Naisen pääsykoe ja miten mies voi siitä selvitä.

Nainen aloita elämäsi seikkailu. Näinhän sitä autioon metsään huudettiin naisvahvistusta joukkoomme saadaksemme viime syksynä. Pääsykoe piti suorittaa välillä Utsjoki – Madonna di Camplio. Loogisesti puolesta välistä paikaksi valikoitui siis Oulu. Ja siksi naiseksi lajin maailmanmestari parin vuoden takaa. Joukkueen kipparina osakseni laskeutui siis urheilun kylmä kohtalo. Jos selviän tästä pääsykokeesta saan ehkä vielä joskus elämässäni urheilla.

Hyvä tervaus on mallisuorituksen perusta

Tapsa ei vaihda kameramerkkiä eikä pikku pojan virnettään

Urban ride Oulu, muutaman vuoden jatkunut keväinen traditio Oulussa jossa sinkuloijat, rupulikumi ja CX jengi kokoontuvat karttojen ääreen puolittain hupimielessä ja hieman enemmän tosiharjoituksena suhtautuen sille sairaammalle osalle eli mukaan lukien allekirjoittanut. Fillariliikkeen pihalle oli kerääntynyt kunnioitettava miltei kuudenkymmenen polkiijan sekalainen seurakunta. Aamu oli valjennut yhtä hilpeänä kuin koko kevät, silkkaan vaakatasoiseen räntäsateeseen. Voisiko tutummin kolmen viikon päässä olevaan Viron kisaan taas valmistautuakaan?

Oulu on hitech kaupunki, kengäsuojia myöten

Alkupaukusta reippaaseen vauhtiin kohti Kaijoharjua jossa tiedossa seuraavat kartat. Ullan kanssa homma skulaa heti, vuorovedolla ja nopeilla suuntaratkaisuilla eli Ulla huutaa perästä mihin kaartaa. Mies koulutetaan ensimmäisestä seukkaamisesta tähän, kyllä nainen kertoo mihin suuntaan sinun on syytä mennä. Todetaan, että reiskoissa tahmeet öljyt tänä aamuna, otetaan iisisti. Sen seurauksena ollaan myös karttoja hakemassa jälkijunassa ja valittavaksi jää vain Oulunsalo tai Haukiputtaan suunta joista jälkimmäinen valikoituu.

Alkaa armoton tuulitunneli testi, vanhalla E4:lla ilmaseinä puskee vauhdit pois ja kevään pölyt ilmanvaihtokanaviin. Vuoroveto jatkuu ja todetaan useampaan otteeseen, että alkuperäinen pläni lyhenee kuin mummot karjalassa. Isot pisteet on kaukana ja muutaman rastin jälkeen todetaan, että keskitytään pienellä haulikolla ammutulle rastikasalle keskustan molemmin puolin. Rasteja ei näissä karkeloissa leimata, vaan ne on kaikkea hauskaa autopaikkojen laskemisesta aina liikennemerkkien nähdyn ymmärtämiseen. Käytännössä pyöräytetään Virpiniemestä aina Asemakylälle ja takaisin Haukiputaan keskustaan. Homma rupee pelittään ja mennään sen verran sopivilla tehoilla, että ehditään rupatteleen myös siitä yhdestä elämästä, kuinka monipuolista se näillä ihmismarkkinoilla onkaan.

Ensimmäinen osuus plakkarissa ja uutta tehtävä paperia tulee eteen. Kun Ulla kuuntelee ohjeet, käytän ajan tehokkaasti käymällä pitkäripaisessa. Tämä teamin laajennus tulee vaatimaan kuohuvat maalissa ja pilven takaa paljastunut aurinko lisää juhlan humua. Seuraava tehtävä vie paikalliseen sekatavara taloon kumin paikkaussetin hintaa vertailemaan ja putiikin asiakaskunta seuraa hitaalla katseella mutaisia tulijoita. Lisää näkyvyyttä lajille, kohta joudutaan rajoittamaan osallistuja määriä paikalliskisoissakin…

Seikkalijan tassu lämpenee vasta jossain viidennen tunnin puolella ja meillä meno rupeaa maittamaan. Parikin cyclocross kuskia ihmettelee meidä tunkkaus nopeutta vähän yli sadan kilometrin jälkeen ja sellainenkin ihme nähdään, että maantiepyöräilijät peesaa maastopyöräilijöitä umpisuoralla asvalltitiellä. Vielä muutama rasti napsitaan kun todetaan että ilta kuuden aika raja alkaa puskemaan vastaan ja Ouluun on vaja parikymmentä kilometriä. Kokka kohisten sinne ja ehkä ensimmäisen kerran laskeutuu pieni hiljaisuus välillemme kun puskemme kolmenkympin keskarilla keskustaa kohti. Ei voi kun ihaillla tuon naisen kestävyyttä, vanhana maantiepyöräilijänä perässäkin saa tehdä tosissaan töitä.

Keskustaan saavutaan viisi minuuttia ennen määräaikaa ja vielä pitäisi jostain kuvanpalasista tunnistaa vuosisadan elokuvat. Ei aivan osu kohdalleen ja kun kerrotaan, että nää pisteet voisi pelastaa euroopanennätyksellä kympin tempoajossa muutaman rastin vielä pitkin keskustaa hakien, todetaan että pitäkää hei tunkkin.. siis pisteet ja myö mennään Hietasaaren maalin bankettiin syömään epäterveellisesti…

Summasummarun: loistava hauskuus kevään aloitukseksi, olemme saaneet kovan lisän teamiin ja itken ilosta että pysyin siinä kyydissä perässä. Kyllä vanha totuus on, että jokaisen naisen peesissä on mies. Kisassa miltie 130 kilometriä maastopyörällä 11 metrin tuulessa kuuteen tuntiin ja tuloslistalla ilmeisesti ensimmäisinä maastopyöräilijöistä. 

Totuuden nimessä sanottava, että koska porukka ajoi kolmella eri radalla ei näitä tuloksia voi oikeasti juuri vertailla. Makee treeni kuitenkin meille (vajaa 150 kilsaa yhteensä kun ajoimme kotoa kisapaikalle fillareilla), antoi jotain toivoa ihan kohtuullisesta kevään alkukunnosta.

Kun pääsimme himaan poksahti iloisesti selässä vajaat 80 kilsaa kannettu kuohari. Ensimmäinen lasi nousi sille, että uudet teaminjäsenemme ovat tulleet nostamaan tämän tekemisen uudelle tasolle. Toinen sille, että saamme vielä monet shamppajat maalissa tänä vuonna ansaitusti nauttia. Viro ja 48h kutsuu pian.

Mount Si up and down

Puolentoista tunnin ajon aikana Olympiasta North Bendiin  autojen katoilla näkyy merikajakkeja, koskareita, lumilautoja, suksia, surffilautoja, maantiepyöriä ja maastopyöriä. USAn luoteisrannikko tarjoaa mahtavat olosuhteet monenlaisiin ulkoilulajeihin ja ihmiset onneksi ymmärtävät hyödyntää niitä. Loistavan ulkoiluelämän lisäksi alueen erikoisuuksia ovat lukuisat pienpanimot ja hyvä kahvi. Kyllä täällä viihtyy.

Mount Si ei ole alueen korkeimpia vuoria, mutta on erittäin suosittu retkeilykohde hyvän sijaintinsa, hyvien polkujen ja komeiden maisemien vuoksi.  Mount Sin huippu on 1270 metrin korkeudessa. Parkkipaikalta 750ft/228m huipun juurelle 3900ft/1189 metriin nousee n. neljä mailia pitkä hyvä kulkuinen polku. Tehokkaan nousun vuoksi Mount Si on Seattlen alueen ultrajuoksijoiden suosikkipaikka pitkiin mäkitreeneihin. Scott Jurek kertoo omista Mount Si –treeneistään kirjassaan Eat and run. Jurek teki Mount Sillä kolmen nousun treenejä valmistautuessaan Weastern States 100 mailin juoksuun, jonka hän voitti seitsemän kertaa peräkkäin.

Oma suunnitelmani oli tehdä yksi rauhallinen nousu huipun alle, jos keli sallii. Vesipullo kädessä ja yksi espressogeeli hihassa lähdin tamppaamaan vaikuttavaa nousua. Vaikka sää oli kylmä ja sateinen, oli reitillä paljon ulkoilijoita liikkeellä. Jos reitillä tahtoisi yrittää mahdollisimman nopeaa aikaa, kannattaisi yritys ajoittaa viikolle ja kesemmälle, jolloin polku olisi kuivempi. Nyt jouduin pysähtelemään usein väistäessäni vastaantulijoita ja ohittaessani.

Ainoa reittimerkintä oli kohdassa 1.7/2.3 mailia. Tiesin olevani pian puolessa välissä. Pidin tahdin tasaisen rauhallisena, enkä juuri puskenut. 40 minuutin kohdalla vastaan tuli nainen jääraudat jaloissa. Ihmettelin hetken, kunnes vähän ylempänä lumiraja ja lumisade tulivat vastaan.  Lumirajalla otin varmuudeksi geelin, jotta virta riittäisi ylös asti. Edellisen viikonlopun kisa painoi vielä vähän jaloissa .

Haystack Basin on huipun alla oleva tasanne, josta voi ihastella Mount Sin huippua. Tasanteella oleva penkki on ”virallinen” juoksureitin kääntöpaikka. Sinne päästäkseen pitää ylittää lyhyt kivikko, joka vaatii etenkin lumisella kelillä vähän käsiä avuksi. Penkillä ajassa 59min. En jäänyt ihastelemaan maisemia, koska varustukseni (sortsit, t-paita ja irtohihat) oli läpimärkänä hivenen liian kevyt tuuleen ja tuiskuun. Huipulle asti eteneminen olisi vaatinut aivan erilaista varustusta. Reitti sinne on talvella hyvä mixed/ice –reitti.

