 |
| Hevoset telineissä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry) |
Rogainingin MM-kisoista (Matti ja Johanna) oli kulunut se kolme viikkoa ja Apsin Kiuruveden multisportti -kisasta pari viikkoa ja taas piti vääntäytyä viivalle. Ja nimenomaan vääntäytyä, sillä pahin seikkailunälkä oli tyydytetty, treenit jäänyt vähiin ja henkiset traumat vielä hoitamatta, mutta luvattu mikä luvattu. Jos kyseessä olisi ollut mikä muu kisa tahansa, olisi se saanut jäädä väliin, mutta eihän Suomen parasta seikkailukisaa voinut missata.
Päätimme lähteä kisaan tutulla reseptillä - jos haluat voittaa, hanki joukkueeseen Nainen. Naisilla on tapana peittää heikkoutemme ja korostaa vahvuuksiamme, joita just nyt ei tule yhtään mieleen. Ihanaakin ihanampi Johanna sopi völjyyn parhaiten, joten ei muuta kuin jo neljättä kertaa Kaijaaniin, jonne menimme jo kisaa edeltävänä iltana. Rohtoja naamaan, saunomista ja pari mautonta vitsiä ja kisafiilis oli taas katossa tai niin me ainakin itsellemme uskoteltiin. Saimme kisan aikana lempinimeksemme Punainen vaara. Toistaiseksi ei ole tiedossa tarkoittiko se sitä, että olimme enemmän vaaraksi muille vaiko itsellemme. Siitä kohta lisää...
 |
| Punainen vaara kisa-aamuna |
Kisa alkoi tuttuun tapaa prologilla, joka kaikkien yllätykseksi ei ollukaan suunnistusta, vaan 6*400m viestijuoksu yleisurheilukentällä. Siisti idis, ei prologin tarvitse aina ollakaan suunnistusta, suunnistaa saa muutenkin ihan riittävästi. Lähtö tapahtui hevoskisoista tutulla volttilähdöllä eli kaikkien aavistamatta, joka jo mukavasti sekoitti porukkaa. Apsi jäi haavi auki kuopimaan paikalleen, mutta saatiin se hevosenpotkulla liikkeelle ja kohta se laukkasi melkein kärjessä. Johanna ja Masa pelas totoa. Alun perin ideoimamme rauhallinen alotus muuttui jo kierroksen jälkeen varsin hapokkaaksi riehumiseksi. Viestijuoksu sekoitti pakkaa ja pasmoja ihan riittävästi. Päästiin kärjen tuntumassa mankeloimaan, vaikka ei todellakaan olla mitään rinttereitä.
 |
| Ruuhijärvellä (Kuva: Vaarojen valokuvaajat) |
 |
| Masa ja Apsi Ruuhijärven kierroksella. Johanna meni ajat sitten. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat ry) |
Aloitimme pyöräilyn varsin vauhdikkaasti, kun prologista jäi vauhti päälle ja pääsimme kärjen tuntumassa rastille 1, jossa oli luvassa polkujuoksu Ruuhijärven ympäri - olipa muuten hienot maisemat! Tosin aina ku niitä katteli, meni joku nurin. Ymmärsimme vaihtaa lenkkarit jalkaan emmekä menneet järjestäjän vipuun oikaista aiemmasta niemestä, joten tulimme toisena vaihtoon Gaselli-Johannan vetäessä hurmiossa letkaa. Vaihdossa aikailtiin kuitenkin sen verran, että pari jengiä pääsi edelle. Siitä sitten seuraavalle rastille, jossa saimme suunnistaa kallioille, jossa oli ohjelmassa köysilaskeutuminen. Jouduimme jonottamaan, joten ero kärkeen kasvoi hieman.
