Ursak Joensuu 11-12.6

Yks kovimmista seikkailukisoista Suomessa tänä kesänä.

Tähän kisaan olisin halunnut osallistua jo edellisenä vuonna, mutta muut kesän tapahtumat estivät kisaamisen. Tänä vuonna oli sitten erilainen meininki. Tiimipalaverissa selvisi, että meitä oli useampi halukas kisaamaan. Miehiä riitti vain yhteen sekajoukkueeseen, joten jäin ilman paria kisaan. Toisaalla Suomessa Hiiltomiesten Teho Peetsulla oli samanlainen tilanne, kisaamaan teki mieli, mutta pari uupui. Olin lupautunut Hiiltomiesten varanaiseksi X-Dream osakilpailuun Pärnuun ja Ursak oli hyvä tilaisuus testata yhteistyötä. Tuumasta toimeen ja osallistumisilmoa sisään.

Kisavalmistelut

Hieman arvellutti oma kunto, kun 2 viikkoa aikaisemmin oli pinkonut Nuts Karhunkierros 80K matkan. Kisaaminen uuden parin kanssa oli haaste, itseasiassa enemmän taisin jännittää Tehon tapaamista kuin itse kisaa. Ajeltiin Rovaniemeltä perjantai-iltana Joensuuhun, jossa lyhyen yön jälkeen suunnattiin klo 7 kisapaikalle Pärnävaaran urheilukeskukseen. Kisakeskuksessa tapasin Tehon ja samaan hengenvetoon saatiin kisamateriaali ja siltä seisomalta alkoi kiireinen reitin läpikäynti, karttojen suojaaminen, varusteiden kasaaminen ja huoltojen suunnittelu. Reitti suunniteltiin yhdessä ilman suurempia erimielisyyksiä, alkuhan vaikutti varsin hyvältä... Kun kaikki oli valmista, kello taisi olla 9.50 eli meille jäi noin kymmenen minuuttia aikaa palloilla lähtöalueella ennen starttia. Fiilikset olivat huipussaan. Sännättiin kisaan monen muun mukana.

 

Kisan alku

Prologin kartta oli haastava. Minä olin ihan ulapalla ja luovuin kartasta hetken sitä ihmeteltyäni. Teholla välähti paremmin ja rastit napsittiin vauhdikkaasti.

 

Rullaluistelu 35km+Quest+uimapatjailu/juoksu 18km

Tämän jälkeen ensimmäiselle osuudelle. Rullaluistelu kulki ihmeen hyvin ja rastit tipahtelivat vastaan mutkitta. 1 Quest suoritettiin juosten Joensuun keskustassa, jonka jälkeen palattiin takaisin Pärnävaaraan. Pärnävaarassa pikainen vaihto juoksuun ja uimapatjailuun. Uimapatjailua oli osuudella yllättävän vähän, pisin vesistön ylitys oli n.250m. Meillä oli yhden patjan taktiikka ja se toimi hyvin. Kannettiin uimapatjaa juosten turhan pitkän matkan. Uimapatja hidasti vauhtia. Monet joukkueet jättivät patjan jo paljon aikaisemmin odottamaan reitin varrelle. Sekasarjan Kandersteg tiimi pyyhälsi lennokkaalla askeleella ohitsemme osuuden puolivälissä.Uimapatjailun lopussa tehtiin vielä pieni kartanlukuvirhe, eksyttiin väärälle polulle ja asuinalueelle..kunnes tajuttiin virhe ja juostiin hieman suunniteltua pitempi reitti, tässä päästettiin sekasarjan Vaarojenmaraton tiimi ohi.

 Pyöräily 39km +Kaivosquest Outokumpu+ Pyöräily 35km

Seuraava vaihto olikin sitten pitkä ja huolellinen. Seuraava osuudessa oli luvassa pyöräilyä ja melontaa vuoronperään Quest lisukkeineen. Vaihdoimme kuivia vaatteita ja tankkasimme kunnolla evästä ennen matkan jatkumista. Vaihto venyi mutta se oli tärkeä. Pyöräily lähti kulkemaan heti tosi hyvällä sykkeellä. Tehon reitinvalinnat onnistuivat ja saatiin pian kiinni ja ohitettiin edellisessä vaihdossa edellemme päässeen Vaarojenmaraton tiimi.

Kaivos Questilla päästiin seikkailemaan vanhalla kaivostyöalueella. Tehtävänä oli ratkaista salainen kohde, jonka koordinaatit selvisivät questin edetessä. Päästiin kiikkumaan vanhaan kaivostorniin joka mielestäni hipoi pilviä ja siinne kiikkuminen vanhoja metalliportaita pitkin puhallutti ja pyörrytti. Seikkailtiin maan alle kulkeutuvaan pimeään kaivoskäytävään, hyvä tehtävä ahtaanpaikankammoiselle :). Saimme ratkaistua tehtävän ja pidimme lyhyen huoltotauon ennen pyöräilyosuuden jatkumista.

 

Teholla oli huoltolaatikossa salainen ase eli ruisleipiä sinapilla ja kananmunalla höystettynä ja voi jestas että maistui hyvälle tässä vaiheessa kisaa. Tästä lisäpotkua reisille ja matka jatkui pyörällä kohti melontaa.

 

Melonta 19km

Melontaan saavuttiin illan hämärtyessä. Järvellä tuuli voimakkaasti ja aallokosta selviytyminen vaati todella tehokasta melontaa. Osuus suuntautui onneksi joelle, missä ei tuullut niin kovasti. Myötävirtaan melottiin, melonta sujui ja juttu lensi. Vastaan tuli kisassa meitä edellä olevia joukkueita. Sekasarjan ykkösenä etenevä Kardersteg tiimi oli jo päässyt meitä tuntuvasti karkuun.

Takaisin tullessa olikin sitten vastavirta. Rastit olivat harvassa ja matka alkoi käydä tylsäksi. Illan pimetessä pimeni myös ajatukset. Hiljaisina saavuttiin takaisin järvelle missä tuuli oli yltynyt entisestään. Melonta päätepisteeltä näkyi valoa, aallokko puski meitä kovalla kädellä kaislikkoa kohti. Piti meloa niin lujaa ja nopeaa kuin jaksoi. Päästiin rantaan. Rannalla kävi kylmä viima ja tärisin päästä varpaisiin. Kädet olivat kohmeessa enkä saanut sytytettyä otsalamppua. Vaihtovaatetta oli liian vähän. Huoltolaatikkoa tuli ikävä.

Pyöräily 25km

Kylmästä huolimatta päästiin liikkeelle. Pyöräily lämmitti ja pian veri alkoi kiertämään kohmettuneissa käsissä ja varpaissa. Aamuhämärässä pyöräiltiin rastien kautta Soramonttu questille missä oli tarjolla juoksusuunnistusta. Teho tarjosi minulle karttaa, mutta en siinä tilanteessa halunnut ottaa suunnistus vastuuta. Olin väsynyt ja tiesin, että vain hetken päässä perässä oli 2 kovaa tiimiä ja en halunnut hidastaa meidän vauhtia. Rauhalllista vauhtia kierrettiin rastit ja päästiin jatkamaan matkaa rastien kautta kohti Pärnavaaran huoltoa. Tiesimme seuraavassa huollossa olevan cut off aikarajan ja mielessä oli vain sen alittaminen. Mulla oli tekemistä pysyä Tehon perässä, energiat ja nesteet loppuivat kesken molemmilta..mutta vaikeuksista huolimatta ehdittiin ajoissa.

