Talviuni

Aurinko luikahti huurteisen metsän aukiolle ja heti pieni seikkailija koki jälleen kevään pienen ihmeen; syntymän uuteen kauteen, uusiin ääriin. Syksyn Kajaanin kisa latasi kipparin niin kanveesiin, että monsiur Hokkasen verbaalinen nuorallatanssi hankki yksin pienen pitäjän verran lukijoita blogiin viimeisten synkkien kuukausien ajan. Syvimmät osanottoni siitä, mutta näillä tarinoilla ei ole palautusoikeutta.

Kuva hämää enemmän kuin tuhat sanaa, hymy irtosi

 Kajaanin kisan jälkeen vasta miltei koko pullon jälkeen

Vuosi 2012 paketissa ja paketilla kauniit kääreet. Olihan se, äijä meininkiä. 48 tuntia vierailla mailla. Kirsu jäässä ja töppöset tönkässä Mallorcan vuorilla. Kaatosateessa Skånen pelloilla kiekko riekaleina. Kokka kohisten Oulujärven rannattomalla selällä, mankeli hartioilla keskellä järvenlahtea auringonnousussa, riekaleisilla jaloilla töpöttelyä Rokuan kutassa jälleen kerran.

Ratamestarilla huumorintajua Lost in Kajaanissa, 

saatiin kisan sisu palkinto notta vuolla ranteet hyvä maku suussa

Tuli uni simmuun aamu-usvaisella asvalttisuoralla, tilkka paleli 18 tunnin sateen jälkeen, kauniin sanakääntein kerroimme teamikaverille mihin sen melan voisi upottaa poikittain kolmannenkymmenen majavapadon jälkeen Virolaisessa rännissä jota joeksi kutsuttiin, jännästi liikkeet hidastui kymmenasteisessa lammessa, painoi suksi suossa, ihailtiin joukolla erään pyörää jonka ketjut pätki… Sanalla sanoen seikkailtiin.

Vilahti syksy tutuissa merkeissä, ensin ei huvittanut mikään ja sitten ei enää pelannut mikään. Hain vauhtia Kalifornian rannoilta ja Grand Canyonin poluilta. Tuloksena jälleen uusi todellinen urheilijan meriitti, tulehtunut olkapää. Ensi vuonna varmaan kärähdän dopingista, neuvottelut hiihtoliiton kanssa meneillään.

Urlun valopää

Silti, hytinä on taas tulee iso jytky. On kasassa sellainen likainen puolitusina, että kaksi teamia lataa uudet pohjat 1Lifen historiaan. Mennään kovempaa ja korkeammalla. Mennään kauemmaksi ja pidemmälle. Jää vähemmän seliteltävää välineiden osalta, tulee enemmän seliteltävää yhteistyökumppaneille. Tulee takuulla näkyvyyttä, vain etumerkki julkisuuden tasossa vaihtelee.

Masan luontaisin asento

Yhden klassikko teamin kanssa on jo itäkairan korvessa suunnitelmat saunottu, umpihankeen läskejä sulatettu. Tänä vuonna polvi kantaa, jalkanahka pysyy piukeana, ketjut kestää.

Team 1Life on herännyt talviunestaan. Nimi ilmestyy monelle ilmoittautumislistalle ja näkyy myös tuloslistoissa. Sekopäiset seikkailijakolleegat kautta maan ja maapallon, eiköhän mennä taas.




Harri the skipper (kunnes korvessa toisin päätetään)

Tuomoa hymyilyttää ajatus kuinka ne kepittää yhren elon pojat ens kesänä

Kisaraportti: Umpparihiihdon MM-kisat

Sitä puuttuvaa mualimanmestaruutta lähdettiin taas jahtaamaan Syötteelle, vaikka lähtökohdat kisaan eivät olleet parhaat mahdolliset. Lähes joka jannu oli ollut letkuissa edeltävät viikot ja joukkueen kokonaismassakin oli lisääntynyt toistakymmentä kiloa. Tämä johti siihen, että melkein jokaisen painopiste oli siirtynyt hieman eteen, jota koitimme paikata hiihtämällä hieman takakenossa.

