, mutta meidän kohdalla siihen meni jälkipeleineen 4 kuukautta, jollakin varmaan vieläkin enemmän. :)

Vielä kisaa edeltävänä iltana arvottiin, että otetaanko lumikenkiä mukaan, kun keli vaikutti niin plösöltä. Päätettiin ottaa varmuuden vuoksi ja alle laitettiin normaalit pakkaskelin luistelusukset, kun varastosta ei juurikaan muita löytyny. Nousukarvoiksi valikoitui pitkät, joita vähän tuunattiin. Tarkoituksena oli kiertää reitti ns. vastapäivään, jotta ehtisimme valloittaa mahdollisimman monta baanatonta tuntsaa ennen kuin hanki pettäisi kunnolla. Kukaksen ja Kuerin ehtisi vallottaa myöhemminkin, kun niille molemmille meni kunnon baana. Lisäksi Ylläs kannatti ottaa ekana, koska valmiita rinteitä ei saanut nousta rinteiden aukioloaikana. Näin taisi ajatella moni muukin.

Se on menox. Kuva: 7summits

Kisa-aamuna herättiin klo 4.30 simmut ristissä. Onko ihan pakko nousta? Ylös päästyämme pidettiin semmosta mekkalaa, että kohta koko mökki oli pystyssä. Heitettiin aamupala huiviin ja ampastiin luontokeskus Kellokkaaseen, josta siis tapahtuisi lähtö klo 6 lyhyen kisainfon jälkeen. Lähtöviivalla bongattiin, että meillä oli aikaste isot reput, jos vertasi muihin sukkahousumiehiin. Ollaanko me retkelle menos? Se näkyki heti ekassa nousussa, kun kiivettiin Ylläksen päälle loivinta mahdollista rinnettä. Luistelu tuntui takkuiselta eikä suksikaan tuntunut luistavan, niinpä viritettiin nousukarvat pohjiin säästääksemme ihteä ja reisiä. Ylläksen yllä oli sumua, mutta mitä ylemmäksi kiivettiin, sitä kirkkaammaksi keli muuttui. Oli hienoa kiivetä sumuverhon läpi Ylläksen huipulle katselemaan maisemia. Alas tullessa mamoiltiin ja valittiin jälleen loiva rinne ja päästiin alas suhteellisen nopeasti, mutta takkiin tuli aika monta minuuttia.

Kesängille päätettiin mennä Kellostapulin itäpuolta ja sitten Pirunkurua pitkin ylös. Se tuntuikin aluksi ihan hyvältä idealta, mutta heitettyäni 90 kilon ruhollani kunnon lipat erään möykkyisen mäen juurelle, mieli muuttui. Päin peetä meni tämäkin homma. Kieriskelin maassa pari minuuttia kivusta ulvoen ja totesin häntäluun saaneen osumaa. Hetken jo ajattelin, että kisa oli siinä, mutta kerättyäni luut, hiuslisäkkeen, hampaat ja proteesit, kampesin itseni ylös ja jatkoimme matkaa. Samalla totesin, että myös vasen peukalo oli venähtänyt, joten musta tuli ihan lammas, joka hiihteli häntä koipien välissä. Päästyämme vihdoin Pirunkurulle otettiin sukset jalasta ja käveltiin se ylös. Oli muuten suorastaan pirullinen nousu. Ylhäällä seurasimme korkeuskäyrää ja Kesängin huiputus onnasi suhteellisen helposti noin 2 tuntia lähdön jälkeen. Otettiin vähän evästä ja saatiin seuraksi Kovat pojat. Kovat pojat läksivät Lainiolle länsipuolta hiihtämällä, me suorinta reittiä lumikenkäilemällä, kun ne kengätkin oli kerran mukana rahdattu.

Lainion huiputus reilun 3 tunnin kohdalla oli yksi kisan tähtihetkistä. Ei ollu helppoo löytää huippua, kun näkyvyys oli noin 30 metriä. Ei siinä mitään, ihan sumussahan me oltiin oltu ennenki ja olihan näkyvyys sentään parempi kuin Haltilla aikoinaan. Luotettiin siihen, että suunnassa pysymällä ja ylöspäin kapuamalla huippu kyllä tulee vastaan ja niin se tulikin, vaikka aika monta kertaa luultiin jo huipulla olevamme - meitä siis huiputettiin. Lainion huipulla päätettiin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnata rinne alas juoksemalla lumikengin itäpuolelta, josta oli lyhin reitti hiihtoladulle. Sitten sukset jalkaan ja kohti Aakenusta, jonka juurella totesimme, että on paree laittaa skinit alle. Samalla karttaa vilkuillessa kummasteltiin Aakenuksen huippujen nimiä. Pallilaki ja Moloslaki ovat arvatenkin saaneet nimensä Aake-pojan miehekkäästä muodosta. :)

Ohessa voittajien reitinvalinta. Meidän reitti oli hyvin samankaltainen paitsi että käytiin Aakenuksella ennen Pyhätunturia. Kuvasta näkyy myös se Aakenuksen muoto. :) Kuva: 7summits

Kovat pojat saapuivat myös Aakenuksen juurelle, joten laitettiin hanaa, mutta missattiin vauhdin huumassa yksi risteys ja vedettiin väärää uraa pitkin ihan kuutamolle paikkaan, jossa kukkui äimän käki. Jotain puoli tuntia siinä hukattiin. Paikallistettiin itsemme jostain 7 suon takaa ja vedettiin omaa uraa usvaiselle huipulle yhdessä Kovien Poikien kanssa. Mukavia poikia ovat, mutku ei niistä takiaisista taho oikeen eroon päästä, ei vaikka eksyy. :)  Lasku Aakenukselta alas noin 5 tunnin kohdalla oli kaikkine pomppuinen ja kurveineen yksi kisan kohokohdista. Välillä vauhti kiihtyi sen verran hurjaksi, ettei auttanu muu kuin ajaa umpeen. Laskin pylly pitkällä, sillä enää ei ollu varaa kaatua pepulle, sen verran häntää kolotti. Puolivälissä laskua oli toinen Ylikiimingin Nuijamiesten kivikovista ukoista kenossa, kun oli kuulema reisi rampannu hangen pettäessä. Ihmekös tuo, kun olivat vetäneet koko reissun ilman nousukarvoja - Respect! Heitettiin kamuille vähän suolaa ja kohta ne jo tuli meiän ohi.