Suppa Quest-vaijeriliuku + 15km juoksusuunnistus

Ehdittiin huoltoon hyvissä ajoin ja suunnattiin Suppa Questille missä päästin liukukumaan vaijerilla lammen yli. Yritin hienona naisena selvitä kastumatta mutta painovoima teki tehtävänsä ja läiskäytin persuksia myöten komeasti lampeen. Sitten ehkä kisan raskaammalle juoksuosuudelle Pärnävaaran suppa-harju maastoon, kuulemma vanha Jukolamaasto. En tiedä montako harjua kiikuttiin ylös alas mutta todellakin sain reidet hapoille ja ajatuksetkin taisi hapottaa kun pummattiin paria rastia ihan mallikkaasti. Onneksemme selvisimme metsästä pois.

 Huollossa kuulimme, että viimeinen melonta oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Tieismme tässä vaiheessa että edessä oli jäljellä vain n.60km pyöräilyä minkä päässä häämötti maali. Kuulimme, että moni joukkue oli keskeyttänyt kisan. Olimme hyvissä asemissa kilpailussa ja se antoi voimia vielä loppurutistukseen.

Pyöräily 41km+17km

Viimeinen pyöräilyssä olin jo aika mehuton. Varsinkin osuuden alussa en meinannut pysyä Tehon perässä. Tässä vaiheessa olisin varmasti hyötynyt vetoavusta. Avanti Adventuren 1 tiimi tuli jossakin välissä peräämme ja yrittivät polkaista karkuun mutta tekivät suunnistusvirheitä ja tulivat aina uudelleen meidän ohi.  Kertalleen tetsattiin pyörien kanssa risukossa missä ei nähnyt hetkeen eteen eikä taakse. Avanti ei kuitenkaan ihmetykseksemme seurannut meitä sinne.:).Kilpailua oli jäljellä n.20km, iski hirvee kilpailuvietti ja sanoin Teholle, tai oikeastaan komensin..:) että voitaisiin karistaa Avanti kannoilta. Tilaisuuden tullen teimme
katoamistempun ja onnistuimmekin jättämään tiimin taaksemme.

Viimeinen kilometrit maaliin piti sitten pyöräillä niin lujaa kuin jaksoin ja onnistuimme saapumaan maaliin 5 joukkueena. Ihan mahtava fiilis oli saapua maaliin huiman loppukirin jälkeen. Tulimme sekasarjan 2 ja koko kisan 5 sijalle. Raskaassa kisassa selvitti koko reitin läpi vain 6/21joukkeesta. Keskeyttäneitä tiimejä oli monta.

Kisa oli fyysinen. Sää oli tuulinen ja etenkin yöllä lämpötila laski muutamaan asteeseen. Piti sietää kylmää ja märkää, nälkää ja janoa. Teho onnistui suunnistuksessa, pidimme koko kisan läpi hyvää omaa vauhtia. Pääsimme tavoitteeseen käydä koko reitti läpi. Aikaa kului 27,5h, matkaa kertyi n.255km. Kiitos järjestäjille, muille kanssakisaajille ja Teholle huipusta kisaseurasta..

Tässä vielä linkki Tehon kirjoittamaan kisaraporttiin jossa hieman erilainen näkökulma reitistä ja reitinvalinnoista

http://www.hiiltomiehet.com/kilpailuraportit/2016-2/ursak-11-6/

Johanna

15 th Muddy-X, Oulunsalo, 14.5.2016 Muddyä sen olla pitää, taas kerran.

                                                             ”Reitistä:

Maasto on hyvin kaksijakoista: osa urista on nopeita, osa hitaita. Pyörällä pääsee melkein kaikkien rastien läheisyyteen. Rastit ovat pääosin ”puskan” puolella urbaanillakin alueella. Vettäkin voi mennä kenkään ”vähän”. Osa rasteista on vaativia, osa helppoja. Suosittelen suunnittelemaan reitin omien taitojen mukaan.”

Näillä termein lähdettiin etenemään kesän aloitus kisaan, josta on hyvä jatkaa kesän seikkailu kisoihin. Muddy-X, mikä tästä tekee niin vetävän, siinä on sitä jotain mikä on perus suunnistusta sekä maastopyöräilyä haastavampaa, niin sanotusti puoleensa vetävämpää, siinä on jotain.

Mutta itse kisaan, joka järjestettiin tänä keväänä Oulunsalon hiekkaisilla kangas reiteillä, meren läheisyydessä, mikä tekee reitistä mukavan ehkä kosteankin J

Edellisen illan hypistelyt uuteen Grand Canyon CF SL 8.9 Race-malliin, kattotelineet auton katolle, fillari kiinni, kamppeet kasaan, ettei aamulla tarvitsisi härvätä ja nukkumaan. Aamulla herätys, aamu pala, kamppeet päälle ja menoksi, eikö näin ainakin teoriassa? No näin se meni toki nytkin ;)Kisa paikalla tuntia ennen starttia, siis hyvissä ajoin, pyöräily kengät jalkaan.. mitkä? Missä ne on.. hienoinen ”paniikki”, mutta täällähän ne, joku oli laittanut kassiin.. Ihan rauhassa nyt kisaan on vielä aikaa.

Tuttujakin on mukana menossa, meidän tiimin Ulla, Janne ja Arto ja Matti ovat jo kynät ja muovit valmiina karttoja odottamassa. Ei mitään, nyt vain karttojen jakoon ja reitin suunnitteluun. Edellisen illan taktiikka palaverissa (peilin edessä), tuli sovittua että tänään vedetään oma ”puhdas” suoritus.. No karttojen jaon jälkeen erehdyn teami kaverin viereen reitin suunnitteluun, jostain syystä ”alkoi” tuleen sen verran samaa reittiä että päätin vetää oman toista kautta, jotta tähänkin lajiin saisi oman kokemuksen ilman kokeneen reitin valintaa, vain se kehittää kun pääsee itse suunnittelemaan ja toteamaan oman reitin mukavuudet J

Reitin suunnittelun ja laminoinnin jälkeen, 10min ennen starttia julkistettiin Bonus tehtävä. Kuten tiedossa oli, tämä saattaa vaikuttaa reittiin. Itse asiassa tällä kertaa sopi kuin nenä päähän omaan reitin valintaan, alkuperäinen (2min sitten tehty) olikin ihan syvältä... Startti oli 10.00 ja matkaan lähdettiin mukavasti hajaantuen, oma taktiikka oli ottaa ”raskaammaksi” arvatut rastit ensin ja loppuun kierretään sitten pikitie pätkät. Tässä vähän karttaa ja reitin valintaa mitä suunnittelin, siis ennen bonus tehtävää J

Karttaa katsoen tarkoituksena ei ollut siis kiertää kaikkia rasteja vaan loppuun ottaa ”kylän” pinnan pikitie rastit jos aikaa jää. Bonus tehtävän tullessa ilmi, suunnitelmat muuttuivat myös siinä määrin että myös ”saari” rastit haetaan tavoitellen siis kaikkia rasteja J No todellisuus tuli hyvin vastaan pikku pummien mukana, vaikkakin rastit löytyivät hyvin mutta minuutti sinne minuutti tänne reitin varrella kuluttaa loppu aikaa ikävästi.

