Vasaloppet - Ruotsalainen Miina ja Suomalainen Tiina

Päästiin lähtemään lähtöryhmästä 3, vaikka ei se 2 kauaksi jäänyt.

Kun pari vuotta sitten käytiin Vasaloppetissa, siitä jäi sen verran hampaankoloon, että pakkohan se oli lykkiä uudestaan, vaikka ajettavaa matkaa oli suuntaansa lähes 1200 kilometriä (Oulu-Haaparanta-Sälen). Yksi syy reissuun oli myös sillä, että Hotti halusi juhlistaa tällä tavalla (lähteä pakoon) 30-vuotis vai oliko se 40-vuotis päiviään. Ajettiin kolmeen pekkaan (Valtsu, Hotti ja Apsi) koko perjantai-päivä ja yövyttiin Mörkretissä (pimeydessä), joka sijaitsee Fulufjällenin kansallispuistossa. Mörkret valittiin yöpaikaksi lähinnä sen vuoksi, että sieltä suunnasta on huomattavasti vähemmän ruuhkaa kohti Säleniä. Lauantaina käytiin aamulenkillä upeassa Fulufjällenissä, jonka jälkeen suunnattiin noin 100 kilsan päähän Sälenin lähtöpaikalle testaamaan sivakoita, palauttelemaan ja fiilistelemään. Sälenissä ihmeteltiin samalla pastapaikkojen valtavaa määrää ja pitihän sitä vielä pastat käydä huitasemassa. Siitä sitten vielä takaisin Mörkretiin hiomaan taktiikkaa ja laittamaan viimeiset hermokerrokset suksiin. Tavoitteena oli ottaa mitalit keinolla millä hyvänsä, joten alle kuuden tunnin aikaa lähdettiin hakemaan. Lisäksi itselläni oli heko tavotteena tehdä Apsista hakkelusta, sillä niin monta kertaa olin sille hävinny.

Ruotsin korkein vesiputous Njupeskär (95m) oli jäässä.

Se on moro - Hotille tuli yhtäkkiä valtava kaipuu tunturiin, mutta matka tyssäsi heti alkuunsa, kun polvi ei enää noussu. 

Kisa-aamuna herättiin klo 3 silmät turvoksissa - tankkaus vaikuttaisi ainakin olevan kohdallaan, kyllä tästä hyvä päivä vielä tulee. Laitettiin kamat kasaan ja syötiin maukas aamupala, jonka majatalon isäntä ystävällisesti tarjosi jo klo 3.30. Klo 4.15 hurautettiin Säleniin, jossa oltiin perillä noin klo 6. Auto pysäköitiin parin kilsan päähän, vaikka olisi sen näköjään myös lähemmäksi saanu. Klo 6.30 oltiin lähtöalueella ja vietiin samantien sukset karsinaan, mutta liian myöhään - saatiin takarivin paikat omasta lähtökarsinasta, vaikka oltiin 1,5 tuntia ennen lähtöä paikalla, eikä edes suomalainen hymy auttanut asiaa. Heräsi kysymys, että mihinkäs aikaan täällä oikein pitää olla, jos oman lähtöryhmän eturiviin halajaa? No siinä jäi kuitenkin riittävästi aikaa tutkailla bajamajat, syödä pullaa ja fiilistellä. Klo 7.50 piti olla lähtökarsinassa ja niin me oltiinkin, mut heti sen jälkeen Apsille tuli ne pelätyt supistukset. Ehinks mä vielä käymään tuola helpotuksessa? Kyllä nää ehit ku et jää sinne asumaan. Siinä vaiheessa huusseihin ei ollut enää jonoa, joten Apsi oli viivalla alta aikayksikön vessapaperit roikkuen housunpielistä.

Tunnelmia noin tuntia ennen lähtöä.

Ei reissua ilman pullaa.

Bajamajoihin riitti jonoa. Olisi kannattanut käydä vasta juuri ennen lähtöä.

Klo 8 tapahtui jotain. Lähtöpuomi laskeutui ja eliittijoukot ampas matkaan. Jaa, jokos ne lähti? Mitäs me näille pullille tehään? Kyllä pulla suussa pystyy hiihtämään, ei sitä auta hukkaan heittää. Ei muuta ku vikat nyrkit ja matkaan lähes 16000 hiihtäjän kanssa. Nyt mä tiedän miltä murkuista tuntuu sielä pesässään. Eka kilsa meni suht kivuttomasti, mutta oli arvattavissa, että heti kohta tulevaan parin kilsan mäkeen tulee pato. Apsi pääsi pitoineen luikertelemaan mäen aika hyvin ylös, mutta minä olin ilman pitoja vaikeuksissa ja porukkaa tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mäen päällä olin ihan kanveesissa. Jos olisin ollut nyrkkeilykehässä, tuomari olisi viheltänyt jo pilliin, mut epäonnekseni sain jatkaa kisaa. Eihän tässä ole enää kuin 87 kilsaa jäljellä. 10 kilsaa siinä meni toipuessa, mutta sitten alkoi jokseenkin kulkea ja aloin jahdata Apsina ihan sutena. Ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä liukkaita baanoja ei ollut kuin pari. Sama sävel jatkui läpi kisan - ylämäessä tuli aina pataan, mutta alamäessä teki kutaa. Pitkin matkaa piti varoa ruottalaisia miinoja. Se siis tarkottaa sitä, että lähes jokaisen mäen alla ja kurvissa oli joku Eriksson pylly pitkällä mua oottamassa. Ei siinä auttanut muu kuin perään ajaa. :)

20 kilsaa ennen maalia vauhtini alkoi hiipua. Aloin olla jo ihan desperado, kunnes näin takaa tulevan suomalaisen naisen. Siinä suomalaisen naisen perässä hiihdellessä unohtui kaikki väsymykset, kivut ja murheet. Suomalainen nainen on antanut mulle aina uutta latinkia ja niin kävi tälläkin kertaa. Hiihdettiin yhtämatkaa toisiamme kirittäen maaliin ihan hyvää vauhtia. Aikaa oli kulunut siinä vaiheessa 5h 43 min. Apsi oli ehtinyt maaliin puoli tuntia aiemmin ja Valtsu tuli maaliin 25 minuuttia myöhemmin. Kärki hiihti raskaasta kelistä johtuen hieman päälle neljään tuntiin, joten mitalit saatiin kaulaan. Mitalin saa siis kaikki, jotka häviävät voittajalle alle 50% voittoajasta. Tänä vuonna siihen riitti hitaasta kelistä johtuen noin 6h 15 minuuttia. Kisan jälkeen piti vielä hakea auto Sälenistä. Ja kukako hakee - no Hotti tietysti, kun sillä on ne synttäritki. Sitten syömään ja matka jatkui noin 20 kilsaa lähemmäksi Oulua, jossa mentiin yöpuulle väsyneinä, mutta onnellisina.

Maalikamerakuvan perusteella en ole ihan varma olinko 2275. vai 2274. Hetken jo harkitsin protestin tekemistä. :)

Mitalit teki kutaa.

Ihan heti en välttämättä lähtis hiihtämään Vasaloppetia uudestaan pelkällä tasurilla. 10000 liiketta vatsalihaksia, selkälihaksia ja kyykkyjä vajaan kuuden tunnin aikana on pikkasen liikaa - ainakin tolla kelillä (pakkasta -2 ja uutta lunta tuli pitkin matkaa). Olisihan se varmasti menny, jos olisi reenannu enemmän tasuria ylämäkeen, mut täälä Pohjanmaalla olosuhteet siihen ei ole kovin ihanteelliset. Ylämäkitasuri vaatii ihan eri lihaksia kuin tasamaan tasuri - nyt mä sen uskon. Erityisesti vatsalihakset ovat kovilla. Ja jotenkin tuntui, ettei suksikaan oikein toiminut ylämäessä. Ilmeisesti painopiste muuttui sen verran, että suksi liimaantui mäkeen tai siltä se ainaki tuntu. Selityksen makua. Nooh, oli miten oli, oppia saatiin taas koko rahan edestä. Muksa reissu kaikesta huolimatta.

t. Hotti