 |
| Jonottamassa laskeutumaan. (Kuva: Rajavillit) |
 |
| Johanna (Kuva: Rajavillit) |
 |
| Apsi (Kuva: Rajavillit) |
Sitten tuhatta ja sataa Väsyneiden isien kanssa kohti rastia 3. Johanna oli Apsin hinauksessa, mutta yhdessä mutkassa hidastettiin vauhtia sen verran, että Johannasta tuli lentävän lautasen matkustaja, jonka osoitteena oli viereinen oja. Johanna makasi liikkumatta paikallaan ja hetken jo luultiin, että kisamme oli siinä. Seisottiin tumput suorina ja uskoteltiin Johannalle, että mitään sulle tapahtunu (vaikka toinen käsi puuttui, naama oli ruvella ja pää väärin päin), kun ei mitään muutakaan osattu tehdä. Ero kärkeen kasvoi edelleen, mutta onneksi seurana oli Väsyneet isät. Tuntui jotenkin turvalliselta olla heidän seurassaan. Mieleen jäi kuinka Väsyneiden isien Jussi kertoi tohkeissaan nähneensä samaisella tiellä sammakon viime syksynä. Sanottiin sille, että tota ei kyllä uskota. Lupasi näyttää kuvanki, mutta ei näyttäny. Ei muuten uskota ennenku näyttää...
Rastille 8, joka sijaitsi Losonvaaran päällä, teimme pienen pummin. Rastimääreen mukaan rastin piti olla niityn pohjoispuolelle, mutta se olikin ihan muualla. Siitä Apsi kai vähän suuttui, sillä Rastin 9 jälkeen se laittoi ison vaihteen silmään ja tykitettiin maantietä useita kilsoja sillä seurauksella, että Masan reidet meni solmuun ja aivot happamaks. Ennen Porttivaaran nousua Masa huusi armoa ja siitä olikin hetkellisesti apua, mutta Porttivaaran nousussa mennessämme rastille 10 Masan vintti pimeni täysin ja eksyimme väärälle polulle. Ero kärkeen kasvoi.
 |
| Canyon-juna puksuttaa. (Kuva: Rajavillit) |
Rastille 12 mennessämme väsynyt tiimimme halusi väen väkisin valita raskaimman UKK-reitin, vaikka alkuperäinen reitti oli piirretty ihan muualta. Matkaoppaiksi saimme Väsyneet isät, joista ei meinattu päästä eroon millään ja jotka oli ilmeisesti värvätty Hiiltomiesten toimesta eksyttämään meiät. Reitti oli sen verran haastava tunkkauksineen, että aikaa tuhraantui reippaasti, mutta maisemat oli hienot. Rastin 12 jälkeen Apsi könysi pyörällä sillä seurauksella, että hetken jo luulimme saaneemme jengiimme uuden ulkomaalaisvahvistuksen. Kaveri oli kauttaaltaan mudassa ja puhui jotain ihmeellistä mongerrusta - varmaan niitä maahanmuuttajia. Aina tyylikäs ja nopea Canyonkin näytti vähintään omituiselta. "Hei kaveri, Afrikkaan on sen verran pitkä matka, ettei sinne kannata mennä fillarilla". Rastin 13 jälkeen tultiin Vuokatin laskettelurinne alas sillä seurauksella, että Apsi könysi taas. Tällä kertaa Apsi näytti siltä, että oli parempi pitää suut supussa. Rastilla 14 kävimme vähän suppailemassa ja uimassa, jonka jälkeen Apsikin näytti taas enempi täkäläiseltä.
 |
| Masa ja Apsi lähdössä melomaan. (Kuva: Vaarojen valokuvaajat) |
Illalla oli ohjelmassa vielä mielenkiintoinen melontarasti, jossa jengin piti pähkäillä mitkä rastit hakee meloen ja mitkä juosten. Se meni meiltä sen verran hyvin, että mentiin kärkivauhtia. Ennen yörastia käytiin vielä Änkkäri -puistossa etsimässä koodeja ja skuuttaamassa. Masa olisi halunnu jäädä sinne vielä leikkimään, mutta kamut raahas sen väkisin sieltä pois. Sitten fillarilla leiriin, teltta pystyyn ja nauttimaan Johannan kokkaama juhlaillallinen. Harvoin lihapullat ja pasta on maistunut niin taivaalliselta. Sen verran kroppa kävi kierroksilla ja jutut oli hervottomia, että nukuttiin jopa 1-2 tuntia, no mutta ainakin saatiin olla pitkällään. 1. päivän jälkeen ero miesten kärkeen eli Free Adventureen oli noin 1,5 tuntia ja sekasarjan kärkeen eli Hiiltomiehiin noin puoli tuntia. Näiden lisäksi edellämme oli pari muuta äijäjoukkuetta.