Hypätään suoraan Bonus tehtävään, joka oli tällä kertaa Varjakan mänty, joka on Oulunsalon suurin ja vanhin puu, jolla on ikää  noin 350–400 vuotta. Puun pituus on 18 metriä ja se on 1,6 metriä paksu. Menneinä aikoina laivat käyttivät sitä maamerkkinä purjehtiessaan Ouluun.

Tehtävä oli siis löytää kyseinen Mänty ja leimata männyn lähistöllä olevan rakennuksen sisällä olevassa rastissa, tämähän löytyi ihan mukavasti, eikö niin Janne ;)

Loppua kohti aikaa näytti vielä olevan niin mukavasti että päätettiin Jannen kanssa (joka pölähti jostain puskasta ennen tätä rastia kaveriksi tälle rasti välille) lähteä tavoittelemaan vielä rastit 71 sekä 61 ja 31 pikitie rastit kylän pinnassa. Jossain vaiheessa välähti että 71 jää minulla välistä ja haen 51, 91, 61,sekä 31 jonka jälkeen nätisti maaliin. Janne ei antanut periksi vaan suuntasi 71 kautta ja niin nähtiin kokemuksen tulos että Janne tuli vastaan taas 61 kohdalla  menossa hakemaan 91. Ja kerkesi se vielä maaliinkin ajoissa, jäikö hänellä nyt minuutti tai jotain, mutta sehän riittää ja pisteitä kertyi enemmän kuin itsellä. 

Mutta ei silti, taso kisassa oli kova ja oltiin jossain 10-30 välillä, kisaajiahan oli lähemmäs 50 miesten sarjassa, tarkemmin Hokkis 8, Janne 16, Joni 19 ja Arto 27, joten hyvästä treenistä tämä kävi kesän kisoja ajatellen. Voittajille täytyy nostaa hattua, muistelen että 3h30min ja kaikki rastit-on se kone se voittaja J Ja tulihan meidänkin Teamiin menestystä, Ulla se taas nappasi naisten sarjan voiton, vaikka lähdössä meinasi että nyt annetaan myös muille mahdollisuus, Ei se kisa vietille mitään voi J

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä ja toivottavasti järjestäjät jaksavat värkätä samanlaisia tilaisuuksia tulevaisuudessakin, kyllä sieltä jotenkin paistaa kokemus millä näitä järjestetään. Itselleni tämä järjestyksessään 15th Muddy-X oli toinen muddy ja ensimmäinen ittekseni, muttei varmasti viimeinen. Ja vielä loppuun, kunnon vehkeillä on kiva kisata, Canyon maastopyörä sekä Canyon ja Noname pyöräily varusteilla homma onnistuu! Suosittelemme.

Team 1Life,

Joni

7summits Ylläksellä - Rakkautta ensi silmäyksellä

Valmiina lähtöön. Kuva: 7summits 

Se oli joskus viime vuoden lopulla, kun kuulin tästä häppeninkistä eka kerran. Jo sillon aattelin, että TOI on mun juttu - se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lappiin ja sen tuntsiin mulla oli ollut jo yli 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde. Ei siis ihme, että 7 tunturin huipun vallottaminen 12 tunnissa tuntui seksikkäältä, jopa eroottiselta. :). Nyt vain piti löytää tarpeeksi hullu kamu, jonka kanssa jakaa tämä tunne. Onneksi saman tiimin Janne suostui pariksi pienen suostuttelun jälkeen. Spekulointi kisaa varten alkoi about tammikuussa huipentuen viimeiseen viikkoon, jolloin laukattiin kaupoissa ja testattiin sopivia vermeitä. Endorfiininmetsästäjän kohdalla kisa kesti 2 kuukautta, mutta meidän kohdalla siihen meni jälkipeleineen 4 kuukautta, jollakin varmaan vieläkin enemmän. :)

Vielä kisaa edeltävänä iltana arvottiin, että otetaanko lumikenkiä mukaan, kun keli vaikutti niin plösöltä. Päätettiin ottaa varmuuden vuoksi ja alle laitettiin normaalit pakkaskelin luistelusukset, kun varastosta ei juurikaan muita löytyny. Nousukarvoiksi valikoitui pitkät, joita vähän tuunattiin. Tarkoituksena oli kiertää reitti ns. vastapäivään, jotta ehtisimme valloittaa mahdollisimman monta baanatonta tuntsaa ennen kuin hanki pettäisi kunnolla. Kukaksen ja Kuerin ehtisi vallottaa myöhemminkin, kun niille molemmille meni kunnon baana. Lisäksi Ylläs kannatti ottaa ekana, koska valmiita rinteitä ei saanut nousta rinteiden aukioloaikana. Näin taisi ajatella moni muukin.

Se on menox. Kuva: 7summits

Kisa-aamuna herättiin klo 4.30 simmut ristissä. Onko ihan pakko nousta? Ylös päästyämme pidettiin semmosta mekkalaa, että kohta koko mökki oli pystyssä. Heitettiin aamupala huiviin ja ampastiin luontokeskus Kellokkaaseen, josta siis tapahtuisi lähtö klo 6 lyhyen kisainfon jälkeen. Lähtöviivalla bongattiin, että meillä oli aikaste isot reput, jos vertasi muihin sukkahousumiehiin. Ollaanko me retkelle menos? Se näkyki heti ekassa nousussa, kun kiivettiin Ylläksen päälle loivinta mahdollista rinnettä. Luistelu tuntui takkuiselta eikä suksikaan tuntunut luistavan, niinpä viritettiin nousukarvat pohjiin säästääksemme ihteä ja reisiä. Ylläksen yllä oli sumua, mutta mitä ylemmäksi kiivettiin, sitä kirkkaammaksi keli muuttui. Oli hienoa kiivetä sumuverhon läpi Ylläksen huipulle katselemaan maisemia. Alas tullessa mamoiltiin ja valittiin jälleen loiva rinne ja päästiin alas suhteellisen nopeasti, mutta takkiin tuli aika monta minuuttia.

Kesängille päätettiin mennä Kellostapulin itäpuolta ja sitten Pirunkurua pitkin ylös. Se tuntuikin aluksi ihan hyvältä idealta, mutta heitettyäni 90 kilon ruhollani kunnon lipat erään möykkyisen mäen juurelle, mieli muuttui. Päin peetä meni tämäkin homma. Kieriskelin maassa pari minuuttia kivusta ulvoen ja totesin häntäluun saaneen osumaa. Hetken jo ajattelin, että kisa oli siinä, mutta kerättyäni luut, hiuslisäkkeen, hampaat ja proteesit, kampesin itseni ylös ja jatkoimme matkaa. Samalla totesin, että myös vasen peukalo oli venähtänyt, joten musta tuli ihan lammas, joka hiihteli häntä koipien välissä. Päästyämme vihdoin Pirunkurulle otettiin sukset jalasta ja käveltiin se ylös. Oli muuten suorastaan pirullinen nousu. Ylhäällä seurasimme korkeuskäyrää ja Kesängin huiputus onnasi suhteellisen helposti noin 2 tuntia lähdön jälkeen. Otettiin vähän evästä ja saatiin seuraksi Kovat pojat. Kovat pojat läksivät Lainiolle länsipuolta hiihtämällä, me suorinta reittiä lumikenkäilemällä, kun ne kengätkin oli kerran mukana rahdattu.