Käytiin kattomassa Varesparkumassa miltä siellä näytti - kannatti käydä. :). Kuva: 7summits

Pyhätunturille kiivettiin itäpuolelta lumikengillä, kun hanki ei tahtonut suksea enää kantaa. Pienillä lumikengilläkin olimme välillä munia myöten hangessa. Tarpominen oli hidasta ja aikaa kului. Huiputuksen jälkeen reilun kuuden tunnin kohdalla vaihdettiin sukset jalkaan ja laskettiin ihan höyrypäinä alas kaatuneitten puitten päällystämää rinnettä, johon en menis uuestaan ees telakoneella. Mentiin vuoronperään mukkelismakkelis päätyen mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja vain ihmeen kaupalla selvittiin siitä ilman loukkaantumisia ja välinerikkoja. Laskun jälkeen päätettiin pitää Kotamajalla pieni tuumaustauko - kylläpä oli muuten munkit maullaan. Kovat pojat tuli "yllättäen" perässä ja olihan heitä ehtiny tulla jo ikävä. Tuntui jo, ettei ees osata mennä ilman niitä. Niiltä oli sauva hajonnu laskussa, joten päätettiin antaa niille meitin varasauva, ettei vaan erottas. Pojat olivat nimensä verosia, sillä ottivat meiltä vastalahjaksi lumikengät kantoon. Siinäpä vasta gentlemanneja, joita ei kasva ihan joka oksalla - Respect!

Kotamajalta lähettiin rauhakseen kohti Kukasta ja oltiin varmoja, että nyt päästään vihdoin eroon Kovista pojista, vaikka mukavia poikia olivatki. Lähettiin epähuomiossa kuitenki väärään suuntaan, koska katottin kai vahingossa kesäreitin kylttiä. Taisi kohtalo puuttua peliin. Palattiin takas ja kiivettiin Kukakselle hieman Kovien poikien perässä. Kukas huiputettiin reilun 7 tunnin kohdalla ja todettiin, että suksen luisto on yhä kehnompi. Alamäkeenki sai lykkiä ihan kunnolla. Äkäslompoloa lähestyttäessä tehtiin parempi reitinvalinta ja saatiin noin 5 minsan ero Koviin poikiin Kuertunturin lakeen mennessä, jonne kiivettiin skineillä, koska hanki petti isot miehet. 

Kuertunturin laella, reilun 9 tunnin kohdalla, oli yksi reissun kohokohdista, kun pääsin omien litkujen loputtua lutkuttamaan Jannen kainalosta juomaa ihan antaumuksella - siinä tuli ihan lapsuus mieleen paitsi että maku ja tuoksu ei ollu sama. Janne taisi nauttia siitä vähintään yhtä paljon. Sen jälkeen ihailtiin upeita maisemia yhdessä Jannen kanssa. :) Kuertunturilta tultiin alas sellasta kyytiä, että taisi siinä väsyneillä jaloilla pari mutkaakin suoristua - oli muutes hengenlähtö lähellä, mutta ainaki oltais lähetty onnellisina. Äkäslompololle laskeuduttuamme todettiin, että eihän tästä vesihiihosta tuu yhtään mitään. Kun kaiken lisäksi hiihtoreitti teki aikamoisen ketunlenkin, mentiin loppu juoksujalkaa auringon antaessa meille lisäenergiaa. Maalissa ero Koviin poikiin oli 10 minsaa kokonaisajan ollessa hieman päälle 10 tuntia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Järjestäjän tarjoama kylmä olut lisäsi sopivasti endorfiinihumalaa ja keittokin upposi ku häkä. Loppusijoitus oli 7 tuntsan huiputuksen jälkeen 5. Kolmen joukkoon pääsy olis vaatinu lisää rokkenrollia.

Loppuun otettiin parin kilsan juoksu monot jalassa. Kuva: 7summits

Hyvä kisa, parempi mieli. Kuva: 7summits

Ennen palkintojen jakoa saatiin kuulla parin kokeneen tunturijyrän suulla, että jo viime vuosisadalla oli tehty tätä samaa, siis valloitettu viittä tai useampaa huippua saman päivän aikana. Toki vehkeet oli sillon olleet vähän erilaisia. Siinä oli sitä historian siipien havinaa. Oli tosi kiinnostavaa tarinaa.

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus ja mahtava piristysruiske koko keväälle, vaikka alun loukkaantuminen hieman häiritsi sen naatittavuutta. Haaverin jälkeen meiän kisa meni enemmän tai  vähemmän retkeilyks ja hyvä niinki. Kisa tarjosi hyvät puitteet niin kilpailunhaluisille sukkahousumiehille kuin rentomielisille randotyypeille. Sää oli aika pilvinen ja lauha, mutta kisan loppupuolella nähtiin jo vähän maisemiakin. Sumu oli mukava lisämauste. Ensi vuonna pitää lähtä mukaan ehdottomasti uudelleen. Sitä varten pitää saaha lisää munaa alamäkien laskemiseen, sillä nyt me oltiin niissä ihan laamoja, vaikka loppua kohti sekin hieman parantui. Myös suksien luistoon voisi panostaa, mutta ihan parhaita suksia tuonne ei kannattane ottaa. Keli vaikuttaa varustukseen, mutta jatkossa lumikengät saa jättää kotiin. Ensi vuonna vuokrataan vieläkin isompi mökki, jotta saahaan vieläkin paremmat jälkipelit. :) Team 1Life kiittää kisaorganisaatiota ja muita kanssakisaajia. Erityiskiitos Teemulle, Jarkolle, Markukselle ja Tommille. Ja tietysti Koville pojille. :) Tehtävä suoritettu.