Alamäkiosuuden alku muistutti laskettelua, kun liukastelin lumista polkua. Neljä mailia singleträkkiä alamäkeen, vajaa tuhat metriä pudotusta. Nyt ollaan mukavuusalueella! Lunta, sohjoa, mutaa, liukasta, kiviä, juuria, ihmisiä väistettävänä. 34 minuuttia ja olin takaisin alhaalla. Tätä tulee Ruskossa ikävä.

Kiinnostaako polkujuoksu hyvässä seurassa? NUTSin Karhun kierros lähestyy. Lue Joken blogista enempi.

Praha run ja suunnistuksen erikoisluokka

Takana loistavat 8 päivää treeniä. Viikko sitten lauantaina suoritin joukkueen uudelle jäsenelle Ullalle yhren elämän tyyppisen sisääntulo testin eli yritin roikkua vajaat 150 kilsaa MTB:tä Oulun Urban ridea perässä ja maalissa kysyä josko saan jatkaa seikkailu-urheilua? Tästä syvällisempi analyysi vielä toisessa jutussa ja vastauskin tuohon kyssäriin selviää. Sillä välin, viihdyttäkää itseänne hyvillä tarinoilla tuosta karkelosta muissa seikkalevien oululaisten blogeissa (http://gappyadventure.blogspot.fi/2013/04/suburban-ride.html, http://passionadventureteam.blogspot.fi/2013/04/urban-ride-2042013-tytti-sanna-ja-marjo.html)

Kevät tulee tänä vuonna kaikinpuolin rytisten

Duuni vei sitten viime viikolla vaihteeksi Tsekkien maalle Prahaan ja uudet tossut saivat alleen niin makeeta pätkää, että pakko kehua ja muutama foto postata. Kun viritin 2000 volttia herätysmittarista sänkyyni sain revittyä itseni jopa aamuisin radalle. Ihmiset on jaettu aamu & iltaihmisiin ja minun ei kai tarvitse kertoa, että tuo agraarikulttuuri jäi vähemmistöön jo viime vuosituhannella. Iltapäivällä sitten toista settiä ja erityisesti ensimmäisen matkapäivän ip lenkki vilahti samantien yhren elämäni treenieni hall of fameen. Vajaa 16 kilsaa, 1h 20min ja parikymmentä fotoa matkalta. Koko viikon saldo vajaat 70 helteistä kilsaa ja loppuviikosta kiukaan termostaatti asettui jo lähemmäksi kolmeakymmenta astetta...

 

Ruskon tonni korvautui tällä viikolla näillä rappusilla...

Tossu ahmi linnanmuureja, mukulakivi teitä, Vlatavan joen upeita rantamaisemia, keskustan vanhaa arkkitehtuuria joka pistää suomalaisen historian oikeaan perspektiiviin. Praha rokkaa eikä vähiten sen tumman oluen osalta joka sopii lenkin päälle kuin vaahtohattu tuopin nokassa. Kaupungista löytyy upeita kujia, puistoja täynnä geishapusikoita (kirsikkapuu nimitys on silkka historiallinen väärinkäsitys)Työkaveritkin olivat kiitollisia kun ei tarvinnut maksaa turhaan sightseeing bussista, kaveri hankki kuvat koko kaupungista muutamassa tunnissa...

Täällä näköjään lipsuvasta suunnistamisesta ristiinnaulitaan...

Viime yönä sitten juoppokoneella himaan ja tietenkin aamulla odotti teamin treenit. Ulla piti meille suunnistuskoulun jälki-istunnon ja reiskat kirkui yhdessä muutto kurkien kanssa kevään tulon onnesta. Vaikka kartta on edelleen erityisesti allekirjoittaneelle käsittämätön kasa erinäisiä viivoja ja tahroja paperilla, oli joukkueella todella hyvä pössis treeneissä. Hiekka pöllysi ja kutta lensi, mutta jokaisen jalka tuntui olevan erityisen masokistisella tuulella tänä keväänä. Jo nyt on selvää, että maailmanmestari tuo meidän rämpimiseen ihan uutta terää.

Kaikkia näitä on kokeiltu, tuota hevostakin siivuina

Samaan aikaan toisaalla seikkailevat ystävämme maailmalla: AP on vetänyt taas ketju tiukalla kaikki välimeren vuoristot perhelomalla ja kuulemma 800 kilsaa kevyttä pyöritystä plakkarissa. Tänäkin vuonna olemattomilla pyörätreeneillä Mallorca Classicciin kolmantena matkapäivänä ja nyt meni kuulemma jopa ilman räntäsateita. Härkäapina oli kuulemma miltei loppuun saakka vetänyt kärkiporukoissa, mutta annetaan miehen itse kertoa kalajutut vähän myöhemmin kun pääsee takaisin napapiirille. Kuulemma viimeiset kolme päivää on ollut sadetus päällä ja kirsikkana kakkuun toiseksi viimeisenä yönä öljynvaihto viikot (olisko ollut taas pieniä haasteita saada aamupalalla perille mitä tarkoittaa well-done paistettu kanamuna...?). Juoksu-singeri Tommi taas jo kertoikin ameriikan vuoristojen selätykset ja nyt mies tuijottaa kotona kelloa notta onko se kolme yöllä vai päivällä...?

