Ensimmäinen Ultrani, Vaarojen maraton 86km- "Valmistautumatta vaaroille"

Viime vuonna lokakuussa juoksin Kolilla Vaarojen maratonin 43km matkan jo toistamiseen ja silloin jäi kytemään ajatus, että seuraavana vuonna juoksen Ultran 86km. Treenaamisen piti alkaa heti lumien sulattua, mutta juoksulenkit olivat ja pysyivät lyhyinä hyvistä suunnitelmista huolimatta. Maastossa juoksin n. 20km viikossa kahdessa erässä, enimmäkseen kartta kädessä. Pitkät lenkit tein maastopyörällä. Kesäkuussa piti sitten päättää kummalle matkalle osallistun 86km vai 43km? Siinä vaiheessa oli selvää, että juoksukilometrejä oli kertynyt ihan liian vähän, siitä huolimatta laitoin ilmon 86km matkalle.

Loppukesä meni seikkailukisoja kolutessa, Geopark Challenge, Aavasaksan Jotos ja Lost in Kajaani ja elokuussa 2 päivää Tunturisuunnistuksessa Saariselällä. Kisoja oli niin sopivasti muutaman viikon välein, etten ehtinyt juurikaan harjoittelemaan tulevaa Ultraa varten. Kisapäivä koitti ihan liian nopeasti, vähäisien juoksumäärien vuoksi asetin itselleni tavoitteeksi selviytyä maaliin. Hieman ennen lähtöä mietin niitä kaikkia tekosyitä miksi en ollut harjoitellut enemmän..

Ensimmäiset 10km oli alkulämmittelyä, etenin rauhallisesti, alamäet rullasin vauhdikkaasti. 10km kohdalla huomasin kengännauhojen olevan liian löysällä, jalat liikkuivat kengässä tehden rakkoa jalkaan. Olin pitkään juossut jonon keulassa, enkä malttanut siirtyä syrjään nauhoja kiristämään. Vasta Kiviniemen tilalla juomapisteellä kiristin nauhat ja niinhän siinä sitten kävi, että rakot päkiöissä ja pikkuvarpaassa vaivasivat kisan puoliväliin asti. Ensimmäisen kierroksen Ryläyksen jälkeisissä alamäissä alkoi etureidet kramppaamaan. Olin juostessa napannut suuhuni liian vähän energiaa, yritin ladata PowerBarin geeliä poskeen, merisuolaa ja juomaa päälle. Näillä mentiin matkan puoliväliin.

Puolimatkan huoltopisteessä vaatteita vaihtaessa ja rakkoja paikkoessa fiilikset olivat hyvät, mutta jalat kapinoivat vastaan. Hotelli vieressä ja lämmin sauna houkuttivat ihan vietävästi. Viereen istahti teemikaveri Ulla, jonka kanssa pohdittiin kisan jatkamista. Viereen istahti muitakin ultraajia, jotka pikaisesti tankkasivat ja jatkoivat matkaa. Söin järjestäjän tarjoamaa keittoa ja otin särkylääkettä jälkiruuaksi. Sain muilta kisaajilta kannustusta, sanoivat, että kyllä minut noudetaan väliltä pois, jos en jaksa maaliin. No miehän sitten päätin jatkaa.

45 minuuttia taukopaikalla oli kuitenkin jäätävää jaloille.Kierroksen alussa jalat tuntuivat raskailta ja kömpelöiltä, olin varmaan huvittava näky "juostessani" mäkeä alaspäin. Rentous oli kaukana. Mutta sinnikkäästi juoksin eteenpäin ja jalat sitten lämpesivätkin ja toisen kierroksen ensimmäiset 10km kulkivat rauhallisesti juosten. Jalassa olivat nyt Inov roclite-maastojuoksukengät, jotka sopivat hyvin epätasaiselle alustalle. Siitä eteenpäin jatkoin matkaa vaihtelevasti kävellen ja juosten. Muutama selkä tuli vastaan. Pysähdyin juttelemaan hetkeksi ja jatkoin matkaa.

Ennen Ryläystä puhuttelin yhden uupuneen nuoren juoksijamiehen mukaani polun varrelta. Pimeässä, pienessä tihkusateessa matka eteni otsalampun valossa reippaasti askeltaen, yritin välillä juosta, mutta en vaan pystynyt. Energiat olivat vähissä, kuvotti ja oksetti, olin ottanut matkan aikana ihan liian vähän purtavaa. Taskut olivat täynnä BowerBarin geelejä ja patukoita, mutta ne eivät vaan maistuneet. Onneksi juomapussissa oli urheilujuomaa, sen ja merisuolan avulla selvisin maaliin. Kiitoksia myös Joensuun suunnalle Sanna-Marialle joka jaksoi tsempata mua viimeiset 15km.

Viimeinen 2km nousu maaliin jää mieleen pitkäksi aikaa. Aikaa kului matkalla lähes 14 tuntia ja voi sitä onnen tunnetta, kun aloin lähestymään maalia. Ne viimeiset nousut eivät tuntuneet enään jaloissa, fiilikset olivat niin huikeat. Selvisin matkasta, kaikista vaikeuksista huolimatta. Maalissa henki salpautui ja olin liikuttunut, ystävät olivat vastassa onnittelemassa. Kerran elämässä tällaista kokee.

Tankkaaminen ennen  kisaa onnistui hyvin, mutta itse kisan aikana söin kulutukseen nähden ihan liian vähän energiaa. Vähäisten juoksukilometrien vuoksi olin fyysisesti kovilla suorituksen aikana. Toipuminen jatkuu edelleen. Kiitos järjestäjille hienosti järjestetystä kisasta. Ensvuonna ehdottamasti uudestaan, mutta nyt lupaan ihan oikeasti harjoitella.

Teksti: Johanna