Janne säätää leimauskortin kanssa. Kuva: 7summits

Terveisin,

Hokkis

Vasaloppet - Ruotsalainen Miina ja Suomalainen Tiina

Päästiin lähtemään lähtöryhmästä 3, vaikka ei se 2 kauaksi jäänyt.

Kun pari vuotta sitten käytiin Vasaloppetissa, siitä jäi sen verran hampaankoloon, että pakkohan se oli lykkiä uudestaan, vaikka ajettavaa matkaa oli suuntaansa lähes 1200 kilometriä (Oulu-Haaparanta-Sälen). Yksi syy reissuun oli myös sillä, että Hotti halusi juhlistaa tällä tavalla (lähteä pakoon) 30-vuotis vai oliko se 40-vuotis päiviään. Ajettiin kolmeen pekkaan (Valtsu, Hotti ja Apsi) koko perjantai-päivä ja yövyttiin Mörkretissä (pimeydessä), joka sijaitsee Fulufjällenin kansallispuistossa. Mörkret valittiin yöpaikaksi lähinnä sen vuoksi, että sieltä suunnasta on huomattavasti vähemmän ruuhkaa kohti Säleniä. Lauantaina käytiin aamulenkillä upeassa Fulufjällenissä, jonka jälkeen suunnattiin noin 100 kilsan päähän Sälenin lähtöpaikalle testaamaan sivakoita, palauttelemaan ja fiilistelemään. Sälenissä ihmeteltiin samalla pastapaikkojen valtavaa määrää ja pitihän sitä vielä pastat käydä huitasemassa. Siitä sitten vielä takaisin Mörkretiin hiomaan taktiikkaa ja laittamaan viimeiset hermokerrokset suksiin. Tavoitteena oli ottaa mitalit keinolla millä hyvänsä, joten alle kuuden tunnin aikaa lähdettiin hakemaan. Lisäksi itselläni oli heko tavotteena tehdä Apsista hakkelusta, sillä niin monta kertaa olin sille hävinny.

Ruotsin korkein vesiputous Njupeskär (95m) oli jäässä.

Se on moro - Hotille tuli yhtäkkiä valtava kaipuu tunturiin, mutta matka tyssäsi heti alkuunsa, kun polvi ei enää noussu. 

Kisa-aamuna herättiin klo 3 silmät turvoksissa - tankkaus vaikuttaisi ainakin olevan kohdallaan, kyllä tästä hyvä päivä vielä tulee. Laitettiin kamat kasaan ja syötiin maukas aamupala, jonka majatalon isäntä ystävällisesti tarjosi jo klo 3.30. Klo 4.15 hurautettiin Säleniin, jossa oltiin perillä noin klo 6. Auto pysäköitiin parin kilsan päähän, vaikka olisi sen näköjään myös lähemmäksi saanu. Klo 6.30 oltiin lähtöalueella ja vietiin samantien sukset karsinaan, mutta liian myöhään - saatiin takarivin paikat omasta lähtökarsinasta, vaikka oltiin 1,5 tuntia ennen lähtöä paikalla, eikä edes suomalainen hymy auttanut asiaa. Heräsi kysymys, että mihinkäs aikaan täällä oikein pitää olla, jos oman lähtöryhmän eturiviin halajaa? No siinä jäi kuitenkin riittävästi aikaa tutkailla bajamajat, syödä pullaa ja fiilistellä. Klo 7.50 piti olla lähtökarsinassa ja niin me oltiinkin, mut heti sen jälkeen Apsille tuli ne pelätyt supistukset. Ehinks mä vielä käymään tuola helpotuksessa? Kyllä nää ehit ku et jää sinne asumaan. Siinä vaiheessa huusseihin ei ollut enää jonoa, joten Apsi oli viivalla alta aikayksikön vessapaperit roikkuen housunpielistä.

Tunnelmia noin tuntia ennen lähtöä.

Ei reissua ilman pullaa.

Bajamajoihin riitti jonoa. Olisi kannattanut käydä vasta juuri ennen lähtöä.

Klo 8 tapahtui jotain. Lähtöpuomi laskeutui ja eliittijoukot ampas matkaan. Jaa, jokos ne lähti? Mitäs me näille pullille tehään? Kyllä pulla suussa pystyy hiihtämään, ei sitä auta hukkaan heittää. Ei muuta ku vikat nyrkit ja matkaan lähes 16000 hiihtäjän kanssa. Nyt mä tiedän miltä murkuista tuntuu sielä pesässään. Eka kilsa meni suht kivuttomasti, mutta oli arvattavissa, että heti kohta tulevaan parin kilsan mäkeen tulee pato. Apsi pääsi pitoineen luikertelemaan mäen aika hyvin ylös, mutta minä olin ilman pitoja vaikeuksissa ja porukkaa tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mäen päällä olin ihan kanveesissa. Jos olisin ollut nyrkkeilykehässä, tuomari olisi viheltänyt jo pilliin, mut epäonnekseni sain jatkaa kisaa. Eihän tässä ole enää kuin 87 kilsaa jäljellä. 10 kilsaa siinä meni toipuessa, mutta sitten alkoi jokseenkin kulkea ja aloin jahdata Apsina ihan sutena. Ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä liukkaita baanoja ei ollut kuin pari. Sama sävel jatkui läpi kisan - ylämäessä tuli aina pataan, mutta alamäessä teki kutaa. Pitkin matkaa piti varoa ruottalaisia miinoja. Se siis tarkottaa sitä, että lähes jokaisen mäen alla ja kurvissa oli joku Eriksson pylly pitkällä mua oottamassa. Ei siinä auttanut muu kuin perään ajaa. :)

20 kilsaa ennen maalia vauhtini alkoi hiipua. Aloin olla jo ihan desperado, kunnes näin takaa tulevan suomalaisen naisen. Siinä suomalaisen naisen perässä hiihdellessä unohtui kaikki väsymykset, kivut ja murheet. Suomalainen nainen on antanut mulle aina uutta latinkia ja niin kävi tälläkin kertaa. Hiihdettiin yhtämatkaa toisiamme kirittäen maaliin ihan hyvää vauhtia. Aikaa oli kulunut siinä vaiheessa 5h 43 min. Apsi oli ehtinyt maaliin puoli tuntia aiemmin ja Valtsu tuli maaliin 25 minuuttia myöhemmin. Kärki hiihti raskaasta kelistä johtuen hieman päälle neljään tuntiin, joten mitalit saatiin kaulaan. Mitalin saa siis kaikki, jotka häviävät voittajalle alle 50% voittoajasta. Tänä vuonna siihen riitti hitaasta kelistä johtuen noin 6h 15 minuuttia. Kisan jälkeen piti vielä hakea auto Sälenistä. Ja kukako hakee - no Hotti tietysti, kun sillä on ne synttäritki. Sitten syömään ja matka jatkui noin 20 kilsaa lähemmäksi Oulua, jossa mentiin yöpuulle väsyneinä, mutta onnellisina.