Ei väliä ihmiset onko loistavat vai olemattomat pohjat tälle keväälle, nyt liikkeelle! Yhden elämän yksi uusi kevät tulee taas ja on aika uusien seikkailujen.

Squak Mountain 50k

Suunnitellessamme perhelomaa USAn luoteis-rannikolle löysin netistä Squak Mountain trail running-kisan, joka on osa Evergreen Trail Runs-sarjaa. Trail running on täällä päin niin suosittua, että joka kuukaudelle löytyy kisoja kohtuullisen välimatkan  päässä.  Squak Mountainin kisassa oli tarjolla matkat 12k, puolimara, mara ja 50k. Pihinä miehenä satsasin halvimpaan kilometrihintaan ja ilmoittauduin pisimpään. Ajattelin pienen metsähölkän olevan laadukasta omaa aikaa perheloman keskellä.

Facebookista löysin Oly Trail Runners –ryhmän (Oly=Olympia, Washington), jonka torstaisella yhteislenkillä kävin karistamassa matkustusturvotuksen jaloista heti ensimmäisenä reissupäivänä. Yksinään oudoilla poluilla juostessa jää helposti parhaat palat näkemättä. Paikallisten kanssa pääsee suoraan parhaille poluille. Lenkki oli sopiva, mäkinen kolme varttia.

Viikolla ennen kisaa olimme road tripillä Oregonin rannikolla, missä juoksin muutaman mukavan pikkulenkin. Enemmän keskityin perhelomailuun ja paikallisiin, loistaviin pienpanimotuotteisiin ja vahvaan kahviin. Päivää ennen kisaa kävin REIssä täydentämässä geelivalikoiman. Espresso- ja suklaageelit olivat uusia tuttavuuksia. En ollut varma järjestäjien tarjoilujen laadusta ja määrästä, joten otin varmuudeksi muutaman geelipussin mukaan.

Kisapaikalla suoritin perinteiset rituaalit. Luottosukat jalkaan (kaksi ohutta: alle varvassukka, päälle  normi), teipit nänneihin, vaseliinia sinnesun tänne (joka vaseliinia säästää, se itseään vihaa), geelit ja suolatabut sortsien taskuihin, elektrolyyttijuoma pulloon ja viivalle.

Musta on luonnollinen valinta sprinttikisaan. Musta on nopein.

Klo 8.30 lähdössä olivat 42 ja 50 km juoksijat, paitsi ne jotka halusivat startata jo tuntia aiemmin. Yhteensä kisassa oli n. 250 osallistujaa, joista 24 starttasi pisimmälle taipaleelle. Mukava pieni kisa. Kisa reitti muodostui kierroksesta, jonka päässä kierrettiin 8km lisälenkki. Yksi kierros oli puolimara ja 50k juoksijoiden tulisi toisella kierroksella kiertää takalenkki kaksi kertaa. Startti tapahtui soratieltä, joka lähti heti tosi jyrkkään nousuun. Kärkeen ampaisi muutama juoksija. Antaa mennä. Itse löysin kolmen miehen letkan, jossa seurasin paikallista koukkupolvea. Koukkupolven selkä loittoni ylämäessä, kunnes hävisi näkyvistä.

Tieltä poikettiin hetkeksi polulle, takaisin tielle, polulle, tielle ja oltiinkin reitin korkeimmassa kohdassa, josta alkoi takalenkki. Tässä oli myös kierroksen ainoa huoltopiste, jolla tulisin  vierailemaan yhteensä 5 kertaa. Huolto oli tämän lisäksi myös puolessa välissä, eli maalialueella. Aikaa nousuun meni vajaa 50min ja jo 20min kohdalla pohkeet olivat täysin tukossa. Kylmä keli, ei lämmittelyä ja tosi jyrkkä nousu tekivät tehtävänsä ja siinä kohtaa tiesin edessä olevan pitkän päivän. Sää oli melko viileä, reilun tunnin kohdalla satoi hetken jopa lunta. Muuten tihuutti vettä pitkin päivää.

Takalenkki oli reitin teknisintä pätkää. Mahtavaa singleträkkiä ylös alas jyrkkää rinnettä. Koukkupolven selkä tuli vastaan ensimmäisessä hankalassa alamäessä. Noustessani lenkin viimeistä mäkeä ylös mietin, että miksi oululaisen hölkkääjän pitää ilmoittautua pisimmälle matkalle, vaikka kilpailun nimessä on sana ”mountain”. Olisi pitänyt muuttaa myös ilmoitettu nousumäärä, 8300ft, metreiksi.

Huollosta alkoi mahtava piiitkä alamäki kohti maalialuetta. Säästelin jalkoja ja kruisailin rennosti alas mutkittelevaa polkua. Maalialue, evästä naamaan ja toiselle kierrokselle. Tässä vaiheessa laskeskelin 6h alituksen olevan haarukassa, jos mitään ongelmia ei matkalla ilmene. Otin nousun rauhassa ja suuntasin rauhallisin mielin kahdelle takalenkille. Olin edennyt tähän asti vuorovedoin Seattlelaisen juoksukaupanpitäjän kanssa, mutta tienousussa en uskaltanut vastata, vaan annoin kauppiaan mennä. Seuraavan kerran tavattiin maalissa.

