Paksukumipolokasussa oli oikeaa meininkiä

Lauantaina 25.5 oli Oulussa vipinää varsinkin liikunnan rintamalla. Oulun terwahölkkä imaisi puoleensa suurimman osan hevosvoimista, mutta onneksi osa (30-40) oli löytänyt polkunsa myös jo perinteeksi muodostuneeseen Paksukumipolokasuun Virpiniemeen. Sieltä löysivät itsensä myös 1Lifen kukkopojat eli Viron seikkailukisasta loppuvuoden toipuva Hartsa, elämänsä lenssusta toipuva Hotti ja hengessä mukana toipuva Artsi.

Onpahan muuten komea pyörä - Specialized Stumpjumper!

Artsilla oli kympin suoritus. Kuvan pyörä: Specialized Stumpjumper Carbon 

Paksukumipolokasu on matalan kynnyksen tapahtuma, johon voi ottaa osaa ihan kaikki maastopyörän omistavat. Ajoaika on 6 tuntia, jonka aikana noin 8 kilsan mittaista kierrosta voi kiertää niin monta kertaa ja juuri niin lujaa kuin halajaa. Rata oli todella nautinnollinen ja monipuolinen - oli hulppeita alamäkiä, jyrkkiä ylämäkiä, metsäautoteita, pururataa, kivikkoa, jyrkkiä mutkia, upeita polkuja ja sitä ihanaa hiekkaa. Osalllistujina oli ihan tavallisia kuntojalleja, mutta myös kivenkovia kilpailijoita.

Köpi paineli kärjessä.

Polokasu starttasi niin, että polokastiin ensin yksi kierros järjestäjän peesissä kahdessa eri vauhtisessa ryhmässä, jotta kaikki oppivat tuntemaan radan ja sen metkut. Me mentiin mukaan siihen nopeampaan ryhmään ja huomattiinkin aika pian, että haipakkata oli. Jo noin puolen kilsan polkemiseen jälkeen ylileveä ohjaustankoni tarttui johonkin ja päädyin matkustajaksi out of control - merkkiseen ilmalaivaan. Syleiltyäni hetkisen murkkukekoa ja kerättyäni luuni snaijasin, että ohjaustangossani roikkui pala järjestäjän merkkinauhaa - ei hassumpi ajatus, kerätä merkkinauhat pois jo ekalla kiekalla, niin eipä tarvii järjestäjän vaivautua.

Tällaista pyörää ei ole joka pojalla.

Parin kierroksen jälkeen juteltiin henkihieverissä Harden kanssa, että onko tää nyt sitä sovittua PK (pirun kova) vai VK (veemäisen kova) vauhtia. Kun ei päästy tästäkään asiasta yhteisymmärrykseen sovittiin, että se oli EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa) vauhtia ja jatkettiin polokemista parin järjestäjän paistaman vitamiinipuikon jälkeen. Muutaman kierroksen jälkeen näin Harden könyävän yhteen hiekkakuoppaan kuin hidastetussa filmissä konsanaan. Kerättyään tekarinsa, hiuslisäkkeensä ja silikoninsa kysyin Hardelta, että "mitä mahdoit löytää"? Supliikkimieheltä ei vastausta tarvinnut pitkään odotella - "löysin neitsyyden".

Lopputulemana ajettiin Harden kanssa hieman alle kolmen tunnin aikana 6 kierrosta eli noin 50 km, joka tuntui ihan itseriittoiselta. Artsille ei mikään tunnu riittävän, niinpä hän paineli 11 kierrosta reilusti alle kuudessa tunnissa. Puheli kisan jälkeen vielä jostain marsujen aivastuksista, tsih, tsih - mitä lie mahtoi tarkoittaa, mahtoiko olla vaan väsyneen miehen höpöttelyä? Voittaja ajeli muuten jopa 14 kierrosta! Kisan jälkeen väsynein paikka oli yllättäen kädet - eipä toisaalta ihme tuollaisen rynkytyksen ja vähäisten maastolenkkien vuoksi. Specialized Stumpjumper toimi kuin unelma!

Tapahtuman rennon letkeä tunnelma teki syvän vaikutuksen jopa 1Lifen traumaattisiin ja tunteettomiin poikiin - olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, jossa kaikki kannustivat toisiaan ja rupattelivat keskenään. Tällaista yhteisöllisyyden tunnetta ja siitä syntyvää nostetta voi kokea nykyään vain harvoissa kisoissa. Kun vielä Mrs. Weather and Mr. Nature näyttivät parhaat puolensa, fiilis oli täydellinen. Kiitos Paksukumitiimille hienosta kisasta, eväshuollosta ja ennenkaikkea älymukavasta (tulipa hieno sana) ilmapiiristä. Ensi vuonna uudestaan...

Olisko tässä 1Lifen seuraava menopeli - Specialized s-works?

Jostain syystä kuvaajan huomio kiinnittyi juuri kyseisen merkin pyöriin.