Lainion huiputus reilun 3 tunnin kohdalla oli yksi kisan tähtihetkistä. Ei ollu helppoo löytää huippua, kun näkyvyys oli noin 30 metriä. Ei siinä mitään, ihan sumussahan me oltiin oltu ennenki ja olihan näkyvyys sentään parempi kuin Haltilla aikoinaan. Luotettiin siihen, että suunnassa pysymällä ja ylöspäin kapuamalla huippu kyllä tulee vastaan ja niin se tulikin, vaikka aika monta kertaa luultiin jo huipulla olevamme - meitä siis huiputettiin. Lainion huipulla päätettiin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnata rinne alas juoksemalla lumikengin itäpuolelta, josta oli lyhin reitti hiihtoladulle. Sitten sukset jalkaan ja kohti Aakenusta, jonka juurella totesimme, että on paree laittaa skinit alle. Samalla karttaa vilkuillessa kummasteltiin Aakenuksen huippujen nimiä. Pallilaki ja Moloslaki ovat arvatenkin saaneet nimensä Aake-pojan miehekkäästä muodosta. :)

Ohessa voittajien reitinvalinta. Meidän reitti oli hyvin samankaltainen paitsi että käytiin Aakenuksella ennen Pyhätunturia. Kuvasta näkyy myös se Aakenuksen muoto. :) Kuva: 7summits

Kovat pojat saapuivat myös Aakenuksen juurelle, joten laitettiin hanaa, mutta missattiin vauhdin huumassa yksi risteys ja vedettiin väärää uraa pitkin ihan kuutamolle paikkaan, jossa kukkui äimän käki. Jotain puoli tuntia siinä hukattiin. Paikallistettiin itsemme jostain 7 suon takaa ja vedettiin omaa uraa usvaiselle huipulle yhdessä Kovien Poikien kanssa. Mukavia poikia ovat, mutku ei niistä takiaisista taho oikeen eroon päästä, ei vaikka eksyy. :)  Lasku Aakenukselta alas noin 5 tunnin kohdalla oli kaikkine pomppuinen ja kurveineen yksi kisan kohokohdista. Välillä vauhti kiihtyi sen verran hurjaksi, ettei auttanu muu kuin ajaa umpeen. Laskin pylly pitkällä, sillä enää ei ollu varaa kaatua pepulle, sen verran häntää kolotti. Puolivälissä laskua oli toinen Ylikiimingin Nuijamiesten kivikovista ukoista kenossa, kun oli kuulema reisi rampannu hangen pettäessä. Ihmekös tuo, kun olivat vetäneet koko reissun ilman nousukarvoja - Respect! Heitettiin kamuille vähän suolaa ja kohta ne jo tuli meiän ohi.

Käytiin kattomassa Varesparkumassa miltä siellä näytti - kannatti käydä. :). Kuva: 7summits

Pyhätunturille kiivettiin itäpuolelta lumikengillä, kun hanki ei tahtonut suksea enää kantaa. Pienillä lumikengilläkin olimme välillä munia myöten hangessa. Tarpominen oli hidasta ja aikaa kului. Huiputuksen jälkeen reilun kuuden tunnin kohdalla vaihdettiin sukset jalkaan ja laskettiin ihan höyrypäinä alas kaatuneitten puitten päällystämää rinnettä, johon en menis uuestaan ees telakoneella. Mentiin vuoronperään mukkelismakkelis päätyen mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja vain ihmeen kaupalla selvittiin siitä ilman loukkaantumisia ja välinerikkoja. Laskun jälkeen päätettiin pitää Kotamajalla pieni tuumaustauko - kylläpä oli muuten munkit maullaan. Kovat pojat tuli "yllättäen" perässä ja olihan heitä ehtiny tulla jo ikävä. Tuntui jo, ettei ees osata mennä ilman niitä. Niiltä oli sauva hajonnu laskussa, joten päätettiin antaa niille meitin varasauva, ettei vaan erottas. Pojat olivat nimensä verosia, sillä ottivat meiltä vastalahjaksi lumikengät kantoon. Siinäpä vasta gentlemanneja, joita ei kasva ihan joka oksalla - Respect!

Kotamajalta lähettiin rauhakseen kohti Kukasta ja oltiin varmoja, että nyt päästään vihdoin eroon Kovista pojista, vaikka mukavia poikia olivatki. Lähettiin epähuomiossa kuitenki väärään suuntaan, koska katottin kai vahingossa kesäreitin kylttiä. Taisi kohtalo puuttua peliin. Palattiin takas ja kiivettiin Kukakselle hieman Kovien poikien perässä. Kukas huiputettiin reilun 7 tunnin kohdalla ja todettiin, että suksen luisto on yhä kehnompi. Alamäkeenki sai lykkiä ihan kunnolla. Äkäslompoloa lähestyttäessä tehtiin parempi reitinvalinta ja saatiin noin 5 minsan ero Koviin poikiin Kuertunturin lakeen mennessä, jonne kiivettiin skineillä, koska hanki petti isot miehet. 

Kuertunturin laella, reilun 9 tunnin kohdalla, oli yksi reissun kohokohdista, kun pääsin omien litkujen loputtua lutkuttamaan Jannen kainalosta juomaa ihan antaumuksella - siinä tuli ihan lapsuus mieleen paitsi että maku ja tuoksu ei ollu sama. Janne taisi nauttia siitä vähintään yhtä paljon. Sen jälkeen ihailtiin upeita maisemia yhdessä Jannen kanssa. :) Kuertunturilta tultiin alas sellasta kyytiä, että taisi siinä väsyneillä jaloilla pari mutkaakin suoristua - oli muutes hengenlähtö lähellä, mutta ainaki oltais lähetty onnellisina. Äkäslompololle laskeuduttuamme todettiin, että eihän tästä vesihiihosta tuu yhtään mitään. Kun kaiken lisäksi hiihtoreitti teki aikamoisen ketunlenkin, mentiin loppu juoksujalkaa auringon antaessa meille lisäenergiaa. Maalissa ero Koviin poikiin oli 10 minsaa kokonaisajan ollessa hieman päälle 10 tuntia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Järjestäjän tarjoama kylmä olut lisäsi sopivasti endorfiinihumalaa ja keittokin upposi ku häkä. Loppusijoitus oli 7 tuntsan huiputuksen jälkeen 5. Kolmen joukkoon pääsy olis vaatinu lisää rokkenrollia.