Vaaditut kaksi takalenkkiä sujuivat yllättävän hyvin, eikä vauhtikaan suuresti hidastunut. Viimeinen nousu huipulle tuntui tosi jyrkältä. Pullo housun kaulukseen ja käsillä polvia painaen etanan vauhtia ylös. Tuntui todella hyvältä olla viimeistä kertaa huoltopisteellä. Kiitin huoltopisteen henkilökunta kauniisti ja lähdin laskettelemaan kohti maalia. Viimeiset viisi kilometriä oli yksi hienoimmista juoksukokemuksistani. Mitään ei tarvinnut säästellä, päästelin niin paljon kuin jaloista  lähti halki ikivanhan metsän ja miehen korkuisten saniaisten pitkin mutkittelevaa singleträkkiä. Etureidet valittivat saamaansa kohtelua, mutta armoa ei annettu. Tiesin saavani maksaa tästä ilonpidosta pökkelöjalkojen muodossa tulevalla viikolla, mutta kannatti. Maalissa ajassa 5.31. Missään vaiheessa kisaa en tiennyt sijoitusta, vain tilanteeni parin osin yhtämatkaa kulkeneen kisailijan kanssa. Seuraavana päivä sijoitus selvisi: 4.

Kisa sujui kaikin puolin ilman ongelmia, kunhan pohkeetkin toipuivat ensimmäisen nousun järkytyksestä. Energiaksi nautin lähinnä geelejä, joita huoltopisteillä tarjoiltiin. Uusia, eksoottisia makuja tuli testattua useita, mieleenpainuvimpana cherry-chocolate. Lisäksi pari palaa banaania, suolakeksiä ja juomaksi elektrolyyttilitkua, mitä myös oli tarjolla huollossa. Mahtavat tarjoilut Ameriikan malliin. Maalissa oli keittoa, palautusjuomaa, leipää, ymsyms.

Pohkeet eivät yllättäen ole olleet  kipeät kisan jälkeen. Kiitos Boostereiden? Reidet ovat olleet ja ovat vieläkin kipeät. Maanantain ja keskiviikkona kävin vajaan tunnin lenkit Port Angelesissa ja Quinault rain forestin poluilla. Viikonloppuna on tarkoitus juosta legendojen hengessä Mount Si ylösalas. Toivottavasti jalat tokenevat siihen mennessä. Siitä enempi ensi kerralla.

Tervahiihtoa, Vuokattihiihtoa ja Lapponiaa

Viime syksynä juttelin Törmäsen Markon kanssa talviajan harjoittelusta ja hän suositteli Markon prässiksi nimettyä kuntopiiriä.  Samalla tuli liityttyä OTC:hen, josta löytyi muita samanhenkisiä  urheiluun hurahtaneita. Talven aikana uinti, spinning, hiihto ja tietenkin raastava prässi verryttelyhölkän kanssa (Jos ehdin pukeutua mukaan) tuli tutuksi.
Viime vuonna hiihdin ensimmäisen pidemmän hiihtomatkan Vuokattihiihdossa  ja se koukutti rasittavuudellaan tähän talveen. Olin kuullut kaveriltani Lapponia-hiihdosta, jossa viiden päivän aikana  hiihdetään kolme pitkää hiihtoa. Siinäpä motivaatiota treenaamiseen.

Talven ensimmäinen pidempi massahiihto oli Tervahiihto 70 km vapaalla tyylillä. Lähtöä siirrettiin tunnilla, jotta pakkanen saatiin siedettäviin lukemiin. Vitikeliä oli tiedossa, mutta suksi tuntui luistavan hyvin. Ensimmäinen kierros meni kärkiletkassa roikkuen suhteellisen kevyesti. Ei näyttänyt olevan kärjessä menohaluja. Toiselle kierrokselle lähdettäessä kärki nykäisi ja minulla pipo nousi pystyyn. Se tiesi sitä, että saan vetää toisen kierroksen yksin, takana ei ollut porukkaa näkyvillä.  Neljän geelin taktiikka piti 60 kilometriin asti. Siitä alkoi hiipivä pystykuolema, joka toteutui n. 5 km ennen maalia. Jalat jäykkänä ja sormet jäässä maaliviiva tuntui kaukaiselta haaveelta. Oloa ei helpottanut ollenkaan, kun pari letkaa meni heittämällä ohi. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun käpy on jäässä ja hampaat ei pysty. Tulee se maali joskus, kun aikansa lappaa, niin nytkin. Sijaluku 17 ja sormenpäät tunnottomina kaksi viikkoa. Jes.