Maalikamerakuvan perusteella en ole ihan varma olinko 2275. vai 2274. Hetken jo harkitsin protestin tekemistä. :)

Mitalit teki kutaa.

Ihan heti en välttämättä lähtis hiihtämään Vasaloppetia uudestaan pelkällä tasurilla. 10000 liiketta vatsalihaksia, selkälihaksia ja kyykkyjä vajaan kuuden tunnin aikana on pikkasen liikaa - ainakin tolla kelillä (pakkasta -2 ja uutta lunta tuli pitkin matkaa). Olisihan se varmasti menny, jos olisi reenannu enemmän tasuria ylämäkeen, mut täälä Pohjanmaalla olosuhteet siihen ei ole kovin ihanteelliset. Ylämäkitasuri vaatii ihan eri lihaksia kuin tasamaan tasuri - nyt mä sen uskon. Erityisesti vatsalihakset ovat kovilla. Ja jotenkin tuntui, ettei suksikaan oikein toiminut ylämäessä. Ilmeisesti painopiste muuttui sen verran, että suksi liimaantui mäkeen tai siltä se ainaki tuntu. Selityksen makua. Nooh, oli miten oli, oppia saatiin taas koko rahan edestä. Muksa reissu kaikesta huolimatta.

t. Hotti

Lost in Kajaani Winter Edition

Kuva:LIK organisaatio

Aivan fantastinen kisa takana ja mieletön fiilis ensimmäisen talviseikkailun jälkeen. Saatiin tiimistä lopun viimein kaksi joukkuetta mukaan kun Joni hälytettiin kisaan mukaan viikon varoajalla Ullan pariksi. Usein (melkein aina) joukkueisiin tulee muutoksia, tänne lähti mukaan 1Life (Janne&Jukka) sekä 1Life Mix (Joni ja Ulla). Miten kaikki sitten lopulta menikään, siitä seuraavassa… Kaikkihan ei yleensä mene kuin Strömssöössä ja meille se ei mene ikinä. Kisaan valmistauduttiin huolella muttei sitten kuitenkaan riittävällä tarkkuudella. Tärkeiden välineiden osia unohtui kotiin, tavaroita unohtui kotiin ja viimeistään osia välineistä tippui Oulu-Kajaani välille. Kaikesta selvittiin kuitenkin tiiminä ja riittävällä periksi antamattomuudella, niillä tullaan toimeen mitä on saatavilla ja sitä se seikkailu-urheilu itsessään on jo opettanut. Pelkästään saapuminen kisapaikalle venyi miesjoukkueella iltayhdeksään ja kisasuunnitelmaa hierottiin ajomatkalla puhelimella, kiitos Jonin ja Ullan. He olivat valuneet paikalle hyvissä ajoin toisin kuin miesten joukkue ja olivat ehtineet valmistautua rauhassa. Meidän saapuessa paikalle Joni ja Ulla vetivät jo pyjamaa niskaan, ennen sitä olivat ehtineet tutkia maastoa ja tarkastelleet mahdollisuuksia jäällä liikkumiseen. Tästä pitäisi ottaa mallia myös miesjoukkueen jäsenillä, mutta jospa se homma toimisi jo seuraavassa startissa.

Kisajärjestäjä asetti hienon haasteen ja kulkutavoista käytiin kovaa spekulaatiota ennen kisaa. Tarjolla oli hiihtoa, pyöräilyä, juoksua, lumikenkäilyä sekä kaikkien näiden yhdistelmiä. Päädyimme lopulta puhtaaseen hiihto ja pyöräily jaotteluun. Samaan päätyi myös sekajoukkue ja hyvältä vaikutti tässä vaiheessa. Pientä jännitystä iski elämään kun päätettiin että Janne ottaa aamulla suunnistusvastuun. Kyseessä oli ensimmäinen hiihtosuunnistus kokeilu, eikä yhtään onnistunutta pimeän suunnistusta vielä takana ja suunnistus varmuus vaihtelee yhteislähdön hässäkästä johtuen. Haasteet on kuitenkin otettava vastaan kun sitä tarjotaan, eikö vain. Sekajoukkue lähti matkaan Ullan kokemuksella ja suunnitelma oli luotu jokaista mutkaa myöten. Molemmat joukkueet lähti matkaan hiihtämällä ja ukkotiimi ylioptimistisilla suunnitelmilla, jälleen kerran J Onneksi kriittisiin kohtiin merkittiin varoaikoja, jotta miehet heräävät muuttamaan suunnitelmia. Lopulta suunnitelmat muuttuivatkin lähes koko kisan ajan...