Loppuun otettiin parin kilsan juoksu monot jalassa. Kuva: 7summits

Hyvä kisa, parempi mieli. Kuva: 7summits

Ennen palkintojen jakoa saatiin kuulla parin kokeneen tunturijyrän suulla, että jo viime vuosisadalla oli tehty tätä samaa, siis valloitettu viittä tai useampaa huippua saman päivän aikana. Toki vehkeet oli sillon olleet vähän erilaisia. Siinä oli sitä historian siipien havinaa. Oli tosi kiinnostavaa tarinaa.

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus ja mahtava piristysruiske koko keväälle, vaikka alun loukkaantuminen hieman häiritsi sen naatittavuutta. Haaverin jälkeen meiän kisa meni enemmän tai  vähemmän retkeilyks ja hyvä niinki. Kisa tarjosi hyvät puitteet niin kilpailunhaluisille sukkahousumiehille kuin rentomielisille randotyypeille. Sää oli aika pilvinen ja lauha, mutta kisan loppupuolella nähtiin jo vähän maisemiakin. Sumu oli mukava lisämauste. Ensi vuonna pitää lähtä mukaan ehdottomasti uudelleen. Sitä varten pitää saaha lisää munaa alamäkien laskemiseen, sillä nyt me oltiin niissä ihan laamoja, vaikka loppua kohti sekin hieman parantui. Myös suksien luistoon voisi panostaa, mutta ihan parhaita suksia tuonne ei kannattane ottaa. Keli vaikuttaa varustukseen, mutta jatkossa lumikengät saa jättää kotiin. Ensi vuonna vuokrataan vieläkin isompi mökki, jotta saahaan vieläkin paremmat jälkipelit. :) Team 1Life kiittää kisaorganisaatiota ja muita kanssakisaajia. Erityiskiitos Teemulle, Jarkolle, Markukselle ja Tommille. Ja tietysti Koville pojille. :) Tehtävä suoritettu.

Janne säätää leimauskortin kanssa. Kuva: 7summits

Terveisin,

Hokkis

Vasaloppet - Ruotsalainen Miina ja Suomalainen Tiina

Päästiin lähtemään lähtöryhmästä 3, vaikka ei se 2 kauaksi jäänyt.

Kun pari vuotta sitten käytiin Vasaloppetissa, siitä jäi sen verran hampaankoloon, että pakkohan se oli lykkiä uudestaan, vaikka ajettavaa matkaa oli suuntaansa lähes 1200 kilometriä (Oulu-Haaparanta-Sälen). Yksi syy reissuun oli myös sillä, että Hotti halusi juhlistaa tällä tavalla (lähteä pakoon) 30-vuotis vai oliko se 40-vuotis päiviään. Ajettiin kolmeen pekkaan (Valtsu, Hotti ja Apsi) koko perjantai-päivä ja yövyttiin Mörkretissä (pimeydessä), joka sijaitsee Fulufjällenin kansallispuistossa. Mörkret valittiin yöpaikaksi lähinnä sen vuoksi, että sieltä suunnasta on huomattavasti vähemmän ruuhkaa kohti Säleniä. Lauantaina käytiin aamulenkillä upeassa Fulufjällenissä, jonka jälkeen suunnattiin noin 100 kilsan päähän Sälenin lähtöpaikalle testaamaan sivakoita, palauttelemaan ja fiilistelemään. Sälenissä ihmeteltiin samalla pastapaikkojen valtavaa määrää ja pitihän sitä vielä pastat käydä huitasemassa. Siitä sitten vielä takaisin Mörkretiin hiomaan taktiikkaa ja laittamaan viimeiset hermokerrokset suksiin. Tavoitteena oli ottaa mitalit keinolla millä hyvänsä, joten alle kuuden tunnin aikaa lähdettiin hakemaan. Lisäksi itselläni oli heko tavotteena tehdä Apsista hakkelusta, sillä niin monta kertaa olin sille hävinny.

Ruotsin korkein vesiputous Njupeskär (95m) oli jäässä.

Se on moro - Hotille tuli yhtäkkiä valtava kaipuu tunturiin, mutta matka tyssäsi heti alkuunsa, kun polvi ei enää noussu. 

Kisa-aamuna herättiin klo 3 silmät turvoksissa - tankkaus vaikuttaisi ainakin olevan kohdallaan, kyllä tästä hyvä päivä vielä tulee. Laitettiin kamat kasaan ja syötiin maukas aamupala, jonka majatalon isäntä ystävällisesti tarjosi jo klo 3.30. Klo 4.15 hurautettiin Säleniin, jossa oltiin perillä noin klo 6. Auto pysäköitiin parin kilsan päähän, vaikka olisi sen näköjään myös lähemmäksi saanu. Klo 6.30 oltiin lähtöalueella ja vietiin samantien sukset karsinaan, mutta liian myöhään - saatiin takarivin paikat omasta lähtökarsinasta, vaikka oltiin 1,5 tuntia ennen lähtöä paikalla, eikä edes suomalainen hymy auttanut asiaa. Heräsi kysymys, että mihinkäs aikaan täällä oikein pitää olla, jos oman lähtöryhmän eturiviin halajaa? No siinä jäi kuitenkin riittävästi aikaa tutkailla bajamajat, syödä pullaa ja fiilistellä. Klo 7.50 piti olla lähtökarsinassa ja niin me oltiinkin, mut heti sen jälkeen Apsille tuli ne pelätyt supistukset. Ehinks mä vielä käymään tuola helpotuksessa? Kyllä nää ehit ku et jää sinne asumaan. Siinä vaiheessa huusseihin ei ollut enää jonoa, joten Apsi oli viivalla alta aikayksikön vessapaperit roikkuen housunpielistä.

Tunnelmia noin tuntia ennen lähtöä.

Ei reissua ilman pullaa.

Bajamajoihin riitti jonoa. Olisi kannattanut käydä vasta juuri ennen lähtöä.

Klo 8 tapahtui jotain. Lähtöpuomi laskeutui ja eliittijoukot ampas matkaan. Jaa, jokos ne lähti? Mitäs me näille pullille tehään? Kyllä pulla suussa pystyy hiihtämään, ei sitä auta hukkaan heittää. Ei muuta ku vikat nyrkit ja matkaan lähes 16000 hiihtäjän kanssa. Nyt mä tiedän miltä murkuista tuntuu sielä pesässään. Eka kilsa meni suht kivuttomasti, mutta oli arvattavissa, että heti kohta tulevaan parin kilsan mäkeen tulee pato. Apsi pääsi pitoineen luikertelemaan mäen aika hyvin ylös, mutta minä olin ilman pitoja vaikeuksissa ja porukkaa tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mäen päällä olin ihan kanveesissa. Jos olisin ollut nyrkkeilykehässä, tuomari olisi viheltänyt jo pilliin, mut epäonnekseni sain jatkaa kisaa. Eihän tässä ole enää kuin 87 kilsaa jäljellä. 10 kilsaa siinä meni toipuessa, mutta sitten alkoi jokseenkin kulkea ja aloin jahdata Apsina ihan sutena. Ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä liukkaita baanoja ei ollut kuin pari. Sama sävel jatkui läpi kisan - ylämäessä tuli aina pataan, mutta alamäessä teki kutaa. Pitkin matkaa piti varoa ruottalaisia miinoja. Se siis tarkottaa sitä, että lähes jokaisen mäen alla ja kurvissa oli joku Eriksson pylly pitkällä mua oottamassa. Ei siinä auttanut muu kuin perään ajaa. :)