Tervahiihdossa 2013

Vuohattihiihto oli pari viikkoa Tervahiihdon jälkeen. Tervahiihdosta viisastuneena seisoin lähtöalueella kuin joulukuusi, vyö täynnä geelejä. Nyt ei lopu energiat kesken. 60 km:n matka oli yhtenä lenkkinä ja reitillä oli riittävästi nousuja ja laskuja. Tavoilleni uskollisena lähdin matkaan sen minkä rahkeet antaa myöten. Välillä teki pahaa, mutta laskujen jälkeen helpotti. Hiihto maittoi paljon paremmin, kun ei ollut  tappavaa tasamaata. Geeliä ja juomaa puolen tunnin välein ja juottopaikoilla muki urheilujuomaa lisäksi. Vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia avautui pitkä suora, jossa näkyi muutamia hiipuvia matkalaisia edessäpäin. Siinäpä oli tavoitetta saada pari päänahkaa. Eihän se sitten mennytkään niinkuin piti, ei tullut päänahkoja. Itsestä tuli päänahka. Kahdeksan kilometriä  maaliin ja suksi alkoi  tarttumaan ladun pintaan. Takaa huusi kaveri, että sinulla on suksi poikki. Ei voi olla totta, miten se on mahdollista. Käyrä nousee...nousee... päässä. No, niin suksi jalasta ja pienellä vääntelyllä se edes vähän suoraksi ja menoksi. Yksipuoleista luistelua hajonnut suksi perinteisen ladulla homma jatkuu, äiti ei hae ladulta. Takaa tulee porukkaa heittämällä ohi ja huikkaa, onko mies simahtanut. Kyllä syö miestä. Tähänhän on jo tottunut. Tuli se maali jälleen, sijaluku 74 ja sinni kasvoi, kele. Muutaman tunnin jälkeen jo helpotti, mutta liukas suksipari oli rikki.

Lapponia hiihtoviikko alkoi pääsiäisen jälkeen. Olin saanut tällin kylkeeni ja lääkärin ohjeiden mukaan reissuun oli lähdettävä kivun sallimissa rajoissa. Pääsin mukaan porukkaan, jotka olivat kokeneita Lapponia-hiihtäjiä. Alkusäheltäminen jäi siten vähemmälle.
Ensimmäinen hiihto oli Keimiön Kiekerö 65 km. Lähdin matkaan tunnustellen, miten kylki kestää. Siinähän se tuli mukana. Matkalla sain tehdä tuttavuutta Juha Miedon treenausmaastoihin. Nousimme Jerismajalta Sammaltunturin kupeelle. Nousua riitti ja reisiä ahdisti, mutta ahdisti se muillakin. Onneksi oli prässissä tehty penkille nousuja. Reitille mahtui myös pitkiä huikosia järven jäällä hiihtoa, joka varsinkin vastatuuleen oli myrkkyä. Maaliin sijaluvulla 117. Varsin hyvävoimaisena maaliin, mukava kokemus.

Välipäivän hiihtelyä upeissa maisemissa

Välipäivinä pystyi nautiskelemaan upeista maisemista hiihtelemällä ja hölkkäämällä. Oloksella ja Pallaksella hiihtoreittejä on jokaiseen makuun. Reppu selkään ja lenkki latukahvilan kautta palauttaa reisiä mukavasti.

Toinen matka oli Himmelriikin hiihto 50 km. Matkaan lähdettiin Vuontisjärven jäältä todella rivakasti kapenevaan ränniin kohti tunturia. Yhtämittaista nousua riittikin noin 7 km ja reisissä kuumotti. Reittti kulki Pallaksen ja Toras-Siepin kautta Olokselle. Mukava reitti, jossa tultiin välillä reippaasti alamäkeä, onneksi ladut eivät olleet jäisiä. Maalissa sijaluvulla 84. Tiukka sprintti, joka toimi hyvänä aukaisuna viimeistä matkaa varten.

Kevät se tulee Lappiinkin

Päätösmatkana oli Karra Huikonen hiihto 80 km. Kuljetus lähtöpaikalle Hettaan oli järjestetty aamulla kello 6.30, joten aamutoimet piti tehdä rivakasti. Lähtö tapahtui Ounasjärven jäältä ja alun tasaisemman osuuden jälkeen alkoi taas kiipeäminen tunturiin. Tunturijonoa pitkin hiihto kulki kohti Pallasta. Vauhti oli sen verran verkkaista, että kerkesi ihailla upeita maisemia. Tänne on päästävä joskus vain hiihtelemään ja patikoimaan, pysäyttäviä maisemia. Pallakselta matka jatkui tuttua reittiä kohti Olosta ja maalia. Johtuikohan ensimmäisen matkan rennommasta menosta, tämä matka verrattuna muihin tuntui maittavan parhaiten. Sijaluku tällä matkalla 70. Kokonaistuloksissa  olin 72.

Reissuun lähtiessäni tavoitteenani oli päästä kaikki matkat kunnialla läpi, sijoituksesta niin välittämättä. Tottakai sitä tuloslistaakin on pitänyt tuijottaa. Loppuajassa muutama minuutti vaikuttaa monta sijaa, siinäpä aihetta jälkipeliin maalialueella ja myöhemminkin.

Taas on yksi tavoite saavutettu ja muistijälki tallennettuna mieleen. Suosittelen.