Team 1Life Special Bike ja maailman parhaat sukset

Ampaisimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme eräjormailla vähän pitempään. Iloksemme huomattiin, että reitti suuntautui myös sellaisille Syötteen alueille, joissa ei ollu tullut vielä aiemmin käytyä. Olosuhteet olivat mitä parhaimmat. Lunta oli yli 80 cm ja lämpötila pyöri koko viikonlopun siinä 10 asteen tuntumassa. Ensimmäisen illan tähtitaivas mahtavine laskuineen ja kumartelevine puineen teki 11 kilsan hiihdosta erityisen. Laitettiin leiri pystyyn ja makkarat tulille. Kuten ennenkin, ensimmäisenä yönä unet jäivät vähiin. Aamulla, vuoden odotuksen jälkeen, päästiin testaamaan myös riukua. Odotukset olivat korkealla, mutta riuku matalalla. Istuin siinä sitten polvet suussa ja joku kaveri kyljessä. Pikaisen toimituksen jälkeen kaveri huomautti, että "sulla on muuten shittiä takareidessä". "Älä valehtele". Koitin sitä siinä sitten vaivihkaa puhdistaa, kunnes... "on muuten vieläkin". Ei muuta kuin leiriin. Myöhemmin sain kuulla, että se koko riuku oli ollu täynnä sitä ihteään. Taisi sitä jäädä sen kamunkin reisiin. Reisille meni sekin. Silloin jo hymyilytti.

Leirissä oli tunnelmaa. www.kuvailija.fi

Lauantai-päivän taktiikkana oli antaa muiden aukoa latua, hakea kaikki lisärastit ja hoitaa tehtävärastit kunnialla. Päivä alkoi tehtävärastilla 1, jossa piti tunnistaa solmuja. Saatiin kaikki oikein, osin tuurilla ja tiedolla, osin päättelemällä. Siitä sitten tehtävärastille 2 ja myrkyllisten kasvien nimeämiseen. Valkovuokko ja suopursu laitettiin ei-myrkylliseksi ja siitä 1 minuuttia sakkoa. Tämän jälkeen lisärastille 1, joka sijaitsi Liejuvaaran liepeillä. Nimestään huolimatta vaaran laki ja sitä seurannut lasku oli maisemallisesti kisan parasta antia. Tätähän täältä haetaankin. Mieltä kutitti ja silmiä hiveli, kun kurvailimme kohti tehtävärastia 3, jossa piti tunnistaa jauhoja. Ei menny vellit ja jauhot sekaisin, vaan selvittiin ilman mätkyjä. Tehtävärasti 4 oli kompa. Emme menneet halpaan, kun tiesimme ettei nuoreen mäntyyn kiinnitetyn kreppinauhan korkeus muutu vuosien saatossa.

Puolivälin krouvin jälkeen oli jäljellä vielä kolmen lisärastin haku. Samalla Mikalla alkoi kone yskimään. Vaihdettiin suksia ja otettiin tavaraa kantoon, kun tajuttiin, että tätä vauhtia ei ehditä hakea kaikkia rasteja. Juuri tätä se joukkueurheilu on parhaimmillaan - kaveria autetaan aina. Viimeinen lisärasti tuotti hieman ylimääräisiä tykytyksiä, kun ei meinattu löytää kunnon reittiä joen ylitykseen. Jussi siinä vähän mulasikin. Lopussa alkoi jo väsy painaa ja vauhti hyytyä. Ehdittiin kuitenkin noin puoli tuntia ennen määräaikaa leiriin. Leiriytyminen on kaikkea muuta kuin helppoa 50 kilsan reppuhiihdon jälkeen, väsyneenä, nälkäisenä ja viluisena. Mieli halajaa piknikille palmun alle rakkaan kainaloon, mutta luvassa onkin pussiruoan syöntiä pakkasessa haisevien äijien kanssa. Ei auta. Siinä sitä koetellaan taas reppanoita, jotka pimeydessä vaeltavat. Löydettiin sopivasti sellainen rauhaisa paikka suon laidasta ja tuulen puolelta, ettei saatu savumyrkytystä. Ei muuta kuin tulet pystyyn, laavu tekeille, suolen mutkat suoriksi ja vaakatasoon. Ja se tunne, kun pääsee tuollaisen päivän jälkeen makuupussiin.

Lumi pöllyää lähdössä. www.kuvailija.fi

Sunnuntain pikataipaleelle pääsimme minuutin kärjen jälkeen. Matkana oli 8,5 kilsaa, josta 5 kilsaa umpparia. Toiveet olivat korkealla, vaikka rinnalla oli LJK:n poikia, seikkailu-urheilijoita ja hiihdon Suomen mestareita. Aika nopeasti snaijasimme, että keli oli hankikeijujen eikä hankihirvien. Me hirvet painoimme 70kg, 78kg, 87kg, 92kg ja 98kg ja vieläpä niin, että latukoneet painoivat vähiten. Hangessa oli pari kerrosta, jonka takia keijut kiitivät pinnassa, mutta hirvet uivat syvällä. Näin ollen jokainen sai tavallaan aukoa latua, vaikka hiihtäjien järjestys ei juurikaan muuttunut. Yhtään ei voinu painaa sukselle, vaan piti edetä ns. sipsuttamalla. Pitemmällä suksella, varusteiden rohkeammalla jaolla ja paremmalla reitinvalinnalla lopputulos olisi voinut olla pari pykälää parempi. Toki ei se päivän kuntokaan häävi ollut. Maalissa oltiin 6. noin 9 minuuttia kärjen jälkeen. Tulokset

Tässä vaiheessa oltiin vielä mitaleilla. www.kuvailija.fi

Lopputulos oli ehkä pienoinen pettymys, mutta reissu taas kerran rikas ja tunteikas. Näin 10. kerrankin jälkeen Syötteen maisemat jaksoivat antaa kiksejä. Ne tykkylumiset kynttiläkuuset hiljentävät joka vuosi! Umpihankihiihtoneuvoksen tittelikin lämmitti mieltä. Ja se tunne kun pääsee saunaan ja syömään kaiken sen kurjuuden jälkeen. Osaa taas arvostaa elämän pieniä asioita. Ensi vuoden umpihankihiihto mahtaa jäädä väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä taas viivalle ilmestyy. Team 1Life kiittää kaikkia kanssakilpailijoita hyvästä ja rehdistä kilpailusta. Hattua pitää nostaa myös niille monille naisille, jotka olivat mukana. Järjestäjätkin onnistuivat tehtävässään, joten kumarrus heillekin. Kiitos myös useille talkoolaisille, jotka mahdollistivat kilpailun. Kiitos Janille, Juhalle, Mikalla ja Jussille mahtavasta reissusta. Tehtävä suoritettu.

Mt.Rusko 50k

Kotirataultra on perinteinen tammi-ja helmikuun viimeisinä sunnuntaina juostava omatoiminen tapahtuma. Olemme aiemmin juosseet kotirataultraa lähinnä Oulujokisuiston pyöräteillä. Itse olen täysin kyllästynyt pyöräteillä juoksuun ja siksi tartuinkin JokkeK:n puolivahingossa sivulauseessa lipsauttamaan ideaan juosta kotirataultra Ruskotunturilla. Kävimme mittomassa reitin ja perustin tapahtuman Facebookiin, jotta en voisi itse perääntyä heikon hetken koittaessa.