20 kilsaa ennen maalia vauhtini alkoi hiipua. Aloin olla jo ihan desperado, kunnes näin takaa tulevan suomalaisen naisen. Siinä suomalaisen naisen perässä hiihdellessä unohtui kaikki väsymykset, kivut ja murheet. Suomalainen nainen on antanut mulle aina uutta latinkia ja niin kävi tälläkin kertaa. Hiihdettiin yhtämatkaa toisiamme kirittäen maaliin ihan hyvää vauhtia. Aikaa oli kulunut siinä vaiheessa 5h 43 min. Apsi oli ehtinyt maaliin puoli tuntia aiemmin ja Valtsu tuli maaliin 25 minuuttia myöhemmin. Kärki hiihti raskaasta kelistä johtuen hieman päälle neljään tuntiin, joten mitalit saatiin kaulaan. Mitalin saa siis kaikki, jotka häviävät voittajalle alle 50% voittoajasta. Tänä vuonna siihen riitti hitaasta kelistä johtuen noin 6h 15 minuuttia. Kisan jälkeen piti vielä hakea auto Sälenistä. Ja kukako hakee - no Hotti tietysti, kun sillä on ne synttäritki. Sitten syömään ja matka jatkui noin 20 kilsaa lähemmäksi Oulua, jossa mentiin yöpuulle väsyneinä, mutta onnellisina.

Maalikamerakuvan perusteella en ole ihan varma olinko 2275. vai 2274. Hetken jo harkitsin protestin tekemistä. :)

Mitalit teki kutaa.

Ihan heti en välttämättä lähtis hiihtämään Vasaloppetia uudestaan pelkällä tasurilla. 10000 liiketta vatsalihaksia, selkälihaksia ja kyykkyjä vajaan kuuden tunnin aikana on pikkasen liikaa - ainakin tolla kelillä (pakkasta -2 ja uutta lunta tuli pitkin matkaa). Olisihan se varmasti menny, jos olisi reenannu enemmän tasuria ylämäkeen, mut täälä Pohjanmaalla olosuhteet siihen ei ole kovin ihanteelliset. Ylämäkitasuri vaatii ihan eri lihaksia kuin tasamaan tasuri - nyt mä sen uskon. Erityisesti vatsalihakset ovat kovilla. Ja jotenkin tuntui, ettei suksikaan oikein toiminut ylämäessä. Ilmeisesti painopiste muuttui sen verran, että suksi liimaantui mäkeen tai siltä se ainaki tuntu. Selityksen makua. Nooh, oli miten oli, oppia saatiin taas koko rahan edestä. Muksa reissu kaikesta huolimatta.

t. Hotti

Lost in Kajaani Winter Edition

Kuva:LIK organisaatio

Aivan fantastinen kisa takana ja mieletön fiilis ensimmäisen talviseikkailun jälkeen. Saatiin tiimistä lopun viimein kaksi joukkuetta mukaan kun Joni hälytettiin kisaan mukaan viikon varoajalla Ullan pariksi. Usein (melkein aina) joukkueisiin tulee muutoksia, tänne lähti mukaan 1Life (Janne&Jukka) sekä 1Life Mix (Joni ja Ulla). Miten kaikki sitten lopulta menikään, siitä seuraavassa… Kaikkihan ei yleensä mene kuin Strömssöössä ja meille se ei mene ikinä. Kisaan valmistauduttiin huolella muttei sitten kuitenkaan riittävällä tarkkuudella. Tärkeiden välineiden osia unohtui kotiin, tavaroita unohtui kotiin ja viimeistään osia välineistä tippui Oulu-Kajaani välille. Kaikesta selvittiin kuitenkin tiiminä ja riittävällä periksi antamattomuudella, niillä tullaan toimeen mitä on saatavilla ja sitä se seikkailu-urheilu itsessään on jo opettanut. Pelkästään saapuminen kisapaikalle venyi miesjoukkueella iltayhdeksään ja kisasuunnitelmaa hierottiin ajomatkalla puhelimella, kiitos Jonin ja Ullan. He olivat valuneet paikalle hyvissä ajoin toisin kuin miesten joukkue ja olivat ehtineet valmistautua rauhassa. Meidän saapuessa paikalle Joni ja Ulla vetivät jo pyjamaa niskaan, ennen sitä olivat ehtineet tutkia maastoa ja tarkastelleet mahdollisuuksia jäällä liikkumiseen. Tästä pitäisi ottaa mallia myös miesjoukkueen jäsenillä, mutta jospa se homma toimisi jo seuraavassa startissa.

Kisajärjestäjä asetti hienon haasteen ja kulkutavoista käytiin kovaa spekulaatiota ennen kisaa. Tarjolla oli hiihtoa, pyöräilyä, juoksua, lumikenkäilyä sekä kaikkien näiden yhdistelmiä. Päädyimme lopulta puhtaaseen hiihto ja pyöräily jaotteluun. Samaan päätyi myös sekajoukkue ja hyvältä vaikutti tässä vaiheessa. Pientä jännitystä iski elämään kun päätettiin että Janne ottaa aamulla suunnistusvastuun. Kyseessä oli ensimmäinen hiihtosuunnistus kokeilu, eikä yhtään onnistunutta pimeän suunnistusta vielä takana ja suunnistus varmuus vaihtelee yhteislähdön hässäkästä johtuen. Haasteet on kuitenkin otettava vastaan kun sitä tarjotaan, eikö vain. Sekajoukkue lähti matkaan Ullan kokemuksella ja suunnitelma oli luotu jokaista mutkaa myöten. Molemmat joukkueet lähti matkaan hiihtämällä ja ukkotiimi ylioptimistisilla suunnitelmilla, jälleen kerran J Onneksi kriittisiin kohtiin merkittiin varoaikoja, jotta miehet heräävät muuttamaan suunnitelmia. Lopulta suunnitelmat muuttuivatkin lähes koko kisan ajan...

Kaksi erillistä suunnitelmaa, mutta lähtökohdat olivat samat tai ainakin melkein. Miesjoukkueen yöunet jäi kolmeen tuntiin sekajoukkueen kuutta tuntia vastaan. Toisaalta valvominen on jo perussettiä, joten se ei keskittymistä paljon häirinnyt. Sähäkkien aamutoimien jälkeen oli kisan aika, kello kuusi tärähti lähtölaukaus ja joukkueet säntäsivät matkaan kuin varpusparvi. Kaikki eri suuntiin ja vaikka minkälaisilla varustevirityksillä. Meidän tiimit päättivät vääntää ensin puolipäivää suksilla ja toisen puolikkaan pyörillä. Sekajoukkue oli vienyt välineiden säädön ihan omiin sfääreihin ja pukeneet sukkahousuja monojen päälle, jotta lumi ei paakkuunnu pohjaan. Tämä ei muuten toiminut! Molemmilla joukkueilla oli ensimmäisillä rastiväleillä pientä haastetta etäisyyksien hahmottamisessa ja tästä aiheutui pientä hakua. Pimeällä suunnistaminen ja kartan iso mittakaava aiheutti hetkellisesti pientä päänvaivaa. Tiimin joukkueiden reititkin kohtasivat pariin otteeseen alkumatkalla, jonka jälkeen miesjoukkue lähti hakemaan kävelypolkuja pitkin kauempana häämöttäviä rasteja ennen ensimmäistä Questiä (Q21).