Kaksi erillistä suunnitelmaa, mutta lähtökohdat olivat samat tai ainakin melkein. Miesjoukkueen yöunet jäi kolmeen tuntiin sekajoukkueen kuutta tuntia vastaan. Toisaalta valvominen on jo perussettiä, joten se ei keskittymistä paljon häirinnyt. Sähäkkien aamutoimien jälkeen oli kisan aika, kello kuusi tärähti lähtölaukaus ja joukkueet säntäsivät matkaan kuin varpusparvi. Kaikki eri suuntiin ja vaikka minkälaisilla varustevirityksillä. Meidän tiimit päättivät vääntää ensin puolipäivää suksilla ja toisen puolikkaan pyörillä. Sekajoukkue oli vienyt välineiden säädön ihan omiin sfääreihin ja pukeneet sukkahousuja monojen päälle, jotta lumi ei paakkuunnu pohjaan. Tämä ei muuten toiminut! Molemmilla joukkueilla oli ensimmäisillä rastiväleillä pientä haastetta etäisyyksien hahmottamisessa ja tästä aiheutui pientä hakua. Pimeällä suunnistaminen ja kartan iso mittakaava aiheutti hetkellisesti pientä päänvaivaa. Tiimin joukkueiden reititkin kohtasivat pariin otteeseen alkumatkalla, jonka jälkeen miesjoukkue lähti hakemaan kävelypolkuja pitkin kauempana häämöttäviä rasteja ennen ensimmäistä Questiä (Q21).

Puhallusputket kovassa käytössä, Kuva: LIK organisaatio

Tandem hiihtoa, Kuva: LIK organisaatio

Ensimmäiseen Questiin (Q21) mennessä oltiin ehditty kokeilla kaikkia mahdollisia alustoja hiihtopohjasta kapeisiin kävelypolkuihin ja läpi tultiin välillä myös umpihangen puolelta. Questilla päästiin ampumaan nukutusnuolia puhallusputkella vai oltiinko vain niin väsyksissä että ne vain tuntui nukuttavan. Ohi ammunnoista sai kiertää 50 metrin kierroksen tandemsuksilla. Oli muuten melkoiset karvalankut, mutta onneksi meidän puolilatinolla Jukka-pojalla on rytmi veressä ja saatiin homma helposti pakettiin. Tästä matka jatkui hiihtäen vielä pari tuntia seuraavalle Questille (Q22). Tästä lähtiessä molemmat joukkueet tetsasivat autotietä kelkkareitin sijaan ja oli muuten mahtava keli seuraavat viitisen kilometriä. J Miesjoukkue joutui tällä välillä ensimmäisen kerran tunnustamaan että aamun pummaukset ja reitinvalinnat olivat tehneet tehtävänsä. Jouduimme oikaisemaan ja jättämään ison määrän pisteitä myöhempää hakua varten. Tärkeät rastit 6G ja 8B jäi miehiltä hakematta kun aikataulusta oltiin jo kolme varttia myöhässä. Sekajoukkueella oli taas suunnistusjärjestys hieman erilainen.

Hiihdon loppuosuus ennen tehtävärastia Q22.

Q22:lla lähestyttäessä piti poimia pari rastia Vimpelinvaaralla. Viimeinen rasti osoittautui haastavaksi kun alue oli miinoitettu muilla rasteilla ja kaikkia polkuja ei löytynytkään kartalta. Mitä epävarmat jannut tekevätkään? Leimaavat tietenkin neljä viimeistä rastia ihan varmuuden vuoksi. J Tästä questille ja suorittamaan tehtävärastia, jossa tarkoitus oli hiihtosuunnistaa karttaan ja maastoon merkittyä reittiä myöten ja merkitä karttaa neulalla jokaisen reitillä olevan hisu-rastin paikka 20m säteellä. Suorituksen aikana tuli mieleen että olisiko tästä pitänyt jälleen kerran ottaa suoraan penaltyt ja jättää tehtävä suorittamatta. No, niin totisesti olisi pitänyt tehdä kun sekajoukkue otti yhden ja miesjoukkue kaksi sakkokiekkaa neljästä. Sakkokierroksella paukuteltiin tiukka syöksylasku alas ja sama ylös, joka oli hapokkailla reisillä sekä noin 7 kilon repun kanssa haastava pysyä pystyssä.

Tästä suunnaattiin vaihtopaikalle välppään kamat pyöräilyä varten. Sekajoukkue tuli vaihtoon hieman miesjoukkueen jälkeen ja heillä vaihto sujui jopa esimerkillisen hyvin ilman turhia välppäämisiä. J Mites vaihto menikään miehillä, no jatkettiin siitä mihin aamulla jäätiin. Jukan polkimesta tippui lukituksesta kriittinen osa välille Oulu-Kajaani ja vaihtopoljinta koitettiin vaihtaa ennen pyöräilyyn lähtöä, samalla Janne juoksi edes takasin kun ensin unohti täytellä juomareppua ja sitten vielä muita tavaroita piti hakea milloin mihinkin tarkoitukseen. Rikkinäistä poljintakaan ei saatu lopulta irroitettua kun kierre oli juminut kampeen kiinni. Jukka oli varmaan insinöörimäiseen tapaan käyttänyt kiinnittäessä astetta isompaa vipuvartta. J Säädimme lopulta turhaan varttitunnin ylimääräistä. Tästä molemmat tiimin joukkueet suuntasivat lopulta kohti Q23 ja lumilinnaa joen rannassa. Tehtävänä hakea sanoja ”karttaan” merkityistä paikoista, sanoista saatiin koottuna Ukkohallasta alkaa lost in kajaani. Näillä sanoilla seuraavan kesän seikkailukisasta odotettavissa mahtava viritys.

 

Q22:n tehtävärasti, Kuva: LIK Organisaatio.

Tästä joukkueet painelivat eri reitin valinnoilla miesten hakiessa isot rastit joen rannasta ja sekajoukkueen hakiessa pienet pohjoisen rastit. Molemmat koittivat sovittaa saapumisen viimeiselle Questille (Q24) parhaimpaan aikaan. Viimeisin quest osoittautuikin väsyneille miehille haastavaksi kun louhoksella Quest-rastin teema oli kiivetä ylös mäen päälle lukemaan A4 verran tekstiä ja koettaa painaa yksityiskohdat mieleen ilman muistiinpanovälineitä yms. apuvälineitä. Alhaalla odotti vuorollaan kolme kysymystä ja väärästä vastauksesta pitää kiivetä takaisin mäki ylös tarkastamaan mikä on oikea vastaus jotta pääsee jatkamaan seuraavaan kysymykseen. Miehillä homma ja aivot eivät toimineet, joten ylös saatiin kivuta kaksi ylimääräistä kertaa ja yksi kysymyksistä ei meinannut taipua edes toisella yrittämällä kun muisti toimii kuin kanan lento. Sekajoukkue oli hieman nohevampi ja jumppasivat vain yhden sakkonousun tarkistamaan vuosilukua.

