Squak Mountain 50k

Suunnitellessamme perhelomaa USAn luoteis-rannikolle löysin netistä Squak Mountain trail running-kisan, joka on osa Evergreen Trail Runs-sarjaa. Trail running on täällä päin niin suosittua, että joka kuukaudelle löytyy kisoja kohtuullisen välimatkan  päässä.  Squak Mountainin kisassa oli tarjolla matkat 12k, puolimara, mara ja 50k. Pihinä miehenä satsasin halvimpaan kilometrihintaan ja ilmoittauduin pisimpään. Ajattelin pienen metsähölkän olevan laadukasta omaa aikaa perheloman keskellä.

Facebookista löysin Oly Trail Runners –ryhmän (Oly=Olympia, Washington), jonka torstaisella yhteislenkillä kävin karistamassa matkustusturvotuksen jaloista heti ensimmäisenä reissupäivänä. Yksinään oudoilla poluilla juostessa jää helposti parhaat palat näkemättä. Paikallisten kanssa pääsee suoraan parhaille poluille. Lenkki oli sopiva, mäkinen kolme varttia.

Viikolla ennen kisaa olimme road tripillä Oregonin rannikolla, missä juoksin muutaman mukavan pikkulenkin. Enemmän keskityin perhelomailuun ja paikallisiin, loistaviin pienpanimotuotteisiin ja vahvaan kahviin. Päivää ennen kisaa kävin REIssä täydentämässä geelivalikoiman. Espresso- ja suklaageelit olivat uusia tuttavuuksia. En ollut varma järjestäjien tarjoilujen laadusta ja määrästä, joten otin varmuudeksi muutaman geelipussin mukaan.

Kisapaikalla suoritin perinteiset rituaalit. Luottosukat jalkaan (kaksi ohutta: alle varvassukka, päälle  normi), teipit nänneihin, vaseliinia sinnesun tänne (joka vaseliinia säästää, se itseään vihaa), geelit ja suolatabut sortsien taskuihin, elektrolyyttijuoma pulloon ja viivalle.

Musta on luonnollinen valinta sprinttikisaan. Musta on nopein.

Klo 8.30 lähdössä olivat 42 ja 50 km juoksijat, paitsi ne jotka halusivat startata jo tuntia aiemmin. Yhteensä kisassa oli n. 250 osallistujaa, joista 24 starttasi pisimmälle taipaleelle. Mukava pieni kisa. Kisa reitti muodostui kierroksesta, jonka päässä kierrettiin 8km lisälenkki. Yksi kierros oli puolimara ja 50k juoksijoiden tulisi toisella kierroksella kiertää takalenkki kaksi kertaa. Startti tapahtui soratieltä, joka lähti heti tosi jyrkkään nousuun. Kärkeen ampaisi muutama juoksija. Antaa mennä. Itse löysin kolmen miehen letkan, jossa seurasin paikallista koukkupolvea. Koukkupolven selkä loittoni ylämäessä, kunnes hävisi näkyvistä.

Tieltä poikettiin hetkeksi polulle, takaisin tielle, polulle, tielle ja oltiinkin reitin korkeimmassa kohdassa, josta alkoi takalenkki. Tässä oli myös kierroksen ainoa huoltopiste, jolla tulisin  vierailemaan yhteensä 5 kertaa. Huolto oli tämän lisäksi myös puolessa välissä, eli maalialueella. Aikaa nousuun meni vajaa 50min ja jo 20min kohdalla pohkeet olivat täysin tukossa. Kylmä keli, ei lämmittelyä ja tosi jyrkkä nousu tekivät tehtävänsä ja siinä kohtaa tiesin edessä olevan pitkän päivän. Sää oli melko viileä, reilun tunnin kohdalla satoi hetken jopa lunta. Muuten tihuutti vettä pitkin päivää.

Takalenkki oli reitin teknisintä pätkää. Mahtavaa singleträkkiä ylös alas jyrkkää rinnettä. Koukkupolven selkä tuli vastaan ensimmäisessä hankalassa alamäessä. Noustessani lenkin viimeistä mäkeä ylös mietin, että miksi oululaisen hölkkääjän pitää ilmoittautua pisimmälle matkalle, vaikka kilpailun nimessä on sana ”mountain”. Olisi pitänyt muuttaa myös ilmoitettu nousumäärä, 8300ft, metreiksi.

Huollosta alkoi mahtava piiitkä alamäki kohti maalialuetta. Säästelin jalkoja ja kruisailin rennosti alas mutkittelevaa polkua. Maalialue, evästä naamaan ja toiselle kierrokselle. Tässä vaiheessa laskeskelin 6h alituksen olevan haarukassa, jos mitään ongelmia ei matkalla ilmene. Otin nousun rauhassa ja suuntasin rauhallisin mielin kahdelle takalenkille. Olin edennyt tähän asti vuorovedoin Seattlelaisen juoksukaupanpitäjän kanssa, mutta tienousussa en uskaltanut vastata, vaan annoin kauppiaan mennä. Seuraavan kerran tavattiin maalissa.

Vaaditut kaksi takalenkkiä sujuivat yllättävän hyvin, eikä vauhtikaan suuresti hidastunut. Viimeinen nousu huipulle tuntui tosi jyrkältä. Pullo housun kaulukseen ja käsillä polvia painaen etanan vauhtia ylös. Tuntui todella hyvältä olla viimeistä kertaa huoltopisteellä. Kiitin huoltopisteen henkilökunta kauniisti ja lähdin laskettelemaan kohti maalia. Viimeiset viisi kilometriä oli yksi hienoimmista juoksukokemuksistani. Mitään ei tarvinnut säästellä, päästelin niin paljon kuin jaloista  lähti halki ikivanhan metsän ja miehen korkuisten saniaisten pitkin mutkittelevaa singleträkkiä. Etureidet valittivat saamaansa kohtelua, mutta armoa ei annettu. Tiesin saavani maksaa tästä ilonpidosta pökkelöjalkojen muodossa tulevalla viikolla, mutta kannatti. Maalissa ajassa 5.31. Missään vaiheessa kisaa en tiennyt sijoitusta, vain tilanteeni parin osin yhtämatkaa kulkeneen kisailijan kanssa. Seuraavana päivä sijoitus selvisi: 4.

Kisa sujui kaikin puolin ilman ongelmia, kunhan pohkeetkin toipuivat ensimmäisen nousun järkytyksestä. Energiaksi nautin lähinnä geelejä, joita huoltopisteillä tarjoiltiin. Uusia, eksoottisia makuja tuli testattua useita, mieleenpainuvimpana cherry-chocolate. Lisäksi pari palaa banaania, suolakeksiä ja juomaksi elektrolyyttilitkua, mitä myös oli tarjolla huollossa. Mahtavat tarjoilut Ameriikan malliin. Maalissa oli keittoa, palautusjuomaa, leipää, ymsyms.

Pohkeet eivät yllättäen ole olleet  kipeät kisan jälkeen. Kiitos Boostereiden? Reidet ovat olleet ja ovat vieläkin kipeät. Maanantain ja keskiviikkona kävin vajaan tunnin lenkit Port Angelesissa ja Quinault rain forestin poluilla. Viikonloppuna on tarkoitus juosta legendojen hengessä Mount Si ylösalas. Toivottavasti jalat tokenevat siihen mennessä. Siitä enempi ensi kerralla.