Puhallusputket kovassa käytössä, Kuva: LIK organisaatio

Tandem hiihtoa, Kuva: LIK organisaatio

Ensimmäiseen Questiin (Q21) mennessä oltiin ehditty kokeilla kaikkia mahdollisia alustoja hiihtopohjasta kapeisiin kävelypolkuihin ja läpi tultiin välillä myös umpihangen puolelta. Questilla päästiin ampumaan nukutusnuolia puhallusputkella vai oltiinko vain niin väsyksissä että ne vain tuntui nukuttavan. Ohi ammunnoista sai kiertää 50 metrin kierroksen tandemsuksilla. Oli muuten melkoiset karvalankut, mutta onneksi meidän puolilatinolla Jukka-pojalla on rytmi veressä ja saatiin homma helposti pakettiin. Tästä matka jatkui hiihtäen vielä pari tuntia seuraavalle Questille (Q22). Tästä lähtiessä molemmat joukkueet tetsasivat autotietä kelkkareitin sijaan ja oli muuten mahtava keli seuraavat viitisen kilometriä. J Miesjoukkue joutui tällä välillä ensimmäisen kerran tunnustamaan että aamun pummaukset ja reitinvalinnat olivat tehneet tehtävänsä. Jouduimme oikaisemaan ja jättämään ison määrän pisteitä myöhempää hakua varten. Tärkeät rastit 6G ja 8B jäi miehiltä hakematta kun aikataulusta oltiin jo kolme varttia myöhässä. Sekajoukkueella oli taas suunnistusjärjestys hieman erilainen.

Hiihdon loppuosuus ennen tehtävärastia Q22.

Q22:lla lähestyttäessä piti poimia pari rastia Vimpelinvaaralla. Viimeinen rasti osoittautui haastavaksi kun alue oli miinoitettu muilla rasteilla ja kaikkia polkuja ei löytynytkään kartalta. Mitä epävarmat jannut tekevätkään? Leimaavat tietenkin neljä viimeistä rastia ihan varmuuden vuoksi. J Tästä questille ja suorittamaan tehtävärastia, jossa tarkoitus oli hiihtosuunnistaa karttaan ja maastoon merkittyä reittiä myöten ja merkitä karttaa neulalla jokaisen reitillä olevan hisu-rastin paikka 20m säteellä. Suorituksen aikana tuli mieleen että olisiko tästä pitänyt jälleen kerran ottaa suoraan penaltyt ja jättää tehtävä suorittamatta. No, niin totisesti olisi pitänyt tehdä kun sekajoukkue otti yhden ja miesjoukkue kaksi sakkokiekkaa neljästä. Sakkokierroksella paukuteltiin tiukka syöksylasku alas ja sama ylös, joka oli hapokkailla reisillä sekä noin 7 kilon repun kanssa haastava pysyä pystyssä.

Tästä suunnaattiin vaihtopaikalle välppään kamat pyöräilyä varten. Sekajoukkue tuli vaihtoon hieman miesjoukkueen jälkeen ja heillä vaihto sujui jopa esimerkillisen hyvin ilman turhia välppäämisiä. J Mites vaihto menikään miehillä, no jatkettiin siitä mihin aamulla jäätiin. Jukan polkimesta tippui lukituksesta kriittinen osa välille Oulu-Kajaani ja vaihtopoljinta koitettiin vaihtaa ennen pyöräilyyn lähtöä, samalla Janne juoksi edes takasin kun ensin unohti täytellä juomareppua ja sitten vielä muita tavaroita piti hakea milloin mihinkin tarkoitukseen. Rikkinäistä poljintakaan ei saatu lopulta irroitettua kun kierre oli juminut kampeen kiinni. Jukka oli varmaan insinöörimäiseen tapaan käyttänyt kiinnittäessä astetta isompaa vipuvartta. J Säädimme lopulta turhaan varttitunnin ylimääräistä. Tästä molemmat tiimin joukkueet suuntasivat lopulta kohti Q23 ja lumilinnaa joen rannassa. Tehtävänä hakea sanoja ”karttaan” merkityistä paikoista, sanoista saatiin koottuna Ukkohallasta alkaa lost in kajaani. Näillä sanoilla seuraavan kesän seikkailukisasta odotettavissa mahtava viritys.

 

Q22:n tehtävärasti, Kuva: LIK Organisaatio.

Tästä joukkueet painelivat eri reitin valinnoilla miesten hakiessa isot rastit joen rannasta ja sekajoukkueen hakiessa pienet pohjoisen rastit. Molemmat koittivat sovittaa saapumisen viimeiselle Questille (Q24) parhaimpaan aikaan. Viimeisin quest osoittautuikin väsyneille miehille haastavaksi kun louhoksella Quest-rastin teema oli kiivetä ylös mäen päälle lukemaan A4 verran tekstiä ja koettaa painaa yksityiskohdat mieleen ilman muistiinpanovälineitä yms. apuvälineitä. Alhaalla odotti vuorollaan kolme kysymystä ja väärästä vastauksesta pitää kiivetä takaisin mäki ylös tarkastamaan mikä on oikea vastaus jotta pääsee jatkamaan seuraavaan kysymykseen. Miehillä homma ja aivot eivät toimineet, joten ylös saatiin kivuta kaksi ylimääräistä kertaa ja yksi kysymyksistä ei meinannut taipua edes toisella yrittämällä kun muisti toimii kuin kanan lento. Sekajoukkue oli hieman nohevampi ja jumppasivat vain yhden sakkonousun tarkistamaan vuosilukua.

Kriittinen rastin haku.

Questin jälkeen sekajoukkue suuntasi rastia 4G ja 20B, ottaen vielä muutaman lisärastin matkalla. Miesjoukkue kuuli Questiltä lähtiessä että ero kärkeen 20 pistettä ja oli pakko lähteä hakemaan riskillä 30 pisteen rastia kartan kauimmaisesta kolkasta. Riskinä oli yrittää järven yli varorajaa pitkin tai sitten oli kurvailtava 30 pisteen kanssa maaliin. Järven ylistys kuitenkin onnistui mainiosti ja kävimme loppukirin turvin haalimassa yhteensä 51 pistettä.

Maaliin päästiin viimeisillä voimilla, no Janne pääsi, kun Jukalla pyörä olisi kulkenut vielä hieman kovempaan. Kahlattiin näytöstyyliin viimeiseltä rastilta pyörien kanssa risukon läpi, uhmaten järjestäjän varoitusta jättää pyörä kisapaikalle ennen viimeisen rastin hakua. Mutta mehän ei turhia nössöillä, väsyneenäkään. Sekajoukkue oli ehtinyt jo tovin odotella maalissa ennen Jannen ja Jukan saapumista. Maalissa nopea tilanneanalyysi ja järjestäjä oli päivittänyt tuloksia niin rivakasti että osasi sanoa joukkueen sijoittuneen neljänneksi ja erojen olevan tiukkoja. Raastavaa kisata 10 tuntia, erojen ollessa sijoilla 1-4 seitsemän pistettä! Tässä on kuitenkin myös Rogainingin hienous kun yksikään joukkue ei suorita kisaa samalla taktiikalla, mutta ollaan silti lopputuloksissa lähellä toisia. Kokemus erottaa jyvät akanoista ja toivottavasti tästä saatiin kisavarmuutta tuleviin koitoksiin. Sekajoukkue suoritti kisan loistavalla varmuudella voittaen oman sarjansa. Kisana talviseikkailu oli aivan mahtava elämys ja järjestäjä sai taiottua kisasta todella mielenkiintoisen setin. Tämän tyylisi uusia kokemuksia tavoitellaan jatkuvasti ja suosittelemme ehdottomasti jokaista lajin harrastajaa talvikisaa kokeilemaan. Ensi kesänä Ukkohallasta 1Lifen tiimi starttaa taas ainakin kahden joukkueen voimin.

Terkuin,

1Lifen tiimi

Fäbodaloppet - Mies naista ja mies miestä vastaan

Mikä ihmeen Fäbodaloppet? No, se on Pietarsaaressa järjestettävä massahiihto, jossa hiihdettävä matka on 42 kilometriä pertsaa. Yleensä se kierretään yhtenä lenkkinä, mutta tänä vuonna siellä lykittiin kaikkiaan 5 kiekkaa reilun 8 kilsan lenkkiä. Otettiin kyseinen hiihto prokkikseen lähinnä sen vuoksi, että se on Jämin, BotniaVasan, Kauhahiihdon ja Finlandiahiihdon ohella yksi Vasaloppetin luokitteluhiihdoista. Tarkoitus oli siis luukuttaa siellä sellaiset ajat, että lähtöryhmänä voisi olla joku muu kuin 10. Puskaradiosta kuultiin, että maasto on aikaste littanaa, joten taktiikkana oli lähteä liikkeelle ilman pitoja. Eikä meitä muutenkaan olisi pidellyt mikään. Menossa mukana oli Hotti ja Apsi sekä Valtteri.

Saatiin lähtöpaikat heti kuuman ryhmän perästä, vaikka koitettiin näyttää huippuhiihtäjiltä. Eka kilsa piti kuulemma hiihtää rauhakseen jonku perässä, mutta se joku tais hiihtää tosi kovaa, ku multa meinas lähtee taju jo ekassa nousussa. Hetken aikaa sinnittelin Apsin perässä, mutta aika pian oli todettava, että sen vauhti on mulle tälläkin kertaa ihan liian kova. Löysin mielestäni sopivan letkan, mutta jo ekan kiekan jälkeen piti jäädä juottopaikalle vähän pitemmäksi aikaa odottelemaan seuraavia hiihtäjiä. Lähdin peesaamaan isokokoista "karhua", mutta olin taas jojon päässä. Oli pikkasen hankalaa seurata kaveria, joka hiihti pidoilla. Ylämäessä jäin aina jälkeen, mutta alamäessa tulin taas kantaan. Toisen kierroksen jälkeen olin ihan valmista kauraa, mutta oli pakko pysyä sen Svenssonin peesissä vaikka rimpuillen, kun muita ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Neljännen kiekan aluksi saatiin takaa uusi kaveri junaan. Se Jansson meni samantien ohi ja läksin peesiin. Kyyti oli kuitenkin kylmää ja Svensson jäi asemalle. Henkimet alkoi toimia koko ajan paremmin ja pysyin perässä suhteellisen helposti. Kierroksen puolivälissä oli juottopiste ja Jansson jäi sinne seisoskeleen. PITÄÄKS MUN MUKA VETÄÄ VAI? Janssonia ei alkanu kuulumaan, joten jatkoin matkaa yksin. Suksi tuntui luistavan ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Ero Apsiin oli siinä vaiheessa noin pari minuuttia. Kyllä mä saan sen vielä kii.

Viimeiset kilsat vedin nollat taulussa, vaikka en tietääkseni ookkaan mikään ampumahiihtäjä. Maalialueelle päästyäni luulin tulevani maaliin, mutta kaarsin kierroksella ohitettavien vuoksi väärälle kaistalla ja missasin loppusuoran. Hiihdin siis sujuvasti seuraavalle kierrokselle, vaikka näin Apsin olevan jo maalissa. Ehkä ajattelin maalisuoran olevan toisaalla tai sitten en ajatellut yhtään mitään. Ylimääräsen kilometrin jälkeen aloin kyselemään muilta hiihtäjiltä, että missä se piip maali on, mutta eihän ne tietenkään suomea ymmärtäny. Käännyin takaisin ja hiihdin reittiä osin vastapäivään ja löysin maalin. Oli siinä porukoilla ihmettelemistä. Seuraavan kerran otan kartan mukaan. :)

Kisan voiton nappasi Mikko Koutaniemi. Apsi jäi kärjelle reilut 20 minsaa ja minä noin puoli tuntia sekä Valtsu noin 40 minsaa. Naisten sarjassa se ei olisi riittänyt edes podiumille. Käytiin kovia mies naista vastaan kamppailuja, mutta hävittiin ne kaikki! Viimeinen niitti oli Apsin loppukiritappio - ja tietysti naiselle. Kyllä suomalainen nainen on rautaa! Oli varmaankin oikea valinta lähteä liikkeelle tasurilla, vaikka kroppa on ehkä eri mieltä. Kisa oli hieno kulttuurinen elämys ja se oli hyvin järkätty. Parin viikon päästä on Vasaloppet, johon pääsemme lähtemään lähtöryhmästä 3. Valtteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Valtsu viileistä viilein, lähtee näillä näkymin ryhmästä 4.

Terveisin,

Hokkis

PreLostInKajaani Winter edition

Tajunnan räjäyttävä talvikisa tekee vääjäämättä tuloaan ja meidän tiimistä on valmiina Janne, Jukka sekä Joni ja Ulla. Aivan mahtavaa settiä on odotettavissa ja kymmenen tunnin rogaan sisältyy varmasti monia muuttujia. Tiimin periaatteille uskollisena viimeistely treenit tehtiin kisan edellyttämällä tavalla. Otimme lyhyen videoklipin miltä oulun polut näyttävät kuun loisteessa. Videoeditoijamme pahoittelee hienoista yli-innokkuutta ja lupaa seuraavasta setistä vielä hieman tiiviistetympää materiaalia.

Kokeilemme tulevaan kisaan jotain uutta ja kisan etenemistä voi seurata tiimin instagram tililtä @1lifeadventure. Päivitämme kuvia sitä mukaan kun joukkueen jäseniä saadaan matkan aikana kiinni. Kameran lähestyessä olemme kyllä usein olleet niin liukkaita kavereita ettei kunnon kuvaa tahdo saada otettua. Koitamme laittaa tällä kertaa kuvat leveän hymyn kera. Kisasta tulee myös järjestäjän puolesta gepsi seuranta, joten viritellään herätyskelloja lauantaina kello kuudeksi :) Kisan jälkeen luvassa taas syväluotaava raportti joukkueiden edesottamuksista.

Terveisin,

Janne