Sunnuntaiaamuna kävin vielä katsomassa FB:ssa, onko mukaan tulossa lisää ihmisiä. Kyllä oli. Kokonaiset 12 ilmoittautunutta. Osa minulle täysin tuntemattomia. Yleensä juoksuhullutteluissamme on mukana samat neljä tyyppiä. Liikasentien päässä autoja oli ruuhkaksi asti ja liikenteenohjaus loisti poissaolollaan. Autot saatiin parkkiin ja pelottomat Mt.Ruskon valloittajat valuivat sukkahousuissaan kohti starttialuetta.

Esittelin tapahtuman idean lyhyesti ja lähdimme klo 9.05 yhdessä tutustumiskierrokselle. Kaikki ihastuimme reittiin niin, että päätimme täyteen 50 kilometriin tarvittavan 25 kierrosta ennalta suunnitellun 24 sijasta. Nousua kierrokselle kertyi noin 80m, eli 25 kierrosta=2000m verttimetriä. Ihan mukavasti yhdelle päivälle näillä lakeuksilla. Umpihangen osuus oli reitillä pienempi, kuin odotimme. Tunturilla oli aurattu ja pörrätty moottorikelkoilla niin, että jalan alle löytyi kovaa pohjaa isolla osalla 2km reittiä. Huolto oli helppoa lyhyellä kierroksella. Huoltoalueelle jäi helposti  suusta kiinni, kun aina joku oli kahvittelemassa tai syömässä. Tuossa tiivistyykin Mt.Rusko 50k ajatus: hyvää seuraa ja vielä paremmat eväät. Huoltojoukot toivat minulle kotoa grillatulla halloumilla, kinkulla ja juustolla täytetyn sämpylän vähän puolen välin jälkeen. Aivan mahtava yllätys!

 

Päivän aikana reilun toista kymmentä reipasta ulkoilijaa kävi kiertämässä sopivan määrän kierroksia. Lääkärin suosituksen ylittävän 25 kierrosta kiersi lopulta kuusi paremman tekemisen puutteessa ollutta, nopein aika oli 6h21min. 1Lifen remmistä minä juoksin 25, Ulla 15 kiekkaa, A-P 5 ja lentsuinen Matti 4. Oikein hyvä treeni. Kisakauteni starttaa 50km juoksukisalla 13.4., joten hullutteluja tarvitaan.

Hölkkäsin päivän lähinnä Epun seurassa. Pitkät yhteislenkit aiheuttavat ikävän kierteen. Muutaman tunnin kun juoksee, niin aina tuppaa keksimään jotain uutta hölmöä. Nyt on taas yhtä sun toista puolivalmista suunnitelmaa itsemme ja kavereiden huviksi. It was NUTS!

We are Specialized

Team 1Lifen kalusto alkaa  kunnossa. Hankimme juuri kolme tuliterää kiituria, Specialized Stumpjumper Comp 29", mistäs muualtakaan kuin Special Bikesta. Takavaihtaja on Sram X9, etuvaihtaja Sram X7, samoin kuin tangon vaihdevivut. Jarrut ovat hydrauliset levyjarrut mallia Magura Custom MTS. Etuhaarukasta löytyy RockShox Reba RL 29. Renkaat ovat S-works Fast Trak. Käyttökokemuksia tulee lisää myöhemmin, mutta näin alustavasti sanottuna sillä on ilo ajella...

 Lisää yksityiskohtia osoitteessa: http://www.specialbike.fi/tuotteet.html?id=93/317

AP ja uusi elämänkumppani?

Team 1Life goes on

Saavutimme juuri 10000 käynnin rajan, oolalaa. Sen kunniaksi pitää heittää juttu jos toinenkin. Viime kausi oli varsin hapokas. Toivuttuamme lukuisista tekonivelleikkauksista, plastiikkakirurgisista ihosiirroista ja lobotomioista, jäljelle on jäänyt vain aivoödeema, jonka vuoksi me tätä lajia edelleen harrastamme. Olemme muuttuneet hieman erinäköisiksi, mutta meidät voi edelleen tunnistaa hajusta, jutuista ja teoista.

Vuosi 2012 oli sanalla sanoen upea! Koimme monia hienoja hetkiä - 1Life moments. Parhaana kisakokemuksena mieleen jäi erityisesti viime keväänä Virossa kisattu Extar (48h). Saimme suunnistaa vieraassa maassa sodanaikaisella kartalla ja vieläpä pimeässä ja vesisateessa. Saimme meloa luonnontilaisia jokia ja puroja. Saimme saunoa ainakin 10 virolaisen kanssa 5 neliön saunassa! Saimme kokea Viron ainutlaatuisen luonnon ja maaseudun.  Myös 1Lifen neuvonantajan eli Seppo Mäkisen järjestämä Rokuan Geopark Challenge teki jälleen vaikutuksen. Ylitimme yöllisen lahden kantamalla pyöriä pään päällä, hyppäsimme kalliolta virtaan ja tultiin akanvirtaa takasin, meloimme oulujärvellä mahtavassa myötäaallokossa, pääsimme polkemaan Manamansalon hienoja polkuja ja suunnistimme hienossa hiekkarantojen ympäröimässä saaressa ja paljon muuta.

Tulevan kauden suunnitelmat ovat edelleen yhtä auki kuin 1Lifen poitsujen suut ylittäessään Manamansalon lahtea pyörät kainalossa. Rokuan Geopark Challengea on vaikea jättää väliin. Endurance Questin peruuntumisen johdosta Geopark Challenge on tämän kauden kovin seikkailukisa Suomessa! Ja ilmiömäinen ratamestari takaa, että siitä seikkailusta tulee taatusti unohtumaton. Kausi huipentunee Espanjan La Corunaan, jossa järjestetään ensi syksynä kaksipäiväinen seikkailukisa. Sitä ennen on kuitenkin paljon pieniä ja auvoisia kisoja ja lajikirjo on jälleen runsas. Alustavan kisakalenterin löydät sivulta. Ja kisojen jälkeen tulee tietysti sensuroimaton ja kaunistelematon kisaraportti tänne blogiin.

1Life on siirtymässä uuteen aikakauteen, sillä olemme saaneet haalittua suurilla rahasummilla, kiristyksellä ja katteettomilla lupauksilla tiimiimme vahvistuksia. Nimet Ulla Silventoinen, Tommi Kaukola ja Johanna Yrjänheikki eivät juuri esittelyjä kaipaa. Tervetuloa vähämieliseen joukkoomme!

Talven sponsorineuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Tavoittelemme edelleen parhaita mahdollisia varusteita ja siinä olemme onnistuneet. Mukaan rinkiin ovat tulossa Haglöfs, Special Bike ja Powerbar, jotka varmasti parantavat mahdollisuuksiamme menestyä. Yhteistyöstämme tulee varmasti hedelmällistä.

Inov X-talon 212

1Lifen kommandot funtsivat kauden alussa millaisilla kengillä he saisivat ulosmitattua parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Nämä superkevyet kengät nimeltään Inov X-talon 212 eivät tuottaneet pettymystä. Ne saivat 1Lifen lentoon. Kenkä on siis erittäin kevyt, vain 212g, pohja on pitävä myös märällä kalliolla ja nauhoitus toimiva. Kengät kuivuvat erittäin nopeasti, jos ne sattuvat kastumaan. Ja vaikka ne kastuvat, niiden paino ei lisäänny merkittävästi kuten monissa muissa popoissa. Iskunvaimennusta ja tukiominaisuuksia niissä ei ole kovin paljoa, joten pitkissä seikkailukilpailuissa jalat voivat olla kovilla, mutta lyhyempiin kisoihin ne soveltuvat mainiosti. Kannan ja päkiän välillä ei ole suurta korkeuseroa ja pohja on taipuisa, joten päkiäjuoksu onnistuu helposti. Lesti on sellainen, että sopivat useimpiin kavioihin. Vuoden tetsaamisenkin jälkeen ne ovat edelleen käyttökuntoiset. Ne sopivat hyvin metsään, metsäpoluille ja pururadoille. Inov on järkivalinta.