Jälkipeli maalialueella on alkanut

1Elämä on

Urheileminen voi itseasiassa olla aika kivaa. Seikkaulu-urheilu on ympärivuotinen matka joka huipentuu maalibanderolliin jossain päin maailmaa. Joku voi syväanalysoida urheilun perimmäistä tarkoitusta vaikka koko elämänpituisen uran verran, mutta kyllä totuus on keskinkertainenkin treeni tuo enemmän tunnetta ja elämystä kuin saman ajan sohvalla makaaminen ja telkan tuijottaminen. Mitä tilastojen mukaan tämän maailman kolmanneksi nopeimmin lihoava kansa harrastaa miltei kolme tuntia päivässä.

Viime päivinä on ollut hyviä hetkiä. Sellaisia yhden elämän elämyksiä. Hyviä fiiliksiä aivoissa ja lihaksissa, mukavia tunteita koko kropassa. Tänään oli viikolle kruunu, uusi teami uusine jäsenineen ensimmäisen kerran yhteistreenissä. Luonto hymyili meidän mukana. Tästä se vain mono kevenee.

Kompressiosäärystimistä boostia treeneihin ja kisoihin

Yritetäänpäs olla vaihteeksi hieman vakavampia. Otettiin testiin 24hsport liikkeestä jotain ennen kokematonta. Kädessäni on upea paketti, jossa lukee booster eli tehostaja. Paketin sisällä on kompressiosäärystimet eli boosterit, joiden pitäisi tehostaa suorituskykyä. Vautsivau, nämä on kuin luodut perheenisälle, jonka suorituskyky ei ole paras mahdollinen - vihdoinkin saan buustia elämääni. Jatkan paketin esittelytekstin lukemista. 10 vuoden tieteellinen tutkimus ja kolme patenttia - suorituskykyni parani jo siltä seisomalta ja mielenkiintoni heräsi todella. Luettuani paketin tekstin olin lähes vakuuttunut siitä, että boosterit todella tehostavat laskimoverenkiertoa, jonka pitäisi siis edistää suorituskykyä. Pitihän niitä päästä testaamaan sen enempää aiheeseen tutustumatta...

Otetaanpa ensi alkuun pieni fysiologian oppitunti koipien verisuonista. Eli jaloissahan on kolmenlaisia verisuonia: valtimoita, hiussuonia ja laskimoita. Valtimot sijaitsevat syvällä ja kuljettavat hapekasta ja ravinteikasta verta kudoksiin. Valtimoiden päissä on hiussuonia, joiden läpi happi ja ravinteet pääsevät esim. lihassoluihin, jotka tekevät niistä energiaa. Tämän seurauksena syntyy mm. hiilidioksidia, joka pitää poistaa soluista hiussuoniin, jotka sijaitsevat valtimoiden ja laskimoiden välissä. Laskimoita on syvällä ja pinnalla, ja niiden tarkoitus on palauttaa hiilidioksidipitoinen veri takaisin sydämeen. Laskimopaluu tapahtuu kahdella tavalla - joko laskimoissa olevien läppien avulla tai sitten lihasten supistumisten avulla. Näiden lisäksi jaloissa on vielä imusuonia, jotka imevät kudoksista nestettä ja kuljettavat sitä takaisin verenkiertoon.

Boosterit ja Inovit passaavat hyvin yhteen.

Kompressisäärystimien idea on hyvin simppeli. Ne aikaansaavat kompression eli painevaikutuksen pohkeen ja säären alueelle, jolloin verenvirtaus pintalaskimoissa vähenee. Tämä johtaa siihen, että veri pääsee jaloista pois suurempia laskimoita pitkin. Asian voisi sanoa niinkin, että veren punasolu ajaa moottoritietä pitkin sen sijaan, että kiertäisi pieniä kärrypolkuja pitkin. Kun pintalaskimoissa ei ole verta niin paljon, veren pitäisi ohjautua sinne missä sitä enemmän tarvitaan? Kompressisäärystimet tehostavat laskimopaluuta, mutta vaikuttavatko ne valtimokiertoon lainkaan? Voisi ajatella, että painevaikutus yltää osittain myös syvemmällä oleviin valtimoihin ja hiussuoniin, mutta onko sillä merkitystä? Voisiko säärystimet vähentää myös turvotusta, jota usein esiintyy varsinkin pitkien treenien tai kisojen jälkeen lähinnnä sen vuoksi, että kudoksiin kertyy enemmän nestettä kuin sitä ehtii poistua? Entä toimiiko säärystin silloinkin, kun pohkeet ovat kireät kuin viulun kielet? Paljon kysymyksiä, vastauksia lähdettiin selvittämään...

Testailin boostereita eri lajeissa kuten hiihdossa, salibandyssä, kuntopiirissä ja juoksussa. Ne ovat olleet jaloissa 1-4 tuntia kerrallaan, joten kokemus pitkistä treeneistä jäi vielä vähiin. Aika ajoin olen käyttänyt niitä vain toisessa jalassa nähdäkseni erot paremmin. Silloin tällöin olen jättänyt ne jalkaan myös treenin jälkeen nähdäkseni onko niillä vaikutusta palautumiseen. Kokemukset ovat olleet enimmäkseen positiivisia. Ensinnäkin säärystin on erittäin helppo laittaa jalkaan ja ottaa pois, jos vertaa esim. kompressiosukkiin. Aluksi booster tuntui hieman epämukavalta, mutta siihen tottui hyvin nopeasti. Toisaalta paine on hyvin tasainen eri alueilla.