Kriittinen rastin haku.

Questin jälkeen sekajoukkue suuntasi rastia 4G ja 20B, ottaen vielä muutaman lisärastin matkalla. Miesjoukkue kuuli Questiltä lähtiessä että ero kärkeen 20 pistettä ja oli pakko lähteä hakemaan riskillä 30 pisteen rastia kartan kauimmaisesta kolkasta. Riskinä oli yrittää järven yli varorajaa pitkin tai sitten oli kurvailtava 30 pisteen kanssa maaliin. Järven ylistys kuitenkin onnistui mainiosti ja kävimme loppukirin turvin haalimassa yhteensä 51 pistettä.

Maaliin päästiin viimeisillä voimilla, no Janne pääsi, kun Jukalla pyörä olisi kulkenut vielä hieman kovempaan. Kahlattiin näytöstyyliin viimeiseltä rastilta pyörien kanssa risukon läpi, uhmaten järjestäjän varoitusta jättää pyörä kisapaikalle ennen viimeisen rastin hakua. Mutta mehän ei turhia nössöillä, väsyneenäkään. Sekajoukkue oli ehtinyt jo tovin odotella maalissa ennen Jannen ja Jukan saapumista. Maalissa nopea tilanneanalyysi ja järjestäjä oli päivittänyt tuloksia niin rivakasti että osasi sanoa joukkueen sijoittuneen neljänneksi ja erojen olevan tiukkoja. Raastavaa kisata 10 tuntia, erojen ollessa sijoilla 1-4 seitsemän pistettä! Tässä on kuitenkin myös Rogainingin hienous kun yksikään joukkue ei suorita kisaa samalla taktiikalla, mutta ollaan silti lopputuloksissa lähellä toisia. Kokemus erottaa jyvät akanoista ja toivottavasti tästä saatiin kisavarmuutta tuleviin koitoksiin. Sekajoukkue suoritti kisan loistavalla varmuudella voittaen oman sarjansa. Kisana talviseikkailu oli aivan mahtava elämys ja järjestäjä sai taiottua kisasta todella mielenkiintoisen setin. Tämän tyylisi uusia kokemuksia tavoitellaan jatkuvasti ja suosittelemme ehdottomasti jokaista lajin harrastajaa talvikisaa kokeilemaan. Ensi kesänä Ukkohallasta 1Lifen tiimi starttaa taas ainakin kahden joukkueen voimin.

Terkuin,

1Lifen tiimi

Fäbodaloppet - Mies naista ja mies miestä vastaan

Mikä ihmeen Fäbodaloppet? No, se on Pietarsaaressa järjestettävä massahiihto, jossa hiihdettävä matka on 42 kilometriä pertsaa. Yleensä se kierretään yhtenä lenkkinä, mutta tänä vuonna siellä lykittiin kaikkiaan 5 kiekkaa reilun 8 kilsan lenkkiä. Otettiin kyseinen hiihto prokkikseen lähinnä sen vuoksi, että se on Jämin, BotniaVasan, Kauhahiihdon ja Finlandiahiihdon ohella yksi Vasaloppetin luokitteluhiihdoista. Tarkoitus oli siis luukuttaa siellä sellaiset ajat, että lähtöryhmänä voisi olla joku muu kuin 10. Puskaradiosta kuultiin, että maasto on aikaste littanaa, joten taktiikkana oli lähteä liikkeelle ilman pitoja. Eikä meitä muutenkaan olisi pidellyt mikään. Menossa mukana oli Hotti ja Apsi sekä Valtteri.

Saatiin lähtöpaikat heti kuuman ryhmän perästä, vaikka koitettiin näyttää huippuhiihtäjiltä. Eka kilsa piti kuulemma hiihtää rauhakseen jonku perässä, mutta se joku tais hiihtää tosi kovaa, ku multa meinas lähtee taju jo ekassa nousussa. Hetken aikaa sinnittelin Apsin perässä, mutta aika pian oli todettava, että sen vauhti on mulle tälläkin kertaa ihan liian kova. Löysin mielestäni sopivan letkan, mutta jo ekan kiekan jälkeen piti jäädä juottopaikalle vähän pitemmäksi aikaa odottelemaan seuraavia hiihtäjiä. Lähdin peesaamaan isokokoista "karhua", mutta olin taas jojon päässä. Oli pikkasen hankalaa seurata kaveria, joka hiihti pidoilla. Ylämäessä jäin aina jälkeen, mutta alamäessa tulin taas kantaan. Toisen kierroksen jälkeen olin ihan valmista kauraa, mutta oli pakko pysyä sen Svenssonin peesissä vaikka rimpuillen, kun muita ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Neljännen kiekan aluksi saatiin takaa uusi kaveri junaan. Se Jansson meni samantien ohi ja läksin peesiin. Kyyti oli kuitenkin kylmää ja Svensson jäi asemalle. Henkimet alkoi toimia koko ajan paremmin ja pysyin perässä suhteellisen helposti. Kierroksen puolivälissä oli juottopiste ja Jansson jäi sinne seisoskeleen. PITÄÄKS MUN MUKA VETÄÄ VAI? Janssonia ei alkanu kuulumaan, joten jatkoin matkaa yksin. Suksi tuntui luistavan ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Ero Apsiin oli siinä vaiheessa noin pari minuuttia. Kyllä mä saan sen vielä kii.

