Banana on the road

Team 1Life siirtyy taas uudelle alueelle jossa ”man has been before”. Aloitamme juttu sarjan välineistä ja laitteista joita käytämme kisoissa tai saamme muuten vain kokeiltavaksemme. Testit ovat erittäin ammattitaitoisesti toteutettu (työskentelemme yhteistyössä mm Nasan, Nysän ja WWF:n kanssa), täysin puolueellisia ja kuvastavat vain sitä miten keskimääräistä heikompi urheilija ja elämän taidoiltaan vajavainen selviytyy kyseisillä välineillä. Jos käytät näitä pohjana omille ostopäätöksille omapahan on konkurssisi. Saatat tosin tehdä sen hymyillen…

Happy ending

Mikä herättää enemmän mielenkiintoa kuin parinsadan tuhannen taalan urheiluauto? Vanha pappa mopolla, lapsi katras pyörillä ja juppi bemarissa tuijottavat kuin aaveen nähneenä. Ja jokaisella tuntuu tänään olevan hymy päivä. Kinneri tuntuu olevan hyvä valinta siihen?

Niin, tässä menneenä viikonloppuna teamin urheilulliset suoritukset ikään kuin eriytyivät. Olen varma, että parivaljakko Hokkanen & Valtanen sulostuttavat blogiamme pian tyhjentävällä tarinalla Seppo Mäkisen organisoimasta erinomaisesta Muddy X VI:stä, mutta joukkeen kippari päätti noudattaa samana päivänä vanhaa hyvää treenaamiseen sääntöä ”hämmennä treenaamistasi uusilla ärsykkeillä jos haluat kehittyä”. Vilkaiskaa näitä kuvia ohessa ja sanokaa minulle jos tuollainen banaani tiellä hämennä niin itseä kuin muita tiellä liikkujia niin mikä sitten?

Tää on niin burning platform...

Polkupyörä on kehittynyt konseptina itse asiassa säälittävän vähän sitten kun tuijuimmat reseptit karsitiin pois. Niin kuin esim ne pakettiauton korkuiset kiekot ja umpipuu rattaat. Kaksi samankokoista kiekkoa, välissä polkimet ja voima vetävään renkaaseen ketjulla. Kaikkea on säädetty ja osa tekniikasta on siirtynyt sähköön ja hydrauliikkaan, mutta perus kokoonpano on sama.

Paitsi, että joku honasi että voishan sitä polkea jalat edelläkin. Silleenhän sitä lähdetään näistä karkeloista lopulta kuitenkin. Syntyi nojapyörä. Sen etuina on tuettu, rento ajoasento, parempi ilmanvastus ja erottuminen kaikista säälittävistä sukkahousu hifistelijöistä. Kun tuohon päälle laitetaan kuori ollaankin välineessä jonka yhren elämän kippari sai nautiskeltavakseen siis menneenä sunnuntaina.

Pieter fixaa voimansiirtoa hujoppi asetuksiin

Houston, we are ready to launch

Suomalaistunut Pieter duunaa näitä pikkaisen eri kaavalla ihmisvoimin liikkuvia himmeleitä suomeen konseptilla jossa kiinnostuneet voivat liisata hyvin kohtuullisin kustannuksin vuodeksi välineen itselleen. Tämä siinä tilanteessa jos kyseiseltä alueelta löytyy kiinnostunut yritys joka on valmis maksamaan kinnerin tarjoamaan laajan pinta-alan käyttämisestä heidän mainoksiinsa. Päivän ja sadan kilsan kokeilun perusteella, voin sanoa että ainoa joka todennäköisesti kiinnittäisi vielä enemmän huomiota liikenteessä olisi joulupukki bikineissä ja kameli alla.

Im singing in the rain...

Laite herättää ensimmäisellä kerralla pelonsekaisen tunteen, että tuohonko pitäisi ahtautua? Kaikki on perinteiseen tottuneelle fillaroijalle uutta: ohjaus tapahtuu kahdesta sivuilla olevasta kahvasta kuin hävittäjäkoneessa (toista työnnetään eteenpäin ja toista vastakkaiseen suuntaan) ja noihin kahvoihin on integroitu sekä jarrut (myös seisontajarrut!) ja grip vaihtajan pyöritettävä namiska. Polkimet on jossain syvällä kaukana edessä ja ainakin meikäläisen 188 sentin ruodolle makaava penkki piti asettaa niin alas, että jalat osoittivat käytännössä hieman ylöspäin. Sisällä istutaan kuin formula autossa, tunnelma on todella tiivis ja näkymä ohjaamosta uljaan näköinen kun keltainen suippo keula katoaa jonnekin kaukaisuuteen edessä. Koppa päälle ja laite on kuin raketti maantiellä. Design hakee vertoja jollekin 1930 luvun kilpa-autoille. Jos tämä ei sykäytä niin olet kuollut.

Lähdin lenkille koleana, mutta kauniina syksyisenä päivänä. Matkalla näin yhden mummon tiputtava veskansa kun tämä kääntyi katsomaan ”notta mikä sieltä tuloo”, pentujen muodostavan parikymmen metrisen jonon laitteen perään muutamaksi kilsaksi ja mihin tahansa pysähtyi jengi tahtoi saada kuvan tästä ihmelaitteesta. Kaikkia vastaantulijoita hymyilyttää ja niin tekee itselläsikin. Meno on tasaisella mahtavaa ja mitä alamäessä hiuksia nostattavaa. Tämä menee lujaa ja vauhti tuntuu myös siltä miltei asvaltin tasolla lasketellessasi. Ilmanvastus on niin pieni, että kerrankin tuulesta ei tarvi välittää tuon taivaallista. Välillä ripsi sadetta, mutta ei haittaa kun iso banaani kuori suojaa. Samoin kylmyys ei tunnu missään. Tällä pitäis lähteä kokeilemaan 24h ennätys, voit nimittäin laittaa voileipäkakun ja termarin viereesi ja tirpoa noita naamariin sen kummemmin pysähtymättä. Jalat kyllä varsinkin aluksi puutuu ennen kuin ergonomiaan tottuu ja neljännen tunnin kohdalla häntäluukin, mutta muuten ajoasento on ihan eri rento kuin maantie kilpapyörällä yms. Tällä ei malttais pysähtyä.

188cm ja 82 kilo läskiä on paljon tavaraa pienessä tilassa tällaisessa tuubissa

Ja tuonne James Bondin iltapuku ja salkku

Hävittäjän ohjaamo, ohjaus kahvat näkyvät alhaalla sivuilla

Ajoin 3:40h ja siinä ajassa 102 kilsaa. Tiedän, että tavallisen ja nojapyörän nopeuseroista on taitettu peistä niin kauan kun niitä on ollut, mutta ainakin tuon perusteella voin todeta että kyllä tässä tasaisella Oulun pannukakku maisemassa painaa lujempaa kuin yksin maantiepyörällä ilman porukan peesiapua (minunhan se pitäis tietää kun jätkät on nimenneet ”tail man:ksi”). Mäet on yhtä tuskaa, mutta sen voi kääntää myös toistepäin: missään ei saa näin makeeta takareisi & pohje & pakaralihas treeniä kuin tällä laitteella jo pienessäkin mäessä.

Jarrut on tehokkaat, mutta sinun täytyy huomioida että ne vaikuttavat erikseen kumpaakin eturenkaaseen erikseen. Tuota voi kyllä myös hyödyntää tiukoissa käännöksissä kun jarrutat vain sisärenkaan puoleisella jarrulla. Ajoreittiä pitää suunnitella hieman enemmän, sillä pakittaminen on hankalaa (onnistuu kyllä lattiassa olevan reiän kautta jaloilla maasta työntämällä) ja kääntösäde on suhteellisen iso. Tietyissä tilanteissa laite tuntuu myös vähän kiikkerältä ja edellisenä iltana joku vuokraaja olikin lipannut laitteen kovassa vauhdissa ja sateessa. Ilmeisesti tiemerkinnöistä eturenkaat olivat lähteneet luistamaan jarruttaessa sivuittain ja uudestaan pitoa saadessaan mankeli oli kelannut melkein ympäri. Tämä teki meikäläisen ajamisesta seuraavana päivänä siinä mielessä mielenkiintoista, että myös sivupeili oli tuossa rytäkässä rapsahtanut pois ja kuten kuvista voi päätellä näkyvyys taakse on kutakuinkin nolla tuolla set-up:lla.

Sisällä on jonkin verran meteliä ja ulkomaailman havainnointi välillä vaikeaa, mutta toisaalta jotenkin tällä tiirailee maisemia mielikseen ja kokee tutut seudut ihan uudella tavalla. Maantiellä autojen ohiajon tuulen virrasta ei tarvi välittää tuon taivaallista ja itse asiassa 90% himmaa vauhtia ihan vaan nähdäkseen mikä piru täällä matelee tienreunassa…

Kippari kävi niin kuumana, että syyläri suli

Kyllä se on vaan ihmiset niin, että välillä kannattaa rikkoa opittu kaava, mennä ulos omalta mukavuusalueelta ja rikastuttaa elämää taas yhdellä uudella kokemuksella. Tämä oli lähtö tilanne yhden elämän pojille seikkailu-urheilun aloittamisessa ja tällainen laite jos mikä tarjoaa juuri sellaista kattausta jota ei joka päivä näe ja koe. Hymyilyttää vieläkin, naapurit katsoo säälien meikäläistä että mitähän seuraavaksi ja jos mahdollisuus tulee niin lähden tuolla tuubilla heti uudestaan baanalle.

Niin ja ne reidet ja pakarat kiittää tänään. Järkytys meni perille, taas kehitytään.