Nähdäkseni turvotusta on esiintynyt aiempaa vähemmän. Mikrorepeämistä johtuvat lihaskivut ovat olleet vähäisempiä, joka saattaisi johtua boostereiden lihaksia tukevasta vaikutuksesta ja tärinän vähentymisestä. On vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, onko niillä vaikutusta suorituskykyyn, mutta sekin varmasti selviää, kunhan pääsee kisoihin. Vaikutukset palautumiseen ovat vielä auki, mutta alustavan selvittelyn jälkeen se jalka on tuntunut vähemmän väsyneeltä treenin jälkeen, jossa booster on ollut. Epäilemättä säärystin myös nostaa pohkeen lämpötilaa, mikä lisää myös hiostumisen tunnetta. Uskon ja toivon, että nämä tyylikkäät boosterit parantavat mahdollisuuksiani saavuttaa elämäni ensimmäinen voitto. Lisää infoa boostereista tulee myöhemmin, mutta jo tällä kokemuksella voin lämpimästi suositella niitä kuntoilijoille ja urheilijoille. 24hsport

Markon Prässi in memory

Tämä olkoon lyhyt ja koruton kiitos miehelle jonka ansiosta moni Oululainen Oulu Triathlon & Cycling seuran jäsen pääsee pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin. Viimeiset kolme vuotta myös Team 1Life on saanut nauttia tämän piiskurin kyvystä nostaa tavallinen taatelin tallaaja kärsimyksen korkeimmalle alttarille ja maistamaan hetken mitä huippu-urheilijan armoton treeni parhaimmillaan on.

Olen viimeisen kolmen vuoden seikkailu-urheilu innostukseni aikana saanut tutustua muutamaan urheilun persoonaan jotka eivät vain ole innoittaneet normi harrastajaa, vaan ovat osoittaneet mitä oikea urheilija on. Luulin tietäväni siitä jotain, mutta nöyränä saanut todeta että olen tavannut elämässäni vain kolme Urheilijaa. Marko Törmänen on sellainen.

Todellinen urheilija suorittaa suunnitellun harjoituksen sekunnilleen. Se alkaa silloin kun se on suunniteltu ja se loppuu aikaisintaan silloin kun se on suunniteltu loppuvaksi. Kahvitaukoja ei 150 kilometrin maantiepyöräilyn 08-lenkillä pidetä koska se ei kuulu treeniin. Aamulla herätään kuudelta koska silloin ehtii tehdä päivän ensimmäisen treenin ennen duunia. Kun mäkeä on suunniteltu ravattavaksi 25 kertaa, se hinkataan vaikka pyörryttää ja maitohappo polttaa reisiä. Pyörtymisen rajamailla liike suoritetaan puhtaasti, koska vain se kehittää hermostoa ja lihaksia kohtaamaan sen rasituksen joka tämän urheilijan järkähtämätön päämäärä on. Todellinen urheilija on ennenkaikkea psyykkeensä täysin urheilulle rakentanut ja kroppa tulee perässä.

Tänään saimme "nauttia" ehkä viimeisen koskaan Markon prässin, kuntopiirin joka kunnioittaa ikiaikaisia oppeja perustreeni metodeista ja jonka julmuus nousi vuosien aikana legendaarisiin mittoihin. Aluksi mukana oli usein vain kourallinen osallistujia, viime aikoina miltei kolmekymmentä kävijää keskimäärin täytti urheilusalin äärijään myöten täyteen. Näiden treenien tunnelma oli jotain ainutlaatuista. Sitä voisi kuvailla kai nautinnon sekaiseksi pyörryttäväksi kärsimykseksi. Näissä treeneissä ei kasvatettu vain lihasta, siellä ennenkaikkea kasvoi jokaisen pedon mieli, sellainen joilla mennään vielä pikkaisen pidemmälle seuraavassa kisassa.

Olympia mitalisti, euroopan mestari, moninkertainen suomen mestari. Meriittejä ei tähän juttuun tarvitse luetella,saatte ne googlaamalla. Mutta legendaariset vinoilut Team 1Lifelle nousevat vielä jossain suon reunalla aamun kaatosateessa esiin ja nostavat hymyn pintaan. Ja saavat jalat taas liikkumaan.

Tää viimeinen kuva pitäisi melkein olla lapsilta kielletty. Tuollaista ilmettä kehiin kisassa ja osa porukasta vaihtaa pöksyt jo ennen alkupaukkua. Myös yleisön joukossa.

Luulen, että aika moni Oululainen urheilija yhtyy näihin sanoihin: kiitos Marko tästä matkasta, siitä että olit potkimassa eteenpäin.

Niin ja saihan se Make vinoiltua näistä teamin viimeisistä sponsori herkuistakin. Tukisukat ne vasta miehen luo ja nää uudet popot on niin ypärit ettei näillä voi kuvitella juoksevansa kuin yöllä tanssilattialla...