 |
| 1. päivän maalissa. (Kuva: Rajavillit) |
Päivä alkoi aamulla klo 6 noin 6 kilsan suunnistuksella Naapurivaaran ainutlaatuisessa viidakossa. Olipas kyllä erityisen epätyypillinen kainuulainen metsä! Mahtoiko johtua niiden kymmenien lehmien lannoittavasta vaikutuksesta? Kartassa oli enemmän kiellettyä aluetta kuin sallittua ja siitä oli poistettu joitakin polkuja, mutta ei ymmärretty mennä ratametsurin hämyyn. Vaaran päälle päästyämme sanottiin, että seuraava rasti onkin tuolla vaaran alla olevan lammen päässä, joten ei muuta kuin lähes pystysuoraa rinnettä alas ja takas ylös. Siitä sitten vielä yhdelle rastille ja pyörille. Osuus meni meiltä putkeen ja päästiin toisena Free Adventuren kannassa polkemaan kohti seuraavia rasteja.
 |
| 1. ryhmän lähtö aamulla klo 6. (Kuva: Rajavillit) |
 |
| Masa ylittää hienoa rotkoa. (Kuva: Rajavillit) |
Toisella rastilla ylitettiin köysien avulla pari siistiä rotkoa (hieno quest!), jonka jälkeen otettiin kärkijengien tavoin harkittu oiko joen yli kohti rastia 3. Karttaan oli merkitty joen kohdalle ylityspaikka, joka normikartoissa tarkoittaa siltaa tai vastaavaa, mutta ei snaijattu, että seikkailukartoissa se taitaakin tarkoittaa paikkaa josta pääsee yli vaan talvella. Etsittiin porukalla siltaa aikamme, mutta sitten Johanna sanoi meille, että nyt äijät yli ja sassiin. Katottiin peukalot suussa kun Johanna kahlas joen yli pyörä pään päällä. Mikä sooooomaaaalaaanen NAINEN! Ei ehitty ees kissaa sanoa tai apua tarjota, kun se oli jo joen toisella puolella. Eihän siinä auttanut muu kuin perään lähtä, vaikka vettä oli kaulaan asti ja lämpötila 5-10 astetta. "Hei Apsi, ens vuonna pitää kyllä tarkempaan miettiä kuka niistä sadoista halukkaista naisista otetaan reissuun mukaan". Saatiin siinä 5 minuuttia eroa Hiiltomiehiin, kun päästiin vielä haijaa.fi jengin peesiin, joten hiillostus oli alkanut. Ei vaan tajuttu, että hiillostettiin lähinnä itseämme. Puoli tuntia siinä meni lämmetessä, mut kannattihan se.
 |
| Kohti seuraava questiä. (Kuva: Rajavillit) |
 |
| Uinti virkisti mukavasti. (Kuva: Rajavillit) |
Saatiin jollain ihmeellisellä tavalla vedettyä jälleen noin 5 minuutin kaula Hiiltomiehiin, mutta rastille 15 tehtiin taas pummi yhden nousun jälkeen. Kartasta puuttui yksi iso tie eikä se muutenkaan tuntunut täsmäävän maastoon. Tai sitten oltiin ihan pihalla. Eikä kyllä oltu ainoita. Harhailtiin aikamme metsässä ja Hiiltomiehet pääsi ohi. Sen jälkeen ei niitä enää kiinni saatu. Lopussa käytiin vielä uimassa ja armeijan esteradalla. Kun päästiin maalialueelle, ohjelmassa oli vielä suunnistusta ja vihjeiden etsimistä koulun käytävillä sekä kohtuullisen vaativa metsäsuunnistus kartalla, josta yllättäen puuttui polkuja. Noin 17 tunnin kisaamisen jälkeen tuntui, että lyhempikin suunnistus olisi riittäny, mutta oli siellä sentään hyviä mustikoita. Kisan jälkeinen sauna ja keitto tekivät eetvarttia. Energiankulutus oli kuitenkin sen verran kova, että illalla piti käydä syömässä vielä kiinalaisessa. Parin tunnin päästä oli taas näläkä ja ei muuta kuin Heseen. Erityisesti illallinen kiinalaisessa tuttujen heppujen kanssa oli mieleenpainuva hetki.