Viimeiset kilsat vedin nollat taulussa, vaikka en tietääkseni ookkaan mikään ampumahiihtäjä. Maalialueelle päästyäni luulin tulevani maaliin, mutta kaarsin kierroksella ohitettavien vuoksi väärälle kaistalla ja missasin loppusuoran. Hiihdin siis sujuvasti seuraavalle kierrokselle, vaikka näin Apsin olevan jo maalissa. Ehkä ajattelin maalisuoran olevan toisaalla tai sitten en ajatellut yhtään mitään. Ylimääräsen kilometrin jälkeen aloin kyselemään muilta hiihtäjiltä, että missä se piip maali on, mutta eihän ne tietenkään suomea ymmärtäny. Käännyin takaisin ja hiihdin reittiä osin vastapäivään ja löysin maalin. Oli siinä porukoilla ihmettelemistä. Seuraavan kerran otan kartan mukaan. :)

Kisan voiton nappasi Mikko Koutaniemi. Apsi jäi kärjelle reilut 20 minsaa ja minä noin puoli tuntia sekä Valtsu noin 40 minsaa. Naisten sarjassa se ei olisi riittänyt edes podiumille. Käytiin kovia mies naista vastaan kamppailuja, mutta hävittiin ne kaikki! Viimeinen niitti oli Apsin loppukiritappio - ja tietysti naiselle. Kyllä suomalainen nainen on rautaa! Oli varmaankin oikea valinta lähteä liikkeelle tasurilla, vaikka kroppa on ehkä eri mieltä. Kisa oli hieno kulttuurinen elämys ja se oli hyvin järkätty. Parin viikon päästä on Vasaloppet, johon pääsemme lähtemään lähtöryhmästä 3. Valtteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Valtsu viileistä viilein, lähtee näillä näkymin ryhmästä 4.

Terveisin,

Hokkis

PreLostInKajaani Winter edition

Tajunnan räjäyttävä talvikisa tekee vääjäämättä tuloaan ja meidän tiimistä on valmiina Janne, Jukka sekä Joni ja Ulla. Aivan mahtavaa settiä on odotettavissa ja kymmenen tunnin rogaan sisältyy varmasti monia muuttujia. Tiimin periaatteille uskollisena viimeistely treenit tehtiin kisan edellyttämällä tavalla. Otimme lyhyen videoklipin miltä oulun polut näyttävät kuun loisteessa. Videoeditoijamme pahoittelee hienoista yli-innokkuutta ja lupaa seuraavasta setistä vielä hieman tiiviistetympää materiaalia.

Kokeilemme tulevaan kisaan jotain uutta ja kisan etenemistä voi seurata tiimin instagram tililtä @1lifeadventure. Päivitämme kuvia sitä mukaan kun joukkueen jäseniä saadaan matkan aikana kiinni. Kameran lähestyessä olemme kyllä usein olleet niin liukkaita kavereita ettei kunnon kuvaa tahdo saada otettua. Koitamme laittaa tällä kertaa kuvat leveän hymyn kera. Kisasta tulee myös järjestäjän puolesta gepsi seuranta, joten viritellään herätyskelloja lauantaina kello kuudeksi :) Kisan jälkeen luvassa taas syväluotaava raportti joukkueiden edesottamuksista.

Terveisin,

Janne

Oulu Rogaa ja Rollaa - tapahtuma, joka tekee hyvää

Hei, me rogataan kohta ja siihen ei selitykset auta. Järkkäämme tänä vuonna kolme rogaining-tapahtumaa. Mikä ihmeen rokaininki vai mikä se oli? Rogaining tarkoittaa siis pistesuunnistusta, jossa etsit pisteiltään eriarvoisia rasteja ympäristöstä tekemäsi reittisuunnitelman mukaan.
Säännöt http://www.rogaining.fi/rules/

Eka rogaining järkätään touko-kesäkuussa ja toka heinä-elokuussa ja kolmas syys-lokakuussa. Ehei, nämä rogainingit eivät suinkaan vaadi polkemista kahta kuukautta putkeen, vaan selviät siitä kahdessa, neljässä tunnissa tai hieman pidemmässä ajassa (toivottavasti). Toki voit halutessasi vetää sen useampaan kertaan, jos aiemmat kerrat ovat menneet metsään tai päin mäntyä - itse asiassa niin monta kertaa kuin huvittaa tai huumori antaa myöden. Voit juosta, fillaroida tai mennä millä vaan ihmisvoimalla kulkevalla pelillä. Nyt voit oikeasti kokeilla mikä on absoluuttinen maksimisi, jos oikein treenaa... ja tietää missä rastit on... ja voi nähdä nopeimpien reitit.

Eka rata on valmiina maastossa, kunhan lumet sulavat ja saamme könyttyä rastit maastoon (luultavasti uimalla) eli arviolta toukokuun alkupuolella. Heinäkuussa vaihdamme rastit uuteen paikkaan ja sitten taas mennään syyskulle, jolloin vaihdamme rastit vielä kertaalleen, jos vaan kelit sallii. Tarkemmat ajankohdat selviää aina täältä.

Leimaus ja varusteet: Varustukseksi tarvitset toimivan menopelin (tai omat jalat) kompassin sekä kännykän, joka on järjestäjiä fiksumpi (älykännykkä). Tarkemmat ohjeet tulevat tänne lähempänä tapahtumaa, mutta jotenkin näin se toimii http://retki.rogaining.fi/index.php... http://retki.rogaining.fi/index.php... http://retki.rogaining.fi/index.php....

Millon? Voit lähteä maastoon koska vain. Yksin tai kimpassa, ihan miten haluat. Lähtöpaikalla leimaat vain aloitusrastin, matkalla niin monta rastia kuin joudat ja lopussa maalin, ei muuta.

Tulospalvelu: Tuloksesi tulee automaattisesti nettiin, itse asiassa jo kiertäessäsi rasteja! Jos et halua tulostasi nettiin, jätät vain rastit leimaamatta. Osoite mistä näet tulokset ilmoitetaan kunhan saadaan radat kuntoon.

Sarjat: 2h ja kaikki rastit (4h jos rasteja riittää)

Kartta: Kartat tulevat tänne ja n. 1:30 000 A4 kartat on helppo tulostaa kotona. Eli ei tartte hakea mistään! Jos ei tulostus luonnistu, niin meiltäkin karttoja saa. Sitten vaan suunnittelemaan rataa, johon voit käyttää aikaa niin paljon kuin halajat. Jos halajat lisää haastetta, voit lähteä mehtään myös ilman suunnitelmaa (cool!).

Maksu: 10€/kerta tai 30€/kausimaksu jolla voi rogata ja rollata koko vuoden. Kuullostaako reilulta? Jos ei niin maksa vähemmän, jos kyllä niin maksa enemmän :-). Ylimääräinen menee kaikki hyväntekeväisyyteen. Alustavasti pätäkät menevät vähävaraisille perheille, jotta he voisivat tukea lastensa liikuntaharrastuksia, mutta myös muita kohteita voi ehdottaa. Maksutiedot tulee myöhemmin tänne.

Palkinnot: Arvomme joitain tuotepalkintoja kaikkien osallistujien kesken. Jokainen rekisteröity rata on yksi arpalippu eli kannattaa siis kiertää ja useasti. Lisäksi jaamme arvonimiä, kuten Kesäkuun Gaselli (kesäkuun paras aika), Paras Peesaaja (kiertänyt jonkun toisen aikaisemmin kiertämän radan nopeammin) jne.

Kuinka skulais tämmönen? Otamme mielellämme vastaan reilua palautetta, jotta voimme tehdä tästä nastan jutun. Pidätämme oikeudet muutoksiin...

Let's rog and roll!

Tsekkaa myös facebookin sivuille Oulu Rogaa ja Rollaa...

t. Häpä ja Hotti

Yt-neuvottelut päätökseen - Riisipalaveri Syötteellä

Viime vuodet ovat olleet yt-neuvottelujen luvattua aikaa. Meilläkin oli yt-neuvottelut, mutta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia otimme lisää väkeä tiimiin, jota juhlistimme riisipalaverilla (söimme paljon riisiä) Syötteellä. Tämä johtuu siitä, että näemme valoa tunnelin päässä, eikä se suinkaan ole se vastaantuleva pendolino vaan polokupyörä.

Liikunta ja hyvä henki on meille ja muillekin tärkeää. Me haluamme jatkossakin välittää liikunnan ilosanomaa ja positiivista mieltä huumoria unohtamatta. Haluamme kertoa heikkouksista ja vahvuuksista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Haluamme jakaa tietoa, ettei muiden tarvitsisi tehdä samoja mokia kuin me (ette varmaan niihin edes pystyisi). Ennen kaikkea haluamme nauraa mokillemme, mutta ottaa niistä myös opiksi. Myös yleistä liikuntatietoutta on luvassa. Toki haluamme myös menestyä, mutta pilke silmäkulmassa ja hymynkare kasvoilla. Jatkossa pyrimme tekemään hyvää myös muilla tavoin. Team Rynkebyn ohella olemme mukana Oulu Rogaa ja Rollaa -tapahtumassa, jonka tuotot menevät suoraan hyväntekeväisyyteen. Siinä teemme yhteistyötä Gappy Adventuren kanssa. Laitetaan hyvä kiertämään...

Saimme tiimiin kolme kovaa, mukavaa ja aatteellista sälliä, kun fuusioiduttiin XCadventuren kanssa. Janne Lämsä, Jukka Maaninka ja Joni Jääskeläinen tuovat tiimiimme uutta verta siitäkin huolimatta, että veritankkaus on kielletty. Noin paksusta ja juoksevasta verestä ei vaan kertakaikkiaan voinut kieltäytyä. Onneksi he eivät vielä tiedä mihin ovat lupautuneet...

Tammikuun lopussa pidimme Syötteellä reenileirin. Tarkoituksena oli syödä paljon, reenata paljon, tutustella, rentaantua ja miettiä tulevaa vuotta. Se onnistui yli odotusten, sillä syötiin ja reenattiin itsemme ihan ähkyyn. Kilometrejä tuli pariin päivään noin 400 (jos automatkatkin otetaan huomioon), jonka lisäksi osa kävi vielä lumikenkäkönyämässä Ullan suunnittelemalla umpimähkäradalla. Meinasi jo tulla hätä käteen, kun Ulla joutui lähtemään kesken kaiken pois ja piti löytää loput rastit ihan ihte. Iltaisin oli sitten aikaa pähkäillä menneitä ja miettiä tulevia sen verran kuin kukin jaksoi...

Viime vuosi oli meille aurinkoinen monessakin suhteessa. Urheilullisesti saavutimme useita voittoja (esim. Retki-Rogaining ja Ursak) ja mitalisijoja, ja siitä suurin ansio kuuluu Canyonille ja muille yhteistyökumppaneillemme. Siitä onkin hyvä ponnistaa kohti seuraavaa kautta. Olemme reenanneet paljon yhdessä ja niin teemme myös jatkossa, sillä se on hauskaa ja tuloksellista. Kevään keskitymme lähinnä massahiihtoihin, sillä massaa on päässyt taas kertymään. Kesällä sitten seikkaillaan, suunnistellaan ja juostaan poluilla. Pääasiassa pysymme kotimaan kamaralla, mutta myös Ruottin skabat kiinnostavat. Tarkoitus on kokeilla myös uusia kisoja, esim. Lost in kajaani winter ja 7summits. Kisakausi alkaa jo ensi viikolla, kun osallistumme BotniaVaasa hiihtoskabaan, jossa on tarkoitus parantaa lähtönumeroita Vasaloppetia varten. Tsekkaa alustava kisakalenterimme sivun oikeasta laidasta. Myös Napapiirin seikkailijan blogissa on hyvä kooste ensi kauden seikkailukisoista.

Edesottamuksiamme voit seurata edelleen supersuositusta blogistamme. Voit seurata myös lärvikirjaa ja nyt olemme mukana myös intagrammissa (1lifeadventure). Panostamme jatkossa epäsosiaaliseen mediaan yhä enempi. Esmes videokuvaa tulee jatkossa näkymään paljon. Käyhän tykkäämässä meistä, jos et ole vielä ehtinyt. Näin pysyt paremmin ajan tasalla hullutuksistamme....

Kirjoitti Hotti