Inov 8 X-talon 212

Paljasjalkapopot rules!

Team 1Lifen heebot ihmettelivät vuosi sitten epäonnistuneen kauden jälkeen, että mikä on, kun ei kulje? Syytä haettiin ennen kaikkea tiimikavereista, sukulaisista, geeneistä, ruokavaliosta ja varusteista. Paikansimme syyn jalkapohjan näkymättömiin lihaksiin ja otimme testiin Inovilta useampia paljasjalkatossuja, joista Inov-8 Bare-X 180 oli yksi parhaista. Kyseessä on siis tossu, jossa ei ole iskunvaimennusta, ei välipohjaa ja painoakin vain 180g. Tossu istuu jalkaan yllättävän hyvin ja hengittää erinomaisesti päällä olevan MESH-kankaan avulla. Pohja on kohtalaisen pitävä, mutta myös taipuisa. Taipuisan ja kiertolöysän pohjan ansioista jalkapohjan lihakset ja jänteet saavat mitä parhainta jumputusta.  Niihin varastoituu myös energiaa, mikä saattaa myöhemmin näkyä vauhdin lisäyksenä.

Nämä tossut sopivat hyvin kuntoradoille ja sisäliikuntaan ja ehkä pienen totuttelun jälkeen myös asfaltille ja metsäpoluille. Ne muuttavat juoksutekniikkaa siten, että se muuttuu päkiävoittoiseksi.  Uskokaa tai älkää, mutta juuri päkiöillä nykyihmisten pitäisikin juosta. Katsokaa vaikka pieniä lapsia, jotka luonnostaan osaavat juosta päkiöillä.  Näillä tossuilla jalkapohjat ja pohkeet saavat  kyytiä ja jalkavaivat voivat jopa vähentyä.

Inov-8 Bare-X 180

Muinaisina aikoina juostiin enemmän päkiöillä, mutta joskus 1970-luvulla alettiin tehtailemaan kantavaimennettuja ja tuettuja kenkiä. Sellainen kenkä on omiaan heikentämään ja sitkistämään jalkapohjan lihaksia ja pohkeita sekä jarruttamaan vauhtia ja muuttamaan juoksutekniikkaa. Toki on hyvä muistaa, että jos juoksee paljon asfaltilla tai kärsii esim. polvinivelen ongelmista tai nilkkanivelen löysyydestä, niin sellaiselle hemmolle nämä tossut eivät ehkä aina passaa. Silloin kengältä vaaditaan paljon mm. iskunvaimennusta ja tukiominaisuuksia. Mutta onko pakko juosta asfaltilla, kun tarjolla on pehmeämpiäkin alustoja, jotka ovat myös parempia nivelille? Pitkät seikkailu-urheilukisat ja maratonit vaativat myös iskunvaimennettuja popoja, jotta jalat kestävät iskutusta paremmin.

Mutta paljasjalkatossut sopivat erinomaisesti treenaamiseen. Ja onneksi nykyään on olemassa paljon erilaisia paljasjalkatossuja. Kokeile paljasjalkatossuja, ne tuovat uutta väriä harjoitteluun ja vapaa-aikaan. Niitä on joka lähtöön, myös sellaisia, jotka sopivat metsäpoluille. Näkisittepä mun jalkapohjan ja pohkeen lihakset tänäpänä! Niitä kelpaa kyllä esitellä. Voisiko näissä tossuissa piillä 1Lifen viime kesän menestyksen salaisuus?

http://www.inov-8.com/New/Global/Index.asp?L=26