Jälkipelit
Kisa oli tällä kertaa erittäin kovatasoinen. Mukana oli uusia kovia jengejä, mutta myös viimevuotiset jengit olivat nostaneet tasoaan. Lopputuloksissa olimme toiseksi paras sekajoukkue noin 50 minuuttia Hiiltomiehille jääneenä, vaikka vedettiin kovempaa kuin viime vuonna. Puuppola rules sijoittui kolmanneksi. Kaikki sarjat mukaan lukien sijoituimme kuudenneksi. Miesten sarjan voiton pokkasi Free Adventure. Kisattiin yli 18 tuntia, kilometrejä kertyi noin 230. Voittoon meillä ei tällä kertaa ollut mahkuja, vaikka vauhtimme ajoittain kovempaa olikin. Saatiin kuitenkin hiillostettua Hiiltomiehiä emmekä päästäneet niitä helpolla, mutta samalla sahattiin itseämme jalkaan. Juoksuosuuksilla vauhtimme oli jopa miesten kärjen tasolla, mutta fillarilla annoimme liikaa siimaa. Hinaaminen toimi hyvin, mutta samalla se söi miehiä ja altisti pummeille. Vähemmällä hinaamisella, vuorovedolla ja tasaisemmalla vauhdilla tulos olisi voinut olla parempi. Kahdet kartat olisi ollut halukkaille poikaa, olisi muutkin saaneet samalla suunnistaa. Jos muutkin suunnistais, Mäsän otassa ei välttämättä lukis "overloaded". Jatkossa Masan pitää panostaa siihen, että aivot saa sokeria enempi. Ja ylipäätään syödä pitää enempi. Kaikesta huolimatta vedimme ihan hyvän kisan. Apsi repi ja raastoi tehden uskomattoman määrän töitä. Johanna tsemppasi ja loi uskoa. Mäsä yritti parhaansa, mutta parasta ennen päivä oli joko mennyt tai se on tulossa.
Tulokset
 |
| Hiiltomiehet ja 1Life palkintojenjaossa. (Kuva: Rajavillit) |
Kaiken kaikkiaan kisa oli jälleen kerran erinomaisesti järjestetty. Poppaukot Liuha ja Nyström opiskelijoineen olivat taas loihtineet loistavan kisan, kiitos siitä! Teidän hyvä, iloinen ja positiivinen meininki välittyy myös itse kisaan. Opiskelijat tsemppasivat meitä rasteilla upealla tavalla, kiitos siitäkin. Nähtiin taas hienoja paikkoja, joissa ei oltu ennen käyty. Reitinvalintavaihtoehtoja riitti ja tunkkaamaankin pääsi halutessaan. Sääkin suosi. Näillä muistoilla mennään taas pitkään. Ensi vuonna kisa uudistunee hieman ainakin aikataulujen suhteen. Se lienee tervetullut uudistus. Tekee kaikille hyvää, kun uudistuu välillä. Kiitos myös Rajavillien Markukselle (ja Johannalle), joka keskeytti oman kisansa vain saadakseen kannustaa ja ottaa valokuvia meistä. :) Ei vaiten, toivottavasti jalkasi paranee pian ja näemme taas. Ehkäpä näemme jo Lost in Kajaani Winter seikkailuskabassa ensi keväänä. Punainen vaara hiljenee, kunnes toisin todistetaan...
Kirjoitti Team 1Life
P.s. Artsi kisasi XC Adventuren jengissä, joka oli hienosti 6. Niistä pojista kuullaan vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti