"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


tiistai 19. helmikuuta 2013

Talviuni



Aurinko luikahti huurteisen metsän aukiolle ja heti pieni seikkailija koki jälleen kevään pienen ihmeen; syntymän uuteen kauteen, uusiin ääriin. Syksyn Kajaanin kisa latasi kipparin niin kanveesiin, että monsiur Hokkasen verbaalinen nuorallatanssi hankki yksin pienen pitäjän verran lukijoita blogiin viimeisten synkkien kuukausien ajan. Syvimmät osanottoni siitä, mutta näillä tarinoilla ei ole palautusoikeutta.

Kuva hämää enemmän kuin tuhat sanaa, hymy irtosi
 Kajaanin kisan jälkeen vasta miltei koko pullon jälkeen

Vuosi 2012 paketissa ja paketilla kauniit kääreet. Olihan se, äijä meininkiä. 48 tuntia vierailla mailla. Kirsu jäässä ja töppöset tönkässä Mallorcan vuorilla. Kaatosateessa Skånen pelloilla kiekko riekaleina. Kokka kohisten Oulujärven rannattomalla selällä, mankeli hartioilla keskellä järvenlahtea auringonnousussa, riekaleisilla jaloilla töpöttelyä Rokuan kutassa jälleen kerran.

Ratamestarilla huumorintajua Lost in Kajaanissa, 
saatiin kisan sisu palkinto notta vuolla ranteet hyvä maku suussa


Tuli uni simmuun aamu-usvaisella asvalttisuoralla, tilkka paleli 18 tunnin sateen jälkeen, kauniin sanakääntein kerroimme teamikaverille mihin sen melan voisi upottaa poikittain kolmannenkymmenen majavapadon jälkeen Virolaisessa rännissä jota joeksi kutsuttiin, jännästi liikkeet hidastui kymmenasteisessa lammessa, painoi suksi suossa, ihailtiin joukolla erään pyörää jonka ketjut pätki… Sanalla sanoen seikkailtiin.






Vilahti syksy tutuissa merkeissä, ensin ei huvittanut mikään ja sitten ei enää pelannut mikään. Hain vauhtia Kalifornian rannoilta ja Grand Canyonin poluilta. Tuloksena jälleen uusi todellinen urheilijan meriitti, tulehtunut olkapää. Ensi vuonna varmaan kärähdän dopingista, neuvottelut hiihtoliiton kanssa meneillään.

Urlun valopää


Silti, hytinä on taas tulee iso jytky. On kasassa sellainen likainen puolitusina, että kaksi teamia lataa uudet pohjat 1Lifen historiaan. Mennään kovempaa ja korkeammalla. Mennään kauemmaksi ja pidemmälle. Jää vähemmän seliteltävää välineiden osalta, tulee enemmän seliteltävää yhteistyökumppaneille. Tulee takuulla näkyvyyttä, vain etumerkki julkisuuden tasossa vaihtelee.

Masan luontaisin asento


Yhden klassikko teamin kanssa on jo itäkairan korvessa suunnitelmat saunottu, umpihankeen läskejä sulatettu. Tänä vuonna polvi kantaa, jalkanahka pysyy piukeana, ketjut kestää.

Team 1Life on herännyt talviunestaan. Nimi ilmestyy monelle ilmoittautumislistalle ja näkyy myös tuloslistoissa. Sekopäiset seikkailijakolleegat kautta maan ja maapallon, eiköhän mennä taas.




Harri the skipper (kunnes korvessa toisin päätetään)



Tuomoa hymyilyttää ajatus kuinka ne kepittää yhren elon pojat ens kesänä
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti